Sammalrakkautta

Marraskuu on kohta puolivälissä ja vuosi etenee vääjäämättä kohti loppua ja uuden alkua. Puutarhassa ei ole mitään tähdellistä tekemistä. Katselukierroksetkin ovat jääneet vähiin. Lähinnä tulee tarkastettua, että suojaverkot ovat paikallaan ja siinä ohessa kerättyä tuulen alas riepomia oksia.

Päivänpesän elämää -blogin Katja sanoi kommentissaan, että marraskuu on  jonkinsortin välikuukausi. Sitä se nimenomaan on. Jouluvalmisteluja ei vielä kannata aloittaa, vaikka mennyt vuosi alkaa olla paketissa. Ja kaikki kevättoimet ovat vielä auttamattomasti liian aikaisia. No, aloitin sentään joulukorttiaskartelun. Joskin hyvä inspiraatio on täysin kadoksissa. Taidan tänä vuonna mennä vanhoja materiaaleja hyödyntäen.

Ulkoilua olisin harrastanut enemmänkin, mutta jostain syystä kaikenlaisia menoja on kertynyt tasaisen säännöllisesti. Influenssarokotuksen järjestäminen aikatauluun ei tuottanut ongelmia, mutta samalle viikolle ei sitten taas useampia ylimääräisiä tiettyyn kelloaikaan sidottuja menoja ole innostavaa haalia.

Kävelylenkit ovat suuntautuneet lähinnä kylän raitille. Onneksi vaihtoehtoja löytyy sen verran monta, ettei aina tarvitse samoja jälkiä tallata. Metsään ei nyt tee mieli, sillä siellä aseet paukkuvat tasaiseen tahtiin. Joko peuroja ja hirviä on jonoksi asti tai sitten metsästäjät ampuvat turhautuneina kaarnaa männyistä.

Kotona riittäisi töitä toisillekin jaettavaksi. Vähintäänkin ikkunat kaipaavat taas pesua. Kertaalleen pesin kaikki ikkunat syyskuussa. Nyt ulkopinnat ovat sen näköisiä, kuin eivät olisi ikinä vettä ja lastaa nähneet. Pihapuolen ikkunoiden ulkopinnat käyn jonain päivänä pesemässä. Ulos katsoessa näkee sitten muutakin, kuin harmaita läiskiä vieri vieressä. Ainahan sitä voisi kaihtimet laskea alas. Tykkään kuitenkin auringonläikistä lattialla. Näin lyhenevien päivien aikaan vähäinenkin valo on mannaa sielulle.

Kausivaloja minulla on ollut ulkona muutamia jo syyskuusta alkaen. Viikko sitten viritin ensimmäiset jouluvalot, joista vasta yhden olen ajastanut syttymään illan pimetessä. Sisäänkäynnin isoon tuijaan laittamani valosarjan sytytän ehkä tulevana viikonloppuna.

Viime joulun jälkeen toteutin pitkäaikaisen suunnitelman. Valosarjoja pois ottaessani laitoin kunkin sarjan omaan pussiinsa ja merkkasin maalarinteipillä päälle, missä ko. valosarja oli ollut. Näin nyt on helpompi pohtia, minkä sarjan laitan mihinkin. Heitin myös rikkinäiset valosarjat pois, jonka vuoksi aion käydä hakemassa kaupasta pari uutta.

Blogielämä näyttää viettävän hiljaiseloa; niin oma kuin monen muunkin. Puutarhan ja kasvien vaipuessa talviunille, jutut luonnollisesti vähenevät. Valokuvaaminenkin on hankalampaa, kun valoisaa aikaa on vuorokaudessa kovin vähän. Kamera kulkee mukanani lyhyemmilläkin kävelylenkeillä. Harmaina päivinä ei vain mielestään näe kiinnostavaa kuvattavaa. Vaikka kuinka kulkisi katse pientareilla, puissa ja maisemassa, ei sieltä nouse uudenuutukaista versoa tai silmua. Toista on keväällä, jolloin jokainen silmäys pusikkoon on täynnä toivoa.

Ukkokullan kanssa on kiva kävellä ja ruotia siinä ohessa maailman asiat. Yksinään kulkiessa taasen saa pysähdellä mielensä mukaan. Ei tarvitse harjoittaa intervalliulkoilua, jossa seisahdutaan kuvaamaan ja sen jälkeen juostaan pitkälle edennyt Ukkokulta kiinni. Kerta toisensa jälkeen. 

Viikko sitten kävin itsekseni kävellen kaupassa, josta palasin pidemmän kaavan mukaan. En noussutkaan tavanomaisesta purorannasta takaisin tielle, vaan seurasin purouomaa niin pitkälle kuin se oli mahdollista eli seuraavaan siltaan saakka. Sen jälkeen puro sukeltaa tien alittavaan isoon betoniputkeen. Putken jälkeen puro kulkee niin lähellä omakotitaloja, jolloin tuntisin olevani heidän pihapiirissään, vaikka puro onkin kunnan aluetta. Ja pian talojen jälkeen puro laskeekin järveen.

Paikoin oli tosi ryteikköistä ja hyvin märkääkin. Jalkineet pitivät hyvin kosteutta, joskin saappaat olisivat olleet fiksummat ja mahdollistaneet suoraviivaisemman kulkemisen. Tosin en yhtään kaivannut suoria linjoja, vaan nautin mutkista ja lahonneiden puiden yli loikkimisesta.

Tunnelma puron vierellä kulkiessa oli jotenkin sadunomainen. Olin aivan keskellä asutusta. Tielle on purouomasta matkaa ehkä 20-30 metriä. Autoja ja ihmisiä kulki samanaikaisesti tiellä muutamia, mutta näkyvyys on olematon ryteikön ja puron paljon tietä alempana olevan sijainnin vuoksi.

Runsaiden sateiden vuoksi purossa on parhaillaan aika paljon vettä. Se myös muodostaa laskureitin kahden järven välillä. Puroa katsellessani mietin, että sitä pitkin voisi meloa pienikokoisella kanootilla, jos puroa vähän putsattaisiin. Ainakin puron ympäristöön olisi aika pienellä panostuksella mahdollista tehdä hieno ulkoilureitti, jollaisesta olen kuullut puhuttavankin. Nytkin siellä kulkee polku, josta tosin monikaan ei taida edes tietää. Puroalue on vuosikymmenet virrannut syvässä uomassaan kiinnittämättä sen suuremmin suuren yleisön huomiota.

Puron alkupäässä on yleensä runsaasti roskia ja paikallisten ipanoiden veteen heittämää rojua. Eteenpäin kulkiessa roskia oli yllättävän vähän. Siitäkin huolimatta, että yksi kylän keskeisimmistä kierrätyspaikoista on aivan lähellä. Ehkä kierrätyspaikkaa puron puolelta rajaava verkkoaita pitää irtoroskat paremmin kurissa, vaikka tuuli keräysastioiden ulkopuolelle jätettyjä roskia välillä ympärille riepottaakin.

Kauneinta minusta tuolla puroalueella on sammaloituneet puunrungot ja kivet. Vihreän värin raikkaus korostuu lakastuvien lehtien keskellä syksyisen harmaassa säässä. 

Edelleen ihmettelen, miksi en ole aiemmin älynnyt mennä tutkimaan puroa pidemmälle. Iloisena löydöstäni aion jatkossa käydä säännöllisesti katsomassa, millaiselta siellä eri ajankohtina ja vuodenaikoina näyttää. Runsaslumiseen aikaan ei ehkä ole viisasta kahlata umpihangessa, jotta ei vahingossa uppoa polvia myöten lumen alla virtaavaan veteen. Sen sijaan keväällä voin jo mielessäni nähdä valkovuokkoja ja korvissani kuulla lintujen sirkutusta...

Puutarhan nukkuessa voin siis käydä tankkaamassa voimaa ja väriä sammaleista. Nauttimassa sammalrakkautta.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Syksy ja kevät samassa paketissa

Helleborus niger - Vaalea jouluruusu

Ihmisten lailla puutarha valmistautuu syksyllä talveen, mutta myös seuraavaan kasvukauteen. Kasveja katsellessa ja hoitaessa ei tule aina ajatelleeksi, että kukatkin saattavat olla jo lähtövalmiina, vaikka niitä ei ihmissilmä havaitsekaan. 

Oman lukunsa kasvimaailmassa teettää sää, joka ei aina täällä etelärannikollakaan välttämättä tarjoa kasvien vaatimia olosuhteita. Ainakaan sitä kasvien toivomaa lumisuojaa. Kansainvälisen ilmastopaneelin eli IPCC:n mukaan maapallon keskilämpötila on  noussut 1,07 astetta vuosien 1850-1900 ja 2010-2019 välillä. Nykypäästöillä 1,5 asteen lämpenemiseen kuluu aikaa hiukan päälle 8 vuotta. Pitkään kuvittelin, etten itse tule näkemään ilmastomuutoksen pahimpia katastrofeja. Harhaa, sillä sellaisen keskellähän me jo elämme. Kahdeksan vuotta on lyhyt aika minun ja puutarhani näkökulmasta.

Helleborus niger - Vaalea jouluruusu

Vaalea jouluruusu avaa nuppujaan, kuin keväällä konsanaan. Loka-marraskuu onkin ollut poikkeuksellisen lämmin - ja sateinen. Tämä jouluruusu asustaa penkissä, joka on hivenen kallellaan, eikä siinä vesi seiso. Jouluruusun ei siis tarvitse nilkkoja myöten mutavedessä kahlata. Kas, joku ötökkäkin on jouluruusuun eksynyt.

Helleborus 'Double Ellen' - Jouluruusu

Vaaleat jouluruusut olen ostanut minikokoisina halpistaimina 2016. Silloin päätin, että ostan ja istutan jouluruusuja, kunnes löytyy paikka, jossa ne viihtyvät. Sinnikkyys on palkittu. Jouluruusut ovat kotiutuneet, mistä osoituksena rehevä kasvu ja runsas kukinta.

Vaaleiden jouluruusujen kaverina kasvaa kaksi Double Elleniä. Nekin istutin 2016. Olivat ostaessani isokokoisissa ruukuissa, kukkivia ja kaikinpuolin komeita. Annoin niiden olla hetken ruukuissaan, kunnes sitten istutin ne Pikkupuutarhan Kivipenkkiin. 

Toinen Double Ellen kukkii parhaillaan usean kukan voimin. Ei edes pyhäinpäiväviikonlopun yöpakkanen nujertanut Ellenin kukintaa.

Vinca minor 'Illumination' - Pikkutalvio, kirjavalehtinen

Kesällä 2015 Auring*n ihanat/Inkan piha -blogin Inkalta saatu kirjavalehtinen pikkutalvio on pysynyt hyvin hengissä. Illumination ei ole lainkaan niin innokas leviämään, kuin tavallinen pikkutalvio. Inkalta saatu emokasvi on tehnyt jonkinverran uusia lonkeroita, joista yhden pätkän siirsin toiseen penkkiin. Minuun otti yhteyttä Ulla kysyen, olisiko minulla antaa hänen toivomaansa Illuminationia. Hetken mietin, raaskinko ryhtyä vähästä jakamaan toisillekin. Sain kaivettua kivan kokoisen taimen, jonka Ulla sitten minulta nouti. Toivottavasti hän saa sen elämään.

Pyhäinpäivänä puutarhakatselmusta tehdessäni huomasin Illuminationissa nupun, jonka olen ympyröinyt kuvaan punaisella. Tämä on nyt sitten kirjavalehtisen vincani toinen kukka. Ensimmäisen löysin kesällä. Tällaisessa kirjavalehtisessä kasvissa tärkeintä lienee nimenomaan lehtien erilaisuus. En silti pane ollenkaan pahakseni nähdä kasvin kukkivan.

Viola odorata - Tuoksuorvokki

Lappalainen etelässä -blogin Nilalta saatu tuoksuorvokki vähät välittää vuodenajoista. Se kukki keväällä, se kukki kesällä ja se kukkii näköjään syksylläkin. Ehkä minun on kaivettava tuoksuorvokin kasvupaikalla reikä hankeen, jos ja kun lunta tulee. Ihan vain nähdäkseni, kukkiiko tuoksuorvokki kaikessa hulluudessaan myös talvella. Tuskin sentään.

Istutin kaikki Nilan tuomat tuoksuorvokin taimet punakanelin vasemmalle puolelle, joka oli siihen saakka lähinnä mulloksella. Paitsi keväisin, jolloin paikan täyttävät scillat ja helmililjat.  Ensi kesänä olen suunnitellut ottavani tuoksuorvokista jakotaimia istutettavaksi muualle.

Aruncus dioicus - Töyhtöangervo

Vain vähän aikaa sitten leikkasin kaikki töyhtöangervot matalaksi ja syötin ne hakettimen kitaan. Korkeaksi kasvava töyhtöangervo ei ole mitenkään erityisen kaunis talventörröttäjä, sillä syyskylmien ja -sateiden myötä se menee mustanruskeaksi ja lakoontuu maahan limanuljaskaksi. Se kannattaa hakettaa hetkeä ennen lakoontumista, jolloin kone ahmii varret mukavasti. Sitten vain pienempään tilaan mennyt massa takaisin istutusalueelle maatumaan ja matojen ruoaksi.

Ilmeisesti töyhtöangervo ei pitkää lepokautta jaksanut pitää. Ainakin parista paikasta se tunkee jo mullasta keväänpunaisia piippojaan. Niin se on tehnyt joskus aiemminkin. Piippojen kasvu tyrehtyy sään kylmetessä, kunnes taas aktivoituu kevään lämmössä. Töyhtöangervoa ei hevillä hävitetä, eikä kyllä ole tarkoituskaan.

Crocus species Fuscotinctus

Helmililjat kasvattavat vihreitä lehtiä joka syksy. Niiden nuput ovat kuitenkin tallessa mullan sisässä ja kukinnasta pääsee nauttimaan, vaikka jänikset käyvät tasaamassa helmililjavihreyttä useamman kerran talvikauden aikana.

Krookukset olisivat kyllä saaneet pysytellä maan alla kevääseen saakka. Valtaosa niin tekeekin, mutta alapihan kriikunan alla vuodesta 2019 asuneet Fuscotinctukset eivät komentoja kuuntele. Harkitsen, laitanko piippojen päälle matalan verkon, sillä voin hyvin kuvitella pihaan saapuvien jänisten popsivan jokaisen millin tapille. Eli lopetan harkinnan tähän ja heti ehtiessäni käyn taivuttamassa parista virattomaksi jääneestä aitaverkosta kaistaleet krookusten turvaksi.

Colchicum autumnale Waterlily - Syysmyrkkylilja

Tänä syksynä istutin yhden ainokaisen syysmyrkkyliljan. Laitoin sen Syyspenkin etulaitaan, jotta se olisi näytillä ohi kulkiessa. Kas, hänpä on päättänyt herätä runsaan kuukauden kuluttua istutuksesta. 

Mikähän sanoma tällä kuvalla sitten on? No, tietenkin tuo vihreä metallikaari, jonka on tarkoitus kertoa minulle ensi kesänä syysmyrkkyliljojen sijainnin. Haluan nähdä ja seurata, millaisia lehtipehkoja syysmyrkkyliljat alkukesästä kasvattavat. Jotenkin istutuspaikat piti merkata, sillä en minä niitä kaiken muun kasvillisuuden joukosta välttämättä löydä ja tunnista. 

Mietin, miten paikat merkkaisin, että ne löytäisin ja ettei penkistä loistaisi jokin räikeän värinen muovilätkä. Keksin vihdoin napsia kierrätykseen menevästä huonokuntoisesta koristeaverkkoaidasta sopivan pituisia pätkiä, jotka taivutin kaariksi. Vihreinä ne naamioituvat riittävän hyvin ja osoittavat istutuspaikat. Saapa siis nähdä, löydänkö lehtiruusukkeita.

Rhododendron 'Cunningham's White'

Rhodot tekevät nuput jo syksyllä. Aivan pieninä noista pallukoista ei heti erota, onko kyseessä nuppu vai uusien lehtien rypäs. Pian kuitenkin huomaa nupun olevan kyseessä. Maan ollessa vielä sulaa, laitoin rhodojen ympärille metallisia pensastukia. Niihin on helppo kiinnittää pyykkipojilla harsoja varjostamaan ikivihreitä kevätauringon polttavalta ahavalta. Myös mahoniat saivat tuet ympärilleen. Näin osa pensastuista pääsee töihin talven ajaksi, eikä kaikkia tarvitse rahdata kellariin tai muuhun talvisuojaan.

Tiilikaton aikaan meillä ei sisällä kovin helposti kuullut sateen ääniä. Myrskyisemmällä säällä tuuli heitti pisarat ikkunaan ja ikkunalaudoille, jolloin ropinan kyllä kuuli. Peltikattoon vaihtaessamme joku sanoi, että laitoitte sitten meluisan katon. Ehkä peltikattojen materiaali ja rakenne ovat kehittyneet ja välissä on riittävästi villoja, mutta ei uusi kattomme ole lainkaan meluisa. Rankkasateella on ehkä vähän enemmän kohinaa, mutta ei mitenkään haitaksi asti.

 
Pyhäinpäivänä tein töitä tietokoneella työhuoneessa. Selkä ikkunaan päin en huomannut pilvirintaman saapumista ennen, kuin alkoi hurja rummutus. Miljoonat rakeet pomppivat pihalla ja terassilla. Ikkunalaudatkin kolisivat siihen malliin, että ajattelin niihin tulevan isoja lommoja. Humina, ryminä ja rakeiden rummutus kesti hetken aikaa ja sitten se loppui. Onneksi on marraskuu. Kesäkuussa moinen ilmiö ei olisi tuntunut mukavalta.

Sorbus ulleungensis 'Dodong' - Tuurenpihlaja

Marraskuu on täällä etelärannikolla vähän epämääräinen vuodenaika. Ei ole enää syksy, eikä vielä talvi. Säästä riippuen eletään jossain välissä ja odotellaan, kuka mitäkin.

Joka tapauksessa, mukavaa marraskuun jatkoa!

Johan tuli väkerrettyä - pitsisukkaa

Sukan väri on vaaleanharmaa, kuvissa väri ei ole aivan todenmukainen.

Tapaan kutoa televisiota katsoessa. Tai katsoa televisiota kutoessa. Ihan kumminpäin vaan. Nyt osui kohdalle pitsimalli, joka vaati herkeämättömän huomion ja kerrosmittarin naksuttelua mahdollisten taukojen varalta. Eikä todellakaan siinä ohessa vilkuiltu telkkaria, vaan seurattiin mallin ruutupiirrosta tarkasti. Pari kertaa Ukkokullan kanssa höpöttäessäni laskin väärin tai laitoin langankierron väärään kohtaan. Se kostautui väistämättä ongelmina seuraavalla kerroksella ja johti pahimmillaan parin kerroksen purkamiseen.

Tähän pitsisukkaan ihastuin lokakuun alussa Saaripalstan Sailan blogissa. Alunperin oli tarkoitus hankkia Menitalta samantyyppinen lanka, jota Saila oli omissa sukissaan käyttänyt. En sitten saanut itseäni sen enempää Helsinkiin kuin Soukkaankaan, joissa lähimmät Menitat sijaitsevat. Netistä olisin toki haluamaani lankaa voinut tilata, mutta se olisi merkinnyt useamman päivän odottelua. Toteutin sukat vaaleanharmaasta Nallesta, jota löytyi oman kylän ruokakaupasta.

Kuva: Novita kevät 2017 -lehti

Ohje on Novitan Kevät 2017 -lehdestä. Ei ollenkaan vaikea malli, ei mitään harvemmin käytettäviä silmukoita ja ohjekin on selkeästi kirjoitettu. Mutta kun pitsi rakentuu 52 erilaisesta silmukasta ja 24 kerroksesta, on oltava silmä tarkkana. Varressa toistetaan yhtä ruutupiirrosta, kantapäässä toista, jalan päällä kolmatta ja kärjessä neljättä. Paras siis tietää, missä ruudussa kulloinkin on menossa.

Tuppaan helposti oikomaan monimutkaisissa malleissa ohjeita. Nyt päätin kiltisti noudattaa tätä ohjetta, mutta kantapäässä korvasin pitsineuleen tavallisella vahvistetulla kantapäällä.

Yleensä kudon 7veikka-vahvuista lankaa käyttäen. Niinpä ohuempi Nalle tuntui alussa ihan oudolta. Otin siis itselleni haasteen, jonka selättäminen laittoi sormet liikkumaan ja aivot rullaamaan. Sukat jäävät omaan käyttöön. Ehkä vedän ne jalkaani erityisesti silloin, kun meinaa usko omiin taitoihin uupua.

Monimutkaisempien mallien jälkeen on nollattava niin pää kuin sormetkin. Siihen lääkkeenä toimii jokin yksinkertainen malli. Tässä tapauksessa kudoin vähän pidempivartiset nilkkasukat beigestä, ketunruskeasta (mikä lienee oikea nimitys värille?) ja luonnonvalkoisesta 7veikasta. Raidoista tein tavallista leveämmät, jolloin myös päättelemistä tuli enemmän. Ohuissa raidoissa lankaa on helppo kuljettaa nurjalla puolella.

Kirsikanpunaisesta 7veikasta tein lahjaksi polvisukat, joissa koristeena on kierreraitaita varren reunassa ja jalkapöydän päällä. Helppo ja nätti malli. Sukat voi tehdä haluamansa mittaisina ilman, että malli kärsii.

Kuva: Helpot neuleet -lehti

Ohjeen otin Helpot neuleet -lehdestä (Kotilieden käsityölehti). Lehdessä ei ole vuosilukua, mutta lehdessä olleista mainoksista päättelin sen ilmestyneen viime vuonna eli 2020.

Niinikään lahjaksi, joskin miehelle kudoin nämä vilkkasukat. Varren tein 1 o, 1 n -mallilla. Maustoin yksiväristä beigeä mustilla ja ketunruskeilla raidoilla. Sukkaan jaksaa paremmin kutoa pituutta, kun tekee väliin raitoja. Onpa tekemisessä jotain muutakin tavoitetta, kuin loputon jalkaosuus.

Värejä rakastavalle tein polvisukat oranssista ja siihen sopivasta kirjavasta Paraati-langasta, jota oli Cittarissa myynnissä kausilankana. Mallineuleena sovelsin kerroslukunousua siirtämällä nostettavien silmukoiden paikkoja.

Halpakaupasta ostettu akryylilanka osoittautui varsin riittoisaksi. Eikä kyllä paljon maksanutkaan, 2 euroa/200 g kerä. Kudoin harmaasävyisen kerän lopusta vielä kaksi pipoa. Kumpikin pipo on siis samasta kerästä. Aiemmin olen jo kutonut kaksi harmaasävyistä pipoa eli yhteensä 200 grammasta 4 pipoa. Punasävyisestä 200 gramman lankakerästä tein 2 pipoa ja yhden huivin ja vähän vielä jäi lankaa jäljelle.

Neuletöiden valmistumisen jälkeen oli hetken vähän tyhjä olo, mutta nyt päässä pyörii jo uuden sukan aloitus.

Kävin viemässä äidin haudalle kynttilän ja kanervan. Äiti lepää Espoon Kellonummen hautausmaalla, jossa näkymä on kaunis myöhäissyksyn iltapäivälläkin.

Olen jo viikkoja sitten virittänyt muutaman kausivalon niin ulos kuin sisällekin. Ulkolyhdyissä käytän ajastettavia led-kynttilöitä. Pyhäinpäivän kunniaksi laitan pariin lyhtyyn öljykynttilät pimeän tullen. Poismenneitä läheisiä voi muistaa myös omalla pihalla tai kodissa. Ei siis tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa, ellei pääse viemään kynttilää haudalle.

Rauhallista pyhäinpäivää kaikille!

Silmäniloa marraskuun alkuun

Sedum Herbstfreude - Komeamaksaruoho

 

Komeamaksaruohot ansaitsevat kaikki kiitokset ahkerasta ja pitkästä kukinnasta. Pari pakkasyötäkään ei ole niitä nujertanut. Kuuraa kertyi latvuksiin ja päivän lämmettyä kukat ovat taas kuin ennenkin. Leikkasin viimeksi sunnuntaina komeamaksaruohoja maljakkoon Päivänliljapenkistä, koska alapihalla ei näinä loppusyksyn päivinä pahemmin kukkia käydä ihailemassa. Toimivat hyvin maljakkokukkina.

Kuvan näkymä keittiön ikkunasta kohti Pikkpuutarhaa viehättää niin paljon, että huomaan välillä unohtuneeni sitä pitkäänkin katselemaan. Kriikunapenkin komeamaksaruohot seisovat tanakasti pystyssä monien muiden kasvien jo tultua silputuksi kompostin uumeniin. Naapurin kunnallistekniikkakaivannosta saatu kivi on sammaloitunut hienosti. Joku saattaa kummastella kiintymystäni tähän murikkaan, mutta monet puutarhaihmiset kokevat varmasti samanlaista kivirakkautta.

 
Kivellä kasvava sammal kiinnostaa myös lintuja. Tätä pikkupuutarhan kiveä ei ole kovin paljon nokittu. Sen sijaan alapihan kotikivestä joku tintti oli käynyt irrottamassa monta sammaltuppoa.

Euphorbia amygdaloides - Mantelityräkki 7.3.2020

Kevätmessuilta 2017 ostin Tommolan tilan pienen mantelityräkin taimen. Istutin sen alapihalle, syyshortensia Vanille Fraisen viereen. Enpä tajunnut, että mantelityräkki kasvaa korkeutta jopa 70 cm. Kasvi kasvoi ja pulskistui niin, että loppukesästä se rötkötti käytävällä.

Euphorbia amygdaloides - Mantelityräkki 1.6.2020

Sopiva hetki mantelityräkin ylöskaivulle koitti toukokuussa, jolloin poistin Kriikunapolun istutusalueiden muovireunukset ja laitoin tilalle turveharkkoja. Pitkään olinkin mantelityräkin tulevaisuutta pohtinut ja vihdoin se nytkähti liikkeelle. Jotkut asiat näköjään vaativat oman kypsymisaikansa.

Euphorbia amygdaloides - Mantelityräkki

Mantelityräkin juuret olivat toki suuret, mutta helposti se nousi ylös. Jaoin paakun kahtia ja istutin molemmat uusiin paikkoihin Pikkupuutarhan Harkkokäytävän oikealle puolelle. Toinen puolisko lähti heti virkistymään. Toinenkin on hengissä, mutta se ei ole kasvanut kaksosensa tavoin kovin paljon.

Mantelityräkki on siitä kiva kasvi, että se herää keväällä aikaisin ja on syksylläkin viimeisten talviuneen vaipujien joukossa.

Sulkaneilikat Oikearinteessä 23.6.2019. Rinne myllätty syksyllä 2020.

 

Hopeanharmaalehtinen sulkaneilikka on myös hauska väripilkku. Keväällä, lumien sulattua kasvustot ovat toki pääosin ruskeiksi kuivuneita, risuläjän näköisiä. Pian se virkistyy ja vihertyy, kunnes kukkii kesäkuussa vaaleanpunaisin, hapsumaisin kukinnoin.

Dianthus plumarius - Sulkaneilikka 26.6.2019

Kesti pitkään löytää kasville nimi. Sain muutaman tuppaan vanhempieni pihalta heidän asuessaan hetken aikaa Lohjalla. Vanhempani laittoivat pihan siistiksi, mutta mitään kasvi-ihmisiä he eivät olleet. Isä sanoi sulkaneilikkaa kartanoruohoksi ja sillä sitä jonkin aikaa itsekin kutsuin.

Dianthus plumarius - Sulkaneilikka syksyllä 2021

Sulkaneilikkani on hyvä maanpeitekasvi. Se kasvattaa nopeasti tiiviin, yhä laajenevan kasvuston. Syksyllä 2020 kaivoin Oikearinteestä kaikki kasvit pois, putsasin rikkaruohoja ja villiksi heittäytyneen puna-apilan parhaani mukaan pois. Laajensin portaiden vieressä olevaa mehikasvialuetta, johon hankin lisääkin mehikasveja. Sulkaneilikkaa jaoin useisiin pienempiin tuppoihin ja istutin takaisin rinteeseen. Sitä riitti myös muualle istutettavaksi ja tyttären pihalle laitettavaksi. Tänä kesänä kukinta oli syksyisen uudelleenistutuksen vuoksi vähäistä. Ensi keväänä toivon mukaan entistä ehompaa.

Haltiankukka, valkotäpläimikkä ja rotkolemmikki - muotoja ja sävyjä 24.10.2021

Puutarhamyymälät ovat pullollaan mielenkiintoisia kasveja, joista minimaalinen osa on löytänyt tiensä minun valikoimaani. Keijunkukkia ja haltiankukkia minulla on ollut pidempään. Kuvan vasemmassa ylälaidassa näkyvä haltiankukka (Heuchera Twilight) vietti  kesän 2020 ruukussa, josta siirsin sen syksyllä Pikkupuutarhan Kriikunapenkkiin.

Vasemman alalaidan valkotäpläimikkää (Pulmonaria saccharata 'Dora Bielefeld') istutin kaksin kappalein niinikään kesällä 2020 tuohon penkkiin. Toisen siirsin myöhemmin olopihan puolelle, jossa se viihtyy hyvin.

Brunnera macrophylla 'Alexander's Great' - Rotkolemmikki toukokuussa 2021

 

Rotkolemmikin suhteen minulla oli päähänpinttymä, ettei se viihtyisi pihassani. Hyvin on tuo puoleen hintaan vuosi sitten hankittu pärjännyt. Kun sain vihdoin oudon päähänpinttymäni poispyyhittyä, hankin toisenkin rotkolemmikin. Brunnera macrophylla 'Jack Frost' sai asuinpaikan toisaalla Pikkupuutarhassa.

Petroselinum crispum - Persilja 31.10.2021

Ruohosipulia olen istuttanut kasvimaan lisäksi pariin kukkapenkkiin. Se nousee keväällä aikaisin ja kukkii kauniisti. Toimii hyvin myös reunuskasvina. Nyt mietin, kokeilisiko persiljaa ruohosipulin tapaan kukkapenkeissä. Kasvimaalla on kaksi isoa tupasta. Toinen on kasvanut paikallaan jo kolme vuotta, toinen kaksi. Kummastakin olen napsinut oksia keittiöön ahkerasti ja pakastanut myös sekä pusseihin että rasioihin. 

Petroselinum crispum - Persilja 24.10.2021

Kuvassa persilja on pakkasyön jäljiltä vähän kuurassa, jonka jälkeen se ei ole ollut moksiskaan. Kun persiljasta korjaa satoa säännöllisesti, uutta tulee nopeasti tilalle. Tällainen kesäisen vihreä tupas voisi olla kivan näköinen muuallakin puutarhassa. Laitetaan siis harkintaan.

Clematis alpina 'Purple Dream' - Tarha-alppikärhö

Monet kärhöt tekevät kukinnan jälkeen hienoja siemenpalloja. Tarha-alppikärhö Purple Dream on yksi parhaista siemenpallojen kehittäjistä. Ainakin meidän pihalla. Tykkään näistä karvapalloista kovasti.

Lokakuun alussa törmäsin saksalaisessa ruokakaupassa pionijuurakoihin. Laatikossa oli niinsanotusti rippeet jäljellä, joten päätöksenteosta ei tullut vaikeaa. Ehkä olisi ollut järkevämpää laittaa juurakot purkkeihin ja kasvattaa niitä talven yli vaikka autotallissa. Maan ollessa vielä lämmintä ja kaivuukelpoista, laitoin nämä kuitenkin maahan. Hienoa, jos juurtuvat ja nousevat keväällä. Maksoivat 4 euroa kappale eli menetys ei ole suuri, mutta kotiutuessaan niiden tuottama ilo sitäkin suurempi.

Enkä sitten päässyt sipulihyllynkään ohi, vaikka olin ihan muuta eräästä myymälästä hakemassa. Puutarhassa nyt sattui olemaan aukko, jonka keväinen tyhjyys jäi kaivertamaan mieltä. Pitihän siihen jotain täytettä saada, kunnes jossain vaiheessa keksin jonkun kauaskantoisemman ratkaisun aukon poistamiseksi.

Vaalea jouluruusu taitaa pian avata lukuisat nuppunsa.  Jos näin käy, mahtaako se ehtiä kehittää uudet kevääksi? Onneksi minulla on jouluruusuja useammassa paikassa. Tämän vaaleajouluruusun lisäksi nuppuja on vain viereisessä Double Ellenissä. Muut taitavat säästää voimansa kevääseen.

Tykkään kukilla koristelemisesta. Yleensä vaihdan kesäkukkien tilalle jotain syys- ja talvi-istutuksia ainakin muutamiin paikkoihin. Kattoremppa kaikkine oheistoimintoineen vei tänä syksynä suurimman innon. Pesin kukkaruukut ja -laatikot ja vein ne kellariin tai kaadoin kumolleen. Sisääntulon laatikkoon sentään ostin muutaman kanervan, sillä kesäkukkien joukossa kasvaneet muratit näyttivät yksinään kovin orvoilta.

Brunnera macrophylla 'Jack Frost' - Rotkolemmikki