Vuosi 2019 pihassa

Viime vuodenvaihteessa joku aktiivinen bloggari oli kuvannut pihastaan tietyn kohdan joka kuun alussa ja kokosi kuvista postauksen vuodenkierrosta. Kyseisiä vuodenkiertopostauksia on ollut aiemminkin. Valitettavasti en merkinnyt itselleni mihinkään, kenen blogista on kyse. Idea jäi muhimaan päähäni ja siksi olen ottanut omassa pihassani samasta paikasta kuvan kunkin kuukauden alussa. Kuvan kohteeksi on valikoitunut alapihalle johtava puutarhaportti ilmeisesti silkasta laiskuudesta. Tuon kohdan ohi kuljetaan talvellakin ja sinne on helppo kipaista nopeastikin ottamaan kuva, jos sen on meinannut unohtaa.

Tammikuu 2019

Kuten tästä tammikuun alun kuvasta näkyy, lunta ei kovin paljon ole. Tammikuun ensimmäisellä viikolla oli enimmäkseen pilvistä ja lämpötila sahasi muutaman plusasteen ja -6 välillä. Vettäkin tuolla viikolla satoi. 

Helmikuu 2019

Helmikuussa lunta onkin jo huomattavasti enemmän.  Tammi-helmikuun vaihteessa oli muutama kunnan lumisadepäivä, jolloin lumitöitä sai tehdä urakalla. Otan lumityöt yleensä hyötyliikuntana. Suurin ongelma lienee, minne työntää kaikki se runsas lumi, jota joinakin vuosina taivaalta sataa. Juuri kun olet saanut tonttiliittymän putsattua, tuleekin aura, joka työntää sisääntuloväylälle puolimetrisen muurin tiukkaa lunta. Ei kun takaisin lumitöihin.

Viime talvi ei tilastojeni mukaan kovin kylmä ollut. Helmikuun 21. pvä alkaneella viikolla oli kolme yli -20 asteen päivää. Muuten suurimmaksi osaksi alle -10. Näköjään myös pilvistä tai puolipilvistä. Aurinkoisia päiviä yllättävän vähän.

Maaliskuu 2019

Kylmä ei ollut maaliskuukaan. Kuva on otettu 2.3. ja silloin päivällä on ollut plussaa. Puolen kuun jälkeen päivisin on ollut lähes jatkuvasti plussaa. Maaliskuun viimeisellä viikolla päivälämpötilat ovat olleet jo +10 asteen tienoilla. Lumi alkoi huveta hurjaa vauhtia. Eikä sitä kokonaisuudessaan kovin paljoa ollutkaan. Kalenterini mukaan mustarastas on laulanut 21.3., peipponen tepastelllut pihalla 25.3.  ja taimiakin olen koulinut 26.3.

Huhtikuu 2019

Keväällä kuukaudessa tapahtuu valtavasti. Huhtikuun alussa on vielä yöpakkasia, mutta päivälämpötilat huitelevat parhaimmillaan +15. Mustarastaat lurittelevat, peipposet laulavat ja joutsenet lentävät talon ylitse. Kauppareissuilta kotiutuu multasäkkejä ja pelaguun pistokkaita. Tomaatit venyvät kellarissa pituutta. Pihalla vihertää ja piippoja pilkistää joka paikassa. Pystykiurunkannus Beth Evans kukkii kauniisti. Elämä siirtyy enenevässä määrin pihamaalle. Puutarhuri unohtuu toistuvilla kierroksillaan istutuksiaan ihmettelemään.

Toukokuu 2019

Toukokuun alussa vehreys on jo runsasta ja lisää kasvua tapahtuu vauhdilla. Vapun jälkeen oli jonkin aikaa hiukan koleaa. Se ei haitannut, sillä lapio oli kasvanut puutarhahörhön käsiin kiinni ja askeleet suuntasivat automaattisesti pihatöihin tai vähintäänkin tutustumiskierrokselle puutarhaan. Biokomposti on jo tyhjennetty, lakanapyykki liehuu ulkona ja 13.5. kylvän ensimmäiset siemenet viljelylaatikoihin. Tomaatit ja paprikat muuttavat kasvihuoneeseen 20.5. Aluksi ne saavat harsoteltan suojakseen, vaikka yöpakkasia ei ole laisinkaan. Uusia kasveja löytää tiensä puutarhaani.

Kesäkuu 2019

Kesäkuusta muodostui lämmin ja kuiva. Harva se päivä kalenterissa lukee: kastelua, kastelua, kastelua. Kastelua kasvimaalla, kastelua yläpihalla, ruukkujen kastelua, kärhöjen kastelua, taimien kastelua, vesitynnyrien täyttöä. Kesäkuussa on myös ollut kukkapenkkien kanttausta, rikkaruohojen kitkemistä, käytävien haraamista, otsalautojen maalaamista, trimmausta ja ruohonleikkuutakin, tosin kuivuuden vuoksi vähemmän.

Lämpimiin kesäpäiviin on toki kuulunut keinussa lukemista, pergolassa ruokailua ja tomaattien ihmettelyä kasvihuoneessa.

Heinäkuu 2019

Heinäkuu oli kesäisen lämmin, mutta ei edelliskesän tapaan yhtä kuiva. auringonpaisteesta ei ollut puutetta. Kurkut kasvoivat ja tuottivat kasvihuoneessa satoa ahkerasti. Tomaatitkin jonkin verran, mutta edelliskesän veroista tomaattikesää ei nyt tullut. Kesäkurpitsaa riitti vaikka joka aterialle ja säilöntään. Kaalikasvit kärsivät ötököistä ja moni muukin kasvimaalla iti ja kasvoi kituliaasti.

Jos touko-kesäkuu oli puiden juhlaa koristeomenapuiden ja kriikunoiden kukkiessa ihanasti ja tuurenpihlajoiden muuttaessa meille, heinäkuun loppupuolesta tuli kurjenpolvien esiinmarssi. Miten kurjenpolvet joka puutarhamyymälässä osuivatkaan silmiini ja houkuttelivat niitä ostamaan. Istutinpuutarhaan Ballerinaa ja Rozannea ja ties mitä.

Elokuu 2019

Elokuu oli yhtä täyteläisen kesäinen, kuin kesä- ja heinäkuukin. Liljat, ruusut ja kärhöt kukkivat. Puutarhassa useampi alue koki ison mylläyksen. Etupihan Bermudankolmio sai vihdoin osakseen kauan odotetun kohennuksen. Alapihan Hortensiapenkin toinen pää koki täydellisen uudistuksen ja sai nimekseen Metsäruusupenkki. Myös edellisenä syksynä perustettu Syyspenkki puistoaidan vieressä, kasvimaan kupeessa sai uusia kasveja ja alkoi vähitellen hahmottua toivotunlaiseksi.

Syyskuu 2019

Syyskuu ei ollut huono kuukausi säiden puolesta sekään. Kesä ikäänkuin jatkui ja jatkui syyskuun puolelle. Kriikunapuut ja aroniapensaat tekivät valtavan sadon. Mehujen ja soseiden valmistuksen lomassa pihalla jatkuivat normaalit puutarhatyöt. Pitkään suunniteltu kasvimaan kunnostus lähti vihdoin liikkeelle. Yleensä teen lähes kaikki puutarhatyöt yksin, mutta Ukkokulta osallistui kasvimaan kunnostukseen täyspainoisesti. Vanhat viljelylaatikot purettiin ja laitettiin uudet tilalle. Kasvimaa-alue perustetiin kokonaan uudelleen. Työ vaati kahdelta ihmiseltä melkoisesti lapioimista ja kärräämistä, mutta kyllä se oli sen väärti.

Vaikka sää syyskuussa oli kesäistä, kesän loppuminen oli jo ilmassa. Kasvihuone ja kasvimaa alkoivat hissukseen tyhjetä. Kesäkukkaruukutkin vähetä. Syyssipuleita ilmestyi autotalliin odottamaan istutusta ja vähitellen ne pääsivät multaankin. Taivaalla kaikui kurkien ja hanhien muuttoilmoitukset. Ja ruska oli kerrassaan loistava.

Lokakuu 2019

Lokakuussa ruska jatkui, mutta yhä enemmän puunlehtiä leijaili maahan. Päivät olivat aika lämpimiä, eikä yöpakkasiakaan vielä ollut. Puutarhatyöt olivat enemmän haravoimista, rapsuttelua ja siistimistä. Ruukkujen pesua, tavaroiden siirtämistä talveksi kellariin. Ja sipuleiden istuttamista, sillä pussukka jos toinenkin eksyi kauppareissulla ostoskoriin kaikenlaisista ennakkopäätöksistä huolimatta.

Päivänvalon vähetessä ja iltojen pidetessä hyötyliikunta puutarhassa oli pakko vaihtaa lenkkeilyksi kylänraitilla. 

Marraskuu 2019

Marraskuussa pihassa ei enää tähdellistä tekemistä ole. Öisin oli pientä pakkasta, päivällä harvemmin. Ensimmäinen lumi satoi 7.11. viipyen vain päivän. Lunta tuli sen verran, että hain kolan ja lapion kellarista. Seuraavana päivänä oli +5 ja vesisade, joten ensilumille sai heittää hyvästit.

Aloitin loka-marraskuun vaihteessa lintujen ruokinnan. Tinttitv:n seuraaminen onkin mukavaa korviketta kesäkukkien ihastelulle. On kuin suurenkin arpajaisvoiton saaneella, kun pihaan ilmestyy uusi lintulaji. Jännitävin hetki koko syyskauden tinttitv:ssä oli varpushaukan ilmestyminen etupihan syyshortensiaan. Ei siis mikään ihme, kun kaikki pikkulinnut hävisivät hetkessä piiloihinsa. Varpushaukka käänteli päätään jonkin aikaa tilannetta tarkkaillen ja lähti sitten pois. 

Joulukuu 1. pvä 2019

Joulukuu on ollut yhtä säätilojen sekamelskaa. Hei kuun alussa saimme tänne eteläänkin hennon lumikerroksen puutarhan kaunistukseksi. Kovin pitkään ei valosta päässyt nauttimaan, sillä pian taas plussat kertyivät mittariin, vettä satoi kaatamalla ja välillä vaakatasossakin. Tuultakin on saatu kiitettävästi. Aamulähdöissä on ollut haastetta kerrakseen, kun on pitänyt pohtia sopivaa vaatetusta. Jos on aamulla ollut kylmä viima ja pakkasta, iltapäivällä onkin sitten joko aurinko paistanut tai vettä vihmonut. Jokaiselle jotakin peräti yhden ainokaisen päivän aikana.

Joulukuu 5. pvä 2019

Puutarhaihminen toivoo tietenkin lunta kasvien suojaksi ja pakkasta nitistämään kotilot ja lämpimässä kosteudessa muhivat kasvitaudit. Vuoden pimeimpään aikaan lumi tuo valoa ja piristää. Kasvukaudella aika rientää konkreettisesti puutarhassa, joten talvi on hyvää aikaa levätä, ladata akkuja ja unelmoida tulevasta kesästä. Ehkä vähän voi myös kohentaa kotia ja hoitaa asioita, jotka ovat jääneet rästiin puutarhainnostuksen vuoksi. Tekemisestä ei todellakaan ole puutetta talvellakaan.

Tämä postaus olkoon yksi malli vuodenkierrosta pihassa. Hetken mielessä käväisi ajatus tehdä kollaaseja kesän kukkijoista, mutta kuvavarastoa läpikäydessäni totesin sellaisen postauksen paisuvan paremmin kuin pullataikina. Jääköön toiseen kertaan.

Ehkä vuonna 2020 keksin pihastani jonkin toiseen kohteen kuvattavaksi säännöllisesti. Kerää sinäkin vuoden ajan kuvia puutarhasi tietystä kohteesta vuodenaikapostaukseen koostettavaksi.

Hyvää Joulua ystävät!

Kisu nukkui syvää unta

kuten koko luomakunta.

Kutsu kuului maailmalta

yks kaks lumihuovan alta,

pystyy nosti pörröpäänsä

kummasteli näkemäänsä.

Metsän halki hiippalakit

joulutontut, punalakit,

sekä itse joulupukki,

jonka parta kuuraa kukki,

pulkissansa ajelivat,

hymyilivät huiskuttivat.

Paketin pulkasta eteen heitti

lumi sen kohta kokonaan peitti.

Käärön heti kisu haistoi

avasi ja maistoi, maistoi...

Nukkui sitten uudestaan

hyvä hymy huulillaan.

Siirryn viettämään nettilomaa. 
Älkää siis pahoittako mieltänne, 
vaikka en vastaa kommentteihinne enkä kommentoi teidän postauksianne.
Tavataan langoilla taas parin viikon kuluttua.

Varpushaukka vaahterassa

Keskiviikon kaatosateessa huomasin varpushaukan vaahterassa. Olenkohan aktiivisella pikkulintujen ruokkimisella houkutellut myös haukan helpon buffetpöydän ääreen? Jokin aika sitten varpushaukka istui oksalla etupihan ruokintapaikan lähellä ja nyt talon toisella puolella. Siellä se könötti päätään käännellen puussa ties kuinka pitkään. Kameran objektiivi ei ulotu tunnistamista varten riittävän lähelle, mutta kiikarien, Ukkokullan ja Lintuportti.fi:n avulla vierailijan nimi selvisi. Onneksi olen sijoittanut ruokintabuffetit paikkoihin, joissa pikkulinnuilla on suojanaan puita ja pensaita.

Olkoon petolintu ja yleinenkin vielä. Silläkin on paikkansa Suomen luonnossa. Varpushaukan vierailu pihavaahterassani sai minuun mukavasti virkistävää innostusta. 

Postilakon vuoksi ehdin jo murehtia, tuleeko uusi Pihakalenteri postilaatikkoon vielä tämän vuoden puolella. Tulihan se. Luultavasti olen tätä kalenteria kehunut joka vuosi. Se vain on niin kätevä sekä kalenterina että puutarha-, luonto- ja sääasioiden päiväkirjana. 

Pihakalenteri on ilmestynyt jo 15 vuoden ajan. Omani on järjestyksessä 9. Kunhan vuosi vaihtuu, aloitan kalenterin kera uuden puutarhavuoden. Mukavaa sekä ajatuksena että käytännössä.
 

Huikentelevaisen valearkkitehdin opinnäyte ja muuta onnellista

Joulukuun sateisen harmaana päivänä puutarhahörhö kaipaa ympärilleen vihreitä virikkeitä. Yhdessä tai erikseen. Pitkän syksyn samentamat aivot hyrräävät hitaalla, eikä itsekritiikkikään enää ole aivan kohdillaan. Somemaailma täyttyy toinen toistaan taitavimmin toteutetuista piparitaloista ja joulukakuista. Illan tullen tunnelman täydentää tienoon asukkaiden kiivas valosarjoilla harjoitettu kilpavarustelu.

Ympäristön paineissa oloaan helpottaakseen puutarhahörhö kaivelee kaappiensa sisältöä ja löytää sieltä viimeistä käyttöpäiväänsä lähestyvän valmispiparitalon sekä putkilon räikeän vihreää koristemassaa. Nyt nopeasti sokeri pannulle sulamaan ja arkkitehdin luomus liimaten pystyyn. Pieni palovamma tai valuva kuorrute ei tahtia haittaa. Pääasia, ettei hyvää tavaraa tarvitse roskiin laittaa, vaan siitä jotain tuunaamalla saa aikaan raikuvat naurut perheenjäseniltä.

Ei tullut herttaisen söpöä ja valtakunnallisen päivälehden piparikisan voittanutta taideteosta. Sen sijaan valmistui huikentelevaisen valearkkitehdin opinnäyte, jolla tuskin tulisi hyväksytyksi edes peräkylän kirjastorakennuksen remonttia suunnittelemaan. 

Onni ei siis ole viimeistä piirtoa myöten täydellisessä elämässä. Ei taidokkaissa piparitaloissa eikä ykköspalkintoa hipovissa blogikuvissa maukkaista leivonnaisista. Sen sijaan onni voi hyvinkin olla sydämen muotoisessa perunassa, jonka Ukkokulta on keittänyt ja nälkäisen puolison lautaselle laittanut.

Onni on myös saada avominiän valmistamia konvehteja, joiden suklaa sulaa kielellä taivaallista nautintoa tuoden. Joita maistaessa voi muistella MasterChef Australia -kilpailijoiden taitoja suklaan temperoinnissa. Joita taitoja ei siis itsellä ole laisinkaan.

Syreenin kevätlupaus

Tässä muutama päivä sitten napattu kuva syreenin silmuista. Niissä on selvä lupaus keväästä, vaikka meistä puutarhahörhöistä se juuri nyt tuntuu olevan jossain saavuttamattomissa.

Tämän postauksen ainekset lähtivät liikkeelle muutamista blogikirjoituksista, joissa pyydetään anteeksi omaa väsymystä, huonoja ja pimeitä kuvia, pitkiä postausvälejä ja innotonta kommentointia. Jokainen meistä on joskus väsynyt ja innoton. Kukaan ei jaksa ja ehdi jatkuvasti päivittää blogia ja kommentoida toisten kirjoituksia. Elämää on ja paitää ollakin somen ulkopuolellakin. Hyviä kuvia on pimeinä talvipäivinä vaikea ottaa hyvilläkään välineillä. Ja kuka sen määrää, millaisia kuvia itse kukin voi ja saa julkaista. 

Annetaan ilon pulputa pienistäkin asioista. Unohdetaan kilpailu toistemme kanssa. Ollaan juuri sitä, mitä olemme. Ei yhtään enempää tai vähempää.

Pamela Tola sanoi Ylen kulttuurihaastattelussa 15.12: "Elämä on arvokasta, vaikka se ei olisi pelkkää unelmien täyttymystä." Siinäpä oiva elämänohje meille kaikille!

Marketanpuiston joulumarkkinat

Aiempina vuosina olen kiertänyt joulumarkkinoita ahkerasti. Nyt taitaa jäädä yksiin ainokaisiin. Kuluneelle viikonlopulle osui useammat markkinat, joista Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat ja Nummelan Naistenmessut oli alustavasti käyntilistalla. Tuhruinen sää ja printterimusteen loppuminen muuttivat suunnitelmiani ja suunnistin Espooseen, Marketanpuiston joulumarkkinoille.

Kenetkäs siellä tapasinkaan? Meille bloggareille tutun Saaripalstan Sailan tietenkin. Sailalla oli erinomainen myyntipaikka talvipuutarhan käytävällä, vastapäätä reheviä kasveja. Kuivassa ja lämpimässä, toisin kuin ulkosalla. Sailan aina ystävällinen ja iloisen positiivinen persoona saa omankin päivän loistamaan. Näin tapahtui nytkin.

Sailalla oli myynnissä sekä oman käden tuotteita että Elsan lempituoli -verkkokaupassa myynnissä olevia tuotteita. Kaikkea kivaa ja kaunista oli tarjolla. Tänä jouluna olemme vihdoin pysyneet päätöksessämme olla ostamatta lahjoja, mutta mikä estää hankkimasta tarkoituksenmukaisia tavaroita. Varsinkin kauniita sellaisia.

Ihastuin keraamiseen lankakippoon, jonka reunassa on kolo langan juoksemista varten. Kippo on sen verran painava, että se pysyy hyvin paikallaan lankaa vetäessä. Kipon ulkosivulla on lliito-orava ja saniaisen painaumia. Lankakipon lasitettu sisäpuoli on erityisen kaunis. Siellä läikehtii sinistä, kuin vettä. Ylipäätään tuntuu, kuin sisäpuolen pinta eläisi ja siitä löytää kauniita yksityiskohtia.

Vasemman yläkulman kuvassa kippoon on pelmahtanut 100 gramman kerä lampaanväristä, 3-säikeistä villalankaa. Saila on valmistanut langan korppoolaisten lampaiden villasta. Mitähän lämmintä ja kaunista noin hienosta langasta tekisinkään? 

Tämä söpö keramiikkatähti kissakuvineen lähti myös mukaani. Kotona tajusin, että noitahan olisi voinut ostaa vaikka kukkakimpun kylkeen laitettavaksi. Kukan saajalle jäisi muisto kukkien tuojasta senkin jälkeen, kun kukat jo jatkavat elämäänsä kompostissa. Kumma, kuinka älynväläykset tulevat aina niin jälkijunassa.

Sateisella markkinaraitilla vastaan tuli joulupukki. Toivotin hänelle hyvää joulua ja nappasin kuvan. Kameran räpsäykseen joulupukki totesi, että "nyt vilahti kymppi pukin taskuun". Vitsihän se oli.

Monta kertaa mielessä on ollut käydä Marketanpuistossa kiertämässä ja kuvaamassa myös kasvukauden ulkopuolella. Eipä ole tullut käytyä. Tällä markkinareissulla otin muutaman kuvan poikkeamatta sen enempää istutuksia katselemaan. Vesisateella on ihmisen kulkua kiirehtivä vaikutus.

Niin myyjät kuin asiakkaatkin näillä joulumarkkinoilla olivat hyväntuulisia, eikä liiallista tungosta ollut. Printterimuste oli edelleen hankkimatta, joten jätin hyvästit joulumarkkinoille ja jatkoin matkaa.

Rozetta-amaryllis on ollut upea auki levähtäneine kukintoineen. Nyt kaksi sen vanoista on jo loppusuoralla. Kolmas vana on hyvässä kasvussa eli ihastelu tämän amarylliksen kohdalla ei ole vielä päättynyt.

Pahoittelen etenkin sisäkuvien huonoa laatua. Päivät ovat niin pimeitä ja harmaita, että väkisinkin kuvaamisessa on tyydyttävä lähinnä dokumentaarisiin arvoihin.
 

Taivaanpalo ja muita huomioita

Kenties säästä puhumisen voisi jo lopettaa kokonaan, sillä sen keikkumisen perässä on ihan mahdoton pysyä. Heti, kun ehtii kiitellä auringonvaloa ja valkeaa hankea, tummuu taivas ja vettä tulee kaatamalla. Ollaan sitten ilmastomuutoksesta mitä mieltä tahansa, nykyisin täällä etelärannikolla on turha odottaa jouluksi "hankia korkeita nietoksia". Ei ainakaan ennen vuodenvaihdetta.

Joulukuun 3. päivän iltana auringonlasku sai länsitaivaan palamaan tulenpunaisena. Ilta- ja aamuruskosta on monenlaisia sanontoja, mutta säätieteilijöiden mukaan tällaisessa tapauksessa ilmakehässä on yleensä päivän tuulien jälkeen pölyä tai muita pieniä hiukkasia sirottamassa valoa. Silloin iltarusko ei enteile sadetta. Eikä keskiviikkona satanutkaan. Perjantaina ja lauantaina sitäkin enemmän.

Papaver nudicaule - Siperianunikko

  
Puutarhassa on tässä vaiheessa kuvattu kaikki mahdollinen, jopa useampaan kertaan. Kierrän ajoittain pihalla ja puutarhassa katsomassa, että kaikki on kunnossa. Tai vain ajankuluksi ja huviksi. Näistä kierroksista kyllä puuttuu keväälle ominainen jännittävä odotus ja löytämisen ilo. Jos jotain löytää, niin lähinnä tuulen nurmikolle lennättämiä oksia. Ja naapurin kissan hengiltä ottamia päästäisenraatoja.

Vinca minor 'Illumination' - Kirjavalehtinen pikkutalvio

Syksyllä siirsin Päivänlilja-penkistä vähän kirjavalehtistä pikkutalviota Hortensiapenkkiin, Vanille Fraisen tyveen. Päivänlilja-penkissä pikkutalvio jää kesän edetessä muiden kasvien jalkoihin. Kovin kiivas se ei ylipäätään ole leviämään. Ajattelin, että Hortensiapenkissä sillä olisi enemmän mahdollisuuksia päästä esille ja saada tilaa itselleen. Kuvassa pikkutalvio on joutunut häkkiin, mutta tuskin se siitä pahastuu. Onpahan hortensioiden kanssa turvassa jänisten hampailta, vaikka eivätpä jänikset aiemminkaan ole talvioita järsineet. 

Sempervivum - Mehitähti

Pari-kolme kesää sitten laitoin muutaman mehitähden palluran yläpihalle johtavien portaiden viereen Oikearinteeseen. Paikalla on rinteeseen upotetun olohuoneen maton päällä ohuen hiekka-multakeroksen lisäksi kaistaleen verran kiviä, jotta kasvit eivät intoutuisi kasvamaan kiinni portaisiin. Mehitähdet ovat sopivan matalia kivien välejä somistamaan. Mehitähdet ovat viihtyneet paahteisessa paikassa ja lisääntyneet mukavasti. Palluroita on vierinyt itsestään ja rinnettä siistiessä uusiin paikkoihin. Nyt niiden lomassa näkyy olevan lintujen pudottamia aroniamarjoja, puunlehtiä ja yllättäen myös auringonkukansiemeniä, vaikka lähimpään lintubuffettiin on useampi metri matkaa.

Sempervivum - Mehitähti

Mehitähtiruukun olen joka syksy siirtänyt tuijan kupeeseen talveksi. Niin ruukku kuin mehitähdetkin ovat pärjänneet tähän saakka talven yli hyvin. Nyt ruukku näyttää kiukustuneen vaihtelevista pakkasista ja vesisateista. Keräsin irronneet ruukunpalaset pois. Pohdin, josko kaivaisin mehitähden multaan, mutta maa on paria senttiä syvemmältä jäässä. Ehkä vesisateet sulattavat maata sen verran, että saan vielä mehitähdet siirrettyä multaan. Ruukusta niille ei enää iloa ole.

Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogin Tiiu postasi 8. päivän joulukalenteriluukussaan erilaisista kransseista. Siellä on ihailtavana lukuisa määrä kauniita kransseja, joista voi ottaa vaikka itselleen ideoita. Ehdin jo ennen Tiiun postausta väkertää itselleni kranssin syksyllä leikatuista tuijanoksista. Havut sidoin niinikään loppusyksyllä leikatun piippuköynnöksen varresta tehtyyn ympyrään. Lopputulos on turhan hapsottava. Omaa pedanttisuuttahan tässä on tarkoitus höllentää, joten olkoon kranssi tuollainen - ainakin toistaiseksi.

Kuunsirppi joulukuun alussa

Viime viikonloppuna haravoin alapihalla. Mieli teki lähteä lenkille, mutta taivaanrannassa uhkaavasti kasvavat sadepilvet kehottivat pysymään lähellä kotiovea. Aikani kuluksi rapsuttelin nurmikkoa ja siistin istutusalueiden kanttauksia. Kukkapenkit saivat olla entisellään. Niillä on nyt talvilevon aika.

Taas on viikonloppu edessä. Jouluun on vain lyhyt matka, eikä tammikuukaan kovin kaukana ole. Jos talvi kuluu yhtä nopeasti, kuin syksy, kohta ollaan taas keväässä. Sitä ennen kaikille hyvää loppuviikkoa!

Leipomuksia itselle ja muille

Valkoinen ritarini senkun kaunistuu. Ensimmäisestä vanasta on kolme kukintoa avoinna ja yksi viittä vaille. Toinen vana tunkee itseään ensimmäisen vanan kukkien keskelle ja kolmannesta vanasta pilkistää valkoista kärkeä. On se vaan niin kaunis. Huomaan iltaisin katseeni pysähtyvän amarylliksen kauneutta ihailemaan kerran jos toisenkin.

Jo monena vuotena olen ajatellut, että voisin hyvin jättää piparien leipomisen väliin. Lasten kanssa piparitalkoot oli kiinteästi joulun odotukseen liittyvä traditio. Piparit myös katosivat tehokkaasti niin isoihin kuin pieniinkin suihin. Osa hävisi jo taikinana. Muistan omastakin lapsuudesta, miten houkuttelevaa oli upottaa lusikka viileässä odottavaan piparitaikinaan. Omatkin lapseni saivat taikinaan kunnollisen kraatterin aikaan kuvitellen ehkä, etten sitä huomaisi. Nyt on toisin. Loput viimevuotisista joulupipareita söimme kuukausi sitten. Oikeastaan juuri noita lokakuussa syötyjä pipareita muistellen päätin sittenkin tehdä pienen taikinan ja pyöräytin sen pipareiksi. Taikinan mausteinen tuoksu on vastustamaton. Piparit maistuvat ihanilta vaikkapa sinihomejuuston kanssa myös joulun jälkeen. Ei ollut iso homma. Olen tyytyväinen, että siihen ryhdyin.

Taatelikakku on kuulunut meidän jouluun iäisyyden. Miksiköhän sitä ei juuri muulloin tule leivottua, vaikka se maistuu hyvältä ja kestää mainiosti säilytyksen. Maku vain syvenee ja paranee.  Taatelikakkuja olen leiponut myös sukulaisille ja ystäville viemisiksi. Tänäkin vuonna lupasin viedä äidille taatelikakun ja pari kakkua löytää tiensä toisiin koteihin.

Päätin vaihteeksi kokeilla uutta ohjetta. Sellaisen löysin Suvikummun Marjan blogista. Marja maustoi taatelikakkunsa Blossa 19 -glögillä. Minä laitoin madeiraa. Kakut onnistuivat hyvin ja maku on mukavasti kosteampi, kuin omalla vanhalla ohjeellani toteutettuna. Kiitos Marjalle hyvästä ohjeesta.

Perheemme joulupöytään kuuluu jälkiruokana aina viktoriankiisseli. Ohje on muistaakseni 80-luvun Kotivinkki-lehdestä (voi olla väärä muistikuva). Tarjotessani tätä jälkiruokana, moni on ihmetellyt, miksi sen nimi on kiisseli. Viktoriankiisseli on pikemminkin vanukas, oikeastaan riisipuuron hienompi, kylmänä syötävä versio. Ehkä nimi on aikanaan käännetty väärin ja jäänyt kiisselinä elämään. Lasten asuessa nyt omissa kodeissaan, emme syö yhteistä joulupuuroa. Siksi kätken toivomusmantelin viktoriankiisseliin.

Tänä vuonna emme syö yhteistä jouluruokaa laisinkaan. Niinpä tein viktoriankiisseliä pikkujoulujälkkäriksi. Kiisselin kyytipoikana voi syödä mitä tahansa marjasosetta. Meillä kiisselin kumppanina on aina kesällä pakastettuja mansikoita soseutettuna. Hyvää on, uskokaa pois! Alla ohje, jos joku haluaa kokeilla.

VIKTORIANKIISSELI

1 dl puuroriisiä

2 dl vettä

3½ - 4 dl maitoa

½ dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

yhden sitruunan mehu

(1 tl raastettua sitruunan kuorta)

2 liivatelehteä

2 dl kuohu- tai vispikermaa

Pane riisit kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Kun vesi on imeytynyt, lisää maito. Keitä puuroa kunnes riisit ovat kypsiä. (Älä keitä liian pitkään tai korkealla lämmöllä, jotta riisit eivät rikkoontuisi). Jäähdytä puuro täysin kylmäksi. Mausta se sokerilla, vaniljasokerilla ja sitruunamehulla. Jos käytät sitruunan kuorta, pese sitruuna ennen raastamista huolellisesti kuumalla vedellä.

Pehmitä liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5 min. Liota ne sen jälkeen kuumaan vesitilkkaan. Lisää liivateseos sekä lopuksi vaahdoksi vatkattu kerma puuron joukkoon. Kaada kiisseli lasikulhoon hyytymään. 

Tarjoa Viktoriankiisseli esimerkiksi mansikkakastikkeen kera. Soseuta mansikat tehosekoittimessa tai puserra ne siivilän läpi. Lisää hiukan vettä (pakastemansikat eivät kaipaa vettä) sekä halutessasi sitruunamehua ja sokeria.

Kauppaketjun ruokaohjelehdessä oli kuva hauskoista ja vähän erilaisista joulutortuista. Niitähän piti kokeilla. Helppoja tehdä, joskin hiukan sotkuisia. Ajattelin tehdä samalla ohjeella joskus suolaisia leivonnaisia, jolloin korvaan luumusoseen esimerkiksi maustetulla tuorejuustolla.

Tapiolassa runsas viikko sitten asioidessani kuljin kauppakeskus Ainoassa kukkakaupan ohi. Jo yhden kauniin amarylliksen omistajana en siltikään kyennyt menemään ohi, kun näin kaupassa komeita ritareita. Houkutus oli suuri huomatessani joukossa olevan myös vaaleanpunaisia. Muutama vuosi sitten minulla oli ihastuttava Rozetta-amaryllis, joka avautuessaan oli kuin tyllimekkoinen balettitanssijatar. Nyt niitä oli kukkakaupassa aivan edessäni, enkä todellakaan puolta minuuttia miettinyt, kun myyjä jo pakkasi minulle Rozettan kotiin tuotavaksi. Ei pääse puutarhahörhö kukkahimostaan eroon edes talvella. Eikä onneksi tarvitsekaan.

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Sekaisin tinteistä

Clematis Purple Dream

  
Jos laittoi auringonvalo ja hennon lumipeitteen saanut maisema tintit sekaisin, niin sekaisin se sai puutarhahörhönkin. Olen ahminut valoa surutta siinä, missä pikkulinnut ovat pörränneet siemenautomaateilla sankoin joukoin. Aurinkoiset lumimaisemat saattavat muuttua piankin tasaisen harmaaksi loskasääksi, mikäli säätiedotukset pitävät paikkansa.

Naapurin kissa on kiertänyt pitkin pihaa. Usein illalla olohuoneessa ollessani huomaan liiketunnistinvalon syttyvän. Mami se siellä partioi Juuson entisiä alusmaita. Muitakin kissoja alueellamme liikkuu, mutta Mami kaikkein ahkerimmin.

Alapihalla huomioni kiinnitti muuten neitseellisessä lumitasanteessa myllätty alue. Lähempi tarkastelu osoitti Mami-kissan olleen saalistamassa. Päästäinen on päässyt hengestään, mutta pahanmakuisena ei ole kissalle syötäväksi kelvannut. Netistä tietoja päästäisestä kaivaessani luin niiden syövän erilaisia hyönteisiä ja kotiloita. Mainiota, syököön kaikki kotilot meidän puutarhasta. Päästäinen koki näin uuden arvonnousun pihapiirissäni. Tai ne muut päästäiset, jotka yhä ovat elossa. Tuon pakastuneen yksilön nostin pensaikkoon, sillä hautajaisten järjestäminen kohmeisessa maassa ei nyt onnistu.

Viikon aikana en täyttänyt siemenautomaatteja ollenkaan. Linnut tyhjensivät ne parissa päivässä ja erityisesti viherpeipot pöllyttivät siemenet maahan. Ajattelin, että syökööt ensin maassa olevat pois. Talipötköt ja -pallot kelpaavat nekin, mutta moni maassa ruokaileva lintu ei niihin käsiksi pääse.

Lauantaina täytin siemenautomaatit ja sen jälkeen olikin koko päivän melkoinen vilske. Tali-, sini- ja kuusitiaisia, viherpeippoja, vihervarpusia, punatulkkuja, pikkuvarpusia, mustarastaita, närhiä. Käpytikka ja jopa harmaapäätikka ovat nyt säännöllisiä vieraita.

Ehkä minun täytyy alkaa säästämään rahaa zoomiin, sillä olisi tosi mukava saada parempia kuvia linnuista. Nykyinen objektiivi ei kovin pitkälle yllä ja rajattunakin kuvista tuppaa tulemaan tärähtäneitä ja rakeisia. Enimmäkseen tähtään tinttejä joko keittiön tai työhuoneen ikkunasta. Pihalla ollessa kovin lähelle lintuja ei millään pääse. 

Aronioita jäi pensaisiin runsaasti, koska pakastimeen ei vain kaikki mahtunut. Paljon olemme aronioita syöneet aamupuuroon ripoteltuina. Viime päivinä mustarastaat ovat pomppineet aroniapensaissa marjoja napostelemassa. Tykkäävät kaiketi nekin pakastetuista marjoista.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

PS. Jos haluat tietää lisää pikkulintujen talviruokinnasta, käy Yle-Areenassa kuuntelemassa Luonto-Suomi ohjelma ke 20.11.2019. Ohjelma tarjosi paljon ja hyvää tietoa. 



PS. Postausten ajastamisen huono puoli tässä säiden vaihtelevassa maailmassa on jutun laahaaminen menneisyydessä. Maisemat nimittäin ovat parhaillaan kaikkea muuta kuin valkeat eli mustat, märät ja lumettomat. Toivotaan ja odotetaan valoisampia hetkiä.