Näytetään tekstit, joissa on tunniste rosa Therese Bugnet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rosa Therese Bugnet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. toukokuuta 2025

Koristeomenapuiden ihanuutta

Malus purpurea 'Aamurusko' - Koristeomenapuu
 

Koristeomenapuut ovat aloittaneet kukintansa. Vaaleanpunainen Aamurusko on niin täynnä nuppuja ja avautuneita kukkia, ettei enempää taida mahtua. Puulla on nyt ikää 10 vuotta. Se alkoi kukkia jo nuorena. Vuosi vuodelta kukinta on runsastunut. Puu on kasvanutkin. Sen takana on koristeomena Royalty, joka on kapeampi ja matalampi. En tiedä, onko sen luontainen kasvutapa hillitympi? Vai ahdistaako Aamurusko kaveriaan?

Malus purpurea 'Royalty¨ - Koristeomenapuu

Royalty avasi nuppunsa vähän ennen Aamuruskoa. Sen lehdet ovat tummemmat ja kukka tummempi, enemmän viininpunainen. Royalty on myös istutettu v. 2015. Uusi, viime keväänä istutettu Royalty kasvaa niinikään Pikkupuutarhassa. Se ei ole vielä kovin suuri, mutta kukkia täynnä. Vuotta ennen uutta Royaltya hankin tummahipiäisen japaninkirsikka Royal Burgundyn, joka menehtyi heti ensimmäisenä talvenaan. Olisin halunnut tilalle samanlaisen, mutta viime vuonna niitä oli vaikea löytää. Royalty ei korvaa Royal Burgundya, mutta onpa se kuitenkin tummalehtinen.

Crataegus 'Paul's Secret' - Ruusuorapihlaja

Ruusuorapihlaja on vielä nupulla. Sen aika tulee myöhemmin. Koristeomenat ehtivät varmaan jo lopettaa kukintansa ennen ruusuorapihlajan aloitusta. Ehdinpä sillä välin ihailla alapihan Makamikia ja viime kesänä istutettua Aamuruskoa. Niin, toinenkin Aamurusko meillä on. Halusin samanlaisen vaaleanpunaisen hattaraunelman alapihalle. Puistossa kävelijät ja leikkipaikalla lapsiaan vahtivat saavat silmäniloa hekin. Myös Musta Rudolf on jo täynnä nuppuja. Senkin ihanuutta jaksan vuosi toisensa jälkeen hehkuttaa.

Rosa rugosa 'Therese Bugnet' - Teresanruusu

Ruusupensaat aikovat nekin aloittaa kukinnan. Teresanruusu ja Suviruusu tietenkin ensimmäisten joukossa. Juhannusruusussa on muutamia nuppuja. Muuten se on meidän pihalla hiukan huonovointinen.


Tulppaaneja ei sattuneista syistä pihallamme nyt kovin paljon kuki (peurat, mahdollinen tulppaanien sienivirus). Yksittäisiä jäänteitä menneiden syksyjen istutusinnosta nousee siellä täällä puutarhuria ilahduttamaan. Kyllä minulla näiden nimet on tallessa, mutta ajattelin tehdä pikaisen postauksen ilman listojen penkomista. Tämän kollaasin alaoikealla on varmaankin meidän puutarhan uskollisin tulppaani. 'Zurel' nousee Kiemurapenkistä joka vuosi yhden kukan voimalla. Sellainen luottamus ansaitsee tulla huomatuksi.


Yläoikealla on 'Carnaval de Rio', jonka istutin viime syksynä. Se on jotenkin aneemisen värinen. Ehkä kaipaan enemmän voimakkaita värejä. 'Blushing Appeldoornit' ja 'Sun Loverit' alkavat olla kukinnassaan loppusuoralla.

Vitis 'Zilga' - Viiniköynnös

Alapihan uuden Viiniportin täytteeksi aikova 'Zilga' on hyvin hereillä. Lehtinuput pullistuvat pullistumistaan, kunnes jonain päivänä aukeavat vihreinä. 

Zilga tulee aikanaan lehtevöittämään Viiniportin. En siltikään voinut vastustaa Rustan neljän euron loistokärhö 'Piilua', vaikka sen vointi ei näyttänyt parhaalta mahdolliselta. Istutin Piilun Zilgan vastakkaiselle puolelle. Jospa köynnöksistä tulisi hyvät kaverit. Zilga tuottaisi runsaasti rypäleitä ja Piilu silmäniloa.

Vankkurit on täytetty  kesäistä matkaansa varten. Sipulia, herneitä, mangoldia, retiisiä, salaattia, punajuuria, porkkanaa, tilliä. Yhdessä laatikossa kasvaa parsaa. Koska se ei täytä koko laatikkoa, laitoin seuraksi muutaman esikasvatetun samettikukan. Yhdessä laatikossa kasvaa syksyllä istutettua valkosipulia. Lappalainen etelässä Nilalta saatua mesimarjaa on yhdessä laatikossa. Se valloitti koko laatikon, joten kaivoin osan pois ja istutin muualle. En ole saanut mesimarjasta kunnollista satoa, mutta se toimii erinomaisesti maanpeitekasvina.

Tottahan kasvimaalla on kukkiakin laitettava. Yhteen laatikkoon kylvin kosmoskukkia ja malvikkia. Kauimmaiseen laatikkoon (lehtikompostien vieressä) istutin tuoksuherneet, jotka ehtivät venyä hurjan korkeiksi. Niille seuraksi kylvin kehäkukkaa ja istutin muutamia samettikukkia. Viimeisenä istutin pari päivää sitten esikasvatetut kurpitsat.

Tomaatti 'Golden Sunrise' 

 
Viime sunnuntaina kuskasin kurkut kellarikasvattamosta kasvihuoneeseen. Alkuun pari yötä oli melko koleaa, mutta tuplaharsojen alla kurkut selvisivät hyvin. Nyt kasvihuone on täynnä tomaatteja, kurkkuja ja paprikaa. 

Kelloköynnöksetkin siirsin ulos. Istutin ne suuriin ruukkuihin ja laitoin harsot suojaamaan auringolta ja tuulelta. Kellarikasvattamo on nyt tyhjennetty ja kasvilamput sammutettu. Vielä pitäisi siivota huone ensi kevättä varten, mutta sen ehtii jonain sadepäivänäkin.


Metsäruusupenkissä on yhä tyhjää ja saa ollakin. Kierrän alueen säännnöllisesti, jotta havaitsen heti mahdollisesti ilmestyvät ruusuntaimet. Toivottavasti niitä ei tulekaan, mutta paras varautua, jotta voi kaivaa ne pois ajoissa.

Vasempaan laitaan istutin kasvihuoneeseen esikasvatukseen kylvämiäni pioniunikoita. Oikealle puolelle kylvin pioniunikoiden siemeniä suoraan. Keskelle tein kivistä polun, jotta pääsen kitkemään rikkaruohoja ja hoitamaan aluetta tallomatta kukkia. Jos ne vain suostuvat itämään ja kasvamaan. 

Kaivurin telaketjun aiheuttamiin jälkiin kylvämäni nurmikko ei ole vielä kunnolla itänyt.


Pari viikkoa sitten kaivoin naapurin aidan edustan istutusalueelta toisen Ruusuherukan pois ja siirsin sen Oikearinteeseen. Siellä asustaa toinenkin Ruusuherukka selvästi nauttien paikan valoisuudesta ja lämmöstä. Kaivoin Ruusuherukan edessä kasvaneet vuorenkilvet pois. Niille löytyi ottaja. Näin sain sopivan paikan kuunliljoille, jotka oli nostettava metsäruusutyömaalta ylös. 

Alue on kohopenkki. Keräsin reunaan kiviä, jotta multa ei sateen mukana valuisi liiaksi alas. Vasemmalla puolella kasvaa norjanangervot. Kuunliljojen takana pari vuotta sitten istutettu koristeomenapuu Makamik. Oikealle puolelle laitoin laudan toistaiseksi rajaamaan aluetta. Kuunliljojen väleihin piilotin kevätistutuksiin ostamani helmililjat. Olisi mukava, jos ne nousisivat keväällä kukkimaan. Kuunliljojahan saa aina odottaa muita kasveja pidempään.

Malus domestica 'Huvitus' - Kesäomena

Omenapuut ovat aloittaneet kukintansa. Tapansa mukaan Huvitus on täynnä kukkia. Punakanelissa ja syysomenassa on kukkia jonkin verran. Valkeakuulaassa ei ilmeisesti ainuttakaan. Väsyivät ressukat varmaan viime kesäisessä ruljansissa. Kukapa nyt jaksaisi kahta kesää peräkkäin kantaa ylenmääräistä omenasatoa?

Magnolia stellata 'Susan' - Tarhamagnolia

 
Kaivamista ja ahertamista on riittänyt. Nyt alan päästä normaalikevääseen eli ylimääräiset urakat on jotakuinkin saatu asialliseen vaiheeseen. Muutama päivä jäljellä tätä toukokuuta ja sitten siirrymme kesään ihan virallisestikin. Toivon mukaan ehdin tämän jälkeen paremmin lukea juttujanne ja kirjoittaa omia.

Rubus arcticus - Mesimarja


Mukavaa toukokuun loppua kaikille!


lauantai 5. lokakuuta 2019

Ruskan sävyt ovat saapuneet

Acer platanoides - Vaahtera

Vihdoin luonto ja puutarha pukeutuvat ruskan sävyihin. Aurinkoisina hetkinä vaahteroiden latvukset hehkuvat palavina. Muutamaan vuoteen en olekaan askarrellut värikkäistä vaahteranlehdistä mitään, mutta nyt ehkä kannattaisi. Varsinkin, kun lehtiä saa ihan omalta pihalta. Pari vanhaa vaahteranlehtiruusukkeista tehtyä kranssia on edelleen ulkona koristeena. Toista linnut ovat hiukan järsineet ja väritkin ovat muuttuneet enemmän ruskeiksi. Jospa saisin aikomuksen muuttumaan teoiksi.

Malus purpurea 'Musta Rudolf' - Koristeomana

Koristeomena Musta Rudolf nautti syyskuun viimeisen lauantain auringonpaisteesta Syyspenkin reunassa. Olen niin iloinen tästä pienestä puusta ja odotan innolla sen kasvua. Tulevina vuosina sen syksyisestä punastuksesta pääsevät nauttimaan myös puistoalueella kulkevat. Musta Rudolf on toki hienon värinen ennen ruskaakin. Keväällä istuttamani kaksi tuurenpihlajaa ovat edelleen vihreinä. Niistä kasvaa etevät ruska-ajan kilpailijat Musta Rudolfille.

Cotoneaster - Tuhkapensas

Aikanaan tonttimme tien reunassa kasvoi muutama tuhkapensas. Niistä oli tarkoitus kasvattaa aidanne, mutta myöhemmin päädyimme tuija-aitaan. Korkeakasvuisena ja tiheänä tuija suojaa paremmin tuulelta, pölyltä ja myös katseilta. Siirsin yhden tuhkapensaista alapihalle, tontin toiseen takakulmaan. Siellä se on nyhjöttänyt, kunnes metsikön kaatumisen jälkeen pensas on innostunut kasvamaan ja rehevöitymään. Erityisen hieno se on näin syksyllä komeissa ruskaväreissään.

Acer platanoides - Vaahtera

Vaahteroita meidän nurkilla riittää. Kovin eri tahtiin ne näin syksyllä värittyvät. Autotallinurkalla kasvava kookas vaahtera on edelleen täysin vihreä. Vaikka se saa valoa ja aurinkoa muiden lailla, sen lehdet muuttuvat yleensä ruskeiksi ja putoavat saman tien maahan. Puuvajan läheisyydessä kasvava vaahtera sen sijaan on latvuksista vihreä, mutta alemmat oksat leiskuvat keltaisesta punaiseen.

Nyt minä näitä vaahteroita ihastelen, mutta kun kaikki lehdet ovat paksuina massoina maassa, saatan haravoidessani manata moiset puut aika paljon kauemmaksi.

Bergenia - Vuorenkilpi

Vuorenkilpikin on hauska väri-iloittelija. Punaisia lehtiä katsellessani tuli mieleen, kuinka niistä saisi hienoa väriä ja näyttävyyttä johonkin matalaan syyskukkakimppuun.


Omenavuosi oli meillä vaisu kahden edellisen runsaan sadon jälkeen. Suotakoon omppupuille tarpeellinen leponsa ja toivotaan taas ensi keväänä vähintäänkin runsasta kukintaa. Muiden puiden vähäinen sato on korjattu ajat sitten, mutta syysomenassa roikkui vielä viisi hedelmää. Yhtä niistä olivat kimalaiset käyneet napostelemassa. Nämä omenat ovat sitten oman puutarhan viimeisiä syötäviä. Kasvihuone ja kasvimaa on tyhjennetty. Muutamat vihreäksi jääneet Tigerella-tomaatit kypsyivät sisällä ja ne syötiin sunnuntaina aamupalan yhteydessä.

Rosa 'Therese Bugnet' - Teresanruusu

Teresanruusu ei ole syksystä vielä kuullutkaan. Sen kukat katselevat korkeuksissaan alapihan kellastuvaa vaahteraa. Ilahduttavan sinnikäs ruusunainen.

Sedum 'Herbstfreude' - Komeamaksaruoho

Jokin aika sitten uumoilin, etteivät komeamaksaruohot ehdi tämän syksyn aikana täyteen kukkaan. Ei syytä huoleen, ehtivät sittenkin. Poimin näitä muutaman asterien kanssa sisälle maljakkoon. Katsokaa, kuinka yksittäiset kukat ovat kuin pieniä tulppaaneja.


Ystävät, tankatkaa nyt upeita syskyn värejä. Pian koittaa värien vähyyden hetket. Silloin on hyvä kaivaa muistin sopukoista kirkkaita sävyjä, jotta jaksaa askeltaa taas runsasta väri-iloittelua tarjoavaan uuteen kasvukauteen.

Raikkaita viikonlopun hetkiä kaikille!


perjantai 9. elokuuta 2019

Parannusta ruusukuumeeseen

Rosa Sommerwind - Maanpeiteruusu

Kuivuus alkaa olla taas viime kesäistä luokkaa. Se ja pari muutakin asiaa tympii niin voimakkaasti, että joudun pakottamaan itseni pihahommiin. Aloitekykyä parantaa hieman ajatus siitä, kuinka myöhemmin kuitenkin kadun tekemättömiä töitä.

Lauantaina psyykkasin itseni puutarhaan. Mitään siellä ei tapahdu, ellen itse tartu toimeen. Yhtäkin kasvia istuttaessa puutarhassa lähtee liikkeelle varsinainen kasvikaruselli. Puhumattakaan, kun istutusta kaipaa useampi tulokas. Vaikka kuinka olisin päättänyt vain ja ainoastaan istuttaa uudet kasvit, lopputuloksena on ylöskaivettavia ja muualle muuttavia. Niin nytkin.

Geranium cinereum 'Ballerina' - Harmaakurjenpolvi

Kasvarin kupeessa on odottanut istutusta harmaakurjenpolvi Ballerina ja jalokurjenpolvi Rozanne. Niiden tieltä Vasenrinteestä piti kaivaa pois loistotädyke. Loistotädyke on nätti kasvi, mutta muita korkeampana se pyrki kukkiessankin lähinnä makaamaan muiden kasvien päällä. Väärä asuinpaikka nätille kasville. Siis siirtoon ja tilalle Ballerina ja Rozanne. 

Veronica austriaca - Loistotädyke

Loistotädyke nousi rutikuivasta rinteestä hienosti kahtena sopivan kokoisena paakkuna. Syvensin kuoppaa ja toin viereen kottikärryllisen uutta multaa, kastelukannun ja ämpärin mahdollisia rikkaruohoja varten. Rinteestä ei niitä nyt tullut, mutta multaa tuli kurjenpolvien istuttamisen myötä tarjoiltua muillekin kasveille.

Seuraavaksi istutin toisen loistotädykepaakun Syyspenkkiin, kiven ja aidan väliin. Siellä oli sopivan tyhjä paikka, joskin paremmat näkymät niin kasville kuin minullekin aidan toiselle puolelle. Olin kyllä suunnitellut loistotädykkeelle toisen paikan, mutta koska yllättäen kasvin juurakko oli niin suuri, siitä riitti kahteen paikkaan. Ja se toinen eli Syyspenkin kiven tyvi on nyt vähän arveluttava, mutta kelvatkoon parempaa odotellessa. 

Rosa francofurtana 'Splendens' - Valamonruusu

Seuraavaksi suuntasin naapurin rajalla sijaitsevaan Ruusupenkkiin. Komea Valamonruusuni sai siirtokäskyn. Olin jopa varautunut luopumaan siitä kokonaan. Ihan siitä syystä, että Valamonruusun juurivesoja on tämän kesän aikana alkanut nousta vähän sieltä sun täältä. Omalla puolella saatoin sentään juurivesoja kaivella, mutta ei ole kovin kohteliasta järjestää naapurille juurivesaongelmia. Valamonruusu nousi kohtalaisen hyvin lapion ja rautakangen avulla. En mene takuuseen, etteikö juuria vielä maahan jäänyt, mutta parhaani niiden pois kaivamiseksi tein. Olisittepa nähneet jalkani kuivassa mullassa kaivamisen jälkeen. Mustat sukatkin olivat aivan tönkkönä pölyävästä mullasta.


Uusien ruusujen sijaan kuva anopin äitienpäiväruususta vierailijoineen.

Valamonruusun kaivamisessa meni tovi ja toinen tovi paikan putsaamisessa juurista ja kaikkialle levinneistä akileijoista. Urakan jälkeen oli helppo kaivaa multavaan ja pehmeään maahan kaksi istutuskuoppaa uusille ruusuille. Niin juuri, jos luopuu yhdestä ruususta, on tilalle laitettava kaksi uutta. Saaripalstan Sailan vinkistä löysin Espoonlahden Taimiasta Austin-ruusuja ja meille muuttivat "Crown Princess Margareta" ja "William Morris". Tänä kesänä kukintaa on turha odottaa, mutta jospa sitten ensi kesänä. Kummassakin kukat ovat persikkaisen sävyiset. Kruununprinsessa enemmän, kuin Williamissa. Hui, miten jännittävää saada puutarhaan ihan uudenlaisia ruusuja.


Terttuselja kunnan puolella

Vaan kuinka kävi Valamonruusulle? Enhän minä raaskinut sitä oksasilppuriin laittaa. Ei suinkaan. Leikkasin ruusun melko matalaksi juurtumisen edistämiseksi ja istutin sen puuvajan vieressä olevaan rinteeseen. Käytännössä ruusu on nyt hiukan kunnankin puolella, mutta puolustuksekseni sanottakoon, että minä olen kaikki nämä vuodet pitänyt kyseisen alueen kunnossa ja siistinä. Jos ruusu uuteen paikkaan kotiutuu, sen kukinnasta on iloa myös puistoalueella kulkevilla. Tulevat juurivesatkin on helpompi pitää kurissa, kun pääsen kiertämään ruusun joka puolelta.


Stachys byzantina - Nukkapähkämö asuu myös Pikkupuutarhan Kivipenkissä

Toinen loistotädyke odotti vedellä maustettuna vadissa pääsyä yläpihan Pikkupuutarhan Kivipenkkiin. Sielläkin multa on kuohkeaa viime aikaisten mylläysten jäljiltä ja kasvien keskellä sopiva aukko täytettä odottamassa. Toivottavasti loistotädyke kotiutuu uuteen paikkaan. Värimaailma kyseisessä kukkapenkissä on kyllä kaikkea muuta, kuin harmoninen. Olen koonnut sinne korkeita, tukemista vaativia kasveja, jotka muualla asuessaan ovat rötköttäneet muiden kasvien päällä. Hiukan sivussa sijaitsevan penkin värisekamelska ei toivon mukaan katsojien silmiä särje. Ja tukikepitkin saan hyvin piiloutumaan korkeiden kasvien sekaan.


Prunus padus - Tuomi

Yksi juttu täytyy vielä kertoa. Syksyllä 2017 Syyspenkkiä perustaessani siirsin siihen tontin vastakkaiselta laidalta valkoisen syreenin, joka ei ollut koskaan kukkinut. Ajattelin tarjota sille aurinkoisemman ja avaramman paikan. Jo viime keväänä kukinnan aikaan epäilin, että nyt on tapahtunut jokin kömmähdys. Epäilys sai vahvistuksen tänä kesänä. Kyseessä ei ollut valkoinen syreeni vaan tuomi. Muistan kaivaneeni vanhasta paikasta kuolleen puun pois, mutta kuvittelin sen olleen tien vierestä siirtämäni lila syreeni. Se oli kuitenkin menehtynyt valkoinen syreeni. Ilmeisesti vanhassa paikassa oli itänyt tuomi ja tuli siirretyksi Syyspenkkiin valkoisena syreeninä. 

Syreeniksi naamioitunut tuomi sai lähtökäskyn.

Ison tuomen kukkiessa keväällä talon päädyssä vertailin sen kukkia ja lehtiä Syyspenkin "valkoiseen syreeniin" ja ihmettelin niiden samanlaisuutta. Harrastelija kun olen, en heti uskonut epäilyksiini. Ehkä jossain syvimmissä sopukoissa kuvittelin tuomen muuttuvan pelkän toiveen voimalla syreeniksi. Nyt puuhun ilmestyi samanlaisia mustia marjoja, kuin lähellä kasvavaan tuomeen. Silloin päätin, että olkoon kukkiessaan miten nätti tahansa, suureksi kasvavaa tuomea en Syyspenkkiini halua. Kaivoin pois, joten se siitä valkoisesta syreenistä - tai siis tuomesta. Käykö teille muille tällaisia kömmähdyksiä?


Kärsiikö joku teistä auringoallergiasta? Heinäkuusta lähtien oikea käsivarteni on kutissut aivan hillittömästi. Jonkun verran kutinaa on myös jaloissa. Vaiva ilmenee oltuani jonkun aikaa auringonpaisteessa. Oireet sopivat hyvin aurinkoallergiaan, vaikka iholleni ei ole noussut näppylöitä. Olen rasvannut ihoa pahimman kutinan aikaan kortisonivoiteella ja muuten mentolia sisältävällä voiteella, jonka sanotaan rauhoittavan kutinaa. Olen myös ottanut säännöllisesti histamiinitabletteja. Kutina rauhoittuu hoidoilla, mutta auta armias, jos taas unohdan suojata kädet ulkona. Alueemme terveyskeskus on ollut kesäkauden kiinni ja olen yrittänyt tulla toimeen maalaisjärjen ja googlen avulla. Pian alkaa kuitenkin kutinamitta olla täynnä.

Rosa Therese Bugnet - Teresanruusu

Teresanruusu kukkii ja kukkii. Älkäämme siis antako maallisten kutinavaivojen murtaa uskoamme kesän jatkuvuuteen, vaan mennään lippu korkealle eteenpäin.


P.S.
Etukäteen ajastetuissa postauksissa on se huono puoli, että ennen niiden julkaisua ehtii tapahtua yhtä sun toista. Kuivuudesta ruikuttaminen sai helpotusta keskiviikkona ensin parin ukkoskuuron ja sen jälkeen kohtuullisen pitkään ja reippaasti ropisseen sateen voimalla. Kyllä tuntui mukavalta kasvien saadessa kaivattua virkistystä. Toivottavasti sadepäivä ei jäänyt ainokaiseksi. Ja toivottavasti sadetta saatte te muutkin sitä pitkään odottaneet.

Mukavaa viikonloppua kaikille!




keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Aurinko hellii ruusuja

Rosa pimpinellifolia 'Tove Jansson'
  
Puutarhassa tapahtuu jatkuvasti sellaisella vauhdilla, ettei millään perässä ehdi. Helteessä ruusujen nuput poksahtelivat auki, kuin popcornit kattilassa. Jos aamulla näkee Tove Janssonin nupun avautumassa, illalla se jo varistaa terälehtiään. En sentään leiriä Toven äärelle perustanut avonaisia kukkia nähdäkseni, mutta aika monta kierrosta sen pariin tein. Ja onnistuin. Upea samettinen puna.

Rosa rugosa 'Therese Bugnet' - Teresanruusu
  
Teresanruusu on aina meillä ensimmäisten kukkijoiden joukossa. Niin myös nyt. Teresassa on useita muhkeita vaaleanpunaisia kukkanyssyköitä. Ja lisää nuppuisia lupauksia.

Rosa rugosa 'Therese Bugnet' - Teresanruusu

On muuten herkullinen tämä Teresanruusun aukeamaisillaan oleva nuppukin.

Rosa pimpinellifolia 'Poppius' - Suviruusu

Suviruusussa näyttää olevan tänä vuonna eheitä ja hienoja kukkia. Jonkun verran keräsin vattukärsäkkään katkomia nuppuja. En ole vattukärsäkkäitä millään myrkyttänyt. Pimpinelliruusuja on ympäri pihaa, joten pitäisi varmaan pudottaa kokonainen myrkkypommi kärsäkkäistä eroon päästäkseni. Millään ei myöskään tiheiden ruusupensaiden alle pudonneita nuppuja pysty kaikkia poimimaan. Toistaiseksi kukkia on pensaissa ollut enemmän, kuin kärsäkkäiden valtaamia nuppuja. Toivotaan tilanteen sellaisena pysyvänkin.
 
Rosa majalis 'Tornedal' - Tornionlaaksonruusu

Tornionlaaksonruusukin on aloittanut kukkimisensa. Vaikka auringosta ja lämmöstä pidänkin, ruusujen ja monien muiden kukinnan vuoksi viileämpi sää olisi hyväksi. Silloin kaikki eivät kuki ohi pikakelauksella ja puutarhuri pääsee nauttimaan istutustensa palkinnoista vähän pidempään.

Rosa majalis - Metsäruusu
  
Metsäruusun yksinkertainen kukka on kaunis ja yleensä kukkia pensaassa on paljon. Surina ja pörinä kukissa kuuluu jo pitkälle, kun kukkien suosiosta kilpaillaan. Myös tuoksu on ihana, mutta nythän en sitäkään haista. Ehkä joskus tulevaisuudessa, toivon.

Rosa pimpinellifolia - Juhannusruusu

Juhannusruusut kukkivat nyt aivan valtavasti. Viime kesän kuivuusko sen sai aikaan, en tiedä. Pensaat ovat kermanvalkeiden kukkahattaroiden kattamia. Juhannusruusumme on tuotu meille Ukkokullan äidin lapsuudenkodista Hämeenkoskelta. Kasviin liittyvä historia lisää niiden merkittävyyttä.


Kultakuoriaisia pörrää nyt puutarhassa siellä täällä. Kuoriainen viihtyy hyvin putkikasvien kukinnoilla, joilla se käyttää kukkien siitepölyä ja terälehtiä ravinnokseen. Sille kelpaa hyvin myös ruusun, ohdakkeen ja mesiangervon kukat (Lähde: Wikipedia). Enpä usko, että yksi tai kaksi kultakuoriaista ehtii kaikki juhannusruusuni syödä.

Rosa 'Hurdal' - Norjanruusu

Seuraavaksi nuppunsa taitaa avata norjanruusu. Siinä onkin lukuisia nuppuja. Valamonruusukin on siinä ja siinä avautumisensa kanssa. Muut seurannevat perässä.

Rosa rugosa - Kurttulehtiruusu

Moni on varmasti kuullut uutisista, että rosa rugosan eli kurttulehtiruusun myynti kiellettiin 1.6.2019 lähtien. Maa- ja metsätalousministeriö määrää kurtturuusun kasvatuksenkin kiellettäväksi kolmen vuoden kuluttua. Tämä ruusu on siis hävitettävä kotipihoiltakin. Kurttulehtiruusu on nopea leviämään ja se aiheuttaa suuria ongelmia meren rannoilla. Kurttulehtiruusu on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi. 

Minulla on pihalla muutama kurttulehtiruusu. Ne ovat tähänkin saakka olleet varsin kitukasvuiset, joten niiden hävittäminen ei sureta. Rosa rugosan kieltäminen on jo aiheuttanut runsaasti väärinkäsityksiä. Ruusujen sukuja tuntemattomille ihmisille on syytä tähdentää, että kielto koskee vain kurttulehtiruusuja, ei sen sukulaisia. Kun rosa rugosa -nimen perässä on jokin lisänimi (esimerkiksi rosa rugosa 'Therese Bugnet'), ei sitä kielto koske. Nämä ruusut eivät leviä kurttulehtiruusun tavoin.