Näytetään tekstit, joissa on tunniste marhanlilja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste marhanlilja. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. heinäkuuta 2026

Kanttaajan työmaa

Lilium martagon 'Arabian Night'

On tämä puutarhaelämä jännittävää ja täynnä yhä uusia yllätyksiä. Juuri kun ajattelee parhaimman kukinnan olevan jo ohi, joku ryhmä päättääkin näyttää parastaan. Varjo- ja marhanliljat ovat jo jonkin aikaa pullistelleet nuppujaan. Nyt kesäkuun lopulla pulllistelu on saavuttanut lakipisteensä ja nuput avautuvat. Näistä kaunokaisista saan taas kiittää lajikohtaista kasvitartuntaa, intoa kerätä erilaisia marhanliljoja. No, ihan ei ole mennyt niiden kanssa putkeen, kun osa istutetuista ei ole suostunut kotiutumaan. Nimienkin kanssa on voinut tulla sekaannuksia, mutta kauniita ne ovat kaikki.

Lilium martagon 'Claude Shride'

Marhanliljat eivät nyt yksin juhli kauneimpien kukkien parhaita päiviä. Pionitkin ovat uhkeimmillaan, mutta niistä toiste. Näyttää siltä, ettei ihan karmeinta kaatosadetta osu pionikukintaan, vaikka vettä onkin satanut.

Rinteiden kanttaus on hoidettu


Sain vihdoin puutarhan kitkentäkierroksen hoidettua. Pientä hienosäätöä on monin paikoin vielä tehtävänä, mutta sehän ei lopu koskaan. Istutusalueiden reunoja olen kantannut jo useamman vuoden. Ensimmäisellä kerralla siinä riitti työmaata. Kaivoin kunnon urat kukkapenkkien ympärille erottaen ne nurmikosta. Ostin jopa tehtävään suunnitellun kanttausraudan, jonka käyttö jäi vähäiseksi ja palasin lapioon. Ravistelin urista kaivamani nurmituppaat mullasta ja vein ne puutarhakompostiin. 

Hedelmätarha 21.6.
 

Aluksi kanttausuria piti huoltaa monta kertaa kesässä. Nurmikko ja rikat hiipivät hiljaa ja huomaamatta uriin. Mitä kauemmin niiden antoi juurtua ja kasvaa, sen työläämpiä ne oli poistaa. Parin kesän jälkeen urien hoitaminen oli jo paljon helpompaa. Urat pysyivät siisteinä ja kitkettävää on ollut vuosi vuodelta vähemmän. Leutoina syksyinä kanttausurat on voinut huoltaa muiden syystöiden jälkeen. Näin kevät on alkanut ikäänkuin puhtaalta pöydältä. Urat ovat olleet valmiiksi siistejä, eikä kevään kiireissä ole tarvinnut urien siistimiseen panostaa.

Nurmikkoa on helppo leikata, kun ei tarvitse varoa istutuksia. Toisinaan kanttausuran siistimiseksi riittää nurmikon puoleisen reunan trimmaaminen. Nurmikkohan tuppaa hiipimään uraan ja sitä kautta istutusalueelle. Yksittäisiä yrittäjiä voi napata sormin ohi kulkiessa. Joukkoleviäjät hoituu näppärästi teknisillä vempaimilla. 

Takana on nyt useamman vuoden kanttauskokemus. Olen tyytyväinen tähän tapaan. Aloittaminen vaati vähän tiukemman puserruksen, mutta aika pian tehtävä helpottui ja nyt voi syvällä rintaäänellä todeta työn kannattaneen. Puutarhan yleisilme on siisti ja istutusalueet pysyvät paremmin rikattomina.  

Edessä siintää Majalis- ja Hortensiapenkit, oikealla kaartuu alkava Oikearinne.


Istutusalueeni ovat enimmäkseen kohopenkkejä. Ne ovat syntyneet kasaamalla maata joko suoraan nurmikolle tai muulle sopivalle paikalle. Aluksi on ollut pieni keko, johon olen istuttanut pensaan, perennan tai pari. Vähitellen keko on venynyt ja levinnyt, kasvien määrä lisääntynyt ja nälkä kasvanut syödessä. 

Kiemurapenkki 21.6.
 

Pian tarve saada lisää tilaa istutuksille tarkoitti nurmikon vähentämistä. Sehän sopi minulle hyvin. Yläpihalta nurmikko oli poistunut jo vuosia sitten. Alapihalla sitä sai olla, mutta vuosi vuodelta vähemmän, kuten aika on osoittanut. 

Eräs henkilö totesi minulle nurmikkoni leikkaamisen olevan työlästä mutkittelua ja poukkoilua lukuisten istutusalueiden vuoksi. Jaa, mielipiteitä on monia. Ruohonleikkuusessioni kestää noin tunnin, eikä minua haittaa kiertää leikkurilla puskiani. Oman nurmikkoni lisäksi leikkaan aidan vierestä muutaman metrin kunnan puolelta vähentääkseni ruohon ja muiden kasvavien siirtymistä aidan ali meidän puolelle. Kerran viikossa nurmikonleikkuuta useimmiten riittää. Kiivaampana kasvukautena leikkaan kaksi kertaa puolessatoista viikossa.

Hostapenkki syntyi pari kesää sitten.


Alkuvuosina testasin erilaisia tapoja rajata istutusalueita. Kokeilin muutamissa paikoissa kiviä, mutta pitkän päälle se osoittautui hankalaksi. Nurmikko kasvoi hanakasti kivien väleihin. Siinä vasta hommaa riittikin, kun kivet piti säännöllisin välein nostaa pois saadakseen välit kunnolla puhtaiksi. 

Nyt kiviä on parissa paikassa lähinnä koristeena. Istutuksia laittaessani kivet ovat toimineet myös alkuun pidättämässä vettä kasvien tyvellä. Kohopenkeistä vesi kun valuu nopeasti kanttausuraan. Etenkin rankkasateella. Istutusten kotiutuessa tilanne tasaantuu. Juuret ulottuvat syvemmälle ja saavat juotavaa omatoimisesti. 

Anemone hupehensis - Syysvuokko Kiemurapenkissä


Olen kokeillut kanttaamisessa myös kivituhkalla peitettyä maanrakennuskangasta. Pitkulainen soiro kangasta ja sen päälle tuhti kerros kivituhkaa. En suosittele. Ruoho ja rikat kasvavat kivituhkassakin, vaikka alla olisi millainen kangas. Saatat myös haluta laajentaa istutusaluetta, jolloin kuopan kaivaminen uusia istutettavia varten ei onnistu. Lapio ei mene kankaasta läpi. 

Entä, kun haluat päästä kankaasta eroon? Niitähän ei suositella käytettävän enää ollenkaan, koska monien materiaalina on muovi. Kankaaseen on tarttunut ja kasvanut jos jonkinlaisia juuria ja kiinnikkeitä. Kangas on uponnut maahan ja sen ylös saamiseksi tarvitaan ruista ranteessa. Kokeiltu ja koettu on. Ei enää koskaan. 

Ainoa lohtu tässä kokeilussa on ollut se, etten erään näkemäni idean mukaan valanut kivituhkan päälle sementtiä. Näin ruohonleikkurin toisen puolen pyörät kulkisivat tanakalla alustalla ja siistiä tulisi. Huh! Kiitos, että joskus sentään järki kulkee päässäni.

Bermuda


Yläpihalla ei kanttaamista tarvita. Istutusalueet on erotettu kivituhkakäytävistä lautareunuksilla, jotka jäävät kasvien peittämiksi. Käytäviä haravoin säännöllisesti. Käyn ne läpi kerran pari kesässä myös heiluriharalla, jolla rikat irtoavat kohtuullisen helposti. Voikukkia joutuu kyllä kitkemään muillakin välineillä. Niitä ei sentään kivituhkaan aivan tuhottomia määriä ilmesty.

Bermudan sisäpuolelle sijoittuu Pikkupuutarha, jossa käytävät ja istutusalueet on reunustettu turveharkoilla. Niihin voin palata toisella kertaa.

Puistopäädyn peuraportti


Puutarhassa riittää töitä koko kasvukauden ja jonkin verran muulloinkin. Minulle puutarha on harrastus, arkikuntoilupaikka ja terapiatila. Siellä touhuaminen ei ole pelkästään suorittamista, vaan kivaa ajankulua, omien ja muilta ammennettujen ideoiden temmellyskenttä. 

Järjestelmälliselle luonteelleni sopii siisti, hoidettu puutarha. Se vaatii työtä, mitä en onnekseni pelkää. Tekemisen määrää helpottaa monet kikkakolmoset. Kanttausidean löytyminen on ollut minulle keino, joka on auttanut pitämään puutarhan kuosissa. Silloinkin, kun en ole ehtinyt tai innostunut tismalleen päivälleen pihalla ahertamaan. 

Puutarhoja on monenlaisia. Myös menetelmiä puutarhan laittamiseen. Mielestäni jokaisen puutarha on kiinnostava ja hieno juuri sellaisena kuin omistaja sen haluaa olevan. Tykkään omastani, olen siitä ylpeä. Näin tulee ollakin.

Lathyrus odoratus - Tuoksuherne


Ihania heinäkuisia kesäpäiviä kaikille!


keskiviikko 4. maaliskuuta 2026

Tomaatit multaan ja vatsaan

 
Tammikuussa kelloköynnöksiä ja paprikoita kylväessä oli vielä aika vaikea saada itsensä kevättunnelmiin. Nyt paukkupakkasten alkaessa olla ohi - ainakin niin toivon - kevät on jo huomattavasti uskottavammin näköpiirissä. Jos vähän psyykkausta tarvitsenkin, siinä auttaa tomaattien kylvö. Se tapahtuu tässä huushollissa perinteisesti maaliskuun alkupäivinä.

Multaan piilotin seuraavien tomaattien siemeniä:

Solanum lyc. 'Sungold'
Solanum lyc. 'Supersweet 100"
Solanum lyc. 'Gardener's Delight'
Solanum lyc. 'Vilma'
Solanum lyc. 'Yellow Pearshaped' ja
Microdwarf 'Orange Dream', jonka siemeniä sain pari vuotta sitten Kivipellon Sailalta.


Taimilaatikko on nyt pesuhuoneen lattialämmössä, josta sen nostan takkahuoneen ikkunan alla olevalle pikkupöydälle, kunhan itämistä alkaa näkyä. Kun nämä on koulimiskuntoisia, onkin aika sytyttää kasvilamppu kellarin esikasvatushuoneeseen. Takkahuoneeseen ei enää montaa pottia mahdu. Eikä onneksi tarvitsekaan, kun kellarissa on hyvä paikka ja tilaa jatkaa kasvatusta.

Laitoin siemenpussit järjestykseen ja kirjoitin taimilaput jo edellisenä iltana. Kun sitten seuraavana päivänä aloin kylvämään, kummastelin, eikö 'Golden Sunrise' -tomaattia enää olekaan. Tarkoitus on käyttää olemassa olevia siemenpusseja ennen minkään uuden tilaamista. 'Golden Sunrise'n siemenet olivat niitä harvoja, joita tilasin vuodenvaihteessa Impectalta. 

Siivotessani kylvöurakan jälkiä, löysinkin avaamattoman pussin kaipaamaani 'Golden Sunrisea'. Pussi oli tarttunut toiseen siemenpussiin ja niinollen jäi tältä erää kylvämättä. Multahommat eivät tähän loppuneet. Aion kylvää myös unohtuneet tomaatin siemenet. Jonain toisena päivänä. Hyvin ehtivät.


Käymme ruokakaupassa yleensä kerran viikossa. Toisinaan kauppareissuja tulee enemmänkin, jos huomaan jonkin tärkeän loppuneen. Tai olen muuten asioimassa ruokakauppojen läheisyydessä. Pakastimeen ja kuivaruokakaappiin tuppaa kertymään monenlaista, jonka vuoksi olen viime viikkoina pyrkinyt systemaattisesti ruoanvalmistuksessa tyhjentämään omia varastoja.

Kuivaruokalaatikosta löytyi erilaisia tomaattivalmisteita ja purkki kikherneitä suolaliemessä. Siitä vaan reippaasti googlettamaan, jolloin löytyi sopivasti kikherne-tomaattikeitto. Kyllä tulikin hyvää soppaa, jota aivan varmasti teen toistekin. Tämä keitto muistuttaa hieman andalusialaista tomaattikeittoa, johon ihastuimme Espanjassa lomaillessamme jouluna 2019.

Ystävänpäiväksi tekemäni suklaakakku.
 
Tallennan hyväksi havaitut ruokaohjeet ja kirjaan niihin mahdollisesti tekemäni muutokset. Laitan myös merkinnän, jos kyseinen ohje miellyttää sekä maun että valmistuksen kannalta. Tästä on apua vaikkapa silloin, kun etsin johonkin tiettyyn hetkeen sopivaa ruokaa.

Kuvat olen lainannut Korpikangas Siemen -sivuilta


Minulle tulee varsin vähän mainoksia, mikä on hyvä. Eipä tarvitse niitä kantaa paperikierrätykseen, kun muovi- ja kartonkikierrätettävää on jo ihan riittävästi. Postilaatikosta sattui kuitenkin yhtenä päivänä löytymään Korpikangas Siemenen luettelo, jossa on sivu tolkulla toinen toistaan houkuttelevempia kuvia. 

Luettelo pyöri muutaman päivän työpöydällä sillä seurauksella, että tilasin pari uutta daaliajuurakkoa. Saapuvaksi odotan vasemman kuvan vuokkodaalia 'Blue Bayou' ja oikean kuvan kaulusdaalia 'Night Butterfly'. 

Kuvat olen lainannut Korpikangas Siemen -sivuilta.

Liljojakin tuli tilattua seuraavasti: ylävasemmalla tiikerililja Lilium lancifolium splendens 'Lady Alice' ja yläoikealla tiikerililja Lilium lancifolium splendens 'Red Velvet'.

Marhanliljoja on vaikea vastustaa. Odotan saapuvaksi alavasemman kuvan Lilium martagon 'Fairy Morning' ja alaoikean kuvan Lilium martagon 'Peppard Gold'.  


Vanha lehtikaktukseni on ollut pitkään huonossa hapessa. Kuvittelin pelastavani sen siirtämällä kasvin altakasteluruukkuun. Siitä kaktus ei tykännyt ollenkaan. Lehtien pudottelu kiihtyi sellaista vauhtia, että pelkäsin kasvin lopun olevan lähellä. Altakasteluruukku on muovia (tai jotain muovin kaltaista ainetta), joka ei saviruukun lailla hengitä. Etenkin talviaikaan liikakastelun uhka on suuri, jollei huomaa pitää kunnon välejä vesisäiliön täyttämisellä. 

Palautin lehtikaktuksen  takaisin saviruukkuun. Palautusvaiheessa huomasin huonovointisuuden syynä olleen todellakin liika märkyys. Nyt kaktus on selvästi piristynyt. Se on alkanut kasvattaa jatkoa lähes jokaiseen oksanpätkään. 


Vaikka lehtikaktus on toipumisen tiellä, otin siitä varmuudeksi muutaman oksanpätkän kasvattaakseni uuden kasvin. Yllättäen huomasin kahdessa kärjessä nuput. Ehkä olisi viisasta napsaista nuput pois, jotta kasvi käyttäisi kaikki voimansa juurtumiseen. Taidan ottaa emokasvista vielä muutaman pätkän lisää
 
Tämä lehtikaktus on pärjännyt monissa myrskyissä. Kerran edesmennyt kissamme Juuso pudotti kaktuksen terassin kaiteelta maahan. Pudotusta oli kolme metriä ja alla norjanangervopensaat, mutta ilokseni kaktus selvisi hengissä. Silloin kaktuksesta katkesi monta isoa oksaa, joista sain poikasia jaettaviksi ystäville. Itselle en jättänyt ainuttakaan, mitä nyt ihmettelen. 


Kotikadulla alkaa asfaltti näkyä. Öisin mittari painuu pakkasen puolelle, mutta päivisin luvataan plussaa. Viikonlopuksi jopa +7 lämpöastetta ja auringonpaistetta. Johan on jännää tämä maaliskuun alku.


perjantai 25. heinäkuuta 2025

Perässä tullaan


Näillä helteillä vikkeläliikkeinenkin ihminen hidastuu, eikä ajatuskaan kulje talviseen tapaan. Ylenmääräisen kuumotuksen lisäksi olen onnistunut järjestämään itselleni monenmoista ohjelmaa, jonka puitteissa on pitänyt kiirettä. Isäkin sairastui johonkin kesäflunssaan. Korkeiden tulehdusarvojen alentamiseksi aloitettiin antibiootit. 97-vuotismittarin ylittäneen papan kanssa ei haluta ottaa turhia riskejä. Nyt hän on jo paremmassa kunnossa. Sitkeä kaveri.
 

Kaiken värisiä pioniunikkoja putkahtelee pihassa mitä omituisimmissa paikoissa. Edellisten kesien siemenkylvöjen seurauksia saa nyt ihmetellä ja ihastella. Kylvin erilaisia pioniunikoita myös ylös kaivetun metsäruusun tilalle. Kovasti kummastuttaa, miksi valtaosa kukkivista on lähinnä kerrottuja liloja pioniunikoita. Mihin ne kaikki muut värit ovat menneet? Paljon on vielä nuppuja odottamassa avautumisvuoroaan, joten jospa sieltä jokunen vaaleanpunainenkin tulisi.

Muutama ruusunverso on penkistä noussut, kuten epäilin tapahtuvankin. Useimmat on hentoisina voinut nyppäistä paljain sormin pois. Kartiovalkokuusen tyvelle on nähtävästi jäänyt yksi tai kaksi isompaa juurta. Pelkäsin näin käyvän, kun en uskaltanut liiaksi häiritä kuusten juuria. Nyt ajatuksena on kaivaa jokainen nouseva ruusunverso pois, kunnes niiltä loppuu taistelutahto. Jos näin ei käy, on harkittava kuusten nostoa ja juuriston puhdistamista. 


Marhanliljojen kukinta-aika tuli ja meni. Osa niistä ei noussut ollenkaan. Tai nousi ja kuivui kokoon kukkimatta. Tämä tummahipiäinen kukki tänä kesänäkin kahdessa paikassa juuri niin kauniina kuin toivoa saattaa. Se ei ole kovin innokkaasti rehevöitynyt. Suunnitelmissa on hankkia lisää marhanliljoja ja vieläpä useampi sipuli kerralla, vaikka niitä vaikea onkin löytää. Eivätkä sieltä halvemmasta päästäkään ole.  


Kuvittelin olevani jotenkin kartalla näiden nimien suhteen. Vaan enpä ole enää. Saaripalstan Saila onnistui sekoittamaan postauksessaan nimikäsitykseni. Olen kutsunut tätä tummaa 'Russian Morningiksi'. Ei taida olla. 

Lilium martagon 'Claude Shride'

Allaspenkistä nousi muutama 'Claude Shride'. Jos nyt tämänkään nimestä uskallan olla varma. Muut alueelle istutetut eivät kukkineet. Toivon niiden muhivan mullan alla siihen malliin, että tulevat sieltä vaikkapa ensi kesänä minua tervehtimään. 

Entisen leikkimökin taakse, syreenien alle on muodostunut varjoliljojen kokoontumispaikka. Olen ripotellut varjoliljojen siemeniä muutamille alueille. Tämä on yksi niistä. Niillä on ilmeisen hyvä paikka kasvaa ja lisääntyä, kun harvemmin tuolla tallustelen tai muutakaan puuhaan. Varhain keväällä tapaan leikata pois syreenin taimia, jotta koko paikka ei aivan puskoituisi.  

Iris graminea - Mätäskurjenmiekka

Iristenkin aika on jo ohi. Meinaan aina unohtaa mätäskurjenmiekan, joka kasvaa Päivänliljapenkin naapurin puoleisessa päässä. Sen kukkia en ihan heti huomaa, koska ne piiloutuvat lehtien lomaan. On se niin nätti, että voisi näkyä paremminkin. 

Iris graminea - Mätäskurjenmiekka

Kaivoin mätäskurjenmiekkaa viime syksynä toisaalle istutettavaksi. Siellä se heräsi tänä kesänä, mutta ei vielä kukkinut. Sitäkin enemmän kukkia tuli vanhan paikan mättääseen. 

Vasemmalla verikurjenpolvi 'Elke', yläoikealla verikurjenpolivi, alaoikealla idänkurjenpolvi 'Baby Blue'

Kurjenpolviin tykästyn vuosi vuodelta enemmän. Ne ovat helppoja hoitaa ja kukkivat pitkään. Tänä kesänä kaikki kurjenpolvet rehottavat ylenpalttisesti. Erityisesti tavallinen verikurjenpolvi on venynyt vähän joka suuntaan ja retkottaa paikoin muidenkin kasvien päällä. Kuumuuden vuoksi olen antanut sen olla. En ole tottunut leikkelemään kurjenpolvia, mutta viileiden säiden saapuessa saatan parissa paikassa hiukan rajoittaa verikurjenpolvien maailmanvalloitusta.

Geranium pratense 'Splish-Splash' - Kyläkurjenpolvi

Kyläkurjenpolvi 'Splish-Splash' on muistaakseni OmaPiha-lehden tilaajalahja vuosien takaa. Sitä on kahdenlaista. Toinen on sininen. Toinen taas valkoinen, jonka terälehdissä on sinisiä raitoja. Tämä 'Splish-Splash' kasvaa melko korkeaksi, mutta pysyy hyvin pystyssä tukematta huonoillakin ilmoilla. Se on seikkaillut puutarhassani eri paikoissa. Kotiutuu aina nopeasti uuteen paikkaan. 

Eryngium alpina - Alppipiikkiputki

Alppipiikkiputki on saman tyyppinen kuin sinipiikkiputki. Kukinto kuitenkin suurempi ja sinerrys vähitellen hopeisempi. Tämä kasvi hoitaa lisääntymisensä ihan itse. Ei siitä riesaa ole tullut.

Eryngium alpina - Alppipiikkiputki

Pörriäiset tykkäävät alppipiikkiputkesta. Jokaisessa kukassa on kimalaisia ja muita pörriäisiä kerralla lukuisia. Osa näyttää käyttävän alppipiikkiputkia laskeutumisalustanaan ja lentomatkojensa lepopaikkana. Olen luullut useammankin pörriäisen olevan hengetön, mutta pikkuisen koskiessa lähtevät liikkeelle.

Thalictrum 'Elin' - Jaloängelmä

Yksi Ruusupenkin ängelmistä kasvaa joka vuosi hurjan korkeaksi. Tulkitsen sen olevan jaloängelmä 'Elin', jonka olen istuttanut 2020. Istutin samana kesänä useamman erilaisen ängelmän, joista osa on lähtenyt omille teilleen. En ole laittanut taimille nimilappua, eikä kirjaamani tiedotkaan ole riittävän täsmällisiä.

Kävin huvikseni mittaamassa Elinin korkeuden. Se huitelee 220 sentissä. Yhtä korkeaksi osoittautui punaherukkapensaassa kasvava punainen sormustinkukka. Korkeahan tuo Elin on joka vuosi, mutta nyt se ylitti edellisvuotiset mittansa. Kiva kuvata moisia hujoppeja. 

Syyspenkissä on kunnon sekamelska. Samanaikaisesti kukkivat monet itsestään kylväytyneet harjaneilikat, pallerokiurunkukka, harmaakäenkukat ja keijunkukka 'Hanskin' vielä sinnittelee. Komeamaksaruoho taasen vasta aloittaa kukintaansa. Etelänruusuruoho on kallistunut nurmikolle (ei näy kunnolla tässä kuvassa). 

Kaikenlaista rikkakasvia yrittää vallata tilaa penkin taustalla. Kukapa niitä raaskisi mennä tässä helteessä kitkemään, kun samalla joutuisi tallaamaan kukkivia kasveja. Pitäisikö kohta mennä helpottamaan ahtaalla olevan kääpiöhopeakuusen oloa?


Puna- ja valkoherukat on poimittu ja mehuksi keitetty. Punaherukkatertut olivat runsaita, marjat suuria. Ja niin kypsiä, että putosivat melkein itsestään ämpäriin. 

Mustaherukoita ei paljon tule, kun pensaitakin on vain kaksi. 'Pohjan Jätti' tekee isokokoisia marjoja, mutta pensaat pysyvät vuodesta toiseen vähän liiankin kompakteina. Karviaiset eivät vielä ole kypsiä.


Ostin myös muutaman rasiallisen puutarhavadelmia. Niin hyvän makuisia, että meinasi kieli mennä solmuun herkullisuudesta. Viime talvena etsin jälkiruokaa varten kaupoista kotimaisia vadelmia. Ulkomaiset pakastemarjat kun suositellaan kuumennettavan. Kotimaisia vadelmia oli vaikea löytää ja kalliitakin olivat. Päätin ennakoida tilanteen pakastamalla itse vattuja. Nyt se on tehty.


Tomaatteja on kypsynyt reippaassa tahdissa. Vähään aikaan ei ole tarvinnut kaupasta ostaa salaattia, kurkkua eikä tomaatteja. Myös uusi retiisisato kypsyi syötäväksi. Muistin leikata kasvimaalta myös persiljaa ja ruohosipulia talven varalle pakkaseen. 
 

Fragaria vesca - Ahomansikka

Ahomansikoita kasvaa tontilla siellä täällä, perennojen lomassa ja marjapensaiden alla. Niitä tulee napsittua puutarhassa kierrellessä. Ahomansikoissa on lapsuuden kesien maku.

Hymenocallis - Lukinlilja

Olemme virittäneet tontille peura-aitoja. Vihreää aitaverkkoa ja harjaterästankoja. Koko tonttia ei voi aidata, koska piha on eri tasossa ja tonttiliittymiäkin kaksi. Ne tarvitsisivat kunnon portit, mikä nyt ei vaan onnistu. Kunhan saamme pahimmat kulkureitit peuroilta estettyä. Vielä on suunniteltava talon molempiin päätyihin ja pariin muuhun paikkaan jonkinlaiset porttisysteemit helpottamaan kulkua. Siis meidän asukkaiden, ei peurojen. En tykkää yhtään verkkovirityksistä, vaikka olisivat vähän siistimpiäkin. Vielä vähemmän tykkään peuroista, joten näillä virityksillä mennään.

Lilium 'Spring Pink'

 
Puutarhan kuvaaminen, juttujen kirjoittaminen ja teidän blogienne kommentointi laahaa pahasti jäljellä. Talvella viimeistään on taas enemmän aikaa. Eiköhän sitä ennenkin.

Kivoja kesäpäiviä ja mukavaa alkavaa viikonvaihdetta! 

 

perjantai 8. heinäkuuta 2022

Liljat, liljat, ihanat marhanliljat ja varjoliljat!

Lilium martagon Claude Shride
 
Moni kasvi jätti keväällä heräämättä, myös osa vuosia pihassani viihtyneistä liljoista. Marhanliljat eivät onneksi kuulu tähän porukkaan, mistä iloitsen. Heistä pidän valtavasti. 

Pahoittelen jo etukäteen sitä, että nimet saattavat olla kuvien alla väärin. Kaikki nimetyt olen tilannut ja istuttanut, mutta nimitikut ovat neljässä-viidessä vuodessa kadonneet.

Lilium martagon Manitoba Morning


Varjo- ja marhanliljojen kuvaaminen on minusta vaikeaa. Ovat kuin meikäläisen pihan Eiffel-torneja; joko saat kuvan latvasta, keskikohdasta tai tyvestä, mutta koko kasvin kuvaan saadakseen pitää peruuttaa turhan kauas. Tänä vuonna varsinkin näistä liljoista on kasvanut korkeita ja jokainen varsi on ollut pullollaan nuppuja.

Lilium martagon Guinea Gold


Guinea Gold kukkii vasta toista kertaa, vaikka olen istuttanut sen samanaikaisesti Manitoba Morningin ja Claude Shriden kanssa kesällä 2018. Toissa vuonna olin tilaamassa lisää marhanliljoja, mutta valitettavasti kiinnostava sipulikauppa joutui perhesyistä lopettamaan. Eurooppalaisia verkkokauppoja olen silmäillyt, vaan en ole saanut tilattua.

Lilium martagon var. Cattaniae


Tästä tummasta marhanliljasta pidän kaikkein eniten. Sen tumma sävy on hyvin kaunis kaikissa valaistuksissa. Tämän värin olen hankkinut ensimmäisenä ja sitä on puutarhassani useammassa paikassa.

Lilium martagon var. Cattaniae

Minulla kesti jonkin aikaa sisäistää varjoliljojen ja marhanliljojen ero. Kutsuin pitkään kaikkia varjoliljoiksi. Ei  kai se niin vaarallista ole, eivätkä nämä liljat ainakaan ole ottaneet nokkiinsa. Innostun joskus yksittäisistä asioista turhankin intensiivisesti. Kunnes tulee seuraava innostuksen kohde, jolloin edelliset ikäänkuin sulautuvat omille paikoilleen aivopoimuissani.


Pörriäiset näyttävät tykkäävän marhanliljojen annista. Niillä ei ilmeisesti mene pää pyörälle, vaikka joutuvat riippumaan omituisissa asennoissa.

Lilium martagon - Varjolilja


Varjoliljat aloittivat kukintansa paljon ennen marhanliljoja. Tämä vuosi tuntuu olevan otollinen niillekin. Näitä punasävyisiä varjoliljoja on putkahtanut puutarhassani mitä omituisimmista paikoista. Syksyisin ripottelen siemeniä takaisin penkkehin, uusiinkin paikkoihin. Minua ei haittaa, vaikka ne kokonsa tai värinsä puolesta eivät niin sointuisi muihin kasveihin. Kasveille, jotka ovat vieneet sydämeni, on erityisoikeuksia. Kuten näillä turbaanihatuilla.

Viime kesänä istutettu valkoinen varjolilja ei sitten enää tänä kesänä noussut. En luovuta. Uusi valkoinen varjolilja on hakusessa.

Lilium pumilum - Pellavalilja


Vuosi sitten ostin muutaman pellavaliljan. Se kukki pienimuotoisesti heti istutusvuotenaan ja nyt vielä runsaammin. Siromuotoinen, varjoliljojen kaltainen muoto kukassa. Ehkä siksi siihen tykästyinkin.

Lilium pumilum - Pellavalilja


Äkkipäätä ajattelematta istutin sen tyhmään paikkaan. Liian aurinkoiseen, liian lähelle käytävää, jolloin se kallistuu kulkuväylälle. Enkä tullut ajatelleeksi, että lilat jalopähkämöt kukkivat samaan aikaan. Yhdistelmä ei hivele silmiäni. Koko penkki kaipaa uudistusta, joten haitta on mitätön. Ajattelen asiaa joskus myöhemmin.

Rosa gallica Mundi - Kirjoapteekkarinruusu


Toissa kesänä Pikkupuutarhaan siirretty kirjoapteekkarinruusu alkaa vihdoin osoittaa kotiutumisen merkkejä. Nyt siinä on lukuisia nuppuja ja avautuneita kukkia. Kovin iso puska ei vieläkään ole, mutta eipä siitä korkeudeltaan suurta koskaan tulekaan. Olen edelleen sitä mieltä, että pitkään paikallaan kasvaneiden pensasruusujen ylös kaivaminen ja muutto yläpihalle kannatti. Ilman muuta menee tovi siihen, että kasvit siirron jälkeen ovat parhaimmillaan.

Rosa centifolia Muscosa - Sammalruusu


Alapihan Kaivoruusupenkissä vuosia asustanut sammalruusu ei kukoista mutta eipä tuo kuolekaan. Jälleen kerran se teki yhden ainokaisen kukan, josta olen iloinen. Oksa, johon kukka avautui on maksimissaan maasta mitattuna 20-senttinen. Jotta sain otettua kukasta kukan jotakuinkin järkevästi, viritin männynoksasta tuen. Kuiva karahka ei siis ole alkanut kukkimaan. Pientä tuunausta vain.

Papaver Amazing Grey


Kaikki siemenestä kasvattamani Amazing Grey -silkkiunikot kehittivät monta nuppua, joista osa on jo kukkinut. Muutamia siemeniä jäi vielä pussiin ja toki aion kerätä kukkineista mahdolliset siemenet. Jospa tästä tulee samanlainen joka paikkaan vaeltava kukka, kuten lilakukkaisesti pioniunikosta.

Papaver somniferum - Pioniunikko


Tätä lilakukkaista pioniunikkoa löytyy alapihalta vähän sieltä sun täältä. Muuten kiva kukka, mutta sillä on liian villi kasvutapa. Harvemmin se asettuu istutusalueella keskelle tai taakse, mihin se kokonsa puolesta sopisi paremmin. Ei, aina  pitää ryhtyä kasvamaan kaikkien muiden edessä. Mielellään kanttausurassa tai jossain muussa oudossa paikassa. Varsinkin Ruusupenkki (josta tämäkin kuva on) on parhaillaan kuin räjähdyksen jäljiltä. Kiitos pioniunikoiden. Osan annan kasvaa, osan kitken jo pikkuisina pois. 

Minulla on muutenkin outo suhde pioniunikoihin. Tai pioniunikoilla minuun. Tämä lilakukkainen on oikeastaan ainoa, joka viihtyy meillä vuodesta toiseen. Olen ostanut pussitolkulla niin kerrottuja kuin yksinkertaisiakin, kaiken värisiä pioniunikoita. Olen esikasvattanut, suorakylvänyt ja ripotellut siemeniä niin keväällä kuin syksylläkin. Aina yhtä surkein tuloksin. Joskus joku yksittäinen ryhtyy kasvamaan. Ei koskaan mitään rohkeaa värien leiskuntaa tai romanttista hörhelönäkymää. 

Paeonia l. Coral Charm


Pionien kukinta alkaa vähitellen laantua. Sarahin ja Karlin terälehdet varisevat penkkiin. Parina päivänä on satanut mukavasti auringonpaisteen lomassa. Ei siis tänä kesänä massiivista kaatosadetta juuri pionien kukinnan aikaan. Pionipostauksessani mainitsin, että Coral Charm kukkii vain yhdellä nupulla. Niin vain vihreiden versojen lomasta kasvoi toinenkin varsi, jonka kukka on parhaimmillaan luultavasti perjantaina. Tosin nuppuvaihekin on kiehtovan kaunis.

Paeonia l. Bartzella


Edellisen postauksen oudon näköinen nuppu on kuin onkin Bartzella. Tässä hempeä kaunotar takaa...

Paeonia l. Bartzella

...ja tässä edestä.
Juuri nyt en ole menossa taimikauppaan, mutta vastaisuuden varalle laitan "korvan taakse" ajatuksen, että näitä keltaisia voisi olla yhdessä ryhmässä useampi. Pionit ovat usein aika tyyriitä, jolloin niitä ei raaski kerralla ostaa monta. Keltainen ei monen muun tavoin ole puutarhassa lempivärini. Paitsi syysruskaan se sopii erinomaisesti. Vaan tällainen hento keltaisuus kyllä kelpaa.

Edellisen kerran ostin marketista pussillisen näitä "kesäiriksiä" pari vuotta sitten. Istutin ne syksyllä maahan ja kukkivatkin keväällä. Sen jälkeen niistä ei sitten ole näkynyt edes lehtiä. Nyt ostin samanlaisen pussukan keväällä istuttaen ne ruukkuihin. Aluksi kasvoi lehtiä, kuin sipulinvarsia ikään. Hyvin nuo kukkivatkin. Ensin ilmestyi valkoisia ja niiden kuihduttua liloja ja sinisiä. Yritän talvettaa sipulit kellarissa. Jos vaikka saisin ne taas ensi kesänä kukkimaan.

Aruncus dioicus - Töyhtöangervo

Töyhtöangervoista osa kukkii parhaillaan. Aurinkoisena päivänä näissä surisee ja pörisee joukko lentäviä. Töyhtöangervo toimii meillä erinomaisena kasvina paikassa, johon talvella kolataan lunta. Se nousee uskollisesti joka kevät ja kasvaa nopeasti kohtuullisen korkeaksi toimien näköesteenä. Ainoa huono puoli on sen leviävyys, mikä taasen johtuu siitä, että meillä on molempia sukupuolia. Pienenä töyhtöangervo on helppo kitkeä, mutta suuremmaksi kasvettuaan sillä on iso juurakko.

Kuvan keskellä vaalean vihreänä näkyvä haavantaimi.


Keväällä manaan miljoonia vaahteravauvoja, joita saa käydä nyppimässä mennen tullen ja siinä välissäkin. Nyt kesän myötä haapoja putkahtelee tuhkatiheään mitä ärsyttävimmistä paikoista. Puiston tieltä kaadetussa metsikössä kasvoi runsaasti haapoja, eikä niitä tietenkään kaulattu pariksi vuodeksi vaan metsäkone kaatoi ne kertaheitolla. Viime kesänä ehdin jo huokaista helpotuksesta, että voima haavanjuurista alkaa vihdoin ehtyä. Hui-hai, voimaa löytyy edelleen. Parista paikasta olen kaivaessani löytänyt paksua juurta. Suurin osa näyttää olevan kuitenkin kohtalaisen laihaa juurta, josta taimi lähtee nyppäisemällä. Tarkkana kuitenkin pitää olla, etteivät taimet ehdi kasvaa pituutta ja paksuutta. Silloin lapio on tarpeen.

Kuva on syreenien tyveltä, jonne kielo on levittäytynyt. Ennen siellä kasvoi enimmäkseen varjoyrttiä, mutta valaistusolosuhteiden muuttuessa valoisemmiksi valtaosa varjoyrteistä otti ja lähti. Näkyypä tuolla myös villiviiniä, jota olen lisännyt seinustalla kasvavasta säleikkövilliviinistä. Kuvasta oikealla on puuvajan muuri, johon olen villiviiniä istuttanut. Hyvin kasvaa ja levittäytyy, kun jo kiemurtelee taloakin kohden.

Krassi


Krassia pitää aina kesäkukkana olla. Laitan niitä yleensä pergolan kaiteen laatikkoon suorakylvönä. Ensin tuntuu, ettei kukkia ala millään ilmestymään. Sitten ykskaks nousee punaista ja keltaista väriä. Monena kesänä krasseihin on tullut pientä toukkaa, joka popsii lehdet nopealla vauhdilla. Saapa nähdä, käykö nyt niin?

Tuoksuherne

Myös tuoksuherneet ovat aloittaneet kukintansa. Tavallisesti istutan niitä isoon ruukkuun. Nyt laitoin kasvarin vierelle uuden lavakauluksen niin daalioita kuin tuoksuherneitäkin varten. Toimii paljon paremmin, kuin yksittäinen ruukku. Isompien istutusryhmien kastelu on helpompaa ja suurempi multatila kukkien kannalta kiitollisempi. Ehkä tänä kesänä raaskin poimia tuoksuherneitä myös maljakkoon, kun niitä on nyt enemmän ja varsiltaan paljon entistä vahvempia.

Tuoksuherne

Helteellä ikkunankarmien kunnostus oli tauolla. Maali jähmettyi pensseliin. Maalaajakin tuppasi jähmettymään pensselin toiseen päähän. Tämän viikon aikana projekti nytkähti taas liikkeelle. Tuuletusikkunat jäävät seuraavaan viikkoon, koska ne on otettava kokonaan irti maalausta varten. Hoitokissojen vuoksi talossa ei voi olla pihalle johtavia avoimia aukkoja.

Puutarhassa niin rikkaruohojen kitkeminen, kanttausurien huolto kuin kaikenlaiset istutustoimet ovat olleet niinikään tauolla. Maa on kuivuudesta koppuraista, eikä rikkaruohot suostu irrottamaan otettaan kokonaisina. Nyt huippuhelteinen sää on muuttunut tavalliseksi kesäsääksi, jolloin välillä ripsii vettä, välillä paistaa. Puutarhahörhö pääsee taas jatkamaan toimiaan käristymättä koppuraiseksi itsekin.


 Mukavaa viikonloppua kaikille!