Sipulit piilotettu multaan

 
Syksyn sipulit on vihdoin piilotettu multaan. Näin vähän sipuleita en ole istuttanut aikoihin. Vain 276 kpl. Kollaasiin koottujen lisäksi istutin krookuksia, italiantalventähteä, kevätkurjenmiekka Purple Hilliä ja Katharine Hodgkiniä sekä Actaea-valkonarsissia. Tulppaaneja istutin vain Darwin Mystic van Eijkiä, Darwin Blushing Apeldoornia ja OmaPiha-lehden tilaajatarjouksen metsätulppaaneja. 

En mene vannomaan, etteikö kaupasta vielä sipulipussukoita mukaan lähtisi. Menneiden vuosien valtaisa sipuli-innostus on kuitenkin laimentunut. Paljon siihen vaikuttaa peurojen ahkerat vierailut pihallamme. Tuntuu tylsältä miettiä päänsä puhki, miten saisi verkoilla suojattua kaiken mahdollisen. Puissa ja pensaissa on jo riittävästi varjeltavaa. Eivätkä ne sipulit kovin halpojakaan ole. Näin tänä syksynä. Vuoden päästä ajatukset voivat olla taas tyystin toisenlaiset.

Dahlia Cafe au Lait

Viikonloppuna nostin daaliat ylös. Valkoisessa Sneezyssä oli vielä paljon nuppuja, samoin hienosti viikkoja kukkineessa Cafe au Laitissa. Pinkki Topmix Roze oli edelleen aika virkeä, joskin pahasti Cafe au Laitin kainalossa. Aiempina vuosina olen laittanut daaliat isoihin ruukkuihin terassille. Nyt kasvatin niitä alapihalla lavakauluksessa. Kokeilu onnistui hyvin siinä mielessä, että daaliat kukkivat runsaammin ja pidempään. Puutarhan Lumo -blogin Kruunuvuokko on koonnut hyvät ohjeet daalian talvettamisesta. Olen toiminut pitkälti samoin, mutta laitan linkin ohjeisiin tähän, jotta löydän sen tarvitessani nopeasti. 

Jaloängelmä vesisateen jälkeen 15.9.

Sipuleita istuttaessani huomasin, että runsaan viikon takaiset sateet ovat kastelleet maan lähinnä pinnasta. Seuraavalle viikonlopulle on luvassa sateita. Saapa nähdä, toteutuvatko.

Omassa pihassa ei ruokasieniä kasva. Joka syksy pariin paikkaan nousee kuvan valkoisia lahottajasieniä. Ei niistä mitään haittaa ole ollut.

Hedelmäpuut kukkivat keväällä valtoimenaan. Juuri kukinnan aikaan tuli koleat säät ja tuulista, mikä lyhensi kukintaa. Eikä niitä pörriäisiäkään sankoin joukoin hedelmäpuissa lennellyt. Tuholaisia riitti yli oman tarpeen. Tapansa mukaan omenapuut myös harvensivat itse itseään pudottamalla hedelmiä maahan. Hetken jo ajattelin, ettei taida jäädä syötävää ja säilöttävää. Omenasadosta tuli kuitenkin odotettua runsaampi. Alkuun huonokuntoisia omppuja kiikutettiin kompostiin. Sitten niin pudonneet kuin puihin jääneet ovat olleet hyväkuntoisia.

Punakaneli

Huvitus ja valkeakuulas on jo hedelmistä tyhjennetty. Olen pilkkonut ja lohkonut omenoita pakastimeen, leiponut jos jonkinlaisia piiraita ja tietenkin hedelmiä on syöty sellaisenaan. Mikäs sen parempaa, kuin oman puun omena.

Viikonloppuna tyhjensin myös punakanelipuun, koska ne alkoivat putoilla ihan itsekseen. Puusta poimittuina omput kestävät pidempään, kun niihin ei tule putoamisvammoja. Syysomenapuu on vielä pullollaan isokokoisia hedelmiä. En kuolemaksenikaan muista syysomenamme lajiketta. Saattaa olla Punainen Melba.

Muumiotautia meillä on ollut jo vuosia, mutta koskaan se ei ole kaikkia hedelmiä vienyt mennessään. 

Uusimman (mm. YLE uutisoi aiheesta) tiedon mukaan muumiotautiset omenat voi laittaa puutarhakompostiin, kunhan peittelee ne hyvin lehdillä tai mullalla. Lahottajasienet ja bakteerit valtaavat muumiotaudin sienirihmaston. Muumiotautisia hedelmiä ei siis tarvitse laittaa lämpökompostoriin tai sekajätteeseen. Muumiotauti on ilmalevitteinen eli itiöt tulevat naapuruston puista, vaikka kuinka itse tekisit kaikki suojaamiseen keksimäsi kommervenkit.

Miltei unohtui värinokkosten pistokkaiden ottaminen. Muutama kolea yö kuritti siemenestä kasvattamiani värinokkosia, mutta tuurilla useimmat oksat olivat vielä vahingoittumattomia. Kuvassa pistokkaat ovat vesilasissa juurtumassa. Muutamassa päivässä juuret ilmestyivät ja nyt värinokkoset ovat jo ruukuissaan viettämässä talvea ikkunalaudalla. Aika helppo näitä oli siemenistä kasvattaa, mutta kokeillaanpa välillä pistokaslisäystä.

Nemo on oikea linssilude

 
Lapset ovat viime päivinä reissanneet vierailla mailla. Poika vietti viikon Berliinissä messuilla ja tytär viikonlopun Oslossa. Niinpä kävimme Ukkokullan kanssa ruokkimassa ja rapsuttamassa tyttären 17-vuotiaita kissoja Lokia ja Nemoa. Loki luikahti pian ruokailun jälkeen päiväpeitteen alle nokosille. Nemo sen sijaan haluaa kaikki mahdolliset rapsutukset ja hellydenosoitukset. 

Nemon kuvaaminen on omanlaisensa operaatio, koska se tunkee nenänsä aivan objektiiviin kiinni. Nemoa kuvatessa on mieluummin tähyiltävä sitä kaukaa ja napattava kuvat vikkelästi. Muuten tuloksena on epätarkkoja mustavalkoisia kummajaisia ruudun täydeltä.

Ilta-aurinko ke 21.9.

Pimeys laskeutuu ilta illalla aiemmin. Laskiessaan aurinko saa ruskavärit hehkumaan. Saan ihailla työhuoneen ikkunasta myös naapuruston liekehtiviä puita.

Tienpenkan kortteet ovat hauskan näköisiä.

Puutarhan syystyöt ovat aika hyvällä mallilla. Toki tekemistä riittää, mutta tuleepa samalla ulkoiltua ja harjoitettua hyötyliikuntaa sekä tarkkailtua luonnon ihmeitä. Työlistan kohtien yliviivaaminen on nautinnollista. Vielä nautinnollisempaa on katsella pihalla niitä tehtyjä töitä.

Syksyyni osuu mukava yllätysmatka ystävän kanssa. Siitä enemmän, kunhan palaan reissusta.

Kohta ollaankin jo lokakuussa. Sitä ennen, viettäkäähän mukavia syyskuun viimeisiä päiviä.

Kissaveljekset viikonloppukylässä

Nemo

Tyttären 13-vuotiaat kissaveljekset Nemo ja Loki olivat luonamme pidennetyllä viikonloppuvierailulla. Edellisestä vierailusta onkin melko pitkä aika, sillä Juuso ei oikein sietänyt poikien intensiivistä tutustumistarvetta. Varsinkin Nemo olisi halunnut olla jatkuvasti Juuson kanssa kylki kyljessä ja se kävi Juuson hermoille. Tuloksena oli sähinää, murinaa ja kiivasta peräkkäinjuoksua. Yritin mahdollistaa Juusolle oman rauhan sulkemalla makuuhuoneen oven, mutta Nemoa ei suljetut ovet pidättäle. Se on varmasti edellisessä elämässään ollut jonkinlainen Houdini, jota kahleet eivät pidätelleet. Eivätkä ovet.

Nemo

Kummasti olemme vajaassa kolmessa kuukaudessa tottuneet kissattomaan elämään. Ja yhtä kummasti moni 17 vuoden kissatalouden rutiini on kaivautunut selkäpiihin. Vaikeuksitta muistin taas varoa keittiön lattialla olevia ruokakuppeja ja vaistosin, milloin jaloissa köllöttää hellyyttä kaipaava kissa. 

Ikkunat ja ovet pysyivät kissojen vierailun aikaan suljettuina. Juuson aikana tuulettaminen sujui ongelmitta, sillä meidän tuuletusikkunoista ei isokokoinen kissa ulos mahdu. Tiedän, että kissat ovat taitavia tunkemaan itsensä mitä kummallisimpiin paikkoihin ja siksi pelasin varman päälle pitämällä ikkunat suljettuina kissapoikien vierailun ajan. Pihaovi on ollut selällään Juuson poismenosta saakka päivittäin. Nyt en ottanut pienintäkään riskiä, että kissaveljekset marssisivat luvatta tieremppaa katsomaan. Ovi pysyi kiinni sekin.

Nemo

Loki on hyvin rauhallinen kissa ja vaikka se sisällä hakeutui meidän seuraamme, meidän ulkona ollessa se köllötti joko saunan lauteilla tai sohvalla. Nemo sen sijaan saisi taatusti adhd-diagnoosin, jos joku ammattilainen sitä tutkisi. Se ei ole hetkeäkään paikallaan ja siksi sen valokuvaaminenkin on todella vaikeaa. Suurin osa Nemo-otoksistani on epätarkkoja sähellyksiä.

Siivotessani kesäkukkia terassilta ja pergolasta, Nemo vahti minua uskollisesti ikkunan läpi. Samalla paikalla, jossa Juusolla oli tapana tarkkailla minua.

Loki

Poikien lomapäivät kissamummilassa menivät hyvin niin heidän itsensä kuin meidän ihmistenkin kannalta. Ainoa ärsyttävä seikka oli Nemon tapa kömpiä joka ikinen aamu klo 5.30 minun päälleni. Se puski ja kiersi minua lakkaamatta. Lopulta se lysähti viereeni, mutta vain hetkeksi. Jos pikkurillikin minussa liikahti, sama puskeminen ja kiertäminen alkoi taas.Tätä jatkui tunnin, jonka jälkeen kissa hävisi jonnekin muualle jatkamaan uniaan. Yleensä olin operaation jälkeen niin hereillä, että nukkumista oli turha enää edes yrittää.

Kissojen "lainaaminen" lyhyiksi ajanjaksoiksi täyttää hyvin lemmikkitarpeen. Vuosia sitten ajattelin, että ottaisin Juuson jälkeen heti uuden kissan. Nyt, kun kissatonta elämää on vietetty vasta lyhyen aikaa, en enää olekaan valmis sitoutumaan seuraavaksi 20 vuodeksi lemmikkiin. 

Juuso leikkimökin katolla maaliskuussa 2003 (ikkunan läpi kuvattuna)

Juuso oli helppo ja ihana karvakaveri. Oli se myös vaativa ja sitova perheenjäsen, jonka olemassaolo piti luonnollisesti ottaa monin tavoin huomioon. Juuso ei ollut koskaan missään kodin ulkopuolella hoidossa. Sitä oli kuskattu autolla lähinnä eläinlääkäriin ja yhden käden sormissa laskettuna vähän pidemmille kyläreissuille. Juuso inhosi autoilua ja siksi sille piti saada hoitaja kotiin. Yhteiset matkat Ukkokullan kanssa olivat harvinaista herkkua, koska menot oli helpompi järjestää siten, että toinen jäi kissavahdiksi.

Juuso syyskuussa 2015

Vaikka ikävöinkin Juusoa vielä kovasti, olen tottunut uuteen, kissattomaan elämäntapaan. Eipä ole kissankarvoja sohva, vaatteet ja naama täynnä. Kauppalistastakin on voinut poistaa kissanruoat ja -hiekat. Toisinaan tuntuu oudolta ja tyhjältäkin istua sohvalla ilman, että kukaan työntäisi karvaista olemustaan sukankudinten väliin syliin päästäkseen. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja tyhjät paikat ja rutiinit täyttyvät jollain muulla. Kaikella on hyvät ja huonot puolensa. Niin kissattomuudella kuin kissallisuudellakin.

Kissaterapiaa

Tyttärelläni on runsaan 10 vuoden ikäiset kissaveljekset Nemo ja Loki. Oikealla katseleva Loki on rauhallinen tarkkailija. Vasemmanpuoleinen taasen on Nemo, jota voisi hyvinkin kutsua adhd-persoonaksi. Se on koko ajan liikkeessä, eikä saa milloinkaan tarpeekseen rapsutuksista. Nemon kuvaaminen on äärimmäisen vaikeaa juuri sen alituisen liikkumisen vuoksi.

Loki

Loki ja Nemo ovat olleet usein "mummolassa" hoidossa. Se sujuisi muuten ihan hyvin, mutta Nemo ei anna Juusolle hetkenkään rauhaa. Juuso taasen tykkää, että hän on kolli talossa, eikä samaan taloon muita kolleja ole tarpeen hommata.

Nemo

Nemo on myös erittäin taitava tiirikoimaan itsensä ulos mitä vaikeimmista paikoista. Se kykenee avamaan meidän terassinovemme ja luikahtamaan siitä omin neuvoin ulos. Siksi on tärkeää tietää, missä Nemo kulloinkin kulkee ja mitä se touhuaa.

Nemo

Helpointa näitä kahta viikaria on hoitaa niiden omassa kodissa. Eli kun Lapsi lähtee johonkin reissuun, minä tai Ukkokulta tai peräti kumpikin ajelemme ruokkimaan poikia ja katsomaan, että vessa on fiinissä kunnossa. 

Kissaveljesten elämää seuratessani olen tullut siihen tulokseen, että kaikilla elollisilla olennoilla tulisi olla lajikumppani seuranaan. Nemo ja Loki ovat selvästi toisilleen tärkeitä ja viihtyvät kotonakin paremmin, kun niillä on seuraa toisistaan. Minusta ne ovat myös paljon leikkisempiä, kuin esimerkiksi meidän Juuso, joka on ikänsä saanut tyytyä pelkästään meidän ihmisseuraamme. 

Juusollakin on alkavaa kevättä rinnassa, sillä se nukkuu päivisin vähemmän ja on monin tavoin aktiivisempi, kuin vielä tammikuussa. Iltaisin se on saanut meidät nauramaan tunkemalla väkisin minun syliini rapsutettavaksi. Eilenkin yritin kutoa sukkaa ja siinä ohessa annoin vieressä istuvalle Juusolle rapsutuksen silloin tällöin. Ei riittänyt. Kissa tunki minun ja kutimien väliin parkkeeraten karvaisen olemuksensa syliini. Kutimet saivat siirtyä odottamaan, sillä yleensä Juuso saa rapsutuksista tarpeekseen runsaassa puolessa tunnissa ja siirtyy köllöttämään sohvalle.

Rapsutussessioiden jälkeen on suu ja silmät täynnä kissankarvoja, mutta se taitaa olla aika pieni ongelma tämän maailman mittakaavassa.

Juhannuksenjälkeistä puutarhaelämää

Juhannus on juhlittu ja tulppaanienkin hurjan pitkä kukinta alkaa olla lopuillaan. Tiukasti pitävät vielä viimeisetkin terälehdet kiinni ennen putoamistaan. 

Eipä voi juhannuksen säitä kovin kesäisiksi väittää. Aattona tuli vettä ja oli melko koleaa. Sinnikkäästi yritettiin istua pihapöydän ääressä hyttysiä lätkimässä, mutta lopulta siirryttiin sisälle jatkamaan iltaa. Pelattiin Trivial pursuitia puoleen yöhön. Aikanaan sitä tuli pelattua paljonkin ja nyt olemme muutamana viikonloppuna kaivaneet vanhan pelin jälleen esiin.

Vuorikaunokki - Centaurea montana

Eilen sunnuntaina taisi olla juhannuksen paras sää. Lämpötila nousi 20:n tuntumaan, eikä edes kovin paljon tuullut. Ihmeellistä. Ettei tuullut nimittäin. Touko-kesäkuussa on tuullut ihan tajuttoman paljon ja usein.

Juhannuksena ei tullut nurmikon leikkuuta lukuunottamatta juurikaan tehtyä mitään puutarhassa. Tänään riensin heti aamulla pihalle - sateen loputtua. Aurinkoa ei pahemmin ole näkynyt, mutta hyvin tarkenee. Kosteusprosentti lienee korkea ja kaiken aikaa taivaan yli vaeltelee mustia pilviä uhaten ihan justiina roiskia sadetta niskaan. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan aamun jälkeen satanut.

Tornionlaaksonruusu - Rosa majalis 'Tornedal´

Sateet ovat hakanneet pensaita lotkolleen ja niille laitoin tukia. Etenkin ruusupensaat säälittävät, kun nuppujen avautumishetki alkaa olla käsillä ja oksaressukat roikkuvat litimärkinä. Harmi, etten ole aikoihin löytänyt kaupoista vihreää muovipäällysteistä sidontalankaa. Se kestää ulkosalla paremmin kuin mikään naru. Vahvoja tukikeppejäkin pitää hankkia lisää, jotta voin virittää tukinarut niihin vaivaamatta itse kasveja.

 
Leikkasin myös norjanangervo- ja lumimarjapensaat, sillä kumpainenkin on röyhähtänyt kulkuväylille. Sateella ja heti sen jälkeen on kiva kävellä pihamaalla, kun märät pensaanoksat läjähtelevät ihoa vasten kastellen kaikki vaatteet siinä samalla. Olen muutamana kesänä leikannut norjanangervot kohta kukinnan jälkeen, jolloin ne ehtivät kasvattaa vielä uusia oskia kukkiakseen seuraavana keväänä. Ja lumimarja taasen tuntuu sietävän leikkausta ihan milloin vaan.

Juhannusaattona kävin ruokkimassa ja rapsuttamassa reissuun lähteneen tyttären kissoja. Joskus kissaveljekset ovat olleet meillä hoidossa, mutta Juuso ei tahdo sietää muita kolleja laisinkaan ja niinpä on helpompi käydä hoitamassa lapsen kissoja niiden omassa kodissa. Paluumatkalla kipaisin Honkkarissa katsomassa, josko sinne olisi tullut sitä vihreää sidontalankaa - ei ollut. Sen sijaan kaikki ulkopatsaat oli alennettu 50 %, joten sieltä lähti mukaan tuollainen ruukkua kantava kipsipoika. Kaupassa patsaat näyttivät kookkailta, mutta kotipihalla poika katoaa kummasti puskaan kuin puskaan. Toistaiseksi patsas saa seisoa riippahernepuun alla Kurgaanin laella. Ehkä keksin jonkun riippuvan kesäkukankin vielä tuohon ruukkuun.

Nemo

Tyttären kissat ovat tällaisia mustavalkoisia maatiaiskissoja. Kymmenvuotiaita. Niiden kuvaaminen on kyllä tosi hankalaa, sillä etenkin Nemo haluaa puskea kameraa ja kuvaajaa ja jollei se siinä onnistu, se kellahtaa selälleen ja pyörii kuin väkkärä rapsutuksien toiveessa.

Loki

 
Loki on hieman rauhallisempi, mutta ei kyllä helppo kuvauskohde sekään. 

Parhaillaan tässä työpöydällä nukkua köllöttää mamman ihan oma katti. Kuorsaten äänekkäästi kissanuntaan ja välillä hieman silmiään raottaen kuin tarkistaakseen, ettei mamma ole mihinkään hävinnyt. 

Ja ulkona näköjään vaihteeksi sataa. Mukavaa juhannuksenjälkeistä puutarhaelämää teille kaikille!