Siemenet mielessäin...

Krookus Fuscotinctukset saivat vähän lunta peitokseen.

 

Vesisateet muuttuivat vaihteeksi lumisateiksi. Määrällisesti uutta lunta ei paljoa tullut, mutta mieluummin kevyttä pakkaslunta kuin kaatosadetta päivä toisensa perään. Päivä on selvästi pidentynyt, mikä tekee hyvää mielelle. Ajoittaiset auringonpilkahdukset aiheuttavat lämpimiä läikähdyksiä rinnassa. Aivan kuin talitintitkin olisivat jo siirtyneet keväisempiin säveliin.

Talviset "pyykit" näyttävät vähän erilaisilta.

Ärräpäitäkin kielen päälle välillä luikahtaa, kun taistelee nettimaailman omituisuuksien kanssa. Minulla oli yhtenä sähköpostiosoitteena MTV:n luukku, joka sitten keväällä lopetti toimintansa. Tai oikeastaan siirtyi norjalaiselle yritykselle ja muuttui maksulliseksi. Sähköpostiosoitteeni oli monissa palveluissa joko käyttäjätunnuksena ja/tai yhteystietona. Käytin runsaasti aikaa vaihtaessani moniin palveluihin uuden sähköpostiosoitteen. Useimmissa homma toimi muutoksen jälkeen entiseen tapaan. Joissakin palveluissa taasen on ollut vääntämistä kerran jos toisenkin.

Salasanoja ja käyttäjätunnuksia on tänä päivänä niin paljon, ettei niitä kukaan enää omassa päässään kykene järjestyksessä pitämään. Keväisessä sähköpostiosoitteiden vaihtorumbassa kirjasin tiedot tarkasti omaan listaansa.

Jäätävä sade muotoili kotikiven lunta.

Joku aika sitten innostuin tekemään puutarhamyymälään ennakkotilauksen himoitsemastani jouluruususta. Niinhän siinä kävi, että ostoskoriin tipahti yhtä sun toista muutakin. Kauhistelin loppusummaa, mutta rohkeasti päätin edetä maksuun saakka. Vaan sitten tulikin stoppi. Ohjelma ei hyväksynyt salasanaani, joten klikkasin pyyntöä saada uusi salasana. Tällöin verkkokauppa väitti, ettei sähköpostiosoitettani löydy heidän tiedoistaan. Löytyi vielä pari päivää sitten, sillä saan säännöllisesti kyseiseen sähköpostiosoitteeseen tältä firmalta uutiskirjeitä. Ihan hyvin onnistui myös syyssipuleiden tilaus tismalleen samalla sähköpostiosoitteella ja salasanalla. Minne ovat minut nyt hukanneet?

Clematis Rouge Cardinal

Laitoin yritykseen kysymyksen, mikä mättää ja miten asian voisi korjata? Ei ole tullut vastausta. Moniin yrityksiin saa nykyisin yhteyden vain joko sähköpostilla tai nettisivujen palautelomakkeella. Jos puhelinnumero löytyy, saa kuunnella minuutista toiseen tympeällä musiikilla maustettuna "Kaikki asiakaspalvelijamme ovat varattuja. Palvelemme sinua mahdollisimman pian." Parhaimmassa tapauksessa joku lopulta vastaa puheluun. Pahimmillaan puhelu katkeaa, jolloin on aloitettava jälleen alusta.

Rosa Glauca

En ole aivan noviisi tietokoneen käyttäjänä. Verkkokauppoja ja nettipalveluja olen käyttänyt aktiivisesti jo vuosia. Siihenhän meidät on melkeinpä pakotettu, kun henkilökohtaista palvelua on yhä vähemmän tarjolla. Juuri nyt olen väsähtänyt jatkuviin muutoksiin, päivitysten mukanaan tuomiin jippoihin ja kaikenlaiseen säätämiseen. Pienen ja yksinkertaisen asian hoitamisesta tulee helposti elämää suurempi vaiva, joka nielee suunnattomasti aikaa joltain mielekkäämmältä ja mukavammalta. 

Ehkä odotan puutarhamyymälöiden avautumista ja marssin listan kanssa ostoksille. Säästyipä rahat tältä erää.

Omenapuista putoavat pisarat rei'ittävät hankea.

Pieleen mennyt perennatilaukseni ei minua lannistanut. Siirryin siemenkauppojen puolelle. Tein joulun jälkeen oman siemenvaraston inventaarion todeten, ettei mitään järjettömän suurta puutetta tänä keväänä ole. Alkuun ajattelin odottaa kauppoihin tulevia siemenpussitelineitä. Ensimmäisiin olen jo törmännyt. Joka kevät tarjonta näyttää laajentuvan, mutta päätin kuitenkin varmistaa muutamia sellaisia siemenpussukoita, joita markettitelineissä on vähemmän.

Pakastearonioita

Seikkailin aikani eri siementoimittajien verkkosivuilla ja päädyin lopulta Impectaan. Tarkoitukseni oli tilata lähinnä tuoksuherneitä ja värinokkosta. Näitä löysinkin ja niiden lisäksi ostoskoriin tipahti lehtimangoldia, ooppium- ja pioniunikkoa, kosmoskukkia, samettikukkaa, sirosudenporkkanaa ja tarhakehäkukkaa. Useimpia näistä on yleensä hyvin saatavilla markettitelineistäkin. Valitsin kuitenkin värejä tai lajikkeita, joita en ole kaupoissa nähnyt tai jotka loppuvat ensimmäisten joukossa.

Kasvari riisuu viittaansa.

Varsinkin kesäkukkien ja hyötykasvien siemeniä ostaessa sitä kuvittelee, että euro pari per pussukka riittää. Ei todellakaan riitä. Siementen hinnat ovat nousseet siinä, missä kaiken muunkin hinnat. Useimpien siemenpussien hinta osuu 3,5 - 5 euron välille. Kuusi, seitsemän, jopa kahdeksan euroa ei ole mikään harvinaisuus, kun verkkokauppojen sivuilla seikkailin. Perennojen siemeniä kävin vain pikaisesti vilkaisemassa. Sama meno siellä.

Ilman muuta itse siemenestä kasvattaminen kannattaa. Pussissa on aina useampia siemeniä, joten kylvöjen onnistuessa yksikköhinta jää valmiin taimen ostamista halvemmaksi. Uutuuksia ja ihanuuksia katsellessa meinasi siemenmopo karata oikein kunnolla. Hinta kuitenkin kirpaisi niin paljon, että ostoskorin sisältö jäi varsin maltilliseksi.

Kompostorin mittari  oli viikkokausia nollilla. Sisältö ei sentään ollut lainkaan jäässä. Alaluukku ei sen sijaan auennut ja kannen avaaminen vaati välillä voimia ja kikkakolmosia. Tammikuun plussaviikolla alaluukku aukeni ongelmitta. Tyhjensin lähes kypsää tavaraa useamman lapiollisen viereiseen lämpökompostoriin jatkamaan muhimista. Lisäsin myös enemmän kuiviketta biojätettä kompostoriin viedessäni. Nyt mittari on nytkähtänyt nousuradalle.

Tulvavaroitukset alavilla mailla ovat olleet ihan aiheellisia. Meidän kylän puro, joka kesällä oli kuivaakin kuivempi kiviuoma, vyöryy nyt leveänä virtana voimakkaasti jo kauas kuuluvasti solisten. Viikolla ajoin Vanha Turuntietä Saukkolaan. Tien varren isot peltoalueet olivat muuttuneet lainehtiviksi järviksi. Noille pelloille tuskin kovin varhain keväällä mitään voidaan kylvää. Ellei sitten siirrytä riisin viljelyyn.

Mongolianvaahtera

 
Lievästä nettiahdistuksesta ja totaalisesta laiskamadon puremasta huolimatta arki soljuu entiseen tahtiin. Puikot pysyvät hyppysissä, kirjansivut kahisevat ja katse on jo keväässä. Kohtahan tässä hypätään helmikuuhun, josta onkin enää yksi lyhyt luikaus maaliskuuhun. Näissä tunnelmissa toivotan raikkaita tammikuun lopun päiviä!

Vetiset päivät, tuuliset yöt

 

Viikko on vierähtänyt enemmän ja vähemmän vetisissä merkeissä. Pilvet roiskivat vettä vaakatasossa ilman suurempia taukoja. Lumi on saanut kyytiä, vähitellen myös jää. Tuulikin ujeltaa nurkissa sellaisella voimalla, että sen pauhinaa herää aamuyöstä ihmettelemään.

Sateessa oli pikkuinen tauko, jolloin kiirehdin kameran kanssa pihalle tekemään tarkastusta. Alapihalla on paikoitellen lunta, mutta myös suuria täysin lumettomia alueita. Lumikärhökin on joutunut luopumaan lehdistään, jotka nyt täplittävät loskaista hankea.

Olen pudottanut kasvarin päältä lumia varmaan kuusi kertaa. Hetken jo pohdin, pitäisikö lapioida liikoja pudotettuja lumia kasvarin seinustalta pois, ettei kovettuva lumimassa paina seinäpaneeleja kuopalle? Ei tarvitse, vesisade ja plussasää on hoitanut sulatuksen varsin tehokkaasti.

Crocus Fuscotinctus

Alapihan kriikunan alle istutetut Fuscotinctukset ovat näköjään tänäkin vuonna ykkösnousijoita. Ihan näin aikaisin en niitä kaipaa. Kellarissa ei ole ainuttakaan ylimääräistä verkonpalaa, jolla voisin krookukset suojata. Joku systeemi noiden päälle on keksittävä. Pahaa pelkää, että suojaamattomina on kohta vain tyngät jäljellä. Pitänee tehdä rautakauppakierros jonain päivänä verkkojen löytämiseksi.

Punaherukan kupeessakin krookukset tunkevat itseään mullasta esiin. Jänikset ovat jo käyneet kartoittamassa tarjontaa ja jättäneet siitä papanat merkiksi.

Kotikiven kupeeseen loppukesästä siirtämäni mehitähti ei ole moksiskaan vaihtelevista säistä. Sen yläpuolella näyttää nousevan piippoja. Muistaakseni ovat krookuksia nekin. Ei mitään kiirettä, pysykää nyt ihmeessä siellä mullan sisällä, missä olette talttahampailta paremmassa turvassa.

Vinca minor 'Illumination' - Pikkutalvio kirjavalehtinen

Päivänliljapenkin kirjavalehtinen pikkutalvio joutuu kilpailemaan tilasta mädäntyvien lumikärhön lehtien kanssa. Hyvin se pärjää. Tämä kirjavalehtinen ei ole laisinkaan yhtä kärkäs leviämään ja valtaamaan tilaa kuin se tavallinen pikkutalvio. Sen verran on vuosien aikana kasvanut, että yhden taimen sain emosta erotettua ja siirrettyä toiseen paikkaan. Josko siellä villiintyisi paremmin kasvamaan. Ja yhden pätkän lahjoitin kasvia innokkaasti halunneelle yhteydenottajalle.

Papaver orientale - Idänunikko

Unikot valmistautuvat jo syyskylmillä kevättä varten vihreillä versoillaan. Sinnikkäitä kavereita, kun eivät ole piitanneet tippaakaan niistä lumikasoista, joita heidän päälleen on muodostunut taivaalta sataneesta ja minun lapiolla niskaansa viskaamastani lumesta. Siellä ovat taas terhakkaina kurkkimassa, joko voisi ihan aidosti herätä. Nukkukaa nyt ihmeessä tekin vielä hetki.

Kesän ruukussa viettänyt keijunkukka pääsi loppukesästä Syreenipenkin multaan. Ihmeellisesti senkin lehdet ovat aika terhakkaasti pystyssä, vaikka päällä oli viikkotolkulla tiukka kasa lunta. Keijunkukat eivät hevillä luovu väreistään. Syksyn viimeisinä ja kevään ensimmäisinä ne esittelevät purppuraisia sävyjään.

Vasenrinteen jouluruusussa on lukuisia nuppuja. Tämänkin suojaamista verkolla tai jollain virityksellä on mietittävä vakavasti. Toistaiseksi jänikset ovat jättäneet jouluruusun rauhaan, mutta peuroille kelpaa kaikki. Jouluruusukin.

Pulmonaria saccharata - Valkotäpläimikkä

Makkaripenkkiin kesällä istuttamiani valkotäpläimiköitä olen peitellyt ahkerasti lumella. Se ei vaan näillä sateilla kauaa kasveja suojaa, kun sade sulattaa lumet pois. Vesi ei onneksi tuossa kohtaa keräänny paikalleen lillumaan, vaan joko imeytyy hiekkamaahan tai kulkeutuu pois alamäkeen. Silti hiukan huolettaa, miten suojaamattomien kasvien käy mahdollisten pakkasten tullessa. Ja niitähän tulee, kun eletään vasta tammikuun puoliväliä.

Sulaminen on vienyt mennessään jänisten jättämät tassunjäljet. Tai käpläthän niillä on. Sen sijaan papanoita on pihalla ihan joka paikassa. Ovat ilmeisesti melkoisia suoraputkia ahtaessaan suuhunsa syötävää ja pullauttaessaan ylimääräisen pois peräpäästä .

Talven kurimuksessa murtuneet ja katkenneet oksat odottavat kevättä. Silloin ohuemmat haketetaan ja paksummat pilkotaan. Oksahaketin hajosi loppukesästä. Se odottaa tarkempaa tutkimista, josko sen saisi korjattua. Mikäli korjaaminen ei onnistu, on hankittava uusi. Meidän pihamaalla hakettimelle löytyy runsaasti töitä keväästä syksyyn, joten hukkainvestoinniksi se ei jää.

Suoritin virallisen kevätkauden avaamisen kylvämällä viikonloppuna paprikoita, keijunmekkoa ja kelloköynnöstä. Jättiverbenan siemenet laitoin jääkaappiin. 

Hiukan mietityttää energiankulutuksen kannalta myöhemmin keväällä tapahtuva kellarissa kasvattaminen, kun kasvilamppuja on pidettävä päällä useamman tunnin päivässä. Vaan maksaahan niiden vihannesten ostaminen kaupastakin sitten kesällä. Kaikella on hintansa. Itse kunkin on punnittava, mihin ja mitä on valmis panostamaan.

Paprikoista kylvin keltaista Zazua, pullukkaa California Wonderia ja pitkulaista Lombardoa. Myös muutama pojalta saatu chilin siemen pääsi multaan.

Pihakierroksella totesin, ettei lavakauluksissa ainakaan nyt ole laisinkaan viime vuotisen kaltaista jääkerrosta. Vielä sellainen ehtii muodostua, mutta toivotaan, ettei niin käy. Niin kiva kuin kevät olisikin, ei se tässä vaiheessa vuotta näillä leveysasteilla ole mahdollinen. Mieluummin siis kohtuullisesti lunta suojaamaan kasveja. Aurinkoakin olisi mukava nähdä pitkästä aikaa, jotta voisi vaihteeksi ulkoilla kastumatta läpimäräksi.

Onneksi pihasta löytyy vihreän sammaleen peittämä kotikivi. Kyllä tekee hyvää tankata itseensä muutakin kuin villalangan väriä tämän harmauden keskellä.

Työvoitto

 
Työvoitto eli neulepusero Kallaveet on vihdoin valmis. Koen ylittäneeni itseni monessakin mielessä. Sain aloitettua ja vietyä loppuun pitkään suunnittelemani isomman neuleprojektin. Jopa siinä mielessä onnistuneesti, etten vanhojen tapojeni mukaan ollut siihen jo ensisenteillä tyytymätön, enkä siis purkanut puseroa missään vaiheessa.

En ole vuosikausiin kutonut mitään villasukkia tai pikkulapsen puseroa suurempaa. Aikoinaan kudoin paljonkin niin itselleni kuin lapsille. Nykyisin olen kovin lämminverinen ja siksi käytän hyvin vähän paksumpia vaatteita. Ei siis ole ollut tarvetta villatakeille tai -puseroille. Ehkä myös halu ja kyky paneutua isompaan neuleprojektiin on ollut kadoksissa.

Kallaveet-puseron ohje ei ollut vaikea, vaikka parissa paikassa jouduin hetken pähkäilemään, miten etenen. Osin syynä varmaan oli tottumattomuus tämän kokoluokan neuleisiin. Kaarrokkeen pitsikuvion tekeminen oli hidasta, sillä se koostui 59 erilaisesta kerroksesta. Piti olla tarkkana, että langankierrot ja yhteenneulotut menivät oikein, ettei puikoilla yhtäkkiä ollut liikaa tai liian vähän silmukoita. Hidastempoinen tarkkaavaisuus kannatti, sen ansiosta pysyin hyvin mallin silmukkalukemissa.

 
Käsialasta tuli turhan epätasaista. Työn paino lisääntyi sen edistyessä. Useiden kymmenien silmukoiden rivejä piti välillä käsin siirtää pitkillä pyöröpuikoilla eteenpäin. 7veikka ei myöskään ole paras mahdollinen lanka tällaiseen työhön, vaikka se vahvuudeltaan vastasi ohjeen lankasuositusta. Puserosta tuli paksu ja painava. Kokokin olisi voinut olla pienempi.

Yllättävän nopeasti pusero valmistui. Aloitin kutomisen 19.12. Viimeistelin työn ma 9.1. eli kolme viikkoa, enkä suinkaan joka päivä puseroa kutonut. Positiivisinta on se, ettei kertaakaan tullut tarvetta heittää työ päin seinää. Päinvastoin, aion tarttua uusiinkin haasteisiin, kunhan sopiva löytyy. Tässä välissä taidan pakertaa parit villasukat.

Loppiaisen valkeat hankimaisemat vaihtuivat tiistai-iltana tänne etelään niin tutuiksi harmaiksi loskakeleiksi. Rapa lentää ja niin on vaarassa lentää ihmisetkin. Nimittäin pyllylleen. Ehdittiin sentään tammikuun toiselle viikolle ennen ensimmäistä hiekoitussessiota. Joka on nyt kertaalleen tehty. Näillä vesisadelukemilla voidaan varmaan kohta sanoa hyvästit niin lumelle kuin jäällekin.

Hanki vajoaa vauhdilla. Tuskin tämän talven lumisateet ovat kaikki alas tulleet. Lisää on taatusti luvassa. Onpa ainakin taas tilaa työntää uusia lumia, kun edelliset ovat sulaneet. Jonkin verran jännittää, ettei vaan tulisi viime vuoden kaltaista jäätikköä ympäri puutarhaa. Täällä etelärannikolla routa ei ole kovin paksua, vain 1-10 cm ja sateet sulattavat sitä lisää. 15 vrk:n ennusteiden mukaan lämpötila pysyy plussalla tai nollassa. En toivo paukkupakkasia heti näiden vesisateiden perään jäädyttämään paikkoja.

Jänikset vierailevat pihassa ahkerasti. Joulun aikaan pihassa temmeltäneitä valkoisia metsäjäniksiä ei nyt ole näkynyt. Sen sijaan ainakin yksi iso rusakko istuu harva se ilta etupihan marjakuusen alla napostelemassa lintulaudalta pudonneita siemeniä.

Olopihan käytävän reunalla on myös joku jänis käynyt tonkimassa syötävää. Sulkaneilikoita on näppärästi silputtu lumelle.

Ellibsistä lataamani Iida Rauman Hävitys on nyt kuunneltu loppuun. Olipa intensiivinen luku- tai siis kuuntelukokemus. Aika rankka tarina, joka herätti paikotellen vahvoja tunteita. Teki mieli huutaa, että tuo on kerrassaan epäoikeudenmukaista, väärin, ymmärtäkää, auttakaa nyt edes joku. Pidin historiaosuuksista. Myös turun murretta oli mukava kuunnella, eikä sen ymmärtäminen tuottanut ollenkaan vaikeuksia. Onhan sukujuureni tämän murrealueen vaikutuspiirissä. Lukija Karoliina Niskanen hoiti osuutensa kiitettävästi.

Runsaan 13 tunnin kokonaisuus pilkkoutui luonnollisesti useampaan osaan, sillä kukapa jaksaisi noin montaa tuntia yhtäsoittoa istua äänikirjan äärellä. Aluksi luin kutoessani, sitten illalla sängyssä. Makuulla lukeminen osoittautui virheeksi joka kerta. Nukahdin nopeasti ja tehokkaasti. Aktiivisempaa kuuntelemista varten kunnon kuulokkeet ovat välttämättömät, jotta ulkopuolelta tulevat äänet eivät häiritsisi lukukokemusta.

Todennäköisesti aion vastaisuudessa lainata uusia äänikirjoja, mutta perinteinen kirja on edelleen suosikkini. Iida Rauman kirjaa kuunnellessani kaipasin yhden jos toisenkin kerran käsiini konkreettista kirjaa voidakseni palata johonkin tapahtumaan tai tarkastaa yksittäisiä asioita.

Joulukoristeet on korjattu pois. Muutamia valosarjoja on edelleen siellä täällä. Osa saa jäädäkin pimeimmäksi aikaa. Osan laitan laatikkoon, kunhan niiden paristot ovat kuluttaneet voimansa loppuun. Pari amaryllistä on edelleen fiinissä kunnossa, samoin yksi joulutähti. Varaston oveen laitoin loppusyksystä ostamani kranssin, jonka koristeet ehtivät jo marraskuussa aloittaa litistymisen ja rypistymisen. Onpahan kuitenkin väriä hetkeksi aikaa.

Tuntuu ihan mukavalta, kun juhlapyhien putki on vaihtunut normaaliin arkeen. Saappaat jalassa vesisateita uhmaten kohti kevättä. Eikö niin!

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille! 

PS.
Blogger siirtää edelleen omavaltaisesti kommenttejanne roskapostiin. Älkää siis ihmetelkö, jos ette heti löydä omaanne. Käyn kyllä säännöllisesti klikkaamassa niitä julkaistaviksi ja vastattaviksi.

Olemisen sietämätön keveys

Jääkukkia autotallin ikkunassa

 

Loppiainen vietettiin vaihteeksi jälleen postikorttimaisemissa. Tuore lumi ja reilu pakkanen kuurasivat tienoon niin kauniiksi, että kävellessä hitainkin liikkuja hengästyi luontoa katsellessa. Olen käyttänyt kameraa aika laiskasti. Mielessä on kyllä tämän tästä, että nyt pitäisi käydä ikuistamassa näkymät, sillä sää muuttuu tiheään tahtiin. Huominen on kädenkäänteessä eilinen.

 
Juhlapyhävelvollisuuksien väistyessä menneisyyden koriin, ehtii taas käydä lenkilläkin. Tai ainakin loppiaisena ehti. Seuraavalle viikolle onkin luvassa jälleen lumisateita, mikä tietää kolan työntämistä. Kunnon lumityöurakan jälkeen ei paljon enää tee mieli lähteä kameran kanssa kyläraitille hortoilemaan.

Olivatko Ihmiset loppiaisikävelyni aikaan pakkasta paossa sisätiloissa, vai lomareissulla kenties? Ainakin liikkujia oli todella vähän. Ei haitannut yhtään. Sain nauttia näkymistä ihan itsekseni, eikä kuvatessakaan tarvinnut odotella ihmisten väistymistä pois kuvakulmasta.

En osaa piirtää ollenkaan. Jos osaisin, voisin kuvitella nauttivani lumisten puunoksien ikuistamisesta paperille. Oksat ovat kuin kevyen lumen kehystämiä hentoja hiilenvetoja. Japanilaisia puupiirroksia suomalaisessa talvimaisemassa.

Jos vain mahdollista, suunnittelen kävelyreittini kiertämään jonkun kylän kolmesta järvestä. Loppiaisena kiersin kahden lähijärven rannat. Pari pilkkijää tallusteli kuvan järven jäällä. Väittävät jään jo kantavan kulkijaa. En ole siitä aivan vakuuttunut.

Järvien välisen puron vesitilanne on myös tarkastettava. Syksyllä kuivuus näkyi myös tässä purossa, jonka pohjalla erotti juuri ja juuri hivenen virtaavaa vettä. Nyt vettä on runsaasti ja sen solina kuului jo kauas.

Ehdin tuskin laskeutua puron rantaan kun jo näin koskikaran. Se näkeminen oli toki toiveissa, mutta toiveen täyttyminen heti alkumetrillä oli mukava yllätys. En voinut mennä yhtään lähemmäs lintua, koska se olisi pyrähtänyt oitis lentoon. Objektiivini ei tämän lähemmäs kanna, joten piirsin punaisen nuolen vakuuttaakseni lukijat ja katsojat siitä, että koskikara siellä varmasti on. Lintu istui vuoroin kiven päällä, vuoroin sukelsi veteen palaten taas kivelle. Se huvitteli yleisönsä kiinnostuksella aikansa, kunnes lopulta poistui metsään kuvaajasta oikealle.

Tätäkin lintua katsellessa herää taas ihmetys, miten taitavasti luontoäiti olentonsa naamioi. Koskikaran mustanruskea höyhenpuku valkoisine rinnuksineen sulautuu erinomaisesti talviseen vesimaisemaan. Tuskin olisin lintua huomannut, jos se olisi nököttänyt liikkumattomana kivellä kameran kanssa sitä tähtäillessäni.

Luin wikipediasta, että koskikaran nimi on viroksi vesipapp. Linnun väritys muistuttaa papin tummaa pukua lipereineen. 

Iltapäivän aurinko oli jo laskusuunnassa. Muutenkin se paistaa vielä niin alhaalta, että metsän kohdalla saattoi kuvitella auringon jo laskeneen. Pilvetön taivas pakkassäällä on sinistäkin sinisempi. En niin kovasti kaipaa kuviini liikennemerkkejä, mutta tässä sininen kevyen liikenteen liikennemerkki toisti hauskasti taivaan väriä.

Kuvan lato on yksi kävelyretkieni kiinnostuksen kohde. Seuraan jännityksellä, milloin maan vetovoima voittaa ja rakennus romahtaa. Tai kohtaako se ilkivaltaa tulitikkujen muodossa? Lato on viimeisen vuoden aikana saanut monta uutta ilmastointiaukkoa. Sen vasemmalle puolelle valmistuu piakkoin kolme hirsirakenteista omakotitaloa. Ladon alla oleva maapohja on sekin kaavoitettu uudisrakentamiselle, joten lato lähtee vuosikymmenten kotipaikaltaan ennemmin tai myöhemmin.

Entisaikojen kiviaidan jäänteet

Kylän vanha rakennuskanta häviää ja uudistuu vauhdilla. Ympäristöön jää joitakin jäänteitä entisestä maailmasta. Useimmat katoavat tehokkaan kaavoituksen ja rakentamisen vuoksi.

Ikean purku menossa.

Toisinaan vanhoille rakennuksille ja rakenteille toivoisi löytyvän hellämielisiä vaalijoita ja uuden elämän antajia. Toisinaan on kaikille parempi, että rötisköt saavat mennä. Kylämme näkyvällä paikalla sijainnut kauhistus sai vihdoin lähtöpassit. 

Aikanaan rakennuksessa toimi lähikauppa. Sen jälkeen siihen muutti vuosiksi käytettyjen huonekalujen myymälä, joka oli pitkiä aikoja enimmäkseen kiinni. Kävin siellä kerran ja totesin, että täältä en mitään osta. Kauppiaan mielestä tavara oli antiikkia. Useimpien mielestä lähinnä kasapäin varastoitua romua, josta ehkä satunnaisesti joku löysi jotain hyödyllistä. Rakennuksen huono kunto ja vesivauriot välittyivät niin myymälään kuin myytävään tavaraan homeen hajuna.

Kylän Ikeaa ei enää ole.

Kuulemani mukaan vanhojen huonekalujen kauppias oli vuokralla sellaisella sopimuksella, että hänen lopettaessa toimintansa rakennus puretaan.Siinä varmasti yksi syy, ettei kukaan välittänyt panostaa rakennuksen korjaamiseen edes väliaikaisesti. Marraskuun tuulisena yönä talon katolle romahti ison puun latva rikkoen rakenteita entisestään. Ikkunoistakin osa oli jo pitkään rikki ja ovipuitteiden läpi näki sisälle. Lopulta kunta laittoi rakennuksen vaarallisena käyttökieltoon ja kilpailutuksen seurauksena tönö purettiin joulukuun alussa.

Puretun rakennuksen tilalle ei tule mitään. Alue on kaavoitettu puistoksi. Asukkailla on paljon rakennukseen liittyviä muistoja. Yksi on ostanut sieltä ensimmäisen jäätelönsä, toinen ollut hetken aikaa kesätöissä. Rakennusta kutsuttiin vuosikausia paikalliseksi Ikeaksi. Opastimme vieraitammekin käätymään Helsingistä päin tullessa Ikean jälkeen vasemmalle. Joulukukkaa meille tuonut ystävämme oli niin tottunut Ikea-opastukseemme, että ajoi vahingossa risteyksen ohi, kun Ikeaa ei enää ollutkaan.

Palasin loppiaislenkiltä puiston kautta oikaisten. Puiston kulkuväyliä ei talvella aurata. Onneksi viimeksi sataneen lumen alla on hankikanto, joten en uponnut kovin syvälle.

Olopihaa lähestyessäni kuulin tuttua sirinää, jonka pian päättelin kuuluvan pyrstötiaisille. Niitä olikin iso porukka talimakkaran kimpussa. Pyrstötiainen on minusta söpön näköinen pallero nappisilmineen. Ryhmä pyrstötiaisia ilmestyy pihaan muutaman kerran talvessa. Pitää olla nopea nämä pitkäpyrstöiset tintit nähdäkseen ja vielä nopeampi kuvatakseen. Ryhmä on vain hetken paikoillaan lehahtaakseen taas jonnekin muualle. Tyydyin tähän kaukaa otettuun otokseen.

Ikkunanäkymä 6.1.2023

 
Enemmänkin olisi voinut itseään ja kameraansa ulkoiluttaa, mutta aikaa on tullut kulutettua muuhunkin. Latasin kännykkään Ellibsin, kirjastojen äänikirjakokoelman. Valikoima ei ole kaupallisten palvelujen laajuinen, mutta etenkin kokeilumielessä hyvä vaihtoehto. Onnistuin lainaamaan Finlandia-voittaja Ida Rauman Hävityksen, jota kuuntelen neuloessani villapuseroa. Kumpikin etenee, joskin hitaassa tahdissa.

Auringonnousu 7.1.2023

Viikonloppu sujui lähinnä olemisen sietämättömässä keveydessä. Vuoden toisella viikolla aion astua konkreettisesti kevääseen eli aloittaa siementen kylvämisen. Ensin kuitenkin hyvästelemme Ukkokullan äidin, anoppini, hänen viimeiselle matkalleen.