Tyttömäistä touhuilua

Tässä on jo monen kanssa todettu, ettei aurinkoa ole juurikaan näkynyt. Jopa uutisissa mainittiin, että viime vuosi oli pilvisin 25 vuoteen. Tänään aamusella taivaanrannassa kajasti siihen malliin, että jotain hämmästyttävää olisi tarjolla: aurinkohan se sieltä nousi piristämään muuten niin laiskottavaa oloa. Ukkokullan kanssa tehtiin tunnin lenkki pikkupakkasessa. Vaikka tienoo oli kovin hiljainen meneillään olevan hiihtolomaviikon vuoksi, törmättiin lenkillämme sentään kahteen naapuriin. Pellolla risteilevät ladutkin oli jälleen ajettu kiinteiksi ja hiihdettäviksi.

Paluumatkalla taivaalle oli purjehtinut paksuhko pilvimassa ja ehdimme jo harmitella, että olipa se auringonpaiste kovin ohimenevä ilmiö. Onneksi kuitenkin pilvet matkasivat jonnekin muualle ja taivas selkeni jälleen. 

Toissa päivänä kävimme veljentytön kanssa hiihtolenkillä näillä lähistön pelloilla. Minun sukseni luistivat enimmäkseen taaksepäin ja ylämäkien kapuamiseen lipsuvilla suksilla menikin päällimmäisin hiihtointo. Siiri-tytöllä kyllä virtaa riitti hiihtolenkin jälkeenkin ja kotipihalle päästyämme hän ryhtyi harjoittelemaan mäkihyppyä - meidän yläpihalta alapihalle. Pari tuntia siinä hupeni ihan kummasti lumessa möyriessä ja tytön helakkaa naurua kuunnellessa.

10-vuotiaan tytön mielenmaisemaan olen parin päivän aikana päässyt paneutumaan enemmänkin Siirin viettäessä hiihtolomaansa meillä. Omasta lapsuudesta varmasti parhaiten muistan juuri nuo ikävuodet 9-11. Syynä lienee monet isot tapahtumat silloisessa perheessämme; muutimme pienestä ja ilman mukavuuksia olleesta omakotitalosta espoolaiseen lähiöön, kerrostaloasuntoon. Oli sisävessa, sähköhella, oma vaatekaappi ja makuuhuoneenkin jaoin ainoastaan siskon kanssa. Perheeseen syntyi pikkuveli ja saimme ottaa lemmikkikissan. Naapurissa oli paljon samanikäisiä lapsia ja leikkiympäristönä kallioita ja metsää. Kirjastoauto pysähtyi niin lähelle kotia, että sinne saattoi kipittää ihan yksikseen. Luetuiksi tulivat mm. Anni Swanin Ollin oppivuodet ja Iiris rukka, Enid Blytonin Viisikot, L.M. Montgomeryn Anna-kirjat, L.M. Alcottin Pikku naisia ja F.H. Burnettin Salainen puutarha, josta pidin kaikkein eniten.

Ihan kunnon suojasäätä ei vähään aikaan ole ollut, mutta hyvin saimme Siirin kanssa muotoiltua kummituksia pihamaalle. Pitkään minun onkin pitänyt rakentaa lumiukko kevättä odottamaan, mutta eipä ole sattunut sopivaa säätä eikä ajankohtaa. Siirille ei kahdesti tarvinnut asiasta vihjata, kun hän oli jo kanssani rakennuspuuhissa. Muutaman kerran hän kääntyi puoleeni kysymään, onko aivan varmaa, että puhtaan lumihangen saa möyriä ja sotkea. "Anna mennä", totesin ja taputtelin lunta siinä minäkin. Eiköhän tuo kohta ala sulamaan ja silloin on yhdentekevää, onko pinta sileä vai kuhmurainen. Lumisten puuhiemme ohessa tuli juteltua kaikenlaista ja tietenkin myös lemmikkieläimistä. Onhan Siirinkin perheessä sekä kissa että koira. Meetu on 16-vuotias töpöhäntäinen pikkukolli, jolla on vähintään yhtä paljon virtaa kuin Siirilläkin. Meetu on aina viihtynyt yläilmoissa, kaappien ja hyllyjen päällä. Nyt tuosta ominaisuudesta saattaa olla jotain konkreettistakin hyötyä, sillä Siirin perheeseen tuli vajaa kaksi vuotta sitten myös mäyräkoira Nuno.

Kyllähän se vahvasti siltä näyttää, että Meetu määrää ja Nuno tottelee. Silti on omalla tavallaan hyvä, että kumpaisellakin eläimellä on kodissa ikäänkuin omat tasonsa, jolloin molemmille löytyy omat rauhaisat paikkansa. Hyvin nämä kissa ja koira tulevat keskenään toimeen. Jomman kumman ollessa pidempään poissa, toinen selvästi etsii ja kaipaa kaveriaan. Kun muistaa omasta lapsuudestaan, miten tärkeä rooli lemmikillä on, ymmärtää myös Siirin kiintymyksen sekä kissaan että koiraan. Eikä laisinkaan pidä aliarvioida lemmikin kasvattavaa vaikutusta lapseen.

Jos on lemmikistä työtä, on siitä hyvin paljon iloakin.Se on hyvä muistaa silloin, kun perheen koira tekee selvää vasta hankitusta lelusta. Kyse oli onneksi Nunolle ostetusta pehmosta, joka sillä oli lupakin silputa. Ja sen se tosiaan teki, viimeiseen nöyhtään saakka.

Oltiinhan me Siirin kanssa sisälläkin. Tytön toivomuksesta teimme mansikkajuustokakun. Tosin Siirin osallistuminen jäi lähinnä seuranpidoksi, vaikka yritinhän minä saada häntä touhuun mukaan. Mansikat hän asetteli täytteen pinnalle ja avusti liivatevaiheessa,  koska se oli hänelle ihan vieras ainesosa. Tällaisia tuorejuustokakkuohjeita löytyy netistä pilvin pimein, mutta laitanpa kuitenkin tähän, jos joku haluaa vaikka heti  sellaisen valmistaa.

MANSIKKA-JUUSTOKAKKU

Pohja:
n. 200 g keksimurskaa (esim. domino tai suklaamurukeksi)
50-75 g sulatettua voita

Täyte:
2 ½ dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa tai esim. sitruunalla maustetua
3-4 dl mansikkasurvosta
5 liivatetta
½ dl sitruunamehua liivatteiden sulattamiseen
1-2 tl vaniljasokeria
sokeria (maun mukaan)

Päälle:
mansikoita

Kiille:
2 dl mansikkamehua
1 dl hyytelösokeria

Pohja:
Murskaa keksit ja sekoita voisula keskimuruihin. Painele seos leivinpaperilla päällystetyn rengasvuoan pohjalle (vuoan halk. n. 23 cm).

Täyte:
Pane liivatteet pehmenemään kylmään veteen (n. 10 min.)
Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita tuorejuusto ja mansikkasurvos, mausta sokerilla makusi mukaan. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma.
Liota puristetut liivatteet kuumennettuun mehuun. Jäähdytä hieman ja lisää ohuena nauhana täytteeseen koko ajan hyvin sekoittaen. Kaada seos vuokaan keksimuruseoksen päälle.
Anna hyytyä yön yli viileässä (hyytyi kyllä 3 tunnissa).

Kiille:
Kiehauta 2 dl marjamehua ja sekoita siihen 1 dl hyytelösokeria. Kuumenna ja anna hetken jäähtyä. Levitä lusikalla ohuelti mansikoiden ja täytteen päälle. (Tarkat ohjeet kiilteen tekemiseen löytyvät mm. hyytelösokerilaatikon kyljestä).

 

Omituisuuksia ja Väriä harmauteen

 
Sain Savea ja papuja -blogista tällaisen "Sinun blogisi inspiroi minua" -tunnustuksen, joka kyllä ilahduttaa minua kovasti. Perisuomalaisena epälijänä sitä aina tulee ajatelleeksi, että kaikki muut ovat taatusti etevämpiä ja parempia ihan kaikessa. Siinäkin suhteessa olen tyypillinen huonolla itsetunnolla varustettu kansalainen, että kiitosten vastaanottaminen tuntuu välillä niin mahdottoman vaikealta ja niiden edessä kiemurtelee katseen harhaillessa kaukaisissa atmosfääreissä sen sijaan, että nätisti niiaisi ja miksei vaikka kapsahtaisi kiitosten antajan kaulaan ilonsa näyttääkseen.

Tällaista palautetta on todella mukava saada ja jakaa eteenpäin. Lisäksi tähän tunnustukseen kuuluu kertoa viisi omituista tapaa itsestään eli

1. Postilaatikkoomme jaetaan kolme paikallislehteä kahdesti viikossa: Kirkkonummen Sanomat, Vihdin Uutiset ja Länsiväylä. Luen lehdet yleensä aika tarkasti, koska niissä on paljon lähialueita koskevia uutisia (mainostulvan lisäksi). Siinä ei liene mitään omituista, mutta nämä lehdet tapaan lukea aina lopusta alkuun.
2. Minua häiritsee, jos keittiön pöytä on vinossa. Saan asetettua pöydän suoraan laittamalla pöydän jalat parketin saumojen suuntaisesti.
3. Sisällä jalkani palelevat aina ja nukunkin unisukat jalassa. Ulkona sen sijaan pärjään ohuilla sukilla, enkä juurikaan talvella tarvitse sukkahousuja tai "pitkiä kalsareita".
4. Vaikka olen hyvin sosiaalinen luonteeltani, viihdyn parhaiten itsekseni.
5. Lapsena kuvittelin, että kaikki koirat ovat poikia ja kissat tyttöjä.

Tämäkin tunnustus on jo kiertänyt aika monella bloggarilla, mutta laitan sen kuitenkin eteenpäin. Jokainen saa itse päättää, ottaako vastaan pelkän tunnustuksen vai jatkaako sen jakamista.

Ansaitut pullakahvit
Konnadonnan kotona ja puutarhassa
Mirrinminttua ja kissanhäntiä
Piiperrystä pihamaalla
Pionihulluutta ja puutarhaunelmia

Väriä harmauteen

Saraheinä haastoi blogissaan lukijansa tekemään värikkään kuvapostauksen ja tuomaan näin lisää väriä ja iloa näihin harmaisiin päiviin. Siinä onkin ideaa, sillä hiukan jo alkaa kyllästyttää iänikuinen lumisade ja värien puute. No, onhan tuolla ulkona toki monenlaisia sävyjä, mutta ei siellä taatusti viherrä eikä punerra.

Kukka

vihreä, punainen

keinuva, huojuva, kääntyvä

lehti, orvokki, ruusu, tulppaani

säihkyä, hohtaa, houkutella

kaunis, kiehtova

rikkaruoho.

On isällä lätissä seitsemän sikaa
ja kaikissa sioissa pikkuisen likaa
Vaan sinisen, punaisen, ruskean, harmaan
minä saunassa saisin puhtaaksi varmaan.
Kun lyhyt on loru niin lausutaan
se alusta loppuun uudestaan.

Puutarha uhkeimmillaan:
hehkuvanpunaiset, kirkkaankeltaiset liljat
hennon vaaleanpunaiset ruusut
jasmiinin huumaava tuoksu.

Kukkien yllä
valkeiden perhosten keveä tanssi.
Paratiisi talletettavaksi talveen.

Kevään tuulet

Puhtaat tuulet puhaltaa,

kauniit värit esiin saa.

Valo, lämpö tulvahtaa,

kasvoihimme hymyn saa.

Kesään tulevaan jo

aatoksemme janoaa, 

kauniit värit esiin saa.

SINISTÄ UNEN SATUA

Menin käymään mustikassa  

alla kuusikon kyläilin.
Asettua sain taloksi  

vieraaksi peräkamarin.
Se oli sininen huone  

soi seinällä kissankello
oli katto taivaankantta  

sumumatto lattialla
peitto pilvipumpulia  

tyyny täynnä usvaunta
lainekangasta lakanat  

patjat pientä liplatusta.

Tuuli sammalta silitti 

 vavisutti varvikkoa

pudotti vesipisaran.
Lehdet lemmikin selasin  

laskin lehto-orvokkeja
vaivuin helmaan hiirenvirnan 

 ruiskukkauneen nukahdin.

Leskenlehti, aurinko, värin arvasitko jo?
Leskenlehti, aurinko, värin arvasitko jo?
Se on keltainen, se on keltainen, se väri on keltainen…..

Pelargoniavauvoja

Viikko on hurahtanut niin vikkelästi, ettei kissaa ole ehtinyt sanoa. Paitsi tietenkin meikäläinen sitä kissaa hokee kaiken aikaa, kun Juuso on taas innostunut terottamaan kynsiään olohuoneen nojatuoliin. Ystävänpäivä tuli ja meni ja sitä seurasi Ukkokullan synttäri. Pikkuveli viettää omia synttäreitään samana päivänä ja juomme yhteiset kakkukahvit vasta sunnuntaina. Paluureissulla synttäreiltä tuon itselleni pariksi päiväksi kivan kaverin, sillä pikkuveljeni 10-vuotias Siiri-tytär tulee viettämään hiihtolomaa meille. Suunnitelmissa on valmistaa kimpassa vadelmajuustokakku ja käydä keilaamassa. Siiri on kova tyttö pelaamaan erilaisia pelejä ja liikunnallisuutta hänestä löytyy oikein roppakaupalla. Ehkä menemme hiihtämään tai luistelemaan, se nähdään. Siiri on aktiivisesti uintivalmennettavana ja harjoituksia on neljänä päivänä viikossa. Lisäksi tulevat erilaiset uintikilpailut, tietenkin koulu läksyineen ja kaiken kukkuraksi tyttö pelaa myös jalkapalloa. Ehkä tarjoankin hänelle rauhallista yhdessä oloa, askartelua sekä mielellään myös vähän leikkiä - jos hän siihen vielä suostuu.

Eilen sain vihdoin apua kipeisiin käsiini. Vasemman käden peukalon ojentajajänne on aiheuttanut melkoisia liikeratojen rajoituksia ja särkyjä. Nyt lääkäri pisti peukalon juureen kortisonipiikin, jonka toivon tuovan helpotusta kipuun. Vielä peukalo ei ole aivan entisen veroinen ja ihoa koristaa komea mustelma. Oikeassa kämmenselässä olleesta patista lääkäri imi paksulla neulalla reilun satsin geelimäistä nestettä ja laittoi tilalle kortisonilääkettä. Käsi on edelleen turvoksissa ja kipeäkin, mutta luultavasti meneekin muutama päivä käden normalisoitumiseen. Kovin montaa kortisonipiikkiä ei voi parannuskeinoksi käyttää ja jos käsivaivat jatkuvat, täytynee miettiä esimerkiksi akupunktiota. Kysyessäni lääkäriltä, miksi minulla on aina näitä käsivaivoja, hän totesi, että toisilla saattaa olla ahtaammat nivelet ja kanavat, jolloin ne kipeytyvät herkemmin. Mitään täydellistä vastausta ei liene olemassa.

Niinhän siinä kävi, kuten pelkäsinkin, että meidän autotallimme osoittautui liian kylmäksi talvehtimispaikaksi pelargonioille. Ei ollut hengenhiventäkään ainoassakaan kasvissa ja ne saivat viimeisen lepopaikkansa kylmässä kompostissa. Pääsevät sentään hyödyntämään meidän puutarhatalouttamme muuttumalla osaksi uutta multaa. Viikko sitten kylvin uusia pelakuun siemeniä sanomalehtipotteihin ja sieltähän noita pieniä taimivauvoja on alkanut nostaa päätään. Löysin marketin siementelineestä vaaleanpunaisen 'Inspire Pink F1' -pelargoniapussukan ja nyt sitten pitää noita lapsukaisia hoitaa niin, että selviävät kesäksi pihalle.

Kevättä tässä odotellaan, kuten varmaan monessa muussakin huushollissa. Tänään kävelyreissulla pensaat ja aidanteet olivat täynnä sirkutusta ja melkoista pikkulintujen kuhinaa. Heti ulko-oven avatessa saattaa havaita, että valtavista lumihangista ja alkavasta hiihtolomasta huolimatta ilmassa on selkeää kevääseen valmistautumista. Ei kuulu titityy vaan jotain sinne päin, ja hyvin voimallisena lurituksena esitettynä. Jos jotain tähän päivään toivoisi, niin edes hivenen enemmän aurinkoa. Sitä kun ei ole täällä päin näkynyt aikoihin. Päivät ovat pidenneet huomattavasti niin aamusta kuin illastakin, mutta se aurinko, se aurinko....se olisi kyllä niin toivottu näky.

 

Kruunuvuokon tunnustus ja Ystävänpäivä

Lämpimät kiitokset oheisesta tunnustuksesta, jonka sain Kruunuvuokolta Puutarhan lumo -blogista.

 Annan tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille:

Varjoyrtin puutarha

Mirrinminttua ja kissanhäntiä

Ruusuja ja rikkaruohoja

Puutarhastelua

Huomisen keskiviikkopäivän vietän vanhempieni seurassa. Tarkoitus on viedä äiti vaateostoksille, etsimään jotain sopivaa hautajaisvaatetta hänen veljensä, siis enoni hautajaisiin. Samalla täytetään taas ruokakaapit ja jos aikaa jää, suoritan myös viikkosiivouksen vanhempieni huushollissa. 

Aikoinaan pelkäsin kovasti niitä päiviä, jolloin joku meistä sisaruksista - tai parhaimmillaan me kaikki - joudumme auttamaan ikääntyneitä vanhempiamme. No, nyt nuo päivät ovat tulleet, mutta ei tässä ole minkäänlaista pelkäämisen aihetta. Tuntuu ihan luonnolliselta olla apuna ihmisille, jotka sitä tarvitsevat. Useimmiten vanhempani ovat kovin iloisia ja kiitollisia avusta ja jopa toppuuttelevat, ettei tarvitse tehdä sitä tai tätä. He ovat sen ikäluokan ihmisiä, joiden on vaikea pyytää apua tai olla autettavina. Onneksi olen oppinut lukemaan heidän sanattomia viestejään, ymmärrän heidän taustansa ja koitan sopeuttaa oman käyttäytymiseni siten, ettei heidän tarvitsisi tuntea jäävänsä kiitollisuudenvelkaan. Joskus on raskasta luovia niin monen ihmisen mielipiteiden ja toiveiden seassa, mutta mikäpä elämässä olisi aina hauskaa. Enimmäkseen vanhempieni kanssa on mukavaa ja lähden omaan kotiini rauhallisin mielin. Vanhusten arjesta on tullut luonnollinen osa minun viikko-ohjelmaani. Onneksi minulla on mahdollisuus olla apuna ja onneksi saimme vanhemmat muuttamaan Uudestakaupungista takaisin Espooseen. On huomattavasti helpompi matkata 15 km kuin 200 km heidän luokseen.

Näiden mietteiden myötä toivotan kaikille:

Selviytymiseen tarvitaan 4 halausta päivässä.

8 halausta päivässä auttaa pääsemään masennuksesta, turhautumisesta, ahtistuksesta, pölhötiloista ja propleemeista.

12 halauksella päivässä sinusta tulee tosi viksu ja vilmaattinen, maailman kaunein ja vahvoin, hyvästi menestyvä, ympäristöystävällinen, villi, vapaa, vallaton halailija.

Halaus parantaa ulkonäköäsi ja on hyväksi terveydelle.

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ

KAIKKI IHANAT BLOGGARIT!

Toivottaa Between

Tiinalta 11 kysymyksen haaste

Tiina  Talventaikaa -blogista heitti minua 11 kysymyksen haasteella, johon vastaan mieluusti, kun ei tuosta lumestakaan jaksa loputtomiin juttua vääntää.


1. Oletko käynyt koskaan missään ns luontaishoidossa, shiatsu, vyöhyketerapia tms?

•  En ole koskaan kokeillut mitään vaihtoehtohoitoja, mutta ellen tämän viikon terveyskeskuskäynnillä saa apua kipeisiin käsiini, ajattelin testata akupunktiota. Olen kuullut siitä niin paljon hyvää.

 2. Onko sinulle tärkeää, että käyttämääsi kosmetiikkaa ei ole testattu eläinkokeilla ja suositko luontaiskosmetiikkaa?

•  Eläinten käyttäminen mm. kosmetiikan valmistuksessa on kyllä aika turhaa ja vastuutonta. En ylipäätään kovin herkästi usko rasvojen ja meikkien mainoslauseisiin. Nykyisin käytän aika vähän kosmetiikkaa, vaikka en mikään luonnonkaunis tyyppi olekaan.

 3. Käytätkö luontoystävällisiä kodin puhdistusaineita?

•  Meidän siivouskaapissa ei monen montaa purkkia ole, sillä pärjäämme mainiosti mäntynestesaippualla ja Vimillä. Tarvittaessa arsenaalia vahvistetaan sitruunalla, soodalla, etikalla ja leivinjauheella. Hyvin on näillä pärjätty, monen mielestä meillä on aina siistiä ja puhdasta.

 4. Kierrätätkö?

•  Kierrätän, ehdottomasti. Olen kirjoittanut blogiini aiheesta 24.9.2012, joten nyt en laita tähän tämän enempää.

 5. Mihin matkustaisit?

•  Unelmissa tulee reissattua milloin missäkin. Nykyisellään talous ei oikein anna mahdollisuutta matkusta juuri mihinkään, mutta onneksi aikoinaan perheen kanssa kierrettiin monissa maissa.

 6. Sitruuna vai mustaherukka?

•  Kummallakin on käyttöä meidän keittiössä.

 7. Kirjoitatko bloggaamisen lisäksi muutakin, esim runoja tai päiväkirjaa?

•  Oikeastaan blogin kirjoittaminen lähti puutarhapäiväkirjan pitämisestä. Blogiin kun on helpompi liittää omia valokuvia ja toisaalta saa mahdollisuuden jakaa ideoita ja mielipiteitä muiden puutarhaihmisten kanssa. Ammatin ja harrastusten myötä tietokone on tullut niin tutuksi, ettei käsin enää millään malttaisi mitään kirjoittaa.
• Olen kyllä elämässäni kirjoittanut paljon mm. kolumneja ja aikaisemmassa vapaaehtoistyössäni pöytäkirjojen ja rahahakemusten lisäksi julkaisin yhdistyksen jäsenlehteä. Vahvuuteni on enemmänkin asiatekstissä.

 8. Minkä kirjan luit viimeksi?

•  Luin Anna Janssonin Hylynryöstäjä -dekkarin ja tänään on tarkoitus aloittaa Sussin esikoisteoksen Uhrilehdon lukeminen. Aina on vähintään yksi dekkari tai romaani meneillään ja usein siinä ohessa jokin tietopuolinen teos.

 9. Missä kulttuuritapahtumassa kävit viimeksi?

•  Omaishoitotehtävät ovat vieneet aikaani niin tehokkaasti, että kulttuurin nauttiminen on jäänyt todella minimiin. Viime kesänä kävimme pikkuveljeni Siiri-tytön kanssa Suomenlinnan kesäteatterissa katsomassa Ryhmäteatterin Peter Pania, josta pidimme kovasti. Suomenlinnan kesäteatterista on tullut meidän kahden perinnetapahtuma ja luultavasti menemme Siirin kanssa sinne tulevanakin kesänä. Vielä en tosin tiedä, mikä on kesän näytelmä. Leffassa tulee silloin tällöin käytyä, viimeksi katsottiin Puhdistus.

 10. Horoskooppimerkkisi?

•  Olen viimeisen päälle Neitsyt eli kriittisen pikkutarkka täydellisyydentavoittelija. Onneksi elämä on opettanut joustamaan ja luovimaan. Pahimmat särmät lienevät hioutuneet pois.

 11. Lempiasusi?

•  Kotona kotihousut ja huppari sekä villasukat. Kodin ulkopuolella tilanteen mukaan farkut, hame tai mitä milloinkin. Ja puutarhassa verkkarit tai shortsit kera t-paidan ja fleecetakin lämpötilasta riippuen. Lapsuudenkodissani oltiin tiukkoja siitä, että heti koulusta tultua vaihdettiin kotivaatteet päälle. Se on jäänyt jonnekin takaraivoon siten, ettei ns. parempia vaatteita pidetä kotisohvalla köllöttäessä.

Tämä haaste on kiertänyt jo niin monella bloggarilla, joten en laita sitä nyt eteenpäin. Halutessaan haasteen voi ottaa käsiteltäväksi joko tästä minun blogistani tai muisla sen jo aiemmin julkaisseilta. 

Juuson ja mamman laiskiainen

Mamman laiskiainen
 
Monet ovat viettäneet laskiaissunnuntaita, mutta minun ja Juuson sunnuntaista tuli oikein laiskiaissunnuntai. Lumisade ulkona sen kun jatkuu, nyt vetisempänä kuin perjantaina tai eilen. Päivällä ulkomittarin elohopea nousi lämpöasteiden puolelle ja viedessäni Poikaa kotiinsa kura ja rapa lensi maantiellä komeasti. Kaikki aura-autoilijat taisivat olla viikonloppuvapaalla; mitäs sitä suotta sunnuntaita lumihommiin tuhlaa, voihan ne lumet aurata maanantainakin - tai vaikkapa odottaa kevääseen, jolloin aurinko hoitaa ongelman. Kerrankin useimmat autoilijat ymmärsivät vesiliirron vaaran ja ajoivat moottoritielläkin maltillisesti. Muutamat ohittajat sentään huomasivat siirtyä takaisin ajokaistalle sen verran kauempana, ettei ihan sokkona tarvinnut ajella.

Eilen leivoin laskiaispullia, mutta en suinkaan työntänyt niiden väliin kiwihedelmää tahi kurkkua. Ei, kyllä tuo vihreä klöntti kermavaahdon vierellä on mantelimassaa, vihreää sellaista. Ukkokulta näet tapansa mukaan oli napannut kaupan hyllystä ensimmäisen sopivan näköisen pötkön vilkaisematta siihen sen enempää. Kun asiasta hänelle kotona huomautin, hän totesi, ettei tiennyt eri värisiä mantelimassoja olevan olemassakaan. Ja seuraavaksi, että sama kai se, minkä väristä töhnää pulliini laitan. Hänhän ei kuitenkaan mantelimassaversiosta välitä.

Harvoin olen nykyisin happamalla päällä, mutta tänään näin on. Mikä lie potutuksen aiheuttanut, mutta sitä kyllä lisää se, ettei Ukkokulta näytä saavan keittiön valolistaa paikalleen. Ehkä minä jossain sisimmässäni kadehdin hänen uskomattoman leppoisaa tapaansa suhtautua tähän elämään ja kaikkiin sen aiheuttamiin haasteisiin. Tai sitten tuskastun omaan osaamattomuuteeni. Etten hallitse remontointiin liittyviä vasarointi- ja ruuvimeisselihommia. Siis jonkun uuden väsäämistä. Osaan toki ottaa seiniltä yhtä sun toista pois ja laittaa takaisin - sekä vasaraa että ruuvimeisseliä käyttäen. Mutta kun pitäisi laittaa vanhan kuluneen valolistan tilalle uusi ja ehta, riski epäonnistumiseen on liian suuri meikäläisen taidoilla. Harmittaa, kun ison maalausurakan jälkeen keittiö on edelleen puolivalmis; tavarat poissa paikoiltaan ja johdot häiritsemässä normaalia keittiöelämää. Siis minua häiritsemässä, Ukkokultaa ei taida häiritä, vaikka valolistoja ei enää ikinä näkyisi missään. 

Moinen potutus lamaannuttaa ja vie innon tehdä yhtään mitään. Onneksi tänään ei kyllä ollut kummoisiakaan hommia suunniteltuna, joten luin Anna Janssonin Hylynryöstäjän loppuun. Nytpä en aloitakaan uutta kirjaa, sillä postissa on tulossa Sussin uunituore kirja, jonka onnellisena voitin arvonnassa. Eikä tässä enää oikeastaan edes pahemmin potuta. Ukkokulta katselee telkusta jalkapalloa ja kenties menen hänen seurakseen tekemään jokusen ristipiston.

Juuson laiskiainen

"Minua tympii jatkuva lumisade. Olen pitkästynyt ja kuljen ympäri kotia osoittaakseni mammalle, että jotain kivaa nyt pitäisi tehdä. Eilen leikimme mamman kanssa vähän aikaa piilosta ja sen jälkeen hän veti perässään valkoista kengännauhaa, josta tykkään kovasti. Taitavasti nappaan sängyn alta kiinni nauhaan ja vien sen hampaideni väliin. Sitten yllättäen irrotan otteeni ja juoksen verhon taakse tai olohuoneen pöydän alle sellaisella töminällä, että voisi kuvitella ratsuväen laukkaavan paikalle. Töm-töm-töm...taas olen kiinni nauhassa. Pyörin selälläni matolla ja peuhaan nauhan kanssa, kunnes jälleen irrotan ja odotan mamman osallistuvan leikkiin aktiivisemmin. Nauhaa on pyöritettävä, vedettävä ja heiluteltava pitkin huonetta, lattiaa ja lähelleni. Vaanin nauhaa välillä nurkan takaa, maton kulmalla ja keinutuolin alla. Yhtäkkiä leikki loppuu, eikä minua voisi enää vähemmän kiinnostaa yksi vaivainen kengännauha. Karvat on taas saatava järjestykseen ja viikset suittava puhtaiksi. Hölmö mamma, leikkiköön itsekseen!"

"Ulkona on välillä käytävä, sillä sisällä olevaan hiekkalaatikkoon on niin äärimmäisen tylsä mennä pissalle. Pihalla on lintuja ja kenties muita kissoja, mielenkiintoisia hajujakin. Ihan selvästi naapurin neitokissa on taas käynyt jättämässä tervehdyksensä, mutta juuri kun pääsen hyvin hajulle, märkä lumi tuhoaa löytyneen vainun. "Mamma, haluan heti sisälle. Täällä on märkää ja kylmää. Eikö kesä jo tule!"

"Laita se kamera pois. En halua, että minua kuvataan kaikki hienot karvat rännästä märkinä. Eihän täällä ole mitään mielenkiintoista, ei edes lintuja, joille naksutella."

"Nyt mennään sisälle, ala tulla jo!!!"

"Hihhei, flexi irtosi mamman kädestä, kun hän leikki kameran kanssa. Laitetaanpa mammaan vähän vipinää. Mitäs ei heti päästänyt minua kotiovelle. Saakohan se minut kiinni ennen kuin ehdin talon toiselle puolelle tai ehdinkö kenties ajotielle? Ei, sinne en mene. Siellä on kaikenkarvaisia koiria, jotka ryhtyvät haukkumaan minut nähdessään ja autoja, joita kyllä sietää varoa."

"Jäinpä odottamaan mammaa talon kulmalle. Enhän minä tosissani mihinkään karkuteille halunnut lähteä, vaan sisälle lämpimään. Pitää vielä venyttää flexi nii.....in pitkäksi, että ehdin ensimmäisenä takaovelle."

"Nyt on vatsa täynnä ruokaa ja karvat suittuina. Voinkin hetken istua keittiön pöydällä ulos tiirailemassa ja miettiä, mihin menisin päiväunille. Olohuoneen nojatuoliin vaiko kirjaston sohvalle? Ryömisinkö oikein sinne peiton alle, kuten olen viime päivinä tehnyt? Enpä taida nyt kirjastoon mennä. Siellä on kova meteli, kun telkkarista tulee jalkapalloa. Ehkä menen hetkeksi takkahuoneen ikkunalaudalle; siinä on mukava köllötellä patterin lämmössä ja ulkona saattaa nähdä muutaman linnunkin. Ei sentään, mamma kuului menevän työhuoneeseen. Menenpä perässä ja hyppään vaikka tuolille torkkumaan. Siitä näkee hyvin ovelle ja mamman istumassa tietokoneen äärellä. Välillä saa rapsutuksen tai pari ja samalla mamma sanoo rapsuttaessaan niin mukavasti "mamman ikioma karvakasa." On se kumma, miten tuo mamma jaksaa minua rakastaa, vaikka laitan häneen ulkosalla vauhtia ja toisinaan aamupimeässä käyn naukumassa ulos. Ellei mamma heti älyä nousta, tehostan naukumista repimällä oven takana hiukan tapettia. Ai, että, silloin tulee mammaan vauhtia. Jos mamma on mielestään nukkunut riittävästi, eikä ulkonakaan ole kovin huono ilma, saatamme lähteä yhdessä metsään pissalle. Mutta sattuupa joskus niinkin, että mamma huijaa minut kodinhoitohuoneeseen ja laittaa ovet kiinni palaten itse takaisin sänkyynsä nukkumaan. Silloin on mentävä pissille hiekkalaatikkoon tai sitten vain odotettava aamua penkillä köllöttäen. Ei se huono paikka ole laisinkaan, pehmeät tyynyt on mamma penkille laittanut, että tällaisen kollikissan on mukavampi aamua odotella."

 Mukavaa viikon alkua kaikille!

 

Kuukauden kuva - viikon myöhässä

Puutarhaportti 8.2.2013

Ensin missasin kuusi kuvaa kesään -haasteen, en vain muistanut ottaa kuvia ajallaan. Ja nyt meinasin unohtaa oman ajantasa-kuvani eli näkymän puutarhaportista kohti alapihaa, jonka olen tavannut päivittää aina kuukauden vaihteessa. No, eihän tuo ole kuin viikon myöhässä, eikä ainakaan lumi ole mihinkään sitten edellisen kuvauksen hävinnyt. Päinvastoin, täällä etelärannikolla lunta tulee kaiken aikaa taivaantäydeltä. Meillä alkaa osa kinoksista olla sen verran korkeita, ettei normaali kolaaminen enää onnistu, vaan lumet käytäviltä on huiskittava lapiolla penkkojen päälle.

Puutarhaportti 1.1.2013

Lunta on toki satanut reippaasti aiemminkin, mutta tammikuussahan oli muutaman päivän vesikelisäät ja silloin lumen pinta tipahti aika mukavasti. Tämä kuluva talvi on jo neljäs runsasluminen näillä leveysasteilla. Vaikka tässä tuleekin harva se päivä maristua, että johan nämä lumityöt riittäisivät, on tällainen lumitalvi kuitenkin monin verroin mukavampi kuin ne iänikuiset vesi- ja loskakelit, joita täällä tuppaa talvisin usein olemaan. Maisemat eivät voisi kauniimpia olla, äänetkin kietoutuvat pumpuliin ja tienoon valtaa miellyttävä rauhallisuus. Kävellessäni kylän koulujen ja urheilukentän ohitse, näen lapset hiihtämässä ja luistelemassa. Päiväkoti-ikäisetkin saavat laskea pulkalla mäkeä oikein urakalla. Kyllä tällaisen talven jälkeen kesä maistuu makoisalta. Varmasti myös kasvit viihtyvät lumivaippansa alla ja monet siemenet muhivat siellä odottamassa oikeaa aikaa itämiseen ja versomiseen.

Kohta pitää ryhtyä laskeskelemaan lumen painoa, josko sitä pitää lähteä katoltakin pudottamaan. Leikkimökin katolla on jo aikamoinen kinos, mutta kovin painavaa tuo lumi ei vielä ole. Ja kuten kuvasta näkyy, lisää sataa kaiken aikaa. Myös ikkunasta ulos vilkaistessani lunta sataa....

Eilen vierailin ystäväni luona Espoossa. Siellä sitä oli valoa jos jonkinlaista joka nurkassa ja puun juurella. Toisin tietenkin kuin täällä meidän kylällä, jossa usein saa suunnistaa oman älynsä välähdysten valaisemissa maisemissa, mikä ei siis järin valkeaa tietä tarkoita. Olipa nuo puut tuolla espoolaislähiön iltavalaistuksessa aika kauniita. Erityisesti huomiotani kiinnitti kuitenkin nuo täsmällisesti auratut kävelyreitit, mikä ei ole tavallista sen enempää kotikylällä kuin Espoossakaan. On ollut traktorikuskilla enemmän aikaa ja kunnianhimoa kuin pitkästä aikaa missään muualla.

Vaikka Ukkokulta on ollut hiukan vatsatautinen, on hän kuitenkin käynyt ulkona lunta siirtämässä. Oman lumityöosuuteni päätin jättää huomisaamuun ja käytin päivän vaihtamalla lakanoita, pyörittämällä pyykkikonetta ja askartelemalla ystävänpäiväkortteja. 

Ja kun lopulta sain kortit niputettua, pääsin vihdoin siirtymään pitkään suunnittelemaani ja odottamaani asiaan eli uskokaa tai älkää, tradddaaaalllaa......

......kieputtelemaan taimipotteja!

Kaunis kiitos Tuulalle, joka antoi oman taimipottien valmistusvälineensä minulle joululahjaksi. Sujuihan noiden pottien teko lasipullonkin avulla, mutta nytpä poteista tulee vallan hurmaavia. Vaikka Tuula suunnitelmiensa mukaisesti sinne Joensuuhun vielä muuttaisikin, jokaisen kerran puunuijaa alustalla pyöräyttäessäni ajattelen häntä lämmöllä ja olen iloinen, että olen saanut häneen tutustua.

Ja nyt me lähdemme Juuson kanssa viettämään perjantai-iltaa. Minä katson telkusta Vera Stanhopea ja Juuso luultavasti kurnuttaa tyytyväisenä sohvanraossa selällään maaten tassut kohti kattoa sojottaen. Rauhallista ja mukavaa! 

Ja samanlaisia tunnelmia kaikille blogiystävilleni toivottaen!!! 

Positiivinen säikähdys

Kyllä sitä ihminen kummallisia asioita säikähtää. Meinasin nimittäin pudota työtuolilta huomatessani, että eilisen kirjautumiseni jälkeen olen saanut taas uuden lukijan - Pivin. Nyt en tiedä, olenko muistanut kaikkia äskettäin lukijoiksi liittyneitä edes tervetulleiksi toivottaa, mutta jollen ole, niin nyt sen teen eli

TERVETULOA KAIKKI IHANAT IHMISET! 

YHDESSÄ ELÄMÄ ON MONIN VERROIN MUKAVAMPAA.

Onnellinen ei sure sitä, mikä puuttuu,

vaan iloitsee siitä mitä on. 

Kohta lähden taas ruokkimaan ja rapsuttamaan Lapsen kissoja. Lapsella kun on kolmen päivän lähiopetusjakso opiskelupaikkakunnalla. Lunta on eilisen jälkeen tullut taas monen sentin verran ja iltapäivällä on luvassa lisää. Ei siis hommat elämästä lopu, mutta pysyypä kunto korkealla. Viettäkääpä mukavasti tämä Saamelaisten kansallispäivä. Ehkäpä minäkin joikaan muutaman epävireisen kiekaisun ajaessani lumisessa maisemassa kohti Keski-Uuttamaata.

Viherpeukalon salaisuudet (Kukkamessujen helmikuun haaste)

Eilen bongasin Uudenkaupungin kukkamessujen helmikuun haasteen, mutta en ehtinyt omaa viherpeukalon salaisuuttani kertoa, joten tässä nyt tuo oma kikkakakkoseni, jota olen kyllä ihan avoimesti muillekin jakanut. Enkä minä sitä itse ole keksinyt, mutta niin tai näin, erittäin hyväksi keinoksi kuitenkin olen havainnut.

Meidän puutarhassa tulee uskomattoman paljon risuja, oksia ja muuta haketettavaksi joutavaa jätettä. Meillä on aika paljon angervopensaita ja pitkä rivi aronioita, jotka leikkaan muutaman vuoden välein alas. Pyrin vuorottelemaan leikkaamista siten, etten kaikkia leikkaa samana vuonna, jolloin esimerkiksi angervojen kukintaa riittää kyllä joka keväälle. Meillä on myös tuoksuvatukkaa ja pajuangervoa, joista niistäkin tulee runsaasti haketettavaksi kelpaavaa materiaalia. Jotkut naapurit näyttävät kärräävän omat oksansa kunnan metsikköön, joka ei tietenkään ole sallittua, eikä minusta oikein mukavaakaan, koska pieni metsikkö on tullut vuosi vuodelta epäsiistimmäksi. Niiden oksien mukana kun rahdataan paljon muutakin roskaa, eikä kaikki suinkaan maadu.

Aika pian omakotitaloon muutettuamme hankimme oksahakettimen ja sillä haketetaan muutaman kerran kesässä kaikki mahdollinen puumateriaali. Paksummat oksat tietenkin pilkotaan ja poltetaan saunassa tai takassa. Tuon hakkeen käytän puutarhassa kattamiseen. Erinomainen keino on kastella ensin sanomalehtiä ja levittää niitä sitten katettavalle alueelle, sen jälkeen päälle haketta paksuhkosti. Hake on ilmavaa ja kosteaan sanomalehteen yhdistettynä se estää rikkaruohojen kasvun ja samalla lannoittaa maata. Laitan myös haketta komposteihin ja karkeutanpa sillä toisinaan multaankin. 

Eniten haketta on mennyt marjapensaiden ja omenapuiden alle sekä myös koristepensaiden juurelle. Kun rakennan uutta kukkapenkkiä, laitan aina istutettujen kasvien ympärille haketta, yleensä myös tuota märkää sanomalehteä. Näin istutetut kasvit saavat rauhassa juurtua ja lähteä kasvuun tarvitsematta kilpailla rikkaruohojen kanssa. Ja mikä parasta, eipä tarvitse kovin paljon rikkaruohoja kitkeä. 

Alkuun pieni pensas tai uusi kukkapenkki saattaa näyttää vähän hassulta kaiken hakkeen keskellä. Meidän hakkeemme on sen verran karkeaa, että helposti sitä tulee laitettua turhankin laajalti. Toisaalta ruohonleikkurilla tulee pyyhkäistyä hakkeella päällystettyjen reunojen yli ja näin muodostuu aika pian tasapaino nurmikon ja hakealueen välille. Ja uskokaa pois, kummasti tuo hake sinne maahan katoaa, muuttuu siis mullaksi. 

Viime kesänä rakensimme kasvimaalle viljelylaatikot. Mietimme pitkään, miten päällystäisimme kulkuväylät ja päädyimme jälleen hakkeeseen. Alle tietenkin paksu kerros märkää sanomalehteä. Kesän aikana haketta piti välillä lisätä, koska se vajosi ja katosikin askellusten myötä. Eipä ole pahemmin tullut rikkaruohoja, ei myöskään mutaisia jalkineita. Aika siistiä.

Meidän puutarhaamme on toistaiseksi uponnut ihan kaikki hake, mitä vain kasvit tuottavat. Välillä suorastaan pitää odottaa esimerkiksi loppukesää tai syksyä, että olisi taas oksia haketettavana. Ehkä meidän hakkeemme ei ole niin kaunista kuin kaupasta ostettu. Ei ole punaista eikä mustaa vaan lähinnä beigenruskeaa, mutta eipä sillä värillä väliä. Luonnon tuotetta ja ihan ilmaiseksi.

Bonuksena tuohon mainioon materiaaliin tulee lisäksi kissan mieltymys tähän mainioon materiaaliin. Lieneekö hake jotenkin lämmintä ja mukavan tuntuista kissan turkille, mutta hakekasassa karvakasamme tuppaa mieluusti kesäisin nukkumaan. Hakekasan lisäksi Juuson flexi ulottuu myös vauvaikäisen Valkeakuulaamme juurelle. Sielläkin kun on sitä haketta ja usein hiukan varjoisaa. Mikäs on kissan hakkeella kelliessä.

Voin siis lämpimästi suositella kaikille pienenkin pihan omistajille oksahakettimen hankkimista. Eipä tarvitse rahdata oksia kaatopaikoille, ei tarvitse ostaa koristehakkeita kaupasta eikä puutarhassa ole laisinkaan niin paljon rikkaruohojen kitkemistä kuin ilman tätä mainiota materiaalia, jolle on monenlaisia käyttömahdollisuuksia, enkä minä varmaan ole edes kaikkia vielä keksinyt. 

Tässä vielä tuo helmikuun haasteen ohje: 

* * *

Helmikuun blogihaaste: Viherpeukalon salaisuudet

Paljasta yksi tai useampi kukka/puutarhavinkkisi blogissasi ja linkitä tämän viestin kommentteihin tammikuun blogihaasteen tapaan. Kerro kuvin ja sanoin.

Pääpalkintona VIP-lippupaketti Kukkamessuille kahdelle; sisältäen pääsyliput, ruokailun, tuotekassin ja muuta mukavaa. Lohdutuspalkintona tällä kertaa kirjaviisautta kolmelle.

http://www.kukkamessut.blogspot.fi/ 

 

* * *