Näytetään tekstit, joissa on tunniste rosa Sommerwind. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rosa Sommerwind. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. elokuuta 2019

Parannusta ruusukuumeeseen

Rosa Sommerwind - Maanpeiteruusu

Kuivuus alkaa olla taas viime kesäistä luokkaa. Se ja pari muutakin asiaa tympii niin voimakkaasti, että joudun pakottamaan itseni pihahommiin. Aloitekykyä parantaa hieman ajatus siitä, kuinka myöhemmin kuitenkin kadun tekemättömiä töitä.

Lauantaina psyykkasin itseni puutarhaan. Mitään siellä ei tapahdu, ellen itse tartu toimeen. Yhtäkin kasvia istuttaessa puutarhassa lähtee liikkeelle varsinainen kasvikaruselli. Puhumattakaan, kun istutusta kaipaa useampi tulokas. Vaikka kuinka olisin päättänyt vain ja ainoastaan istuttaa uudet kasvit, lopputuloksena on ylöskaivettavia ja muualle muuttavia. Niin nytkin.

Geranium cinereum 'Ballerina' - Harmaakurjenpolvi

Kasvarin kupeessa on odottanut istutusta harmaakurjenpolvi Ballerina ja jalokurjenpolvi Rozanne. Niiden tieltä Vasenrinteestä piti kaivaa pois loistotädyke. Loistotädyke on nätti kasvi, mutta muita korkeampana se pyrki kukkiessankin lähinnä makaamaan muiden kasvien päällä. Väärä asuinpaikka nätille kasville. Siis siirtoon ja tilalle Ballerina ja Rozanne. 

Veronica austriaca - Loistotädyke

Loistotädyke nousi rutikuivasta rinteestä hienosti kahtena sopivan kokoisena paakkuna. Syvensin kuoppaa ja toin viereen kottikärryllisen uutta multaa, kastelukannun ja ämpärin mahdollisia rikkaruohoja varten. Rinteestä ei niitä nyt tullut, mutta multaa tuli kurjenpolvien istuttamisen myötä tarjoiltua muillekin kasveille.

Seuraavaksi istutin toisen loistotädykepaakun Syyspenkkiin, kiven ja aidan väliin. Siellä oli sopivan tyhjä paikka, joskin paremmat näkymät niin kasville kuin minullekin aidan toiselle puolelle. Olin kyllä suunnitellut loistotädykkeelle toisen paikan, mutta koska yllättäen kasvin juurakko oli niin suuri, siitä riitti kahteen paikkaan. Ja se toinen eli Syyspenkin kiven tyvi on nyt vähän arveluttava, mutta kelvatkoon parempaa odotellessa. 

Rosa francofurtana 'Splendens' - Valamonruusu

Seuraavaksi suuntasin naapurin rajalla sijaitsevaan Ruusupenkkiin. Komea Valamonruusuni sai siirtokäskyn. Olin jopa varautunut luopumaan siitä kokonaan. Ihan siitä syystä, että Valamonruusun juurivesoja on tämän kesän aikana alkanut nousta vähän sieltä sun täältä. Omalla puolella saatoin sentään juurivesoja kaivella, mutta ei ole kovin kohteliasta järjestää naapurille juurivesaongelmia. Valamonruusu nousi kohtalaisen hyvin lapion ja rautakangen avulla. En mene takuuseen, etteikö juuria vielä maahan jäänyt, mutta parhaani niiden pois kaivamiseksi tein. Olisittepa nähneet jalkani kuivassa mullassa kaivamisen jälkeen. Mustat sukatkin olivat aivan tönkkönä pölyävästä mullasta.


Uusien ruusujen sijaan kuva anopin äitienpäiväruususta vierailijoineen.

Valamonruusun kaivamisessa meni tovi ja toinen tovi paikan putsaamisessa juurista ja kaikkialle levinneistä akileijoista. Urakan jälkeen oli helppo kaivaa multavaan ja pehmeään maahan kaksi istutuskuoppaa uusille ruusuille. Niin juuri, jos luopuu yhdestä ruususta, on tilalle laitettava kaksi uutta. Saaripalstan Sailan vinkistä löysin Espoonlahden Taimiasta Austin-ruusuja ja meille muuttivat "Crown Princess Margareta" ja "William Morris". Tänä kesänä kukintaa on turha odottaa, mutta jospa sitten ensi kesänä. Kummassakin kukat ovat persikkaisen sävyiset. Kruununprinsessa enemmän, kuin Williamissa. Hui, miten jännittävää saada puutarhaan ihan uudenlaisia ruusuja.


Terttuselja kunnan puolella

Vaan kuinka kävi Valamonruusulle? Enhän minä raaskinut sitä oksasilppuriin laittaa. Ei suinkaan. Leikkasin ruusun melko matalaksi juurtumisen edistämiseksi ja istutin sen puuvajan vieressä olevaan rinteeseen. Käytännössä ruusu on nyt hiukan kunnankin puolella, mutta puolustuksekseni sanottakoon, että minä olen kaikki nämä vuodet pitänyt kyseisen alueen kunnossa ja siistinä. Jos ruusu uuteen paikkaan kotiutuu, sen kukinnasta on iloa myös puistoalueella kulkevilla. Tulevat juurivesatkin on helpompi pitää kurissa, kun pääsen kiertämään ruusun joka puolelta.


Stachys byzantina - Nukkapähkämö asuu myös Pikkupuutarhan Kivipenkissä

Toinen loistotädyke odotti vedellä maustettuna vadissa pääsyä yläpihan Pikkupuutarhan Kivipenkkiin. Sielläkin multa on kuohkeaa viime aikaisten mylläysten jäljiltä ja kasvien keskellä sopiva aukko täytettä odottamassa. Toivottavasti loistotädyke kotiutuu uuteen paikkaan. Värimaailma kyseisessä kukkapenkissä on kyllä kaikkea muuta, kuin harmoninen. Olen koonnut sinne korkeita, tukemista vaativia kasveja, jotka muualla asuessaan ovat rötköttäneet muiden kasvien päällä. Hiukan sivussa sijaitsevan penkin värisekamelska ei toivon mukaan katsojien silmiä särje. Ja tukikepitkin saan hyvin piiloutumaan korkeiden kasvien sekaan.


Prunus padus - Tuomi

Yksi juttu täytyy vielä kertoa. Syksyllä 2017 Syyspenkkiä perustaessani siirsin siihen tontin vastakkaiselta laidalta valkoisen syreenin, joka ei ollut koskaan kukkinut. Ajattelin tarjota sille aurinkoisemman ja avaramman paikan. Jo viime keväänä kukinnan aikaan epäilin, että nyt on tapahtunut jokin kömmähdys. Epäilys sai vahvistuksen tänä kesänä. Kyseessä ei ollut valkoinen syreeni vaan tuomi. Muistan kaivaneeni vanhasta paikasta kuolleen puun pois, mutta kuvittelin sen olleen tien vierestä siirtämäni lila syreeni. Se oli kuitenkin menehtynyt valkoinen syreeni. Ilmeisesti vanhassa paikassa oli itänyt tuomi ja tuli siirretyksi Syyspenkkiin valkoisena syreeninä. 

Syreeniksi naamioitunut tuomi sai lähtökäskyn.

Ison tuomen kukkiessa keväällä talon päädyssä vertailin sen kukkia ja lehtiä Syyspenkin "valkoiseen syreeniin" ja ihmettelin niiden samanlaisuutta. Harrastelija kun olen, en heti uskonut epäilyksiini. Ehkä jossain syvimmissä sopukoissa kuvittelin tuomen muuttuvan pelkän toiveen voimalla syreeniksi. Nyt puuhun ilmestyi samanlaisia mustia marjoja, kuin lähellä kasvavaan tuomeen. Silloin päätin, että olkoon kukkiessaan miten nätti tahansa, suureksi kasvavaa tuomea en Syyspenkkiini halua. Kaivoin pois, joten se siitä valkoisesta syreenistä - tai siis tuomesta. Käykö teille muille tällaisia kömmähdyksiä?


Kärsiikö joku teistä auringoallergiasta? Heinäkuusta lähtien oikea käsivarteni on kutissut aivan hillittömästi. Jonkun verran kutinaa on myös jaloissa. Vaiva ilmenee oltuani jonkun aikaa auringonpaisteessa. Oireet sopivat hyvin aurinkoallergiaan, vaikka iholleni ei ole noussut näppylöitä. Olen rasvannut ihoa pahimman kutinan aikaan kortisonivoiteella ja muuten mentolia sisältävällä voiteella, jonka sanotaan rauhoittavan kutinaa. Olen myös ottanut säännöllisesti histamiinitabletteja. Kutina rauhoittuu hoidoilla, mutta auta armias, jos taas unohdan suojata kädet ulkona. Alueemme terveyskeskus on ollut kesäkauden kiinni ja olen yrittänyt tulla toimeen maalaisjärjen ja googlen avulla. Pian alkaa kuitenkin kutinamitta olla täynnä.

Rosa Therese Bugnet - Teresanruusu

Teresanruusu kukkii ja kukkii. Älkäämme siis antako maallisten kutinavaivojen murtaa uskoamme kesän jatkuvuuteen, vaan mennään lippu korkealle eteenpäin.


P.S.
Etukäteen ajastetuissa postauksissa on se huono puoli, että ennen niiden julkaisua ehtii tapahtua yhtä sun toista. Kuivuudesta ruikuttaminen sai helpotusta keskiviikkona ensin parin ukkoskuuron ja sen jälkeen kohtuullisen pitkään ja reippaasti ropisseen sateen voimalla. Kyllä tuntui mukavalta kasvien saadessa kaivattua virkistystä. Toivottavasti sadepäivä ei jäänyt ainokaiseksi. Ja toivottavasti sadetta saatte te muutkin sitä pitkään odottaneet.

Mukavaa viikonloppua kaikille!




tiistai 11. lokakuuta 2016

Suojaverkkoja ja viimeisiä kukkijoita

Kosmoskukka

Viimeinenkin kesäkukkaruukku on tyhjennetty ja kumolleen terassin nurkkaan laitettu odottamaan uutta kevättä. Kosmoskukat kukkivat yhä kasvimaalaatikossa, joten niitä en edelleenkään hennonnut katkaista.

Harjaneilikka

Samaisessa laatikossa harjaneilikat ovat kasvattaneet vankat lehtitupsut ja ne pitäisi vielä ennen maan jäätymistä siirtää paremmille kasvupaikoille Pihalle mennessä tuntuu, että teen nyt vielä tuon ja tuon ja sitten alkaa olla valmista. Silti niitä hommia löytyy aina uusia ja monet muistuu mieleen vasta sisälle palattua.


Hedelmä- ja koristeomenapuut sekä kirsikkapuu on verkotettu. Samoin mustikat. Kriikunoille ei riittänyt verkkoja, joten kaupoille on lähipäivinä mentävä. Syksyllä verkot tuntuvat aina niin korkeilta, mutta kunhan sitä lunta taas tulee, saa ahkeraan käydä polkemassa hangen pintaa, etteivät rusakot ylety alimpiin oksiin.

Neilikkaruusu – Rosa 'F. J. Grootendorst'

Neilikkaruusussa on vielä muutamia avoimia nuppuja ja avautuneekin säilyvät tuoreina pitkään. Josko tuleva talvi olisi ruusupuskille edellistä hellempi, niin toivon.

Peittoruusu - Rosa 'Sommerwind'

Myös rinteessä kasvavat maanpeiteruusu Sommerwindit ovat vielä täynnä nuppuja ja näyttävät ne jaksavan auetakin. 

Nuokkuluppio - Sanguisorba obtusa

Nuokkuluppiokin avasi viimeiset nuppunsa, vaikka vähän sitä epäilin. Aurinko on paistanut ahkerasti, mutta päivä toisensa jälkeen on tullut kovaa ja kylmästi. Ehkä se ei ole nuokkuluppiota haitannut.

Tupastiarella - Tiarella wherryi

Tupastiarella kukkii pääasiassa kesäkuussa, mutta tämä minun yksilöni on kukkinut oikeastaan koko kesän. Nytkin siinä on taas muutama kukkavana. Istutin sen edellisenä kesänä ja hyvin on puska lähtenyt tukevoitumaan. Pikkupuutarhan kiven ja Viljaminkeltaruusun vierellä sillä ei ehkä ole paras mahdollinen paikka, mutta ehkä keksin ensi kesänä paremman. Silloin tämä tiarella on muutenkin jo sen verran vankkaa tekoa, että jaettuna siitä riittää isommalle alalle.

Tähtiputki - Astrantia

Eikä viileys näytä haittaavan liiemmin tähtiputkeakaan. Se kukkii ja kukkii. Minulla on vain tämä yksi ainokainen tähtiputki, eikä sen lähistölle ole vielä ilmestynyt siementaimia. Muistan jostain kuulleeni, että tähtiputki olisi kovinkin altis leviämään. Sen verran saisi tämä ainokainen levitä, että voisin sen taimia siirtää pariin muuhunkin paikkaan.

Reunuspäivänkakkara - Tanacetum parthenium

Sen sijaan reunuspäivänkakkara jatkaa valloitusmatkaansa pikkupuutarhassa. Loppukesästä kaivoin sen taimia ylös Pikkupuutarhan käytävältä ja siirsin reunustamaan Kiemurapenkkiä. Sinne ne kotiutuivat heti ja kukkivat vieläkin pienin valkoisin nappimaisin kukin. Kuvan reunuspäivänkakkara on ilmestynyt Viljaminkeltaruusun kainaloon. Ensi kesänä näitä löytyy varmaan sieltä toisestakin kainalosta.

Reunuspäivänkakkara - Tanacetum parthenium

Vaikka reunuspäivänkakkara onkin kova tekemään siementaimia, en koe sitä rasittavaksi - ainakaan vielä - sillä taimi lähtee helposti maasta irti ja yhtä helppo se on saada juurtumaan uuteen istutuspaikkaansa.

Tulikellukka - Geum coccineum

Auring*n ihanat -blogin Inkalta saatu tulikellukka on aloittanut uuden kukkimisvaiheen. On sillä hiukan yksinäistä, kun Kiemurapenkin muista kukista ei enää sille seuraa löydy.

Norjanangervo – Spiraea 'Grefsheim'

Elokuun loppupuolella leikatut norjanangervot ovat kaikki kasvattaneet uusia versoja. Yhtään ei harmita, vaikka aika lailla paljasta talon päädyssä nyt onkin. Keväällä ei ole tiedossa valkoista kukkapilveä, mutta kesällä sen sijaan tuoretta vihreyttä koko varren mitalla.


Sunnuntaiaamuna satoi sen verran vettä, että sitä saattoi sateeksi kutsua. Muuten täällä etelässä on ollut aurinkoinen ja kuiva syksy. Viime päivinä on tuullut kovaa ja kylmästi. Sateettomuutta ei näin omassa pihassa välttämättä huomaa, mutta kävellessäni viikonloppuna kylän keskustaan, saatoin todeta järveltä toiselle laskevan puron olevan vain pieni liru kivien lomassa. Keväällä ja runsassateisina aikoina sitä voisi veden määrän perusteella kutsua vaikka joeksi.


Hiukan tuntuu taas haikealta, kun tekeminen puutarhassakin vähenee oleellisesti. Vielä siellä riittää haravoitavaa useammaksikin kerraksi, kun vaahterat vähitellen tyhjenevät. Mutta äkkiäkös pihakäytävät on lehdistä putsattu ja sitten hyötyliikunta onkin lähinnä tontin ympäri tepastelua. Pitänee siis aloittaa kävelyretket kylille, kun oma piha ei enää tarjoa riittävästi liikuntaa.
 

torstai 30. heinäkuuta 2015

Kaikki loksahtaa paikoilleen - ennemmin tai myöhemmin

Ritausma jaksaa kukkia

Kulunut viikko on ollut työntäyteinen ja siitä selkä ei näköjään tykkää. Ei ole särkyä, mutta liikkuessa kipu tuntuu. Muutenkin ihan kauhistuttaa tällainen vuosi vuodelta lisääntyvä jäykkyys, jonka saa vaivakseen vähäisestäkin aherruksesta. Nivelrikkodiagnoosin saatuani olin hyvilläni lääkärin todetessa, että liikkumattomuus on myrkkyä kipeille nivelille. Niinpä en ole välittänyt vaivoista, vaan pyrkinyt touhuamaan entiseen tahtiin. Itse asiassa olen huomannut, että kaikkein vaivaisin olen kunnon istumasession jälkeen.

Kärhö Rouge Cardinal on myös avannut nuput toisensa perään

Maanantaina keräsimme Pojan kanssa naapurin aidan vieressä olevat kaksi punaherukkapensasta tyhjiksi. Se on niin aurinkoinen paikka, että marjat kypsyvät aina ensimmäisinä. Siinä puskassa seisoessani alkoi mielessä itää ajatus niiden herukkapensaiden siirtämisestä. Aidanvierus on hankala paikka marjojen keräämistä ajatellen ja toisaalta yksi pihan aurinkoisimmista ja lämpimimmistä, jonka soisin mielihyvin koristekasveille. Millekäs muulle, kuin ruusuille.


Sinne se ajatus jäi muhimaan takaraivoon, kunnes tänään oli vihdoin aikaa omalle pihalle. Vähän väliä taivaalta ripotteli vettä ja välillä taasen aurinko kuivasi kastunutta paidanselkää. Erinomainen kaivuusää, kun vilvoittavat hikisuihkut sai automaattisesti ja vieläpä sopivin välein. 

Oli aikamoinen urakka saada ylös kaksi jättikokoista ja 25 vuotta tuolla paikalla kasvanutta punaherukkaa. Juuret kärsivät melkoisesti niitä vuoroin lapiolla, vuoroin rautakangella maasta ylös punnertaessani. Päätin, että nämä punaherukat saavat mennä ja tarvittaessa haen kaupasta uudet taimet. Meillä on kyllä toisaalla puutarhassa edelleen kolme hyvin tuottavaa punaherukkaa, joiden sato riittää erinomaisesti. Ehkä harkitsen niiden uusien herukkatainten hankkimista.

Rosa Sommerwind on vihdoin avannut ensimmäisen kukkansa

Herukoiden lähtö avasi ihan uudet mahdollisuudet ruusujen istuttamiselle ja samalla lähti meidän puutarhalle tyypillinen kasvikaruselli liikkeelle. Lienee turhaa surkutella tätä idioottimaista tapaa pyöritellä kasveja ympäriinsä, sillä meillä ne näköjään aina joutuvat etsimään sitä suotuisinta paikkaa, kunnes vihdoin päässäni tapahtuu naksahdus ja kaikki loksahtaa paikoilleen. 

Ehkä pitäisi opetella miettimään ja suunnittelemaan asioita hieman etukäteen, eikä toimia sokkona "kasvi edellä" -menetelmällä. Sitä ajattelee kuin pikkukakara nähdessään jonkin hienon kasvin ja heti päässä alkaa soimaan "minunkin pitää saada", vaikka ei olisi hajuakaan, minne kyseisen puskan istuttaisi. Paikan löytyminen on sitten myöhempien aikojen päänsärky. Puolustukseksi sanottakoon, että ihan jokaikinen puska on kyllä paikkansa löytänyt eli onneksi päässä sentään kohtalaisen tasaiseen tahtiin naksahtelee ja loksahtelee. 

Rosa Duchesse de Montebello

Oulujoen taimistolta tilatut Rosa Hurdal ja Montebello pääsevät Pikkupuutarhaan, kuten olen suunnitellutkin. Ne saapuivat sovitusti ja hain ruusut heti naapurikylän matkahuollosta viestin saatuani. Montebello saa vielä vahvistua omassa purkissaan, mutta komean kokoinen norjanruusu pääsee uuteen kotiinsa heti, kun vain kerkeän sen sinne istuttaa. Lähipäivinä kuitenkin.


Kasvimaan sadosta en taida tänä kesänä puhua yhtään mitään. Jokunen purjo sieltä taitaa pöytään aikanaan päästä ja takuuvarmaa retiisiä on korjattu jo kaksi satoa. Lehtikaalista ei mitään shipsejä tehdä, ellei sitten kaupasta käy hakemassa ja pinaatistakin saa ehkä yhden annoksen. Ukkokullan punajuurista jokunen iti ehkä sentin mittaisiksi ja siihen sitten jämähtivät. Kurpitsat kasvavat mittaa ja ensimmäiset kukat avautuvat lähipäivinä. Taidetaan siis syödä kurpitsankukkia varsinaisten hedelmien sijaan. 

Kurpitsat - tosin parissa viikossa kokoa on tullut lisää melkoisesti

Surkeiden kesäsäiden lisäksi osasyynä kasvimaan huonoon tuottoon taitaa olla myös kahdella sivulla tonttiamme sijaitsevan kunnan metsikön kasvillisuuden rehevöityminen ja puiden kasvu. Aurinko ei enää paista yhtä tehokkaasti meidän puutarhaamme, kuin aikoinaan. 

Odotan kovasti ensi vuonna käynnistyvää alueemme tieremonttia, jolloin tuohon metsikköön rakennetaan kävelytie toiselle sivulle tulevalle korttelikentälle. Silloin liian tiheäksi kasvanutta metsikköä on pakko siivota ja toisiaan vastaan lahonneet lepät ja pimeässä risuttuneet kuuset kaataa. Siellä on joitakin komeita mäntyjä, jotka ansaitsevat saada valoa ja kasvutilaa. 

Saisimme myös katuvalot, jalkakäytävät ja ilmassa roikkuvat sähköjohdot kaivettaisiin maahan. Vastahan näitä uudistuksia on odotettu vajaa 30 vuotta. Ja toki prosessi voi vieläkin kaatua, sillä kunnan taloudessa taitaa näinä päivinä pakollisia rahareikiä olla muitakin. Loppuvuodesta saamme tietää, miten päättäjien nuija on kopsahtanut. Saiko kenties joku lopattua oman suosikkiprojektinsa ennen meidän tieremppaamme.  


Kasvarissa sentää kurkkusato on ihan mukava. Tomaateissa ei ole vielä värin aavistustakaan. Tai siis vihreää väriä löytyy yllin kyllin. Latvat katkaisin poikki viime viikolla, kun ne lähtivät kasvamaan kohti kasvarin kattoluukkua. Olen miettinyt, pitäisikö kantaa lämmitin kellarista kasvariin, sillä mittarin mukaan yhtenä yönä ulkona on ollut vain vajaa kuusi astetta. Kasvarissa sentään kymmenisen astetta.


Marjasato alkaa olla korjattu. Punaherukkaa kypsyy edelleen ja ne keitän mehuksi. Mustaherukasta ei vielä kunnon satoa tulekaan, sillä viime kesänä äkämäpunkin saastuttamien vanhojen mustaherukoiden tilalle istutetut Pohjanjätit antavat lähinnä maistiaisia. Pikkuveli on ahkera mustikassa kävijä ja hän toimitti minulle kaksi ämpärillistä mustaa metsän herkkua. Sillä ehdolla, että hoidan niiden perkaamisen itse. Siinäpä vierähti eilen oma tovinsa ja kynsinauhat ovat muutaman käsipesunkin jälkeen edelleen mustat.


Vaan arvaatteko, mitä näissä pussukoissa on? Ei ole mustaamultaa eikä havumultaakaan. Niissä on aitoa hevonkakkaa, jota kävin keräämässä ystäväni tyttären hevostarhasta. Mansikki-hepan tuotoksia on nyt kahdeksan pussillista odottamassa jatkokäsittelyä. Enempää ei pikkaisen autoni takakonttiin mahtunut. 

Nykyisin en enää nakkaa tyhjennettyjä multasäkkejä roskiin, vaan taittelen odottamaan uusiokäyttöä kellariin. Ne ovat hyvän kokoisia mm. tuon hevonkakan kuskaamiseen ja auki leikattuina käytän niitä vaikkapa betonitöiden alustana ja suojana. Aikansa uusiokäytössä pyörittyään joutavatkin sitten roskiin.

Taitaa olla tämän kesän viimeinen Festiva Maxima avautumassa

Huomenna käyn istuttamassa tyttären puutarhaan hänelle nimipäivälahjaksi lupaamani norjanangervot. Samalla reissulla olisi ajatuksena käydä Haarajoella sijaitsevalla taimistolla, jota on täällä blogistaniassakin kehuttu. Nyt taidan siirtyä sohvannurkkaan pläräämään muutaman päivän pöydällä odottaneet postit läpi ja viilaamaan suoriksi olemattomien tynkäkynsieni loputkin jämät. Puutarhahanskoista huolimatta meikäläisen kädet ovat kaikkea muuta, kuin esittelykelpoiset. Jos sillä nyt on mitään merkitystä.