Näytetään tekstit, joissa on tunniste oikearinne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oikearinne. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. toukokuuta 2021

Johan tuli kesä ja kiire!

Vaahtera kukkii

 
Tiistaina saapui luvattu lämpö ja paiste. Itse asiassa jo maanantai-iltana huomasi säätyypin muuttuneen leudommaksi. Poissa oli kolea tuuli ja takatalven maku. Mielestäni olen tehnyt  keväthommia tasaiseen tahtiin, eikä sää ole kovin paljon tekemistä haitannut. Siitä huolimatta kesäinen sää sai vipinää kinttuihin. Tekemistä on riittänyt ihan kiireeksi asti. Ehkä kiireisen tunnelman on tuonut jossain sisimmässä muhiva pelko, että tämä on vain väliaikaista. No, väliaikaista toki, mutta vasta ollaan toukokuun puolella ja reilusti. Kaikki on edelleen edessä, vaikka vauhdilla nämä pari päivää ovatkin ohi liitäneet.

Anemone nemorosa 'Robinsoniana' - Hämyvuokko

Kuvaaminen on jäänyt kiireisiksi näppäisyiksi joko aamutuimaan tai illansuussa. Ihan outoa taas kuvata kirkkaassa auringonpaisteessa. Silmiä joutuu siristelemään ja jyrkkien varjojen väistelyssä on tekemistä. Hämyvuokkojen kuvaaminen vasta onkin kellontarkkaa touhua. Aamulla ne ovat sykkyrässä, samoin illalla. Jotta onnistuisi ikuistamaan heidät terälehdet levällään, on oltava vikkelästi paikalla täyden paisteen hetkellä.


Maanantaina vatvoin mielessäni, vienkö tomaatit jo kasvariin. Vai odotanko muutaman päivän, kenties viikon tai pari. Hyvinhän nuo olisivat kellarissa mahtuneet olemaan, mutta halu päästää tomaatit "vapauteen" oli liian voimakas. Tiistaina tein monta kottikärryreissua ylä- ja alapihan välillä saadakseni painavat laatikot riittävän varovasti kuskattua. Alkaa taas löytyä talven kadoksissa olleita lihaksia, kun ravaa kellarin portaita ja porhaltaa tonttia ristiin rastiin lukemattomia kertoja puutarhaan liittyviä töitä tehdessä.

Tomaatit, kurkut ja paprikat ovat nyt kasvarissa. Laatikot ovat aika tiiviissä rykelmässä, jotta saan tuplaharson hyvin niiden peitteeksi illan suussa. Aamulla harso on käytävä ottamassa pois. Samoin olen pitänyt kasvarin oveakin päivisin auki, tosin ovensuussa on harso suoraa auringonpaistetta estämässä.

Yölämpötila hieman huolestuttaa. Vaikka päivällä ollaan ylitetty helleraja, öisin lämpötila putoaa alapihalla alle +8 asteen. Koska helteet tuskin pitkään jatkuvat, harkitsen väliaikaisen lämmittimen laittamista yöksi kasvariin.

Narcissus Bella Vista

Myös kesäkukkia olen rahdannut patiolle. Daaliat ovat surkeita, sillä olen laittanut ne multaan aivan liian aikaisin. Kasvivalaisimesta huolimatta daalioista on kasvanut kellarissa ruipeloita, joita latvoin ja poistin nuput. Nyt daaliat ovat tuplaharsojen suojassa talon seinustalla. Päivällä raotan harsoa siten, ettei aurinko pääse suoraan paistamaan kasveihin. Jos saavat kylmää, olkoon niin. Eipä niistä kauniita kellarissakaan kasva.

Narcissus Rip van Winkle


Sipulit laitoin myös multaan. Muutama jäi vielä pussiin, kun kasvimaan kartta odottaa vielä tarkennuksia. Mittasin kasvilavassa mullan lämpötilan. Noin 10 cm:n syvyydessä mittari näytti +12 astetta. Ehkä siihen on uskottava, sillä aurinko porottaa mustaan multaan koko päivän. Kylvöjä voisi siis alkaa jo tehdä. Viritin metallikaaretkin harsoja varten.

Tiistai-iltana leikkasin nurmikonkin kevään ensimmäisen kerran. Kaikkialla ei nurmi ollut vielä täydessä kasvussa, mutta monenmoista rikkaa sieltä kyllä nosti päätään innokkaana. Kylläpä näkymä siistiytyi hetkessä. Jossain välissä pitäisi ehtiä kunnostamaan kanttauksia. Huomasin ruohon hiipivän useassa paikassa istutusalueille, vaikka sinne on ehdoton kielto kurottautua.

Viime kesänä kaivoin Oikearinteen, portaiden vierustan mehikasvialuetta lukuunottamatta, kokonaan auki, kun siellä tuntui kasvavan enemmän rikkaruohoja kuin mitään muuta. Istutin rinteen yläosaan kolme Fairy-peittoruusua, joiden ympärille laitoin kuorikatetta pidättämään kosteutta ja tuomaan fiinimpää ilmettä muuten ankeaan paikkaan. Linnut ovat penkoneet ja viskoneet katteet ympäri rinnettä, eikä fiineydestä taida olla mitään jäljellä.

Myös mehitähdet olivat saaneet osansa kuorikatteesta kuin myös kaikenlaisesta muusta roskasta. Mietin, miten saisin roskat sopivan hellästi pois vahingoittamatta mehitähtiä. Noita pikkuruisia mehitähtipalleroita joitakin irtosi, mutta niitä laitoinkin sitten uusiin paikkoihin.

Maalipensseli osoittautui päteväksi työvälineeksi mehitähtialueen putsaamisessa. Parhaimmillaan työ sujui portailla istuen, vaikka siinä joutuikin vaihteeksi vasen käsin puuhaan. Ehkä olisi pitänyt mehitähtiä istuttaessa miettiä tämäkin asia oikeakätisen kannalta. Ei vaan, kukapa sitä moisia kriteereitä istutuksilleen asettaisi.

Anemone blanda mix - Balkaninvuokko

Balkaninvuokot ovat laittaneet tänä keväänä parastaan. Olen istuttanut niitä parina syksynä useamman pussillisen. Tässä taas huomaan, kuinka pikkusipuleita ei mielestäni kannata ripotella yhtä sinne ja toista tänne. Kauneimmillaan nämä kevätkukkijat ovat isoina ryppäinä. Taas kerran ihmettelen mix-pussukoiden sisältöä. Niiden kuvaläpysköissä on aina kaikki mahdolliset värisävyt edustettuina. Kovin on silti sinivoittoista. Ei yhtään punertavaa seassa.

Kumpikin puolisko rinteistä, kuten melkein kaikki muutkin istutusalueet, ovat nyt vihreinä scillojen lehdistä. Idänsinililjojen ja kirjokevättähtien kukinta alkaa hiipua ja menee hetki, ennenkuin muut kasvit murtautuvat lehtimassan läpi. Uusimpia ja kaikkein pienimpiä kasveja täytyy välillä käydä auttamassa eli tönimässä scillojen lehtiä sivuun, jotta kasvussa olevat saavat osakseen ilmaa ja valoa.

Clematis alpina - Alppikärhö


Monet kärhöt ovat osoittaneet heräämisen merkkejä jo pidemmän aikaa. Tiistaina huomasin alppikärhössä nuppuja. Vielä tämä kärhö on risuisen näköinen, kunnes lehdet pääsevät kunnon kasvuun.

Päätin myös leikata vähän lumikärhöä. Sitähän muutama postaus sitten pohdin ja neuvoja asiaan teiltä kyselin. Lähinnä leikkasin yläilmoihin ja sivuille törröttäviä oksia. Niin vain löytyi tuoreita silmuja senkin köynnöksen risteyskohdista. Jotkut kuivan kuolleilta näyttävät oksat osoittautuivat sisältä täysin vihreiksi eli osa oksista tuli turhaan leikatuiksi.

Clematis Multi Blue

Useimpia kärhöjä leikkasin viime vuonna kovalla kädellä, kun laitoimme niille uudet tuet. Pikkupuutarhan Multi Bluelle en ole tehnyt yhtään mitään. Se on saanut rauhassa  kiipeillä kriikunassa ja käyttää kiipeilemiseen edellisvuosien kuivuneita versoja. Sinne ne sulautuvat kriikunan lehtien sekaan. 

Minulla on ehkä liiankin yltiöpäinen into siivota kaikkea, mikä ei kasvien kanssa aina ole kovin viisasta. Tuija-aitaamme kävi leikkaamassa ammattitaitoinen puutarhuri. Hän kertoi vanhemman, puiden leikkaamiseen perehtyneen henkilön opastaneen, että "jollet ole varma oikeasta leikkaustavasta, älä leikkaa ollenkaan". Voisin sisäistää ajatuksen ainakin siihen saakka, kunnes opin kullekin kasville oikean leikkaustavan.

Pahoittelen tämän jouluruusukuvan epämääräisyyttä. Kirkkaassa auringonpaisteessa oli vaikea saada hyvää kuvaa kaunottaresta. Varsinkin, kun istutuspaikan vuoksi kasvia ei oikein pääse muusta suunnasta edes kuvaamaan. Voinette kuvitella, miten upeasti kukan viininpunainen väri näkyy yli scillameren. Vielä illan hämäryydessäkin väri erottuu niin selvästi, että saatan käydä sitä tuijottamassa makkarin ikkunasta.

Tänä keväänä jouluruusuni, varsinkin Double Ellenit, ovat kukkineet kauniisti ja runsaasti. Ne ovat lumonneet minut, vieneet sydämeni aivan kokonaan. Uskon, että ihmiset, jotka ovat hurahtaneet puutarhaan, ymmärtävät tällaisen tunteen, jopa kykenevät samaistumaan siihen. Yksi ainoa kukka voi palkita vuoden uurastuksen ja pyyhkiä pois kaikki pettymykset ja kadonneet kasvit. Jouluruusuni äärelle kyykistyessäni koen itseni onnelliseksi ja rikkaaksi ihmiseksi.

Matteuccia struthiopteris - Kotkansiipi


Heleää helatorstaita kaikille!


maanantai 31. elokuuta 2020

Rentoa porukkaa

Loppukesän odotetuimpia vierailijoita ovat perhoset. Lentämässä olen niitä nähnyt useita, mutta laskeutumista kuvattavaksi saakin odotella pidemmän aikaa. Kuvan amiraaliperhonen pörräsi punahatusta toiseen pysähtymättä yhteenkään niin kauaksi, että onnistuisin kuvaamisessa. Lopulta perhonen päätti levähtää lumikärhössä ja silloin sormi ehti ajoissa painaa laukaisinta.


Pikkupuutarhassa punahatussa tankkaavan  neitoperhosen kanssa meinasi kärsivällisyys loppua kokonaan. Siivet pysyivät tiukasti supussa perhosen vaihtaessa paikkaa punahatulla reunasta toiseen. Kyllä se välillä avasi siipensä levälleen, mutta juuri niinä harvoina hetkinä lepuutin laukaisinsormeani. Lopulta räpsin kuvia summanmutikassa toivoen edes yhden niistä onnistuvan. Näinhän sitten tapahtuikin. Tätä voi jo kutsua hyvällä omallatunnolla työvoitoksi.

Nokkosperhosia meille on tullut sisään avoimesta pihaovesta useamman kerran. Perhosen häätäminen takaisin ulos on vaikeaa, jos haluaa selvitä tehtävästä vahingoittamatta perhosta. Olen kulkenut nokkosperhosen perässä ja edellä huitoen keittiöpyyhkeellä ilmavirtaa oven suuntaan. Neljännellä kerralla hain kellarista vanhan haavin, johon sain perhosen lopulta pyydystettyä kirjastosta. Pyydystäminen oli helppoa ja perhonen säilyi täysin ehjänä, koska onnekseni se laskeutui ikkunalaudalla olevan ruukun sisälle. Haavi vain ruukun päälle ja koko komeus perhosineen pihalle.

Rudbeckia laciniata - Kultapallo
 

Pihan projektit eivät ole edistyneet yhtään mihinkään. En ole ehtinyt edes kameran kanssa ulkona kulkea kuin satunnaisesti. Olen päättänyt olla surematta kesän hiipumista. Sen sijaan pyrin ajattelemaan, että vielä on hyvin aikaa saattaa keskeneräiset projektit loppuun. Valitettavasti pieniä paniikin oireita hiipi rintaan lauantai-iltana kuunnellessani kaatosateen ropinaa ikkunalaudoilla. Sunnuntaiksi suunniteltu lapiointiurakka siirtyi sekin aamun valjetessa sateisissa merkeissä.

Eryngium planum - Sinipiikkiputki


Kuvissa esiintyvät rentoilijat eivät suinkaan ole sateen aikaansaannoksia. Tänä kesänä kaikki on kasvanut korkeiksi ja honteloiksi. Enpä muista aikoihin tukeneeni niin paljon erilaisia kasveja, kuin tänä kesänä on saanut tehdä. Elokuussa ei ole kovin paljon satanut, mutta nekin vähät sateet ovat tulleet melkoisella voimalla. Harvoin sade murtaa syyshortensioista oksia, kuten nyt on tapahtunut.

Allium sphaerocephalon - Pallerolaukka


Pallerolaukka on kyllä jokakesäinen rentoilija ja vaakatasossa viihtyvä. Sitä istuttaessa pitänee jatkossa muistaa sijoittaa se jonkun muun kasvin kaveriksi siten, että kaveri pitää pallerolaukan kukkavarret pystyssä. Pallerolaukka on pörriäisten suosiossa ja tykkään muutenkin sen väristä ja muodosta. Kuvan alimmaisen laukan yläpuolella näkyy yksi pörriäinen surraavan ilmassa. Ehkä se valmistautuu laskeutumaan kukalle.

Campanula patula - Harakankello
 

Harakankellot ovat kukkineet tänä kesänä ilostuttavan runsaina. Kuvan herukkapensaiden tyvellä kasvava harakankellorypäs näytti jo lopettaneen kukintansa ja varretkin vaikuttivat kuihtuneen näköisiltä. Hyvä, etten mennyt siistimisinnossani varsia leikkaamaan, sillä yllättäen vaakatasossa makaavista varsista nousi lukuisa määrä uusia kukkia.

Lysimachia nummularia - Suikereoalpi


Suikeroalpi on erinomainen naamioituja. Alkukesästä siitä ei ollut näkyvissä montaakaan versoa. Ihan yllätyin pensasruusuprojektia työstäessäni huomatessani kriikunapolulle vyöryneen suikeroalpiporukan. Se oli jo alkanut tunkea juuria raparperilaattojen väliin, joten nappasin polulta kasapäin versoja istutettavaksi Ruusupenkkiin, naapurin aidan eteen, pensasruusujen taakse. Suikeroalpi ei ole moksiskaan, vaikka sitä verottaa enemmänkin.

 

Oikearinteen kunnostusprojekti on nytkähtänyt liikkeelle. Tosin nyt se on seisonut odottamassa jatkoa jo runsaan viikon verran. Edellisen kunnostuksen yhteydessä käytin vanhaa olohuoneen mattoa estämässä syväjuuristen rikkaruohojen kotiutumista. Maksaruohot ja sulkaneilikka (eivätkä nämä mainitut rikkaruohoja edes ole) onkin kohtalaisen helppo saada pois rinteestä. Sen sijaan puna-apilan juuret  ovat menneet - tai tulleet - maton läpi. Koska lapion iskut eivät mene maton läpi, on jokaisen puna-apilan kohdalla räpellettävä niin käsin kuin muillakin työvälineillä. 


Osan rinteessä asuvista kasveista yritän säästää istuttaakseni niitä pieninä tuppoina takaisin. Osa menee kompostiin pelkästään siksi, että niiden juuristoa on vaikea saada puhdistetuksi rikkaruohoista. Hetken kuvittelin, että rinne olisi helppoa ja nopeaa putsata pelkästään kaivamalla maton reuna esiin ja kiskaisemalla se kerralla pois. Näin sitä huijaa itseään kehittelemällä kaikenlaisia heppoisia päiväunia. 160x240 senttistä kasveilla kuorrutettua mattoa ei niin vain irti kiskota. Kunhan saan rinteen ensin putsattua ja alkaa istutustyö, aion peittää tyhjät aukot märällä sanomalehdellä ja kuorikatteella. Sanomalehdet maatuvat aikaa myöten rinteeseen, eikä jatkossa tarvitse ainakaan vanhan maton ylös pöllyttämistä murehtia.


Mutta kuten sanottu, työmaa seisoo odottamassa tekijäänsä. Yleensä korjaan työvälineet pidemmiksi tauoiksi pois. Nyt jätin lapion ja muita välineitä merkiksi siitä, että homma nyt on hoidettava pois alta. Innostusta ei puutu, lähinnä sopivaa aikaa. Tunniksi ei noin multaista ja raskasta urakkaa kannata mennä ahertamaan. Pitää olla pidempi jakso ilman taskussa piippaavaa kännykkää ja takaraivossa takovaa suihkuunmenokutsua. 

Gimbap (kirjoitusasuja myös kimbap ja kimbab) on riisipohjainen korealaisen keittiön ruokalaji.

Elämä ei sentään ole pelkkää työtä ja tuskaa. Kaukana siitä. Viikonloppu meni tosi mukavasti kivojen ihmisten kanssa herkutellessa. Poika Susannansa toi mukanaan itse tehtyä kimbap'ia eli korealaista sushia. Olivat todella hyviä.


Minä puolestani valmistin kahvin kanssa nautittavaksi mustaherukkajuustokakun. Keksipohjan korvasin suklaatäytekakkupohjalla. Mustaherukoita ei enää ollut koristeeksi käytettäväksi, joten kaupan puutarhavadelmat ja pensasmustikat saivat kelvata. Ja hyvin kelpasivatkin.

Sanguisorba obtusa - Nuokkuluppio

Tänään on elokuun viimeinen päivä, huomenna alkaa syyskuu. Äkkiä ne kesäkuukaudet taas vierähtivät. Vaan ei hätää, syyskuu on mitä mainioin puutarhakuukausi. Lapio heilukoon ja perhoset kyläilkööt! 

Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille ihanille ihmisille!


torstai 4. kesäkuuta 2020

Alkukesän valkeita kukkijoita

Malus domestica 'Huvitus" - Omenapuu

Omenapuut aloittavat parhaillaan kukintaansa. Nuppuja kaikissa neljässä puussa on valtavasti. Ensimmäisenä kukkansa avasi Huvitus ja Valkeakuulas kirii hyvänä kakkosena. Punakanelikin yhtyy joukkoon ja viimeisenä tulee syysomena.

 
Pölyttäjiä ei kukissa pörise samalla innolla kuin viime kesänä. Toivottavasti kuitenkin sen verran, että saamme satoa. 

Rhododendron Cunningham's White

Rhodo Cunningham's White on nuppuisena vähän samanlainen, kuin omenapuutkin. Nuppu on vaaleanpunainen, mutta avauduttuaan siinä ei ole häivähdystäkään rosaa. Ei, vaan hiukan keltaista, kuten kuvasta näette. Cunningham's White saattaa kukkia vielä syksyllä toistamiseen. Silloin tosin paljon kevättä vaatimattomammin.

Narcissus Sir Winston Churchill

Narsisseja puutarhassani on tänä keväänä kukkinut aika vähän. Voittopuolisesti keltasävyisistä mm. Las Vegas ja muutama muu. Valkoisista Mount Hood on jo lopettamassa. Kuvan Sir Winston Churchill on vasta aloittanut. Se muistuttaa perunanarsissia. Tuoksusta en voi sanoa mitään. Ehkä on pyydettävä Ukkokultaa nuuskaisemaan, tuoksuuko ja millaiselle.

Narcissus Recurvus

Recurvus on minusta aivan ihana. Hänen nuppujensa avautumista sain odottaa pitkään. Tuumin jo, tuleeko hoikista nuppuvarsista kukkaa laisinkaan. Tulihan sieltä.

Anemone sylvestris - Arovuokko

Arovuokkoa minulla ei ole vielä kovin montaa vuotta ollut. Jonkun blogista tai pihasta tämän bongasin ja itselleni halusin. Tykkään kovasti, vaikka onkin hurja leviämään. Pariin paikkaan olen arovuokkoa siirtänyt, jotta se täyttäisi korkeampien kasvien tyvialueita. Voi olla, että jonain päivänä manaan itseni moisen teon vuoksi Etelänavan jäätikölle saakka. Toivottavasti näin ei käy, sillä tykkään kovasti lämpimistä kesäilmoista.

Prunus domestica subsp. insititia  - Kriikuna

Kriikunan kukinta meni tänä(kin) vuonna ohi supernopeasti. Viime kesänä saimme kolmesta kriikunapuusta todellisen jättisadon. Vieläkin on pakastimessa muutama rasia kriikunoista ja aronioista valmistamaani mehua, josta keitän kiisseliä aamupuuron lisukkeeksi.

Spiraea 'Grefsheim' - Norjanangervo

Kriikunan tapainen pikakukinta on norjanangervoillakin. Arvon itseni kanssa aina, onko parempi leikata norjanangervoja keväällä ennen kukintaa, heti kukinnan jälkeen vaiko vasta syksyllä. Taidan tällä kertaa leikata alapihan rengaspenkin angervoista osan alas, koska sieltä olen vanhempia oksia ottanut vuosien mittaan pois useinkin. Sen sijaan pikkupuutarhan angervot ovat saaneet rauhassa ränsistyä, enkä aio niiden alasleikkausta siirtää enää yhtään. 

Spiraea chamaedryfolia - Idänvirpiangervo

Työhuoneseinustan angervojen alasleikkauksesta on pari vuotta. Ne eivät leikkausta kaipaa. Paitsi välistä piti kaksi puskaa leikata, sillä ne eivät tehneet lehtiä nyt laisinkaan. Toivottavasti eivät ole kokonaan kuolleet, sillä pitkästä rivistöstä on vaikea kaivaa kahta pensasta pois. Toisaalta aukkoakaan ei voi jättää. Näyttäisi hölmöltä. Täytyy seurata tilannetta ja pohtia mahdollista ratkaisua.

Viola - Orvokki

Nämä kuvan orvokit kasvavat talon kulmalla, pensaiden alustalla. Lähellä olevan salaojakaivon kannella on monena kesänä ollut ruukussa orvokkeja. Niitä nyppiessäni olen nakannut orvokinjämät pensaiden alle. Sinne on siis kertynyt siemeniä, joista kasvaa nyt hauskan näköinen "orvokkipenkki".

Viola - Orvokki

Kevään ensimmäiset kesäkukat ovat aina orvokkeja. Vapun aikaan ostin isomman määrän, jotka istutin kahteen kukkalaatikkoon pergolan kaiteen reunalle. Nämä valkoiset pikkuorvokit näyttävät vähän kiukkuisilta. Vai ovatko juuri heränneet ja siristelevät silmiään aamun auringossa.

Prunus pumila var. debressa - Lamohietakirsikka

Lamohietakirsikka kuuluu niihin kasveihin, joka joskus "oli saatava", vaikka kunnon paikkaa sille ei ollutkaan. Se on viettänyt monta vuotta Oikearinteessä. Huomasin sammalleimun, pikkutalvion ja sulkaneilikan kasvaneen lamohietakirsikan lomaan niin tehokkaasti, ettei valkoisia kukkia kunnolla edes näkynyt. Hetken kävi mielessäni kirsikan siirtäminen toiseen paikkaan, vaan tutkiessani sitä tarkemmin, ajatus muuttui. Kasvi on niin tehokkaasti ankkuroitunut rinteeseen, ettei sitä hevillä sieltä ylös oteta. 

Oikearinne kesäkuun alussa 2019

Edessä on rinteen siivous joka tapauksessa, sillä edellisestä kerrasta on jo useampi vuosi. Alkukesästä näyttää vielä ihan siedettävältä, kun sammalleimut kukkivat ja sulkaneilikat sekä maksaruohot kasvavat innolla. Kesän mittaan puna-apila ja kaikenlaiset rikkaruohot nousevat tehokkaammin esiin. Ne ovat alkaneet hissukseen vallata tilaa vähän liikaakin. Myös vuorenkilvelle riittää tila kuvan oikeassa reunassa.

Oikearinne vastakkaisesta suunnasta kesäkuun alussa 2019

Rinteen siivouksessa on iso urakka, koska kaikki mahdollinen on kaivettava pois ja juuret putsattava rikkaruohoista, jonka jälkeen istutan jaetut taimet takaisin. Ehkä jätän homman loppukesään tai vähintäänkin kosteampaan aikaan. Kuivassa hiekkarinteessä kasteluvesi valuu helposti pois kasvien juurelta, joten taivaallinen kastelu olisi istutusvaiheessa tervetullutta.

Tulipa Exotic Emperor

Keräsin tähän postaukseen parhaillaan valkoisena kukkivia kasveja. Aika paljon valkoista on minullekin kertynyt. Kaikista ei edes löytynyt sopivan tuoretta kuvaa. Nykyisin valkoisena kukkivista kasveista nousee mieleen Versoja Vaahteramäellä -blogin Riina, joka rakastaa valkoisia kukkia. Valkoinen on kaunis ja tyylikäs väri, josta itsekin pidän kovasti. Kukkien suhteen taidan olla aika ahmatti. Kunhan tavalla tai toisella silmää hivelee ja mieltä ilahduttaa, saa luvan muuttaa puutarhaani. Väri muodostuu harvoin esteeksi.