Mieletön laiskotus

Ystävät ovat korvaamaton voimavara elämässämme. Sain eilen yhdeltä ihanalta ystävältäni tällaisen maalauksen, joka on kuin ilmetty Juuso-kissamme. Mietiskelevä katse ja hiukan kohollaan oleva makuuasento merkitsee ehkä sitä, että kohta olisi jotain asiaa mammakullalle. Kenties pitäisi päästä ulos lenkille tai sitten ruokakuppi kumisee tyhjyyttään. Ainakin annos kunnon rapsutuksia ja silittelyä saattaisivat olla tarpeen.

Tällainen kasvihuone vaatii jo hiukan isomman tontin ja sen kokoamiseenkin taitaa kulua vähän useampi päivä. Kävin runsas viikko sitten Kasvihuoneilmiössä (www.kasvihuoneilmiö.fi), joka sijaitsee 110-tien vierellä Nummi-Pusulassa. Ykköstieltä eli Helsinki-Turku -moottoritieltä on poistuttava liittymä 20:ssa. Kasvihuoneilmiössä on talonpoikaishuonekaluja, kiinalaisia huonekaluja, peilejä, kelloja, kristallikruunuja, naamiaisasuja ja vaikka mitä. Siellä on myös kaikenlaista kivaa puutarhaan ja sisustajille. Pihalla on suuria puutarhapatsaita ja huvimajoja. Mikään halpa paikka Kasvihuoneilmiö ei välttämättä ole, mutta kiintoisa nähtävyys, jonne kannattaa kyllä ohikulkiessaan poiketa. Aina sieltä jotain tulee myös ostettua, tavaraa kun on niin paljon, että jokainen jotain itselleen löytää. Siellä on myös kahvilaravintola, jossa myydään kahvin kumppaniksi erinomaisia, paikalla leivottuja munkkirinkilöitä. 

Tämä maanantai toi mukanaan hyvin kalsean ilman. Parhaimmillaankaan lämpöä ei ole ollut +14 astetta enempää. Se nyt ei vielä kovin kylmää ole, mutta navakasti puhaltanut tuuli on viilentänyt ilmaa entisestään. Illalla satoi kaatamalla ja nyt lähes parimetriset Kultapallot lojuvat pitkin pituuttaan nurmikolla. En ole erityisen ihastunut perennoihin, jotka kasvattavat huiskean varren ja sen päähän kukinnon, jota pitää miltei kiikarilla tiirailla. En ole myöskään kovin ihastunut kukkien tukemiseen ja sitomiseen. Pionit vielä jaksan tukea, koska kuitenkin saatan katsella niiden valtavia kukintoja yläviistosta käsin ja tuet piiloutuvat lehdistön sekaan. Sen sijaan tuollaiset hujopit eivät enää jaksa viehättää, kun enimmäkseen joutuu katselemaan niiden varsia. Tuntuu kuin kukka ei olisi osannut päättää, ollakko kukka vai köynnös. Niinpä se sitten omaa tarkoitustaan pähkäilleessään kasvaa kaksimetriseksi, mutta ei taivu mitenkään kiertämään pylvästä tai muutakaan kehikkoa. Lopulta tulee sade tai tuuli tai sade ja tuuli ja koko kasvi loikoo pitkin pituuttaan ja runneltuna maassa. 

Ai, että tänään laiskottaa, ihan mielettömästi. Aamupäivällä sain itseeni ajettua sen verran puhtia, että kykenin siivoamaan kodin. Lämpöiset ja aurinkoiset säät pitävät meidän porukan sen verran tiiviisti pihamaalla, ettei sisätöille aina jää aikaa. Eikä tietenkään kaikki huoneet sotkeudukaan, jos elämä on siirtynyt pihamaalle. Ovet ovat kuitenkin kaiket päivät auki ja noita koivunsiemeniä riittää joka paikkaan. Näin loppukesästä - vai onko jo alkusyksy - hämähäkkien verkkoja ja niissä kuolleita kärpäsiä, on useassakin nurkassa. Kun kuluu riittävän pitkä aika edellisestä imuroinnista, alkaa jossain selkäpiissä tuntumaan, ettei koti ole enää kunnossa. Kaikki näyttää olevan vähän vinksallaan ja ylimääräisiä tavaroita on kertynyt tyystiin vääriin paikkoihin. Silloin ei enää auta muu kuin ryhtyä siivoamaan. Matot pihalle, ikkunat auki ja kone käyntiin. Sitten vain pysähtymättä pölyille kyytiä, luuttua lattioille ja tavarat paikoilleen. Ylimääräiset minne ikänään kuuluvatkin. Ja jälleen rauha palaa taloon. Hetken täytyy oikein pyörähdellä ympäriinsä nauttimassa järjestyksestä ja siisteydestä. Se kun on katoavaa ja sama ruljanssi on edessä ennen kuin ehtii huomatakaan.

Juuso seikkaili jossain pihalla siivoussessioni ajan, mutta halusi heti lopetettuani sisälle. Se kun ei tykkää laisinkaan tuulisista ilmoista. Syötyään kissa hyppäsi sängylleni ja jäi sinne nukkumaan. Taas näköjään uusi aluevaltaus. Hetken kissaa katsottuani totesin, että minäpä menen kissani viereen ja möngin torkkupeiton alle lämmittelemään viileitä jalkojani. Hetken luin dekkaria ja sitten vaivuin jonkinlaiseen horrokseen. Väsytti niin mahdottomasti, mutta toisaalta myös nauratti, kun vieressäni nukkuva kissa kuorsasi kuin aikamies ikään. No, aikamieshän tuo kahdettatoista käyvä kissa taitaa ollakin. Pakko oli ojentaa käsi ja rapsuttaa sen silkkimäistä turkkia, jolloin kuorsaus muuttui hyrinäksi ja kehräykseksi. Kissa pyörähti selälleen, ojensi etutassut pitkälle päänsä yläpuolelle ja takatassut kohti kattoa. Sen jokainen varvas harotti eri suuntaan ja sille oli tullut pituutta kymmeniä senttejä. Tunsin sormeni päissä sen hennot luut ja kehräyksen aiheuttaman värinän sen lihaksissa. Jälleen kerran tuli niin hyvä olo ja väsymykseni kaikkosi. Olin saanut päiväannoksen kissaterapiaa. Nousin ylös keittämään iltapäiväkahvia, jota kohta Ukkokultakin tuli kanssani nauttimaan. 

Näinä raskaina aikoina ihmiset voisivat oppia rentoutumaan

katselemalla kissaa, joka ei vain asetu makuulle saadakseen lepoa.

Se leviää maahan ja päästää hermonsa ja lihaksensa vapaalle.

Murray Robinson

Käsityöihmisen paratiisissa

Ostokseni Karnaluksista - eikä maksanut paljon.

Viikko hurahti niin, etten ehtinyt kissaa sanoa. Sunnuntaina noudin kirjakaupasta tilaamani kärhökirjan, maanantaina kävimme perheen voimalla avustamassa anoppia Tampereella pakkaamisessa. Hän on muuttamassa 30 vuoden Tampere-mutkan jälkeen takaisin Espooseen. Tiistaina olin kahden ystäväni kanssa Tallinnassa. Teimme pyhiinvaellusmatkan käsityöihmisten paratiisiin eli Karnaluksiin. Kahdelle meistä matka oli ensimmäinen, yhdelle toinen. Olin tuttujen neuvosta tehnyt ennakkotilauksen netissä ja ilmoittanut noutavani tilauksen henkilökohtaisesti. Tilasin kaksi metriä aidakangasta ja runsaan nipun moulinelankoja. Enpä vain arvannut, millainen määrä kaikkea ihanaa käsityötarvikketta minua odottaa. Ensikertalaiselle kauppa saattaa olla vaikea löytää, sillä sisäänkäynnin sivussa on vain pieni kilpi ja kauppa sijaitsee rakennuksen toisessa kerroksessa – tai oikeastaan kolmannessa, sillä toisessa on toimistotilat. Taksit tuntevat tietenkin osoitteen ja nyttemmin jopa syyn, miksi suomalaiset suuntaavat suoraan Hermanni ykköseen. Mekin otimme heti satamasta taksin, koska aikaa ei ollut paljon käytettävissä. Taksikuski vitsaili, että suomalaisnaiset tulevat Tallinnaan liikematkalle ja menevät ostoksille käsityökauppaan.

Laivan buffetissa riitti herkkuja...

Kolmannen kerroksen metallioven auettua näkymä sai minut haukkomaan henkeäni. Hyllyt notkuivat mitä erilaisimpia käsityötarvikkeita: nauhoja, helmikorutarvikkeita, lankoja jos jonkinlaisia, poppanakudetta, ruusua ja rusettia, nappeja kaikissa mahdollisissa väreissä, työkaluja erilaisten käsitöiden työstämiseen. Alkuun pyörin hyllyjen välissä näpräämässä ympärilläni olevia tavaroita. En oikein tiennyt, mistä aloittaa. Päälle painoi rajallinen aika, laiva ei meitä odottaisi, jos unohtuisimme silkkinauhojen pariin. Vähitellen pystyin hahmottamaan, mitä ehkä eniten tarvitsisin. Tällä ensimmäisellä kerralla, sillä pakkohan tuollaiseen paikkaan on tulla toistekin. Onneksi meistä kolmesta Hellu oli ehtinyt jo kerran Karnaluksissa käytyään antaa joitain neuvoja, kun yllyin hämmentyneenä pyörimään tyhjän panttina hyllyjen välissä.

...mutta muistin kuvata vasta jälkkärit.

Sen lisäksi, että Karnaluksista löytyy kaikkea mahdollista käsityön tekijöille, ovat hinnat suomalaisen mittapuun mukaan erittäin edullisia. Esimerkkeinä mainittakoon ostamani aida-kangas, jonka metrihinta oli 6,90 e (Suomessa 25 e/m), moulinelankatokka 0,45 e ja monet nauhat 0,06 e/m. Karnaluksissa hintoihin lisätään 20 %:n alv, nettihinnoissa se on jo lisätty. Lisäksi on syytä mainita, että kaupassa käy vain ja ainoastaan käteinen raha. Ei siis minkäänlaiset pankki- tai luottokortit.

Merellä ei ollut ruuhkaa...

Käytimme valikoiman tutkimiseen kaksi tuntia, kunnes huomasimme, että alkaa tulla kiire. Tarkoitus oli ostaa paluumatkalla vielä ennen laivaan nousua satamasta jotain pientä. Onneksi käsityökaupassa ei ollut kovin paljon asiakkaita, joten pääsimme helposti kassalle. Etukäteen tilaamieni tavaroiden laskemiseen ei mennyt kauaakaan, mutta koriin keräämäni nippelit ja nappelit piti kassan yksitellen näpytellä kassaan ja joihinkin vielä etsiä hinnat hyllyistä. Pieniä tavaroita, kuten esimerkiksi nappeja ostettaessa, on kassalle otettava mukaan koko kyseinen nappiputkilo hyllystä, jotta kassa saa hinnat ja koodit nopeasti tarvitsematta juosta pitkin kauppaa. Mainittakoon vielä, että myyjät osasivat hyvin suomea ja olivat erittäin avuliaita ja ystävällisiä, mikä ei minun kokemukseni mukaan aina ole niin itsestäänselvää Virossa.

...eikä kyllä kannellakaan.

Saimme tilattua samassa rakennuksessa olevasta baarista taksin paluumatkalle. Satamaan kyllä jaksaisi kävelläkin tai sitten matkustaa bussilla tai ratikalla, mutta aikaa meillä oli tavattoman vähän. Ehdimme tehdä pikaiset tuliaisostokset sataman liikkeistä ja sitten olikin ja palattava laivaan. Jälleen kerran totesin, ettei tavalliselle päiväristeilylle kannata suunnitella kovin monen asian hoitamista. Karnaluksin ostosretki on kyllä ihan oma ohjelmanumeronsa, jolle kannattaa varata runsaasti aikaa. Ja jos mahdollista, tehdä netissä tilaus, jonka sitten noutaa liikkeestä.

Krysasnteemeista on tullut syysruukkukukkien MUST

Keskiviikko olisi ollut järkevää jättää edellisten päivien kiireestä toipumiseen, mutta vuorossa oli äidin ja isän asioiden hoitamista. Viimein torstaina ehdin pihahommiin. Tontin ja tien välinen raja-alue kasvoi taas pitkää rikkaruohoa, joka oli siivottava trimmerillä. Sen jälkeen ruohonleikkuri laulamaan ja alapiha siistiksi. Ja kun vauhtiin pääsin, tyhjensin yhden kypsyneen kompostin marjapensaille ja käänsin toisen kompostin jatkamaan kypsymistään. Pienen lounastauon jälkeen siivosin vielä perennapenkkejä ja haravoin hiekkakäytäviä. Lopuksi istutin sisääntuloterassin kahteen isoon ruukkuun syyskrysanteemit.

Tuoksuköynnöskuusaman marjat

Kulunut viikko on ollut lämmin ja aurinkoinen, ajoittain jopa helteinen. Perjantai-iltapäivällä mustat pilvet purjehtivat taivaalle ja seisova ilma purkautui ukkosena, joka ei kuitenkaan kovin kauaa kestänyt. Sen verran kovasti kerran pari rysähti, että Juuso pakeni sängyn alle. Menin köllöttämään sängylleni dekkarin pariin ja hissukseen Juusokin kömpi sängyn alta ihan kiinni minuun. Se ei lainkaan tykkää ukkosen paukkeesta ja näytti sillä olevan myös jonkin verran hellyysvajetta, kun olin ollut niin vähän kotosalla kissaani rapsuttamassa. 

Ukkosen kumu etääntyi vähitellen ja pilvet roiskaisivat lyhyen sadekuuron. Sen jälkeen aurinko paistoi jälleen, mutta lämpötila putosi jonkun verran.

Syyshortensia availee nuppujaan

Elokuu on vasta puolessa, mutta eittämättä ilmassa on syksyn tuntua. Koulujen alkaminen toki tuo oman osansa kesän loppumiseen, mutta kyllä säällä on erityisen suuri merkitys. Vaikka päivät ovat olleet lämpimiä, on joinakin aamuina ollut varsin koleaa. Seitsemän plusasteen kostea aamu tuoksuu todellakin ihan joltain muulta kuin kesältä. Elokuiset illat ovat pimeitä, mutta koleus vähentää pihalla olemisen mahdollisuuksia entisestään. Harmi. Vaan ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Päivisin kotikulmilla on todella hiljaista ja rauhallista, kun koululaiset ovat opinahjoissaan ja aikuiset töissään. Ensimmäisinä koulupäivinä ihmettelin omituista hiljaisuutta, kunnes tajusin, ettei missään nitise tramboliini, ei pahemmin hauku koirat eikä pärise mopot.

Huvituksessa on jo punaposkisuutta

Omenat kypsyvät ja syysleimut kukkivat. Purppurapunalatvat odottavat edelleen perhosia, joita en toistaiseksi ole nähnyt ainuttakaan. Radion luonto-ohjelmassa kerrottiin kesän olleen epäedullinen perhosille, mutta on niitä kuulemma jokunen kuitenkin liikkeellä. Meidän pihalla lepattaa vain pahviperhonen. Suurempia istutustöitä ei nyt ole suunnitelmissa. Ehkä vielä syksyn aikana siirrän pari havua, saa nähdä. Viherpeukaloiden syysluettelo aiheutti pientä vipinää, kun jouduin tekemään valintoja ihanien kukkasipulien ja olemassa olevien rahavarojen välillä. Tilaus on nyt tehty ja sitten vain odotellaan sipulien saapumista.

Perhosen tuntumaa

Usein käy niin, että juuri kun jostain puhuu tai jotain miettii, se hetken päästä tavalla tai toisella silmiin osuu. Niin kävi myös noiden perhosten suhteen. Illalla kirjoittelin, ettei perhosia ole odotuksesta huolimatta näkynyt ja eikös tänään kaksi neitoperhoa pörräillyt purppurapunalatvoissa. Olin parhaillaan keittämässä karviaisista hyytelöä, kun satuin vilkaisemaan keittiön ikkunasta ulos aurinkoon ja siellähän nuo neitoperhot olivat kuin tilauksesta mettä imemässä kukissani. Siitä paikasta nappasin kameran ja lähdin pihamaalle kuvaamaan kauan kaivattuja perhosia.

Ja vihdoin Neitoperhoset saapuivat

Syysleimuja olen aina ihaillut niin Ruotsissa kuin koto-Suomen ruotsinkielisillä alueilla. Toki syysleimu kuuluu kotoisiin perinneperennoihin ja vanhoilla pihoilla sitä lienee kasvatettu iät ja ajat. En tiedä, miksen sitä itselleni istuttanut omakotiasumisen alkuvuosina. Vasta vierailtuani Bromarvin alueella eräänä kesänä, ihastuin siellä jokaisella pihalla upeina loistaviin syysleimuihin. Kun monet puutarhakasvit ovat jo kukintansa lopettaneet, syysleimu vasta aloittelee ja jatkaa pitkälle syksyyn. Minun leimuryhmäni näkyy parhaiten keittiön ikkunasta ulos katsoessani ja lisäksi tuovat iloa tiellä ohi kulkeville. Ehkä joku heistä saa samanlaisen kipinän hankkia omaan puutarhaansa muutaman leimun.

Syysleimut kirjaimellisesti leimuavat

Myös jaloruusut kukkivat pitkälle syksyyn. Vaaleanpunainen Kimono on yhden satsin nuppujaan avannut ja kuihduttanut. Nyt se pukkaa uusia nuppuja ja ehtii hyvin levähdyttää ne ilokseni ennen syyskylmiä.
 

Kimonon nuput

Muutaman päivän poissaolo tietokoneelta ja erityisesti puutarhablogien parista on vaatinut tanakan istumisen tietokoneen ääressä, sillä niin paljon oli mielenkiintoisia päivityksiä niissä lukuisissa blogeissa, joita olen ottanut tavakseni seurata. Jos olisin vielä ryhtynyt kaikkia kommentoimaan, tuskin ehtisin tänään laisinkaan pois koneeltani. Niinpä päätin laittaa yhteisesti kaikille jonkun mukavan puutarharunon. Seisoin kirjahyllymme ääressä ja etsin sopivaa runokirjaa. Niitä kyllä riittää, mutta mistään en löytänyt puutarharunoja. Niinhän siinä aina käy, että sitä et löydä, mitä olet etsimässä. Sen sijaan käsiini tarttui ystäväni antama, Pirjo Santosen toimittama ja Juliette Clarken kuvittama "Kissojen ystävän muistikirja". Sieltä valitsin seuraavan runon:

...kun se käveli ... se venytti itsensä pitkäksi ja laihaksi

kuin pikku tiikeri ja piti päänsä korkealla nähdäkseen

ruohon ylitse aivan kuin se kulkisi viidakossa.

Sarah Orne Jewett

Puskat multaan

Kuunlilja

Aamulla oli mittarissa +7 astetta ja se tuntui kyllä aika kolealta. Erityisesti lattia paljaan jalan alla kylmäsi selkäpiitä myöten. Tokihan lämpötila päivän mittaan nousi ja aurinkokin välillä pilvien välistä kurkisteli, mutta pääosin on ollut aika pilvistä. Oli oikeastaan aika oudon tuntuista häärätä pihamaalla verkkarit jalassa, shortsit tuntuivat ainakin alkuun liian vähältä.

Selkä tuntuu jo miltei normaalilta ja hetihän sitä pitää mennä kuntoa kokeilemaan eli pihatöihin teki jo mieli. Ensinnä piti kaivaa naapurilta saatu vuorikoristekirsikka maahan. Aikani käyskentelin lapion kanssa nurmikkoa mitaten ja ankarasti pohtien, mikä voisi olla hyvä paikka kirsikalle. Iso puu se ei kuulemma tule olemaan, mutta kukinnnan pitäisi olla niin kaunis, ettei sitä pidä mihinkään piiloon laitettaman. Lopulta oli pakko vain työntää lapio multaan ja kaivaa kuoppa, koska mikään paikka ei tuntunut olevan toistaan parempi. Kirsikassa ei ollut minkäänlaista nimilappua ja erehdyttävästi sen rungon väri ja lehdistö muistuttaa jonkinsortin kanukkaa. Luotan kuitenkin lahjoittajan sanaan ja kirsikkapuuna se nyt meidän pihalla könöttää.

Ukkokulta kävi istuttamista kommentoimassa. Totesi, että nyt on nurmikonleikkuu vaikeaa, kun pitää väistellä kaikenlaisia puskia. Olen toista mieltä, mitä vähemmän nurmikkoa, sitä helpompi sitä on leikata.

Seuraavaksi istutin "Multi Blue" -kärhön, joka sekin on naapurin antimia. Ja aiheutti yhtä paljon mietintää, mikä olisi paras paikka - tai ainakin hyvä paikka kauniille kärhölle. Muutama viikko sitten lueskelin kärhökirjaa, jossa kerrottiin kärhöjen olevan eräänlaisia alivuokralaisia eli ne viihtyvät oikeassakin kasvupaikassaan isojen puiden rungoilla saaden näin sopivasti puiden lehvistön välistä tulevaa auringonvaloa. Siispä kärhöni pääsi pikkupuutarhaan kriikunan juurelle. Näin pääsisin itsekin ihailemaan kärhön kukintaa yläpihalla kulkiessani. Ja mahdollisesti isommaksi kasvaessaan kukat näkyisivät myös ohikulkijoiden ihailtavina. Tokihan on kiva, että myös naapurit voivat ihailla kätteni jälkiä.

Kärhön maanpäällinen osa on aika heiveröinen tällä hetkellä, mutta juuristo näytti aika hyvältä. Nyt täytyy huolehtia kastelusta, josko se jaksaisi juurtua ja lähteä kasvamaan ja kukkimaan. Parhaillaan taivas kyllä näyttää ihan siltä, että kohta roiskii vettä. Ehkä siis joku muu hoitaa kastelun seuraavan vuorokauden kuluessa. Tuota maata kaivaessani totesin, ettei kaikesta sateesta huolimatta multa ole erityisen märkää. Pinnassa on kosteaa, mutta lapion piston syvyydellä jo ihan kuivaa. Sinänsä tärkeä huomio, jotta muistaa paremmin huolehtia vasta istutettujen kasvien kastelusta.

Kolmas istutettava oli Hydrangea macrophylla Magical Noblesse eli Hortensia vai jalohortensiaksiko sitä pitäisi kutsua. Nimilapussa kyllä lukee, että "käytetään kesäkukan tavoin ruukuissa ja kukkapenkeissä. Saattaa talvehtia lehdillä ja turpeella peitettynä." Niinpä kaivoin hortensiani maahan ja viereen vielä toisen samanmoisen, jonka ostin alkukesällä ja joka on ollut isossa piharuukussa. Laitoin ne paikkaan, jossa ympärillä kasvaa Kevätkaihonkukkaa, Varjoyrttiä, Talviota ja muita maanpeitekasveja. Tuumin, jos ne vaikka suojaisivat hortensioita. Lisäksi taustalla kasvaa syreenejä ja niiden lehdet putoavat tämän kukkapenkin päälle, ehkä suojaamaan arkoja hortensioita talven ajan.

Kehäkukka on kyllä kiitollinen kesäkukka, joka takuuvarmasti kasvaa ja kukkii tumpelonkin istuttamana. Yhdestä pussista tulee näin erilaisia kukkia. Kehäkukan lehdet tuoksuvat jännältä. Minulle ainakin tulee jo siitä tuoksusta mieleen lapsuuden kesät. Ei mitään tiettyä kesää tai yksittäistä muistoa vaan ylipäätään kesä.

Juuso tuntuu syystä tai toisesta tympääntyneen ulkona olemiseen. Se haluaa sisälle oitis, kun vaan saa tilaisuuden päästä lähellekin terassia. Yläpihalla ollessaan se köllöttelee hiekassa tai auringon paistaessa piilottelee jossain kukkapenkissä. Kun se kuulee minun puuhailevan alapihalla, sen pitää päästä tarkastamaan tiluksia lähelleni. Viime aikoina olen päästänyt sen kulkemaan alapihalla flexin kädensijaa perässään vetäen. Tiedän sen olevan riittävän vahva kiskomaan flexin pitkiäkin matkoja tahtonsa mukaan minne haluaa, mutta nähtävästi kissa on tajunnut reviirinsä rajoittuvan oman tontin sisäpuolelle. Tai sitten katti haluaakin pitää minua silmällä ja tarkkailla, etten vaan pääse hutiloimaan hommissani. Tänään Juuso otti pitkästä aikaa torkut hakekasassa. Vilkaisi vain minua pikaisesti ja jatkoi uniaan välittämättä kameran kanssa touhuavasta emännästään.

Pimeän tultua kannattaa kuulemma mennä katsomaan tähdenlentoja. Toivottavasti meidänkin taivaalta nuo pilvet väistyvät ja antavat mahdollisuuden tähdenlentojen tarkkailuun.

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille puutarhureille!

Koivunsiementen aikaan

Ei syksy vielä tule, eihän, eihän. Mutta siltä kyllä tuolla ulkona tuntuu. Ilma on sakeanaan koivunviemeniä ja niitä löytyy ihan joka paikasta. Syöminen ulkosalla ei tänään tuntunut kovin mukavalta, kun tuuli pöllytti lautaselle ja lasiin ja kaikkiin ruokiin mausteeksi koivunsiemeniä. Terassin saisi lakaista viisi kertaa päivässä, eikä se taatusti missään näkyisi. Siis olen jättänyt sovinnolla lakaisematta. Osin myös vaivaisen selkäni vuoksi. Aamulla soitin vihdoin terveyskeskukseen ja sain päivystysajan. Olisin minä tuota selkäkipua vielä jokusen päivän sietänyt, mutta lääkkeet alkoivat olla lopussa. Lääkäri totesi selkävaivan iskiaskivuksi ja kirjoitti kuurin tulehduskipulääkkeitä, lisäksi venyttelyä ja liikkumista voinnin mukaan. Ei siis makuuttamista vällyjen välissä, se ei selkäkipua paranna. 

Sain taas naapurin miniältä pari kasvia; toinen on vuorikoristekirsikka tai koristevuorikirsikka ja toinen hortensia. Ne odottavat nyt istutusta, kunhan ensin mietin, mikä olisi niille sopiva paikka. Aiemmin saaduista kärhöistä toiselle olenkin jo keksinyt sijoituspaikan, mutta edelleen tuon selän vuoksi, en nyt lähde lapioimaan kuoppia. Kameran kanssa kiertelin tonttia ja tein jokailtaisia havaintoja. Sillä aikaa Ukkokulta teki valoleikkausta omenapuille eli hän keikkui tikkailla ja leikkasi omenapuista vesiversoja. Kummasti puille tuli valoa, jonka pitäisi edesauttaa hedelmien kypsymistä. Eräs lähinaapuri on hoitanut omenapuitaan vuosien ajan valoleikkauksella ja täytyy sanoa, että hänellä on varmasti seudun upeimmat hedelmäpuut. Matalat, tanakat ja terveen näköiset. Ja nytkin notkuvat omenien painosta.

Punaherukat olen jo kerännyt ja pakastanut. Ämpärillisen annoin naapurille. Mehuksi en nyt laittanut marjaakaan, koska meillä menee niin kovin vähän mehuja. Marjoja sen sijaan on mukava laittaa vaikka aamupuuroon ja kaikenlaisiin piirakoihin. Mustikoita ostin kyläkauppiaalta, hänen itsensä metsästä poimimia, kaikenkaikkiaan 20 litraa. Mustaherukoita sain omasta pensaasta vain pari litraa. Pensas on huonovointinen ja marjat sen mukaisia. Suurin osa kuivia koppuroita, mutta onneksi kuitenkin muutama mainio ja pullukka marja. Nyt sitten odotellaan omenasatoa, josta varmaan riittää jotain pakkaseenkin laitettavaksi; ehkä omenalohkoja ja sosetta nyt ainakin. Parhaita omenat on tietenkin sellaisenaan syötyinä.

Karviaisetkin ovat parhaillaan kypsymässä. Joitakin kävin jo napostelemassa. Hyvältä maistuivat ja niitä popsimalla menee kohtapuoliin muutama ilta.

Jos nyt ihan rehellinen olen - ja olenhan minä - en enää jaksa olla yhtä innostunut tuon puutarhan suhteen kuin vielä muutama viikko sitten. Johtunee näistä säistä ja osittain myös tuosta toimintaa rajoittavasta selkävaivasta. Kun aina sataa ja tuulee tai jompaa kumpaa. Tänään on suurimman osan päivää tuullut navakasti ja taivas on ollut myöhään iltapäivään saakka pilvessä. Vain välillä aurinko pääsi hetkeksi pilkistämään paksujen pilvien raosta. Nyt, kun aurinko ei millään enää pääse pihaamme paistamaan, se on saanut pilvet väistymään ja loimottaa tuonne metsän taakse. Kukkapenkeissä alkaa olla laskeva suunta eli enin osa on jo kukkimisensa kukkinut ja lakastumisvaihe on selvästi näkyvissä. Sieltä täältä näkyy keltaisia lehtiä, vaikka niitä kuinka kävisi pois nyppimässä. Tämä aika on ehkä kaikkein hankalinta, kun ei ole enää kesä, muttei vielä syksykään. Mieleen hiipii hiukan apeutta, jolle ei kyllä saisi antaa valtaa.

Sain ystävältäni mieluisan paketin; hän on valanut perhoset kipsistä ja maalannut ne sitten. Jokainen on ihan omanlaisensa. Perhoset ovat aika painavia, enkä muistanut kysyä, kestääkö tuo maali ulkona. Luultavasti ripustan ne kuitenkin sisätiloihin. Ihanaa, kun ihmiset ovat niin monitaitoisia. Yksi ompelee kauniita kodintekstiilejä, toinen neuloo pipoja ja lapasia, kolmas maalaa tauluja ja on muutenkin luovuudessaan aikaansaapa. Ensi viikolla lähden päiväreissulla Tallinnaan ja tarkoitus on käydä myös Karnaluksissa. Tuossa käsityöihmisten mekassa. Aion ostaa aida-kangasta ja muliinilankoja, ainakin.

Omin käsin siemenestä kasvatetut pelargoniat avaavat ensimmäisiä nuppujaan. Punaisiahan nuo näyttävät olevan. Tänä keväänä ja kesänä mokasin miltei kaikkien istutusteni suhteen, kun en laittanut nimilappuja talteen. Tai laitoin, mutta siemenpussit pääsivät likoamaan suihkuttelun ja kastelun ohessa. Niinpä olen jännittänyt näitä pelargonioitani tai lähinnä niiden väriä. Ja nythän tuo jännitys on sitten saanut täyttymyksensä. Punaisia ovat.

Partasutiksi me näitä kukkia lapsena kutsuttiin. Ovat ihan kauniita maljakossakin, mutta annoin nyt jäädä tontin reunalle hiljaa tuulessa heilumaan.

Radiossa on meneillään Luontoilta ja teemana ötökät eli mm. kaikensorttiset hyönteiset. Siirryn kuuntelemaan ohjelmaa, koska huomaan kuitenkin toisella korvalla sitä koko ajan kuuntelevani.

Pioneerikukkula

Uusi kukkapenkkini sai nimekseen Pioneerikukkula. Poika väänteli mielessään ruusuja ja pioneja ja ryhtyi puhumaan Pioneerikukkulasta ja niin se vain jymähti jonnekin takaraivoon, eikä enää muuta nimeä kannattanut miettiä. Vaikka olen viikkotolkulla pyöritellyt penkin rakennusta mielessäni, se alkoi hahmottumaan vasta ostettuani tuon Siperian riippahernepuun. Väritykseltään se ei ole aivan toiveiden mukainen, mutta muodoltaan kolahti heti idean pohjaksi. Myös puun edullisella hinnalla oli myönteinen vaikutus ostopäätökseen. Olin jo aiemmin päättänyt siirtää sisäänkäynnin sivussa parempaa istutuspaikkaa odottavat pionit uuteen penkkiin ja tietenkin naapurin miniän tuoma Viktoria-ruusu oli ilmiselvä asukas tähän joukkoon. Etupihan marjakuusen alle kitumaan jääneet tummanpunaiset Jaloangervot pääsivät myös uuteen, aurinkoiseen paikkaan. Samoin siirsin kasvimaalla vuoroaan odottavat Kurjenpolvet ja Pikkusydämet. 

Pioneerikukkulan laelle johtaa kevyet portaat, jotka eivät ihmisen askellusta kestä, mutta ehkä joku lintu hyppelee kukkulan laelle asettamaani raparperinlehtialtaaseen juomaan. Altaan reunalle kiinnitin pienen keramiikkalinnun. Toivon mukaan se ei toimi linnunpelättinä vaan houkuttelee kavereita luokseen. Jotta kukkulan laki ei kasvaisi täyteen rikkaruohoja, laitoin sinne suodatinkankaan ja sen päälle kivituhkaa.

Pelkäsin eilisen rankkasateen kuljettavan mullan pois kukkulan rinteiltä, mutta onneksi niin ei käynyt. Silti olen pohtinut, josko kuitenkin laittaisin jonkinlaisen kivipengerryksen tai ainakin tukikiviä rinteeseen. Pysyisi ehkä kosteus paremmin mullassa ja imeytyisi kasvien juurille. Tänään en ole kuitenkaan uskaltanut mitään puutarhan hyväksi tehdä, sillä selkä on edelleen varsin ärtynyt.

Eilen pyysin Ukkokultaa kantamaan tuon lintualtaan kukkulan laelle ja sen hän tekikin. Menin kuitenkin raskasta betonilehteä hiukan toiseen asentoon työntämään ja sekös oli selälleni myrkkyä. En saanut enää selkääni oikaistua, enkä päässyt edes paikaltani mihinkään liikahtamaan. Ukkokulta toi minulle matalan jakkaran, jolle istahdin odottamaan, josko selkä vähän rauhoittuisi. Istuin ja istuin, eikä kipu lakannut laisinkaan. Lopulta päätin yrittää päästä takaisin yläpihalle. Sepä ei ollutkaan kovin helppo juttu. Jokainen pienikin liike sai kipusalamat leiskumaan silmissä ja jähmetyin paikalleni. Selkä kumarassa, kädet jakkaraan nojaten siirryin askel kerrallaan kohti yläpihalle johtavia portaita. Portaiden ääreen päästyäni siirsin jakkaran aina seuraavalle portaalle ja hetken voimia kerättyäni jalat vuorollaan sen perässä. Matka ei ole pitkä, mutta mielessäni se kesti ikuisuuden. Kylmä hiki valui pitkin päätä ja kipu selässä viilsi pahemmin kuin milloinkaan mikään aiemmin. Vähitellen jakkaraan tukeutuen sain itseni hinattua terassille, jossa kivusta ähisten pääsin istumaan ottaakseni heti Ukkokullan tuoman lääkkeen. Olin niin uupunut, kuin jonkin todella raskaan työrupeaman jälkeen.

Tänään on jo ollut helpompi päivä, mutta enpä ole selkääni alttiiksi rasitukselle laittanutkaan. Paikallani en toki ole malttanut olla, mutta eipä se selän kannalta tarpeen olekaan. Särkylääkkeitä olen ottanut suosiolla ja selkääni säästellyt liioilta kumarruksilta ja nosteluilta. Kovasti teki päivällä mieli lähteä pitkäksi venähtänyttä nurmikkoa leikkaamaan, mutta sainpa hillittyä itseni. Parin edellisen päivän hirvittävä kipu on edelleen aivan lähimuistissa ja toki tuo selkä on edelleen jäykkä ja varoittaa heti pienestäkin venytyksestä. 

Uuden kukkapenkkini eli tuon Pioneerikukkulan päällä oli useamman viikon ajan sanomalehtiä ja pressu, jotta rikkaruohot eivät valloittaisi sitä sillä välin, kun pohdin kukkapenkkini tulevaa olemusta. Kun lauantaina keräsin pressun ja osan sanomalehdistä pois, oli kukkulan laelle ilmestynyt moinen termiittionkalosto. Siivekkäät muurahaiset ryntäsivät heti auringonvalon niihin osuessa kantamaan valkeita munia jonnekin maan uumeniin. Sillä välin, kun noudin kameran sisältä, oli suurin osa munista ja muurahaisista kadonnut. Koska meidän pihalla ei ole pulaa muurahaisista, jätin kaikenlaiset suojelutoimenpiteet väliin ja kaivoin onkalot auki tuhoten samalla muurahaisressukoiden kotikolot. Muuttakoot muualle kukkapenkistäni.

Kaksimetrisessä hujopissani - kirsikkatomaatissa - on ensimmäinen pienen pieni tomaattivauva. Pikkurillin kokoinen, muutaman päivän ikäinen.

Lieneekö tämä Tiikerinlilja kärsinyt anemiasta vaiko aurinko sen haalistanut? Muut Tiikerinliljani ovat sitä perinteistä oranssia väriä. Täytyy sanoa, että kukkien maailma on kyllä tavattoman mielenkiintoinen. Miten ihmeessä niin valtava määrä erilaisia värimuunnoksia onkaan mahdollista. On pilkkua, raitaa ja muotoa jos jonkinlaista. Eikä kahta samanlaista. Joskus tulee ihailtua yhtä ainutta kukkaa pitkäänkin, mietittyä, miten ihmeellisen upean taideteoksen luonto onkaan saanut aikaan. 

Tänä kesänä olen sentään muistanut, että pitää olla varovainen noiden liljan heteiden kanssa. Oranssi siitepöly vaalealle pöytäliinalle varisseena on varsinainen väripaukku, jota on vaikea saada kankaasta pesemälläkään pois. 

Syysleimut ovat aloittaneet kukintansa. Leimuni eivät ole kovin vanhoja; ensin hankin niitä talon sisääntulopuolelle. Pari kesää sitten istutin ensimmäiset olopihalle. Ruusuista ja leimuista tulee mieleen ajomatkat Etelä-Ruotsissa. Sikäläisissä pikkukaupungeissa punamultaisten, valkonurkkaisten talojen pihakäytäviä reunustaa toinen toistaan upeampia ruusuistutuksia ja todella leimuavissa väreissä Syysleimuja. Ensimmäisen kerran 70-luvulla Etelä-Ruotsissa automatkalla ollessani ihmettelin iltaisin omituista niskajäykkyyttä, silmien arkuutta ja pientä päänsärkyä. Sitten selvisi, että ajomatkojen aikana kääntelin kaiken aikaa päätäni puolelta toiselle nähdäkseni kaikki upeat kukkaistutukset talojen pihoilla. Ei siellä nähnyt missään ruostuneita autoja tai hylättyjä pyöränromuja vaan toinen toistaan ihanampia pihoja täynnä kukkien loistoa. Onhan toki niillä leveysasteilla ilma huomattavasti suosiollisempi mm. ruusuille, mutta kyllä ruotsalaiset olivat vuosikausia meitä edellä myös kotipuutarhojen kaunistamisessa.

Tajuton selkäkipu tai selkäkivusta tajuttomaksi

Sain eilen iltapäivällä uuden kukkapenkkini miltei valmiiksi, pientä säätöä vielä tarvitaan. Eilen illalla iski niin hirvittävä selkäkipu, että meinasi illalla mennä taju. Onneksi kotona oli kunnon kipulääkettä, mutta se on auttanut vain hetkellisesti. Tämä on elämäni kolmas selkäkipu; kaksi edellistä ovat olleet hupia tämän rinnalla. Ilmeisesti selkä ei tykännyt lapioimisesta ja kärräämisestä vaan ilmoitti tarpeellisen lepokauden alkaneeksi. Tarkoitus oli tänään viimeistellä uusi kukkapenkki ja sitten kuvata tulokas muille näytettäväksi, vaan liikkumisesta ei nyt tule mitään. Vaivoin pääsin tähän tuoliin istumaan ja nyt näyttää siltä, etten pääse tuolista pois.

Ohessa hieman horoskooppijuttuja.

KUN LAVUAARI EI VEDÄ:

OINAS kokeilee ensin rivakasti imukuppipumpulla. Kun se ei onnistu, hän potkaisee tiskipöytää ja karjahtaa, jolloin rööri aukeaakin välittömästi.

HÄRKÄÄ harmittaa. Hän harkitsee. Pitääkö hänen ryhtyä tekemään työtä? Hän istuu nojatuolissaan kaksi tuntia hieman tyrmistyneen näköisenä harkitsemassa. Siis pitääkö hänen ryhtyä tekemään työtä? Sitten hän aloittaa. Aluksi ei meinaa millään onnistua, mutta hän ei luovuta. Ei onnistu vieläkään, mutta hän ei luovuta. Jo kuuden tunnin kuluttua kaikki on valmista. Härkä ähkäisee. Sitten hän palaa istumaan nojatuoliinsa.

KAKSONEN juoksee kauppaan ostamaan ruuvimeisseliä ja pumppua. Samalla hän pyörähtää ohimennen kirjastossa, R-kioskilla ja taidenäyttelyssä. Ai niin ja levykaupassa, polkupyöräkorjaamossa sekä uusimassa kännykkänsä akun. Kotona hän avaa paketista ruuvimeisselin ja unohtuu lukemaan sen käyttöohjetta samalla, kun katselee televisiosta uutisia ja soittaa levylautaselta lempilevyään, jonka sanoissa mainitaan jotakin radioista, ja tästä syystä hän ilmoittautuu työväenopiston radioamatöörikurssille. Tähän kaikkeen vierähtää päivä. Iltamyöhällä hän muistaa, että putki piti avata. Hän menee lavuaarin luo ja huomaa, että se onkin päivän aikana auennut itsestään.

RAPU pohtii, että äiti opetti, että "ensin tällä muovipumpulla vähän näääääin... tällä tavalla..." Rööri antaa jo lupauksen...plrp... Sitten vähän Pirkka Putkimies-pullosta... Ja niin se sujui kuin leikki! Vanhat konstit tepsivät! Pieni kyynel kimmeltää ravun silmäkulmassa hänen muistellessaan äitiään ja lapsuudenkotiaan, jossa tukkeutuneiden viemäreiden availu hämärinä syysiltoina kodin lämmössä oli aina niin turvallista ja kotoisaa.

LEIJONA soittaa paikalle kodin putkimiehen suorittamaan palveluksen. Samassa syssyssä hän tulee ajatelleeksi haavettaan, ja päättää vihdoin vaihdattaa kaikki asuntonsa hanat ja raanat, tiskialtaan, sekä suihkun metalliosat kullanvärisiksi. Hän keksii vaihtaa kullanvärisiksi myös autonsa pölykapselit.

NEITSYT kaivaa esille sisäisen insinöörinsä. Ruuvi kerrallaan hän irroittelee viemärin putket toisistaan ja asettelee ruuvit aakkosjärjestykseen. Tämän jälkeen hän poistaa tukoksen aiheuttaneet ainesosat. Nenässä hänellä on pyykkipoika ja käsissä suojakäsineet. Ne on hankittu juuri tämäntapaisia tilanteita silmälläpitäen. Kaikki onnistuu mainiosti. Kauhistusta herättää se, kuinka siivottomilta putket näyttävätkään sisäpuolelta! Ennen putkien liittämistä takaisin paikoilleen hän puhdistaa putket sisäpuolelta pulloharjalla, jonka vartta hän on jatkanut lisäosalla.

VAA'ALLE tämä on hieman liikaa. Naispuolinen vaaka ei hommaan suostu, hän heittäytyy naiselliseksi ja soittaa paikalle miesystävän. Miespuolinen vaakakaan ei viitsisi tahria juuri siistittyä ulkoista olemustaan, joten hän pyytää vaimonsa korjaamaan putket. Vaimo suostuu tähän tilanteen ymmärtäen.

SKORPIONI kiinnostuu tilanteesta. Häntä alkaa kihelmöidä ajatus, mitä kaikkea jännää tukkeutunut viemäri sisältääkään! Pääseepä jopa kurkkimaan putkien sisälmyksiin... Jee! Suurella mielenkiinnolla hän rassaa auki kaikki putket, selvittää tilanteen ja rassaa auki vielä lisääkin putkia, syventyen valtavalla intensiteetillä tutkimaan tätä salattua maailmaa!

JOUSIMIES lorisuttaa koko altaan täyteen kuumaa vettä ja lähtee hakemaan lapiota. Hana jää auki ja lattia tulvii jo vedestä. Hän koettaa vielä ravistella lavuaaria, mutta ei rupea rööri vetämään, tosin lavuaari jää hänen käteensä ja sotku yltyy. No, eipä tässä muukaan auta, hän viheltelee, vetää jalkaansa kumisaappaat ja soittaa palokunnan.

KAURIS soittaa ensin isännöitsijälle, sitten poliisille. Hän tekee rikosilmoituksen taloyhtiön huonosti hoidetusta viemäritilanteesta. Sen jälkeen hän soittaa vakuutusyhtiölle ja vaatii korvauksen puhelinkuluista: soitoista isännöitsijälle, poliisille ja vakuutusyhtiölle.


VESIMIES painaa nappia. Se on viritetty toimintavalmiiksi jo aikoja sitten. Vihdoin hän pääsee testaamaan käytännössä sen toimivuutta. Ja Heureka! Putki aukeaa silmänräpäyksessä. Vihdoin voi keksinnölle hankkia patentin!

KALA kokeilee ensin ajatuksen voimalla. Hän pyytää viemäriä aukeamaan, keskittyy ja meditoi ja lähettää käsillä parantavia säteitä lavuaariin. Kun tämä ei auta, päättää hän kokeilla vahvempia keinoja... tiskiaine... ei auta .. pesupulveri... ei... lisätään etikkaa... ei... vielä suolaa...Valtava vaahto kohoaa jo altaasta ja kuuluu outoa sihinää, kemiallinen seos vaikuttaa erinomaisen voimakkaalta, varsinkin kitkerästä tuoksustaan päätellen, ja HOKKUSPOKKUS plurp plurp prrrummps, yhtäkkiä seisonut vesi solahtaa riemukkaasti alas rööristä.

Mukavaa viikon alkua kaikille!

 

Viittä vaille valmiina...

Viktoria-ruusu - todennäköisesti, nimikilpi puuttui

Olen viikkotolkulla kerännyt tarmoa sen uuden kukkapenkin rakentamiseen ja nyt tuntuu, että hetki lähestyy... Ottaisinko jo huomenna lapion kouriini? Löysin Honkkarissa käydessäni Siperian riippahernepuun hintaan 19,95 €, joka tuntui minusta edulliselta. Puu oli hyvin kasteltu, mikä Honkkarissa ei ole niin itsestäänselvää. Joskus ihmettelen, kuinka he voivat kiskoa normaalihintoja kasveista, jotka ovat enemmänkin matkalla kompostiin. Henkilökuntaa on tietenkin sen verran vähän, ettei etenkään näin kesäaikaan ehditä pitää huolta kaikista myyntipihan kasveista. Luulisi kuitenkin, että iso hävikki näkyisi omistajien tilipussissa. Joskus oikein harmittaa, kun kokonainen häkillinen hyviä kasveja seisoo kuumassa auringonpaahteessa juuripaakut rutikuivina. Ostamastani riippahernepuusta yksi oksa oli poikki, mutta muuten se näyttää ihan hyväkuntoiselta. Vielä en kuvannut uutta puutani; tarkoitus olisi laittaa se huomenissa maahan. Paikkakin on jo melkein keksitty...

Etsiessäni lisätietoa riippahernepuusta, löysin Karin Berglundin "Unelmien kotipuutarha" -kirjasta yllä olevan, Elsa Beskowin piirtämän kuvan rikkaruohoista (kuva on julkaistu 1914 ilmestyneessä Elsa Beskowin "Kukkaisjuhla" -kirjassa eli Beskowin sanoin kirja kasviharrastajille). Yleensä, kun lähden etsimään jotain tiettyä asiaa kirjoista tai netistä, unohdun lukemaan kaikkea muuta ja niin kävi nytkin. Tuli opiskeltua lannoituksesta, maanparannuksesta, kompostoinnista ja niistä rikkaruohoista. En muistanutkaan, että tuo Berglundin kirja on ihan mukavaa luettavaa. Puutarhakirjoja on tullut vuosien mittaan ostettua monenlaisia, mutta tänään totesin, että kaipaan enemmän yksilöityjä kirjoja. Esimerkiksi omaa kirjaa puutarhan puista tai pensaista. Ruusukirja minulla jo onkin ja kärhökirjan lainasin kirjastosta. Se on kyllä tarkoitus hankkia omaankin hyllyyn. Puutarhakirjoja on kiva selailla, lukea ja niitä jaksaa tutkailla kerta toisensa jälkeen. 

Lainasin tutun tytön blogista (http://www.ansaitutpullakahvit.blogspot.fi/2012/07/mansikkasalaatti.html) oivan mansikkasalaatin reseptin. Ostin mansikat, mutta unohdin basilikan, jota lähdin ihan erikseen kaupasta hakemaan. Yksi basilikaruukku maksoi joka kaupassa saman 1,65 euroa. Muutama oksa. Aika kova hinta minusta. Harmittelin, että itselläni on vain yksi pieni ruukullinen basilikaa ja kasvimaalla vain  perinteiset persiljat, tillit ja ruohosipulit. Tässähän kannattaa laittaa korvan taakse ensi kesää varten suunnitelma kunnollisesta yrttimaasta. Tulee äkkiä euroina takaisin, kun voi kipaista omalle kasvimaalle yrttejä hakemaan.

Vaikka eihän sitä mansikkasalaattiakaan joka päivä syödä, joten joskus voi törsätä. Ruoan hinta on kyllä noussut niin paljon, että kaikki omasta puutarhasta saatava näkyy myös kukkarossa.

MINNAN MANSIKKASALAATTI (5 hlölle)

noin 3 l mansikoita

100 grammaa tuoretta basilikaa silputtuna (1-2 basilikaruukkua/mansikkalitra)
reipas loraus ruokosokeria

yhden limetin mehu

tujaus vaaleaa rommia

sekoitetaan ainekset ja annetaan mehustua 

Oheinen kuva ja ohje lyhennettynä Minnan blogista:
http://www.ansaitutpullakahvit.blogspot.fi

* * * * * *

Ajattelin tehdä nyt aluksi yhden litran annoksen, vaikka uskonkin mansikkasalaatin olevan herkullista. 

Puutarhassani on kasvanut vuosien ajan parissakin paikassa Japanin tatarta. Se on pysynyt omalla paikallaan, eikä ole liiemmin häirinnyt. Tänä kesänä istutin tuijia tulevaksi aidanteeksi ja siitäpä nuo tatarit villiintyivät. Niitä tuntuu pukkaavan joka paikasta ja mitä enemmän niitä maasta pois kiskon, sitä innokkaammin ne tuntuvat kasvavan. Miten ihmeessä niistä pääsee eroon? Pienikin juurenpala maahan jäätyään näyttää monistuvan ja tatarin kasvunopeus on hurjaa luokkaa. Kerran viikossa ei riitä perkaustahdiksi vaan harva se ilta pitäisi kulkea nyhtämässä alkuja maasta irti. Jotkut irtoavat hienosti pitkältä maasta, mutta toiset ovat niin tiukassa multaan ankkuroituna, että lapio on tarpeen. Lapiokin on joissain paikoissa hankala työväline, kun pitäisi varoa säilytettävien kasvien juuria. Nyt on hyvät neuvot tarpeen. Kertokaa viisaat ja kokeneet!!!

Kärhöni Ville de Lyon on avannut tämän kesän ensimmäisen nuppunsa. Tosin niin korkealle, että jouduin käyttämään zoomia saadakseni kukan ikuistettua. Pari muuta kärhöä odottaa edelleen istutusta.

Hieno timanttituijani muistuttaa lähinnä Muumien Mörköä. Naapurit lapset kävivät koristelemassa tuijaa riippabegoniasta maahan pudonneilla kukilla. Nyt minulla on koristeltu kesäkuusi. Tässä on oiva esimerkki siitä, että kannattaisi harkita parikin kertaa, ostaako kaupasta valmiiksi kuivaa tainta. Mikä ihmeen kiire minulla oli saada tuijat juuri tuona päivänä ja juuri tuosta kaupasta! Ja miten voi olla niin huono tuuri, että molemmille käy kaltoin. Annoin niiden imeä vettä rauhassa multapaakkuihinsa ennen istutusta ruukkuihin. No, mitäpä tuota enää harmitella. Taloudellisesti tappio ei ole kovin suuri, mutta harmistus sitäkin suurempi. Ajatus oli entisten kesien tapaan siirtää tuijat syksyllä maahan, mutta nyt niistä tehdään todennäköisesti haketta. Tuollaisina sisäänkäynnissä nököttäessään kuivuneet tuijat kehittävät lähinnä kärsivällisyyttäni. Koska tulee se hetki, jolloin kiireistä huolimatta kiikutan "kesäkuuseni" haketustyömaalle jatkokäsittelyä odottamaan?

Ja tämän päivän lopuksi laiskan naisen kuutamokuva. Parina iltana kuu on noussut puiden takaa istuessani telkkua katselemassa. Eilen kamera sattui olemaan ihan vieressä ja nojatuolista nousematta näppäsin ikkunanäkymän. Kello oli noin puoli yksitoista ja ulkona alkoi olla jo hämärää, hämärämpää, miltä tässä kuvassa vaikuttaa. Ei muuta, kuin mukavaa viikonvaihdetta! Toivottavasti huomenna paistaa aurinko, sillä nyt ulkona sataa kaatamalla.