Hyvää Naistenpäivää kaikille ihanille naisille!

Nainen voi olla suklaata

ja nainen voi olla lunta,

nainen voi olla kotimaa

tai kadonnut valtakunta.

Nainen voi olla sylikin

ja tuulessa heiluva heinä.

Nainen voi olla tikapuut

tai tiilistä muurattu seinä.

Nainen voi olla kanava

ja nainen voi olla naula,

nainen voi olla vasara

tai lasinen pullon kaula.

Nainen voi olla ikkuna

tai ikkunan verhona peitto,

nainen voi olla aavikko

ja kiehuva mansikkakeitto.

Mies saattaa olla pallona

niin kuin piikikäs siili,

vaikka sen siilin sisällä

on ikävä pitkä kuin Niili.

-Jukka Itkonen-

Sama pää kesät talvet eli aamuisessa postauksessa piti laittaa onnittelu kaikille ihanille naisille, mutta miten se nyt sitten unohtui. Tässä se nyt tulee

HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ KAIKILLE IHANILLE NAISILLE!

 

Pieniä piristyksiä

Eilen satoi räntää. Aamulla se jäi puiden oksille, mutta päivän mittaan lämpötila nousi sen verran plussan puolelle, että ulkona oli pikemminkin harmaata ja vetistä.

Naapuri ilahdutti hauskalla kortilla. Hän oli maalannut lumiukot sormiväreillä. Taitaa olla joukko tuttua porukkaa lumiukoiksi kuvattuina. 

Ystäväni vietti talvilomaa Kanarian saarilla ja toi sieltä tuliaisena banaanipuusta valmistetun korun. Aika kiva, on tullut jo kerran kaulassa pidettyä.

Siinäpä ne oleellisimmat uutiset eli tyhjästäkin voi nyhjäistä. Oikein mukavaa viikon jatkoa kaikille kevättä odottaville.

Olette lämpimästi tervetulleita blogini lukijoiksi:

Pirkko Kovero Vaarin torpan puutarha -blogista

Siirtolapuutarhaunelmia -blogi

Sanna Kukkala -blogista

 

Pysähtyneisyyttä

Minuun iski hirvittävä saamattomuuden, ellei jopa laiskuuden tauti. Mitä tahansa ajattelenkin kohta tekeväni, ei mihinkään etene. Ei tule edes aloitetuksi. Ajatuksetkin tuntuvat olevan tyhjyyttä täynnä. Ei huvita lähteä ulos, ei kaivaa kameraa esiin, ei lukea, ei edes kutoa. Kunhan olla möllötän vilkaisten välillä kelloa todeten viisareiden liikahtaneen vaivaisen minuutin verran.

Tekemistä kyllä riittäisi. Arkisten hommien lisäksi kaikenlaista vähemmän oleellista on pitkään ollut suunnitteilla. Alkavalla viikolla lienee myös kuukalenterin mukaisesti hyvät olosuhteet tomaattien kylvölle. 

Mitäpä sitä väkisin tekemään elämästään ongelmallista. Jollei huvita, niin ei huvita. Sieltä ne huvitukset tulevat aikanaan. Sillä välin taidan jatkaa viisarien vahtaamista. Ja kevään odottamista.

Mukavaa alkuviikkoa kaikille!
 

Väriä hangelle eli sukkasia

Puikoilta on taas putkahtanut muutamia värikkäitä sukkia. Oranssiraitaiset ovat 7-veikan kevään uutuusväriä eli en itse ole raitojen kanssa kikkaillut, vaan langasta tulee automaattisesti kuvan sukissa näkyvä raidoitus.

Polvisukat aloitin 64 silmukalla, joista vähensin varressa 1. ja 4. puikoilla viiden kerroksen välein ylimääräiset niin, että nilkassa on 12 silmukkaa puikolla. Resorissa kuin myös kantalapussa olen kutonut oikeat silmukat takareunoistaan. 

Musta-valkoiset tasaraitasukat kudoin samoin kuin ylemmän kuvan oranssiraitaiset. Lankana 7-veikan musta ja puhtaan valkoinen. Kumpaakin väriä viisi kerrosta vuorollaan. Varrella on pituutta vähän runsaammin, joten se käy pitkäsäärisemmällekin.

Kerrosrivinousu on eräs lemppareistani sen vuoksi, että sitä on niin helppo kutoa vaikka kiinnostavampaakin telkkuohjelmaa seuratessa. Samalla voi leikitellä useammalla värillä. Tässä perusvärinä on 7-veikan syklaami, johon yhdistin 7-veikan harmaa-musta-punaisen Raidan. Kerrosrivinousussa laitan silmukoita tavallista sileää neulosta enemmän, sillä kahden langan mallineule kiristää hieman. Näissä sukissa puikolla on 14 silmukkaa. Kerrosrivinousussa silmukkamäärän tulee olla 4:llä jaollinen. Kantalappuun käytin 12 silmukkaa puikkoa kohden eli siirsin 1. ja 4. puikoilta ylimääräiset 2. ja 3. puikoille.

Vasemmanpuoleiset lastenkokoiset sukat on kudottu ruotsalaisesta Mellanragista, joka on aika pehmeää lankaa. Sen koostumus on 75 % villaa ja 25 % polyamidia ja puikkosuositus on 3. Mellanraggia on mukava kutoa, mutta myös tarkkaa touhua, sillä lanka hajoaa helposti säikeiseksi. Pyrin kutomaan molemmat sukat samannäköisiksi, mutta tässä tapauksesssa saman kohdan löytämiseksi olisin joutunut kerimään lankaa ylenmäärin ja pelkäsin, etten saa jäljellä olevaa lankaa riittämään toiseenkin sukkaan.

Oikeanpuoleiset sukat on kudottu keskisinisestä 7-veikasta ja 7-veikan turkoosi-sinisestä Raita-langasta. 

Eilisen valmiiden sukkien päättelytyön jälkeen ei vielä ole mitään uutta puikoilla. Eiköhän sekin ongelma ole piakkoin poissa päiväjärjestyksestä. Seuraavaksi voisi kutoa vaikkapa yhdet pöllösukat. Ja muita kiinnostavia malleja on jonossa pilvin pimein.
 

Huonekasvihaaste

Aliina Haapalehto -blogista haastoi ajat sitten kertomaan sisäkukista ja varsinkin, jos johonkin niistä liittyy jokin tarina. Haaste meinasi unohtua, mutta onneksi Cheri oli siihen tarttunut ja sai minunkin harmaat aivosoluni liikkeelle.

Minulla on varsin vähän viherkasveja. Suurin syy siihen lienee se, että kaikkien ikkunoiden alla on sähköpatterit hohkaamassa talvikauden kuumia henkäyksiään. Kukkaruukkujen pohjat ovat pakkaspäivinä kuin kekäleitä, eikä oikein mikään viherkasvi sellaisesta tykkää. Sähköpattereita ei ole hyvä peittää raskailla rakenteilla eikä verhoilla, joten mitään erityisiä kukkapöytiä tai -hyllyjä en ole lähtenyt virittelemään.

Takkahuoneen ikkunalla roikkuu amppelissaan meidän huushollin vanhin kasvi. Lehtikaktus, josta en osaa sanoa, onko se joulu-, pääsiäis- vaiko joku muu kaktus. Yleensä se kukkii marras-joulukuussa ja usein toistamiseen keväämmällä. Alkuperäinen kaktus tuli jo edellisestä kodista. Muutama vuosi sitten Juuso onnistui pudottamaan kesää terassilla viettäneen muhkean kaktuksen pusikkoon sillä seurauksella, että kaikki oksat katkesivat. Emokasvi heitti henkensä onnettomuudessa ja nykyinen on siis turmasta säilynyt jälkeläinen.

Pari vuotta sitten kaktusta kastellessani onnistuin katkaisemaan siitä pari oksaa, jotka elävät vaatimatonta eloaan omissa purkeissaan. Toinen on vasta nyt innostunut kasvattamaan kokoaan, toinen tuntuu edelleen jurovan.

Eräältä tuttavaltani sain muutama vuosi sitten "terveyskasvin" alkuja, jotka tunnistin aloeksi. Runsas vuosi sitten jaoin muhkeaksi kasvaneen kasvin kolmeen eri ruukkuun, joista yhden annoin hiljan viherkasveista innostuneelle pojalleni. 

   
Toinen amppelikasvi on posliinikukka. Myös sen olen saanut ystävältäni pienenä alkuna. Posliinikukka on ollut tavattoman hidaskasvuinen, enkä ole toistaiseksi saanut sitä kukkimaan. Ehkä minun pitää uhkailla sitä kompostiin joutumisella. Moisella keinolla oli aikanaan kukittava vaikutus edesmenneeseen kiinanruusuun.

Soihtuköynnös lienee poikasenpoikasenpoikanen anopilta saadusta kasvista. Pari vuotta sitten minulla oli isokokoinen ja ahkerasti kukkiva soihtuköynnös, mutta onnistuin saamaan sen henkiltä. Siinä olen erityisen taitava.

   
Altakasteluruukussa lattialla pönöttää suurikokoinen traakkipuu. Ystäväni luopui kaikista viherkasveistaan ja tarjosi jo silloin isokokoista traakkipuutaan minulle. Kasvi on ollut meillä viitisen vuotta ja kokoa sille on tullut melkeinpä toinen mokoma. Se ei välttämättä ole kasveista kauneimpia, mutta pidän sen helppoudesta ja sinnikkyydestä. Leveisiin lehtiin tuppaa kertymään pölyä ja lehtien kärjet ruskistuvat helposti. Altakasteluruukussa se näyttää viihtyvän erinomaisesti. Ostin pyörillä varustetun alustan ruukulle, jolloin painavan kasvin siirtäminen esimerkiksi siivotessa on helppoa.

Joulun alla ostin halpiskaupasta hiukan kurjanoloisen huonekuusen. Kun halvalla sain. Se onkin alkanut pörhistymään kuin kiittääkseen minua pelastuksestaan. Sen sijoituspaikka on kukkapylvään päällä hiukan sisemmällä huoneessa, jossa se saa kuitenkin osakseen suoraa luonnonvaloa. 

   
Edellisessä kodissa minulla oli runsaasti monenlaisia viherkasveja, isoja ja pieniä. Kodin olosuhteet olivat otollisemmat läpi vuoden ja ehkä minulla oli silloin enemmän innostusta touhuta huonekasvien kanssa. Nykyisin tarmo suuntautuu enemmän pihan kasvillisuuteen ja etenkin kevättalvella kaikki valoisat paikat on varattu taimikasvatukselle. En erityisemmin pidä väliaikaisratkaisuista, joten siksikin on hyvä, ettei ole kovin paljon viherkasveja vaatimassa omia osuuksiaan vähäisistä valopaikoista. 

Oikeille kukille ei ole korvaajaa, mutta hiukan olen antanut myöden tekokukille sopivassa paikassa. Ovathan nämä nykyiset tekokukat ihan jotain muuta, kuin 70-80-lukujen kovamuovihärpäkkeet. Makuuhuoneen lipaston päälle ostin pari vuotta sitten silkkipioneja antamaan väriä ja piristämään sisustusta. Näistä on helppo putsata pölyt suihkulla ja taas ne kukkivat kauniisti.

Samoin olohuoneen nurkkaan sijoitetun vanhan Singerin päällä on muutama silkkinen lilja maljakossaan. Paikka ei sovellu oikein leikkokukillekaan, viherkasveista puhumattakaan.

  
Pentikin ystävämyynnissä oli vihreitä tekopioneja edullisesti. Alkuun pidin niitä keittiön ikkunalla, mutta pari päivää sitten kiikutin nämä pionit pikkuvessaan. Siellä ne piristävät mukavasti keväänvihreiden pyyhkeiden ja samansävyisen maton seurana. Meidän vessan hämäryydessä mikään oikea kasvi ei pitkään eläisi.  

Haaste on kiertänyt blogeissa jonkun verran, mutta kevään edistymistä odotellessa saattaisi vielä olla aikaa paneutua kodin huonekasveihin. Niinpä heitän haasteen eteenpäin Kivipellon Sailalle ja Kaupunkilaistytölle.  
 

Maaliskuista viikonloppua

Talitintti maaliskuulla 

mietti näin mielessään:

"Tahdon laulaa riemusuulla 

sävelmän uuden tään:

titityy, titityy, titityy!

Kaiken talven pula juuri 

ollut on talista. 

Vaan ei auta suru suuri!

Paras lie laulella:

titityy, titityy, titityy!

Luminietos alentuupi.

Jokohan kevät saa?

Koivun latvat punertuupi.

Tääkös mua hauskuuttaa!

Titityy, titityy, titityy!

Muuttolintuin laulukuoro

pian saa tänne päin.

Talitintin nyt on vuoro

antaa konsertti näin:

titityy, titityy, titityy!"

-Matti Hela-

Olavi Pesonen: Laulukirja, 1960

Näiden ihanien tulppujen 

ja monille lapsuudesta tutun laulun myötä 

toivotan kaikille mukavaa viikonloppua!

 

Nyt pää kylmänä

Hirvittävää kevätkaipuuta ei yhtään helpota, kun postilaatikkoon putoilee kaikenlaisia kukkakuvastoja. Tällä netin aikakaudella on niin helppo klikata toinen toisteen kauniimpien kukkien kuvia ja täyttää virtuaalinen ostoskori yhä uusilla hankinnoilla.

Yritän sinnikkäästi pitää näppini erossa kaikista kuvastoista. Toki ne on pakko selata läpi ja hetken herkutella ajatuksella, että ostan tuon ja tuon ja vielä tuonkin. Parasta olisi, jos voisi samantien laittaa kuvastot paperikierrätyskoriin, mutta siihen en pysty. Saattaapa kuvastoista olla hyötyä silloin, kun miettii pihan istutuksia ja niihin voi palata  kesäkukkasuunnitelmia tehdessään. Vain kuvia katsellakseen.

Jonkun verran olen kasveja nettikaupoista tilannut, mutta on se vaan ihan eri asia mennä puutarhamyymälään pyörimään ja hypistelemään. Kokemuksesta tiedän, ettei nettiostoksilla säästä yhtään killinkiä. Päinvastoin, kaikki kotiin kannettavat nettiostokset ovat ikäänkuin lisä niiden päälle, joita kuitenkin tulee ihan itse kaupoista hankittua. 

Kuvissa kasvit ovat näyttäviä ja hyvinvoivia. Eivät ne sellaisia ole, kun niitä postista haettuja laatikoita availee. Useimmiten pieniä ruttanoita, joihin täytyy käyttää aikaa ja vaivaa saattaakseen ne kuvaston kaltaisiksi ihanuuksiksi. Aina se ei edes onnistu ja siinä on sitten setviminen, onko syynä omat virheet vaiko toimitetun kasvin surkeus jo lähetystilanteessa.

Sinänsä minulla on ihan hyviä kokemuksia kukkien ja kasvien nettiostamisesta. Silloinkin, kun kasvi on ollut huonovointinen jo selvästi lähettäjän päässä tai se ei ole huolellisista toimista huolimatta lähtenyt kasvuun, olen saanut tilalle uudet kasvit tai muunlaisen hyvityksen.

Suurin ongelma lienee siinä, että kun ensimmäisten kuvastojen keväällä ilmestyessä ryhtyy niistä tilaamaan, lähtee rakentamaan kesän istutuksia enemmänkin kasvi edellä. Joissain tilanteissa se saattaa hyvinkin sopia, mutta omalla kohdalla katson sen yleensä hiukan ongelmalliseksi. Kauniista kuvista innostuneena sorrun helposti hankkimaan kasveja, joille minulla ei ole paikkaa kenties ollenkaan. "Kasvi edellä" -ostaminen johtaa siihen, että nurkat on täynnä kasveja, joille pitäisi keksiä sopiva paikka. Minulle sopisi kuitenkin paremmin sellainen vaihtoehto, jossa lähden etsimään paikkaan sopivaa kasvia.

Olen päivätolkulla pyöritellyt päässäni ajatuksia ensi kesän mahdollisista kasvihankinnoista. Jotenkin en nyt vain saa ajatuksiani mihinkään järjestykseen. Välillä mietin, että kaivan viimekesäisiä kuvia puutarhasta ja sen pohjalta teen suunnitelmia. Välillä taas seison lumisella pihamaalla ja koitan hahmotella hangen keskelle mittakaavoja ja etäisyyksiä. Aika huonoin tuloksin on kumpikin vaihtoehto edennyt. Tai ei ole oikeastaan edennyt piiruakaan, kumpikaan vaihtoehto.

Kasvihuone 13.2.2016

Malttaisinko tänä keväänä unohtaa kaikki ennakkosuunnitelmat ja odottaa kevään edistymistä? Kunhan lumi sulaa ja piipot nousevat, valkenee ehkä parhaiten, mitä mihinkin voisi hankkia. Mitäänhän ei ole pakko hankkia, mutta kun maailma on täynnä ihania kasveja, joista edes pienen pieni osa olisi kiva saada omaan puutarhaan. Ei ne kukat kaupasta lopu, vaikka en ihan ensimmäisenä niitä olisikaan hamstraamassa. Vai loppuvatko sittenkin...

Miten sinä hankit kasveja puutarhaasi? Toimitko kasvi edellä -mentaliteetillä ostaen sieltä täältä kasveja, jonka jälkeen mietit, mihin kummaan niitä kaivaisi? Vai katsastatko ensin kasvin mentävän paikan ja ryhdyt sitten etsimään siihen soveltuvaa kasvia?

Tavaraa, tavaraa ja siinä ohessa vähän muutakin

Kaupassa oli niin edullinen esikkotarjous, että pakkohan niitä oli taas ostaa. Tällä kertaa ostin tuollaisia voimakkaita värejä. Jos nyt vaikka nämä saisin hengissä siihen saakka, että voisin istuttaa ne pihaan.

Öisin on ollut ihan kunnon pakkasia ja varsinkin talon varjoisammalla puolella mittari hädin tuskin päivälläkään nousee plussaan. Sen sijaan olopihan puoli kylpee ihanassa auringon valossa ja jo heti aamusella linnut sirkuttavat kilpaa.

 
Eilen leikkasin kuusiaidan. Kuusiaita - eikös kuulostakin mahtavalta. Kuuset ovat edelleen pikkuisia ja jouduin osan niistä kaivamaan lumen sylistä. Tuntui hassulta leikellä muutenkin olemattomia taimia, mutta kokemuksesta tiedän, että jatkon kannalta on parempi hoitaa leikkaukset ajallaan jo kasvien ollessa pieniä. Isojen kasvien muotoileminen saattaa tuhota koko puun tai pensaan. 

Ohjeiden mukaan havukasvit leikataan kahden ämmän välissä eli marras- ja maaliskuun välissä. Mietin, että sisältyvätkö nuo ämmät siihen leikkausaikaan, vai pitäisikö leikkaaminen ajoittaa todellakin ämmien väliin? Toisin sanoen joulu-helmikuulle? Ratkaisin ongelman leikkaamalla helmikuun viimeisenä päivänä. Ei vielä se äärimmäinen ämmä, mutta melkein kuitenkin.

Samoin leikkasin rinteen ylälaidan aroniapensaat. Aronia on nopeakasvuinen ja vanhemmiten se alkaa rehottaa sinne tänne ja tuppaa jäämään alaosastaan harvaksi. Olen leikannut aroniamme muutaman vuoden välein ihan alas, jonka jälkeen se on saanut kasvaa rauhassa entiselleen. Toissa kesän alasleikkauksen jälkeen päätin kokeilla erilaista leikkaustyyliä eli lyhennän säännöllisesti osan uudesta kasvusta pois. 

Aroniat ennen leikkaamista

Koska aroniapensas kasvaa reippaasti vielä loppukesän aikana, vuosikasvun typistäminen on hyvä tehdä ennen lehtien puhkeamista eli maalis-huhtikuussa. Hiukan olin taas etuajassa, mutta leikkaaminen sujuu nyt parhaiten, kun voi tallustella lumen päällä tarvitsematta varoa mullasta puskevia kevätkasveja. Tarkoitus ei ole tehdä aronioista muotoon leikattuja pensaita, vaan hieman rajoittaa tuossa kohden niiden intoa maailmanvalloitukseen. Muotoonleikkaaminen onkin aika vaikeaa, sillä aronia kasvaa luontaisesti yläosastaan leveämmäksi, jolloin suositeltu A-muotoon leikkaaminen ei vain onnistu.

Ennen, kuin aloitin leikkaushommia, piti käydä hakemassa kellarista sakset. Tiedän hyvin, missä ne ovat, mutta jälleen kerran alkoi tympiä purkkien ja keppien sekamelska. Meillä on iso kellari, joten säilytystilaa riittää. Se taas on johtanut siihen, että moni turhakin tavara siirtyy kellariin odottamaan mahdollista uutta tulemistaan sen sijaan, että se laitettaisiin saman tien kiertoon. 

Puutarhatarvikkeita varten oli alkuun vain pieni nurkkaus. Vähitellen vempainten määrän kasvaessa myös puutarhaosasto kellarissa on laajentunut. Etenkin syksyn edistyessä hyllyt alkavat notkua, kun kannan monenlaista kesän ulkona viettänyttä tavaraa kellariin odottamaan seuraavaa kesää. 

Järjestyksenhimoni iski jälleen ja raahasin halpislipaston puutarhaosastolle uutta käyttöä varten. Sain kaikki oksasakset, kuokat ja pikkulapiot, sidontanarut ja jos jonkinlaisen siellä täällä ajelehtivan tilpehöörin helposti löydettävään paikkaan. Samalla hyllyistä vapautui tilaa isommille esineille, jotka ovat ajelehtineet lattialla estäen pääsyn hyllyjen takaosiin.

Jonkin verran tavaraa lähti roskiin, mutta vielä jäi perattavaa runsaasti. Sitä mietin, missä ihmiset säilyttävät tällaisia kausitavaroita, kun varsinkin uudemmissa omakoti- ja rivitaloissa näyttää olevan niin vähän säilytystilaa? Taloa rakentaessamme pidimme tärkeänä, että erilaista säilytystilaa olisi riittävästi. Aiemmissa asunnoissa tuskastuin siihen, että kaikkialla oli tilapäisiä säilytysratkaisuja ja sittenkin esimerkiksi juuri kausitavaroihin tuppasi törmäämään ihan vääriin aikoihin. Ylenmääräisessä säilytystilassa on tietenkin se vaara, että turhaa tavaraa kertyy nurkkiin ja niin on käynyt meidän kellarin suhteen. Sen sijaan asuintilojen kaapeissa on minusta mukavaa väljyyttä, mitä aikoinaan tavoittelinkin. 

 

Elämää ja elämyksiä -blogissa on parhaillaan runsasta tavaramäärää ja siitä luopumista helpottavaa asiaa käsittelevän kirjan arvonta. Itse tykkään niin tavaroiden kuin asioidenkin järjestelemisestä ja käyn säännöllisesti myymässä tavaroitani kirpparilla. Huomaan kuitenkin, että aivan liian helposti sorrun ostamaan sellaistakin, jota en yhtään tarvitse. Joudun siis yhä opettelemaan kieltäytymistä tässäkin asiassa.

En halua, että kotini näyttää steriililtä laboratoriolta, vaan siellä saa näkyä aika ja muistotkin. Toisaalta ahdistun liian turhan tavaran keskellä ja kaipaan ympärilleni selkeyttä. Kaikkea vanhaa ei siksikään kannata heittää oitis roskiin, sillä se saattaa löytää uuden elämän jossain toisessa muodossa. Jos taasen vanhan voi muuttaa uudeksi, ei kaupasta tarvitse kantaa kotiin lisää tavaraa. Monimutkaisia pohdintoja.

Multaa ja mukuloita -blogin Piparminttu on laatinut hienon puutarhakyselyn, josta hän tekee myöhemmin yhteenvedon blogiinsa. Vastanneiden kesken arvotaan pari palkintoakin, joten käykääpä kurkkaamassa. Minusta on hatunnoston arvoinen asia, että joku näkee niin paljon vaivaa rakentaakseen tällaisia mielenkiintoisia juttuja. Kyselyyn pääset klikkaamalla tuota Piparmintun lihavoitua bloginimeä.










Monet myös harrastavat aktiivista puutarhamatkailua. Vielä useammat käyvät vierailuilla mielenkiintoisissa puutarhakohteissa ja haluavat jakaa vinkkejä muille puutarhaihmisille. 1003 puutarhaa -blogin Sirpa on parhaillaan rakentamassa sivustoa, johon hän kerää mielenkiintoisia puutarhamatkailusta kertovia blogeja ja kohteita, jonne kannattaa mennä. Sivusto on jo nähtävissä ja sinne voi käydä laittamassa kommentteja ja kehitysvinkkejä. Puutarhamatkailublogiin pääset klikkaamalla tätä.

Kevät alkaa

Ens kevättären viestin toi 

tänne tyttö pienoinen,

tuo sinisilmä sievin 

ja sisko vuokkojen.

Toi sylin kukkakukkuran 

ja päivän riemun rikkahan.

Ja hangetkin jo häviää 

kuin koittais kevätsää.

"Kas vaan, jo päivä paistaa,

noin pilven päältä pilkistää."

- Näin Pohjan prinssi haastaa -

"En siksi tänne jää. 

Voi hyvin, pieni paiste mun,

taas vuoden päästä näen sun."

Vei hältä viime suutelon.

Nyt oikein kevät on.

- Lilli Thuneberg - 

Olavi Pesonen: Laulukirja (v. 1960)

Kissaterapiaa

Tyttärelläni on runsaan 10 vuoden ikäiset kissaveljekset Nemo ja Loki. Oikealla katseleva Loki on rauhallinen tarkkailija. Vasemmanpuoleinen taasen on Nemo, jota voisi hyvinkin kutsua adhd-persoonaksi. Se on koko ajan liikkeessä, eikä saa milloinkaan tarpeekseen rapsutuksista. Nemon kuvaaminen on äärimmäisen vaikeaa juuri sen alituisen liikkumisen vuoksi.

Loki

Loki ja Nemo ovat olleet usein "mummolassa" hoidossa. Se sujuisi muuten ihan hyvin, mutta Nemo ei anna Juusolle hetkenkään rauhaa. Juuso taasen tykkää, että hän on kolli talossa, eikä samaan taloon muita kolleja ole tarpeen hommata.

Nemo

Nemo on myös erittäin taitava tiirikoimaan itsensä ulos mitä vaikeimmista paikoista. Se kykenee avamaan meidän terassinovemme ja luikahtamaan siitä omin neuvoin ulos. Siksi on tärkeää tietää, missä Nemo kulloinkin kulkee ja mitä se touhuaa.

Nemo

Helpointa näitä kahta viikaria on hoitaa niiden omassa kodissa. Eli kun Lapsi lähtee johonkin reissuun, minä tai Ukkokulta tai peräti kumpikin ajelemme ruokkimaan poikia ja katsomaan, että vessa on fiinissä kunnossa. 

Kissaveljesten elämää seuratessani olen tullut siihen tulokseen, että kaikilla elollisilla olennoilla tulisi olla lajikumppani seuranaan. Nemo ja Loki ovat selvästi toisilleen tärkeitä ja viihtyvät kotonakin paremmin, kun niillä on seuraa toisistaan. Minusta ne ovat myös paljon leikkisempiä, kuin esimerkiksi meidän Juuso, joka on ikänsä saanut tyytyä pelkästään meidän ihmisseuraamme. 

Juusollakin on alkavaa kevättä rinnassa, sillä se nukkuu päivisin vähemmän ja on monin tavoin aktiivisempi, kuin vielä tammikuussa. Iltaisin se on saanut meidät nauramaan tunkemalla väkisin minun syliini rapsutettavaksi. Eilenkin yritin kutoa sukkaa ja siinä ohessa annoin vieressä istuvalle Juusolle rapsutuksen silloin tällöin. Ei riittänyt. Kissa tunki minun ja kutimien väliin parkkeeraten karvaisen olemuksensa syliini. Kutimet saivat siirtyä odottamaan, sillä yleensä Juuso saa rapsutuksista tarpeekseen runsaassa puolessa tunnissa ja siirtyy köllöttämään sohvalle.

Rapsutussessioiden jälkeen on suu ja silmät täynnä kissankarvoja, mutta se taitaa olla aika pieni ongelma tämän maailman mittakaavassa.