Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotikivi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotikivi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. lokakuuta 2024

Avoimet puutarhat - unessa

Physocarpus opulifolius 'Amber Jubilee' - Ruskaheisiangervo


Heräsin sunnuntaiaamuna kesken hassun unen. Unessa nukuin sängyssäni ulkosalla, alapihan toisessa reunassa. Havahduin moottorin pörinään ja nousin sängyn laidalle katsomaan, mikä sen aiheuttaa. Parhaillaan pihaan ajoi uutuuttaan kiiltävä, punainen turistibussi. Nousin mennäkseni sanomaan kuskille, että siirtäisi linja-auton varaparkkipaikalle. Ukkokullan pitäisi saada oma autonsa talon eteen. Kuski vastasi minulle, ettei hän aio kauaa viipyä. Kertoi noutavansa porukkaa, joka oli jo aiemmin saapunut tutustumaan puutarhaani Avoimet puutarhat -päivänä. 


Kaiketi olin nukkunut sikeästi, koska en ollut kuullut tai nähnyt, kuinka ihmisiä kulki pihassa ympäriinsä. Huolestuneena yritin saada heitä kiinni kertoakseni kasveista ja puutarhan rakentamisesta. Olisin halunnut myös selittää, että alapihan laidassa näkyvä rotko ja sen ylittävä riippusilta kuuluvat kaivosyhtiölle. Josta ei kuitenkaan ole minkäänlaista haittaa tai häiriötä meille.


Päätin tarjoilla vieraille mehua. Lähdin hakemaan juotavaa ja laseja sisältä. Siellä olikin jo porukkaa tutkimassa kaappejani ja seurustelemassa keskenään olohuoneessa. Muutama herra ja rouva seisoi avoimen jääkaapin edessä pohtien, mitä hyllyiltä ottaisi syötäväkseen. 

Unessa tapahtui paljon muutakin. Herättyäni olin vakuuttunut, että muistan tarinan vielä päivälläkin. Paljon muistan, mutta paljon ehdin unohtaa. Asia, joka unessa tuntuu selvältä ja ymmärrettävältä, ei sitä enää heränneenä olekaan. Moni asia ihmetytti jo unessakin, vielä enemmän aamulla unta muistellessani. Tunnelma oli kuitenkin unessa positiivinen. En herännyt painajaismaiseen oloon, vaan hymy huulilla. Hassu uni.

Vasemmalla Physocarpus opulifolius 'UMNHarbell' ja oikealla Physocarpus opulifolius 'Amber Jubilee'

Lauantaina satuin kameran kanssa alapihalle iltapäivällä, jolloin aurinko paistoi suoraan ruskaheisiangervon lehtiin (Physocarpus opulifolius 'Amber Jubilee'). Postauksen ensimmäisessä kuvassa näet auringon kultaaman loiston. 

Tässä oheisessa kuvassa oikealla on ruskaheisiangervo ja vasemmalla sen kumppanina kasvava purppuraheisiangervo (Physocarpus opulifolius 'UMNHarbell'), jonka ostin 2019 Puutarha Tahvosilla Raaseporissa käydessäni. UMNHarbell on koko kasvukauden tummalehtinen. Ruskaheisiangervon väri taasen vaihtelee keltaoranssista punaiseen.

Pensaiden istutuspaikka on aurinkoinen, mikä saa värit hehkumaan koko kasvukauden.

Viikonloppuna sain viimeisetkin verkot viritettyä kasvien ympärille. Vanhojen omenapuiden ympärille en ole enää aikoihin laittanut verkkoja. Niitä suojaa paksu kaarna ja oksatkin ovat korkealla. Sen sijaan kaikki koristepuut verkotan, nuoret ja vanhat. Pensaista laitan verkot ruusuherukoille, atsaleoille, safiirihortensialle, pensasmustikoille ja hunajamarjoille.

Toista kertaa laitan verkot alppikärhöjen ja tarha-alppikärhöjen tyvelle. Pari vuotta sitten jänikset söivät alppikärhön kaikki versot poikki. Kärhöt joutuivat aloittamaan kasvunsa alusta. Austin-ruusujen ympärille laitan myös verkot, jotta niille olisi helpompi virittää talvisuojaa.


Tänä vuonna en osta ainuttakaan kanervaa, callunaa tai muitakaan vastaavia. Talviset asetelmat ovat kauniita, mutta vähänpä niitä tulee pimeässä ja kylmässä katseltua. Etupihan korkeaksi venynyt marjakuusi kaipaa madaltamista, sillä lumella kuormitettuna sen oksat taipuvat pitkin pituuttaan. Pahimmillaan autojen päälle. Kunnon leikkaus tehdään myöhemmin, mutta nyt napsin latvuksista pätkiä pitkävartisella leikkurilla. Laitoin kukkalaatikkoon multaa, johon tökkäsin marjakuusia koristeeksi. Pikkujouluna laitan havuihin valosarjan.


Korkeisiin porttiruukkuihin  ostin pari viikkoa sitten sypressit. Nyt lisäsin sypressien tyven ympärille marjakuusen oksia. Sypresseihinkin on tarkoitus laittaa valosarjat.

Porttiruukut näyttävät rumilta, kun ruskea sokkelimaali hilseilee niiden pinnasta. Ostin ruukut vuosia sitten edullisesti. Niiden pinta oli käsitelty jollain harmaalla betonimaalilla tms, joka sekin hilseili. En saanut harmaata pintaa pois millään ilveellä. Lopulta maalasin ruukut sokkelimaalilla. Aika pian sekin osoittautui kestämättömäksi ratkaisuksi. Toisaalta sokkelimaali on irrottanut harmaata maalia. 

Kunhan muilta hommiltani ehdin ja viitsin, istahdan ruukkujen ääreen rapsuttamaan hilseilyä pois. Maalien alta paljastuu punatiilen värinen tasainen pinta, joka kelpaisi oikein hyvin.

Sain vihdoin kaikkien kanttausurien huollon tehtyä. Rikkaruohojakin kitkin. Yhtenä syksynä huolsin kanttausurat niinikään myöhään syksyllä. Keväällä ei tarvinnut kovin äkkiä ryhtyä kanttausuria siistimään. Rikkaruohoilta meni tovi, ennenkuin ne yltyivät valtaamaan alaa.

Köynnöshortensia


Saaripalstan Saila ihasteli postauksessaan naapurin köynnöshortensian syysväriä. Omani on monena syksynä ollut täysin keltainen. Toistaiseksi siinä on vielä paljon vihreää, mutta myös oranssinkeltaista. 

Kesällä köynnöshortensiasta jouduttiin leikkaamaan pitkät pätkät pois, kun se oli vaarassa romahtaa käytävälle. Vanhat versot pysyvät hyvin seinässä kiinni, mikäli ovat nuorina siihen kiinnittyneet. Jos vanhat oksat syystä tai toisesta irtoavat, eivät ne enää kiinnity. Silloin painavaksi kasvanut massa on vain leikattavat pois siihen osaan saakka, missä kiinnittymistä vielä on.

Köynnöshortensia on näyttävä kasvi. Se sopii hyvin myös maanpeitekasviksi. Aluksi köynnöshortensia on hidaskasvuinen. Näyttää, ettei siinä tapahdu minkäänlaista kehitystä. Sitten se vain ryhtyy venymään niin ylös kuin sivuillekin. Se siis tarvitsee aikaa.


Kannoin kellarista lyhtyjä ulos ja ripustelin niitä sellaisiin paikkoihin, joista niitä voi ikkunasta käsin katsella. Osaan laitoin jo patteritoimiset led-kynttilät. Osa saa olla tyhjillään, kunnes haen  kaupasta öljykynttilöitä. Ja kunnes päivät vielä lyhenevät. Öljykynttilät palavat kauan, enkä käy niitä päivällä sammuttamassa ja illalla taas sytyttämässä.

Kotikivi

Alapihan Kotikivellä olevaan rapistuneeseen puulyhtyyn laitoin isokokoisen led-kynttilän. Se näkyy olo- ja takkahuoneen ikkunaan sopivasta kulmasta kurkittuna. Puistossa kulkevat näkevät valon esteettä.

Kotikivi oli meidän Juuson lempipaikkoja. Kivellä oli hyvä valvoa mahdollisia hiiriä ja päästäisiä. Nyt kivellä istuu betoninen kissa, joka ei valitettavasti ole kestänyt kovin hyvin talvia. Toinen korva on jo rapautunut pois.

Kiveä tarkemmin katsellessa, huomasin sen sammalpinnassa pikkutorvijäkälää (Cladonia fimbriata). Englannissa tätä kutsutaan trumpettijäkäläksi. Moni tuntee tämän pikarijäkälänä. Yhtä moni varmasti yhdistää pikarijäkälän Helvi Juvosen kauniiseen runoon:

"Jäkälä nosti pikarinsa hauraan,
ja sade täytti sen, ja pisarassa
kimalsi taivas tuulta pidättäen.
Jäkälä nosti pikarinsa hauraan:
Nyt malja elämämme rikkaudelle."
 
- Helvi Juvonen -



tiistai 17. tammikuuta 2023

Vetiset päivät, tuuliset yöt

 

Viikko on vierähtänyt enemmän ja vähemmän vetisissä merkeissä. Pilvet roiskivat vettä vaakatasossa ilman suurempia taukoja. Lumi on saanut kyytiä, vähitellen myös jää. Tuulikin ujeltaa nurkissa sellaisella voimalla, että sen pauhinaa herää aamuyöstä ihmettelemään.

Sateessa oli pikkuinen tauko, jolloin kiirehdin kameran kanssa pihalle tekemään tarkastusta. Alapihalla on paikoitellen lunta, mutta myös suuria täysin lumettomia alueita. Lumikärhökin on joutunut luopumaan lehdistään, jotka nyt täplittävät loskaista hankea.


Olen pudottanut kasvarin päältä lumia varmaan kuusi kertaa. Hetken jo pohdin, pitäisikö lapioida liikoja pudotettuja lumia kasvarin seinustalta pois, ettei kovettuva lumimassa paina seinäpaneeleja kuopalle? Ei tarvitse, vesisade ja plussasää on hoitanut sulatuksen varsin tehokkaasti.

Crocus Fuscotinctus


Alapihan kriikunan alle istutetut Fuscotinctukset ovat näköjään tänäkin vuonna ykkösnousijoita. Ihan näin aikaisin en niitä kaipaa. Kellarissa ei ole ainuttakaan ylimääräistä verkonpalaa, jolla voisin krookukset suojata. Joku systeemi noiden päälle on keksittävä. Pahaa pelkää, että suojaamattomina on kohta vain tyngät jäljellä. Pitänee tehdä rautakauppakierros jonain päivänä verkkojen löytämiseksi.

Punaherukan kupeessakin krookukset tunkevat itseään mullasta esiin. Jänikset ovat jo käyneet kartoittamassa tarjontaa ja jättäneet siitä papanat merkiksi.


Kotikiven kupeeseen loppukesästä siirtämäni mehitähti ei ole moksiskaan vaihtelevista säistä. Sen yläpuolella näyttää nousevan piippoja. Muistaakseni ovat krookuksia nekin. Ei mitään kiirettä, pysykää nyt ihmeessä siellä mullan sisällä, missä olette talttahampailta paremmassa turvassa.

Vinca minor 'Illumination' - Pikkutalvio kirjavalehtinen


Päivänliljapenkin kirjavalehtinen pikkutalvio joutuu kilpailemaan tilasta mädäntyvien lumikärhön lehtien kanssa. Hyvin se pärjää. Tämä kirjavalehtinen ei ole laisinkaan yhtä kärkäs leviämään ja valtaamaan tilaa kuin se tavallinen pikkutalvio. Sen verran on vuosien aikana kasvanut, että yhden taimen sain emosta erotettua ja siirrettyä toiseen paikkaan. Josko siellä villiintyisi paremmin kasvamaan. Ja yhden pätkän lahjoitin kasvia innokkaasti halunneelle yhteydenottajalle.

Papaver orientale - Idänunikko

Unikot valmistautuvat jo syyskylmillä kevättä varten vihreillä versoillaan. Sinnikkäitä kavereita, kun eivät ole piitanneet tippaakaan niistä lumikasoista, joita heidän päälleen on muodostunut taivaalta sataneesta ja minun lapiolla niskaansa viskaamastani lumesta. Siellä ovat taas terhakkaina kurkkimassa, joko voisi ihan aidosti herätä. Nukkukaa nyt ihmeessä tekin vielä hetki.

Kesän ruukussa viettänyt keijunkukka pääsi loppukesästä Syreenipenkin multaan. Ihmeellisesti senkin lehdet ovat aika terhakkaasti pystyssä, vaikka päällä oli viikkotolkulla tiukka kasa lunta. Keijunkukat eivät hevillä luovu väreistään. Syksyn viimeisinä ja kevään ensimmäisinä ne esittelevät purppuraisia sävyjään.

Vasenrinteen jouluruusussa on lukuisia nuppuja. Tämänkin suojaamista verkolla tai jollain virityksellä on mietittävä vakavasti. Toistaiseksi jänikset ovat jättäneet jouluruusun rauhaan, mutta peuroille kelpaa kaikki. Jouluruusukin.

Pulmonaria saccharata - Valkotäpläimikkä

Makkaripenkkiin kesällä istuttamiani valkotäpläimiköitä olen peitellyt ahkerasti lumella. Se ei vaan näillä sateilla kauaa kasveja suojaa, kun sade sulattaa lumet pois. Vesi ei onneksi tuossa kohtaa keräänny paikalleen lillumaan, vaan joko imeytyy hiekkamaahan tai kulkeutuu pois alamäkeen. Silti hiukan huolettaa, miten suojaamattomien kasvien käy mahdollisten pakkasten tullessa. Ja niitähän tulee, kun eletään vasta tammikuun puoliväliä.

Sulaminen on vienyt mennessään jänisten jättämät tassunjäljet. Tai käpläthän niillä on. Sen sijaan papanoita on pihalla ihan joka paikassa. Ovat ilmeisesti melkoisia suoraputkia ahtaessaan suuhunsa syötävää ja pullauttaessaan ylimääräisen pois peräpäästä .

Talven kurimuksessa murtuneet ja katkenneet oksat odottavat kevättä. Silloin ohuemmat haketetaan ja paksummat pilkotaan. Oksahaketin hajosi loppukesästä. Se odottaa tarkempaa tutkimista, josko sen saisi korjattua. Mikäli korjaaminen ei onnistu, on hankittava uusi. Meidän pihamaalla hakettimelle löytyy runsaasti töitä keväästä syksyyn, joten hukkainvestoinniksi se ei jää.

Suoritin virallisen kevätkauden avaamisen kylvämällä viikonloppuna paprikoita, keijunmekkoa ja kelloköynnöstä. Jättiverbenan siemenet laitoin jääkaappiin. 

Hiukan mietityttää energiankulutuksen kannalta myöhemmin keväällä tapahtuva kellarissa kasvattaminen, kun kasvilamppuja on pidettävä päällä useamman tunnin päivässä. Vaan maksaahan niiden vihannesten ostaminen kaupastakin sitten kesällä. Kaikella on hintansa. Itse kunkin on punnittava, mihin ja mitä on valmis panostamaan.


Paprikoista kylvin keltaista Zazua, pullukkaa California Wonderia ja pitkulaista Lombardoa. Myös muutama pojalta saatu chilin siemen pääsi multaan.


Pihakierroksella totesin, ettei lavakauluksissa ainakaan nyt ole laisinkaan viime vuotisen kaltaista jääkerrosta. Vielä sellainen ehtii muodostua, mutta toivotaan, ettei niin käy. Niin kiva kuin kevät olisikin, ei se tässä vaiheessa vuotta näillä leveysasteilla ole mahdollinen. Mieluummin siis kohtuullisesti lunta suojaamaan kasveja. Aurinkoakin olisi mukava nähdä pitkästä aikaa, jotta voisi vaihteeksi ulkoilla kastumatta läpimäräksi.


Onneksi pihasta löytyy vihreän sammaleen peittämä kotikivi. Kyllä tekee hyvää tankata itseensä muutakin kuin villalangan väriä tämän harmauden keskellä.


torstai 7. joulukuuta 2017

Mukuloita hoitamassa

Keijunkukan lehden takapuolikin on aika hieno!

Tässä yhtenä päivänä sain itseni vihdoin kammettua kellariin setvimään maasta ja ruukuista talvisäilöön siirrettyjä mukuloita ja juurakoita. Daalioissa varsinkin on sen verran isot juurakot, että ne oli pakko ensi hätään laittaa vateihin ja ämpäreihin kuivahtamaan ja odottamaan siistimistä ja talvisäilöön asettamista.


Pienemmät mukulat laitoin paperisiin taimikasseihin ja pusseihin. Isompia varten olen säästänyt pahvilaatikoita. Ravistelin ylimääräisiä multia pois juurakoista. Tai pikemminkin kuivunut multa rapisi ihan itsestään. Juurien välejä ei tarvitse sen enempää putsailla. Pusseihin ripottelin vähän turvetta. Hyvät ohjeet daalioiden juurakoille löytyy mm. Meillä kotona -sivustolta. Samat ohjeet pätevät myös muihin mukula- ja juurakkokasveihin.


Tein pusseja varten nimilaput hyvissä ajoin ennen juurakoiden kellariin siirtämistä. Lappujen oli tarkoitus korvata väliaikaiset taimitikut, joita minulla oli muutamassa daalia- ja kesäkukkaruukussa. Ei mennyt ihan nappiin tämäkään suunnitelma, sillä osa taimitikuista oli varsin puutteellisia ja lisäksi juurakoiden siirtovaiheessa olen yhdistänyt eri lajikkeita - mukamas tilapäisesti. Miten ihmeessä menen joka vuosi samaan retkuun eli kuvittelen muistavani kuukauden takaisia asioita. Käsi sydämellä, kuka osaa erottaa erilaisia daalioita toisistaan pelkkiä juurakoita katsomalla? En minä ainakaan. 

Posliinirikko - Saxifraga x urbium

Kasvimukuloitani kellarissa hoitaessani sain mukavan älynväläyksen. Auring*n ihanat -blogin Inkalta saamani posliinirikko pääsi alkujaankin väliaikaissijoitukseen talon päädyn metsäpuutarhaan. Kulkukäytävän laidalla se on joutunut vakavasti uhatuksi, sillä niin rönsyansikka kuin rönsytiarellakin tyrkkii kasviressukkaa jatkuvasti ahtaammalle. Olen miettinyt alapihan Kotikiven ympäröimistä kokonaisuudessaan perennoilla. Kasvivalinta on ollut hakusessa ja nyt keksin pelastuksen posliinirikoille. 

Kotikivi penkkeineen kasvihuoneelta katsottuna

Kotikiven takana eli vajan puolella kasvaa rivi tuijia. Aitaa vasten istutin viime kesänä edullisesti ostamani kuusaman. Kiven kasvarin puolella kasvavat koristeomena Musta Rudolf ja syreeni, joka on joko Isabellansyreeni tai Sensation. Selvinnee ajan kanssa, kumpi. 

Pieni havu on veljeltä toissakesänä saatu kääpiökasvuinen hopeakuusi (Picea pungens 'Glauca compacta'). Kiveä vasten kasvaa myös kesällä toisesta paikasta siirretty mantsuriankärhö. Multaan piilotin syksyllä pallerolaukkaa ja pääsi sinne myös yksi tupas sulkaneilikkaa, jonka toivoisin vähitellen kotiutuvan ja tuuheutuvan. Hopealta hohtavana se sopisi hyvin kuusen kumppaniksi. 


Kiven juurelta on tarkoitus kaivaa loputkin nurmikosta pois. Kivi palasi kotiin kaikesta huolimatta sen verran yllättäen, etten ehtinyt sen sijoituspaikkaa mitenkään valmistella. Olisi toki ollut viisampaa kuoria nurmikko jo valmiiksi pois, mutta voi sen tehdä jälkikäteenkin. Kiven alla nurmikko on kuollut. Sen sijaan reunoilta pursuaa kasvustoa, jota ei saa kunnolla trimmerilläkään siistittyä. Siinä siis homma ensi kesäksi, kun muutan loputkin kiven ympäristöstä kukkapenkiksi. Posliinirikko on mainio kasvi tähän paikkaan, koska en halua mitään korkeaa peittämään hienoa kiveäni.

Koristeomena - Malus 'Musta Rudolf'

Pihalla tepastellessani huomasin yllättäen, että Musta Rudolf on tehnyt pikkuruisia koristeomppujaan. Koko on enemmänkin marjan kuin edes kirsikan luokkaa. Pikkuinen puu oli kukassa sen ostaessani. Kunpa kukkisi tulevinakin vuosina.

Timantit sateen jälkeen jänisverkoissa.

Talvensuojaturpeen levittämistä varten odottelin niitä pikkupakkasia, joita ei vaan ole tullut. Kun sen sijaan lunta on tullut muutaman kerran aika runsaastikin, ajattelin, että hyvässä lykyssä lumi jää maahan ennen pakkasia. Levitä nyt sitten talvensuojaturvetta hangen päälle. Lopetin odottamisen ja kävin tässä yhtenä päivänä ripottelemassa turvetta kärhöjen tyveen ja vielä muutamille ruusuillekin. Voi olla, että kokeilu menee lahjakkaasti pieleen ja niin kärhöt kuin ruusutkin mätänevät turpeen sisällä liotessaan. Viime vuosi oli aika lailla samanlainen, kuin nyt. Samoilla kikoilla siis mennään nytkin. 

Sulkaneilikka - Dianthus plumarius

Joulu lähestyy, mutta voi, miten mukavaa onkaan välillä pohtia puutarha-asioita. Kokeilkaa vaikka!