Kaikkea kivaa

Kyllä vain pienet asiat saavat ihmisen tuntemaan itsensä iloiseksi. Viime aikoina kohdalleni on osunnut kaksikin tällaista. Yksi niistä on Ukkokullan tuoma kaunis ruusukimppu hääpäivänämme. Viime vuonna hän ei muistanut ollenkaan ja silloin monen sattumuksen summana koin sydänjuuria myöten itseni loukkaantuneeksi. Tänä vuonna en itsekään päivää niin muistellut, joten ruusukimppuyllätys tuntui tosi mukavalta.

Yhteiskuvassa Ukkokullan kanssa

Toinen mukava asia on hieman arkisempi. Ikäni pääkaupunkiseudulla asuneena olen parhaani mukaan vältellyt ajamista Helsingin keskustassa. Joitakin kertoja olen siellä olosuhteiden pakosta suhannut, mutta silloinkin tarkasti reitin etukäteen katsomalla ja mieluummin ajoittamalla ajeluni mahdollisimman hiljaiseen ajankohtaan. Yleensä olen pyrkinyt jättämään auton jonnekin kaupungin reunamille ja jatkanut sitten sieltä julkisilla.

Rozetta-amaryllis availee toista kukkavanaa.

Keskiviikkona olin päiväreissulla Tallinnassa. Edulliseen tarjoukseen kuului autopaikka laivassa. Se oli myös käytännöllinen ratkaisu, sillä julkisilla kulkiessani olisin joutunut illalla odottamaan kotibussia tunnin Kampissa tai vastaavasti Ukkokullan olisi pitänyt tulla minut Katajanokalta hakemaan. Toki olisin voinut jättää auton myös sataman parkkiin, joka olisi maksanut enemmän, kuin koko Tallinnan reissu. Niinpä kaikkia vaihtoehtoja punnittuani päätin tarttua rohkeasti auton rattiin ja ajaa auton läpi ydinkeskustan Katajanokalle ja laivaan. 

Kolmaskin vana on tuloillaan.

Ei Helsingissä ajaminen vaikeaa ole. Päinvastoin. Siellä on hyvät opasteet, ajonopeudet aika alhaiset ja runsaasti liikennevaloja helpottamassa liikennettä risteyksissä. Toisaalta väärän kaistan valitseminen saattaa aiheuttaa isojakin lenkkejä matkaan ja pahimmillaan harhauttaa reittejä tuntemattoman todella pahasti. 

Ajaminen ruuhkassa vaatii myös herpaantumatonta ympäristön tarkkailua, sillä jalankulkijoita puikkelehtii muuallakin, kuin suojateillä, taksit vaihtavat vikkelästi kaistaa ja sitä tehdessään yrittävät selvästikin oikaista autoni sivuovesta kautta. Bussit lähtevät pysäkeiltä tasan juuri silloin, kun itse olet siinä kohdalla ja yleensä vielä pitkänä letkana, joten sinne niiden takalistoon yksi pikkuauto juuttuu melkoiseksi toviksi. Siellä täällä nousee yllättäviä katutöitä ja putkiremontteja, joiden vuoksi kaistoja on suljettu. Kaikkien on ahdettava oma autonsa johonkin pieneen välikköön ja mielellään samanaikaisesti. Silmät pitää olla selässäkin selvitäkseen yllättävistä tilanteista.

Tottumattomuudesta huolimatta selvisin erinomaisesti ottamastani haasteesta ja sain autoni ajallaan ja kokonaisena niin Katajanokalle ja laivaan kuin sieltä poiskin. Tavallaan olen pala palalta ottanut Helsinkiä haltuun ratin takaa käsin, mutta jotenkin tämä Katajanokan reissu oli ikäänkuin piste iin päälle. Ylitin jonkin sellaisen rajan, joka on pitkään hiertänyt minua ja joka olisi taatusti hiertänyt jatkossakin, ellen olisi siihen tarttunut. Olen kovasti ylpeä itsestäni ja ajattelin, että tällä mallilla saatan kukistaa muitakin elämässä ajoittain vastaan tulevia ja sitä rajoittavia kummallisuuksia.

Harmaa päivä 8.12.16

Helsingin omarattisesta valloituksesta huolimatta olen edelleen sitä mieltä, että Helsinkiin kannattaa mieluummin mennä julkisilla, jos se vain on mahdollista. On se vaan niin paljon mukavampaa istua bussissa tai junassa ja antaa jonkun ammattilaisen hoitaa kaistanvaihdot ja jonottamiset. Minä voin istua mukavasti lämpimässä vaikka kirjaa lukien tai kännyn viesteja siivoten. Eikä tarvitse etsiä parkkipaikkaa ja vihdoin sellaisen löydettyään maksaa siitä hunajaisia lukuja.

Nyt ne tontut kurkkivat jo niin kiivaaseen tahtiin, että olkaapa erityisen kilttejä.
 

Olettepa ahkeria

Lähellä olevan järven rantaa 29.11.16

Kylläpä te kaikki olette olleet viime päivinä ahkeria. Ainakin postauksia tulee sellaista vauhtia, että kiirettä pitää niiden lukemisessa. Ei kyllä kommentoimaan ehdi, joten kiitänpä nyt tässä kaikista ihanista joulukalenteriluukuista, jotka tähän mennessä jo ovat ilmestyneet. Kekseliäisyyttä, leikkisyyttä, tietoa ja vaikka mitä kivaa olette meille kaikille iloksemme tuoneet.

29.11.16

Lämpötila sahaa sellaista vauhtia, ettei ainakaan kuvituksen kanssa perässä pysy. Välillä on ihan kunnolla pakkasta ja aurinkokin paistaa. Sitten taas mennään plussan puolella, jolloin rapa roiskuu, eikä päivä valkene laisinkaan. Kerrospukeutuminen on nyt valttia, sillä helpompi ottaa päivän mittaan jotain pois, kuin palella liian vähäisissä tamineissa.

29.11.16

Kaikenlaisia jouluvalmisteluja tässä on tullut tehtyä, mutta silti on sellainen olo, kuin jotain tärkeää olisi jäänyt tekemättä. Tämä johtunee siitä, että olen ottanut joulunodotuksen varsin lokoisin mielin. Teen, minkä teen. Ja jos jotain jää tekemättä, sitten jää. Olen keskittynyt näköjään enemmän viihdyttämään itseäni, kuin panostanut leipomiseen ja joululahjoista murehtimiseen. Eilen kävin päiväreissulla Tallinnassa ja lauantaina Hectorin konsertissa.

Tallinnan vanhan kaupungin portti Vana Viru -kadulla 14.12.16

Ties kuinka monennen kerran yritän pitää kiinni siitä, etten lähde mukaan joululahjastressiin ja juokse pinna kireällä kaupoissa miettimässä, mitä ostaa ihmisille, joilla jo on kaikki tarvitsemansa. Pieniä lahjoja annan. Lähinnä itse tehtyjä, kuten omatekoista sinappia (joka on niin hyvää, että voisin syödä sitä lusikalla suoraan purkista), herukkahyytelöä, taatelikakkua ja villasukkia. Muutamille läheisille teetin omista kuvistani kalenterin. Siitä on jo muodostunut perinne, jota läheiset odottavat. 

Tallinnan joulutorilta 14.12.16

Lähipiirini koostuu tällä hetkellä aikuisista. Osa heistä on jo niin iäkkäitä, ettei yhteisiä jouluja kovin montaa enää ole. Siksi joulu on lähinnä yhdessä syömistä ja hetken aikaa yhdessä olemista. Perheemme joulunvietto on selvästi tulossa murrokseen, mutta aika näyttää, mihin suuntaan tulevaisuudessa lähdemme. Päädymmekö entiseen tapaan kokoontumaan yhteisen ruokapöydän ääreen, vai kehitämmekö uusia joulunviettotapoja. Niin tai näin, sen näyttää aika.

Tallinnan joulukuusi 14.12.16

Välillä on hiukan vaikea pitää mieli iloisena ja positiivisena, kun maailma ympärillä on kaikkea muuta. Juuri radiossa kerrottiin uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan joka 10. suomalainen lapsi elää köyhyydessä. Suomalainen köyhyyskin on muuttanut muotoaan, sillä uudenlainen lapsiköyhyys löytyy kahden huoltajan perheistä, joissa vanhemmilla on korkeakoulututkinto ja usein työtäkin, mutta saaduilla ansioilla ei vain enää elä.  

Tallinnan vanhaa kaupunkia 14.12.16

Lisääntyvästä köyhyydestä ja syrjäytymisestä huolimatta meillä suomalaisilla on kuitenkin moni asia vielä erittäin hyvin. Ei anneta mediasta tulvivan negatiivisuuden musertaa meitä, vaan uskotaan tulevaisuuteen ja siihen, että asioita voi muuttaa. Jos vain haluamme. 
 

Hauska puutarhauni

Muutama yö sitten näin hauskan unen. Olin kuskaamassa iäkästä sukulaista jossain Lahden suunnalla. Kotimatkalla huomasin auton ikkunassa etäällä siintävän tutun puutarhan ja ajoin pihaan kysyäkseni, saisinko tulla puutarhakierrokselle. Kyseessä oli Versoja Vaahteramäeltä -blogin Riinan puutarha. Riina perheineen olikin pihamaalla puuhaamassa jotain. Mainittakoon, etten ole koskaan Riinan puutarhassa käynyt, enkä myöskään hänen perhettään tavannut. Riinan kylläkin.

Unessa Riina otti minut iloisena ja ystävällisesti vastaan ja ryhtyi heti esittelemään puutarhaansa kierrättäen minua siellä samalla kertoen kasveista ja puutarhan rakentamisesta. Eikä ollut laisinkaan yllättynyt, että minä heidän pihaansa yhtäkkiä ilmoittamatta paukahdin. Blogissa olen nähnyt paljonkin kuvia Riinan puutarhasta, eikä unen puutarha ollut lähellekään samanlainen. Itse asiassa yksityiskohdista en paljon aamulla muistanut. Pikemminkin sen mukavan tunnelman, joka unesta välittyi.

Koska minulla oli vielä aika pitkä ajomatka kotiin, en pitkään Riinaa ja hänen perhettään puutarhakierroksella vaivannut, vaan lähdin kotia kohti. Autoon astuessani huomasin jotain silmäkulmassani, mutta heränneestä kiinnostuksesta huolimatta lähdin kuitenkin ajomatkalle. Unessa tuli seuraava päivä ja Riinan pihassa näkemäni asia jäi minua niin paljon askarruttamaan, että lähdin uudelleen Lahden suuntaan. 

Saavuin Riinan pihaan ja kaukaa näin hänen hänen pelaavan perheensä kanssa pihamaalla trivial pursuitia. Jätin auton kauemmas, sillä koin noloksi palata heti seuraavana päivänä heitä häiritsemään. Hiivin paikkaan, jossa autoni oli edellisenä päivänä ollut ja kaivoin kameran repustani. Puiden lomassa maasta pilkisti paksuakin paksumpi tummansininen nuppu ja sen vierellä useita vihreitä versoja. Unessa sininen kukannuppu oli jokin hyvin harvinainen krookus, jollaista en ollut koskaan luonnossa nähnyt ja josta tulenpalavasti halusin kuvan. 

Kasvarissa kukkii

Joko uni päättyi siihen tai en muista enempää. Tunnelma unessa oli valoisa ja positiivinen. Riinan tavanneet tietävät, kuinka hänestä pursuaa ihanan eloisaa ja iloista energiaa. Olen varma, että jos tapahtuma olisi ollut totta, hän olisi kutsunut minut puutarhaansa, kuten teki unessakin. Ja varmasti hän olisi tehnyt sen seuraavanakin päivänä, mutta mikä lie, etten unessani kehdannut Riinaa toistamiseen vaivata.

Joulu on jo ovella. Olkaapa kilttejä.
 

On vain yksi Hector

Monet entiset nuoret kokivat lauantaina upean elämyksen Hectorin 50-juhlakiertueen päätöskonsertissa Helsingin Hartwall Areenalla. Veljenvaimon houkuttelemana sain tilaisuuden olla yksi niistä 10 000, jotka seisten taputtivat kiitokset artistille niin pitkästä urasta kuin loistavasta konsertistakin.

Musiikin suhteen olen aina ollut aika kaikkiruokainen. Kuuntelen sujuvasti monenlaista musiikkia ja välillä joku musiikinlaji tai artisti on noussut voimakkaammin framille. Väittäisin, etten inhoa oikeastaan mitään musiikkia, vaan jokaisesta ryhmästä saattaa nousta yksittäisiä helmiä, jotka tavalla tai toisella kiinnostavat. Tästä hyvänä esimerkkinä oli konsertissa esiintyneet rap-artistit Mikael Gabriel ja Elastinen. Mikael Gabriel esitti Vain elämää -ohjelmaa varten tehdyn tulkintansa Lumi teki enkelin eteiseen -laulusta. Elastinen taasen lauloi Hectorin kanssa tekemänsä Helsinki-aiheisen kappaleen Stadi on niin snadi, josta tykkäsin tosi paljon.

Nuorena tulee musiikkia kuunneltua ja siihen liittyviä ilmiöitä seurattua ehkä aktiivisimmin. Siksi kenties ne omaan nuoruuteen liittyvät kipaleet tuntuvat meistä jokaisesta kaikkein nostalgisimmilta. 

Hector on aina kuulunut kotimaisiin lempiartisteihini ja hänen julkaisujaan tuli ahkerasti vielä 2000-luvun alkupuolellakin kerättyä. Hectorin LP-levyjä minulla on vain kolme, kasetteja sen sijaan sitäkin enemmän ja cd-levyjäkin hankin paljon, kunnes tekniikka ja aika on ajanut niidenkin ohi.

Konsertissa kuultiin lukuisia tuttuja kipaleita Hectorin koko kaudelta. Monet biisit oli sovitettu hieman uudella tavalla, mikä yllätti positiivisesti. Bändi oli taitava ja sen jäsenet saivat mukavasti omia soolo-osuuksiaan esille. Hartwall Areena on jäähalli, eikä mikään loistava konserttipaikka. Hector otti kuitenkin yleisönsä niin tehokkaasti, että ympäristön pienet puutteet unohtuivat oitis. Kaikenlainen pönötys puuttui tästä konsertista kokonaan.

LP-levyjen ja vielä kasettien ja osittain cd-levyjenkin aikaan laulujen sanat oppi kuuntelemalla ahkerasti musiikkia. Toisiin levykansiin sanat oli painettu valmiiksi, mutta paljon oli niitä levyjä, joista sanat piti onkia laittamalla levy pyörimään yhä uudelleen, kunnes sanat oli saatu talteen. Konsertin nostattamassa tunnehuumassa innostuin etsimään teini-iän ja nuoruuden kansiota, johon olen kerännyt runoja ja aforismeja, mutta myös laulujen sanoja. Löysin sen ja sieltä monta Hectorin biisiä, joita ystäväni kanssa tavattiin yhdessä laulaa. 

Konsertti oli kuin paluu nuoruuteen. Sellaisiin aikoihin ja tapahtumiin, joita harvemmin tulee edes muisteltua. Monet Hectorin laulut nostivat ihania muistikuvia, mutta myös nuoruuden kipukohtia. Tunteellinen tilaisuus niin minulle kuin varmasti monille muillekin läsnä olleille.

Menneen ajan joulumarkkinat

Menneen ajan joulumarkkinat Lohjalla on tapahtuma, jonne pyrin menemään, vaikka kaikki muut markkinat jäisivät käymättä. Tänä vuonna näytti tosi tiukalta, mutta keksin yhdistää markkinat samalla suunnalla asuvan tuttavan joulupaketin vientiin. Pari viikkoa sitten tuntui, että tässähän on aikaa pilvin pimein ja nyt kalenteri täyttyy niin kiivasta tahtia, että aukkopaikkoja saa jo hakea. 

Koska aikataulu lauantaille oli täynnä kellotettuja menoja, ei aikaa ylimääräiseen haahuiluun jäänyt laisinkaan. Kiersin runsaan tunnin markkinoita varpaat ja sormet kohmeessa. Miten aina markkinoiden aikaan onkin niin hyytävän kylmää. Ensin kierros kameran kanssa ja samalla silmäys kojuihin, joihin voisi palata ostoksille. Kuvaaminen oli tavalliseen tapaan haasteellista, sillä ihmisiä oli paljon ja aina jonkun pää tai käsilaukku oli objektiivin edessä. Muutenkin niukka päivänvalo oli hurjaa vauhtia hupenemassa, sillä auto ei aamulla lähtenyt liikkeelle ja akkua ladatessa valoisaa aikaa kului hukkaan. 

Ostin pari joululahjaa ja purkillisen herkullisia ja mausteisia valkosipulinkynsiä. Mukavia lahjaideoita näin enemmänkin, mutta matkalla markkinoille en jaksanut jäädä ottoautomaatteille jonottamaan. Jonot ulottuivat korttelien taakse. Osalla markkinamyyjistä oli käytössään maksupääte, mutta ei suinkaan kaikilla. Siksi luultavasti ihmiset pyrkivät varautumaan käteisrahalla.

Ohessa muutamia hämäriä räpsyjä markkinoiden tarjonnasta.

Puutarhahörhö ei tietenkään voinut ohittaa lilliputtikokoisia taimipurkkeja. Hetken jo olin ostamassa pientä tontuntainta, mutta sitten tulin toisiin aatoksiin. Kun joulu on juhlittu, katse suuntautuu kohti kevättä ja kesää, enkä silloin enää ole kovin innostunut kukkapenkeistä kasvavista tontuista. Mitä, jos nuo pienet valkoiset hiippalakit muuttuvatkin kasvaessaan kirkkaanpunaisiksi?

Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat on siitä mukava tilaisuus, että sieltä puuttuu kokonaan metrilaku ja kaikki muovikrääsä. Kauppiaat panostavat kojujen ulkoasuun ja pukeutumiseen. Seppien taontaäänet, palavan tulen ja tervan tuoksu ja lasten kirkkaalla äänillä laulamat joululaulut luovat todellakin menneen ajan tunnelmaa.

Yritin rajata kuvista pois roskalaatikot ja muita menneeseen aikaan viittaamattomia härpäkkeitä, joita pakostikin joka kuvaan tuppasi tulemaan. Ja kas kummaa, niin vain tähänkin kuvaan yksi roskis jäi, vaikka parhaani yritin. Ei anneta sen häiritä.

Mukavaa joulunodotusta teille kaikille!

 

Blogger Recognition Award

 

Pioni Anun puutarha -blogista ilahdutti lukuisaa joukkoa puutarhabloggareita tällä tunnustuksella, jonka ideana on kertoa, kuinka aloitti bloggaamisen ja sen lisäksi antaa ohjeita aloitteleville bloggaajille.

Huomasin vastanneeni tähän tunnustukseen 31.7., joten lienee viisasta, etten toista itseäni. Pääset lukemaanpostaukseni tunnustuksen tiimoilta tästä.

Tunnustus on kiertänyt blogeissa sen verran tiheästi, etten itse lähde sitä tämän enempää kierrättämään. Koska näin talviaikaan puutarhajutut saattavat olla hiukan hakusessa, voit ottaa tunnustuksen tästä ja jakaa sitä omalta osaltasi eteenpäin. Tunnustuksen ansainneita puutarhablogeja on minunkin lukulistallani runsaasti. Eli tässä säännöt.

Kiitos vielä Pionille!

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.  

2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.  

3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.  

4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.  

5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi. 

Joulu lähestyy ja valmistelujen tahti kiihtyy.
Muistetaan silti välillä vähän hengähtää ja istahtaa nautiskelemaan!
   

Kissamaiset vuodenajat

Ihanat pojat saaristosta eli Saaripalstan Ransu ja Musti lähettivät minulle eli Betweenin komealle Juusolle Romppalan Mimman omatassuisesti kissamaiseksi muuttaman vuodenaikahaasteen. Haaste on alunperin Kivipellon Sailan liikkeelle lähettämä ja se kuuluu näin:

Postaukseen toivoisin neljä kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina.
Mukana voi olla uusia ja vanhoja sekä jo julkaistuja kuvia.
Mukaan voisi haastaa neljä blogiystävää.
Haasteeseen voi vastata, jos haaste tuntuu hyvältä.

Paksusta turkista huolimatta rakastan lämmintä ja kuivaa, enkä siis ole laisinkaan talvikissa. Pienelläkin pakkasella tassuja palelee niin vietävästi, että niitä täytyy nostella kiivaaseen tahtiin. Silti en mitään tossuja käpäliini laita, vaikka mamma on kyllä joskus minulle ehdottanut, että hän voisi kutoa neljä pientä villasukkaa. Ihan vain minua varten. Mutta minä olen aito maatiaisKISSA, enkä mikään lemmikkipuudeli. Ei siis mitään ihmisten härpäkkeitä peittämään pehmeän nahkaisia polkuanturoitani.

Joulurekvisiittaa, ei todellakaan Juuson tassujen lämmikkeeksi

On meillä sisävessakin, jota käytin nuorena ahkerasti. Nykyisin minusta on paljon mukavampi käyskennellä hitaaseen tahtiin ympäri pihaa ja metsikköä ja siksi ulkoilu talvellakin kuuluu päivittäiseen ohjelmaani. Silloin pääsee rauhassa haistelemaan muiden kissojen jättämiä merkkauksia ja välillä voin vähän terottaa kynsiä puunrunkoja vasten. Ehkä hiukan spurttailla niiden rungoillakin.

Mamman palatessa joltain koko päivän reissultaan, odotan yleensä kodinhoitohuoneessa tai keittiön ikkunalaudalla ulos pääsyä. Vaikka minulla ei kovaa hätää olisikaan, olen sen näköinen, kuin kupla olisi jo otsassa. Joskus kyllästyn jalat ristissä odottamaan ja kipaisen hiekkalaatikolla. Mutta vain äärimmäisen harvoin, sillä minun ulkoiluttamiseni olkoon isäntäväen tärkein tehtävä.

Kevään tullen viihdyn talvea paremmin pihamaalla. Ellei sada ja tuule. Tuulessa laitan korvat luimuun ja etsiydyn suojaisaan paikkaan. Kova tuuli aiheuttaa aina ihmeellisiä ääniä, joista en yhtään tykkää. Sade häiritsee minua toisinaan ja toisinaan sitten ei laisinkaan. Jos löydän jonkin mielenkiintoisen vainun, ei sateella ole mitään merkitystä.

Kesällä vietän pihassa paljon aikaa. Mieluummin tietenkin siellä, missä mammakin. Jos mamma touhuaa jotain alapihalla, istun portaiden yläpäässä ja naukumalla käsken  hakemaan oitis minutkin mukaan hommiin. Mielellään kömmin johonkin varjoisaan paikkaan ja nukun siellä tyytyväisenä. Kunhan ensin olen haistellut minttupuskani ja tarkastanut mahdolliset hiiri- ja myyräapajat. 

Syksy on yhtä mukavaa aikaa kuin kesäkin. Silloin tosin on paljon uusia elementtejä, jotka minua vuodesta toiseen ihmetyttävät. Esimerkiksi maahan pudonneet puun lehdet olopihalla täytyy joskus tassulla varovasti taputtaen todeta vaarattomiksi ennen, kuin niiden ohitse voi kävellä. Tiedänhän minä, ettei niistä mitään uhkaa muhkealle kissalle ole, mutta kunnon kissan kuuluu järjestää aika ajoin talonväelle uutta ihmeteltävää ja muille kerrottavaa.

Johan tässä tätä jaarittelua riittää ja voinkin mennä jatkamaan lokoisia pötköttelyjä olohuoneen sohvalle. Ai niin, ennen lopettamista piti sanomani, että tämä kissamainen haaste lähtee seuraaville kivoille kissoille:

Maijalle ja Penalle Jonninjoutavaa ja kaikkea siltä väliltä -blogiin

Almalle, Iinekselle, Otolle, Jalolle - siis kaikille kissoille Päivänpesän elämää -blogiin

Nerolle Autuas olo -blogiin

Muruselle Oravan kesäpesä -blogiin

Miau, kissamaista jatkoa toivottaen,

Juuso