Kuusi kuvaa kesästä

Prunus 'Accolade' - Koristekirsikka Kevätsuudelma 14.5.2023

 

Tuplasti terapiaa -blogin Pirjo laittoi jälleen liikkeelle Kuusi kuvaa kesästä -haasteen. Tämä on haasteen 11. kerta. Aina yhtä mukava haaste, kiitos Pirjo! Joka kerta on myös yhtä vaikeaa päättää, mitkä kuvat valitsen. Kesäkuvia selatessa tuntuu suorastaan käsittämättömältä, miten valtavasti omassa pihassa kaikkea kaunista on. Nyt päädyin sellaisiin kasveihin, jotka tavalla tai toisella aiheuttivat viime kesänä muita enemmän kiinnostusta.

Pihani ainoa kirsikkapuu, Kevätsuudelma, yllätti runsaalla kukinnalla. Tämän kesällä 2016 istutetun puun ulkonäkö saa joka vuosi miettimään, riittääkö sen voimat sen enempää kasvuun kuin kukkimiseenkaan?  Toukokuun alusta lähtien tutkin herääviä silmuja harva se päivä arvuutellen, tuleeko kukkia, tuleeko lehtiä? Tuli kukkia paljon enemmän, kuin uskalsin odottaa ja toivoa. Tulivathan ne lehdetkin aikanaan. Hamami jäi puun alla viettämättä. Katsotaan, joko tulevana toukokuuna istahdan puun alle vastaanottamaan leijailevia terälehtiä.

Trillium erectum - Punakolmilehti 11.5.2023

Toukokuulle osui myös toinen jännättävä. Nimittäin metsäpuutarhassa kasvavan punakolmilehden nouseminen. Ostin tämän trilliumin kesällä 2016 Vakka-Taimesta ja istutin sen rhodopensaan oksien alle siten, että käytävältä olisi helppo kukkimista seurata. Rhodopa on kasvattanut juuri sitä tiettyä oksaa niin voimakkaasti, että punakolmilehti jäi pahasti sen peittämäksi. Niin sitten kesällä 2022 uskaltauduin kaivamaan punakolmilehden kukinnan jälkeen ylös ja siirtämään noin 50 cm oikealle. 

Minua varoitettiin punakolmilehden saattavan kiukustua siirrosta. Kaivoin sen ylös mahdollisimman suurena pakkuuna ja istutin hyvin perustettuun uuteen kuoppaan. Huolehdin säännöllisestä kastelusta. Edelliskesänähän oli pitkiä äärimmäisen kuivia jaksoja. 

Viime huhtikuun lopulla punakolmilehden uudesta asuinpaikan mullasta alkoi tunkeutua esiin lupaavia kääröjä. Jippii, punakolmilehti oli selvinnyt siirrosta. Jopa niin hienosti, että se pukkasi ilmoille useamman kukkavanan. Nyt ei enää tarvitse kontata käytävällä ja pitää toisella kädellä rhodon oksaa ylhäällä punakolmilehteä ihaillakseen. Ihan voi seistä tai kyykistyä. Hyvin näkyy.

Digitalis purpureum - Sormustinkukka 8.7.2023 pensasruusu Ilon uumenissa.

Sormustinkukassa ei sinänsä ole mitään uutta ja ihmeellistä. Paitsi siinä mielessä, että useampi edellinen vuosi oli niiden kukkimisen suhteen poikkeuksellisen vaisuja. Keväällä runsaina sinne tänne nousevat lehtiruusukkeet antoivat viitteitä kukinnan paljoudesta. Kuten sitten tapahtuikin.

Minulla sormustinkukat eivät kasva nätisti jossain tietyssä kukkapenkissä. Jos kukkapenkissä ollenkaan. Ei, niitä nousi omenapuiden alle, pensasruusujen keskelle, porrasaskelmien väliin, kanttausuriinkin. Mihin nyt olivatkaan keksineet siemeniään lähettää. Vaeltakoot nämä hipit sielunsa kyllyydestä, missä ikinä haluavatkaan. Annoin kukkien kukkia ja kuivua paikoilleen. Kukkavarsia myöhemmin pois leikatessani ravistin siemeniä kasvupaikoille. Keräsin niitä myös talteen ja ripottelin sellaisiin paikkoihin, joissa ei sormustimia ole ollut. Aika näyttää, missä suostuvat jatkossa asumaan.

Rosa Austin 'Lady of Shalott' 10.8.2023

Olemme saaneet ihastella Austin-ruusuja muutamissa blogeissa. Yksi Austin-ruusu minullakin jossain vaiheessa oli, mutta se ei viihtynyt. Pelkään pahoin syyllisen löytyvän peilikuvasta. Ruusukuume on varsin tarttuvaa sorttia, joten minäkin sen sain. Toukokuussa ostin persikkaisen Lady of Shalottin. Löysin sille mielestäni hyvän paikan Pikkupuutarhan Kriikunapenkistä. Kaivoin kunnon kuopan, johon istutin ruusuni hellyydellä. Sitten vain odottamaan, kotiutuuko se. Ja kukkiiko. Kyllä vain. Kotiutui ja kukki lukuisten ihastuttavien kukkien voimin. Korkeaksi venähtänyt ruusu kukki aivan pakkasiin saakka. Se teki ison määrän nuppuja, joista viimeiset eivät enää ehtineet avautua.

Rakastuin Ladyyni niin vahvasti, että ostin sille elokuussa kaveriksi Carolyn Knight'in. Kevään edistyessä onkin tuplasti jännättävää: heräävätkö Austin-ruusuni talviuniltaan ja ryhtyvätkö kukkimaan?

Lonicera heckrottii - Koreaköynnöskuusama 14.9.2023

Menneen kesän köynnössilmäteräni oli ehdottomasti etupihan Bermudassa asuva koreaköynnöskuusama. Taisi kerätä huomiota jopa enemmän kuin ihana Kate-kärhöni. Alapihalla on jo pidempään kasvanut ruotsinköynnöskuusama, josta siitäkin pidän kovasti. Jostain syystä tämä kesällä 2022 istutettu koreaköynnöskuusama onnistui lumoamaan minut rehevällä kasvullaan ja runsaalla kukinnallaan. Kaveri ei pelästynyt pitkää kuivuutta, eikä se piitannut ensimmäisistä pakkasistakaan. Helppo ja näyttävä köynnös, joka toivon mukaan ilahduttaa minua tulevanakin kesänä. 

Suunnitelmissa on hankkia toinenkin koreaköynnöskuusama eli Serotina. Ei sentään ihan viereen, mutta sopivasti näkösälle kuitenkin.

Vitis 'Zilga' - Viiniköynnös 23.8.2023

Pergolan katossa rönsyilevä viiniköynnös Zilga saa vuosi vuodelta enemmän peukutuksia. Istutin Zilgan 2016 pergolan päätyseinää vasten, josta se on ulottanut lonkeroitaan yhä pidemmälle valokatteen alle. En ole tehnyt viiniköynnökselle asianmukaisia leikkauksia, vaan otan lähinnä huonokuntoisia ja kuivuneita oksia pois. 

Köynnöksen tarkoituksena on ollut tuoda pergolassa istuvien viihdykkeeksi vihreyttä ja välimerellistä tunnelmaa. Siinä se on onnistunut täydellisesti. Toki tiesin köynnöksen tuottavan myös hedelmää. Katossa roikkuvat tertut ovat osoittautuneet odotettua suuremmaksi plussaksi. Viime syksyn sato oli kaksi ämpärillistä rypäleitä. Pienikokoinen rypäle on hyvän makuinen, mutta kivien vuoksi syöminen ei ole mikään nautinto. Keitin rypäleet mehuksi. Osasta mehua tein rypälehyytelöä, joka on herkkua vaikkapa juustojen kanssa.

Haastan seuraavat blogit:

Navettapiian puuhamaa
Saaripalsta
Vaalean vihreää

 Kuusi kuvaa kesästä -haaste:

- julkaise kuusi kuvaa viime kesältä

- aihe on täysin vapaa

- haasta muita vastaamaan

 

 

Vettä sataa trallaallaa...

 

Helmikuinen vesisade saattaa masentaa joitakin ihmisiä. Ei pääse hiihtämään, ei pulkalla mäkeä laskemaan ja maisemakin on ankean harmaa. Viikkotolkulla putkeen sataessa itse kukin kyllästyy, mutta minua tämä piristää ja ropina toimii vaihteluna runsaslumisille päiville. Ja ennenkaikkea korkeat kinokset madaltuvat kuin myös tiiviiksi jäätyneet kolauskasat pehmenevät.

Ulkona liikkuminen ei ole ihan helppoa. Ei nastakengillä eikä varsinkaan ilman. Hiekkaa on kylvetty pihan kulkuväylille liukkauden torjumiseksi säkkitolkulla. Hetkessä se imeytyy jään sisään ja lisää on laitettava. Tällä hetkellä vesi on löytänyt lukuisia uomia pitkin pihaa, rännit lorisevat kuin viimeistä päivää. Kaduille on ilmestynyt isoja ja pieniä kuoppia, varsinkin notkelmiin pienen lammen kokoisia lätäköitä. Niitä on väisteltävä, kun ikinä ei tiedä, millainen kuoppa kussakin lätäkössä renkaita väijyy. Ei myöskään ole kivaa roiskuttaa vettä jalkakäytävillä kulkevien ihmisten päälle.

Naakkaporukka on keksinyt ruokintapisteen talipötkylät. Ne pyrähtävät isoina parvina sekä pötkylään että maahan vuoroaan odottamaan. Jo kauas kiirii niiden kiivas ja äänekäs kinastelu. Toisinaan porukkaan liittyy muutama varis ja harakkakin. Muutama viikko sitten siirsin talipötkylät pois leikkimökin takana olevista syreeneistä, kun naapuri harmitteli naakkojen kovaäänistä nahistelua. Naapurin etätyöhuone sijaitsee sopivasti kuuloetäisyyden päässä.

Parinkymmenen naakan parvi nakertaa hetkessä talipötkylän laihaksi, eivätkä siten jätä pikkulinnuille syötävää. Jos vain olen kotosalla, kopautan ikkunaan tai avaan tuuletusikkunan. Silloin naakkaparvi säikähtää ja lennähtää ensin isoon vaahteraan ja sieltä jonnekin kauemmas. Nälkäinen luontokappale se on naakkakin. En vain tykkää suuremman voimalla öykkäröivistä. Oli sitten kyse linnusta tai ihmisestä.

Copea scandens- Kelloköynnös

Apua, siemenen kuori ahdistaa minua! Niin, apua tosiaan. Miten olette poistaneet nuo kelloköynnöksen lehtien kärkeen tarttuneet siemenkuoret? Olen varovasti leikannut kuivaan kuoreen terävillä ristipistosaksilla viiltoja, mutta eivät sittenkään irtoa sitten millään. Joka kevät tällaisia pikkuisia taimia on yksi tai kaksi. Joskus olen onnistunut saamaan kuoren kokonaan pois, joskus osittain. Pari kertaa koko taimi on lopulta kuihtunut.

Tänä vuonna kelloköynnökset eivät syystä tai toisesta idä yhtä runsaana kuin aiempina keväinä. Kylvin jo toisenkin erän, josta yksi taimi kurkkii mullasta. Muista ei näy vielä mitään. Olen usean vuoden ajan tottunut siihen, että minulla on aina itse kasvatettuja taimia lähestulkoon yli oman tarpeen. Joudunko tänä vuonna pärjäämään parilla hassulla kelloköynnöksellä? Tai pahimmassa tapauksessa kiertämään kesäkukkamyymälöitä löytääkseni ostotaimet?

Muscari auchari 'White Magic' - Helmililja

Kävin pitkästä aikaa Plantsussa katselemassa tarjontaa. Olihan siellä hienoja ruukkuja, viherkasveja ja monenlaista kaunista. Daalian juurakoitakin melkoinen määrä. Kiivaasti lisääntyvä kevätinnostus ohjasi minut katsomaan ruukkuihin istutettuja sipulikukkia. Useimmat olivat vielä hyvin pieniä. Niinpä päädyin ostamaan kaksi ruukkua valkoisia helmililjoja. Ei haittaa, vaikka niiden kasvu on vasta aluillaan. Huoneenlämmössä ne kasvavat vauhdilla, joten hyvällä tuurilla minulla on kukkivia helmililjoja sopivasti pääsiäisenä.

Pelargonium zonale hybrida 'Toscana Chocolate'

En myöskään voinut vastustaa pikkuisia pelaguun pistokkaita. Omien pelaguiden talvetus ei ole mennyt ihan putkeen. Seitsemästä on elossa kaksi, jotka kumpikin ovat viime vuoden Plantsun pistokkaita eli riippuvat 'Toscana Dolce vita Karen' ja 'Toscana Estrelle Appleblossom'. Nyt ostin kaksi kirjavalehtistä eli 'Happythought Red' ja kuvan 'Toscana Chocolate'. Muut kolme ovat tuoksupelaguut 'Concolor Lace' ja kaksi  kappaletta 'Orange Fizz'.

Mielestäni pesin syksyllä kaikki saviruukut kunnolla, mutta niin vain kannoin kellarista pistokkaita varten varsin multaisia ruukkuja. Sain puunattua ne kohtuullisen siisteiksi ikkunalaudalla katsottaviksi.

Austin-ruusu 'Lady of Shalott'

 
Monet ovat laittaneet upeita koosteita viime kesän julkaisemattomista kukkakuvista. Niitä onkin ollut antoisaa selata alusta loppuun ja lopusta alkuun. Sen lisäksi, että kauniista kuvista saa ammennettua voimaa ja innostusta, löytää niistä myös hyviä ideoita omaan puutarhaan.

Sydämellistä viikonloppua kaikille!

Tammi-helmikuun käsityöt

 

Talvella hyppysissä pyörivät niin kirjat kuin puikotkin. Kirja yleensä iltalukemisena sängyssä. Lankoja sen sijaan pyörittelen sohvan nurkassa ennen yöpuulle siirtymistä. Ostoskoriin sujahti kaksi edullista tarjouskerää punaista Kotikulta-lankaa. Vyötteen mukaan langan vahvuus vastasi mm. Novitan 7veikkaa, mutta käsissä se tuntui vähän paksummalta.

 

Kudoin langasta nilkkasukat pitsikuviolla, jonka lähdettä en ole merkinnyt mihinkään. Vaikka kuviossa ei ole esimerkiksi palmikoita, sukista tuli aika tiukat. Väljyyttä voisi saada lisäämällä vaikkapa yksi nurja silmukka kahden muun perään.

Harmaisiin nilkkasukkiin kudoin varren ruskeasta. Raidat tein harmaalla pörrölangalla (Pilvi, joka ei enää ole tuotannossa).

Tällaiset polvisukat olen tehnyt joskus aiemminkin. Ohje näihin löytyy Novitan 7veikka-lehdestä 2012 (malli nro 24). Lankana beige 7veikka (618 särkkä). Helppo ja kaunis kuvio.

Sukkia on toki kiva kutoa. Valmistuvat nopeasti, eikä kutoessa useimmiten tarvitse ohjettakaan seurata. Silti välillä on hauska tehdä jotain haastavampaa. Vuosi sitten kudoin Kallaveet-puseron, jolle on tämän talven paukkupakkasissa löytynyt  käyttöä. Pitkän selaamisen ja miettimisen jälkeen päädyin kutomaan Novita 1/2017 -lehdestä kuvan puseron (malli 20).

Halusin joulunpunaisen puseron, mutta sen värisen langan löytäminen olikin vaikeampaa. Matkasin vartavasten Helsingin Yrjönkadulla sijaitsevaan Snurreen aikomuksena ostaa sieltä sopivan vahvuista lankaa. Olin ajatellut merinovillaa. Olihan siellä hyllytolkulla mitä kauniimpia lankoja. Punaistakin. Mutta ne hinnat pudottivat minut miltei polvilleni. 50 gramman kerän hinta alkaen 10 euroa. Puseroon tarvittaisiin 550 g - 600 g. 

Hypistelemilläni langoilla puseron hinnaksi tulisi lähes 200 euroa. Aika iso summa, kun kaltaiseni mämmikouran on otettava huomioon myös epäonnistumisen mahdollisuus. Langat jäi ostamatta. Lähdin kotiin ja päätin unohtaa koko neulepuseron.

En sitten kuitenkaan kyennyt sammuttamaan innostusta isomman neuletyön aloittamisesta. Lopulta tilasin Novitalta riittävän määrän punaista 7veikkaa. Kaupoissa nimittäin joulun aikaan punainen oli kokonaan loppu.

Nyt on pusero valmis. Tulihan siitä paksu ja painava. Ihmeekseni ei silti kutita, kuten pelkäsin. Kuvio oli helppo, joskin tarkkana sai olla, että ohjeen mukaiset langankierrot ja yhteenkutomiset tuli ajallaan tehtyä. Muuten silmukoiden määrä ei täsmännyt, eikä sitten kuviokaan. Jokusen virheen onnistuin työhön ujuttamaan, mutta siellähän ovat. Saattaa olla, etten ihan heti ryhdy neulepuseroa kutomaan. En ainakaan vuoteen, luulisin.

Pusero vei sen verran paljon energiaa, että hermojen lepuuttamiseksi jatkoin perussukilla. Lankana näissä on 7veikan punaruskea Raita (853). Resori ja kantapää on yksiväristä ruskeaa (064).

Heti edellisten perään tein harmaasta 7veikasta ja 7veikan Kimarasta (491) nilkkasukat, joissa mallineuleena kerrosrivinousu. Puikoilla on 14 silmukkaa, sillä kerrosrivinousu kiristää normineuletta enemmän.

Näihin sukkiin käytin pieniä jämäkeriä tummanruskeaa, vaaleanpunaista, viininpunaista ja luonnonvalkoista Nummi-lankaa. Kukin raita koostuu viidestä kerroksesta, joista keskimmäisessä pohjaväri ja toinen väri vuorottelevat. Pienten nöttösten vähentämisen ohella ajatuksena oli harjoitella kirjoneuletta. Se kun on yksi tavoitteistani, jota vakuuttavasti siirrän ja siirrän.

Vajaista keristä nämäkin sukat valmistuivat. Resorissa, kantapäässä ja kärjessä keskiharmaata 7veikkaa. Varressa ja jalkaosiossa vuorottelevat kahden kerroksen voimin 7veikan sinililavalkoinen Raita (974 morsiuskaari) ja Regian Rainbow-raitalanka.

Snurresta ystäville tuliaislankaa, 100 g/15,90 €

Koska helmikuuta on vielä viikko jäljellä, saattaa ainakin yhdet sukat tämän kuun puitteissa valmistua. Kenties toisetkin, kun helmikuu on tänä vuonna päivää pidempi. Ellen sitten tyystin uppoudu kesken olevaan paksuun romaaniin.

Aurinkoisen sunnuntain höpinöitä

Metso keskellä kylää 14.1.2024

 

Tammikuisena sunnuntaina ajoin aamupäivällä suuntana Espoo. Runsaan kilometrin päässä kotoa valtatien penkalla istui metso. Kenties sillä oli matka kohti Nuuksion metsää ja ajatus ylittää tie, vaikka tuolla kohtaa ei suojatietä olekaan. Pysähdyin seuraavalle pysäkille, jotta kyydissäni ollut Poika pääsi palaamaan taaksepäin kuvatakseen linnun.

Kylän sivuilla tästä linnusta keskusteltiin. Se oli seikkaillut kaduilla ja pihoilla jo viikon ajan. Metsot eksyvät asutuksen keskelle silloin tällöin. 2007 iso lintu ilmestyi meidänkin pihalle, jossa se vietti pari päivää. Onneksi silloinkin oli talviaika, eikä pihalla tarvinnut oleskella, saatika liikkua. Metso ei nimittäin tykännyt yhtään ihmisistä ja lähelle yrittävätkin se laittoi kipikapi juoksemaan sisälle turvaan.

18.2.24 ei vielä näy corydalista

Tammikuisen metsoepisodin jälkeen aika onkin kulunut enemmän tai vähemmän kevättä odotellessa. Auringon ilmestyessä siniselle taivaalle, herää puutarhaihminen uuteen eloon. Vielä menee tovi jos toinenkin, ennenkuin pihamullasta mitään piippoja pilkistää. Perjantaisen vesisateen jäljiltä pihalla pääsisi etenemään paremmin luistimilla. Lumikinoksissa on edelleen paksuutta kyllästymiseen saakka, mutta madaltumista tapahtuu. Maaliskuun alkuun on lähes kaksi viikkoa eli talvea eletään edelleen vahvasti. 

Huvituksen alle odotan lumikelloja.

 
Sunnuntaina kiersin pihan. Kahlasin alapihallekin, mutta siellä ei kummoisiakaan muutoksia viikon takaiseen. Huvituksen alle odotan lumikelloja, joista ei tässä vaiheessa näy vilaustakaan. Jänikset ovat käyneet osaltaan tsekkaamassa vihersapuskan tilanteen ja jättäneet jälkeensä papanoita.

Lumikelloja Huvituksen alla 26.3.2023

 

Viime keväänä lumikellot nousivat mullasta Huvituksen alla maaliskuun puolivälissä. Kuvassa ne ovat saaneet ylleen annoksen uutta lunta, joka onneksi suli melko nopeasti pois.

Vaahteran järjestämä yllätys könötti paikallaan. Edellinen tuulimyräkkä oli pudottanut alapihan isosta vaahterasta oksan tanakasti lumihankeen pystyyn. Kaiketi tämä puutarhuri ei ole vielä täysin herännyt talviunestaan, koska minulta meni hetki tajuta, ettei tässä kohdassa todellakaan kuulu kasvaa mitään tuon kokoista, ei puuta, ei pensasta. Olkoon toistaiseksi tuossa. Rajamännystäkin on pudonnut iso oksa, jonka senkin jätin hangelle lojumaan. Vaikka hanki pääsääntöisesti kantoikin, upposin pari kertaa polviani myöten lumeen. Raahaa siinä sitten parimetrisiä oksia parempiin paikkoihin. En raahannut, odottakoon lumen madaltumista.

Hydrangea paniculata 'Vanille Fraise'

 

Lumi ja talviset tuulet ovat irrottaneet ja lennättäneet hortensioista kukinnot pitkin pihaa. Yleensä poistan ne keväisen leikkauksen yhteydessä. Vielä ei ole mitään kiirettä. Leikkaus on hyvä ajoittaa ajankohtaan, jolloin tiedossa ei enää ole yöpakkasia.

Syyshortensia kukkii saman vuoden versoilla, joten leikkaaminen on tehtävä ennen silmujen puhkeamista. Syyshortensiaa ei ole pakko leikata, mutta sen väitetään tekevän pensaasta tuuheamman ja kukinnoista suuria. Kuivuneiden kukintojen lisäksi leikkaan vaurioituneet oksat sekä lyhennän uusia hentoja oksia siten, että jäljelle jää 1-4 silmuparia.

Clematis viticella 'Black Prince' - Viinikärhö

Lumikärhön leikkasinkin syksyllä matalaksi sen voimakkaan risuuntumisen vuoksi. Black Princeä en leikannut, koska toisinaan viinikärhöjen maanpäälliset osatkin talvehtivat. Tällä kertaa säleikössä ei tarvitse vihertymistä ihan heti odottaa. Jänikset ovat huolehtineet versojen typistyksestä tarkasti. Onneksi Black Prince (nimi ei edelleenkään ole satavarma) on hyvin voimakaskasvuinen, joten jänistypistyksestä huolimatta kärhö kasvaa nopeasti korkeuksiin.

Clematis vit. 'Black Prince' 14.8.2023

Alppi- ja tarha-alppikärhöille laitoin syksyllä verkot tyven suojaksi. Vuosi sitten menetin alppikärhön kukinnan nimenomaan siksi, että jänis oli järsinyt sitä melko voimakkaasti tyvestä. Tosin kukintaa ei alppikärhön kohdalla ole odotettavissa tänäkään keväänä. Leikkasin sen loppukesästä kokonaan matalaksi, koska yläilmoihin oli kertynyt valtava massa. Pääosin toisiinsa sotkeutuneita kuivia versoja, joissa vihreää oli lähinnä silmänlumeeksi pinnassa.

Rosa pimpinellifolia 'Tove Jansson'

Joidenkin ruusupensaiden osalta tulevan kesän kukinta voi olla vaatimatonta. En ole pensasruusuille laittanut jänisverkkoja, vaikka ristihuulet niitä paremman puutteessa napostelevatkin. Osa pensaista on jo niin isoja, ettei muutaman lumen painosta maahan kaatuneen latvuksen verottaminen paljon haittaa. 

Tämä talvi on nöyryyttänyt pensasruusuja aika pahasti. Juhannusruusut makaavat pitkin pituuttaan, osin hangen sisällä. Tove Jansson on vihdoin päässyt pikkuisen avustettuna lumen ikeestä. Niin juhannusruusuja kuin Tove Janssoniakin jänikset ovat järsineet surutta. Sen lisäksi, että lumi on katkonut oksia.

Tove Jansson kesäkuussa 2023 peuraverkon takana.

 

Juuri nyt näitä ruusukuvia katsellessa on syytä kirjata kalenteriin pensasruusujen leikkaaminen. Muuten se kevään tuoksinassa unohtuu ja sitten taas kadun katsellessani sinne tänne kaatuvia hujoppeja. Kuten kävi viime kesänä. Etenkin tarhakurtturuusun sukulaiset sietävät voimakastakin leikkaamista. Muita voi vähän harventaa. 

Rosa rugosa  'Ritausma' 30.6.2023

 

Netissä törmäsin lauseeseen, jossa sanottiin runsaasti juurivesoja tekevän pensasruusun kestävän yleensä myös alasleikkausta. Sopiva aika on keväällä ennen lehtien puhkeamista. Olen aiemmin leikannut onnistuneesti alas mm. Sävelen, Soinnun, Ritausman ja Neilikkaruusun, joista kolme ensimmäistä on rugosa-sukuisia. 

Rosa pimpinellifolia 'Suviruusu' 21.6.2023

 

Suviruususta ja Teresanruususta on kummastakin kasvanut jättejä, joihin kokeilen alasleikkuuta ja tai harvennusta. Teresanruusun tiedän sen kestävän. Suviruusu on innostunut tehtailemaan juurivesoja, joten ehkä se ei loukkaannu runsaammasta karsinnasta?

Kotikivi herää talviunestaan 18.2.2024

Itse asiassa istahdin tietokoneen äärelle laatiakseni kasvimaan kylvösuunnitelman ja listatakseni mahdollisia uusia hankintoja. Ja jymähdin jutustelemaan omiani kanssanne. 

Syksyllä aukeni poistettujen vuorimäntyjen tilalle Oikearinteeseen paikka esimerkiksi pensaille. Niitä ehdin jo täällä blogistaniassakin jo aiemmin pohtia. 

Talvihorroksessani olen miettinyt myös kasvimaan päädyssä kasvavien vadelmien poistamista. Paikka on aurinkoinen, josta vattu pitää. Se on myös hyvin tuulinen, mikä taasen ei ole vadelmalle mieluisaa. Olkoon syy paikassa tai minussa, eivät vain menesty. Miksi vuodesta toiseen tekohengittäisin vattuja, kun voin laittaa tilalle jotain muuta? Ideamylly jauhaa jo päässäni vinhaa tahtia. Katsotaan, syntyykö jotain järkevää.

Lumikelloja odotellessa - mukavaa hiihtolomaa ja aurinkoisia päiviä!

Vain kolme kuvaa kuukaudessa: Helmikuu

Helmikuuta on vielä runsaasti jäljellä, mutta julkaisenpa jo omat kuvani ja selitykseni. Eikä muuten ollut yhtään tammikuuta helpompi löytää kuukauden ensimmäisellä kirjaimella alkavia sanoja. Tällä kertaa vuorossa on H.

HAVUPUUT

Talvella värejä on niitä kaipaavalle aika niukasti tarjolla. Valkoista löytyy häikäisevän puhtaasta likaisenharmaaseen. Iloksemme meillä pohjolan asukkailla on kuitenkin havupuut, joiden vihreydestä saamme nauttia kesät talvet. Suomessa yleisin havupuu on mänty ja kuusi hyvänä kakkosena. 

Meidän tontilla ei ole enää yhtään suurta kuusta. Naapureiden pihoissa niitä on. Samoin kotitien toisella puolella iso metsä täynnä eri-ikäisiä ja -kokoisia kuusia. Metsässä risteilee lukuisia polkuja, joita pitkin on kiva käydä tekemässä lenkkejä. 

Tonttimme puistopäätyyn olen istuttanut rivin metsäkuusia, joiden on aikanaan tarkoitus sopivaan korkeuteen leikattuina toimia tuuli- ja näkösuojana. Havuja ovat tuijatkin, joita olen istuttanut tien viereen aidaksi. Muutama tuija löytyy sieltä täältä muualtakin. Lisäksi alapihalla on kaksi runkotuijaa ja pari pientä pallotuijaa. Alapihan syyspenkissä on myös kääpiöhopeakuusi - Picea pungens 'Glauca compacta'. Kriikunapolun varrella kasvaa kaksi kartiovalkokuusta ja yläpihan Bermudassa varsin suureksi venähtänyt kartiomarjakuusi. Oikearinteessä kasvaa vanhoja vuorimäntyjä, joista viime syksynä kaadettiin muutama hujoppirunko. 

Havupuita soisin olevan puutarhassani enemmänkin. Tuijia en taida hankkia enää lisää siitäkin syystä, että ne houkuttelevat peuroja pihaan ruokailemaan talvisin, jolloin metsässä ei ole niille riittävästi syötävää. Sorkkajalkojen syömät tuijat eivät ole kovin kaunista katseltavaa.

HERKUT

Helmikuun nimeksi voisi vaihtaa herkkukuu. Heti ensimmäisellä viikolla juhlitaan Runebergin päivää (5.2.). Rakastan Runebergintorttuja. Erityisen paljon sellaisia kosteita, joissa maistuu monen inhoama karvasmanteli. Tänä vuonna tein Runebergin kakun, joka on käytännössä yksi isokokoinen torttu, josta syöjät voivat leikata haluamansa palan. 

Nippanappa on tortuista toivuttu, kun kahvipöytään katetaan laskiaispullat. Kalenteri suosii laskiaispullafaneja, sillä ensin vietetään laskiaissunnuntaita ja parin päivän päästä laskiaistiistaita. Sekö on syynä, että laskiaispullia myydään kaupassa kahden kappaleen pakkauksissa? Tuskin sentään. Mielelläni syön kahvilassakin laskiaispullan, mutta itse tehtynä pullataikinaan saa enemmän makua ja vähemmän pahvimaista rakennetta. Omien pullieni ulkonäkö ei nouse arvosteluasteikossa kovinkaan montaa pykälää, mutta enpä niillä mihinkään leivontakisaan ole osallistumassakaan.

Joka vuosi iltapäivälehdet arvuuttelevat, pitääkö pullassa olla hillo- vai mantelitäyte? Meidän huushollissa asia on ratkaistu siten, että kumpaakin löytyy. Saatan tehdä muutaman sellaisenkin laskiaispullan, joissa täytteenä on sekä hillo että mantelimassa. 

Viime vuosina kauppoihin on ilmestynyt myös Ystävänpäiväleivonnaisia. Toistaiseksi mikään niistä ei ole löytänyt tietään meidän kahvipöytään. Ukkokullan synttäriä vietetään ystävänpäivän kieppeillä. Jotain herkkua hänellekin kahvin kera tarjoan riippuen, mitä kulloinkin keksin tehdä.

Vasemmalla Nemo, yläoikealla veljensä Loki ja alaoikealla Roope

HIJO = ESPANJAA, SUOMEKSI POIKA

Pojat, vintiöt, karvakaverit, kissaveljekset. Siinä monta ahkerassa käytössä ollutta nimeä lähipiirin lemmikeillemme. Tällä helmikuisella viikolla kuvan kaikki kolme kissaa ovat muuttaneet pilven reunalle kehräämään. Maanantaina veljenvaimon 16-vuotias Roope nukkui eläinlääkärissä ikiuneen, kun hoito ja lääkkeet eivät enää sitä parantaneet. Tiistaina tyttären kissaveljekset Nemo ja Loki kokivat saman kohtalon. Nämä pojat olisivat täyttäneet kesäkuun alussa 19 v, joten pitkän ja hyvän elämän he ehtivät elää. 

Kodeissa on nyt hiljaista ja tyhjää, ikävä ja suru suuri. Lemmikki on rakas perheenjäsen, arjen ja juhlan jakaja, ilon tuoja, terapeutti, jalkojen lämmittäjä, jopa omanlaisensa keskustelukaveri. Kuulun kissaihmisten sukuun, sillä kaikilla sisaruksilla on ollut kissa, vanhemmilla oli lyhytkarvainen brittikissa, tyttärellä hevostallilta tuodut veljekset Nemo ja Loki. Eikä sovi unohtaa meidän ikiomaa Juusoa, joka on nyt pilven reunalla valmiina nuuskuttamaan sinne saapuvia Roopea, Nemoa ja Lokia. 

Outoa, ettei lähipiirissä ole nyt ainuttakaan kissaa. Onneksi naapurin Mamis kiertää päivittäin pihassamme tsekkaamassa myyrätilanteen. Mamis on tyttökissa, joten helmikuun H-kirjainteema hijo eli poika ei nyt sitä koske.

Tähän sopii Monserrat Capallen esittämä "Hijo de la Luna" (Kuun poika), jonka voit kuunnella tästä linkistä (toivottavasti linkki toimii).

Tämän Vain kolme kuvaa kuukaudessa -haasteen laittoi liikkeelle Kristiina K. Vuosi on vasta alullaan, joten hyvin ehdit lähteä mukaan haasteeseen.

Hyvää Ystävänpäivää!

 

Netissä tutustuu ihmisiin,
joista ajan myötä tulee ystäviä.
Jutellaan keskenämme, kuin olisimme
aina tunteneet toisemme.
Tiedämme välimatkan, joka meidät
erottaa ja saattaa olla,
ettemme edes koskaan tapaa,
mutta silti me kiinnymme
näihin ihmisiin.
Virtuaaliystävyys ei tunne rajoja
ja se voi olla yhtä aitoa
kuin muukin ystävyys.

 

 

Hyvää ystävänpäivää!

Ollakko vai eikö?

William Shakespearen kirjoittamassa tragediassa Tanskan prinssi Hamlet kysyy monologissaan "Ollako vai eikö, siinä pulma". Tämä yksinpuhelu on länsimaisen kulttuurin eräs siteeratuimmista kohtauksista tilanteissa, joissa ollaan peruskysymysten ja vaikeiden ratkaisujen äärellä.

Omassa elämässäni olemassaolon peruskysymykset eivät ole liikahtaneet suuresti puoleen eikä toiseen. Vaikeita ratkaisujakaan ei ole tehtävänä. Tai ei sellaisia, joihin voisin merkittävästi itse vaikuttaa. Olen vain kadottanut motivaation lähes kaikkeen. Sisimpääni on muodostunut tulppa, jumi, pysähtyneisyys, näköalattomuus. Miksi sitä sitten kutsunkaan, mutta eteenpäin en pääse. Seison kuin sementtiin valettuna.

Arki pyörii tavalliseen tapaan. Työt teen, kuten pitääkin. Valmistan ruokaa, pesen pyykit, siivoan, hiekoitan pihaa, kolaan lunta, ruokin pikkulintuja. Viikossa tuntuu olevan maanantai ja heti perään perjantai. Aamua seuraa ilta. Mihin katosivat muut viikonpäivät? Mihin katosivat päivän tunnit? Missä värit, valo, lämpö? Tai ilo ja nauru, innostus, usko tulevaisuuteen?

En ole kirjoittanut mitään blogiin kahteen viikkoon. Sanat eivät solju aivoistani näppäimistöön kautta näytölle. Kymmenen sormea tanssii kirjaimia etsien ainuttakaan painallusta tekemättä. Olen törmännyt konkreettisesti valkoisen paperin kammoon. Tai valkoisesta sivusta lienee tällaisessa blogikirjoittamisessa kyse?

Pitääkseni blogituntumaa vireillä, käyn lukemassa teidän juttujanne. Monia sanoja haluaisin jättää kommentiksi, mutta sinne ne jäävät otsalohkooni muhimaan haihtuakseen kadoksiin.

Ilokseni huomasin, että pitkään hiljaisena olleet Kivipellon Saila, Suvikumpu ja Marian koti ja puutarha ovat jälleen aktivoituneet blogimaailmassa. Heitä kaikkia olen kaivannut, kuten varmasti muutkin. Ehkei minuakaan ihan heti unohdeta, jos en saa kaikenkattavaa jumiani nujerrettua.

Jos viikonpäivät ja kellon viisarit rientävät vauhdilla eteenpäin, tämä talvi sen sijaan junnaa paikallaan. Käykö joku salaa vääntämässä kalenterin takaisin tammikuun alkuun heti helmikuun ensimmäisen päivän jälkeen? Pakkasta, lunta, lunta, pakkasta, lunta ja pakkasta. Kuin ärsykkeeksi muutama leudompi päivä, jotta sekaan saadaan jäätiköitä kadut ja polut pullolleen.

Kevään ensimmäinen koulittu kelloköynnös.

No niin, eiköhän ruikutus tältä erää riitä. Olen minä saanut saamattomuuden viittaa ravistettua niinkin paljon, että laitoin jo toisenkin erän siemeniä multaan. Varmuuden vuoksi kylvin lisää kelloköynnöksiä ja Zazu-paprikaa sekä keijunmekkoa.

Tammikuun kylvöksestä California Wonder -paprikat itivät hyvin. Zazuista vain yksi ainokainen. Kelloköynnöksistä kolme jo koulin, muut ovat vasta koukkuja mullan pinnalla. Keijunmekot miettivät ja miettivät. Nyt muutama on mullan pinnassa.

Päiviin on tullut mukavasti pituutta ja tulee jatkuvasti lisää. Iltapäivälehdet ennustavat keväästä tulevan pitkä ja kolea. Ilmatieteenlaitoksen pitkän ennusteen seurannasta löysin seuraavan arvion:

"Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen (ECMWF) mukaan helmikuun 2024 alussa julkaiseman vuodenaikaisennusteen mukaan maaliskuusta toukokuuhun ulottuvalla kolmen kuukauden jaksolla on odotettavissa keskimäärin seuraavaa:

Lämpötila

Jakson keskilämpötilassa ei ole nähtävissä poikkeamaa suuntaan tai toiseen.

Sademäärä

Jakson sademäärä on laajalti lähellä pitkän ajan keskiarvoa. Maan itäosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa voi paikoin sataa hieman keskimääräistä enemmän."

 Kohti heräämisiä siis; niin minun itseni kuin luonnonkin.