Hellepäivän höpinöitä

Ukkokulta ja Poika virittivät viikonloppuna sääaseman leikkimökin vieressä olevaan Juuson juoksunarua varten pystytettyyn tolppaan. Nyt on mahdollista seurata erilaisia säätietoja sisällä olevasta yksiköstä. Valitettavasti sääasema ei kovin paljon kerro tulevasta, ainakaan tällaiselle, joka kovin vähän pystyy tulkitsemaan jotain olemassa olevien tietojen perusteella. Taivas on nyt vetäytynyt kokonaisuudessaan pilveen, mutta lämpöä riittää edelleen 26 asteen verran. Yhtään en ruikuta helteisyyttä ja hikoilemista, sillä tuoreessa muistissa on vielä lumen ja jään paljous ja kolealta tuntunut alkukevät, jossa ei ollut hivenen vertaa lupausta kesästä tai paremmista säistä. Tällaisilla 30 asteen helteillä ei kyllä mitään pihatöitä jaksa tehdä. Tänään sentään luuttusin kaikki talon ulkoikkunalaudat. Musta pelti näyttää kerrassaan hirveältä keltaisen siitepölyn peittämänä ja erilaisten hämähäkinverkkojen kirjomana. 

Riippabegonia

Kesäkukkia on sentään jaksettava kastella, näin kuumalla vieläpä erityisen ahkerasti. Pienessä tilassa oleva multa kuivuu harvinaisen nopeasti ja moni kesäkukka kuolee tehokkaasti jo yhden kunnollisen kuivumisen myötä. Onko kukaan huomannut laskea, miten monta litraa vettä pitää yhden pihan kesäkukille kerralla kantaa? En ole laskenut minäkään, enkä taida laskeakaan. Mutta aikamoisia määriä sitä kyllä saa kiikuttaa, vaikka minullakaan ei mitään hirvittäviä kesäkukkamääriä pihallani ole. Meillä on sekä ylä- että alapihalla harmaat tynnyrit, joihin lasken kaivovettä kastelua varten. Sieltä on sitten pienemmällä kastelukannulla tai ämpärillä ammennettava isompaan kastelukannuun ja sen jälkeen mars vain kukkia kastelemaan.

Tavallinen begonia

Muistiin ei kyllä meikäläisellä ole luottamista, sillä olin aivan takuuvarma, että kellarista löytyisi kesäkukkalannoitetta. Ei löytynyt. Joka kerran pelaguita katsellessani ajattelen, että ne ihan selkeästi kaipaavat ravinnetta, eivät kuki kunnolla. Takaraivossa nakuttaa ajatus, että pitäisi pian päästä kauppaan hakemaan ravinnetta kukille, mutta millään ei kyllä jaksaisi lähteä kuumassa autossa ajamaan naapurikylän kauppaan, koska oman kylän kaupoista tuskin tarvitsemaani ainetta myydään. Ehkä pelaguut selviävät pari päivää ilmankin. Niin, ja laitoinhan minä kukkia istuttaessani multaan kanankakkarakeita.

Tänä kesänä minulla on aika monta pelaguuta. Oman kylän taimikaupasta ostin riippuvaa pelaguuta tuohon rautahäkkyrään ja portinpielen isoihin ruukkuihin. Taimet olivat hauskasti kaksivärisiä jo ostaessani. Jotain tuo rautahäkkyrä vielä kaipaa, ei noista riippuvista pelaguista taida kovin runsaita tulla kesän aikanakaan. Myös piharuukuissa on pelaguita reunoillaan lumihiutaletta ja erästä toista valkoista kukkaa, jonka nimeä en tiedä.

Siemenestä kylvämäni pelaguu ei vielä kuki. Ei ole edes nuppuja, eikä taida ihan heti tullakaan. Tanakasti taimet ovat ruukkuunsa istahtaneet, vaan aika pikkuruisia ne vielä ovat. Tietenkin toivon, että juuri nuo itse siemenestä kylvämäni pelaguut alkaisivat kukkia. Muistan, kuinka viime vuonna tuntui hienolta nähdä ensimmäisten nuppujen avautuvan. Tiesin aivan varmasti, millaisia kukkia on odotettavissa, mutta että on saanut moisen kukan ihan siemenestä kasvamaan. Siinä sitä on juhlaa kerrakseen. Samanlaisen tunteen vallassa käyn iltaisin katselemassa kasvilavaan upottamiani perennapotteja. Pelkäsin kovasti, että sinne ne pienet taimet kuihtuvat ja kuolevat, vaan niistäpä on alkanut tulla vahvoja ja tanakoita taimia, joista osa pitää aivan pian jo siirtää kunnon multaan asumaan. Kunhan nyt ensin pystyisin päättämään, mihin kukin kukka sijoitetaan. Ja kunhan tulee sen verran viileämpää, että ulkona jaksaa jotain tehdä.

Humala

Humala huitelee taivaita kohti ja aivan näinä hetkinä se alkaa taipumaan puutarhaportin keskustaan ja kohtaa portin toista laitaa nousevan kumppaninsa. Jos olisin aikanaan tiennyt - tai ottanut riittävästi selvää - että humala kasvaa noin hurjaa vauhtia ja niin valtavan voimakkaasti ja pitkäksi, olisin toki istuttanut vain yhden humalan. Se olisi riittänyt mainiosti yhden puutarhaportin vihertämiseksi. Tai ehkä en olisi juuri tuohon humalaa istuttanut laisinkaan vaan jonkin hienon kärhön tai köynnösruusun kukkimaan ja ilahduttamaan näyttävyydellään. Muistan kyllä miettineeni, että paikka on hiukan tuulinen ja suojaton aroille köynnöksille, mutta olisihan sitä voinut ainakin yrittää. En kyllä jaksa ryhtyä humalaa poiskaan kaivamaan, sillä arvelen sen olevan työläs homma. Joistakin kasveista vain tietää, että niiden kanssa tulee tappelu, eikä siis kannata ryhtyä niiden tahtoa vastaan tappelemaan. Olkoon siis humala puutarhaportissa. Molemmin puolin, kuten päätetty on.

Tämä perennatuki näyttää toimivan ainakin pionien kohdalla. Hyvin kukat ovat löytäneet tiensä ylöspäin ja kohta pitäisi mennä hiukan korottamaan tukea, jotta kukat auetessaan pysyisivät hyvin pystyssä. Ostin näitä tukia kokeeksi vain kaksi ja viimeksi samassa kaupassa käydessäni niitä ei enää ollut ainuttakaan. Muut pionit tulkoon siis tämän kesän toimeen vanhoilla konsteilla, mutta täytyy ensi keväänä muistaa ostaa muutama lisää. Mitään halpoja nämä tuet eivät olleet, mutta toivottavasti niistä on sitten iloa sitäkin pidemmäksi aikaa.

Rhodo 'Nova Zembla'

Rhodo Nova Zembla on aukaissut kukkansa ja samantien ne ovat alkaneet myös kuihtua. Uutta versoa tunkee tarmokkaasti. Onneksi, sillä en nyppinyt yhtään nuppua pois istuttaessani kasvia toukokuun alkupuolella ja ajattelin, jaksaako se kukkimiseltaan juurtua kunnolla. Ilmeisesti se on ainakin aloittanut juurtumisensa ja tuon kukkimisen nopeus johtunee tästä helteisyydestä. Cunningham's White kukki samanten varsin pikaisesti ja on jo pudottanut lähes kaikki terälehtensä. Aika pikkuruisilta nämä kympin taimet tuolla mullassa nyt näyttävät, mutta joka päivä olen niitä käynyt katsomassa. Josko kuitenkin kotiutuisivat puistopäätyyn ja ilahduttaisivat minua tulevina keväinä kukinnallaan.

 

Anemone coronaria - Kruunuvuokko

Löysin aiemmin keväällä varastoistani muutaman Anemonen mukulan ja tuikkasin ne kukkapenkkiin. Sieltä nyt pilkistää pikkuisen sinistä ja punaista. Anemonet ovat tosi nättejä, mutta kovin paljon en ole harrastanut näitä mukulakasveja sen vuoksi, että syksyllä on muutenkin ihan riittävästi hommia, enkä ole yhtään innostunut kaivamaan mukuloita mullasta muualle talvehtimaan. Enkä myöskään keväällä muista riittävän ajoissa laittaa mukuloita esimerkiksi ruukkumultaan aloittamaan kasvuaan kukkiakseen ajoissa pihamaalla. Puutarhatöissä lienee viisainta keskittyä sellaisiin hommiin, jotka sujuvat ilman erityisiä paineita. Siinä vaiheessa, kun päätä särkee ja ahdistaa mukuloiden unohtaminen, on ehkä multasormiharrastuksesta tullut liian tosikkomaista. Mainittakoon, että olen huomannut eri ihmisillä olevan selkeästi erilaisia innostuksen ja kiinnostuksen kohteita ja toiset vain yksinkertaisesti ovat parempia yhdessä asiassa ja toiset jossain muussa. Sitten on niitä, jotka ovat hyviä hengästyttävän monessa lajissa, mutta niihin minä en kyllä kuulu.

Veronica gentianoides - Unelmatädyke

Puutarhassa tulee yleensä ihasteltua ja kuvattua niitä isoja ja näyttäviä kukkia. Joukossa saattaa kuitenkin olla vaatimattomampia kasveja, jotka ilman muuta ansaitsevat tulla huomatuiksi ja esitellyiksi.Tällainen on Tädyke eli Veronica, jonka monet taitavat tuntea paremmin sinikukkaisena. Tämä minun valkokukkainen lienee Unelmatädyke eli Veronica gentianoides. Miten olenkin tunkenut kukan sellaiseen paikkaan, että se helposti jää vieressä kasvavien varjoon niin kuvainnollisesti kuin konkreettisestikin. Taidanpa siirtää nämä kosteampien säiden tultua paremppaan paikkaan. Hyvä, että tuli puheeksi ja anteeksi tädykkeeni, yritän huomioida sinut jatkossa paremmin.

Ihan tavallinen kuusivauva

Viime kesänä istuttamamme pikkuruiset kuusentaimet ovat elossa jokikinen. Pelkäsin kovasti talvella kaadetun koivun pöllejä alapihalla raahatessamme ja oksia siivotessamme, että nyt tuli tallatuksi jokunen kuusivauva. Ei tallattu, ei ainakaan hengiltä. Nuo pienet taimet ovat vielä aika taipuvia, enkä ole onnistunut edes ruohonleikkurilla tuuppaamaan yhtäkään nurin. Pirteän vihreitä kerkkiä on nyt kaikissa taimissa, eikä niitä parane mennä sieltä napsimaan, sillä muutenkin taitaa vanhainkoti meidät ennen tavoittaa kuin kunnon kuusiaita.

Huomenna on varsinainen syntymäpäivien kavalkadi; äitini täyttää 80 v, tyttäreni 29 v ja muutama muu henkilö näiden lukujen väliltä. Askartelin urakalla kortteja, joista tässä kaksi. Eivät tietenkään ole todellisuudessa noin kieroja, kunhan kameran kuva vähän kipristää. Juhliminen jää tältä erää vähemmänpuoleiseksi, sillä äiti pääsee huomenna sairaalasta ja hän tuskin jaksaa hetimiten ryhtyä vieraita vastaanottamaan. Lapsi taasen on tietenkin arkipäivänä töissä ja sen jälkeen taitaa jatkaa kakkostyötään eli kengittää hevosia.

Niin se taas tämäkin päivä kääntyy iltaa kohti. Ulkona syömisen, kahvittelun ja puutarhan töllistelemisen voikin tältä päivältä päättää sellaiseen rentoon kastelukannuilla punnertamiseen eli kukkien kasteluun. Pilvetkin näyttävät taas väistyvän taivaalta ja sinisyys valtaa alaa. Rohkeasti siis kasteluhommiin ja siinä ohessa hyttysten syötäväksi.

 

Juuson syntymäpäivä - 12 vuotta

Yksi ainut pieni kissa luo sen tunteen,
ettei tule tyhjään taloon - tulee kotiin.

- Pam Brown -

 

 

Kissa ei suinkaan halua koko maailman
rakastavan sitä - vain niiden,
joita se itse on päätynyt rakastamaan.

      -  Helen Thompson -

 

 

 

 

Helteisenä sunnuntaina

Mittari näyttää auringossa lämpötilaa +29.1, joten ei ihme, ettei siellä oikein jaksa pitkään oleskella. Juusokin kieriskeli aikansa hiekassa ja kömpi sitten heinikkoon nukkumaan. Toivottavasti sen niskaan laittamani punkkilinimentti tehoaa, eikä tarvitse illansuussa pikkupoikaa pihdeillä kiduttaa.

Juhannusruusussa on jo nuppuja, ei kylläkään kovin paljoa. Viime vuonna ruusut kukkivat upeasti, joten ehkä nekin pitävät välivuotta. Punalehtiruususta oli talven aikana kuollut pari vanhempaa oksaa ja hansaruusuakin leikkasin syksyllä radikaalisti, sillä se oli alkanut kasvattaa lähinnä pitkiä oksia, joiden päässä keikkui hassuja tupsuja. Mielenkiinnolla odotan kuukausi sitten istuttamieni Kirjoapteekkarinruusun ja Valamonruusun kukintaa. Samoin jännitän, kuinka sammalruusu jaksaa kasvaa ja kukkia. Se kun ei tykännyt menneestä talvesta laisinkaan ja oli jokin aika sitten vielä varsin huonovointinen.

Tänään oli Hesarissa artikkeli löytöruusuihin hurahtaneesta Hillevi Bymanista, jonka pihamaalla Espoossa ja mökillä Karjalohjalla kasvaa yhteensä 80 ruusulajiketta. Ehkä pitäisikin ryhtyä keräämään noita kestäviä ruusuja. Juhannusmorsian minulla jo onkin.

Naapurin puolelta on vuosien aikana levinnyt meille tämä angervo, jonka luulisin olevan idänvirpiangervo. Enpä laita ollenkaan pahakseni, sillä pensas peittää alleen sopivasti sellaisen lohkon, johon en ole vuosienkaan aikana huomannut sen kummemmin voimavaroja käyttää. Juuri tässä nurkkauksessa vuohenputki on villeimmillään, mutta kenties tiivis pensasto vähän estää rikkaruohojen levittäytymisen. Minun piti kärrätä haketta näiden pensaiden juurille, mutta ne ovat kyllä tällä hetkellä niin tiiviitä, ettei sinne pahemmin pääse lapiolla huitomaan. Odottakoon vaikka syksyä.

Yhdessä tontin nurkista seisoo iso mänty. Taloa rakentaessamme se oli pikkarainen taimi, mutta nyt komea puu. Tykkään männyistä ja jotenkin nimenomaan tähän omaan mäntyyn on tullut luja side. Männyllä on tapana kuivattaa alimmaisia oksiaan ja meidänkin rajamäntymme alusta on aina täynnä alas pudonneita oksanpätkiä. Pari päivää sitten kyllästyin noiden oksien jatkuvaan "satamiseen" ja kannoin pitkääkin pidemmät tikkaat puun juurelle. Kiipesin tikkaiden ylimmälle askelmalle ja sahasin niin paljon kuivuneita oksia kuin suinkin yletyin. Hain lopuksi vielä avukseni varrellisen oksaleikkurin, jolla sain lisää ulottuvuutta ja napsin sen avulla vähän lisää. Paksutkin oksat sai sahattua todella helposti, sillä ei niissä näyttänyt pahemmin enää elämää olevan. Taisi siinä urakassa pari tuntia kulua, mutta tikkailla kiikkuessa ei kyllä yhtään hirvittänyt. Vasta, kun olin saanut oksat sahattua ja ryhdyin maan pinnalla korjaamaan jälkiäni, tuntui pikkaisen tärinää jaloissa.
 

Alapihalle johtavien portaiden väleissä kasvaa taas varsinainen taimivarasto. Sieltä löytyy etupäässä tuota taponlehteä, mutta myös sammalleimua ja yhdensorttista sammalkasvustoa akileijoista puhumattakaan. Kunhan taas kerkeän, tuosta on hyvä siirtää sopiviin paikkoihin muhkeita taimia. En kyllä ole yhtäkään taponlehteä noihin porrasväleihin istuttanut, mutta meidän pihalla kasvit kasvavat ainakin siellä, missä niiden ei odottaisi kasvavan.

Muutama kesä sitten löysin naapurin aidan vierestä tiheänä kasvavan metsäorvokkipöheikön. Siellä se kasvoi onnellisena, paikassa, josta ei kyllä näkynyt yhtään mihinkään ja oli aina vaarassa jäädä kottikärryjen yliajamaksi. Lopulta kaivoin pöheikön ylös ja istutin ensimmäiseen vapaaseen paikkaan olopihan toiseen kukkapenkkiin. Siinä orvokit ovat nyt pari vuotta kukkineet ja vahvistuneet. Siirron jälkeen pehko ei kukkinut niin runsaasti, mutta nyt se näyttää virkistyneen ihan kummasti.

Eilen lähdin kameran kanssa kuvaamaan kukkapenkissä loikovaa Juusoa, mutta vuorimännyssä olikin tällainen hieno siipiveikko ja sitä räpsiessäni unohdin Juuson kuvaamisen tykkänään. Oikeastaan on aika hauskaa, että kuvaamaan lähtiessään ei koskaan tiedä, mitä mielenkiintoista objektiiviin kulloinkin osuu. Toisaalta, jos nimenomaan lähtee etsimään erikoisuuksia, niihin ei törmää sitten millään. Parempi siis kulkea avoimin mielin ja erityisesti avoimin silmin.

Syreenit kukkivat nyt kauniisti ja tuoksuvat vielä kauniimmin. Mikä onkaan levitellessä pyykkiä narulle, kun leikkimökin päädyssä syreenit tuulessa heiluessaan tuottavat niin ihanaa tuoksua, että sitä aivan unohtuu itsekseen ihailemaan. Leikkasin viime kesänä olopihan syreeneitä, kun olivat hurahtaneet niin valtavan korkeiksi, ettei enää toivoakaan nähdä kukkia ilman kiikareita. No, nythän ne eivät sitten kuki laisinkaan, mutta kenties ensi vuonna. Parin syreenin juurelle on jo ilmaantunut uusia versoja, joten se tapahtunee, mitä lähdin tavoittelemaankin eli syreenien tuuheutuminen alaosistaankin. En leikannut syreenejä tapille vaan lähinnä poistin vanhimpia runkoja ja joistakin todella pitkäksi venähtäneistä katkaisin ylipitkiä latvuksia.

Lapsena minua sanottiin rihkamaprinsessaksi siksi, että keräsin talteen kaikenlaista kaunista lahjakääreistä karkkipapereihin. Minun lapsuudessani ei ollut nykypäivän yltäkylläisyyttä eikä edes varakkailla tavaraa niin valtavasti kuin tänäpäivänä aivan tavallisilla pulliaisilla. Vaikka pihallamme jo onkin vesimittari, lähti kaupasta kuitenkin tällainen hauska perhosmittari mukaani. Onhan tämä toki huomattavasti kauniimpi kuin sellainen vihreä muovinen, jollainen tuo aiempi mittarimme on. Rihkamaprinsessa taidan olla siis edelleen.

Kohta lähden viemään äitiä sairaalaan. Hänet leikataan huomenaamulla. Toivotaan, että syöpä saadaan pois ja äiti pääsee viettämään levollisin mielin 80-vuotissynttäriään.

 

Kesä on alkanut!

Kesä on nyt virallisesti alkanut ja komeasti se onkin tapahtunut. Aamulla ropsahti vähän vettä, mutta niin minimaalisesti, ettei sillä puutarhan kannalta ollut juurikaan merkitystä. Päivä on ollut lämmin ja aurinkoinen, jopa helteinen, ellei tuuli olisi vilvoittanut. Tänään pidin kesänavauksen kunniaksi vapaapäivän, mikä merkitsi lähinnä sitä, etten kärrännyt multaa enkä kaivanut ainuttakaan kuoppaa. Puutarha on sentään kierretty pariinkin kertaan ja vähän piti kasvimaalla kastella. On kyllä aika vaikeaa olla pihalla vapaalla, sillä helposti tulee sukellettua jonkun pensaan juurelle nyppimään ja siitä ei sitten enää olekaan pitkä matka puutarhahanskojen hakuun ja totisiin toimiin.

Tulppaanien kukinta alkaa olla lopuillaan, mutta kaikki muu onkin nupullaan tai jo avannut kukkansa. Välillä tuntuu, että kesää on jo ollut pitkään ja sitten havahtuu huomaamaan, että hupsista, vasta toukokuu päättyi. Kuivuus on ilmeisesti haitannut etanoiden ja kotiloiden lisääntymistä, ainakin tuntuu, että kotiloiden määrä olisi pikemminkin vähentynyt. Ehkä ne kuitenkin ovat kaivautuneet koloihinsa ja marssivat joukolla jossain vaiheessa napsimaan meikäläisen istutuksia. Pohjantähdessä ja myös pensasruusuissa näyttäisi olevan samaa ötökkää kuin viime kesänäkin, koska niiden tuoreet versot ovat alkaneet painua suppuun. Pitäisi ehtiä ruusujen pariin mäntysuopasuihkeen kanssa.

Omenapuiden kukinta on huomattavasti viime keväistä vähäisempää, mikä kyllä vähän harmittaa. Vaan ehkä puut eivät jaksa joka vuosi samanlaista hedelmäsatoa kuin mitä viime vuonna saimme. Ukkokullan mielestä olen leikannut liikaa omenapuita, mutta ainakaan Punakanelin kohdalla se ei pidä paikkaansa. Pikkuisessa Valkeakuulaassa ei ole vielä yhtään kukkaa, mutta sen oksia jänöjussi pääsi napsimaan edellisenä talvena ja muutenkin puu on ihan lapsi vielä.

Akileijat ovat täynnä nuppuja ja jotkut jo avautuneetkin. Se ainoa valkoinen akileija on linnottautunut aroniapensaiden juurelle, eikä sitä ilman zoomia pääse kuvaamaan tallomatta muita istutuksia. Minulla ei ole mitään erikoisuuksia ja keväällä kylvämäni akileijat ovat lähteneet aika huonosti itämään ja kasvamaan. Kyllästyin lopulta roikottamaan taimikylvöksiä ikkunalaudoilla ja muutaman päivän karaisujen jälkeen kiikutin ne kasvimaalaatikkoon, laitoin harson päälle ja sielläpä kaikki taimet ovatkin viihtyneet varsin hyvin. Kun ei ole sitä kasvihuonetta, jonne taimet voisi siirtää ikkunalaudoilta vahvistumaan. Oikeastaan olen ihan tyytyväinen tuohon kasvilaatikkoideaan, mutta kulunut lämmin ja aurinkoinen toukokuu on toki sekin edesauttanut kasvien karaistumista.

Nyt tuntuu tosin tuhlaantuvan ylettömästi aikaa sen miettimiseen, mihin nämä uudet taimet meinaan istuttaa. Päässä risteilee kaikenlaisia ideoita, mutta mikä niistä olisi kehityskelpoinen. Toisaalta on kyllä hyvä antaa ideoiden muhia rauhassa, sillä olen huomannut niiden jalostuvan siten paremmin toteutuskelpoisiksi. Jos heti ryntää väsäämään ensimmäisen innostuksen vallassa, saattaa tuloksena olla pelkkää sutta. Ainakin meikäläisen tapauksessa.

Alppikärhö on avannut oikean kukkameren ja omenapuiden alle istuttamani Multi Blue sekä Rouge Cardinal kukkivat myös. Noissa kaupasta ostetuissa taimissa oli muutama nuppu jo valmiina. Sen sijaan viime keväänä istuttamani ja tyystin maailmaa vieroksuva Multi Blueni on vasta kasvattanut 15 cm:n verran vartta ja muutaman lehden. Toivon mukaan se tänä vuonna tykästyy tähän maailmaan vähän paremmin ja suosii minua muutamalla kukalla ja vähän pidemmällä varrellakin. Ville de Lyon -kärhöni kukki viime vuonna ihan mukavasti ja se on jo pukannut tyvestään pari pontevaa vartta. Kukkia saamme vielä odottaa.

Viime viikolla valmistui muutama aika kookas raparperinlehtilaatta ja jokunen pienempi pyöryläinen laatta. Niin on ollut kiirettä, etten ole oikein ehtinyt syventyä laattojen asennukseen, joten ainakin toistaiseksi ne saavat olla olopihan hiekka-alueella. Upotin niitä hivenen kivituhkaan ja reunoille laitoin myös muutamia kiviä. Alkuperäinen ajatus oli laittaa alapihalle näistä rapskulehdistä polkuja, mutta se ajatus vaatii vielä jalostamista. Jollain tapaa tykästyin tähänkin mahdollisuuteen, että olopihan hiekka-alueella olisi useampi tällainen rapskulehtikukkanen. Vaikka kivituhka tiivistyykin hyvin, kulkeutuu siitä kenkien mukana puupatiolle ja sisällekin alituiseen pölyä. Kivituhka kulkeutuu ja kuluu myös ajan myötä kokonaan pois haravoitaessa ja talvella kolatessa. Ja vaikka kuinka laittaisi maanrakennuskangasta kivituhkan alle, kylväytyy hiekkaan siemeniä ja vähitellen siinä alkaa versoa kaikenlaisia rikkakasveja. Meillä on myös kattava valikoima mm. taponlehteä tunkemassa itseään ylös kivituhkasta. Voi, miten mielelläni kattaisin kulkualueet liuskekivillä, mutta siihen ei ole varaa.

Eräs karvainen veijari viihtyy lämpiminä päivinä kukkien seassa nukkumassa. Valitettavasti se on tykästynyt muutamiin sellaisiin paikkoihin, joissa mamma ei erityisesti soisi sen makaavan. Eräskin yläpihan kukkapenkissä kukkimaan ryhtynyt särkynytsydän alkaa olla aika ruttaantunut, kun Juuso on köllöttänyt sen päällä. Samoin flexinarulla saa kummasti leikkokukkia aikaan, kun erään nelijalkaisen on pakko rynnätä suorinta reittiä pois kukkapenkistä.

Mutta viidakko tarvitsee leijonansa tai tiikerinsä ja onpahan mammalla mukavampi touhuta puutarhassa, kun oma villieläin viihtyy lähistöllä tallessa ja turvassa. Naapurin musta pantteri käy välillä kiusaamassa meidän poikaa, mutta yhdessä käännytämme pantterin kohti omaa pihaa. Sinne meni!

Taas tämä lauantaipäivä kallistuu kohti iltaa ja viikko kohti päätöstään. 

Mutta huomenna on päivä uus ja kesä senkun jatkuu.

Leppoisia sunnuntaihetkiä kaikille!

Kiitos Suvikummun Marjalle paketista

Vihdoin ehdin postiin noutamaan Suvikummun Marjan lähettämän paketin, joka sisälsi silmukilpailun palkinnon eli tuon Linnut äänessä -kirjan ja aivan ihanat polvimittaiset sukat. Ukkokulta käski heti laittamaan sukat jalkaan, mutta enpä raaskinut moisia ihanuuksia kiskoa likaisiin varpaisiini vaan säästin kokeilun myöhemmäksi. Olin nimittäin koko päivän reissussa ja kotiin palattuani oli ihan pakko mennä ensimmäiseksi kastelemaan kesäkukkia. Lämmin sää ja useamman päivän jatkunut navakka tuuli oli kuivattanut ruukkujen ja kukkalaatikoiden mullat koppuroiksi. Niinhän siinä sitten kävi, että unohduin kastelukannujeni kanssa muutenkin silmäilemään pihamaata, eikä asu ollut paras mahdollinen esimerkiksi kasvimaalla touhuamiseen. Miten sitä aina uppoutuukin puutarhaan, vaikka tarkoitus olisi vain pikaisesti käydä toimittamassa jokin pieni juttu.

Taitaa olla meikäläisellä pikkuisen stressiä, kun kahden tunnin yöunien jälkeen heräsin pohtimaan puutarhajuttuja. Enpä usko, että viime aikojen valvominen johtuu liiasta rehkimisestä puutarhassa vaan pikemminkin siitä, etten muilta menoiltani pääse tekemään edes pakollisia pihatöitä puhumattakaan uusien juttujen kehittelemisestä. Onneksi meillä on tämä työhuone, jonne voi tulla naputtelemaan tietokonetta häiritsemättä Ukkokullan unia. Jonkin verran tässä pöydällä on nyt Juuson karvoja, sillä sen piti saada päivän rapsutussessionsa heti aamuyön sarastaessa. Viis siitä, että mamma olisi lukenut sähköpostia ja digilehdeä. Juusohan ei tietenkään suostunut makaamaan missään pöydänkulmassa vaan reteesti ihan kunnolla ruudun ja hiiren edessä.

Facebookia käyttäville vinkiksi: käykää katsomassa Srömssien elukoita. Siellä on mainioita kuvia ja juttuja ihmisten lemmikeistä. Yllättävän paljon itse asiassa kissojen touhuiluja, mutta myös monenlaisia muitakin eläimiä.

Taitaa muuten uintiajat olla piakkoin käsillä. Ajoin eilen pienen lammen ohi ja siellä oli laituri täynnä poikia hyppimässä veteen. Ei se ihan tavallista toukokuun lopun toimintaa ole näillä leveysasteilla. Keski-Euroopassa on kärsitty koleudesta ja kaatosateista ja meillä pohjoissuomalaisiakin hellii helteet. Joskus näinkin päin.

Kohta soi herätyskello, joten täytynee mennä painamaan nappi alas, ettei Ukkokulta vielä heräisi. Pian on lähdettävä viemään isää kaihileikkaukseen, joten päivän ohjelma on sitä myöten selvä.

Toukokuun lopun tuulisena sunnuntaina

Koko päivän on tuullut niin kovasti, että puut näyttävät välillä menevän kaksinkerroin. Lämmintä on silti riittänyt ja auringon paistaessa on tuntunut jopa kuumalta. Päätin pitää puutarhahommista vapaapäivän, etenkin, kun luvattiin sadesäätä. No, nyt on jo iltapäivä pitkällä ja vihdoin sade alkoi. Ei kuitenkaan mitään kaatosadetta, vaan toistaiseksi joitakin tipparykelmiä silloin tällöin. Kuten lähes joka päivä, piti tänäänkin tehdä pihakierros, kamerakin muistui mukaan. Toki on tärkeää käydä tarkastamassa, onko pari päivää sitten ilmaantunut kärhön alku kasvanut sentin vai pari ja mitä kuuluu tulppaaneille. Hyvää näkyy kuuluvan. Lilan väriset ripsureunaiset tulput ovat vihdoin avautuneet ja ne ovat ihania. Joku keiju lienee yrittänyt siksakata terälehden reunaa ja kun se ei ole onnistunut, keiju on päättänyt tehdä reunasta tuollaisen rimpsuisen, ettei se lähde purkaantumaan. 

Ja sitten pieni kuva-arvoitus. Mitä puuttuu ylemmästä kuvasta? Tuo koivunkanto tietenkin. Poika tuli eilen saunomaan Ukkokullan kanssa ja ennen saunasessiota he uurastivat hyvän tovin saadakseen kannon pois. Siinä oli käytössä pari lapiota, kirves, moottorisaha ja taisi olla rautakankikin. Olipa tiukkaa tavaraa mokoma kanto, mutta aika syvältä pojat saivat sen osina poistettua. Loput peitettiin maahan ja siellä muhikoon. 

Aivan mahdottomasti kannosta syntyi mahlaa, joka valui maahan ja värjäsi kannon pinnan vaaleanpunaiseksi. Juusokin kiersi kannon kaukaa, eikä kenenkään tehnyt mieli istahtaa sen päälle. Tälle osalle tonttiamme kipattiin rakennusvaiheessa melkoisesti täyttömaata ja niinpä tuon kannon kaivuussa löytyi melkoinen määrä mukavan kokoisia kivenmurikoita, jotka luultavasti pääsevät uusiokäyttöön johonkin osaan pihaa. Kivistähän meidän tontilla onkin ollut puutetta. Ne ainokaiset kun ovat sen täyttömaan joukossa.

Muutama vuosi sitten pihaamme ilmestyi kuvassa aroniapensaidemme alla kuvaamani Keltamo. Kasvi on ilmeisen hyvä leviämään, sillä parin päivän aikana olen löytänyt useamman esiintymän. Tässä vaiheessa se on vielä ihan hauskan näköinen, mutta siemenvaiheessa se näyttää aika risuiselta. Sen verran olen oppinut, että ihan kaikkia kivannäköisiä luonnosta pihaan ilmestyneitä tulokkaita ei kannata ryhtyä vaalimaan. Näyttää vahvasti sitlä, että tästä keltamostakin on tulossa enemmänkin riesa, joten saa lähteä - kunhan tästä kerkeän. Ohessa Wikipediasta löytämääni lisätietoa keltamosta.

* * *

Keltamo (Chelidonium majus) on unikkokasveihin kuuluva monivuotinen keltakukkainen ruohokasvi, jonka varresta erittyy oranssia maitiaisnestettä. Se luetaan yleensä Chelidonium-suvun ainoaksi edustajaksi. Keltamoa tavataan varsinkin Euroopassa, mutta melko laajasti myös muissa maanosissa pohjoisella pallonpuoliskolla. Myrkyllisyydestään huolimatta lajia on käytetty muinoin rohtokasvina.

Suomessa keltamoa tavataan yleisesti Etelä-Suomessa Ahvenanmaalta Satakuntaan, Hämeeseen ja Kymenlaaksoon saakka. Pohjoisempana laji on satunnaisempi, mutta sitä voi tavata aina Etelä-Lappia myöten. Keltamo on Suomen eteläosissa muinaistulokas, jonka arvellaan tulleen maahan viimeistään keskiajalla munkkien mukana. Laji mainitaan jo Kustaa Vaasan kirjeessä Viipurin varuskunnalle vuodelta 1556. Keltamo kasvaakin lähes aina vanhoilla kulttuurivaikutteisilla paikoilla kuten asutuksen raunioilla, pihoilla, kivimuureilla, kivikoissa, hautausmailla ja puistoissa. Laji viihtyy myös erilaisilla joutomailla asutuksen liepeillä. Kasvupaikat ovat usein varjoisia.

Keltamo on hyvin vanha lääkekasvi, jota on tämän takia aikaisemmin myös viljelty yleisesti. Kasvia on käytetty keitettynä, voiteena, puristemehuna tai jauheena muun muassa syylien ja känsien poistoon, silmäsairauksiin, virtsaamisvaivoihin, maksatauteihin, hammassärkyyn ja hinkuyskään. Sitä on käytetty myös pisamien poistamiseen.

Keltamon kaikki osat ovat myrkyllisiä, ja sen maitiaisneste voi aiheuttaa kosketusihottumaa. Se sisältää alkaloideja, esimerkiksi kelidoniiniä ja kelerytriiniä, joista jälkimmäinen vaikuttaa muun muassa lamauttavasti keskushermostoon ja sitä kautta myös verenkiertoon ja hengitykseen. Keltamon tiedetään aiheuttaneen lapsilla myrkytyksiä, jotka ovat johtaneet kuolemaan. Keltamoa on käytetty myös värikasvin.

Monin paikoin Euroopassa tunnetaan tarina, jossa sokeita poikasia saaneet pääskyset katkaisevat keltamon varren ja puristavat siitä maitiaisnestettä poikasten silmiin, jolloin nämä saavat näkönsä takaisin. Tähän myyttiin viittaa esimerkiksi lajin tieteellinen nimi Chelidonium majus eli "isompi pääskyn kasvi", tai lajin vanha ruotsinkielinen nimi, svalört. Vanhaan ruotsinkieliseen nimeen perustunee myös lajin vanha suomenkielinen nimi, päskyisen ruoho, jolla keltamoa kutsuttiin Turun tienoon kasviluettelossa vuodelta 1683.

 Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Keltamo

* * *

 

Kaikenlaisia nuppuja puutarhasta löytää nyt runsaasti. Kurjenpolvet, akileijat, kärhöt, laukat, pionit ja varjoliljat ovat nuppuvaiheessa, keltaisesta päivänliljastakin löysin jo nuppuaiheet. Eri asia on, milloin nuput kehittyvät siihen vaiheeseen, että ne alkavat avautua. Siihen voi mennä vielä jonkin aikaa. Kurjenpolvet jo toki kukkivat ja niillähän on samanaikaisesti sekä nuppuja että kukkia.

Sammalruusuni ei tykännyt kuluneesta talvesta ja jouduin leikkaamaan siitä kaikki varret lyhyiksi. Niissä ei ollut elonpisaraakaan. Nyt noista tyngistä on alkanut versoa uusia lehtiä, joten toivotaan, että ruusu kukkiikin vielä kesän aikana. Kovin korkeaksi minun sammalruusuni ei kasvakaan ja siinä on upeat, kerrotut, vaaleanpunaiset kukat. Toivotaan siis, että näemme tämän ihanuuden kukkivan.

Katsokaa, kuinka upea nuori lehti on villiviinissä. Niin kiiltävä ja hienot sävyt. Villiviinin lehdet kasvavat aika hitaasti, ilmestyvätkin paljon muita kasveja myöhemmin, mutta se on niin kiitollinen ja helppohoitoinen. Kuuluu mieliköynnöksiini. Saattaa olla, että meidän villiviinimme saa lähtökäskyn talon L-nurkasta, jos jossain vaiheessa rakennamme pation päälle valokatteen. Sellaista on suunniteltu jo useamman vuoden, mutta katsotaan nyt, tuleeko kattoa. Toisaalta villiviini voisi kyllä minun puolestani kasvaa vanhalla paikallaan valokatteesta huolimatta. Saahan se vettä maan kautta ja mikä estää minua köynnöstä kastelemasta. Tulisipa upea kasvihuonetunnelma, kun villiviini kiemurtelisi pation katossa.

Siitä on etua, että puutarhasta löytyy valoisuuden kannalta erilaisia paikkoja. Talomme puistopääty on aika varjoisa ja rajoittuu pieneen metsikköön. Valkovuokot ovat vähitellen levinneet meidän tontillemme ja täällä varjoisammassa nurkassa ne kukkivat parhaillaan kilpaa kevätkaihonkukan kanssa. Tämä on sitä aluetta, jossa käyn taistelua japanin tatarin kanssa ja pystyn jopa tästä kuvasta havaitsemaan ainakin kaksi tatarin alkua, jotka huomenissa löytävät tiensä pään. Siis nuo maanpäälliset osat. En edes yritä enää kaivaa sitä joka paikkaan työntyvää maajuurta, sillä olen huomannut, että joka kerran jostain maajuurta tönkiessäni, kasvi vain yltyy leviämään laajemmalle. Taidan nyt tässä vaiheessa tyytyä hiljaiseen asemasotaan, jossa käyn nappaamassa maan pinnalle ilmestyvät versot. Ehkä tatar jossain vaiheessa kyllästyy tappelemaan kanssani ja päättää siirtyä kasvamaan kohti Kiinaa.

Näitä tulppaanejahan jaksaa ihailla vaikka useamman kerran. Miten te muut muuten toimitte tulppaanisipulien kanssa? Kaivatteko syksyllä vanhat sipulit ylös ja istutatte uudelleen? Vai ostatteko joka vuosi uusia sipuleita ja unohdatte ne vanhat sinne maahan? Kovin montaa kertaa ei samat tulppaanit näytä nostamatta kukkivan. Ongelma on minulla ainakin se, että jos nostan sipulit ylös, joutuisin penkomaan koko kukkapenkin, jossa yleensä kasvaa muutakin kuin tulppaaneja. Siksi annan sipuleiden väsyä sinne maahan ja laitan syksyllä uusia. Tietynlaista tuhlausta tämäkin, mutta joskus käytännöllisyys ajaa muiden hyötyjen ohi.

Istutin viime syksynä kesän ruukuissa kukkineet jalohortensiat maahan ja sieltä ne nyt puskevat voimalla uusien lehtien kera. Luin muistaakseni Viherpiha -lehdestä, että hortensiat pitäisi kaivaa maasta ja istuttaa uusiin ruukkuihin kesän ajaksi. Onko se tarpeen? Eivätkö ne viihdy maassa kasvaen? Luulisi, että jaksavat maassa kasvaa ja ehkä myös kukkia siinä kuin ruukussakin. Ovat kuitenkin selvinneet talvesta, joten syksyyn saakka niiden elämä voisi olla jopa rehevämpää maassa kasvaen.

Kerroin tässä yhtenä päivänä ostaneeni kesäkukiksi muutaman kerrotun marketan. Silloin minulla ei ollut kukista kuvia, mutta tässä ne ovat. Nämä ovat ainakin vielä tavallista markettaa matalampia ja tanakoita. Sellaisina ne saisivat pysyäkin, mutta katsotaan.

Eilen Bayern voitti jalkapallon Mestarien liigan ja juuri äsken Brad de Veluwe jäi Elitloppetissa neljänneksi ja voiton vei yllätyshevonen. Huomenna on taas maanantai ja edessä toukokuun viimeiset päivät. Nauttikaahan myös arkipäivien pitkistä valoisista illoista ja alkukesän upeista tuoksuista ja väreistä.