Kylvösten kakkosvaihde päälle

Kelloköynnös

Tänä vuonna suunnittelin olevani kylvöjen suhteen maltillinen. Niin kuvittelen vieläkin, vaikka alkaa näyttää vahvasti siltä, että entisten keväiden malliin jo mennään. Tammikuun lopulla kylvin kelloköynnökset. Kun ne itivät niin huonosti, tein helmikuun alussa toisenkin kylvön. Nyt on kasvamassa kahdeksan kelloköynnöstä. Ja kaksi keijunmekkoakin, jotka kylvin ikivanhasta siemenpussista. Enempää ei ole mullan pintaan noussut, vaan silkkaa plussaa kumpainenkin taimivauva.

Kuu ei nyt taida olla samettikukkien ja tomaattien kylvöjä varten sopivassa asennossa, vaan pakko kylvää silloin, kun itsellä siihen aikaa löytyy. Kevätkylvötyömaana toimii varasto, jossa sijaitseva arkkupakastin muodostaa selälle sopivankorkuisen  ja muutenkin hyvän tason. Musta muovi pakastimen kannen suojaksi ja tavarat esille. Ei niin haittaa, vaikka multaa vähän ympäristöön roiskuu, kun se on helppo lattialta pois lakaista. Äkilliset keskeytyksetkään eivät häiritse, sillä oven voi aina vetää kiinni ja jatkaa hommaa myöhemmin. 

Netissä on keskusteltu erilaisten kylvömultien koostumuksesta. Hyvän aineksen saa kuulemma, kun sekoittaa paria kolmea eri kylvö-/taimimultaa keskenään. Tarkoitukseni oli sekoittaa kahteen eri kylvömultaan myös kaktusmultaa, mutta sen pussin unohdin nostaa ajoissa lämpimään ja multa oli kylmästä koppurainen. 

Tomaattien kylvö oli nyt ajankohtainen. Enemmänkin lajikkeita siemenvarastostani olisi löytynyt, mutta tila tulee jo näillä valituillakin vastaan. Kylvin kutakin kaksi siementä. Yleensä laitan varmuuden vuoksi siemeniä turhankin paljon ja sitten saan jakaa ylimääräisiä taimia kevään tullen naapureille ja kylänmiehille. Toivotaan, että itävät. Olen tomaatteja kylvänyt hieman myöhemminkin, joten jos eivät idä, ehdin vielä uusimaan.
  

• Supersweet 100 F1
• Gardener's delight
• Yellow Pearshaped
• Ildi
• Indigo Rose
• Tigerella 

• Chilipaprika 'Anaheim'
• Paprika 'California Wonder'
• Latva-artisokka
• Hyasinttipapu

Näiden suhteen saatan olla jo vähän myöhässä. Ajattelin, etten laittaisi paprikaa tai chilejä tänä vuonna laisinkaan. Paprika ei ole minulla ehtinyt kypsyä ja chilejäkin on edellisiäkin kuivattuna. Hyasinttipapu hyppäsi viimeksi kaupassa käydessäni ihan huomaamatta koriin, joten miksipä ei sitäkin kokeilisi. Annetaan sille mahdollisuus!

Samettikukista olen joka kevät kylvänyt isokukkaista Vanillaa. Viime keväänä kokeilin myös tuota kaksiväristä Jolly Jesteriä ja oranssia Honeycambia. Varsinkin Jolly Jester oli aika hauska piristysruiske kesäkukkien joukossa. Voimakkaan oranssi Kees Orange löytyi muiden siemenpussien seurasta ja kylvinpä kokeeksi sitäkin.

Joillakin kasveilla siemenen kuoret jäävät pitkäksi aikaa nököttämään itäneen taimen lehtiin. Kelloköynnöksistä kuoret eivät tahdo irrota mitenkään. Siementen liottamisella ennen kylvöä ei näytä olevan vaikutusta kuoren irtaantumiseen, ainakaan kelloköynnöksen kohdalla. Kaikkia liotin ja osassa hattu on jäänyt multaan, osassa keikkuu sinnikkäästi latvassa. Mitä teette tällaisessa tapauksessa? Irroitatteko kuoren ja miten? Pieni taimi on herkkä, joten mitään kovakouraisia toimia se ei kestä.

Sitten kun lakkaan köyhtymästä - eli tuskin koskaan - rakennutan itselleni uuden talon, jossa kaikki kasvien kanssa puljaaminen eri vuoden aikoina on huomioitu alusta loppuun. Talossa olisi lasiseinäinen viherhuone, tilaa kylvää ja koulia, vesipisteet ja oikealla korkeudella olevat laajat työpöytätilat, runsaasti varastotilaa ruukuille, multapusseille ja kaikille tarvittaville välineille. Ja noista tiloista olisi helppokulkuinen käynti suoraan pihalle.

Unelmille pitää antaa aikaa ja tilaa, vaikka tietäisi, etteivät ne koskaan toteudu. Unelmat auttavat jaksamaan ja kulkemaan eteenpäin. Moni pienempi unelma on yllättäen jopa tullut todeksi. Viherhuoneunelmani rinnalla suuntaan katseeni kesään ja sitä odotellessa iloitsen kelloköynnöksistäni. Muutama vuosi sitten en niiden kasvattamista arvannut edes yrittää ja tänä keväänä sain ne jo toisen kerran itämään. Viime kesän ensiyritys ei ehtinyt kukkimaan, mutta josko tulevana kesänä...  Ihan hyvä unelma sekin.

Mörköjä pihamaalla

Monena päivänä on pitänyt käydä laittamassa pikkuhavuille varjostukset, vaan en ole yksinkertaisesti ehtinyt. Tänään oli vihdoin sopiva hetki ja nyt pihalla lymyileekin joukko mörköjä. Aiempina talvina en ole tainnut ihan näin aikaisin varjostuksia laittaa, mutta somessa tästä aiheesta on niin kiivaasti keskusteltu, että pakko oli aktivoitua. Onpahan nyt tämäkin homma pois päiväjärjestyksestä. 

Kyllä se aurinko kireistä pakkasista huolimatta melkoisesti lämmittää. Sen huomasin pihalla pyöriessäni. Toisella puolella taloa pakkasta oli -8 astetta, mutta auringon puolella lämpötila oli noussut lähelle nollaa. Kun aurinko lämmittää ja tuuli kuivattaa, havut ja muut ikivihreät kasvit kärsivät helposti. Isokokoisia ja jo vuosia paikallaan asuneita tuijia ja marjakuusia en ole enää aikoihin suojannut, enkä suojannut nytkään. Sen sijaan nuoremmat havut ja kaikki rhodot huputin. Samoin mahoniat, jotka asuvat rhodojen vieressä. Ikivihreitä nekin.

Kiittelen jostain blogista tai somesta syksyllä löytämääni vinkkiä laittaa kevätvarjostettavia varten tuet jo syksyllä. Perennoilta ja kesäkukilta vapautui syksyn mittaan runsaasti metallisia tukia, joita ei nyt tarvinnutkaan kantaa kellariin. Maan ollessa vielä sula tökin kasvitukia niin nuorien tuijien, kuin rhodojenkin ympärille. Etenkin rhodot maata vasten lamoavine oksineen ovat vaikeita suojattavia. Valmiiksi asetetut tuet helpottivat verkkojen virittämistä ja verkkojen kiinnittäminen pyykkipojilla metallitukiin on näppärää.

 
Erään kaupan tarjouksesta ostin valmiiksi ommeltuja varjostuspusseja tai hupuiksikin niitä voi sanoa. Huput ovatkin näppäriä esimerkiksi pienikokoisille tuijille. Sen sijaan sinne tänne rehottavia rhodoja ei mihinkään pussiin voi ahtaa. Ne saivat ylleen varjostuskankaat.

Vielä on jonkun verran matkaa niihin hetkiin, jolloin pihalla tulee vietettyä aikaa ehkä enemmän, kuin konsanaan sisätiloissa. Kaipuu ulkohommiin on kova ja niinpä pyörin pihalla aikani kuluksi ja tyhjän panttina havainnoimalla tinttien liikkeitä ja jälkiä lumella. Kaikenlaisia kuvioita lumesta löytyikin. Pikkaisen jopa harmitti, että olen niin huono tunnistamaan jälkiä ja merkkejä luonnossa. Kummasti sitä silti saa aikaa kulumaan ihan vain ympärilleen pällistellen.

 

Siskokset - nautinollinen elokuvatapaus

Kylän kirsikkapuu toukokuussa 2017

Siskokset (Umimachi Diary, Japani 2015) Hirokazu Kore-edan herkkä ja kaunis tarina rakkaudesta ja perhesiteistä. Kolme siskosta tutustuvat isänsä hautajaisissa heille tuntemattomaan sisarpuoleen, jolle he avaavat kotinsa.

Tämä keskiviikkoiltana 28.2. Teemalla esitetty japanilainen elokuva tarjosi nautinnollisen katselukokemuksen. Puutarhaihmisenä tietenkin katse kiinnittyi upeaan luontoon vaaleanpunaisine kirsikankukkineen ja vehreine vuoristonäkymineen. Japanilainen kulttuuri tuotiin esille arvokkaasti ja kauniisti. Koin siskosten tunteista puhumisen vaikeuden ja pidättyneisyyden jotenkin hyvin samankaltaisena verrattuna omaan kulttuuriimme.

Siskokset rannalla - kuva netistä

Televisiossa pyörii päivä toisensa jälkeen joka kanavalla samat räiskintäleffat. Niiden nimetkin menevät jo niin sekaisin keskenään, että vain hetken alkua katselemalla voi todeta nähneensä ko. leffan vähintään kolme kertaa. Mikä nautinto onkaan saada silloin tällöin joku laadukas eurooppalainen, aasialainen tai peräti täysin vieraan kielialueen elokuva katseltavakseen. Siskokset -elokuva on juuri sellainen. Se on katsottavissa Yle Areenassa. Suosittelen lämpimästi!

Mukavaa viikonloppua ja alkanutta maaliskuuta kaikille!

Piian kanssa pakkasessa

Voi hyvä tavaton tuon piian kanssa! Lähes 17 vuoden koulutuksellakaan se ei ole oppinut ymmärtämään, ettei kissojen paikka ole pakkasen huurtamalla pihamaalla. Saikohan se jonkun aktiivisuuskohtauksen vai päättikö kenties kokonaan muuttaa elämänsä suuntaa - kissaa ulkoiluttamalla?

Nyt se kulkee perässäni musta kameranmöhkäle käsissään ja komentaa pysymään paikallaan. Poseerattava muka, höh. Tasan tarkkaan en sen käskyjä noudata. Tämä kissa kulkee omia polkujaan. Nyt ja ikuisesti.

Ei kuulemma ole kuin -10 pakkasta. Tassuttelisi itse paljailla varpaillaan, jos sellainen mukamas on niin mukavaa. Vietävä, miten näitä tassuja palelee. Kuvitteleeko tuo piika, että minä olen joku sirkuskissa, joka kykenee pitämään kaikki neljä tassua yhtäaikaa ilmassa? 

Nyt mamma, hippulat vinkuen sisälle sieltä! Minä olen jo menossa. Ovi auki ja ruokakuppi täyteen. Johan tässä on riittävästi ulkoiltu. Ja jos pakkasessa pihalla pällistely tuntuu niin mukavalta, niin piika on hyvä ja tekee sitä itsekseen. Ei siihen kissaseuraa tarvita.

Ei se piika tajunnut. Mitä ihmettä nyt teen? Polkuanturat on ihan jäässä ja nälkä kurnii vatsassa. Olisi niin mukavaa kellahtaa ikkunalaudalle patterin päälle lämmittelemään. Siinä torkkujen lomassa voi välillä tsekata tinttitilanne ja muksahtaa taas takaisin lentävistä paisteista unia katselemaan. 

Eipä näy tieremppamiehiäkään. Niiltä olisin voinut naukua hätäapua. Kyllä tätä voi jo kutsua heittellejätöksi. Pitäisiköhän tehdä valitus EU:n kissojenoikeustuomioistuimeen? Ai, sellaista tuomioistuinta ei vielä ole. Johan on sitten aika perustaa. Kyllä ne siellä Brysselissä ymmärtää, ettei pakkasilma ole kotikissalle suotava oleskeluympäristö.

Ei se piian kutale kuule tai sitten ei ole kuulevinaan. Vai onko piialta mennyt ymmärrys täysin? Kissojen ymmärrys. Jospa tepastelen sen edellä kotiovea kohti. Ehkä se sitten tajuaisi lähteä seuraamaan ja avaisi sen hiivatin oven.... Anteeksi voimasanat, mutta johan tässä pinna palaa fiksummaltakin kissalta.

Tämä temppu saattaa tepsiä. En suostu näyttämään naamaani kameralle. Ei se piika kauaa jaksa pelkkää takaprofiilia kuvata. 

Haa, se toimii! Jo loppui kameralla tähtäily ja pääsen vihdoin sisälle. Johan tässä vartti ehdittiin pihalla pyöriäkin. Ei myyriä, ei hiiriä. Tintitkin suhahtivat lentoon, kun niitä lähestyin. Yes, meinaan maistella muutaman suupalasen pussiruokaa ja sitten vilkkaasti sohvakaiteen yli ikkunalaudalle.

Mikä onni ja autuus päästä vakiopaikalle nauttimaan lokoisesta kotikissan elämästä. Alla hohkaa patteri ja selkäkarvoja hivelee ikkunan takana talvinen aurinko. Takassakin rätisee tuli iloisesti, joten kaipaamaani lämpöä riittää joka suunnasta. 

Tämän postauksen tein pari päivää sitten ajastettavaksi. Eilen, tiistaina, Juuso alkoi aristaa oikeaa takajalkaansa. Katsoin parhaaksi viedä kissa eläinlääkäriin. Mitään murtumia ei jalasta onneksi löynyt ja lääkäri arvioi ontumisen syyksi venähdyksen ja nivelrikon. Juuso sai kolmen päivän kipulääkekuurin ja nesteytyksen, sillä kipulääke rasittaa vanhan kissan munuaisia. Mikäli ontuminen ei parane, viikon päästä otetaan röntgenkuva. Nivelrikkoa ryhdytään hoitamaan neljästi viikon välein annettavalla pistoksella. 

Tämä lääkärireissu maksoi 455 euroa. Illalla eläinlääkäristä lähtiessäni en edes huomannut kysyä, mitä pistoshoito tulee maksamaan. Ja vielä on jokakeväiseen tapaan hoidettava Juuson hampaat ja rokotukset, joiden aika on sitten, kun akuutit ongelmat on selätetty. 

Juuso ikkunalaudalla ulkoapäin kuvattuna

Juusosta on vanhemmiten tullut uskomattoman hellyydenkipeä. Se haluaa olla lähellä minua ja iltaisin sen on ehdottomasti päästävä viereeni nukkumaan. Usein se kuitenkin lähtee jossain vaiheessa yötä muualle. Nyt heräsin siihen, että tuntui, kuin kissa ei olisi nukahtamiseni jälkeen liikkunut laisinkaan. Yleensä se kurnahtaa, kun kosketan sitä sen ollessa unessa. Nyt ei niin tapahtunut, mutta oli se ihan lämmin ja hengitti rauhallisesti. Ilmeisesti eilinen lääkärireissu tutkimuksineen ja hoitoineen ja lääkitys väsytti Juusoa ja se nukkuu nyt raskaammin.

Juusoa ennen eläinlääkärissä oli 21-vuotias kissa viimeisellä käynnillään. Juuson elämä on selvästi kääntymässä iltapuolelle, mutta voi meillä vielä olla Juuson kanssa jokunen yhteinen vuosi edessä.

Pitäkää itsenne lämpiminä, kyllä se kevät sieltä tulee!
Toivottelevat Juuso ja piikansa Between!

Toistoa kenties, mutta sukkia syntyy

Tein alkuvuodesta yhdet olgat. Se on mukava neulemalli, jossa toistot jäävät helposti mieleen ja kutoessa voi hyvin katsella televisiotakin samalla. Kaikissa raitalangoissa ei värisävyt miellytä, mutta tämä 7veikan Raita nimeltään mausteet (846) on minusta onnistunut yhdistelmä lämpimiä sävyjä. Niinpä päätin tehdä siitä nämä tämän vuoden toisen olgat.

Niina Laitinen: Ihanat

Itse asiassa tuon olga-sukkiin käytetyn Raita-lanka olin ostanut Niina Laitisen Ystävänpäiväsukkia varten. Poimin facebookissa päivittäin julkaistut ohjeet ja kudoin ensimmäisen kirjoneulesukan nilkkaan saakka. Jälki oli niin epätasaista ja lisäksi sukasta tuli aivan liian tiukka, joten purkuun meni. 

***

Huom! Niina Laitisen kehotuksesta poistin hänen kirjaansa liittyvät kuvat.  Enpä tullut ajatelleeksi, että yksittäisestä kuvasta joku voisi kopsata mallin. Yritän jatkossa olla tarkempi. Anteeksi erehdykseni. (Niinan viesti oli mennyt 1.3. roskapostiin, joten siksi korjaukseni tuli vasta nyt 10.3. Tarkkailkaa siis ihmiset myös roskapostianne.) 

***

Piti vähän hermoja rauhoitella ja siksipä otin työn alle niin ikään Niina Laitisen mallin eli hänen uudesta "Villasukkien vuosi" -kirjastaan Ihanat-sukat. Jostain syystä minulle on paljon helpompaa kutoa monimutkaisiakin pitsimalleja, kuin saada kirjoneuleesta siistiä. 

Tein Ihanat-sukat marjapuuron punaisesta 7veikan Aaposta. Kantapäässä poikkesin kirjan ohjeesta ja toteutin sen omaan perinteiseen tapaani eli vahvistettuna neuleena. 
 

Varren pitsineule muodostuu 99 kerroksesta. Etuosan pitsi jäi nopeasti mieleen, eikä ohjetta joka kerran tarvinnut katsoa. Sen sijaan takaosaan tuleva sydänkuvio vaati minulta tarkkuutta ja ohjeen kertausta ihan jokaisella rivillä. Asetin kirjan sopivalle katseluetäisyydelle sohvan kaiteelle, josta se valui kaiken aikaa joko lattialle tai sohvatyynyjen väliin. Lopulta otin ohjeesta kopion, johon merkkasin kulloinkin käsillä olevan rivin värillisellä muistilapputeipillä. Ohjeen seuraaminen helpottui. 

Minun käsialallani nämäkin Niina Laitisen sukat ovat hivenen liian tiukat, vaikka pohkeeni ei ole erityisen paksu. Villasukkaryhmän kommenteissa moni muu sanoi samaa, joten varsinkin napakan käsialan omaavien kannattaa valita mallien isompi koko tai muulla tavoin varautua muokkaamaan ohjetta isommaksi.

Marketin lankalaarissa oli edullista Novitan akryylilankaa. Rulla-langan puikkosuositus on 5-6. Lanka oli minusta aika ohutta ja sitä oli helpompi kutoa nelosen puikoilla. Sukkiin akryylilanka ei käy, joten kudoin siitä pipon. Akryylilangalla kutominen tuntui villasekoitelankojen jälkeen jotenkin hassun heppoiselta. Ihan kuin olisi ilmaa kauhonut puikoilla. Voi sen toki ottaa positiivisena kokemuksena, mutta minusta on kiva saada vähän vastusta kutoessani. 

Langan värit ovat kauniit ja sopivat hyvin pipoon. Aloituksessa on 90 silmukkaa ja käännettävän osuuden mallineule taitaa olla nimeltään tuplahelmineuletta tai jotain sinne päin (*1-2. krs: 2 o, 2 n, 3-4. krs: 2 n, 2 o*). Helmineuleen jälkeen tuleva mallineule koostuu neljästä silmukasta ja kahdeksasta kerroksesta ja se menee näin:

1-2. krs: 3 o, 1 n

3-4. krs:  1 n, 1 o, 1 n, 1 o

5-6. krs: 1 o, 1 n, 2 o

7-8. krs: 1 n, 1 o, 1 n, 1 o 

Tarkkaavaisuutta vaativien neulomusten jälkeen täytyy tyhjentää pää ja siihen sopii hyvin jämälankasukkien kutominen. Tämä on tarpeen siitäkin syystä, että muuten laatikot pursuavat minikokoisia keriä. Olen viime aikoina kovasti tykästynyt jämälankasukkien kutomiseen. Pienet lankatullut pienenevät entisestään ja osa niistä loppuu kokonaan. Taas on tilaa uusille langoille ja niistä kumpuaville idoille.

Aika hauska jämälankasukka syntyi ylempänä olevan kuvan langoista. Resorissa kokeilin vaihteeksi yhdistelmää 3 o, 1 n, jossa oikeat silmukat on kudottu takareunoistaan. On muuten tosi vaikeaa muuttaa päähänsä iskostuneita toimintatapoja. Joka puikollisen jälkeen piti tarkastaa, että oikeat ja nurjat silmukat menivät oikein, eivätkä silmukat jakautuneet vanhaan tapaan 1 o, 1 n tai jonkun muun tutumman resorimallin mukaan.

Pöhiseekö komposti?

Tyhjensin elokuussa hankitun kompostorin alasäiliön marraskuussa. Silloin maa oli sulana ja hyvin pääsin kärräämään kottikärryillä massan alapihan kompostoriin jälkikypsymään. Pitkään sen jälkeen kompostorin lämpömittari näytti pelkkää nollaa ja pohdin, tapahtuuko vekottimen sisällä yhtään mitään. Kyllä tapahtuu. Kun uutta kompostoitavaa tuli tarpeeksi, lämpömittarin neula heilahti pakkasista huolimatta 20:een ja ylikin.

Lintulauta lumipyryssä

Nyt kompostorin yläosa alkaa olla taas täynnä tavaraa. Vaan mitenkäs tyhjennät tai pikemminkin minne tyhjennät, kun alapiha on lumen vallassa? Ostin vähän pienikokoisemman pressun, jonka saan mukavasti kompostin eteen siten, että voin purkaa puolikypsän aineksen suoraan pressulle. Vetäisinkö pressullisen kompostitavaraa hankea pitkin alapihalle ja siellä sitten lapioisin sen toiseen kompostoriin? Vai saisinko pressun siirrettyä täytteineen vaikkapa lasten vanhaan pulkkaan ja sen avulla alapihalle? Kottikärryistä ei nyt ole apua. 

Ohjeissa sanotaan, että kompostori täytyy välillä tyhjentää ja ilman muuta näin on, kun kohta ei lisää kamaa mahdu. Kompostori myös toimii paremmin, kun sitä välillä tyhjentää. Se on jo käytännössä todettu.

Aiemmin niin bio- kuin lehtikompostimmekin olivat yläpihan puistopäädyssä, jossa ne naamioituivat hyvin taustan metsikköön ja ympäristön pensaisiin. Metsän kaatumisen vuoksi kompostialue oli siirrettävä ja ainakin toistaiseksi paras alue löytyi alapihalta. Biokompostille alapiha on kuitenkin liian kaukana, joten sen paikaksi tuli ns. takapiha varaston oven läheisyydessä. Kompostointi toimii paremmin, jos sen käyttö ei muodostu liian vaikeaksi. Jatkokompostille ei ole tilaa biokompostorin läheisyydessä. Lumettomaan aikaan homma hoituu, mutta talvi näköjään tuottaa pienoisia logistiikkaongelmia.

Miten te hoidatte talviaikaan kompostorin tyhjennyksen? Kertokaapa kokemuksia ja vinkkejä.

En ole vähään aikaan linkittänyt blogijuttuja facebookiin. Olen pohtinut koko facesta luopumista, sillä niin kätevä tiedonvälityksen väline kuin se onkin, monille se tuntuu olevan vain foorumi purkaa pahaa oloaan. Jos pelkistä villasukkien kuvista saadaan riitaa ja epäsopua aikaan, koirankakasta puhumattakaan, on ehkä parempi etsiä muita keskustelupaikkoja. Mukavaa, että täällä puutarhablogien parissa on niin ihania ihmisiä.

Helmikuun loppu taidetaan viettää oikein vanhanajan talven tuntumissa. Lunta ja pakkasta riittää. Nautitaan hohtavista hangista ja auringonpaisteesta. Hyvää viikonloppua!

Valonrakkautta

Kuka tykkää kesästä, kuka talvesta. Joku toinen viihtyy koleassa, toinen kaipaa aina lämmintä ja kolmannelle kelpaa mikä vaan. Seuraavaksi meinasin sanoa, että varmasti kaikki kaipaavat valoa, mutta luultavasti niitä mieluummin pimeästä nauttiviakin on. Itse pidän valosta niin sisällä kuin ulkonakin. Näin helmikuun kääntyessä lopulleen valon lisääntymisen ulkona jo huomaa selkeästi. Aamuvarhaisella ei pitkään tarvitse päivän valkenemista odottaa ja arki-iltanakin ehtii pihalla pyöriä ilman taskulamppua.

 
Monia asioita tulee pidettyä itsestäänselvyytenä. Valoakin. Varsinkin silloin, kun siitä ei ole puutetta. Runsaan kuukauden päästä tulee vuosi siitä, kun kunta kaatoi tonttiamme kahdelta sivulta ympäröivän metsikön tierempan alkajaisiksi.

Ei kulu päivääkään, ettenkö iloitsisi pihallemme ja kotimme huoneisiin tulvivasta valosta. Siitä valosta, josta saatoin vain unelmoida metsän ollessa paikallaan. Istun usein pitkäänkin olohuoneen sohvalla ja vain katselen ikkunasta näkyvää taivaanrantaa, pilvien kulkua taivaalla ja laskevan auringon maalaamia akvarellisävyjä pilvissä. Mahtaako niiden katselemiseen koskaan kyllästyä? En usko.

Puutarhan nukkuessa lumen alla talviuntaan, on aikaa miettiä syntyjä syviä ja pohtia monenmoisia ajatuksia. Vaikka siinä sohvalla taivaanrantaa katsellessaan. Sunnuntaista auringonvaloa ihaillessani totesin, että yhä on tuoreessa muistissa kesät talvet pihaamme leimannut varjoisuus ja ajoittain vallitseva suoranainen pimeys. 

Kaivoin arkistosta vuoden takaisia kuvia nähdäkseni, millainen vaikutus metsällä oli näin talviaikaan. Aurinkoisia talvipihakuvia en lähivuosilta löytänyt. Aurinko on varmasti muinakin talvina paistanut, vaan ei kovin tehokkaasti meidän pihalle. 

Olopiha 23.2.2017 klo 12.27

Olopihan taustalla näkyy sankka puusto. Isojen kuusten joukossa kasvoi runsaasti leppiä, jotka aikaa myöten lahosivat pystyyn ja kaatuilivat konkeloiksi toisia puisia vasten. Metsikkö ei ollut kovin suuri ja naapuritalot ovat aivan sen takana. Metsikössä kulki polkuja ristiin rastiin ja niitä pitkin oli suosittua oikaista kahden tien välillä. Alueen lapset leikkivät metsässä ja se oli myös Juusolle mieluinen tutkimis- ja nuuskimispaikka. Puut antoivat myös meille näkö- ja tuulisuojaa.

Olopiha 18.2.2018 klo 15.50

Metsä meni ja näkymä naapureihin aukeni. Metsän tilalle, meidän ja naapureiden väliin tulee valaistu hiekkapintainen kulkureitti alapihan taakse rakennettavalle korttelipallokentälle ja leikkipaikalle. Pieni pallokenttä paikalla oli jo meidän muuttaessa ja siellä omatkin muksut oppivat mm. ajamaan pyörällä. Nykyisin sen enempää pikkulapsia kuin koululaisiakaan ei meidän alueella kovin paljon ole, joten siinä mielessä pallokenttä tulee vähän jälkijunassa. Mutta onhan se valmiina tuleville lapsiperheille, kun eläköityvä väki aikanaan myy talonsa.

Alapiha portaiden yläpäästä kuvattuna 23.2.2017

Kunnan metsikkö kaartui tonttimme toiselle sivulle, alapihan taakse. Vielä muutama vuosi sitten toimme veneen omalle tontille talvisäilytykseen läheisen kujan kautta (kuvan vasemmassa yläkulmassa, ei kylläkään näy). Hämmästyttävän nopeasti luonto ottaa omansa ja pajut ja muut kasvit kasvavat, kun kukaan ei enää niiden kasvualueilla kulje. Tuonne, puiden tilalle rakentuu tulevan kesän lopulla pallokenttä. 

Alapiha portaiden yläpäästä kuvattuna 18.2.2018

Alapihankin taakse avautui näkymä naapuritaloihin, joista moni on ollut olemassa saman ajan kuin oma talomme. Puiden kaatamisen jälkeen alapihan takainen alue on ollut työmaavarikkona. Välillä siellä on ollut melkoinen melske, kun rekat ovat tuoneet soraa ja muita maa-aineksia, joita sitten kuormattiin toisiin ajoneuvoihin vietäviksi putkikaivantoihin ja tierakennelmiin. Siellä on monenmoisia putkia ja kaivureiden vaihtokauhoja sekä työmiesten taukokoppi. Melua ja pölyä on riittänyt aamuvarhaisesta välillä pitkälle iltaan.

Puistopääty 23.2.2017

  
Talon päätyyn olen kerännyt varjon ja puolivarjon kasveja, metsäpuutarhaksi paikkaa olen kutsunut. Valon ja lämmön määrä on metsän kaatumisen jälkeen muuttunut melkoisesti, joten saapi nähdä, kuinka metsäpuutarhalleni käy.

Puistopääty 18.2.2018

Mikäli vanhat kasvit eivät enää paljosta valosta tykkää, en niitä ala suremaan. Mieluummin olen ilman metsäpuutarhaa, kuin että koko puutarha olisi pelkkää metsäpuutarhaa. Yksi iso ongelma metsikön kaatumisesta tuli ja se on haapojen runsas vesominen. Taimia putkahtelee sieltä täältä ja niiden kasvuvauhti on aika hurjaa. Niiden juuret ulottuvat varmasti Kiinaan saakka ja kunnan puolelta ne luikertelevat meillekin. Ihan mahdotonta kaivaa juuria valmiiksi rakennetuilta alueilta. On vain käytävä väsytystaistelua niiden kanssa ja katkottava sen, minkä ehtii ja esiin saa.

Sisäänkäynnistä puistopäätyyn 23.2.2017

Tämän kuvan katsominen ja vertaaminen alla olevaan kuvaan tuottaa eniten iloisia tuntemuksia. Kuinka inhosinkaan tuota sankkaa ja huonokuntoista puustoa ja sen tuomaa pimeää koleutta aivan tontin kupeessa. Etupihalle ei aurinko paistanut milloinkaan. Kaikki kasvava vääntyi vähitellen kasvamaan vinoon valoa etsiessään. Eikä tuolla reunalla mikään tahtonut viihtyäkään.  

Osa tonttimme päädyssä olevista puista oli tarkoitus jättää. Kunnan puutarhurin mukaan sankassa metsässä liian lähellä toisiaan kasvaneina ne olivat kuitenkin niin huonokuntoisia, että voimakkaasti harvennettuina muodostivat kaatumisvaaran myrskyisinä päivinä. Näin koko alueen puut laitettiin nurin. Oli siellä joukossa muutama kaunis mänty ja jokusen muunkin puun olisi mielestäni voinut jättää, mutta ei siinä asukkaita kuunneltu. 

Tuolle alueelle ei ole tehty minkäänlaista maisemointisuunnitelmaa, koska sen ajateltiin jäävän enemmän luonnontilaiseksi. Nyt paikka on parturoitu paljaaksi ja maapohja rikottu raskailla ajoneuvoilla. Pian se on pelkkää lepikkoa, vatukkoa ja horsmakasvustoa, mikä ei ehkä ole kovin fiinin näköistä alueen toisen reunaan siistittävän ja rakennettavan ilmeen rinnalla.  

Sisäänkäynnistä puistopäätyyn 18.2.2018

Oli se vaan huiman hieno kokemus viime kesänä istua illalla keittiössä ja katsella laskevien auringonsäteiden leikkiä verhoissa ja pöydän pinnalla. Kokemus, jota en ollut kuvitellut enää tässä talossa näkevänikään. Niin monta kertaa kunta on tierempan aloittamista siirtänyt ja rahat jonnekin muuhun kohteeseen käyttänyt, että toivo alueen uudistuksista oli jo hiipunut. Talvitauon jälkeen tieremppa jatkuu huhtikuussa ja silloin se siirtyy meidän kotitielle. Melu ja pöly tulee varmasti ajoittain hiertämään hermoja, mutta se on ohimenevää.

Linnunjäljet lumella

Kaikki uudistukset tuovat mukanaan hyviä ja huonoja asioita. Mikään toimenpide ei miellytä kaikkia. Varmasti itsekin tulen kerran jos toisenkin manaamaan jotain tähän metsän kaatumiseen ja alueen teiden kohentumiseen liittyvää asiaa. Siitä huolimatta uskallan väittää, että pelkästään valon määrän lisääntyminen pihallamme on asia, joka saa mahdolliset haitat tuntumaan pikkuseikoilta.