perjantai 21. maaliskuuta 2025

Tampereella

Manserock näkyy parhaillaan Tampereen ratikoiden kyljessä.


Puutarhaelämän alkamista odotellessa voi vaikka piipahtaa Tampereella. Kotoa lähtiessä tuuli sai ilman tuntumaan talvisen kylmältä. Perille päästyäni ohjelmaa oli niin paljon, ettei vilua ehtinyt edes huomata.

Ystäväpariskunnan kanssa aika kului jälleen kerran kuin siivillä. Tutustuttiin museoihin ja näyttelyihin sekä tamperelaisiin paikkoihin. Syötiin ja kahviteltiin kivoissa paikoissa.

Tampereen kaupunginkirjaston pääkirjasto tunnettiin ennen nimellä Vanha Kirjastotalo (valmistunut v. 1925). Raili ja Reima Pietilän suunnitteleman uuden kirjaston Metson valmistuttua 1986 kirjat muuttivat sinne. Vanha kirjastotalo peruskorjattiin ja muutettiin virasto- ja kulttuuritiloiksi. Se avautui 1988. Vuonna 2016 rakennus suljettiin uudelleen ja avattiin remontoituna kulttuuritalona v. 2018.

Tänä vuonna Kulttuuritalo Laikku täyttää 100 vuotta. Merkkipäivän lähestyessä syntyi ajatus, että kirjastotalossa lainattaisiin jälleen, mutta tällä kertaa toiseen suuntaan ja kirjojen sijasta kuvataidetta.

Lainastoksi nimettyyn taidenäyttelyyn sai kuka tahansa ehdottaa esille pantavaksi mieluisinta oman kotinsa taideteosta. Tärkeintä teosten valinnassa ei ollut niiden rahallinen arvo tai tekijän kuuluisuus, vaan teoksen merkityksellisyys omistajalleen. Näin saatiin keskenään erilaisia teoksia, joihin jokaiseen liittyy tarina.

Lainasto-näyttelyn ehtii vielä käydä katsomassa, jos kiirettä pitää. Se päättyy 30.3.2025.

Helmi Sinivirta: Unikot 1934-1940. Teoksen omistaja Hannele Sarjakivi


Ystäväni isoäidin Unikot-niminen maalaus on yksi 34:sta näyttelyyn valituista teoksista. Helmi Sinivirran taulun tarina sijoittuu Tampereelle.

Alpo Jaakola: Nukkekoti 1961. Teoksen omistaja Johanna Kiuasmaa

Alpo Jaakolan Nukkekoti viehätti minua. Sen kolmiulotteisuus ja puusta tehdyt hahmot muodostivat jännän "kerrostalon" tai nukkekodin, kuten teoksen omistaja sitä kutsuu. Nukkekoti ei ole teoksen nimi.

Mario Curasi, 2000. Teoksen omistaja Saara Savolainen.

Perulaisen Curasin pöllöjä kuvaava teos on maalattu puupalalle. Taulussa on halkeamia, joita taiteilija on vahvistanut niiteillä. 

Näyttelyssä on tietenkin myös muita teoksia. Kaikkia en kuvannut, eivätkä kaikki edes minuun vedonneet. Tauluihin liittyvät tarinat ovat kiinnostavia ja tekevät näyttelystä mielenkiintoisen.


Tiesitkö, että Tampereella on Salainen kahvila? En tiennyt minäkään, mutta nyt olen senkin paikan ystäväni ansiosta päässyt kokemaan. Kahvila sijaitsee Lapinniemessä, Bybias-myymälän kanssa samassa rakennuksessa. Tai oikeastaan kahvilan myymälä on rakennuksessa ja terassilta sekä pihalle pystytetystä teltassa löytyvät pöydät asiakkaille.

Teltta on viehättävästi boho-tyyliin sisustettu. Siellä on lämmittimet ja kynttilöitä pöydillä, vilttejä hartioille laitettavaksi. Kesällä paikka on varmasti hyvinkin lämmin, mutta silloin seiniä voi avata.


Bybias-myymälällä on tilat sekä rakennuksen alakerrassa että yläkerrassa.

Bybias-myymälöiden tuotteiden väritys ja materiaalit ovat luonnonläheisiä. Pellavaan ja pastellisävyihin törmää heti sisään astuessa.

Vapriikissa kävimme katsomassa Songlines, Australian seitsemän sisarta -näyttelyn, joka kertoo alkuperäiskansan unimaailman tarinoita. 

Tämän näyttelyn esittelyssä mainitaan seuraavaa: "Seitsemän sisaren tarina tunnetaan kautta maailman.  Se esiintyy myös esimerkiksi Persian, Kreikan, Egyptin, Kiinan ja Pohjois-Amerikan alkuperäisväestöjen mytologiassa.  On arveltu, että tarina olisi peräisin ihmisen alkukodista Afrikan mantereelta ja kulkeutunut sieltä kaikille muille mantereille muuttajien mukana. Siksi seitsemän sisaren tarinaa onkin joskus kutsuttu maailman vanhimmaksi tarinaksi."

Näyttelyn maalausten värit ovat aurinkoisia ja lämpimiä. Paljon oranssia, punaista, keltaista. Valtaosassa maalaustekniikka on täplämaalausta, josta termistä australialaiset aborginaalit tuskin ovat aikojen alussa edes tienneet.

Juice Leskinen on yksi tunnetuimpia Manserockin edustajia.

Vapriikin Manserock-näyttely piti käydä katsomassa jo edellisellä Tampere-retkellä. Kokemusten ja tekemisten paljoudessa se jäi, joten käytiinpä nyt sekin katsomassa. Aikaa tosin on vielä kokonainen ensi vuosi.

Työväenmuseo Werstaalla on paljon katsottavaa. Siellä kiertämiseen kannattaa varata runsaasti aikaa. Tai sitten lohkoa tila sopiviin annospaloihin ja palata tutustumaan osaan jonain toisena päivänä. Me teimme ylimalkaisen kierroksen ja jatkoimme määrätietoisesti höyrykoneen luo. 

Suomen suurin höyrykone on edelleen alkuperäisellä paikallaan Finlaysonin tehtaalla, jossa sitä käytettiin 1900-luvun alussa voimanlähteenä. Koneen keskellä olevan vauhtipyörän halkaisija on 8 metriä. Höyrykoneen syliterit on nimetty tehtaan omistajien vaimojen mukaan Heleneksi ja Marieksi. Kuvassa Marie.


Nämä komeat tornit eivät kuulu linnalle eikä kirkolle. Kyseessä on Tampereen Lielahdessa sijaitsevan Niemen kartanon navetta. Tai oikeastaan navetta sijaitsee samaisen rakennuksen matalammassa osassa. Nämä tornit ovat olleet rehusiiloja. Navettarakennus on Birger Federleyn suunnittelema, vuonna 1918 valmistunut rakennus, jossa oli tilat 70 lehmälle ja 26 hevoselle. Navettana rakennus toimi vuoteen 1957 saakka. Sen jälkeen rakennuksessa on toiminut mm. sopimuspalokunta.


Nähtävää ympäristössä olisi ollut enemmänkin, mutta poikkeuksellisesti pysäköintipaikat olivat vähissä. Lähelle pääsee myös ratikalla, jonka lähimmältä pysäkiltä on vain pieni pyrähdys.

Kävimme tutustumassa navetassa sijaitsevaan sisustuskauppa Severiinaan.  

Myymälässä on kauniita esineitä huonekaluista pieniin koristeisiin. Ihastuin muutamiin ruukkuihin, mutta ajatus niiden kuskaamisesta junassa ja bussissa sai torjumaan ostoaikeet. Toisinaan on kiva vain katsella ja ihastella.

Tahmelan huvila

Pyhäjärven rannalla sijaitseva Tahmelan huvila (entinen Tahmelan monitoimitalo) on rakennettu 1890-luvulla. Nykyisin talossa toimii Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistys Piiru. Talossa on monenlaista ohjelmaa. Sauna lämpiää kolmesti viikossa. Saunasta voi pujahtaa järveen uimaan talvisinkin.


Kahvilassa voit nauttia keittolounaan tai juoda pullakahvit. Talossa on myös pikkuruinen Pispalan sivukirjasto. Yläkerrassa on huoneita, joita voi vuokrata edullisesti kulttuurityön tekemiseen.

Rakennus on kauniimpi järvenpuoleiselta sivulta. Taisimme olla kovin tohkeissamme, kun unohdimme käydä sitä kuvaamassa.

Tallipiha on entinen ratsuhevosten ja vaunujen toimipaikaksi rakennettu puutalomiljöö, joka sijaitsee Finlaysonin tehdasalueella, osoitteessa Kuninkaankatu 4. Alueella on useita viehättäviä puoteja, kahvila ja tapahtumia. Tallipihalla vierailee myös eläimiä (hevosia, kanoja, pupuja, lampaita, marsuja). Kahvila ja puodit ovat avoinna myös talviaikaan. Kannattaa kuitenkin tarkastaa aukioloajat etukäteen.

Yhdessä puodissa on myynnissä ihastuttavia huonekaluja ja tarvikkeita nukkekotiin. Lauri Karskela myy itse valmistamiaan huonekaluja, joista huomioni kiinnittyi erityisesti Ilmari Tapiovaaran suunnittelemiin pinnatuoleihin. Hyllyllä Tapiovaaran 1949 suunnittelema Fanett-tuolit. Näitä oli minunkin lapsuudenkodissani. 


Tallipihan rakennusten sisäänkäynnit on koristeltu kauniisti. Kivoja ideoita ja yksityiskohtia löytyy koko alueelta. Huomasimme tikkaille ripustetut lyhdyt. Idea jäi muhimaan päähäni, vaikka meidän tikkaat eivät ole kovin näkyvällä paikalla. Toisaalta, kuljemme itse enimmäkseen varaston kautta, jolloin mennen tullen näkisimme tikkaihin ripustetut lyhdyt. Tässäpä mietittävää seuraavalle syksylle.

Kissa on kissa kukkia päälaellaankin. Nämäkin esineet kuvasin yhdessä Tallipihan puodeista. Olisiko ollut Nooran putiikki.

Kivoja kaktuksia.

Poikkesimme myös Kukkatalossa tankkaamassa keväisiä värejä. Pääsiäinen näkyi jo vahvasti niin kukkien kuin koristeidenkin tarjonnassa. Täälläkin oli hienoja ruukkuja, mutta ne oli helppo jättää myymälään. Olisin tietenkin voinut istua junamatkan nurin käännetyn ruukun päällä.

Paljon teimme ja koimme kahdessa päivässä. Käveltyä tuli useita kilometrejä. Muutamat pullakahvitkin joimme ja pari kertaa lounastimme. Ilman muuta matkustimme myös tamperelaisen suosimilla ratikoilla, joihin minäkin tykästyin. Tällä kertaa sain tilaisuuden nähdä, kuinka Tampere kasvaa ja kehitty reunoiltaankin. 

Kivahan sitä on reissata ulkomaille, mutta paljon on näkemistä kotimaassakin. Minulla on vielä Tampereellakin moni paikka koluamatta. Valtavasti tietoa omaavan ystävän opastuksella ja seurassa matkaaminen on antoisaa. 

Kiitos Hannelelle ihanista hetkistä. 


Kotiuduttuani ehdin toivon mukaan taas palata teidänkin juttujenne pariin.
Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!

 

sunnuntai 16. maaliskuuta 2025

Takatalvellista maaliskuuta

Päivälenkin tarkastuspisteenä lähijärven ranta
 
Turha kieltää, etteikö viikon ajan kestänyt takatalvi hiukan madalla mieltä. Edellisen viikonlopun uskomattoman lämpimäksi heittäytynyt sää tuntui aivan ihanalta. Auringonpaiste ja runsas +10 astetta mittarissa sai hymyn huulille ja naisen pihalle. Ehdin jo harjoittaa pientä pihasiivousta ja pesin etelänpuolen ikkunoiden ulkopinnat. Sisälle tultuani ilo ei päässyt täysillä kuplimaan, sillä ikkunoiden sisäpinnat vasta harmaat ovatkin. Mitäpä tuota murehtimaan. Työt eivät tekemällä lopu. 

Tienpiennar


Lauantaipäivän ratoksi kävelin kylän torille markkinoille. Ei siellä sentään metrilakua tällä kertaa myyty. Kojuja oli kuitenkin tosi vähän. Käsintehtyjä puukkoja, saippuaa, sukkakauppias ja yhden puolueen vaaliteltta sekä muutama muu vähemmän kiinnostava koju. Helsinkiläiseltä leipomoyrittäjältä ostin mustikkapiirakkaa, kun oli niin herkullisen näköistä. Olin kyllä leiponut perjantai-iltana itsekin. Korvapuusteistani tuli ruman näköisiä, mutta hyvältä ne maistuvat.

Toria kohti kävellessä tarkkailin tietenkin ympärillä olevaa luontoa. Nappasin kuvan tienpientareesta, jolla kohdin keväisin näen ensimmäisiä sinivuokkoja. Eipä vielä näkynyt. En edes odottanut näkeväni. Viime öinä on ollut reiluja pakkasia, eikä päivätkään lämmöllä ole leveilleet.

Pikkutalviot saivat untuvapeiton.

Lunta tuprutteli alkuviikosta muutaman sentin verran peittäen maan jälleen valkoiseksi. Toivottavasti se vähä on suojannut lukuisia ylös nousseita piippoja ja heräämisen merkkejä osoittavia muita kasveja. Lauantaina tuuli on tuivertanut voimalla aamusta alkaen. Piha on tämän jälkeen varmasti jälleen täynnä koivusta ja muista puista lentäneitä oksia. Ehdin ennen lumia niitä yhden säkillisen verran jo pois kerätä.


Pupujussitkin ovat ehkä siirtyneet metsiin, kun alapihalla ei niiden jälkiä näy. Minä siellä olen kameran kanssa kiertänyt. Ei vain jaksa jatkuvasti ikuistaa samoja lumen peittämiä alueita, vaikka aina jälkikäteen harmittelen, ettei tullut otettu enemmän kuvia. 

Mitähän nämäkin tulppaanit miettivät saatuaan niskaansa uutta lunta? Onneksi satanut lumi on kevyttä ja ilmavaa. Se ei paina herkkiä varsia maahan makaamaan. Ennen lumisadetta ruiskutin näiden piippojen ympärille TricoGardenia, etteivät peurat tapansa mukaan napsi tulppuja ylös. Ihan jokaista kevätkasvia ei millään pysty verkoilla suojaamaan. Helpompaa olisi aidata koko tontti, mikä taasen ei ole mahdollista.

Nämä eivät ole Austin-ruusuja, vaan reilun kaupan kimppu.

Maaliskuu on ollut monin tavoin vilkasta iltoja myöten. Edellisellä viikolla kävin Helsingissä kuuntelemassa Ruususeuran järjestämää luentoa, jossa meille monille tuttu Saaripalstan Saila oli kertomassa Austin-ruusuista. Sain tietoa ja hyviä vinkkejä niin Sailan esitelmästä kuin yleisön kysymyksistä. Bussimatka kotiin sujui huomaamatta, kun pohdin uusille Austineille mahdollisia istutuspaikkoja pihassani. Hyvä, että otollista istutusaikaa joutuu vielä hetken odottamaan. Ehtii joku tolkku tulla näihin ruusu-unelmiin. Ehkä.

Päiviin on sisältynyt myös viimeisiä hyvästejä. Laila-ystäväni menehtyi tammikuun lopussa. Hän sai sairaskohtauksen toukokuussa 2023 lomaillessaan miehensä kanssa Tukholmassa. Sairaskohtauksesta Laila ei enää hoidoista ja kuntoutuksesta huolimatta toipunut. 

Koristemansikka nuppuilee 9.3.2025

Kahvipullan aiheitakin on maaliskuuhun sisältynyt. Isäni täytti 97 v. Hän oli vähän vaisu juhlija flunssan vuoksi. Yskivä ja nuhainen pappa vietti synttäriään omassa huoneessaan, ettei tartuttaisi muita asukkaita. Eikä hän ollut ainut eristetty, sillä monenlaista virusta on hoivakodissakin liikkeellä. Isän virustestit onneksi näyttivät negatiivista.

Vein asukkaille ja hoitajille kahvin kanssa tarjottavaa. Talon puolesta sattui poikkeuksellisesti olemaan tarjolla kuivakakun pala. Sovimme, että minun tuomani tarjotaan seuraavana päivänä. 

Kahvitarpeet osastolle tuonut emäntä kertoi hyvinvointialueen kilpailuttaneen hoivakodin ruoat. Aiemmin ruoka tehtiin talon omassa keittiössä. Nyt ruoka tuotetaan yrityksessä, joka toimittaa aterioita satoihin kouluihin, päiväkoteihin ja hoivakoteihin. Taustalla on ulkomainen terveysjätti. Ihmetystä aiheuttaa mm. se, että rahkaa/jugurttia on vanhuksille tarjolla aamulla, iltapäivällä ja illalla. Iäkkäät vanhukset eivät välitä rahkasta tai jugurtista. Eivät ainakaan kolme kertaa päivässä. Tämän seurauksena hävikki on kasvanut valtavasti. Hoitajat ovat laittaneet yritykseen palautetta, että rahkaa/jugurttia olisi vähemmän/harvemmin. Kahdeksan-yhdeksänkymppiset eivät enää tarvitse dieettiä eivätkä rajoituksia. He ovat ansainneet kahvipullansa.

Käytän aika paljon keittiöpyyhkeitä, milloin mihinkin. Nyt vanhimmat ovat kuluneet liiankin ohuiksi. Kaupoissa käydessäni vilkuilin kivan näköisiä pyyhkeitä. Väriskaala oli monessa paikassa ankea. Harmaata, beigeä, himmeää ruutua tai raitaa. Monessa tapauksessa keittiöpyyhkeen kokokin on pienentynyt. Perinteisesti 50 cm x 70 cm on ollut keittiöpyyhkeen koko. 

Netistä löysin muutaman kauniin keittiöpyyhkeen. Hintaa toki oli vähän enemmän. Ei kuitenkaan niin mittavasti, ettenkö raaskinut kolmea pyyhettä tilata. Yhdessä tilaamassani pyyhkeessä on pionin kuva. Toisessa taasen puutarhurin kalenteri, kuten tuossa kollaasissa näkyy.


Kolmannessa pyyhkeessä on erilaisia kissoja, joista yksi kääntyy keskellä pyyhettä "hymyilemään". Kissapyyhkeitä oli muitakin erilaisia. Ehkä seuraavalla kerralla tilaan niitä. Näiden materiaali on 100 % puuvillaa.


Kellarin taimikasvattamo on nyt avattu. Toistaiseksi siellä ei ole potteja pilvin pimein. Aion vielä tämän maaliskuun aikana kylvää mm. tuoksuherneet, yrttejä ja muutakin. Kunhan nyt ehdin saada pussukat taas järjestykseen. Huhtikuussa on kylväminen kiihtyy entisestään.

Ostin taimikasvattamon pöydälle uuden kernin (halvalla), jotta vanha keittiönpöytä ei suotta menisi pilalle. Enpä usko meillä olevan pöydälle käyttöä, mutta kerni on mustaa muovia nätimpi ja siitä on helppo pyyhkiä multaiset läiskät pois. Täytyy vielä pudottaa valaisinta vähän alemmas. 

Lumi sulaa näköjään tuulenkin voimalla.
 
Toisaalta on hyvä, että kevään tulo keikkuu sinne tänne. Kylminä päivinä saa edistettyä koti- ym. töitä. Ja raaskii käydä muuallakin niin tuttuja tapaamassa kuin muissa riennoissa. Aurinkoiset ja lämpimät kevätpäivät saapuessaan houkuttelevat pihaan ja puutarhaan voimalla, jota on mahdoton vastustaa. Eiköhän ne päivät ole pian edessä.

Mukavaa sunnuntaita kaikille!


torstai 13. maaliskuuta 2025

(Vähemmän) erikoinen rakennus

 

Kristiina K:n maaliskuun haasteena on erikoinen rakennus. Muutaman kummallisen pytingin olen ulkomaan reissuilla nähnyt. Eipä vaan äkkipäätä noussut mikään niistä mieleen. Toinen ongelma on löytää sopivia kuvia arkistojen syvyydestä. 

On sitä tullut kotimaassakin joitain rakennuksia ihmeteltyä. Joskus nousee mieleen, kuinka itse kukin haluaa lyödä henkilökohtaisen leimansa kotiensa ulkonäköön hyvän maun unohtaen.

Mielelläni katselen erikoisiakin rakennuksia. Ei kaiken tarvitse olla tontin viimeistä senttiä myöten tehokkaasti rakennettuja neliöitä tai kuutioita. Kekseliäisyys on sallittua, eikä kauneuttakaan sovi unohtaa.


Kun en sopivaa kuvaa erikoisesta rakennuksesta itseltäni löytänyt, päätin osallistua haasteeseen vähemmän erikoisella rakennuksella eli oman kylän latokuvilla. En tarkkaan tiedä kyseisen ladon historiaa. Kylällä on ollut maalaistaloja. Helsingin läheisyydestä johtuen kylän järvien rannoilla sijaitsi runsaasti  kesäasutusta. Nyt suurin osa noista mökeistä ja huviloista on purettu. Maatilatkin ovat loitonneet yhä etäämmälle. Tehokkaan kaavoituksen johdosta tilalle on rakennettu vieri viereen pientaloja.

Tämän ladon läheisyydessä sijaitsee navetan kivijalka lehmiparsineen. Tontit, joilla navetta ja lato seisovat, ovat myynnissä.


Lato sijaitsee keskeisellä paikalla. Kylän keskustaan kävellessä ohitan sen lähes joka kerta riippuen valitsemastani reitistä. Olen jo vuosien ajan kuvannut ladon säännöllisesti. On jännittävää seurata, miten kauan rakennus ylipäätään pysyy pystyssä. Koska se luhistuu lahonneena? Tai tuikkaako joku sen ilkeyttään palamaan?


Ennen koronaa oli melkoinen rakennusbuumi, jolloin pienillekin tonteille nousi nopeasti pakettitaloja. Tämän hetkinen lama on saanut rakentamisen hiipumaan. Ladon vasemmalle puolelle on rakennettu neljä "linnunpönttöä", joista kahden hinta hipoi miljoonaa euroa. Hivenen pienempi irtoaa 800.000 eurolla. Ainakin yksi on edelleen myymättä.


Latoressukka on vuosi vuodelta tehokkaammin ilmastoitu. Tällaisia unohdettuja rakennuksia näkee teiden varsilla. Luonto ottaa ne vihdoin omakseen. Meidän kylän ladolla on mahdollisuus tulla puretuksi. Vahva arvaukseni on, että rakennus romahtaa ja lepikko ottaa sen omakseen.


sunnuntai 9. maaliskuuta 2025

Lumikellot kilkattaa

Galanthus - Lumikello, luultavasti 'Flore Pleno'
 

Lumikellot kilkattavat omenapuun alla kaikkein ahkerimmin. Nuput eivät ole vielä kunnolla avautuneet. Ilahduttavaa nähdä, miten kukkien määrä on lisääntynyt.


Kauempaa katsoen Huvituksen alla ei vielä paljon väriä ole. Palautin verkot lumikellojen päälle kuvaamisen jälkeen. Pari esikkoakin siellä jo versoilee. Jänikset ovat käyneet tasaamassa kaikki helmililjojen versot. Onneksi niiden kukkanuput ovat vielä mullan alla turvassa. Harvemmin jänikset ovat kukkivia ehtineet typistää.

Galanthus nivalis - Lumikello


En muistanut vahtia Pikkupuutarhan piippojen heräämistä. Niinpä oli sitäkin suurempi ilonaihe huomata lumikelloja nousseen myös Harkkopenkkiin. Nämä olen istuttanut syksyllä 2022.

Muistaisinkohan tänä keväänä laatia listan paikoista, joihin lumikelloja ja muitakin sipulikukkia kannattaa syksyllä istuttaa? Tosin tämän kevään sää on poikkeuksellinen verrattavaksi mihinkään muuhun. Harvoin tähän aikaan on lumetonta lähes koko pihalla. Vain muutamassa paikassa on edelleen lumikasoja. Lähinnä siksi, että lunta on noille alueille kolattu.

Torstaina mittari kipusi yli +10 asteen. Aurinko ei ole täydeltä taivaalta paistanut, mutta moinen lukema tuntuu jo ajankohtaan nähden lämpimältä. Muina päivinä lämpö ei ole kohonnut aivan yhtä paljon. Ilmeisesti maa hohkaa edelleen kylmää, koska viisikin astetta tuntuu tuulen osuessa aika kolealta.

Eranthis cilicica - Turkintalventähti

Ensimmäiset talventähdet nostavat keltaisia päitään Valkeakuulaan alla. Muissa paikoissa en niitä vielä nähnyt. 

Metsätulppaanien kärkiä on noussut runsaasti. Se on aikainen tulppaani, mutta en silti odottanut tapaavani sitä vielä tässä vaiheessa. Lisäsin sille verkkosuojausta, koska vuosi sitten jänis kävi napsimassa useamman kitusiinsa. Kukintaa saan odottaa, mikä ei haittaa. Piippojen löytäminen on jo iloitsemisen aihetta sekin. 

Primula elatior - Etelänkevätesikko

Pikkupuutarhan Harkkopenkin etelänkevätesikko tunkee tuoreita lehtikääröjä ilmoille vauhdikkaasti. Viime keväänä etelänkevätesikko oli yksi "Koska kukkii" -haasteeseen valitsemistani kasveista. Ennustin sen kukkivan 17.4. ja se todellakin kukki 17.4. Tänä vuonna en arvuuttele tämän kukinta-aikaa ollenkaan. Kevät on aikainen, mutta myös niin aikainen, että ehtii jonkun takatalvimyräkän vielä kehittää. Toivottavasti näin ei käy.

Helleborus spp. 'Anna's Red' - Jouluruusu kirjavalehtinen

Kirjavalehtisen jouluruusu 'Anna's Redin' punainen lehtikäärö on ollut näkyvissä jo pidemmän aikaa. Viime päivinä se on selvästi kasvanut ja käärö alkanut avautua. Olen antanut kuivuneiden lehtien olla paikoillaan. Mahdollisen kylmyyden yllättäessä suojaavat osaltaan ainakin viereisiä kasveja, elleivät itseään.

Geum - Kellukka

Alapihan Ruusupenkissäkin on jo monenlaista elämää näkyvissä. Siellä kasvaa useampaa kellukkaa, joista ainakin osa on aloittanut heräämisen. Raikkaan vihreät lehdet työntävät tieltään kuivuneita varsia ja lehtiä. En ole aloittanut istutusalueiden siivoamista, kun on vielä aika märkää. Tässäkin tapauksessa vanhat lehdet saavat olla suojana. Myöhemmin poistan suurimpia roskia ja ripottelen tuoretta multaa kasvien väleihin. Multa siistii näkymät ja auttaa vanhan materiaalin kompostoitumista.

Eryngium planum - Sinipiikkiputki

Sinipiikkiputki on ihan itsestään siementänyt marjapensaiden väliin. Tai sen siemeniä on joutunut sinne multahommien myötä. Viime kesänä kaivoin useamman sinipiikkiputken pois marjapenkistä, kun se alkoi vallata turhankin paljon tilaa. Lisäksi sinipiikkiputken korkeaksi venähtäneet versot rötköttivät pitkin pituuttaan. Sinipiikkiputki oli kasvattanut melkoiset juuret. Luultavasti joku juurenpätkä on jäänyt multaan. Tai en ole huomannut kaivaa kaikkia siementaimia. Nyt uudet lehdet nousevat koristemansikan keskeltä. Kasvakoon nyt aikansa, kunnes päätän siirtää tämänkin pois.

Maanantaina 3.3. kylvin tomaatteja ja samettikukkia. Laatikot ovat olleet pesuhuoneen lattialämmössä itämässä. Torstaina huomasin versoja niin useissa tomaateissa kuin sammareissakin. 

Ei sentään heti tarvitse ryhtyä koulimishommiin, mutta näköpiirissä sekin touhu jo häämöttää. Tällä hetkellä takkahuoneen ikkunalla on kelloköynnöksiä, paprikoita ja keijunmekkoja. Kunhan on aika koulia sammarit ja tomaatit, siirtyy taimikasvattamo kellariin.


Biolanin kompostorin lämpötila tipahti nollaan. Arvelin alaluukun olevan taas täynnä. Kuten olikin. Kompostori on pöhissyt tänä talvena ongelmitta. Joulun jälkeen olen jo kertaalleen tyhjentänyt alaluukun. Massa on jo melko valmista. Olen kuitenkin siirtänyt sen oikeanpuoleiseen, anopilta perittyyn lämpökompostoriin jälkikypsymään. Ja odottamaan sijoituspaikkaa. 

Nyt tyhjensin Biolanin alaluukun toistamiseen. En edelleenkään levittänyt massaa istutusalueille, vaan se päätyi viereiseen pönttöön. Kunhan kevät tästä etenee, pääsen tutkimaan ja kunnostamaan istutusalueita. Silloin on aika siirtää kompostimulta kasvien ravinteeksi.

Alaluukun tyhjennys alkoi heti vaikuttamaan pöntön lämpötilaan. Mittari suuntasi kulkunsa jälleen isompiin lukuihin.


Kiva sää houkuttelee ulos ja pihamaalle. Illatkin ovat jo pidempään valoisat, joten lyhyessäkin ajassa ehtii saada jotain aikaan. Lähinnä olen haravoinut kivituhkakäytäviä. Saa siinäkin aikaa kulumaan, kun yrittää haravoiduista kasoista erottaa mahdollisimman paljon vaahteraneniä kivituhkasta. Kivituhkaa ei viitsisi kompostiin laittaa tai kaatopaikan puutarhajätteeseen kuskata. Vaahteranenät taasen ansaitsevat tulla putsatuksi. Istutusalueilla on varmasti itämässä miljoona pientä kasvattivaahteraa. Eli kitkettävää tiedossa. 

Alapihalla en ole aloittanut haravointia. Enkä vielä aloitakaan. Siellä on edelleen varsin märkää, vaikka hetkeen ei ole edes satanut. Litinä vaan kuuluu saappaiden alla nurmikolla kävellessä. Kovasti houkuttelee tarttua haravaan. Enköhän keksi muutakin tekemistä. Siellä ne koivunoksat ja muu sälä odottaa.

Toin muutamia kriikunanoksia sisälle maljakkoon. Parissa päivässä oksiin alkoi ilmestyä valkoisia palleroita, kukkanuppuja. Kukat eivät sisällä oksissa kauaa kestä, vaan terälehdet varisevat pöydälle. Kamera olkoon laukausivalmiina.