Kevään merkit - tulppaanien loistetta

Tuomi 5.5.2017

Sain Pihapiian tontilla -blogista "Kevään merkit" -haasteen. Samantyyppiseen haasteeseen (voipi olla jopa sama haaste) olen vastannut kuluvan talven aikana, mutta ei haittaa. Se kevät, jolloin pääsee pihamaalle tosissaan tonkimaan, siihen on vielä tovi matkaa. Hyvin ehtii pohtia kevään merkkejä ja katsella vaikka edellisen kevään kuvia.

Parvitulppaani - Tulipa Tarda 18.5.2017

Ihan kaikkia piippoja ja mullasta työntyviä kärkiä odotan joka kevät yhtä suurella innolla. Jokainen sipulikukka tuottaa iloisen onnistumisen ja jälleentapaamisen tunteen kevät toisensa jälkeen. Yhtään pieniä scilloja, helmililjoja tai narsissseja väheksymättä, tulppaanien kukinta tuottaa ylimääräisiä sydämenmuljahduksia ja riemunkiljahduksia.

Tähtitulppaani pulchella `Persian Pearl`18.5.2017

Monta monituista syksyä olen jättänyt tulppujen istuttamisen tekemättä. Tai sitten napannut marketista pussillisen pari ja tunkenut ne multaan sen kummemmin asiaan syventymättä. Blogin aloittamisen myötä innostuin tulppaaneistakin ihan uudella tavalla ja viime vuosina sipulikuume on kohonnut ilman laantumisen merkkejä. Toki tarjontakin on puutarhaharrastuksen lisääntymisen myötä parantunut vuosi vuodelta niin kaupoissa kuin nettimyymälöissä.

Tulipa China Town 31.5.2017

Syksyllä sipuleiden kanssa ahertaessa on aina pieni pelko takamuksessa, meneekö koko istuttamistyö hukkaan. Jospa syksyn sateet, talven pakkaset tai peräti myyrät ja muut vihulaiset vievät sipulit mennessään ja jättävät puutarhurille vain keväästä koppuraisen mullan katseltavaksi. Menettämisen pelko ja kasvikuoleman riski on aina olemassa. Puutarhuri voi toki tehdä kaikenlaisia järkeviä ja vähemmän järkeviä toimia välttääkseen menetyksiä, mutta paljon on sellaista, mihin ei mitenkään voi vaikuttaa. Riskillä mennään, joten antaa mennä vaan. 

Tulipa Toronto 18.5.2017

Kolme edellistä kevättä on ollut minun puutarhassani tulppaanien kannalta erinomaisia. Kaikkien muistaman tappotalven 2016 jälkeen tulput kukkivat suorastaan loisteliaasti. Pitkään ja hartaasti. Vesisateista, paljaana jäätyneestä maasta ja muista vitsauksista huolimatta tulppaanit näyttivät parastaan. Ehkä se oli luontoäidin keino lieventää puutarhureiden pahaa mieltä ja pettymystä. Kuolleiden mahonioiden ja nääntyneiden leimujen äärellä oli sentään mahdollisuus lohduttautua tulppaanien kukinnalla.

Tulipa Sun Lover 21.5.2017

Suomalaisen ihmisen melankolinen ja mollivoittoinen mieli varautuu pahimpaan torjumalla mielessäänkin kaiken kauniin ja positiivisen. Jos on ollut kolme hienoa kukintakevättä, ei neljäs varmaankaan voi olla mahdollista. Vaan minäpä en suostu tuhlaamaan energiaani turhaan jossitteluun ja pelkäämään suurta katastrofia. Jokaisesta kukkivasta tulppaanista iloitsen. Ne, jotka jäävät nousematta, kukkikoon vaikka kiinalaisille, lihottakoon myyrien mahaa tai lannoittakoon kukkamaata. Jaettu ilo se vasta iso ilo onkin.
 

Tulipa Purissima 23.5.2017

Tuli tulppaanikeväästä sitten millainen tahansa, vielä näihin näkymiin on hetki aikaa. Iho suorastaan kihelmöi ja vatsanpohjassa kumpuilee jännityksestä. Kevät on mahtavaa aikaa ja juuri nyt keväässä on parasta se, että kaikki on vielä edessä. Kokonaisena ja avaamattomana. Yhtään ei tiedä, millainen kevät ja kesä on yksittäisten kasvien ja koko puutarhan kannalta. Kaikki on siis mahdollista. Myös loistelias tulppaanikevät.

Tulipa Apricot Parrot 31.5.2017

Laitoin haasteen säännöt tuohon alle ja samalla huomasin oikoneeni kakkoskohdan sääntöä aivan totaalisesti. Lähti tuo näppäinsormi kiitämään ajatusta nopeammin. Antanette anteeksi, olenhan jo kaksi postausta aiheesta tehnyt. Voit käydä lukemassa ne täältä (Haasteena huhtikuu 16.1.2018) ja täältä (Toukokuu - ihana kevätkuukausi 24.1.2018).

Tulppaani, jonka nimi on hukassa

  
Tämä haaste on kiertänyt aika ahkerasti blogeissa, joten en laita sitä eteenpäin. Monilla on varmasti pilvin pimein julkaisemattomia kuvia ja ehkä myös puutetta postausideoista. Haasteen voi siis vapaasti ottaa ja käyttää aasinsiltana kuvien katseluun ja julkaisuun. 

Kevään merkit -haasteen säännöt:

1.Tee postaus ja kerro mistä sait haasteen.

2. Kerro viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat sinua eniten. Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi esim. maalis-, huhti- tai toukokuu.

3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia.

Tulipa Sweet Desire

Kiitos Pihapiian tontilla -blogin Jaanalle haasteesta. Kaikille mukavia kevään odotuksen hetkiä. Toivokaamme kimpassa loisteliasta tulppaanikevättä.

Tulipa Silver Parrot 31.5.2017

Elämäni ensimmäinen koskikara bongattu

Bongasin elämäni ensimmäisen koskikaran. Tuolla se on purossa välillä sukeltamassa ja välillä sulkiaan sukimassa. Joo, ette te sitä tässä kuvassa näe, kun en näe minäkään. Kyllä lintu tuossa kuvassa on, mutta minun obiskallani ei sinne saakka millään zoomattu. Olemukseltaan mustana lintu häipyy kuvassa puron mustan veden taustaan.

Kuva: Luontoportti.fi

Monen monta kertaa olen ohi kulkiessani tuota puroa koskikara mielessäni silmäillyt, koska olen kuullut koskikaran siellä liikkuvan. Nytkin kamera oli mukana, mutta repussa juuri silloin, kun lintu oli riittävän lähellä. Saatuani kameran repusta, koskikara oli jo sukellellut ja kipittänyt rantaa pitkin niin etäälle, etten saanut sitä kuvaan tunnistettavasti.

Tällaiseksi höppänäksi blogimaailma on meikäläisen tehnyt. Ei riitä, että hullun lailla kuljen katse kohti tienpenkkoja ja pusikoita nähdäkseni kaikenlaisia luonnonkukkia. Kasvien bongaamisen ja tunnistamisen lisäksi täytyy nähdä kaikki maailman linnut ja oppia niiden nimet. Tähän ilmiöön pätee erinomaisesti vanha sanonta "nälkä kasvaa syödessä". Mitä enemmän kasveihin ja lintuihin tutustuu, sen enemmän niistä haluaa tietää. 

On tämä sellaista hyvän mielen höppänyyttä, josta ei eroon halua edes päästä. Pikkuinen mustavalkoinen lintu valkeaa rinnassaan sai minut ilosta miltei tyttömäisesti hyppimään pitkin kävelytietä. Aikuinen minussa asetti töppöset tiukasti tien pintaan ja esti hyppelyn, mutta hymyä huulilla taitaa säilyä iltaan saakka.

Iloista ja onnellista Naistenpäivää!

Jos minä jostain alkaisin
minä alkaisin tästä:

Minä heittäisin kivisen rinkkani risukkoon
ja kuraiset saappaani sammalikkoon
ja paljain jaloin minä tanssisin
peltojen laidoilla kesäöisin.

Minä olisin pieni tyttö
ja vahva nainen samassa vartalossa,
ryppyinen iho sileässä sielussa,
työ vain leikkinä käsieni uurteissa.

Ja jokaista poimuani
minä silloin rakastaisin,
jokaista laaksoa ja kukkulaa
ja tasamaatakin hyvänä pitäisin.

Enkä minä piilottelisi mitään,
en koittaisi kurvejani kuorrutella,
en takamustani peitellä.
enkä enää koskaan hukkaisi
itseäni toisten sekaan

Jos minä jostain alkaisin
minä alkaisin tästä:

Minä olisin häpeämättä minä!

(Runo löytyi netistä. Olisiko Elina Salmisen?)

Iloista ja onnellista Naistenpäivää!

 

Kylvösten kakkosvaihde päälle

Kelloköynnös

Tänä vuonna suunnittelin olevani kylvöjen suhteen maltillinen. Niin kuvittelen vieläkin, vaikka alkaa näyttää vahvasti siltä, että entisten keväiden malliin jo mennään. Tammikuun lopulla kylvin kelloköynnökset. Kun ne itivät niin huonosti, tein helmikuun alussa toisenkin kylvön. Nyt on kasvamassa kahdeksan kelloköynnöstä. Ja kaksi keijunmekkoakin, jotka kylvin ikivanhasta siemenpussista. Enempää ei ole mullan pintaan noussut, vaan silkkaa plussaa kumpainenkin taimivauva.

Kuu ei nyt taida olla samettikukkien ja tomaattien kylvöjä varten sopivassa asennossa, vaan pakko kylvää silloin, kun itsellä siihen aikaa löytyy. Kevätkylvötyömaana toimii varasto, jossa sijaitseva arkkupakastin muodostaa selälle sopivankorkuisen  ja muutenkin hyvän tason. Musta muovi pakastimen kannen suojaksi ja tavarat esille. Ei niin haittaa, vaikka multaa vähän ympäristöön roiskuu, kun se on helppo lattialta pois lakaista. Äkilliset keskeytyksetkään eivät häiritse, sillä oven voi aina vetää kiinni ja jatkaa hommaa myöhemmin. 

Netissä on keskusteltu erilaisten kylvömultien koostumuksesta. Hyvän aineksen saa kuulemma, kun sekoittaa paria kolmea eri kylvö-/taimimultaa keskenään. Tarkoitukseni oli sekoittaa kahteen eri kylvömultaan myös kaktusmultaa, mutta sen pussin unohdin nostaa ajoissa lämpimään ja multa oli kylmästä koppurainen. 

Tomaattien kylvö oli nyt ajankohtainen. Enemmänkin lajikkeita siemenvarastostani olisi löytynyt, mutta tila tulee jo näillä valituillakin vastaan. Kylvin kutakin kaksi siementä. Yleensä laitan varmuuden vuoksi siemeniä turhankin paljon ja sitten saan jakaa ylimääräisiä taimia kevään tullen naapureille ja kylänmiehille. Toivotaan, että itävät. Olen tomaatteja kylvänyt hieman myöhemminkin, joten jos eivät idä, ehdin vielä uusimaan.
  

• Supersweet 100 F1
• Gardener's delight
• Yellow Pearshaped
• Ildi
• Indigo Rose
• Tigerella 

• Chilipaprika 'Anaheim'
• Paprika 'California Wonder'
• Latva-artisokka
• Hyasinttipapu

Näiden suhteen saatan olla jo vähän myöhässä. Ajattelin, etten laittaisi paprikaa tai chilejä tänä vuonna laisinkaan. Paprika ei ole minulla ehtinyt kypsyä ja chilejäkin on edellisiäkin kuivattuna. Hyasinttipapu hyppäsi viimeksi kaupassa käydessäni ihan huomaamatta koriin, joten miksipä ei sitäkin kokeilisi. Annetaan sille mahdollisuus!

Samettikukista olen joka kevät kylvänyt isokukkaista Vanillaa. Viime keväänä kokeilin myös tuota kaksiväristä Jolly Jesteriä ja oranssia Honeycambia. Varsinkin Jolly Jester oli aika hauska piristysruiske kesäkukkien joukossa. Voimakkaan oranssi Kees Orange löytyi muiden siemenpussien seurasta ja kylvinpä kokeeksi sitäkin.

Joillakin kasveilla siemenen kuoret jäävät pitkäksi aikaa nököttämään itäneen taimen lehtiin. Kelloköynnöksistä kuoret eivät tahdo irrota mitenkään. Siementen liottamisella ennen kylvöä ei näytä olevan vaikutusta kuoren irtaantumiseen, ainakaan kelloköynnöksen kohdalla. Kaikkia liotin ja osassa hattu on jäänyt multaan, osassa keikkuu sinnikkäästi latvassa. Mitä teette tällaisessa tapauksessa? Irroitatteko kuoren ja miten? Pieni taimi on herkkä, joten mitään kovakouraisia toimia se ei kestä.

Sitten kun lakkaan köyhtymästä - eli tuskin koskaan - rakennutan itselleni uuden talon, jossa kaikki kasvien kanssa puljaaminen eri vuoden aikoina on huomioitu alusta loppuun. Talossa olisi lasiseinäinen viherhuone, tilaa kylvää ja koulia, vesipisteet ja oikealla korkeudella olevat laajat työpöytätilat, runsaasti varastotilaa ruukuille, multapusseille ja kaikille tarvittaville välineille. Ja noista tiloista olisi helppokulkuinen käynti suoraan pihalle.

Unelmille pitää antaa aikaa ja tilaa, vaikka tietäisi, etteivät ne koskaan toteudu. Unelmat auttavat jaksamaan ja kulkemaan eteenpäin. Moni pienempi unelma on yllättäen jopa tullut todeksi. Viherhuoneunelmani rinnalla suuntaan katseeni kesään ja sitä odotellessa iloitsen kelloköynnöksistäni. Muutama vuosi sitten en niiden kasvattamista arvannut edes yrittää ja tänä keväänä sain ne jo toisen kerran itämään. Viime kesän ensiyritys ei ehtinyt kukkimaan, mutta josko tulevana kesänä...  Ihan hyvä unelma sekin.

Mörköjä pihamaalla

Monena päivänä on pitänyt käydä laittamassa pikkuhavuille varjostukset, vaan en ole yksinkertaisesti ehtinyt. Tänään oli vihdoin sopiva hetki ja nyt pihalla lymyileekin joukko mörköjä. Aiempina talvina en ole tainnut ihan näin aikaisin varjostuksia laittaa, mutta somessa tästä aiheesta on niin kiivaasti keskusteltu, että pakko oli aktivoitua. Onpahan nyt tämäkin homma pois päiväjärjestyksestä. 

Kyllä se aurinko kireistä pakkasista huolimatta melkoisesti lämmittää. Sen huomasin pihalla pyöriessäni. Toisella puolella taloa pakkasta oli -8 astetta, mutta auringon puolella lämpötila oli noussut lähelle nollaa. Kun aurinko lämmittää ja tuuli kuivattaa, havut ja muut ikivihreät kasvit kärsivät helposti. Isokokoisia ja jo vuosia paikallaan asuneita tuijia ja marjakuusia en ole enää aikoihin suojannut, enkä suojannut nytkään. Sen sijaan nuoremmat havut ja kaikki rhodot huputin. Samoin mahoniat, jotka asuvat rhodojen vieressä. Ikivihreitä nekin.

Kiittelen jostain blogista tai somesta syksyllä löytämääni vinkkiä laittaa kevätvarjostettavia varten tuet jo syksyllä. Perennoilta ja kesäkukilta vapautui syksyn mittaan runsaasti metallisia tukia, joita ei nyt tarvinnutkaan kantaa kellariin. Maan ollessa vielä sula tökin kasvitukia niin nuorien tuijien, kuin rhodojenkin ympärille. Etenkin rhodot maata vasten lamoavine oksineen ovat vaikeita suojattavia. Valmiiksi asetetut tuet helpottivat verkkojen virittämistä ja verkkojen kiinnittäminen pyykkipojilla metallitukiin on näppärää.

 
Erään kaupan tarjouksesta ostin valmiiksi ommeltuja varjostuspusseja tai hupuiksikin niitä voi sanoa. Huput ovatkin näppäriä esimerkiksi pienikokoisille tuijille. Sen sijaan sinne tänne rehottavia rhodoja ei mihinkään pussiin voi ahtaa. Ne saivat ylleen varjostuskankaat.

Vielä on jonkun verran matkaa niihin hetkiin, jolloin pihalla tulee vietettyä aikaa ehkä enemmän, kuin konsanaan sisätiloissa. Kaipuu ulkohommiin on kova ja niinpä pyörin pihalla aikani kuluksi ja tyhjän panttina havainnoimalla tinttien liikkeitä ja jälkiä lumella. Kaikenlaisia kuvioita lumesta löytyikin. Pikkaisen jopa harmitti, että olen niin huono tunnistamaan jälkiä ja merkkejä luonnossa. Kummasti sitä silti saa aikaa kulumaan ihan vain ympärilleen pällistellen.

 

Siskokset - nautinollinen elokuvatapaus

Kylän kirsikkapuu toukokuussa 2017

Siskokset (Umimachi Diary, Japani 2015) Hirokazu Kore-edan herkkä ja kaunis tarina rakkaudesta ja perhesiteistä. Kolme siskosta tutustuvat isänsä hautajaisissa heille tuntemattomaan sisarpuoleen, jolle he avaavat kotinsa.

Tämä keskiviikkoiltana 28.2. Teemalla esitetty japanilainen elokuva tarjosi nautinnollisen katselukokemuksen. Puutarhaihmisenä tietenkin katse kiinnittyi upeaan luontoon vaaleanpunaisine kirsikankukkineen ja vehreine vuoristonäkymineen. Japanilainen kulttuuri tuotiin esille arvokkaasti ja kauniisti. Koin siskosten tunteista puhumisen vaikeuden ja pidättyneisyyden jotenkin hyvin samankaltaisena verrattuna omaan kulttuuriimme.

Siskokset rannalla - kuva netistä

Televisiossa pyörii päivä toisensa jälkeen joka kanavalla samat räiskintäleffat. Niiden nimetkin menevät jo niin sekaisin keskenään, että vain hetken alkua katselemalla voi todeta nähneensä ko. leffan vähintään kolme kertaa. Mikä nautinto onkaan saada silloin tällöin joku laadukas eurooppalainen, aasialainen tai peräti täysin vieraan kielialueen elokuva katseltavakseen. Siskokset -elokuva on juuri sellainen. Se on katsottavissa Yle Areenassa. Suosittelen lämpimästi!

Mukavaa viikonloppua ja alkanutta maaliskuuta kaikille!

Piian kanssa pakkasessa

Voi hyvä tavaton tuon piian kanssa! Lähes 17 vuoden koulutuksellakaan se ei ole oppinut ymmärtämään, ettei kissojen paikka ole pakkasen huurtamalla pihamaalla. Saikohan se jonkun aktiivisuuskohtauksen vai päättikö kenties kokonaan muuttaa elämänsä suuntaa - kissaa ulkoiluttamalla?

Nyt se kulkee perässäni musta kameranmöhkäle käsissään ja komentaa pysymään paikallaan. Poseerattava muka, höh. Tasan tarkkaan en sen käskyjä noudata. Tämä kissa kulkee omia polkujaan. Nyt ja ikuisesti.

Ei kuulemma ole kuin -10 pakkasta. Tassuttelisi itse paljailla varpaillaan, jos sellainen mukamas on niin mukavaa. Vietävä, miten näitä tassuja palelee. Kuvitteleeko tuo piika, että minä olen joku sirkuskissa, joka kykenee pitämään kaikki neljä tassua yhtäaikaa ilmassa? 

Nyt mamma, hippulat vinkuen sisälle sieltä! Minä olen jo menossa. Ovi auki ja ruokakuppi täyteen. Johan tässä on riittävästi ulkoiltu. Ja jos pakkasessa pihalla pällistely tuntuu niin mukavalta, niin piika on hyvä ja tekee sitä itsekseen. Ei siihen kissaseuraa tarvita.

Ei se piika tajunnut. Mitä ihmettä nyt teen? Polkuanturat on ihan jäässä ja nälkä kurnii vatsassa. Olisi niin mukavaa kellahtaa ikkunalaudalle patterin päälle lämmittelemään. Siinä torkkujen lomassa voi välillä tsekata tinttitilanne ja muksahtaa taas takaisin lentävistä paisteista unia katselemaan. 

Eipä näy tieremppamiehiäkään. Niiltä olisin voinut naukua hätäapua. Kyllä tätä voi jo kutsua heittellejätöksi. Pitäisiköhän tehdä valitus EU:n kissojenoikeustuomioistuimeen? Ai, sellaista tuomioistuinta ei vielä ole. Johan on sitten aika perustaa. Kyllä ne siellä Brysselissä ymmärtää, ettei pakkasilma ole kotikissalle suotava oleskeluympäristö.

Ei se piian kutale kuule tai sitten ei ole kuulevinaan. Vai onko piialta mennyt ymmärrys täysin? Kissojen ymmärrys. Jospa tepastelen sen edellä kotiovea kohti. Ehkä se sitten tajuaisi lähteä seuraamaan ja avaisi sen hiivatin oven.... Anteeksi voimasanat, mutta johan tässä pinna palaa fiksummaltakin kissalta.

Tämä temppu saattaa tepsiä. En suostu näyttämään naamaani kameralle. Ei se piika kauaa jaksa pelkkää takaprofiilia kuvata. 

Haa, se toimii! Jo loppui kameralla tähtäily ja pääsen vihdoin sisälle. Johan tässä vartti ehdittiin pihalla pyöriäkin. Ei myyriä, ei hiiriä. Tintitkin suhahtivat lentoon, kun niitä lähestyin. Yes, meinaan maistella muutaman suupalasen pussiruokaa ja sitten vilkkaasti sohvakaiteen yli ikkunalaudalle.

Mikä onni ja autuus päästä vakiopaikalle nauttimaan lokoisesta kotikissan elämästä. Alla hohkaa patteri ja selkäkarvoja hivelee ikkunan takana talvinen aurinko. Takassakin rätisee tuli iloisesti, joten kaipaamaani lämpöä riittää joka suunnasta. 

Tämän postauksen tein pari päivää sitten ajastettavaksi. Eilen, tiistaina, Juuso alkoi aristaa oikeaa takajalkaansa. Katsoin parhaaksi viedä kissa eläinlääkäriin. Mitään murtumia ei jalasta onneksi löynyt ja lääkäri arvioi ontumisen syyksi venähdyksen ja nivelrikon. Juuso sai kolmen päivän kipulääkekuurin ja nesteytyksen, sillä kipulääke rasittaa vanhan kissan munuaisia. Mikäli ontuminen ei parane, viikon päästä otetaan röntgenkuva. Nivelrikkoa ryhdytään hoitamaan neljästi viikon välein annettavalla pistoksella. 

Tämä lääkärireissu maksoi 455 euroa. Illalla eläinlääkäristä lähtiessäni en edes huomannut kysyä, mitä pistoshoito tulee maksamaan. Ja vielä on jokakeväiseen tapaan hoidettava Juuson hampaat ja rokotukset, joiden aika on sitten, kun akuutit ongelmat on selätetty. 

Juuso ikkunalaudalla ulkoapäin kuvattuna

Juusosta on vanhemmiten tullut uskomattoman hellyydenkipeä. Se haluaa olla lähellä minua ja iltaisin sen on ehdottomasti päästävä viereeni nukkumaan. Usein se kuitenkin lähtee jossain vaiheessa yötä muualle. Nyt heräsin siihen, että tuntui, kuin kissa ei olisi nukahtamiseni jälkeen liikkunut laisinkaan. Yleensä se kurnahtaa, kun kosketan sitä sen ollessa unessa. Nyt ei niin tapahtunut, mutta oli se ihan lämmin ja hengitti rauhallisesti. Ilmeisesti eilinen lääkärireissu tutkimuksineen ja hoitoineen ja lääkitys väsytti Juusoa ja se nukkuu nyt raskaammin.

Juusoa ennen eläinlääkärissä oli 21-vuotias kissa viimeisellä käynnillään. Juuson elämä on selvästi kääntymässä iltapuolelle, mutta voi meillä vielä olla Juuson kanssa jokunen yhteinen vuosi edessä.

Pitäkää itsenne lämpiminä, kyllä se kevät sieltä tulee!
Toivottelevat Juuso ja piikansa Between!

Toistoa kenties, mutta sukkia syntyy

Tein alkuvuodesta yhdet olgat. Se on mukava neulemalli, jossa toistot jäävät helposti mieleen ja kutoessa voi hyvin katsella televisiotakin samalla. Kaikissa raitalangoissa ei värisävyt miellytä, mutta tämä 7veikan Raita nimeltään mausteet (846) on minusta onnistunut yhdistelmä lämpimiä sävyjä. Niinpä päätin tehdä siitä nämä tämän vuoden toisen olgat.

Niina Laitinen: Ihanat

Itse asiassa tuon olga-sukkiin käytetyn Raita-lanka olin ostanut Niina Laitisen Ystävänpäiväsukkia varten. Poimin facebookissa päivittäin julkaistut ohjeet ja kudoin ensimmäisen kirjoneulesukan nilkkaan saakka. Jälki oli niin epätasaista ja lisäksi sukasta tuli aivan liian tiukka, joten purkuun meni. 

***

Huom! Niina Laitisen kehotuksesta poistin hänen kirjaansa liittyvät kuvat.  Enpä tullut ajatelleeksi, että yksittäisestä kuvasta joku voisi kopsata mallin. Yritän jatkossa olla tarkempi. Anteeksi erehdykseni. (Niinan viesti oli mennyt 1.3. roskapostiin, joten siksi korjaukseni tuli vasta nyt 10.3. Tarkkailkaa siis ihmiset myös roskapostianne.) 

***

Piti vähän hermoja rauhoitella ja siksipä otin työn alle niin ikään Niina Laitisen mallin eli hänen uudesta "Villasukkien vuosi" -kirjastaan Ihanat-sukat. Jostain syystä minulle on paljon helpompaa kutoa monimutkaisiakin pitsimalleja, kuin saada kirjoneuleesta siistiä. 

Tein Ihanat-sukat marjapuuron punaisesta 7veikan Aaposta. Kantapäässä poikkesin kirjan ohjeesta ja toteutin sen omaan perinteiseen tapaani eli vahvistettuna neuleena. 
 

Varren pitsineule muodostuu 99 kerroksesta. Etuosan pitsi jäi nopeasti mieleen, eikä ohjetta joka kerran tarvinnut katsoa. Sen sijaan takaosaan tuleva sydänkuvio vaati minulta tarkkuutta ja ohjeen kertausta ihan jokaisella rivillä. Asetin kirjan sopivalle katseluetäisyydelle sohvan kaiteelle, josta se valui kaiken aikaa joko lattialle tai sohvatyynyjen väliin. Lopulta otin ohjeesta kopion, johon merkkasin kulloinkin käsillä olevan rivin värillisellä muistilapputeipillä. Ohjeen seuraaminen helpottui. 

Minun käsialallani nämäkin Niina Laitisen sukat ovat hivenen liian tiukat, vaikka pohkeeni ei ole erityisen paksu. Villasukkaryhmän kommenteissa moni muu sanoi samaa, joten varsinkin napakan käsialan omaavien kannattaa valita mallien isompi koko tai muulla tavoin varautua muokkaamaan ohjetta isommaksi.

Marketin lankalaarissa oli edullista Novitan akryylilankaa. Rulla-langan puikkosuositus on 5-6. Lanka oli minusta aika ohutta ja sitä oli helpompi kutoa nelosen puikoilla. Sukkiin akryylilanka ei käy, joten kudoin siitä pipon. Akryylilangalla kutominen tuntui villasekoitelankojen jälkeen jotenkin hassun heppoiselta. Ihan kuin olisi ilmaa kauhonut puikoilla. Voi sen toki ottaa positiivisena kokemuksena, mutta minusta on kiva saada vähän vastusta kutoessani. 

Langan värit ovat kauniit ja sopivat hyvin pipoon. Aloituksessa on 90 silmukkaa ja käännettävän osuuden mallineule taitaa olla nimeltään tuplahelmineuletta tai jotain sinne päin (*1-2. krs: 2 o, 2 n, 3-4. krs: 2 n, 2 o*). Helmineuleen jälkeen tuleva mallineule koostuu neljästä silmukasta ja kahdeksasta kerroksesta ja se menee näin:

1-2. krs: 3 o, 1 n

3-4. krs:  1 n, 1 o, 1 n, 1 o

5-6. krs: 1 o, 1 n, 2 o

7-8. krs: 1 n, 1 o, 1 n, 1 o 

Tarkkaavaisuutta vaativien neulomusten jälkeen täytyy tyhjentää pää ja siihen sopii hyvin jämälankasukkien kutominen. Tämä on tarpeen siitäkin syystä, että muuten laatikot pursuavat minikokoisia keriä. Olen viime aikoina kovasti tykästynyt jämälankasukkien kutomiseen. Pienet lankatullut pienenevät entisestään ja osa niistä loppuu kokonaan. Taas on tilaa uusille langoille ja niistä kumpuaville idoille.

Aika hauska jämälankasukka syntyi ylempänä olevan kuvan langoista. Resorissa kokeilin vaihteeksi yhdistelmää 3 o, 1 n, jossa oikeat silmukat on kudottu takareunoistaan. On muuten tosi vaikeaa muuttaa päähänsä iskostuneita toimintatapoja. Joka puikollisen jälkeen piti tarkastaa, että oikeat ja nurjat silmukat menivät oikein, eivätkä silmukat jakautuneet vanhaan tapaan 1 o, 1 n tai jonkun muun tutumman resorimallin mukaan.