Kasvilistoista kauniiksi pohjakartoiksi

Miten minä tähän joukkoon eksyin?

Mielestäni muistissani ei ole mitään vikaa. Mitä nyt yleensä keittiöön päästyäni alan ihmettelemään, miksi tänne oikein tulin. Ja kevään koittaessa tuntuvat kaikki edellisen kesän kasvit unohtuneen. Siis, mitä missäkin kasvaa. Ja vähän kyllä niiden nimetkin. Koko kesän puutarhassa tonkiessa mieleen jäävät erikoisuudetkin, mutta mihin lienevät talven aikana päästä haihtuvan. Joka kevät sama juttu.

Tykkään tehdä listoja ja luetteloita ja päivitellä tietoja niihin. Monen monta sadepäivän iltaa on tullut vietettyä tietokoneen ääressä listoja rustaillessa. Kuten kuvastakin näkyy, meikäläisen työpöydältä löytyy istutuskarttaa, kevätsuunnitelmaa, syyssipuliluetteloa, ruusuluetteloa ja jos jonkinlaista kasviluetteloa. Muutaman vuoden harjoittelun jälkeen alkaa jo hahmottua, millaisista listoista on ylipäätään hyötyä ja mitä tietoa niihin tulee kirjata.

Syreenit nupulla

Viime kesänä kaivoin kaksikin kukkapenkkiä ihan alusta pitäen uusiksi. Toisessa kasvoi vuorenkilpeä ja toisen oli valloittamassa pikkutalvio. Mukavia kasveja kumpikin, mutta omilla paikoillaan. Varsinkin pikkutalvio ottaa tilansa, eikä siinä muilla kasveilla ole paljon sanottavaa. Lisäksi kotiloiden runsaus pakottaa suunnittelemaan, ettei joka penkissä olisi niille suotuisia olosuhteita. Pikkutalvio ja vuorenkilpi kumpainenkin tarjoavat erinomaisia lymypaikkoja kotiloille.

Valkovuokot ovat kotiutuneet karviaispensaan kupeeseen

Kirjasin kaikki kyseisiin kukkapenkkeihin istutetut kasvit tarkasti listoihini. Luettelomaiseen istutuskarttaani kirjoitin kasvin paikaksi esimerkiksi "penkin keskellä talon puolella". Tuntui siinä istuttasessa tosi fiksulta, mutta nyt talvituhojen jälkeen tyhjiä koloja penkissä katsellessani ei noista summittaisista osoitteista paljonkaan iloa ole. Joidenkin kasvien kohdalle olen tökännyt taimikyltin, mutta en kuitenkaan kaikille. Aika hölmöltä itse asiassa penkki nyt näyttääkin, kun kasvien sijasta siinä törröttää enemmän niitä nimikylttejä.

Kriikunan nuput

Tämän kesän yksi tärkeimmistä projekteista tuleekin olemaan piirrosten laatiminen kukkapenkeistä. Mikä kasvaa missäkin kohtaa penkissä ja minkä kasvin vieressä, takana tai edessä. Jonain aurinkoisena päivänä laitan mukavan puutarhatuolin vuorollaan kunkin kukkapenkin viereen ja ryhdyn toimeen. Ehkä pukeudun valkeaan pitsiunelmaan ja varustaudun koristeellisella päivänvarjolla 1800-luvun taidemaalareiden tyyliin. Kenties keitän termariin kahvit ja vietän unelmalomaa alapihan auringonpaisteisella taideleirillä.

Poimulehti - Alchemilla vulgaris

 

Ongelma on, ettei minulla ole tippaakaan piirtämiseen tai maalaamiseen tarvittavia lahjoja.  Todennäköisesti piirrän paperille ympyröitä ja laatikoita ja kirjoitan niihin kasvien nimiä. Ja sen jälkeen tulen tietokoneen ääreen toteuttamaan luonnokseni selkeämpään ja toivottavasti myös visuaalisempaan muotoon. 

Kertokaapa rakkaat puutarhaystäväni, löytyykö netistä tähän tehtävään sopivia, eritoten helppokäyttöisiä ja ilmaisia ohjelmia? Millä välineillä itse olette kasvisuunnitelmianne ja puutarhaistutuksianne visuaalisesti selkeiksi ja kauniiksikin kartoiksi toteuttaneet?   
 

Lauantaipäivän huumaa

Koristeomenapuu - Malus purpurea ''Royalty'

Ulkona sataa, eikä harmita. Ei sitten yhtään. Kahden viikon aurinkoiset säät ovat kuivattaneet niin puutarhan kuin muunkin luonnon aika tehokkaasti. Sade hoitaa kastelun ja taatusti virkistää myös niitä kasveja, jotka ankaran talven jälkeen vielä miettivät, jaksaako sitä laisinkaan mullasta nousta. 

Omena 'Huvitus'

Aamupalan ja sanomalehtisession jälkeen lennätin matot ulos ja huristin imurilla huushollin siistiksi. Sitten vikkelästi naapurikylän rautakauppaan ostamaan kasvihuoneen lämmittimeen valopetroolia ja tarjousmultaa. Sain mullat lastattua autoon ja ehdin juuri ja juuri puutarhamyymälään sisälle, kun ulkona alkoi sataa kaatamalla.

Terttutulppaanit

 

Paikallisessa rautakaupan piha- ja puutarhamyymälässä on tänään pihateema ja sen tiimoilta neuvoja oli antamassa maisemasuunnittelija Kati Jukarainen. Puutarhabloggarit tuntevat hänet ehkä paremmin hänen 100%outdoor -blgistaan. Katin olen tavannut ainakin kerran aiemminkin, mutta tuskin naamani on hänelle mieleen jäänyt. Oli ihan pakko mennä moikkaamaan, sillä jonkun blogia pitkään seuraaneena on sellainen olo, kuin olisi kyseisen blogin kirjoittajan pienen ikänsä tuntenut. 

Juttua olisi varmasti riittänyt yhden päivän mittaisesti, mutta täytyihän minun päästää Kati työnsä pariin ja toisaalta myös omat hommat kutsuivat jatkamaan. Katille lämmin kiitos hyvistä vinkeistä, sillä mukamas kiireisenä en ollut laisinkaan huomannut kaupan alelaaria, josta sipuli- ja mukulapussukat myytiin 50 %:n alennuksella. Tämän pakkauksen ostin noiden kuvassa oikealla olevien gladiolus callianthusten vuoksi. En ole ollut mitenkään innostunut gladiolusten kasvattaja, mutta Katin ehdottaessa mainittuja kasveja suunnittelemaani ruukkuistutukseen innostuin heti. 

Kun halvalla saa, kannattaa ottaa, vaikka ei olisi suunnitellutkaan. Eikös se Sulo Vilenin oppi niin mene. Nyt, kun talvituhojen jälkeen aukkopaikkoja puutarhassa löytyy, on mukava niitä myös edullisin hankinnoin hissukseen täyttää.

Olen tarmokkaasti etsinyt savesta valmistettua laakeaa ruukkua, johon istuttaisin tyttärelleni mehitähtiä. Itselläni sellainen ruukku jo onkin, mutta en mitenkään muista, mistä sen muutama vuosi sitten ostin. Mehitähdet odottavat kasvihuoneessa istuttamista ja niitä varten nappasin tänään puutarhamyymälästä keraamisen vadin. Sen pohjassa oli reikä, mutta kassajonossa seisoessani totesin, ettei se sittenkään vastaa toiveitani. Ja toiveita vastaamattomaksi se oli minusta aika kallis. Niinpä kipaisin vaihtamaan sen hyllystä kuvan puolet edullisempaan ruukkuun, josta tosin puuttuu ne pohjareiät. Tuo materiaali on ehkä lasikuitua tai jotain vastaavaa. Tuoteseloste ei materiaalia kertonut, mutta ruukun pitäisi kestää mm. pakkasta. Poraan siihen ehtiessäni pari reikää ja mehitähdet saavat siitä asuinpaikan.

Ruusuorapihlaja - Crataegus 'Paul's Secret'

Viime vuonna istutettu ruusuorapihlaja on lähtenyt pirteänä uuteen kasvukauteen. Siitä löytyy jo nuppujakin ja ilolla ja jännityksellä odotan niiden avautumista. Miten kummassa olen aiemmin pärjännyt ilman näitä ihastuttavia kukkivia koristepuita. Pääsin jo nauttimaan äitienpäivälahjaksi saamastani koristekirsikka Kevätsuudelman ihanista kukista ja kohta vuorossa ovat viime kesänä istutetut koristeomenapuut Aamurusko ja Royalty sekä ruusuorapihlaja.

Käykääpä muuten nuuskuttamassa ulkona, miten uskomattoman hienolta sateen raikastama puutarha tuoksuu.
 

Talvituhotsekkaus omassa puutarhassa

Kenties jotakuta alkaa jo kyllästyttää tarinat viime talven aiheuttamista tuhoista puutarhoissa. Ehkä tartun aiheeseen kaikesta huolimatta vielä tämän kerran ja luultavasti myöhemminkin, sillä aihe on varsin ajankohtainen monella foorumilla. Ilman muuta harmittaa niin kauan puutarhassa kasvaneiden kuin uudempienkin istutusten menetys. Ehkä kaiken turhautumisen keskellä edes vähän lohduttaa tieto siitä, ettei itse ole tällä kertaa se suurin syyllinen, vaan luontoäiti on nyt koetellut meitä kovin käsin.

Eilen Yle uutisoi  "Puutarhoissa pahimmat kasvituhot miesmuistiin". Näin massiivinen kasvituho on edellisen kerran tapahtunut 1980-luvun lopulla. Talvi vei mennessään monia vuosikausia puutarhoissa kasvaneita perinneperennoja, mutta pahiten kasvit ovat kuulemma kärsineet viime kesänä perustetuissa penkeissä. Eivät ehtineet kunnolla juurtua. Sen tuhon näen omassakin puutarhassani, sillä etenkin pikkutalvion poistamiseksi kokonaan myllätystä Kiemurapenkistä ei näytä nousevan väriminttuja, ei palavaarakkautta, eikä montaa muutakaan.

Kahta mahoniaani olen jo ehtinyt surkutella täällä useampaankin kertaan. Kummassakin on joitakin vihreitä lehtiä aivan alaosassa. Sain hyviä vinkkejä malttaa mahonian suhteen ja totesinkin varsissa olevan eloa, vaikka kaikki lehdet karisivatkin kuivina pois.

Nyt pensaat ovat alkaneet puskea uusia lehtisilmuja useammasta kohdasta.

Mitään puutarhan komistuksia mahoniat eivät todellakaan tässä vaiheessa ole. Mahoniaressukan toipumisen seuraaminen onkin oiva paikka kasvattaa itsessään niin malttia kuin epätäydellisyyden sietämistäkin. Oikeastaan tässä on mielenkiintoista nähdä, kuinka mahonia selviää. Olen toki varautunut leikkaamaan pensaat mataliksi, mutta vasta sitten, jos se ei jaksa itseään lehteväksi uudistaa.

Ritausmaakin ehdin jo surra, mutta eilen sen rutikuivan näköisiin piikikkäisiin varsiin ilmestyi ruskeita silmuja. Sinne tänne.

 
Ritausman tyvessä on pari hennompaa oksaa, jotka ovat vihertyneet jo muutama päivä sitten. Ruusussa on siis eloa, mutta herääminen on ollut tosi hidasta. Luultavasti joudun jonkun oksan leikkaamaan, mutta nyt annan ruusulle aikaa.

Myös sammalruusun oksat ovat tosi kuivan näköisiä, eikä niissä näy ainuttakaan silmua (kuva oikealla). Sen sijaan ruusupensaan tyvessä on uusia vihreitä silmuja (kuva vasemmalla). Piti hetken kontata nämä löytääkseni ja nähdäkseni. En taida tehdä varsillekaan ihan vielä yhtään mitään.

Ilossa ei ole silmun silmua ja sen oksia leikkasin nähdäkseni, onko mitään eloa. Suurin osa oli täysin kuolleita, mutta alaosassa ruusussa on edelleen elämää, joten eletään senkin suhteen toivossa.

Lumo oli pari päivää sitten yhtä eloton, kuin Ilokin, mutta eilen löysin siihen tulleet silmut.

Kirjoapteekkarinruusu on samassa jamassa Ilon kanssa. Suurin osa oksista oli täysin kuivuneita sisältäkin, mutta tyvessä on vihreää. Tätäkään en siis vielä tässä vaiheessa ryhdy ylös kaivamaan.

Juhannusruusun surkea olomuoto harmittaa eniten. Se on Ukkokullan äidin lapsuudenkodista Hämeenkoskelta ja yksi ensimmäisiä pihaamme istutettuja kasveja. Se voi huonosti jo viime kesänä, joten talvi ilmeisesti vain pahensi tilannetta. Täysin kuollut se ei ole, sillä muutamia vihertyviä lehtiä sinne tänne siihen on tullut. Useimmat oksat ovat kuitenkin kuivaakin kuivempia ja vielä muutama vuosi sitten komea pensas on varjo entisestä. 

Mietin juhannusruusun kohtaloa jo viime kesänä. Miten pelastaa tällainen vanha pensasruusu? Juhannusruusu kasvoi aiemmin talon toisella puolella ja kun aloin sitä siellä leikkaamaan estääkseni sen kaatumista käytävälle, sepä suuttui ja ryhtyi tekemään kuolemaa. Kaivoin elinvoimaisen osan ylös ja istutin nykyiselle paikalleen alapihalle. 

Olen jostain kuullut, että juhannusruusu ei tykkäisi alasleikkauksesta vaan sen juuriverso pitäisi siirtää uuteen paikkaan. Pitäisikö koko vanha juurakko kaivaa ylös ja onko mahdollista istuttaa uusi pensas samalle paikalle? Mitä sanotte te viisaat ihmiset?

.
Monet kertovat menettäneensä myös maanpeiteruusunsa. Meillä kasvaa rinteessä kolme maanpeiteruusu Fairyä. Paikka ei taatusti ole ruusuille paras mahdollinen, mutta siinä riittää niille aurinkoa koko päiväksi. Yläpihan lumet kolataan rinteeseen, mikä toisaalta varmaan suojaa, mutta kolattuna lumi on myös satanutta tiiviimpää ja usein aika jäistä. Ilmeisesti fairyt eivät ole siitä pahaa tykänneet.

Pikkutalviota meillä on suorastaan riesaksi saakka. Se on juuri nyt aivan karmean näköinen ruskeana maassa makaava ruikale. Juuri tuo kuvassa näkyvä yksilö olisi saanut mieluusti heittää henkensä, mutta sepä on kuolettanut vain maanpinnalla näkyvän osuuden.

Ruskeasta pläntistä tulee kuin tuleekin vihreitä ja tanakoita versoja. Nyt pitäisi kiireenvilkkaa käydä leikkaamassa pahiten kuivuneet varret pois, jotta viherrys näkyisi paremmin.

Sulkaneilikka niinikään kuuluu niihin, jotka eivät viime talvesta pitäneet. Sammalleimun tapaan se on toki usein vielä tässä vaiheessa aika kuivan näköinen, mutta yleensä kuitenkin huomattavasti tanakammassa olomuodossa. Tänään löysin siitäkin jo pirteyttä, joten hengissä on.

Juuson mirrinminttupöheikkö on myös niitä talven kärsijöitä. Vain muutamia versoja nousee alueen laitamilta, mutta keskikohdan vanhimmat mintut ovat aivan elottomia. Mirrinminttu on kova leviämään, joten kunhan tästä kerkiän, muokkaan paikan parempaan kuntoon ja siirrän talvesta selvinneet verson jatkamaan kasvuaan ja toivon mukaan myös lisääntymään.

Talon päädyssä kasvavasta norjanangervorivistöstä yksi pensas on aivan hengetön. Sen leikkaan matalaksi heti, kun kerkiän. Katsotaan, jos se siitä virkistyy ja ryhtyy kasvattamaan uusia oksia. MIkäli niin ei tapahdu, aukkoon täytyy istuttaa uusi pensas. 

Perennoista menneitä ovat varmaan monet sellaiset, joita en nyt tässä vaiheessa edes osaa nimetä. Niin myös kuvan vuoritatar, joka ilahdutti viime kesänä upealla kukinnallaan. Päivänliljoja ja iriksiä istutin viime kesänä usempaa eri sorttia, niistäkään en vielä osaa sanoa mitään. Alapihalla kasvanut köynnöskuusama 'American B' on ilmeisesti heittänyt henkensä, samoin vieressä kasvava kelasköynnös. Zilgasta en vielä ole varma. Näyttäisi, kuin siinä olisi muutama elinvoimainen silmu. Kärhöistä ei tässä vaiheessa pysty paljon sanomaan. Ne ovat normikeväinäkin aika hitaita. Katsotaan, katsotaan.

Syksyllä istutetuista sipuleista osa jää selvästikin nousematta. Samoin monet jo aiempina vuosina multaan kätketyt ovat jääneet tulematta. Monet niistä narsisseista, jotka ovat nousseet, ovat harvalukuisia ja osin lyhytkasvuisia ja muutenkin vähän kärsineen oloisia.

Tein tämän postauksen oikeastaan itselleni jonkinlaiseksi yhteenvedoksi tilanteesta. Perennojen suhteen aika näyttää, mikä nousee ja mikä ei. Toki monien perennojenkin katoaminen hiukan harmittaa, mutta enemmän surettaa pensaat, joiden kasvuun ja kukoistukseen kuluu enemmän aikaa.

Kaikkien näiden menetysten rinnalla nousee runsaasti ilon aiheita, joista tulevissa postauksissa. Nyt on kartoitus tehty ja tämän jälkeen kaikki, mikä virkoaa ja vihertyy, tuottaa ylimääräistä plussaa ja hyvää mieltä. Huomiseksi on luvattu vesisateita ja jotenkin vain tuntuu, että sillä on hyvin posiviitinen vaikutus myös huonovointisten kasvien heräämiseen. Ja pitkän kuivuuden jälkeen varmasti myös koko luonnolle.

  
Juuso on viime aikoina loistanut blogipoissaolollaan. Se johtuu pitkälti siitä, että se tykkää nukkua varjoisissa lehvästöissä, joihin mamman putket eivät kunnolla ulotu. Kuorsaus vaan kuuluu, kun lähistöllä liikkuu.

Nyt me toivotamme kaikille oikein mukavaa viikonloppua!
 

Kummallisuuksia

Keltareunapikarililja

Lisäsin blogiini kommenttien vahvistuksen vähäksi aikaa. Viime aikoina on tullut muutamia hiukan omituisia ja ehkä myös mieltä pahoittavia kommentteja. Täällä puutarhablogeissa on ollut todella ihania ihmisiä ja äärimmäisen vähän mitään epämiellyttävää. Mikä lienee ihmisiä nyt kiukuttavan, joten koitetaan tällä tavoin palauttaa rauha blogiini.

Rakastakaa puutarhojanne ja itseänne

Lyhyen ajan sisällä puutarhassani on vieraillut kaksikin blogielämän kautta tutuksi tullutta niinikään puutarhabloggaria. Minusta on kiva, kun meillä käy vieraita. Ehkä eniten tykkään extempore-vierailijoista, jotka tulla tupsahtavat pihaan ja juttelevat kanssamme aikansa. Sellaisia tupsahtelijoita tuntuu olevan yhä vähemmän, sillä kaikilla on ihan hirveä kiire jatkuvasti ja monien elämä kulkee tarkkojen aikataulujen mukaan.

Minua on viime vuosien aikana pyydetty mukaan Avoimien puutarhojen -tapahtumaan, esittelemään puutarhaani muutamille lehdille ja muitakin yhteydenottoja on tullut. Toistaiseksi olen kieltäytynyt. Osin siksi, ettei perheeni ole kovin innostunut minkäänlaisesta julkisuudesta. Suurin syy lienee kuitenkin oma kriittisyyteni. En vain usko ja luota siihen, että minulla olisi kovin paljon esiteltävää. Olen aivan vakuuttunut, että olen tehnyt suurimman osan enemmän kuin väärin. Ja pelkään aivan mielettömästi muiden taholta tulevaa negatiivista arvostelua. En vain kestä sitä.

Mukulaleinikki  - Ranunculus ficaria, syn. Ficaria verna

Minulla ei ole minkäänlaista puutarhataustaa. Ei mummon, äidin tai tädin opastusta ja heidän jakamaansa perinnetietoutta. Olen kerrostaloasukki, joka aikuistumisen ja oman perheen myötä laskeutui vähitellen maan tasolle. 

Vaikka kukat ja kasvit ovat aina minua kiinnostaneet ja omaa pihaa olen jollain tasolla rakentanut niin pitkään kuin tässä talossa olemme asuneet, varsinaisen puutarhaherätyksen sain vasta runsas kymmenen vuotta sitten. Pitkään menin lähinnä mututuntumalla, mutta systemaattinen työ puutarhan eteen alkoi oikeastaan vasta kuutisen vuotta sitten. Ja pian sen jälkeen löysin puutarhablogit, joista olen ammentanut aivan mielettömän määrän tietoa, vinkkejä, uusia kasveja ja valtavasti vertaiskokemuksia.

Keltavuokko  - Anemone ranunculoides, syn. Anemonoides ranunculoides

Tiedän, ettei puutarha valmistu koskaan. Ja että kaunis ja viihtyisä puutarha voi olla ihan millainen hyvänsä. Silti vertailen aina omaani varsinkin sellaisiin puutarhoihin, jotka on tehty viimeisen päälle hienoiksi. Usein vielä isolla rahalla ja mittavalla miestuntimäärällä. Miten helposti unohdankaan, että monien upeiden puutarhojen takana on vuosien työ ja puurtaminen. Senkin unohdan, että kuvissa näytetään yleensä ne kaikkein kauneimmat ja onnistuneimmat kohdat. 

Köynnöshortensia - Hydrangea anomala subsp. petiolaris

Muutama vuosi sitten vierailin Avoimien ovien -tapahtuman tiimoilta vanhassa puutarhassa, jonne menin katsomaan runsasta pensasruusukokoelmaa. Sää sattui olemaan aivan kammottava, sillä kaiken aikaa satoi kaatamalla. Se ei tietenkään sallinut parhaan mahdollisen kuvan saamista yhtään mistään. En ollut aiemmin vieraillut Avoimien ovien -puutarhoissa ja luultavasti oletin näkeväni jotain aivan upeaa. Oli yllätys, että
vierailemassani puutarhassa oli aivan hillittömästi rikkaruohoja kaikkialla. Kukkapenkeistä oli vaikea löytää perennoja kaikkien vuohenputkien ja voikukkien seasta. Ruusupensaatkin olivat sikin sokin, eikä kuolleita oksia oltu leikattu aikoihin.  

Kotiin palattuani olin jotenkin kovin iloinen kokemuksestani. Tuntui upealta, että joku avaa puutarhansa kaikille tuntematta tarvetta laittaa paikat viimeisen päälle putipuhtaiksi. Omistajat olivat keskittyneet keräämään ruusupensaita ja luultavasti kaikki muu heidän puutarhassaan oli rakentunut siinä ohessa. Tontti oli iso, eikä voimavaroja hieman jo iäkkäillä asukkailla tainnut olla enää ihan viimeistä silausta myöten.

Jouluruusu - Helleborus niger

Pitkään tuon vierailun jälkeen olin tosi ylpeä omasta puutarhastani, vaikka se oli ja on yhä täynnä puutteita kaikkine harrastelijan mokineen. Ehkä minun pitäisi taas vierailla jossain ammentamassa itsetuntoa ja uskoa siihen, että jokainen puutarha on omalla tavallaan kaunis ja mielenkiintoinen. Että kykenisin unohtamaan liian tiukan itsekritiikin. Että oppisin arvostamaan ja kehumaan omaani samalla tavoin, kuin mitä teen muiden puutarhoissa käydessäni. 

Ystävät, olkaa armollisia itsellenne ja puutarhoillenne. Täydellistä ei ole eikä tule. Ja loppuun lause, jonka nappasin jostain ohjelmasta ja se sopii tähän vallan mainiosti:

"Rikkaruohot ovat kasveja, jotka vain jonkun mielestä kasvavat väärässä paikassa."
 

Iloa, hämmennystä ja varmaan vähän suruakin

Nyt kasvaa ja kukkii niin vauhdikkaasti, ettei millään perässä ehdi. Ei ainakaan kameran kanssa. Tänään on vielä ollut todella lämmin päivä, mutta huomiseksi on luvattu viilenevää. Ja viikonlopulle sadetta. Ihmisen näkökulmasta jatkuva auringonpaiste on tosi mukavaa, mutta puutarha kaipaisi jo sateen tuomaa virkistystä.

Koiranhammas - Erythronium

Jatkuvasti puutarhasta löytyy uusia ilonaiheita, mutta myös talven viemiä. Vaikka kuinka sormella multaa rapsuttaisi, ei paikoin eloa löydy. Ehdin jo tosissani pelätä menettäneeni syyshortensia Vanille Fraisen, mutta kyllä siitä tuoreita silmuja tänään löytyi. Tiedän syyshortensioiden olevan hitaanlaisia, mutta silti olin huolissani. 

Teresanruusu - Rosa Therese Bugnet

Pensasruusujen talvi lienee ollut rankka. Viime vuonna istutetut Teresanruusu, Omenaruusu, Rosa Hurdal, Rosa Duchesse de Montebello ja Viljaminkeltaruusu ovat selvinneet hyvin. Sen sijaan vanhemmista Sammalruusussa, Ilossa tai Kirjoapteekkarinruusussa ei pahemmin silmuja näy. Ritausmassa on maanrajassa joitakin silmuja, mutta korkemmissa oksissa ei näy mitään eloa. Osan ruusuista siirsin aika loppukesästä uuteen paikkaan ja varauduin siihen, etteivät ne ehkä ehtisi kunnolla juurtua. 

Nettikeskustelujen perusteella en ole yksin menetysteni kanssa, sillä monessa puutarhassa talvi on vienyt sellaisiakin kasveja, jotka perinteisesti ovat hyvin kestäviä. Ruusuista puhumattakaan. Toisaalta ruusujen suhteen kannattaa olla kärsivällinen, sillä ne saattavat olla hitaita näin alkuun.

Kuolanpioni - Paeonia anomala

Jos on menetyksiä jossakin, niin myös ilonaiheita toisaalla. Kivipellon Sailalta viime kesänä saatu Kuolanpioni on yllättäen päättänyt ryhtyä asumaan minun pihassani. Istutin sen blogitapaamisen jälkeen toisaalle pihaani, mutta loppukesästä totesin paikan olevan pionin tulevaisuuden kannalta huono. Niinpä siirsin sen uuteen Pikkupuutarhan Kivipenkkiin, jossa sillä olisi tilaa ja valoa. Ei se kunnolla ehtinyt juurtua ensimmäiseen paikkaan ja näytti, että vielä vähemmän tähän uudempaan penkkiin. 

Olin jo asennoitunut niin, että kuolanpionikaupoille tässä on vielä lähdettävä. Pari viikkoa sitten pionin paikalle nousi rypäs pikkukäenrieskaa ja ajattelin, että ainakin sain Sailalta jotain kaunista muistoksi. Yllätys oli melkoinen, kun muutama päivä sitten huomasin käenrieskojen keskeltä nousevan muutakin ja Kuolanpionihan se siellä. 

Vähän pöljähän minä näiden kasvieni kanssa olen, sillä minua alkoi ihan itkettää pionin löytyminen. On se vaan ihan eri juttu saada kasvi, joka on kasvanut toisen ihmisen hoitamana hänen puutarhassaan ja sieltä tämä ihminen on sen sitten kaivanut jakaakseen kasvin tuottamaan iloa toisille. Kivipellon Sailalla tulee aina olemaan paikka niin puutarhassani kuin sydämessänikin. Kiitos Saila!

Löysin metsänreunasta kaksi pensasta tai pikkupuuta, joita en ole aiemmin huomannut. Terttuselja näkyy olevan. Netin mukaan se luokitellaan haitalliseksi vieraslajiksi ja monet suorastaan vihaavat terttuseljaa. Minun puolestani saa ainakin toistaiseksi kasvaa, jollei se mitenkään holtittomasti päätä ryhtyä tilaa valtaamaan. 

Suurempi ongelma meidän nurkilla alkaa olla vaahterasta, jonka pieniä taimia olen viimeisen kuukauden aikana nyppinyt jo satamäärin ja lisää löytyy ihan jokainen päivä. Jollei vaahteraa nypi kukkapenkistä pikkuriikkisenä taimena, sitä saakin vähän isompana kiskoa oikein voimalla. Muutama päivä sitten oli vain hentoja sirkkalehtisiä taimia, nyt taimissa on jo kolmas lehtipari tulossa. Hurjaa kasvua kerrassaan. Vaahtera on ihan kaunis puu, mutta tällä menolla meidän tontilla ei muuta kasvakaan. Viisi-kuusi kookasta vaahteraa ja toinen mokoma naapurimetsikössä. Eiköhän se riitä.

Kuunliljoilla ei ole mitään kiirettä. Varjoisammalla puolella taloa näkyy paikoitellen muutaman sentin mittaisia vihreitä kääröjä. Paikoissa, joissa ei oikein vielä kuunliljaa ole näkyvissä, kannattaa sivellä mullan pintaa kämmenellä. Silloin aistii esiin tunkevat lehtien kärjet kädessään.

Samoin jaloangervot ovat hitaansorttisia. Auringonpaisteessa jaloangervoistutukset saavat kukkapenkin näyttämään ruskealta, mutta läheltä katsoessa siellä onkin lukemattomia pikkuruisia käsivarsia valmiina avaamaan kämmenensä.

En juurikaan tunnista eri sammaleita nimeltä. Tällainen kaveri kasvaa metsänreunassa tai pikemminkin nämä pienet vihreät pallukat varsiensa päässä lienevät sammalen kukintoja. Alapihalla näin keväällä näyttää olevan enemmän sammalta kuin nurmikkoa. Kyllä sieltä nurmeakin kesän myötä ilmestyy, mutta isot alueet ovat meillä täysin sammaloituneet. 

Joskus olen kaapinut joiltakin osin kaiken sammaleen pois, tuonut tilalle uutta multaa ja kylvänyt nurmisiementä. Hetkessä tilanne on taas entisellään. Ympäristön puut ovat vuosien myötä kasvaneet ja luovat alapihalle runsaasti sammalta suosivaa varjoa. Antaa olla minun puolestani. Tavoitteenihan on joka tapauksessa vähentää nurmialueen osuutta ja lisätä istutuksia. 

Eräs tuttu kävi muutama viikko sitten visiitillä puutarhassani ja totesi, että japanilaiset tekevät paljon työtä saadakseen sammalta puutarhaansa. Mitäpä sitä sitten turhaan tutkainta vastaan potkimaan. Ollaan vaan onnellisia sammaleesta.

Ukkokulta sai vihdoin tietokoneeni yhteistyökykyiseksi. Kyllä se onkin viime päivinä temppuillut, josta syystä työhuoneen katossa on kohta musta läiskä pääni päällä. Kiukkuinen höyry nousee kohti yläilmoja, kun en pääse tekemään töitäni koneella. 

Mutta nyt, rakkaat puutarhahörhöt, täytyy lähteä katsomaan, mitä uutta Alan saa aikaan brittiläisissä puutarhoissa.