Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvipäivänseisaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvipäivänseisaus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. joulukuuta 2024

Marketanpuiston joulumarkkinat

Ikkunanäkymä 21.12.24: Lunta sataa, kynttelikkö heijastuu ikkunaan
 

Sää keikkuu sellaista vauhtia, että kohta alkaa huimata. Perjantaina satoi vettä, lauantaina pikkupakkasta ja lumisadetta. Sunnuntaiksi on taas luvattu vesisadetta ja koko ensi viikoksi plussaa. 

Viikonlopulle osui Marketanpuiston joulumarkkinat, jossa olen tavannut käydä. Saavuinkin paikalle heti klo 10:n jälkeen, jolloin markkinat avautuivat. Onneksi paikalle on viime vuosina järjestetty pysäköinnin ohjaus. Muuten saattaisi mennä turhaksi pyörimiseksi vapaata paikkaa etsiessä.

Ehdin kiertää laajalle levittäytyneet myyntipisteet ennen kunnon ryntäyksen alkamista. Jo yhdentoista aikaan väkeä oli paljon. Etenkin sisätilojen ovensuut ja eteiset tukkeutuivat ihmisten jäädessä seisomaan ja ihmettelemään.

Myynnissä oli kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta. Pari lihamyyntiautoa, hunajaa, sieni- ja sillisäilykkeitä, juustoja, leipää ja leivonnaisia, kalakukkoja, runsaasti havukransseja, puutöitä, koruja, kynttilöitä, keramiikkaa, neuletöitä. Kojuja oli niin ulkona kuin sisälläkin. 


Marketanpuistossa toimii Överbyn Axxel, joka tarjoaa nuorille ja aikuisille ammatillista koulutusta ja kursseja. Joulumarkkinoiden aikaan puutarhamyymälän pihalla oli seppä takomassa tuotteitaan. Sisätiloissa oli mahdollisuus tutustua myös korujen valmistukseen. Tapasin erään myyntipöydän luona jokin aika sitten Axxellista valmistuneen kultaseppä Marjut Puukankaan esittelemässä omia hopeakorujaan. Kyllä olivatkin kauniita koruja.

Puutarhamyymälässä oli myynnissä runsaasti joulukukkia. Niistä oli tehty kauniita asetelmia. Jouluruusuja oli eri kokoisina asetelmina.

Aiempina vuosina Marketanpuistosta ostetut amaryllikset ovat kukkineet upeasti. Näiden vaaleanpunaisten ympärillä pyörin tovin, mutta jätin kuitenkin ostamatta. Kotona on jo yksi vaaleanpunainen ja yksi valkoinen.


Joulutähtiä oli myynnissä punaisena, vaaleanpunaisena ja valkoisena. Kaikkia eri kokoisina. Pikkuisia joulutähtiä oli myös erilaisissa asetelmissa.


Hyasinttejakin löytyi eri värisinä ja sopivasti nuppuisina, että kotiin ostaessa ehtisi vielä niiden kukinnasta nauttia.


Puutarhamyymälän alatason  kasvihuoneessa näin jättikokoisen rahapuun. Omani on lilliputti tuohon verrattuna. Hyvä niin, koska Marketanpuiston rahapuu ei taitaisi meille kunnolla edes mahtua. Ainakin se on niin painava, ettei sitä yhden naisen voimilla mihinkään siirrettäisi.


Toivoin löytäväni markkinoilta saman keramiikkatonttujen valmistajan, kuin vuosi sitten. Eipä ollut. Olisin ostanut viime vuotisen pikkuisen keramiikkatontun seuraksi pari uutta. Jospa sitten ensi vuonna.


Joulumarkkinoilla voi käydä ostamatta mitään. Katseleminenkin on hauskaa ja joskus saattaa löytää kivoja ideoita omaan käyttöön.

Näiltä markkinoilta ostin mustat puukorvikset, ison pussin kotona leivottuja sämpylöitä ja palan gorgonzola-juustoa sekä puolikkaan Reblochon-juustoa. Reblochon-juustoa aion käyttää välipäivinä tartifletten valmistamiseen. Reblochonia ei joka kaupassa ole, joten en voinut ohittaa erinomaista tilaisuutta.


Nyt on tämän vuoden markkinat koluttu. Ainekset joulupöydän antimiin on hankittu ja seuraavaksi aionkin valmistaa niitä syötävään muotoon. 

Älkäähän raatako itseänne uuvuksiin. Joulu tulee vähemmälläkin ahkeroinnilla. Tontut liikkuvat parhaillaan hyvin aktiivisesti, mutta eiköhän ne anna meidän nukkua yömme kunnolla.

Kaksi yötä aattoon. Mukavaa joulun odotusta! 

Marketanpuiston samettisumakki
 
PS.

Melkein unohtui. Eilen, lauantaina oli talvipäivänseisaus eli vuoden lyhyin päivä. Tänään olemme siis aloittaneet matkan kohti valoa ja pidempiä päiviä. Siis kohti kevättä!


keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Talvipäivänseisaus - kohti valoa!

Tänään on taas talvipäivänseisaus eli pohjoisella pallonpuoliskolla vuoden lyhin päivä. Huomisesta alkaen lähdetään hitaasti mutta varmasti kohti valoa. Päivän pitenemistä ei vielä vähään aikaan kovin helposti huomaa. Helsingissä päivä on kuitenkin vuoden viimeisenä päivänä jo 6 minuuttia talvipäivänseisauspäivää pidempi. Toivotaan, että aurinko näyttäytyy usein. Silloin lyhyemmästäkin päivästä saa enemmän iloa ja energiaa.

Jouluruusu 25.3.2022


torstai 16. joulukuuta 2021

Hässäkkää ja hyvää mieltä

Taxus x media 'Hicksii' - Kartiomarjakuusi
 

Miksiköhän joskus kertyy liikaa menemistä ja tekemistä lyhyelle ajanjaksolle? Stressinsietokyky joutuu  koetukselle aikataulujen paukkuessa rikki ja suunnitelmien levähtäessä totaalisesti. Vielä kuukausi sitten olin mielestäni saanut kalenterin merkinnät kivalle mallille. Saatoin lötkötellä kirjan kanssa ja nauttia kiireettömyydestä. Joulujärjestelytkin ovat hoituneet mallikkaasti.


Viikon takainen noidannuoliepisodi laittoi liikkeelle sotkujen vyöryn, jonka setvimisessä taitaa vierähtää tovi. Selkä on onneksi jo hyvällä toipumisen tiellä. Samaan syssyyn tulikin sitten kutsu leikkaukseen, jossa korvasta poistettiin kesällä löytynyt luukasvain. Leikkaus tehtiin päiväkirurgiassa, eikä se ollut kovin suuri toimenpide. Koko päivä siihen kuitenkin upposi ja toinen vielä ensi viikolla jälkitarkastuksessa. Kuljen tuppo korvassa, jonka vuoksi kuulo on vajavaista ja koko pää tuntuu olevan pullon sisällä. Kokeilkaapa hiusten pesua siten, ettei vettä mene korvaan. Siinäpä sirkustemppuilua kerrakseen.

 
Valitus sikseen. Toistamiseen lyhyen ajan sisällä voin kiittää suomalaista terveydenhoitoa. Koronaepidemian keskelläkin lääkärit ja hoitajat tekevät työtään ammattitaitoisesti ja jaksavat olla ystävällisiä. Olin varautunut kasvaimen poiston lykkääntymiseen, mutta hyvin hoitui hoitotakuuajan puitteissa. 

Pelaguut kurkottavat kohti valoa
 

Noita ampui nuolensa selkääni ryhdyttyäni siivoamaan kirjahyllyjä turhan tiukalla aikataululla. Työ on nyt kuitenkin tehty. Sen ansiosta kirjastohuone on  avarampi, kirjat putsattuina hyllyillä aakkos- ja aihejärjestyksessä. 

Karsin lujalla kädellä kirjavalikoimaa. SPR:n Konttiin myytäväksi lähti paljon dekkareita, tieto- ja runokirjoja, keittokirjoja, lastenkirjoja, joitakin romaanejakin. Supistin myös puutarhakirjojen määrää, joita onkin vuosien mittaan kertynyt runsain määrin. 

Joulutähti kiitokseksi kirjoista
 
Kirjasiivous tuli naapurin kanssa puheeksi, jonka seurauksena neljä isoa kassillista puutarhakirjoja lähti erään oppilaitoksen oppilaiden käyttöön. Enpä ole tullut ajatelleeksi, että oppimateriaalistakin on puutetta sekä oppilaitoksilla että opiskelijoilla. 

Olen varsin tyytyväinen saatuani kirjat kiitettävästi maailmalle, toiveideni mukaan kaatopaikan sijasta vieläpä uusiin koteihin. Niinpä yllätyin iloisesti naapurin miniän tuodessa oppilaiden kiitoksena muhkean kukkalähetyksen ja jouluisiin ruokiin sopivia juureksia.

Päivin tuomista juureksista punajuuret ovat jo kattilassa kypsymässä.

Loppuvuoden yli-innokkaalle järjestelylle ja siivoamiselle on hyvät perusteet. Pitkään suunniteltu keittiöremontti alkaa tammikuun puolivälissä. Keittiön kaappien tyhjennys on aloitettava pian joulun jälkeen. Lisäksi on tehtävä tilaa uusien kaapistojen väliaikaiselle sijoitukselle niin eteiseen kuin olohuoneeseenkin. Tästä syystä en ole laittanut kovinkaan paljon joulukoristeita. Valosarjat, muutamat joulutekstiilit ja tietenkin joulukukat riittävät tälle joululle. Leirielämää siis tiedossa lähitulevaisuudessa. Parempi saada remppahommat hoidettua talven aikana, jotta voi taas kevään tullen keskittyä puutarha-asioihin.

Kiitos kirjoista tämäkin

Vettä sataa rännit ropisten ja mittari näyttää +3 astetta. Päivällä on pituutta runsas viisi tuntia, mutta pilvisyyden vuoksi keinovalo on tarpeen keskipäivälläkin. Ensi viikon tiistaina on talvipäivänseisaus, joka on vuoden lyhin päivä. Aluksi päivät pitenevät vain viisi minuuttia viikossa, maaliskuussa jo kuusi minuuttia vuorokaudessa. Valoa kohti ollaan siis menossa. Eikö tunnukin hyvältä.


sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Vielä hetki pimeää

 

Vuoden pimein aika on käsillä, mutta täällä etelässä vasta pimeää onkin. Sisällä on pidettävä valaistusta päällä päivälläkin, eikä auringosta ole moneen päivään näkynyt vilaustakaan. Pitääköhän sekin turvaetäisyyttä, vai onko muuten vain väsähtäneenä jäänyt taivaanrannan taa loikoilemaan.

Markettikukkia usein moititaan, mutta tällä kertaa ainakin valkoinen amaryllis ylittää kaikki odotukset. Prismassa oli valkoisia amarylliksiä kahden hintaisina. Kotimainen merkkikukka kaksivanaisena maksoi vajaan kympin. Toisella hyllyllä oli niinikään kotimaisia amarylliksiä vajaalla 7 eurolla. Olivat vielä hyvin nuppuisia, mutta parista enemmän avautuneesta näin niiden olevan kerrottuja. Mitään mainintaa vanamäärästä ei lapuissa ollut. Löysin kuitenkin yhden kolmevanaisen ja toisen, jossa on peräti neljä vanaa.

Kolmevanainen avaa lämpimässä huoneilmassa nuppujaan melkoista vauhtia. Nelivanainen tulee hyvää vauhtia perässä. Kumpikin kasvattaa myös varsiaan siihen malliin, että katsoin parhaaksi laittaa niille tuet. Vaikka amaryllis on kaunis leikkonakin, soisin näiden kukkivan omassa sipulissaan.


Monissa blogeissa on esitelty ihastuttavia joulukukka-asetelmia. Olette te osaavia ja inspiroivia. Minulla ei ole ollut aikaa, eikä oikein taitoakaan. Laitoin kolme halvalla hankittua hyasinttia kunkin omiin ruukkuihinsa. Sipulien ympärille laitoin valkoista silkkipaperia ja hain pihasta kävyt.

Hyasintit olivat ostaessa tiukassa nupussa, joten väristä ei voinut sanoa mitään. Yksi on ainakin sininen ja kiivainta vauhtia kasvava valkoinen hujoppi. Kolmannesta en vieläkään osaa sanoa mitään. Hyasintti on minusta aina ollut ihka oikea joulukukka tuoksuineen ja sievine ulkomuotoineen. Vuosiin en kestänyt sisätiloissa sen voimakasta tuoksua. Nyt en haista mitään, joten eipä haittaa tuoksutkaan. Toivottavasti saan sipulit säilymään kevääseen, jotta voin istuttaa ne puutarhaan.


Tilasin netistä tekoturkistupsuja. Ihan en saanut haluamiani, sillä ne olivat monesta verkkokaupasta loppu. Ilmeisesti porukka on kutonut tupsupipoja joulupukin konttiin ahkerasti. Niin tein minäkin. Lankamaailman sivuilta löysin valepalmikkopipon ohjeen. Helppo ja nopeatekoinen. Kudoin pipot aikuisen koossa ruskeana ja sinisenä sekä lapsen koossa roosana. 

Valitan kuvien hämärää laatua. Valaistus on turhan vaatimatonta kuvaamiseen.

Maanantaina 21.12. on talvipäivänseisaus. Silloin päivän pituus on Helsingissä 5 tuntia, 49 minuuttia ja 4 sekuntia. Tämän jälkeen päivät alkavat hissukseen pidentyä. Ensin sekunneissa, pian vauhdikkaammin.

Kävin jo kurkkaamassa, josko nettikaupoissa olisi uudet siemenluettelot tulleet. Eivät olleet, mutta pian kuulemma tulevat.

Digitalis purpurea - Sormustinkukka 19.12.20

Poltetaan nyt ahkerasti kynttilöitä ja nautitaan hämärän hyssystä. Hyvä kirja hyppysiin ja suklaarasia käden ulottuville. Tankataan henkistä ja fyysistä voimaa, sillä pian on aika ryhtyä piilottamaan siemeniä kylvömultaan. 

Kuvan sormustinkukka näyttää meille mallia, miten terhakkaasti kurkotetaan kohti valoisampia aikoja.


keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Taisi jäädä päivä väliin


Monena päivänä olen ihmetellyt, mihin aika oikein menee. Aina on aamu ja sitten samantien ilta. Eilen sen keksin. Päivä jäi kokonaan väliin eli se ei saapunut laisinkaan. Vuorokaudessa on kyllä edelleen entinen määrä tunteja, joten minun täytynee jatkaa sen pohtimista, mihin aika noin ylipäätään minulta tuhraantuu. Piti nimittäin käydä valoisaan aikaan kuvaamassa pihamaalla, vaan kun valoisaa ei tullut ollenkaan ja seuraavaksi olikin ilta, jäivät kuvat ottamatta. 

Pohtiminen sinänsä on ihan mukavaa, eikä sen väliä, vaikka mitään valmista pohtimisella ei tulisikaan. Onpa ainakin aivot saaneet jumppaa.


Jokusen uuden jouluvalon sentään sain viritetyksi. Moni on sitä mieltä, että aivan liian aikaisin. Mielipiteitä maailmaan mahtuu. Minulle on tärkeämpää torjua pimeyttä, joten viikko sinne tai tänne. Ensi viikonloppunahan on ensimmäinen adventti, josta noin virallisestikin joulunaika alkaa.  

Ystävät hyvät, talvipäivänseisaukseen on enää päivää vaille kuukausi aikaa. Sitten alkaa taas valostua. Ihanaa! Taidanpa tsekata siemenvarastoni.