Koko joulukuun olen ollut lähdössä katsomaan Helsingin keskustan jouluvaloja ja -tapahtumia. Kerran siellä jo ystäväni kanssa pörräsinkin, mutta juuri silloin satoi kaiken aikaa vettä aivan kaatamalla. Olimme enimmäkseen sisätiloissa. Eilen kotoa lähtiessäni olin kahden vaiheilla; mennäkkö Marketanpuiston joulutapahtumaan vaiko Helsinkiin. Päädyin sitten Helsinkiin.
Jätin auton Espooseen ja huristin keskustaan junalla. Rautatieasemalta suunnistin suoraan Vanhan joulumyyjäisiin. Olipa ihmisiä, niin myyjäisissä kuin koko kaupungillakin. Ruuhkassa kulkiessani miltei ääneen ihmettelin omaa idioottimaisuuttani, sillä olihan moinen ihmispaljous nyt aivan ilmiselvää.
Vanhalla oli kädentuotteita joka lähtöön. Niitä ei vain päässyt kuvaamaan. Oli niin ahdasta ja sen kerran, kun pyysin kuvauslupaa, sitä ei saanut. On kuulemma huonoja kokemuksia tai sitten ei tullut mitään selitystä. Ei kelvannut ilmainen mainostus.
Olipa kyllä aika kalliita tuotteita ja monet selvästikin hittiartikkeleita. Esimerkiksi omien kuvien käyttö koruissa näyttää olevan hyvin suosittua ja sellaisia olikin useissa kojuissa. Ilmeisesti Vanhalla on tyyriit myyntipaikat, joten aivan pientä ja halpaa tilpehööriä sinne ei kannata edes tulla myymään. Mutta kun rahaa on ihmisillä rajallinen määrä, jäävät ne kalleimmat tavarat useimmilta ostamatta. Käsityön hinnoittelussa on aina oma ongelmansa. Jos laitat korkean hinnan, tavara jää käsiin ja jos taas hinnoittelet halvalla, et saa edes omiasi pois.
Vanhalta siirryin Aleksanterinkadulle aikomuksenani kävellä Senaatintorille katselemaan Tuomaanmarkkinoita. Kolmen sepän patsaan luota eli miltei heti Vanhalta ulos tullessani törmäsin varsinaiseen ihmismuuriin. Stockan edessä kulku kilpistyi lähes tyystin ja lopulta kysyin parilta naishenkilöltä, mikä on tungoksen syynä. Jari Sillanpää oli kuulemma aloittamassa showtaan Stockan kellolipan päällä hetken kuluttua. Mietin hetken, jäisinkö odottamaan, mutta en kokenut olevani sen houkutuksen väärti ja jatkoin matkaa.
Jos oli väkeä Stockan edustalla, oli sitä koko Aleksanterinkadun mitan. Molemmin puolin ja lisää löytyi Senaatintorilta. En tiedä, ostivatko ihmiset kojuista jotain, vai tiirailivatko vaan ajankulukseen, mutta kyllä oli porukkaa Tuomaanmarkkinoilla. Etsin ja etsin sellaista kulmaa, ettei ihan tarvitsisi ventovieraiden naamoja objektiivillaan täyttää. Sen verran hankalalta tuntui, että päädyin ottamaan kuvan kojujen takapuolelta. Ei ainuttakaan ihmistä. Yksi aggregaatti vain.
Kerrankin aurinko laittoi parastaan ja valkea Tuomiokirkko suorastaan loisti sen valossa. Varjot sen sijaan muuttuivat mustaakin mustemmiksi. Kontrastia siis löytyi liiankin kanssa.
Pitkään en Tuomaanmarkkinoilla viitsinyt pyöriä, kun ei oikein ollut tarvetta ostaa mitään ja sinne tänne vellova kansanpaljous alkoi vähän ahdistaa. Suunnistin kohti Espaa Sofiankadun kautta. Oletteko muuten huomanneet, että pääkaupungistamme löytyy ihan ikioma Julian parveke? Itse asiassa niitä on tässä Sofiankatu 4:n talossa kaksin kappalein, toinen jää kuvan ulkopuolelle oikealle. Talon on suunnitellut Lars Sonck ja se on rakennettu 1913.
Kulkiessani vilkuilin kelloa, sillä auringon piti laskea eilen 15.11. Odotin siis pimeää, jotta voisin nautiskella Espan hienoista jouluvaloista. Aurinko varmaan laskeutui eilen ihan ajallaan, mutta sää oli kerrankin hyvin valoisa. Ei siis tullut massiivista pimeää samoin, kuin monina muina päivinä. Kuu odotteli omaa valaisuvuoroaan kaupungintalon lipputankojen välissä.
Valoa oli edelleen niin paljon, etteivät jouluvalot kovin kummoisesti vielä näyttäytyneet. Kuljin Espaa pitkin katsellen näyteikkunoita, ihmisvilinää ja kauniita rakennuksia. Espa ja etenkin pohjoinen Espa on minusta Helsingin upeimpia kokonaisuuksia. Useimmat rakennukset ovat todella kauniita. Kämppikin, vaikka onkin vain uudelleen rakennettu kuori. Kun tuohon hienojen rakennusten kavalkaadiin yhdistetään vielä Espan puisto, voisi hyvinkin kuvitella olevansa vaikkapa Pariisissa.
 |
| Aarikan näyteikkuna |
Espalle on kerääntynyt designliikkeitä, joiden hintataso alkaa olla sellainen, että tällaisen pienituloisen on parasta tyytyä ihailemaan näyteikkunoita. Monet liikkeet ovat alkaneet panostaa jouluisiin somistuksiin, mikä on mukavaa ja lisää Espaan liittyvää näyttäytymisefektiä entisestään. Sinne mennään katselemaan, mutta nykyisin myös katsottavaksi. Jos siis kuuluu julkimoihin.
Laura Ashleyn myymälässä en ole koskaan käynyt, vaikka pidän mm. heidän kankaistaan. Hinnat ovat useimmiten minun kukkarolleni täysin saavuttamattomia. Ashleyn ikkunassa oli tuollainen ihana jouluporo. Ihan pakko oli poiketa sitä sisälle ihailemaan. Liikkeessä oli parhaillaan kaikki joulukoristeet alennettu -20 % ja minä hiukan innostuin. Koska en löytänyt poroa, mutta kylläkin muunlaisia vastaavia koristeita, korotin sellaisen käsiini ja kurkistin pohjan hintaa: 75 euroa. Onneksi porokoristeet oli ilmeisesti tuota ikkunassa olevaa yksilöä lukuunottamatta myyty. Senkin varmaan olisivat minulle myyneet, mutta alennuksen jälkeenkin meni kyllä yli minun budjettini.
Ikkunaostosten jälkeen siirryin Espan puiston puolelle. Edelleen oli melko valoisaa. Toisin, kuin tällainen puolimaalainen voisi kuvitella, kaupungeissakin on elämää. Myös eläinelämää ja joku ystävällinen ihminen oli sen huomioinut asettamalla puiston puuhun linnunpöntön. Eiköhän sinne kevään tullen joku urbaani tintti pesänsä rakenna.
Uteliaana menin lähemmäs tarkastelemaan, miten pensaiden päälle aseteltu valomatto oikein käytännössä oli toteutettu. Ja kas, valolankojen välissä kukkivat ruusut. Ei vain tämä yksi, vaan kokonainen rivistö.
Ja katsokaa, miten nurmikko viheriöi aivan joulun alla. Sen verran se ehkä on kosteaa ja kylmää, ettei ainuttakaan teiniryhmää istunut pussikaljoinensa viettämässä aikuisetonta viikonloppuvapaataan, kuten kesäisen lämpiminä päivinä on tapana.
Runebergin patsaan luona oli hienoimmat jouluvaloviritykset. Kolme poroa ja valkoinen joulukuusi. Tähtäilin ja tiirailin ja aina saatuani hyvän näkymän kameran näytölle, joku pariskunta oli edessä ottamassa selfiekuvia itsestään. Tasaisena virtana porojen - vai olisivatko sittenkin hirviä - eteen ilmaantui pariskuntia, lapsia vanhempineen, turisteja, kuvaamaan itseään ja toisiaan. Tuumasin, että ilmeisesti ei ole minun tarkoitukseni ottaa jouluvalokuvaa tästä kohteesta ja poistuessani nappasin kuvan Runebergin selkäpuolesta.
Joululauluja laulavat ryhmät ovat yleistyneet myös suomalaisessa katukuvassa. Tässä lasten tiernapoikaryhmä. Pienin näytti olevan tiernatyttö. Tiernapoikien lisäksi näin ainakin kaksi kolmen tytön lauluryhmää ja yhden eri ikäisistä nuorista koostuvan porukan, joka oli kyllä jo hiukan maistanut terästettyä glögiä. Pelkkää hyvyyttään lapset ja nuoret eivät tietenkään laulaneet. Myssyyn sai pudottaa haluamansa summan.
Koska jouluvalokuvaukseni ei mennyt ihan nappiin, päätin käväistä vielä katsomassa Aleksilla Minna Parikan myymälän ikkunan. Siihen on yleensä panostettu ja niin oli myös tänä vuonna. Tiedä sitten, löytyykö tuollaisille kengille ostajia, mutta kenties vaikka Madonna olisi tilannut moiset itselleen esiintymispopoiksi.
Ja lopuksi vielä Vuittonin laukkukaupan tsekkaus. Aika vaatimaton ilmestys tuo ikkuna tänä vuonna. Hetken mietin, kipaisisinko kauppaan sisään. En minä sieltä mitään ostaisi, sillä niin tavoittelemisen arvoisia ko. liikkeen laukut eivät ole, että pyydettyjä hintoja niistä maksaisin. Kiinnostaisi vain tietää, tunnistaisiko ovella seisova vartija tällaiset köyhimykset ja sanoisi kohteliaasti, että rouvalla on nyt vähän liian kevyt kukkaro. Tervetuloa toisen kerran, vaikkapa lähempänä tilipäivää!
Pimeä ei ollut vielä kaupunkiin saapunut, kun minä olin täysin kypsä palaamaan omille kotinurkille. Olipa tullut käveltyä ja ulkoiltua pidemmän kaavan mukaan, eikä raahaakaan ollut kulunut. Sofiankadun museokaupasta ostin viisi kappaletta euron kortteja ja rautatieasemalta suklaapatukan, kun nälkä jo hiukoi. Laitoin junasta Ukkokullalle viestin, että jättäisi yhdelle nälkäiselle vähän syötävää, olin matkalla kotiin.
Että sellainen jouluvalokuvausreissu tuli tehtyä. Ei taas vähään aikaan tee mieli Hesaan. Joulu lähestyy uhkaavasti, olkaapas kiltteinä!
