Joulu tulla jolkottaa

Ulkona hipsii hiljakseen lunta. Saisimmeko sittenkin vähän valoisamman joulun myös ulos. Pakkasta on ainakin luvassa tulevalle viikolle. 

Sattuuko teille koskaan niin, että juuri kun ajattelette jotain asiaa, se toteutuu tavalla tai toisella? Mietin juuri yhtenä päivänä, kuinka en ole vuosiin nähnyt ainuttakaan jouluista tulppaania. 70-luvulla niitä tuotiin vieraisille mennessä hyasinttien ohessa paljonkin. Pari päivää sitten ovikello soi ja eräs lähistöllä asuva Ukkokullan sukulainen toi meille jouluisen kukkatervehdyksensä. Ruukussa on kaksi pientä kirkkaanpunaista tulppaania. Aivan kuin joku olisi lukenut ajatuksiani.

Pari viikkoa sitten ostin tarjouksesta aivan tiukalla nupulla olevia hyasintteja. Niistä viimeinenkin on jo aivan avoinna ja luultavasti saan sen vielä ennen aattoa siirtää odottamaan kevättä ja multaan pääsemistä. Hyasintin tuoksu kuuluu jouluuni, mutta nämä pikkuiset ovat tuoksuneet tosi vaisusti.

Viimeisetkin lahjat pääsivät eilen pakettiin. Kovin paljon meillä ei ole lahjoja osteltu. Kaikki ovat aikuisia ja useimmat kykenevät hankkimaan sen, mitä tarvitsevatkin. Jotain pientä tai tarpeellista itse kullekin. Villasukkia en anna joululahjaksi omalle väelle, sillä äitini on edelleen innostunut kutomaan ja tiedän niitä tulevan lahjana tänäkin jouluna. En halua pilata vanhan ihmisen antamisen riemua.

Kaikki se, mitä voi etukäteen tehdä, on tehtynä. Nyt vain tuijotellaan seinällä kävelevää vaaksiaista ja odotellaan aatonaaton tohinaa, jolloin käynnistän ruoanvalmistuksen. 

Juusokin on hiukan levoton eilispäivän siivoustalkoista. Tässä se kyllä tuijottaa silmä tarkkana syreenipuskaan ripustetussa talipötkylässä keinuvaa oravaa. Ai niin, pikkulinnutkin ovat jälleen ilmestyneet siemeniä syömään. Vesisateisina päivinä niitä ei juurikaan ole näkynyt.

Jatkakaamme siis jouluvalmisteluja. Edelleen ilman sen suurempia paineita, eikös niin.
 

Villasukkia, kissanminttua, vanhusten jeesaamista

En enää laisinkaan osaa istua telkkua katsomassa neulomatta samalla sukkia. Harvoin tulee mitään niin kiinnostavaa ohjelmaa, että sen vuoksi täytyy laittaa kudin sivuun ja keskittyä katsomiseen. Kudon aivan omaksi ilokseni, ilman mitään paineita. Pikkasen täytyy kuitenkin asettaa itselleen haasteita, ja niinpä pyrin välillä opettelemaan jotain uutta. Tällä hetkellä ajatuksena on oppia kirjoneuleita.

Kuplasukat on tehty 7-veljeksestä ja 7-veikka Polkasta. Kantapää on ristiinvahvistettu ja tuonne resoriin ompelin Itse tehty -tekstin. Löysin tuollaisen tekstirullan Eurokankaasta. Vinkin tekstirullaan löysin varmaankin facebookista tai mahdollisesti jostain blogista.

Vaaleanpunaisiin sukkiin neuloin resorin valepalmikolla ja kantapää on niinikään ristiinvahvistettu. Lankana 7-veljestä harmaana, luonnonvalkoisena ja vaaleanpunaisena. Puikot 3,5. Laitoin tuohon varteen 13 s puikkoa kohti ja kavensin ennen kantapäätä yhden silmukan jokaiselta puikolta. Minulla tulee edelleenkin hiukan liian tiukkaa tuo kirjoneulekohta, joten siksi teen varren runsaamalla silmukkamäärällä.

Nämä sukat on kudottu vaaleanharmaasta ja punaisesta 7-veikasta. Sukkia kuvatessa huomasin, että kerrosten vaihtumiskohta (ei näy tässä kuvassa) kannattaisi jättää 1. ja 4. puikon väliin, jolloin se jäisi jalan alle. Tosin tällä hetkellä puikoilla olevassa sukkaparissa kokeilen kahden värin vaihtokohdassa kikkaa, jossa kudotaan ensin seuraavan puikon ensimmäisen ja ja vasta sitten edellisen puikon viimeinen silmukka. Siten pitäisi välttyä porrastukselta eri värien vaihtumiskohdassa.

Keräsin syksyllä puutarhasta kissanminttua ja kuivasin ne. Nyt ompelin muutaman pussukan fleecekankaasta ja täytin pussit kissanmintulla. Ompelin vielä kulmaan juuttinarusta lenkin. Ehkä pusseihin olisi kannattanut laittaa vielä jotain muutakin painon lisäämiseksi, mutta testikissa Juuso ainakin totesi tuoksut oivallisiksi ja minttupussi on jo useampana iltana saanut kyytiä oikein kunnolla. Ensi vuonna täytyy tätä ideaa jalostaa vähän pidemmälle.

Eilinen päivä meni rattoisasti isän kanssa silmäklinikan kuntoutusyksikössä apuvälinearvioinnissa. Isä saa valkoisen kepin, sillä glaukooma ja silmänpohjarappeuma ovat vieneet hänen näkönsä sille tasolle, että kulkeminen alkaa olla hankalaa. Arviointikäyntiin kuului myös sosiaalityöntekijän tapaaminen. Tämän tarkoituksena oli valistaa meitä erilaisista vanhuksille ja vammaisille kuuluvista etuisuuksista. Tässä tapauksessa lähinnä näkövammaan liittyen. Monia sosiaalietuisuuksia on olemassa ja osa niitä, joita tuskin osataan edes hakea. Aika monen etuisuuden kohdalla vastaan tulee kuitenkin joko tuloraja tai vamman prosenttiaste. Tulorajat ovat varsin alhaisia ja vaadittavat vammaprosentit melkoisen korkeita.

Elin toivossa, että saisin isän sairauden perusteella invapysäköintitunnuksen, mutta siihen isän prosentit eivät vielä riitä. Se olisi helpottanut huomattavasti kahden vaivaisen vanhuksen kuskaamista eri palvelujen piiriin. Alkuun innostuneen tuntuinen sosiaalityöntekijän tapaaminen kuihtui sitä mukaa, kun hänen esittämistään etuisuuksista yksi toisensa jälkeen osoittautui todennäköisyydeltään likimain mahdottomiksi. Vaikka olen tässä omaishoitajan roolissa vielä kohtalaisen noviisi, alkaa jo olla aika hyvä tuntuma siihen, kuinka mahdottomassa byrokratian viidakossa saa vanhustensa puolesta jatkuvasti seikkailla. Miten selviävätkään sellaiset vanhukset, joilla ei ole ketään puhumassa puolestaan ja avittamassa käytännön elämässä.

Ollaan silti iloisella mielellä ja jatketaan joulun valmistelua ilman sen kummempaa hampaiden kiristelyä.

Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat

Kävin eilen Lohjalla, perinteisillä Menneen ajan joulumarkkinoilla. Markkina-alueelle saapuessani kello oli jo reilusti yli kahden, mutta väkeä oli edelleen runsaasti paikalla. Kuvaaminen ilman mukaan sattuvia katselijoita oli aika vaikeaa, joten yksityiskohtaisia esinekuvia tuli varsin vähän. Loppua kohti valon määrä väheni totaalisesti, vaikka ihan pienen hetken ajan jopa aurinko pilkahti pilvien lomasta.

Minun piti käydä lähemmin tutkimassa, mitä olivat nuo pari lehtipuuta, jotka edelleen hehkuivat punaisina. Etenkin auringon säteiden lehtiin osuessa. Unohdin, mutta olisivatko olleet tammia?

Näillä Lohjan joulumarkkinoilla mukavinta on kojujen ja myyjien ulkoasut, joihin on panostettu huolella. Paikalta puuttuu muovi ja metrilaku tyystin.

Eniten myynnissä oli tietenkin kaikenlaista käsityötä sukista hattuihin, joulukortteja ja -koristeita, kransseja, keramiikkaa, koruja ja tietenkin monenmoista syötävää leipomuksista liha- ja kalatuotteisiin.

Tässä kojussa myytiin Kristiina Keramiikan (Visuvesi) taidokkaita keramiikkalyhtyjä ja muita tuotteita. Vaikka ei erilaisilla markkinoilla mitään ostaisikaan, voi aina pyytää yhteystiedot ja palata valmistajan kanssa asiaan myöhemmin. Elämä jatkuu joulun jälkeenkin ja hyvät lahjaideat ovat aina tarpeen.

Juttelin muutamien myyjien kanssa, ja kuulin, etteivät joulukoristeet oikein käyneet kaupaksi. Talouden kireys näkyy mm. siinä, että ihmiset ostavat enemmän hyödyllistä tavaraa, kuin pelkkiä koristeita.

Tuollakin kurkkii jokunen keppihevonen.

Villasukkia oli todella monessa kojussa niin näillä kuin muillakin joulumarkkinoilla, joilla olen käynyt. Enimmäkseen näkyi tavanomaisia perusvärejä raidoilla höystettynä. Joko erikoisemmat kirjoneuleiset olivat jo tässä vaiheessa käyneet kaupaksi tai sitten sukkamyynnissä luotetaan perinteiseen.

Keppihevosia oli monessa kojussa. Osa oli tuunattu vanhoista sukista ja jääkiekkomailoista, osa oli alusta lähtien suunniteltu ja ommeltu.

Lohjan Pyhän Laurin kirkon  on Suomen kolmanneksi vanhin harmaakivikirkko ja sen vanhimmat osat ajoittuvat 1400 luvulle. Joulumarkkinat levittäytyvät kirkon vierustalle, joten niille on helppo suunnistaa oudoimmankin kulkijan.

Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat pystytettiin tänä vuonna 20. kerran, joten niillä alkaa olla jo melko pitkä perinne.

Pois lähtiessäni pysähdyin katselemaan patsasta, jolla on aika hauska ilme. Googlettamalla löytyi tiedotkin eli Laurentius-salin edustalla on Veikko Haukkavaaran romurautaveistos, Kaverukset, vuodelta 1987.

Kotimatkalle lähtiessäni taivaalla näkyi vielä laskevan auringon kajastus.

Ensi viikolla onkin sitten joulu, mutta vielä ehtii hyvin tehdä kaikenlaista. Tai olla tekemättä. Mukavaa viikkoa kaikille!
 

Pieniä mietteitä

Ulkona sataa räntää, riskirätin kokoisia märkiä laattoja. Viikonloppu on alkamassa ja koti on siivottu. Sisällä on lämmintä ja tunnelmallista. Kohta sytytän kynttilöitä niin sisälle kuin uloskin.

Moni murehtii lahjojen hankkimista ja myöhässä olevia leipomuksia. Joulu tulee takuuvarmasti, vaikka emme tekisi yhtään mitään. Tiedän, että on helppo sanoa, ettei kannata stressata, mutta totta se on. Eniten paineita asetamme itse itsellemme. Tuskin kukaan huomaa, jos joku kaappi on siivoamatta tahi kakku kaupasta ostettu. Saattaapa olla niinkin, että muut ajattelevat mielessään, että onpa siinä fiksu ihminen, kun osaa jakaa voimavaransa, eikä ota turhia paineita.

Leivoin viikolla joulupipareita, joista yksi täysi pellillinen paloi tyystin karrelle, kun unohduin kuvaamaan näitä amarylliskuvia. Hetken harmitti, sitten tuumasin, että osa sentään paistui ihan säällisesti. Päivät kulkevat niin hurjaa vauhtia, ettei mitenkään ehdi tehdä kaikkea, mitä kullekin päivällä on ajatuksissaan suunnitellut. Silti huomaan saavani kaiken aiotun aikaan, kun rauhoitun tekemään asian kerrallaan. Se, mitä en ehdi, jääköön tekemättä. 

Ystävä hyvä, relaa jo vähän,

pysähdy hetkeksi vaikkapa tähän.

Jouluna turha on höösätä suotta,

sitähän kerkeää pitkin vuotta.

Teetpä sinä sitten tuota tai tätä,

joulun aika ei tulematta jätä.

Unohda siis turhat kiireet ja juoksut,

istahda nauttimaan tunnelma ja tuoksut!

 

Mukavaa joulukuista viikonloppua kaikille!

 

 

 

Joulua kohti hissukseen

Joululahjat on hankittu ja enin osa jo paketoitukin. Kerrankin koen onnistuneeni joululahjoissa ja niiden hankinnan ajoituksessa. Ystävät saavat sukkia, punaherukkahyytelöä, sinappia ja jotkut myös taatelikakun. Eipä ole liiemmin tarvinnut tungeksia kaupoissa ja hermoilla hyllyjen äärellä. 

(Blogger taas levittelee rivinvaihtoja ihan itsekseen, eikä taivu ulkoasun muokkaamiseen sitten millään.)

 

Näissä Suvikummun Marjan ohjeella tehdyissä nappivarsisukissa meni vähän useampi ilta, mutta lopputulokseen olen ihan tyytyväinen. Punaisissa sukissa kudoin tavallisen resorin tilalle valepalmikkoa. Sehän on yhtä joustavaa. En myöskään ulottanut tuota helmineuleista nappilistaa resoriin saakka.

Läheisilleni en sukkia kudo, sillä äiti on huolehtinut vuosikaudet siitä niin tehokkaasti, että kaikilla taitaa olla villasukkia viikon jokaiselle päivälle omansa. Tärkeimmät ihmiset saavat lahjakortin parturiin, kulmakarvojen nyppimiseen tahi johonkin muuhun tarpeelliseen. Ylen määrin ei ole ollut rahaa käytettävissä, joten se on tietenkin melkoisesti rajoittanut valinnanvapautta.

Nämä lilasävyiset ruttusukat saa ystäväni. Ruttusukka ei välttämättä sovi pitkävartisten saappaiden kanssa käytettäväksi, sillä sukan varresta tulee melko paksu. Luulin, että varsi joustaisi pituussuunnassa, mutta sitähän se ei tee, koska silmukat kudotaan kiinni alemman kerroksen silmukoihin.

Pari pikkuihmistä on lähisukuun nyt tullut, joten heille kudoin tiikerisukkia. Yhdestä kerästä tuli kevyesti kolmet sukat ja hujauksessa. Näitä oli kiva tehdä. Idean löysin facebookin Voihan villasukka -ryhmästä.

Monet sanovat, etteivät aio lähettää yhtään joulukorttia. Minusta korttien lähettäminen on kaunis tapa. Kuinka mukava onkaan itse saada kortteja. Miksi ei jakaisi sitä iloa vaikka vain kerran vuodessa. Lähetän kortin sukulaisille, ystäville ja muutamille sellaisillekin tuttaville, joita tapaan harvoin. Joukossa on muutama ihminen, joita en ole tavannut vuosiin, mutta haluan kortilla osoittaa, etten ole heitä unohtanut. Elämä vain menee niin, ettei mitenkään ehdi edes kaikkiin tärkeisiin riittävästi yhteyttä pitämään. Ehkä tulee aika, jolloin on jälleen näiden taustalle jääneiden ihmisten vuoro.

Aika monta vuotta olen jo tehnyt joulukortit itse ja nyt sitä tapaa on varsin hankala lopettaa. Tulee sanomista, jos lähettää kaupan kortin. Kymmenen korttia, ehkä jopa kaksikymmentä jaksaa ideoida erilaisina. Mutta kun kortteja on kuusikymmentä, on paras luoda yksi malli, jonka sitten toteuttaa monistettuna. Tänä vuonna tuossa kortissani oli useampi työvaihe ja siksi korttitehdas pyöri harvinaisen pitkään pöydällä. Kerrankin olen ollut materiaalien suhteen kaukoviisas ja värillistä kartonkia lulkuunottamatta kaikki löytyi omista varastoista.

Maanantaina kortit lähtivät postiin ja pöydällä on enää vain postinkantajan kortti. Meillä on niin hyvä, mukava ja monivuotinen postinkantaja, että laitan hänelle joka joulu pienen kukkarahan kiitokseksi kuluneesta vuodesta.

Minusta on tullut varsinainen taidemesenaatti, sillä ostin taiteilijaystäväni Helena Laurikaisen  maalauksen Kauneimmat salit, joka oli osa Sinikka Paavilaisen Samaa unta -kirjan pohjalta tehdyn teatteriesityksen (Espoon kulttuurikeskuksen Louhisali 2013-2014) visualisointia. Maalaus on aika kookas ja sijoitin sen olohuoneen isomman sohvan taakse. Helenalta aiemmin hankkimani maalauksen siirsin omaan makkariini. 

Helena on luova ihminen kaikkinensa. On mielenkiintoista, miten joku ihminen pelkästään ensisilmäyksellä pystyy näkemään jossain meikäläistä täysin puhuttamattomassa esineessä jotain ihan uutta ja muuntamiskelpoista. Maalaamisen lisäksi Helena on uskomattoman taitava tuunaamaan mistä tahansa kirpparivaatteesta itselleen upeita luomuksia ja kierrätyskeskuksen ilmaistavaroista hän loihtii helposti uusiokäyttöön niin esineitä kuin vaatteitakin. Sitä vain haukkoo vieressä henkeään ja ihastelee toisen kekseliäisyyttä ja taitavuutta. Helenan kodissa taitaa olla aivan olemattoman vähän mitään kaupasta uutena hankittua, sillä toisten hylkäämä esine saa hänen käsissään täysin uuden mahdollisuuden ja ulottuvuuden.

Joulukuinen sää jatkuu samassa harmaudessa kuin marraskuukin. Eilen sentään aurinko jonkin aikaa paistoi ihan siniseltä taivaalta,mutta tälle päivälle on jälleen luvattu sadetta. Lunta on satanut parikin kertaa ja viimeksi sellainen ohut valkea peite oli maassa muutaman päivän. Viikonlopun vesisade vei viimeisetkin mennessään. 

Tuleva viikonloppu taitaa olla joulumyyjäisten sesonkiaikaa. Ainakin Lohjalla on Menneen ajan joulumarkkinat ja pääkaupunkiseudulla lukuisia muita myyjäisiä Helsingin Tuomaanmarkkinoista puhumattakaan. Usein olen hakenus Lohjan perinteisiltä joulumarkkinoilta niitä viimeisiä joulutunnelman avaajia, mutta vesisateessa se voi olla entistäkin hankalampaa.

Sinänsä pimeys ja harmaus ei kovasti harmita, sillä näkyvätpä jouluvalot ulkona ja ikkunoilla paremmin. Kun joulu on ohi, tulee kevät ja valoisat päivät yhdessä hurauksessa.

Otetaan lokoisasti Juuson lailla tulevatkin päivät.