Näytetään tekstit, joissa on tunniste karviainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste karviainen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. elokuuta 2023

Tuleehan niitä tomaatteja

Kelloköynnös avasi ensimmäisen kukkansa.
 
Keväällä puutarhaihmisestä aika tuntuu matelevan äärimmäisen hitaasti. Lämpö ja viherrys antaa odottaa itseään. Sää keikkuu edestakaisin, kunnes yhtäkkiä kasvukausi on tässä ja nyt, kaikkine iloineen ja suruineen.

Ennen kasvihuonetta saatoin vain unelmoida omista tomaateista. Jonkun verran kasvatin niitä talon seinustalla, mutta määrällisesti sato oli lähinnä pientä maistelua. Syksyllä 2013 ostin 5.4 m² kennokasvarin, jossa sain seuraavana keväänä tilaisuuden kokeilla kasvariviljelyä.

Sol.lyc. Bumble Bee

Oppi on karttunut onnistumisten ja erehdysten kautta. Pieneen, lämmittämättömään kasvariin on saatava mahtumaan tomaatit, kurkut, paprikat ja mahdollisesti vielä jotain muutakin. Niinpä tomaateissa keskityn lähinnä kirsikkatomaatteihin. Ne alkavat kypsymään yleensä aika varhain ja sato on hyvä. Mausta puhumattakaan.

Tänä keväänä kylmyys ei meinannut millään väistyä. Kellarissa esikasvaneet tomaatit olivat jo isoja, vankkoja ja aloittaneet kukintansakin siirtäessäni ne 20.5. kasvariin. Kurkut kasvoivat vauhdilla ja niitä syötiin jo kesäkuun puolivälissä. Ensimmäiset tomaatit päästiin tänä kesänä maistamaan kesä-heinäkuun vaihteessa.


Alkuun päästyään tomaatteja on kypsynyt tasaiseen tahtiin. Aluksi hain kasvarista 200 gramman satsin. Isompikokoisen eli Golden Sunrisen kypsyessä oli kasvariin otettava aina vain isompi kulho mukaan.

Kulhossa on Supersweetiä, Sungoldia ja Gardener's Delightiä. Näistä jokainen on tosi herkullisen makuisia. Gardener's Delight ehkä kaikkein maukkain ja mieluisin.

Sol.lyc. 'Golden Sunrise'

Ainoa kasvarini runkotomaatti on Golden Sunrise. Se on aika varhainen eli kypsyminen tapahtuu kilvan kirsikkatomaattien kanssa. Hyvänmakuinen. Tämän tomaatin poimin mieluummin päivän pari liian aikaisin tai käytän heti, sillä huoneenlämmössä Golden Sunrise kypsyy nopeasti liian pehmeäksi.

Sol.lyc. Yellow Pearshaped

Yellow Pearshaped on hauska, päärynänmutoinen keltainen tomaatti. Tämäkin kypsyy melko aikaisin ja on osoittautunut satoisaksi tomaatiksi. Yellow Pearshaped valikoituu vuodesta toiseen kasvatettavakseni hyvän makunsa ja ominaisuuksiensa vuoksi.

Sol.lyc. 'Bumble Bee'


Bumble Bee kuuluu uudempiin tuttavuuksiin. Siitä on tullut vakiokasvatettava niin hyvän makunsa kuin satoisuutensa vuoksi. Kaunis ulkonäkökin on plussaa.

Sol.lyc. 'Artisan Pink Tiger'

Artisan Pink Tiger on jännän muotoinen, pitkulainen tomaatti. Tätä kasvatan nyt toista kertaa. Pink Tiger aloittaa kypsymisen hiukan muita kirsikkatomaattejani myöhemmin, mutta hyvin pääsee tahtiin mukaan. Maukas ja satoisa. 

Siemeniä tilatessa Pink Tigerin nimi aiheuttaa keväällä hämminkiä. Joissain paikoissa sitä kutsutaan luumutomaatiksi, toisissa taasen kirsikkatomaatiksi.

Sol.lyc. 'Artisan Pink Tiger'

 
Pink Tigerin kasvutapa on ihan erilainen kuin muiden tomaattieni. Se tekee valtavasti sivuversoja ja niihin kukkia ja raakileita. Poistan osan sivuversoista, mutta moneen ehtii tulla raakileita, enkä sitten raaski niitä poistaa. Muille tomaateille riittää yksi tukinaru, mutta Pink Tiger on loppukesästä kuin viidakko, joka vaatii tukea sinne tänne.

Tämän tomaatin suhteen olen kahden vaiheilla, kasvatanko sitä ensi vuonna. Voisin kokeilla jotain kokonaan uutta tai laittaa mieluista Gardener's Delightiä lisää.

Kurkkuja olisi viisasta laittaa kasvariin vähemmän. Tänä vuonna siellä on viisi kurkkua, joista kaksi jo otin poiskin. Satoa on riittänyt sukulaisille ja naapureille jaettavaksi. Määräänsä enempää ei kaksi ihmistä jaksa tuoretta kurkkua syödä. Kun kypsiä molluskoita alkoi kertyä isompi määrä, tein niistä etikkakurkkuja. Hyvin näköjään kasvarikurkkukin toimii säilöttynä eli ei siihen välttämättä tarvita avomaankurkkuja.

Paprika Lompardo
 
Erilaisia paprikoita on kypsymässä. Niistä olen käyttänyt vasta yhden ruoan valmistuksessa. Vuosi sitten paprikasadosta tuli oikein hyvä. Silloin tein niistä etikka-mausteliemeen säilötyn paprikasalaatin, joka olikin niin hyvää. Se on toiveissa ja suunnitelmissa tänä vuonna.


Karviaisetpensaat tyhjensin viikonloppuna. Ne on keitetty mehuksi. Myöhemmin teen osasta mehua hyytelöä vaikkapa liharuuan tai maksalaatikon lisukkeeksi.


Lähipäivinä on tarkoitus nostaa sipulit ja ainakin osa porkkanoista ja punajuurista. Porkkanoita olen käynyt välillä hakemassa, mutta vielä niitä riittää.

Salaatit on syöty, enkä uutta ole kylvänyt. Tilliä kasvatan joka kesä, mutta tänä kesänä se on laihaa ja harvaa. Yleensä tillisato on niin runsas, että saan laitettua sitä reilusti rasioihin silputtuna pakkaseen.

Mangoldi

Mangoldia on syöty tuoreena. Jonkun verran olen sitä ryöpännyt nopeasti ja laittanut pakkaseen, kuten lehtikaaliakin. Lisää pitäisi käydä kasvimaalta hakemassa. Talvella kumpaakin voi käyttää vaikkapa pata- ja uuniruokiin tai suolaisiin piirakoihin.

Anemone hupehensis - Syysvuokko

Kanttausurien huoltotöitä on yhä enemmän tekemättä kuin tehtynä. Sunnuntaina sain sentään Kiemurapenkin tehtyä. Syysvuokko, silmäteräni, on tehnyt yhden siementaimen kanttausuraan. Sitä tutkittuani huomasin sillä olevan omat juuret, joten uskalsin kaivaa taimen purkkiin odottamaan uuteen istutuspaikkaan pääsyä.

Pyjamalude syysasterissa

Maanantain +30 asteen helteessä tartuin Päivänliljapenkin kanttausuriin. Alkuillan kevyessä varjossa kuvittelin työn sujuvun suitsait ilman kummempia ongelmia. Että olikin ilma paksua ja raskasta hengittää. Sinnikkäästi päätin viedä aloittamani työn loppuun. Siirsin jopa suunnitellusti yhden patjarikon penkin toisesta päästä Ovaalipenkkiin. Sillä seurauksella, että Ovaalipenkkikin oli putsattava ja kanttausurat siistittävä. 

Raparperilaattakukka heinäkuussa 2013

Vuosia sitten innostuin tekemään raparperilaattoja, joita asettelin mm. olopihan kivituhkapintaa elävöittämään. Kuvan kokonaisuus siirtyi myöhemmin hiukan suurennettuna leikkimökin edustalle. Laatat ovat kestäneet hyvin aikaa, vaikka en laittanut niihin verkkoa tai muuta vahviketta. Muutama laatta on haljennut kahteen tai useampaan osaan.

Heinäkuisen pihan kivituhka-alueiden uusimisen yhteydessä nostin kaikki raparperilaatat pois. En laittanut  niitä takaisinkaan, koska ne olisi pitänyt upottaa kunnolla kivituhkaan. Muuten kola osuisi laattoihin lumitöissä.

Osan ehjistä laatoista sijoitin Saapaspolulle kuorikatteen päälle. Etenkin keväällä mustarastaat pöllyttävät kuorikatteen ympäriinsä. Laattojen asettelu kaipaa vielä hienosäätöä, mutta tarkoitus olikin kokeilla, toimiiko järjestely. Kyllä se toimii.


Pyöreät laatat laitoin keittiön ja makkarien ikkunoiden alle riviin. Näidenkin kanssa hienosäätö on vielä tekemättä. Enkä noita laattoja kovin tehokkaasti edes kapealle kivituhkakantille asettelekaan. Pääasiallinen tarkoitus on estää naapuruston kissojen vessavierailut. Kyllästyin siivoamaan kakkapökäleitä ja tasoittamaan tassujen pöllytyskasoja. Niin paljon kuin kissoista tykkäänkin, toivoisin niiden etsivän vessan jostain muualta.

Joku lentäväinen ötökkä lumikärhössä


Alkuviikon suunnitelmiin kuului puutarhan huoltotöiden etenemiseen paneutuminen. Ei onnistunut. Maanantai-iltana tuli soitto isän hoivakodista. Isä, joka on ollut hoitajien mielestä kiltein ja rauhallisin ihminen koko talossa, oli saanut kesken iltapäivätorkkujensa valtavan raivopuuskan. Hänen rauhoittamisekseen ja kolhuilta varjelemisekseen oli tehty työtä ja lopulta paikalle piti kutsua liikkuva sairaala. 

Lääkärin mukaan kyseessä on mitä ilmeisemmin Alzheimerin tautiin liittyvä agressiokohtaus. Käsittämätöntä, millaisen pyörremyrskyn 95-vuotias, sokea ja puolikuuro ihminen oli saanut aikaan. Isän oikea käsi on varmasti useamman päivän mustelmista sinikirjavana hänen taottuaan seiniä ja kaappeja.

Sanguisorba obtusa - Nuokkuluppio

Tiistai meni sitten isän tilanteen selvittelyyn hoitavan tahon kanssa. Isän muistisairaus on tähän saakka ollut aika helppohoitoinen. Nyt aloitettiin lääkitys, jonka vaikutusta tietenkin seurataan. Onneksi hoivakodissa osataan kinkkistenkin tilanteiden hallinta. Isän omahoitaja on erityisen taitava ja kokenut myös muistisairaiden parissa.

Kotipihalle ei enää meikäläiseltä paukkuja riittänyt. Eikä kyllä ulos huvittanut hommiin lähteäkään. Tuuli viskoo jos jonkinlaista oksaa ja roskaa pitkin pihaa. Puut ovat kaiken aikaa vaakatasossa ja peltikatto vonkuu kilpaa tuulen kanssa. Puuvajan rinteessä kasvavista syreeneistä yksi vanhempi on taipunut tyvenestä asti. Se tuskin on pelastettavissa, mutta syreeni on tehokas kasvattamaan uusia taimia.

Lilium lancifolium - Tiikerililja

Paljon puhuttu myräkkä tuli sitten huomattavasti laimeampana. Kaatosateet jäivät väliin, ukkosesta ei mitään merkkejä. Tuuli on tehnyt tuhojaan täällä Uudellamaalla, kuten monin paikoin muuallakin maassa. Toivottavasti kenellekään ei ole sattunut mitään vakavaa. Keskiviikkona pitäisi olla jo rauhallisempaa.


lauantai 11. elokuuta 2018

Omppuja, multaa ja multamanikyyri


Tänä vuonna tulee huikea omenasato. Valitettavasti suurimman osan siitä joutuu kantamaan kompostiin, sillä pihlajanmarjakoin toukat ovat löytäneet tiensä lähes kaikkiin hedelmiin. Myös muumiotautisia omenoita on nyt aika paljon. Pienikin vioitus puussa riippuvassa hedelmässä houkuttelee paikalle ampiaisia, jotka ruokailevat innokkaasti hedelmälihalla.


Hyvistä aikomuksistani huolimatta raakileiden harvennus jäi alkukesästä tekemättä. Aika hyvin puut hoitivat harvennuksen itse, mutta paljon on ryppäitä, joissa hedelmiä on liikaa. Ilmeisesti kuivuuden vuoksi myös hedelmien koko jää tavallista pienemmäksi.


Yleensä leikkaan vesiversot elokuussa pois. Tänä vuonna vesiversoja kasvoi hurja määrä ja yksittäisen verson kasvuvoima on ollut melkoista. Ukkokullan kanssa urakoitiin vesiversot muutama päivä sitten pois ja nyt omenapuut ovat taas sopivan ilmavia. Aurinkokin pääsee paremmin kypsyttämään hedelmiä ja tuuli puhaltamaan ötököitä omenoiden kimpusta muualle. 


Punaherukat keräsin jo pari viikkoa sitten. Vaikka kaikista kolmesta herukkapensaasta isoimmat ja vanhimmat oksat kuivuivat ja kuolivat marjoineen pystyyn, sato oli ihan hyvä meidän perheen tarpeisiin. Osan pakastin kokonaisena, osan keitin mehuksi ja osasta mehua tein herukkahyytelöä.

Aiemmassa postauksessa herukanoksien kuivumisesta mainitessani sain vinkin tutkia oksien sisusta mahdollisen herukkalasisiiven varalta. Tsekkasin myös, löytyisikö herukanvarsisääsken vioituksia, mutta en löytänyt. Sadon keräämisen jälkeen leikkasin kaikki vähänkin huonokuntoisemmat oksat, vanhat ja myös lamoavat oksat pois. Pensaat olkoot jatkossa tiukemmassa kontrollissa. Ykkössyynä oksien kuivumiselle pidän edelleen kuivuutta, joka meidän tontilla on ollut massiivista. Sadetta on saatu äärimmäisen vähän, hellettä ja sitä tehostavaa tuulta monen vuoden edestä. Olisi pitänyt alkukesästä keinokastella tehokkaasti, vaan monestakin syystä jäi tekemättä.

Netistä löysin hyvän oppaan: Herukan tuholaiset ja niiden torjunta.


Karviaiset sain kerättyä vasta tiistaina. Marjat olivat hieman jo ylikypsiä. Tavallisesti popsin enimmän osan karviaisista sellaisenaan, mutta nyt ajattelin tehdä niistä hilloa. Vaan hillon valmistamista varten jokainen karviainen pitäisi pyörittää kahdesti sormissa ympäri saadakseen pois nuo roskat. Litran verran sitä hommaa jaksoin ja sitten riitti. Kippasin loput marjat isoon kattilaan ja hurautin mehuksi, josta siitäkin tein hyytelöä. Hyvää tuli.

Tämän kesän ainoa ostoperenna: Delphinium grandiflorum 'Ocean Blue'

Kuluvana kesänä lapiohommia en ole pahemmin tehnyt. Keväällä juurakoina ostamani Lidlin kasvit ovat lomailleet purkeissaan kasvarin seinustalla. Siinä niitä on ollut helpompi kastella ja pitää elossa. Pahimpien helteiden mentyä hinku hyödylliseen tekemiseen sai yliotteen ja päätin vihdoin istuttaa taimet Ovaalipenkkiin. Ensin kaivoin sieltä pois vuorikaunokin ja pisamakellon eli puoli penkkiä piti kääntää kokonaan nurinniskoin. Se oli helppo homma, sillä kuivaan ja kuohkeaan multaan lapio upposi kuin voihin.

Vuorikaunokki - Centaurea montana

Pisamakello jouti kokonaan kompostiin. Se on niin ärhäkkä leviämään, että meinasi mennä hermo sen kanssa. Penkissä oli miljoona pientä alkua ja toinen mokoma vyörymässä penkistä uloskin. Vuorikaunokin kohtalo on mietinnässä. Tykkään sen kukasta, mutta kasvutapa on todella rasittava. Varret makaavat kukkapenkissä riipin raapin ja yrittävät köllöttää jopa nurmikon puolella. Koko puska pitää muistaa tukea ajoissa ja kunnolla, sillä ympäriinsä retkottava kasvi on kaikkea muuta kuin nätti. 


Saatuani vuorikaunokin ja pisamakellon pois, oli Ovaalipenkissä mukavasti tilaa. Alapihan takakulman sijainnin vuoksi Ovaalipenkin asukkaat ovat olleet hiukan hakusessa, mutta nyt porukka alkaa pikkuhiljaa hahmottua. Istutin sinne tämän kesän ainoan perennaostoksen eli noin 35 senttiseksi kasvavan ritarinkannus Ocean Bluen. Lisäksi siirsin samaan penkkiin kasvarin seinustan ruukuista pari tarhajaloangervo Brautscleieriä ja kolme idänkurjenpolvi Baby Blueta. Penkin sävyvalikoima on sini-valkovoittoinen, jota sotkee päivänlilja Crimson Pirate, jonka pitäisi olla räiskyvän punainen. En vain keksinyt sille tähän hätään muutakaan paikkaa.

Pisamakello - Campanula punctata

Hölmö kun olen, enkä mistään mitään opi, istutin sitten siemenestä kasvattamaani ja niinikään helposti leviävää rohtosuopayrttiä Ovaalipenkkiä vastapäätä olevaan Raja-aitapenkkiin. Tämä penkki rajoittuu nurmikkoon ja muutenkin se on vähän villi ja syrjäisä paikka, joten rehottakaan suopayrtit siellä. Olen nähnyt paljon kuvia ja lukenut tarinoita suopayrtistä, joten pitäähän sitäkin kokeilla.


Lopuksi soma kuva puutarhurin manikyyristä. Versoja Vaahteramäeltä -blogin Riina kehotti kaikkia kuvaamaan omia "juhlakuntoon" laitettuja käsiä ja julkaisemaan kuvia blogissa, facebookissa ja instagrammissa. Muistakaa laittaa Riinalle linkki manikyyripostauksestanne. Oli muuten vaikea kuvata vasemmalla kädellä omaa oikeaa kättään. Kas, kun en tajunnut jalustaa kaivaa avuksi.

Kuvassa oikea käteni kuvattuna heti hikisen ja multaisen hanskan poistamisen jälkeen. Käsi on turvoksissa pääsiäisestä saakka kärsimäni jännetupintulehduksen ja siihen maanantaina annetun kolmannen kortisonipiikin vuoksi. Naarmut taasen sain ruusupuskassa intoilusta - ilman hanskoja tietenkin. Brittiläistä puutarhaohjelmaa katsoessani olen ihmetellyt, kun brittipuutarhurit eivät pahemmin hanskojen kanssa työskentele. Aika multaiseksi kädet tulevat hanskojenkin kanssa. Kunnon kynsiä minulla ei kesäaikaan edes ole. Sinne ne katkeavat puutarhan syvyyksiin milloin mitäkin kynsin nyhtäessä. Surunauhat sentään lähtevät pesussa pois.

Anopin äitienpäiväruusu intoutui välivuoden jälkeen kukkimaan.

Jatketaan siis kesäelämää, vaikka varsinainen lomakausi alkaakin useimmilta jo olla ohitse. Monet ovat postanneet virkistävistä vesisateista. Jos jonnekin päin maata sadepilviä kasaantuu liiaksi asti, puhaltakaan osa niistä tänne. Täällä puutarha ja luonto kaipaa kipeästi vettä.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Marjat kypsyvät


Kiertelin hetki sitten puutarhassa ja totesin, että pian alkaa olla marjojen  keruun aika. Punaherukkaa meillä on yli oman tarpeen ja niitä onkin riittänyt jaettavaksi lasten pakkaseen. Tänä vuonna punaherukkapensaissa on jotain tautia tai ötökkää, sillä ensin oksista kuivuu ja putoaa lehdet ja myöhemmin näköjään myös marjat.

Mustaherukoissa oli äkämäpunkkia ja hävitin kaikki pensaat. Vuosi sitten Poika toi äitienpäivälahjaksi kaksi Pohjanjättiä (ylhäällä oikealla), joiden marjat ovat kyllä nimensä veroisia. Pullukoita, kuin kirsikat ikään. Sadosta ei vielä voi puhua, mutta makustelemaan kyllä pääsee. Samoin valkoherukkaa meillä on vain yksi ainoa pensas ja sekin nuori, mutta kyllä siitä näyttää jo pari-kolme litraa tulevan.


Toissa syksynä laajensin naapurin aidan vieressä olevaa penkkiä, jossa on aiemmin ollut vain kaksi suureksi kasvanutta punaherukkapensasta. Paikka on yksi aurinkoisimmista meidän tontilla ja herukat kypsyvät siellä aina ensimmäisinä. Hiukan mieleni tekisi siirtää herukat kuitenkin muiden marjapensaiden joukkoon ja laittaa tilalle - ruusuja tietenkin. Olipas vaikea arvata. Herukoiden viereen siirsin viime kesänä yläpihan kivipolulle kylväytyneitä pikkaraisia pioniunikoita. Nyt ne ovat riehahtaneet leviämään oikein urakalla ja samaisia kukkia löysin tänään myös omenapuiden alta. Taidanpa vastaisuudessa nakata muunkin värisien pioniunikoiden siemeniä "joutomaille", jos ne kerran tällä tavoin innostuvat kasvamaan.


Eilen kerroin kaivaneeni kuolevan kirsikan Hortensiapenkistä ja istuttaneeni ruukussa kesää viettäneen runkotuijan tilalle. Vai kerroinko? Illalla alkoi sade ja kuvaaminen jäi, mutta kävin tänään hoitamassa senkin puolen. Runkotuija näyttää paljon pienemmältä maahan istutettuna, kuin mitä se oli ruukussa.

Hortensia Vim's Red

Ilokseni huomasin, että hortensiapensaat alkavat vähitellen valmistautua kukkimiseen. Vanilla Fraise kukki viime vuonna todella upeasti. Nyt Vim's Red näyttää peittoavan Vanillan.


Myös toinen viime kesänä ruukussa viettäneistä ja syksyllä maahan laitetuista jalohortensioista on kehittänyt nuput. Enpä kyllä muista, minkä värinen se on, mutta värihän voi hyvinkin olla eri, mitä se on ollut ruukussa.


Päivänlijlapenkki on toinen eilen läpikäydyistä. Siinä on vielä tilaa uusille kasveille, mutta en ole pitänyt kiirettä. Eilen kitkin penkkiin väliaikaiseksi tarkoitetut suikeroalpin ja pikkutalvion kokonaan pois, sillä kumpainenkin on aivan hillittömiä leviämään ja myöhemmin niitä on vaikea saada pois. Pitää opetella kärsivällisyyttä, eikä monistaa olemassa olevia kasveja joka ikiseen penkkiin. Hetken jo mietin, revinkö myös tuolta kauimmaisesta päädystä sinne istuttamani kevätkaihonkukan, mutta hanakasta leviävyydestään huolimatta se on helppo kitkeä myöhemminkin pois. Olkoon siellä muutamien harvojen jaloruusujen kumppanina. Hyvin näkyvät kimpassa pärjäävän.


Lupasin aiemmin kesällä mm. Katille (100% outdoor -blogista) laittaa sammalruusupensaasta kuvia. Olipa vaikea saada kunnollista kuvaa pensaasta, joka rönöttää vähän joka suuntaan. Istutin sen suurinpiirtein tuohon, missä näkyy vihreä pensastuki. Siitä se on vesonut vasemmalle. Pensaan on kerrottu kasvavan 0,5 - 1 metrin korkuiseksi, joten luultavasti tuo alkaa olla normikorkeudessa. Sen sijaan leveyttä sille taitaa tulla enemmän.


Minulla kasvaa kaikkien pensaiden juurella ja ympärillä kaikenlaisia muita kasveja. Eritoten akileijaa, joka ylipäätään on kylväytynyt puutarhassani kaikkialle. Ja taitaa siellä olla peittokurjenpolveakin. Sammalruusun vieressä oli aiemmin myös ihan tavallista päivänliljaa, jonka kuvittelin kaivaneeni kokonaan pois. No, sieltä sitä pukkaa ruusun vierestä edelleen. Kun sammalruusu on alkanut levittäytyä vasemmalle, on se vallannut paikan palavaltarakkaudelta ja ruohosipulituppaalta.

Kysynkin nyt ruusuasiantuntijoilta, olisiko parempi ottaa muu kasvillisuus pois ruusupensaiden alta ja lähietäisyydeltä ja käyttää vaikka jotain katemateriaalia? Ei tuo sammalruusukaan näytä muista kasveista kärsivän, mutta voisiko se kenties paremmin? Ruusupensaathan kaipaavat ilmavuutta? Ainakin se saattaisi olla paremman näköinen. Huomautettakoon, että tämä kesä on ollut ruusujen ulkonäölle epäsuosiollinen. Sammalruusu näyttää olevan kohtalaisen terve, mutta kyllä se on selvästi rumemman oloinen, kuin viime kesänä. Kukkia on kyllä tullut paljon.

Sammalruusu

Jestas, piti vain tulla laittamaan muutama rivi ja täällä taas istun työhuoneessa. Nyt pitää lopettaa loruilu ja mennä viettämään perjantai-iltaa Ukkokullan ja Juuson seuraksi. 

Sammalruusu

Viettäkäähän oikein leppoisa heinäkuinen viikonloppu ennen elokuulle siirtymistä!
 

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Tekemätöntä työtä riittää


Tänään on jälleen aurinko porottanut täydeltä taivaalta ja helteinen sää ajanut meikäläisen etsimään varjoa. Huonosti nukutun yön jälkeen ei oikein ole ajatus kulkenut, mutta mihinkä sitä olisi tällaisena leppoisana sunnuntaipäivänä tarvittukaan. Leena Lehtolaisen Paholaisen pentuja lueskellessa aika on kulunut sopivasti. Kävinpä Juuson kanssa tutkimassa myös vadelmatilanteen. Meidän pensaista tulee ensimmäisen kerran oikein kunnon sato. Marjat kypsyvät tipotellen ja joka päivä kannattaa käydä katsastamassa poimittavien herkkujen tilanne. Juuson köllötellessä ison vaahteran varjossa sain kerättyä puolen litran verran hyväkuntoisia vattuja, jotka laitoin oitis pakkaseen jotain sopivaa herkutteluhetkeä silmälläpitäen.


Myös karviaiset alkavat saada väriä. Ne menevät meillä yleensä samantien suihin. Joskus olen tehnyt hyytelöä, mutta parhainten karviaiset kyllä maistuvat tuoreeltaan syötynä. Oheinen kuva on muuten otettu maanantaina, jolloin täällä satoi ihan mukavasti vähän pidempäänkin.



Seuraava isompi projekti on omenapuiden kesäleikkaus. Viime kesänä kokeilin kesäleikkausta ensimmäisen kerran ja olen päättänyt ottaa sen vakiotavaksi. Muutaman talon päässä asuva naapuri leikkaa omat puunsa oikeastaan vain loppukesästä. Hänen puunsa ovat kyllä niin nätin mallisia, että joka kerran ohi ajaessani jaksan niitä ihailla. Kuin sateenvarjoja, eikä laisinkaan liian korkeita. Meidän omenapuut ovat aivan liian korkeita, kun emme osanneet ja älynneet niitä alkuvuosina oikein muotoilla. Olen yrittänyt saada niitä useamman talven aikana jonkinlaiseen kuosiin ja nyt tykkään, että tavoite alkaa olla saavutettu. Ehkä vielä ensi talvena otan jokusen hankaavan oksan pois, mutta suuremmat leikkaustarpeet ovat ohi. Ehkä tuo runsas vesiversojen kasvukin noiden talvileikkausten poisjäämisen myötä vähenee.

Tuossa kuvassa etualalla Huvitus, sen takana vasemmalla näkyy Punakaneli, keskellä Valkeakuulas ja vasemmalla syysomena (jonka lajista en ole varma), joka saattaa saada vielä lähtöpassit, sillä sen hedelmä on joka vuosi varsin rupinen ja sen myötä altis muumiotaudille.


No, onhan näitä isohkoja projekteja toki muitakin. Alapihalle johtavat portaat ovat jo aika törkeän näköiset. Tai siis askelvälit. Koska kyse ei ole varsinaisista rikkaruohoista, en ole pitänyt kiirettä askelvälien perkaamisella. Olen odottanut sopivaa ajankohtaa, jolloin olisi aikaa kaivaa tuosta "väliaikaisesta kasvatuspaikasta" pois maksaruohot, taponlehdet, akileijat ja rentoakankaali. Ne ovat ottaneet tavakseen levitä juuri noihin askelväleihin ja sieltä sitten siirrän säännöllisin väliajoin käyttökelpoiset kasvit uusiin paikkoihin ja muut kompostiin. Portaita rakentaessa ei alle laitettu minkäänlaista maanrakennuskangasta, mutta ei tuosta välikasvillisuudesta nyt niin suurta ongelmaa ole tullut. Oikea rinnekin (saanut nimensä ylhäältä alas laskeuduttaessa) kaipaa jo kohennusta. Hopeahärkki on vallannut koko rinteen, eikä se ole näin loppukesästä mitenkään kaunis. Kuivuus on tehnyt rinteeseen ruskeita laikkuja ja muutenkin kaipaan siihen enemmän väriä myös loppukesäksi. 


Löytyyhän näitä tekemättömiä projekteja näköjään enemmänkin, kunhan vain kuvia katselee. Tuleva ruusupuistokin on vielä melkoinen nysä ja hankalasti hoidettavissa. Tarkoitan lähinnä nurmikon leikkuuta noiden pienten kasviryppäiden ympäriltä. Kunhan tässä viilenee ja löytyy sopivan rento aikarako, on tarkoitus tehdä asialle jotain konkreettista. Pitäisi vielä sijoittaa yläpihan ruukussa kasvava neilikkaruusu tuohon joukkoon ruusuiseen.


Ritausmakin on saanut aikaan runsaasti nuppuja ja saanpa kuin saankin vielä tänä kesänä nähdä sen kukkivan. Se oli niin onnettoman pieni sen ostaessani, etten ollut laisinkaan varma, jaksaisiko se kasvaa sen enempää kuin kukkiakaan. Hyvin on ruusu lähtenyt kasvamaan.


Altaan reunalla kasvava auringonkukka on vähän pölhön näköinen ylhäisessä yksinäisyydessään, mutta koska hän on ihan itse kasvupaikkansa valinnut, ei minulla liene siihen mitään sanottavaa. Oikeastaan on aika hauska seurata kukinnon kehittymistä ja sen kääntyilyä aurinkoa kohti. Vuosikausia sitten nuoria vielä ollessamme ajoimme omalla autolla silloisen Neuvostoliiton halki Jaltalle. Matkalla näimme silmänkantamattomiin ulottuvia peltoja täynnä auringonkukkia. Sadat ja tuhannet kukat kurottivat kohti aurinkoa aina riippuen, missä kohti taivasta se kulloinkin paistoi. Niin hullulta kuin ehkä kuulostaakin, tulee minulle kuitenkin auringonkukkapellon nähdessäni mieleen Van Gogh eikä nuo mustan mullan alueen valtaisat kukkapellot.


Löytyipä muuten se kadonnut liljakin eli tiikerililja Sweet Surrender. Siinähän nuo kukkivat vaalean Ercolanon ja pinkin Algarven vieressä. Ovat vain niin saman värisiä kuin Ercolanot, etten ihan heti tajunnut osan kukinnoista nuokkuvan alaspäin. Toivoa saattaa, etten vierestä tulppaanien sipuleja muutama päivä sitten pois kaivaessani vahingossa ottanut myös osan näistä tiikerililjoista. Nyt penkissä on tyhmästi isohko aukko, mutta ajattelin kuitenkin ottaa tulppaanit pois ja miettiä tilalle jotain muuta. En ehkä laita tulppaaneja tuohon paikkaan enää laisinkaan, sillä niiden kaivaminen muita kasveja täynnä olevasta penkistä on todella hankalaa. Saattaapa olla, että ylipäätään tulppaanien sipulien kaivaminen jää tähän yhteen kertaan. Laitan niitä mieluummin joka syksy vähän lisää, jos haluan kukinnan jatkuvan vuodesta toiseen.



Tammikuussa bongasin kalenteristani oheisen rapskulehtimallin ja silloin ajattelin, että ehkä tekisin sellaisen kesällä. Tehty on ja olen lopputulokseen todella tyytyväinen. Toki olin ensin ajatellut sijoittaa kukkasen vähän toiseen paikkaan, mutta ei se sitten siihen sopinutkaan. Tämä toteutunut projekti tasapainottakoon tämän enemmänkin tekemättömien töiden tai paremminkin lähiaikoina toteutettavien projektien luettelemiseen keskittyneen päivityksen. Viikonloppu alkaa olla lopuillaan ja edessä on jälleen työteliäät päivät. Tulossa on toki mukavaakin ajateltavaa, sillä lauantaina on vanhimman veljeni pojan häät. Iloisia juhlia siis.

Ja viho viimeiseksi päivän kevennys:

Tyttö ja poika katselivat kun isompi tyttö ja poika suuteli puiston penkillä. 

-  Poika kysyi: ''mitä noin oikein tekee?
- ''Mä luulen että toi poika yrittää varastaa tolta mimmiltä purkan..'', vastasi tyttö.


Aurinkoista ja kukikasta viikkoa!