Blinien voimalla museoon

Ravintola Lasipalatsista näkymä Mannerheimintielle, Sokokselle ja Postitalolle.

 
Lumityöt ja takan lämmitys sujuu rattoisammin, kun välillä käy tankkaamassa kulttuuria ja hyvää ruokaa. Kuulun Helsingin kaupunginmuseon ystävät ry:een, joka tarjoaa jäsenilleen retkiä mielenkiintoisiin paikkoihin. Sellaisiinkin, joihin muuten saattaa olla vaikea päästä.

Kevättalven retket suuntautuivat Tove Jansson ateljeekotiin ja Päivikki ja Sakari Sohlbergin kotimuseoon. Tove Janssonin retki täyttyi niin nopeasti, etten sinne mahtunut. Sen sijaan Sohlbergin kotimuseoon pääsin.

Museokäynti ajoittui myöhäiseen iltapäivään, joten päätimme veljenvaimon kanssa yhdistää reissuun meneillään olevat bliniviikot. Paikaksi valikoitui 1930-luvulta lähtien samalla paikalla sijainnut funkistyylinen Ravintola Lasipalatsi, joka oli sopivasti matkan varrella. Lasipalatsi on rakennuksena tuttu. Sen ohi ja läpi on tullut käveltyä lukemattomat kerrat. Bio Rexissä olen käynyt katsomassa monen monta leffaa. Myös Amos Rex -museo sijaitsee Lasipalatsissa. Ravintola Lasipalatsissa en ole koskaan käynyt syömässä. Alakerran kahvilassa kyllä monetkin kahvit on tullut juotua. 

Tutustu Lasipalatsin historiaan täällä.

Koska blinejä mentiin syömään, niitä myös tilattiin. Annokseeni kuului blinit kuudella täytteellä. Lautasen reunoille oli koottu muikunmätiä, punasipulia, lohipastramia, punajuuri-omenatartaria, katkarapuja ja tilliä, metsäsienisalaattia ja marinoitua punasipulia, suolakurkkuja, hunajaa, muikunmätiä ja sipulia. Ja luonnollisesti smetanaa. 

Blinit olivat isoja ja paksuja. Ensimmäistä bliniä syödessäni maistelin täytteitä maltillisesti ja niinpä niitä jäi lautasen reunalle. Otin siis toisenkin blinin, ettei täytteitä tarvitse sellaisenaan syödä. Olisi kyllä kannattanut, sillä toinen blini alkoi jo olla liikaa.

Jälkkäriksi söin mustaherukkajäädykettä ja valkosuklaakreemiä. Hyvä, että näissä fine dining -ravintoloissa annokset ovat pieniä. Yhtään enempää en olisi jaksanut syödä. Hyvää oli.

Ravintolaan suositeltiin varattavan pöytä etukäteen. Näin tein, mikä oli fiksua. Ravintola oli aivan täynnä. Ilman pöytävarausta olisimme saaneet odottaa pitkään vapautuvaa pöytää.Tai vaihtoehtoisesti lähteä etsimään toista ruokapaikkaa.

Ruoka oli tavattoman hyvää, palvelu myös. Lasipalatsin keskeinen sijainti on iso plussa ja rakennuksen sekä ravintolan historian havina kiinnostavaa.

Kalasataman korkeat talot näkyvät hyvin Kanavakadun alkuun.

Vatsat täynnä suunnistimme kohti Katajanokan Kauppiaankatua. Keskiviikko oli viikon kylmin päivä. Vaikka pakkanen oli pudonnut alle -10 asteen. Mereltä puhaltava tuuli oli varsin hyytävää. Jalkakäytäville paakkuuntuneiden lumien päällä käveleminen oli väsyttävää liukkaalla lasilla tasapainottelua. Tulikin enimmäkseen raahattua jalkoja pitkin maata, jotta pysyisi paremmin pystyssä. 

 Saavuimme Katajanokalle ehjin nahoin.

Päivikki ja Sakari Sohlbergin kotimuseossa ei saanut kuvata. Saimme kaikki museosta kertovan esitteen. Lisää tietoa museosta, sen perustajista ja asukkaista saat täältä. 

Oy G.W. Sohlberg Ab on 1876 perustettu metalli- ja muoviteollisuuden suomalainen perheyhtiö. Moni peltipurkki ja kylpyhuoneen peilikaappi on Sohlbergin valmistama. Vuorineuvos Sakari Sohlberg (1907-2000) oli Sohlberg-suvun vesa, joka avioitui Päivikki Tulenheimon (2013-2001) kanssa 1951.

Lapsettomaksi jääneen pariskunnan toivomuksesta heidän asunnostaan on muodostettu kotimuseo. Yli 300-neliöinen jugendtalon ylimmän kerroksen huoneisto on täynnä arvokkaita ja mielenkiintoisia esineitä ja maalauksia. Samalla se on edustava esimerkki 1900-luvun porvariskodista. Kodin neljä komeaa kaakeliuunia, lukuisat itämaiset matot ja yksityiskohtien runsaus niihin liittyvine tarinoineen oli kiehtovaa katseltavaa ja kuunneltavaa.

Miellyttävän ja asiantuntevan oppaan johtama kierros kesti puolitoista tuntia. Saimme paljon tietoa kivoilla anekdooteilla maustettuna. Kierroksen päätyttyä oli sellainen olo, että vielä voisi palata monien taulujen ja esineiden äärelle uudelleen. Saattaa olla, että tutustun tähän kotimuseoon uudemman kerran. 

Kotimuseon sivuilla on tieto, milloin museoon on mahdollista tutustua.

Uspenskin katedraali

Kamera oli mukana, mutta aika vähän sitä tuli laukusta kuvaamista varten kaivettua. Iltaseitsemältä kohti Kamppia kävellessä näimme sinisellä taivaalla kuusirpin kaverina Jupiterin ja Venuksen. Tosin tiedon näiden taivaankappaleiden yhtaikaisesta näkymisestä sain vasta kotona uutisia katsoessani. Olisi kannattanut kuvata, kun olosuhteetkin olivat mitä mainioimmat.

Tulppaanien loppusuora meneillään

Kauan on nukkunut pajunkissa
oksalla suomun alla,
huomenna varmaan talitintti
sen herättää tiukuttamalla.

Koska kukkii -haaste

Galanthus nivalis 'Flore Pleno' - Lumikello

 

Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna heitti taas viime vuonna aloittamansa Koska kukkii -haasteen, johon ilman muuta vastaan. Tämä ei ole ihan helppo haaste selätettäväksi. Vaikka laadinkin kaikenlaisia listoja, kasvien kukkimisajoista en ole tehnyt omia tilastoja. Viime vuotiseen tapaan mennään siis sillä kuuluisalla mutu-tuntumalla vankan kokemusperäisen tiedon sijaan.

Olipa muuten ilahduttavaa uppoutua viime kevään kuviin. Kuin kivoja vanhoja tuttuja olisi käynyt treffaamassa. Valoa, värejä, vihreää, runsautta. Jo pelkästään tällaisen aistielämyksen vuoksi haaste tuli mitä parhaimpaan rakoon. Kiitos Minna!

Lumikellot omenapuun alla 13.4.2022

 
Viime vuonna valitsin haasteeseen suikeroesikko Wandan, talventähden, keisarinpikarilija Rubran ja kevätkurjenmiekka Katharine Hodgkinin. Tutut sipulikasvit ovat aika varmoja kukkijoita, vaikka keväästä riippuen ajankohta saattaa jonkin verran heitellä. 

Tällä kertaa valintani kohdistui perennoihin, joiden kukinta osuu yleensä huhti-toukokuuhun. Vaikka toukokuu täällä etelässä on usein jo yksi kesäkuukausista, lasken valitsemani perennat kevätkukkijoihin. Tai varhaiskesän kukkijoihin.

Valitsemissani kasveissa kukinta-ajan ennustamisen lisäksi haastetta riittää jo siinä, nousevatko ne ollenkaan. 

1. Glaucidium palmatum - Sinikämmen, kukkii 20.5.2023

Glaucidium palmatum - Sinikämmen 17.5.2022

 
Sinikämmenen herääminen ja kukkiminen viime keväänä oli joka suhteessa ilo ja yllätys. Siirsin kasvin syksyllä 2021 talon puistopäädyssä sijaitsevasta ns. Metsäpuutarhasta Pikkupuutarhan Harkkokäytävän reunalle. Metsäpuutarhamme ei ole alueuudistuksen jälkeen ollut enää mikään metsäpuutarha, vaan varsin valoisa paikka, jonne varjoa tuovat lähinnä muutaman suuren puun lehdistöt. Olin istuttanut sinikämmenen lähelle rhodoa ja yhä laajemmalle levittäytyvää sormivaleangervoa. Sinikämmenen kukinta jäi monena keväänä kokonaan huomioimatta. Sinne se hukkui isompiensa helmoihin.

Glaucidium palmatum - Sinikämmen 20.5.2022

Kasvien siirtäminen on aina riski. Joskus on vain mietittävä, kannattaako pitää nättiä ja näkemisen arvoista kasvia piilossa. Toisinaan voi olla parempi hankkia kokonaan uusi kasvi uuteen paikkaan, kuin riskeerata vanhan kasvin selviytyminen. Joka tapauksessa rohkenin kuopaista sinikämmenen lapiolla ylös vanhasta paikasta ja istuttaa se sille valmistamaani kuoppaan.

Glaucidium palmatum - Sinikämmen 24.5.2022

Koleasta ja hitaasta keväästä sekä siirron mahdollisesti aiheuttamasta traumasta huolimatta sinikämmen heräsi toukokuussa ilahduttavan reippaana. Se kukki enemmän ja pidempään kuin kertaakaan aiemmin. Netin tietojen mukaan sinikämmen kukkii kesäkuussa. Minulla se on aina kukkinut toukokuussa, mutta paikka tietenkin vaikuttaa kukinta-aikaan.

Koska maa paksuine jääkansineen suli viime vuonna tavallista hitaammin, eteni myös kasvien kasvu ja kukinta jälkijunassa. Tämä ja sinikämmenen uusi kasvupaikka huomioiden veikkaan tänä keväänä muutamaa päivää aikaisempaa kukintaa.

2. Pulmonaria saccharata 'Dora Bielefeld' - Valkotäpläimikkä, kukkii 14.5.2023

Pulmonaria saccharata 'Dora Bielefelf' - Valkotäpläimikkä 13.4.2022

Toiseksi seurattavaksi valikoitui Pikkupuutarhan Kriikunapenkin valkotäpläimikkä. Istutin näitä imiköitä viime kesänä uusiin paikkoihin parin vanhan lisäksi. Etenkin Makkaripenkin imiköiden suhteen jännään eniten sitä, selviytyvätkö ne kuluneen talven sahaavien sääolosuhteiden aiheuttamista hankaluuksista. Olen lapioinut imiköiden päälle lunta, jotta ne olisivat olleet edes hiukkasen suojassa.

Pulmonaria saccharata 'Dora Bielefelf' - Valkotäpläimikkä 20.4.2022

 
Kriikunapenkin valkotäpläimikkä vapautui jään alta ihmeen reippaana. Normaalisti tämä paikka on ensimmäisten sulapaikkojen joukossa. Penkki on kohollaan ja kallellaan siten, ettei vesi jää siihen seisomaan. Viime keväänä jääkansia oli ihan joka paikassa.

Pulmonaria saccharata 'Dora Bielefelf' - Valkotäpläimikkä 8.5.2022

Talven kurittama valkotäpläimikkä kasvatti nopeasti uusia lehtiä, joiden keskeltä nousi nuppurykelmiä.

Pulmonaria saccharata 'Dora Bielefelf' - Valkotäpläimikkä 20.5.2022

Kaadoimme loppukesästä kriikunapenkistä siinä vuosia kasvaneen kriikunapuun, koska kyllästyin sinne tänne nouseviin juurivesoihin. Istutuspaikka siis kaipaa uutta nimeä, mutta vanhalla mennään. Saattaa olla, että jatkossa paikka on liian kuuma valkotäpläimikälle, kun kriikunan tarjoama varjo on poissa. Kasvin muutto siis siintää.

Valo-olosuhteiden muutoksen vuoksi ennustan valkotäpläimikän viime vuotista aikaisempaa kukkimisaikaa. Jotenkin on sellainen kutina, että tänä vuonna kevättä ei tarvitse niin kauan odottaa.

3. Pulsatilla vulgaris 'Alba' - Tarhakylmänkukka, valkoinen, kukkii 20.4.2023

Pulsatilla vulgaris 'Alba' - Tarhakylmänkukka 22.4.2022

Tarhakylmänkukassa nuput tulevat esille melkeinpä ennen lehtiä. Tämä valkoinen kaveri asustaa Vasenrinteen alaosassa. Edellisenä keväänä se ei kukkinut ollenkaan. Ajattelin sen  kenties menettäneeni. Toisaalta istutin kasvin 2020, joten saattoi se haluta pidemmän miettimisajan "jäädäkö tänne vai vaihtaako maisemaa"?

Pulsatilla vulgaris 'Alba' - Tarhakylmänkukka 29.4.2022

 

Kylmänkukkien olomuoto on alusta loppuun hyvin sympaattinen. Ne ovat kuin kasvimaailman karvaisia lemmikkejä, kissoja ja koiria, joita ei sentään tarvitse kyykistyä paijaamaan.

Pulsatilla vulgaris 'Alba' - Tarhakylmänkukka 7.5.2022

Tällekin kasville veikkaan viime vuotista aikaisempaa kukintaa. Sen sijainti lämpimässä ja nopeasti sulavassa paikassa on otollinen kevätvirkulle kasville. Se on myös ehtinyt vahvistaa juuriaan, mikä puoltaisi sekä runsaampaa että varhaisempaa kukintaa. Laitetaan arvioksi 20.4., vaikka yltiöpäiseltä tuntuisikin.

4.Trillium erectum - Punakolmilehti, kukkii 15.5.2023

Trillium erectum - Punakolmilehti 20.4.2022

Punakolmilehti kuuluu myös viime vuonna siirrettyihin. Tosin tämä kasvi siirtyi vain vajaan metrin oikealle entisestä paikasta. Se oli jäänyt pahasti vieressä kasvavan rhodon jalkoihin. Niin pahasti, että kukkiminen oli joka vuosi mennä täysin katsojalta ohi.

Trillium erectum - Punakolmilehti 8.5.2022

Ei ollut ihan helppo homma kaivaa punakolmilehti riittävän suuren paakun kera ylös vahingoittamatta viereistä rhodoa. Uuden istutuspaikan olosuhteet ovat muuten entisen kaltaiset, paitsi kasvutilaa on enemmän. Huolehdin siirretyn kasvin kastelusta erityisen tarkasti, jotta se ei ainakaan kuivuisi. Kitkin myös ympärillä kasvavaa pikkutalviota laajalti, ettei se tukehduttaisi kolmilehden kasvua heti alkuunsa.

Trillium erectum - Punakolmilehti 11.5.2022

Uudesta istutuspaikasta ei ole ainuttakaan kuvaa. Mahdoinko sellaista ottaakaan vai enkö vain löydä? Niin tai näin. Nyt toivon tämän Vakka-Taimesta hankitun punakolmilehden kotiutuvan uuteen asuinpaikkaansa.

Trillium erectum - Punakolmilehti 20.5.2022

Siirto saattaa myöhästyttää punakolmilehden kukintaa. Tai se jättää kukinnan tältä vuodelta kokonaan väliin. Sekin on mahdollista. Kaivoin kasvin kuitenkin niin suurena paakkuna, että uskoisin sillä olevan voimaa kasvuun ja kukintaan tänäkin keväänä. Uskallan veikata punakolmilehdellekin viime vuotista aiempaa kukintaa eli 15.5.

Pulsatilla vulgaris 'Alba' 17.4.2022

Haastan seuraavat blogit kisaan mukaan:

Kukkia & Haaveita -blogin Sirkku
Puutarhan Lumo -blogin Kruunuvuokko

Säännöt ovat seuraavat:

Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuja. 

Kasvien kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, ettei kasvi olisi lähtenyt kasvuun. On nimittäin aivan eri asia veikata kukinnan alkua lähipäiville kuin viikkojen (tai kuukausien) päähän. 

Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä (sitähän me kaikki teemme jossain vaiheessa kevättä), mutta harsoviritelmät ynnä muut, joita et normaalisti tekisi, lasketaan dopingiksi. Ja tietysti kukintaa saa myös viivästyttää vaikkapa peittämällä lupaavan näköiset piipot lumella, jos jotain niin järjetöntä haluat oikeasti tehdä. 

Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi myös kiva, jos kävisit laittamassa Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen kommentin osallistumisestasi.

 

PS. Kaikki postauksen kuvat ovat viime vuodelta. Tässä vaiheessa talvea valitsemistani kasveista ei näy henkäystäkään.

 

Paluu talveen

 
Helmikuun toiseksi viimeinen viikonloppu on ollut paluuta talveen. Lunta on tullut taivaan täydeltä ja tämän perheen lumikolat ovat viipottaneet ahkerasti pitkin tonttia ja kotikatua. Ehdin jo sopeutua vähälumisuuteen ja plussakeleihin. Ajatus on siintänyt keväässä, joten siinä mielessä lumikaaos tuntui takaiskulta. Siitäkin huolimatta, että kaiken aikaa olen tuuminut lunta vielä tulevan. Näillä leveysasteilla helmikuu on edelleen talvikuukausi, vaikka mitä muuta toivoisin.

Ihmeellistä kyllä, aura siloitti kadun ja jalkakäytävän myös viikonloppuna ihan päiväaikaan. Ei tarvinnut iltaan tai peräti seuraavaan aamuun odottaa, milloin on hyvä hetki käydä kolaamassa sisäänkäyntiin kasaantuneet lumimassat. Useampi kolauskierros oli tehtävä, kun alkuun näytti, että jalkakäytävät jäävät auraamatta. Tulipa se traktori kuitenkin hoitamaan hommansa yhden päivän puitteissa.

Olopihan syreenipenkki 31.1.2023

Sää on tänä talvena vaihdellut voimakkaasti. Ennen joulua lykittiin lunta harva se päivä. Alkuvuodesta taasen vesisateet ja plussakelit ovat vieneet lumet tehokkaasti mennessään. Muutama satunnainen piippo ilmestyi esiin jo tammikuussa, mutta mitään intensiivisiä piippokierroksia oli turha tehdä. Kuvan alalaidassa näkyy yksi sininen syyssahrami, joka päätti uhmata talvea ilmestymällä esiin tammikuussa.

Oikealla koristeomena Aamurusko, taaempana vasemmalla Royal Beauty

Lumista pihaa sunnuntaina kiertäessäni katse kiinnittyi pikkupuutarhan kahteen koristeomenapuuhun. Vaaleanpunakukkainen Aamurusko ja viininpunakukkainen Royal Beauty on kumpikin istutettu kesällä 2015. Aika iso kokoero, vaikka ostaessani molempien kasvukorkeudeksi mainittiin suurinpiirtein samat lukemat.

Ryhdyin etsimään netistä enemmän tietoa Royal Beautystä hakusanalla koristeomenapuu, jolloin törmäsin useisiin mainintoihin sen riippaoksaisesta ominaisuudesta, jollainen omani ei todellakaan ole. Käyttäessäni hakusanaa purppuraomenapuu, sain tulokseksi pystykasvuisia royal beautyjä. Latinankielisellä nimellä pääsi lähemmäksi, joskin hakusanalla malus purpurea 'Royal Beauty":llä sai sekä pystykasvuisia että riippaoksaisia tuloksia.

Sanotaan, ettei googlettamalla välttämättä löydä totuutta. Ehkä sentään jotain avaimia, joiden avulla pääsee ongelmatilanteissa eteenpäin. Tai törmää kokonaan uusiin asioihin, kuten minä tällä kertaa. Aiemmin en tiennyt riippaoksaisista koristeomenoista juuri mitään.

Sorbus ulleungensis 'Dodong' - Tuurenpihlaja

En ole aikoihin tutkinut tuurenpihlajia lähempää. Niiden silmut ovat pulleita ja purppuraisia, joten ehkä niihin on kevät jo vahvasti latautuneena. Ai, miten hyvältä tuntuukaan tietää, että jonkun ajan päästä Pohjolan Palmut pääsevät taas huojumaan parhaimmillaan.

Lonicea heckrottii - Koreaköynnöskuusama

Bermudassa kasvava koreaköynnöskuusama ei ole näin helmikuussakaan luopunut lehtien vihreydestä. Todennäköisesti tuo vihreys katoaa uusien lehtien tieltä. Värirunsauden antaessa odottaa jokainen pienikin poikkeama harmaasta, ruskeasta ja valkoisesta pistää ilahduttavasti silmään. Olkoonkin, että se on vain väliaikaista sekin.

Acer ginnata - Mongolianvaahtera

Kunnan istuttamat mongolianvaahterat aitamme lähellä vetävät minua puoleensa kerta toisensa jälkeen. Käydessäni viikolla tuttavan luona, näin hänen naapurissaan varsin kauniin mongolianvaahteran. Sen sopusuhtainen pyöreys ja "nenien" runsaus sai pohtimaan, josko omaankin pihaan istuttaisi mongolianvaahteran. Ylipäätään olen viime aikoina miettinyt, pitäisikö lisätä pensaiden ja pienten puiden määrää. Loppujen lopuksi niillä saisi runsautta ja vehreyttä siinä missä perennoillakin. 

Ihastelen monta kertaa kasvukaudessa Pikkuinen puutarhani -blogin upeita koristepuita ja pensaita. En tiedä, minkä kokoinen Samettihortensian puutarha on, mutta ymmärtääkseni ei kovin suuri. Siitä huolimatta hän on onnistuneesti istuttanut puutarhansa pullolleen toinen toistaan kauniimpia ja myös harvinaisia kasveja. Siinä voisi olla harkinnan arvoinen malli.

Rhipsalis cereuscula - Mistelikorallikaktus

 
Kipaisin ostamassa naapurin Pentille synttärikimpun oman kylän kukkakaupasta. Huomasin amppeleissa riippuvat kaktukset, jotka myyjän mukaan ovat mistelikorallikaktuksia. Osassa oli vielä jäänteitä kukinnasta. Tämä kaktus tekee oranssinpinkkejä pieniä kukkia. Viherkasvi jäi kolkuttamaan takaraivoon niin voimakkaasti, että palasin hetken kuluttua hakemaan sellaisen itselleni. Toistaiseksi korallikaktus saa olla muoviruukussaan, jonka sijoitin anopin vuosia sitten antamaan soppakulhoon. Kulhon lasite on voimakkaasti krakeloitunut, eikä se ole ruokapöydässä kovin kaunis. Korallikaktuksen suojaruukuksi se sopii vallan mainiosti.

Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna heitti Koska kukkii -haasteella. Kiitos Minnalle. Otan haasteen ilolla vastaan palaten siihen lähiaikoina.

Helmikuun viimeinen kokonainen viikko pyörähtää käyntiin. Pian siirrymme virallisesti kevään ensimmäiseen kuukauteen, maaliskuuhun. Sitä odotellessa vietetään hiihtolomaa. Luvassa on pakkasta eli ilmeisesti satanut lumikin pysyy maassa tarjoten runsaasti ulkoliikuntamahdollisuuksia.

Valoisia hiihtolomapäiviä kaikille!

Hyvää Ystävänpäivää!

 

Koulimista ja niistämistä

Aronia heräämässä?

 

Sääherra on keikuttanut ilmoja sinne tänne. Enimmäkseen meidän nurkilla on oltu plussan molemmin puolin. Välillä vettä, välillä räntää ja viimeisen vuorokauden aikana myös lunta. Viikolla tuuli niin kovaa, että pelkäsin puiden lähtevän lentoon. Lämpötilat täällä etelässä ovat olleet monta astetta normiajankohdan yläpuolella.  

Heti auringon ilmestyessä näkyviin, alkavat tintit laulaa ja räystäät tippua. Melkein tekisi itsekin mieli laulaa. Niin hyvältä auringonpaiste tuntuu.

Kelloköynnös

Lauantaina ryhdyin vihdoin koulimaan ikkunalaudalla kasvussa olevia taimia. Osan kelloköynnöksistä koulin jo viikko sitten. Nyt koulin kaksi muiden jälkeen itänyttä kelloköynnöstä ja laitoin kaikkien ruukkuihin tukikepit valmiiksi. Parissa kelloköynnöksessä on jo ensimmäiset kärhet tulossa. 

Paprikoita ja chilejä on ilmeisesti taas tulossa yli oman tarpeen. Aina on huomioitava mahdolliset menetykset, joten mieluummin liikaa kuin liian vähän.

Zazua ja California Wonderia koulin 7 kpl, Lompardoa 5 ja pojalta saatuja chilejä 8. Lupasin pojalle viime vuotiseen tapaan paprikoita, tomaattia ja kurkkua. Hän kasvattaa niitä lasitetulla parvekkeella. 

Koulitut taimet jatkavat kasvuaan kellarissa tehokkaan kasvihuonelampun valossa ja lämmössä.Tällä hetkellä siellä on tilaa yllin kyllin. Huhtikuussa alkaa jo yleensä olla ruuhkaa, kun mukaan ovat liittyneet niin tomaatit kuin monet muutkin esikasvatettavat. Huoneessa ei ole minkäänlaista lämmitystä. Mittari näytti +12 ℃ ennen kasvihuonelampun sytyttämistä. Se nostaa lämpötilaa, vaikka ajastimella ohjattuna valaiseekin vain osan vuorokaudesta. Ulkolämpötilojen noustessa myös kellarissa lämpiää. Kokemus on osoittanut, että taimet pärjäävät hyvin vähän viileämmässä ja hitaasti kasvamalla niistä tulee tanakoita. 

Hortensia

Syyssäiden kylmentyessä siirsin joitakin kasveja talvetettavaksi ensin lämmittämättömään autotalliin ja pakkassäiden myötä kellariin. Autotallissa muistin kasveja tarkkailla, mutta kellariin vietyäni unohdin ne tyystin. Ihan säikähdin yhtenä iltana tajutessani, etten ole käynyt kellarin perähuoneessa kertaakaan. Seuraavana päivänä annoin vähän vettä talvetettavilla.

En ole kovin montaa kertaa edes koittanut talvettaa ruukkuhortensioita. Pari sellaista olen kaivanut syksyn tullen maahan. Nousevat monena keväänä, mutta eivät ole koskaan kukkineet. Viime vuonna sain pikkuveljeltä komean ruukkuhortensian, joka on nyt muiden ruukkujen joukossa kellarissa. Yllätyksekseni löysin siinä reipasta eloa, jopa varsista puskevia lehtiä. Muutamasta rungosta leikkasin pienen palan nähdäkseni, ovatko ne ihan kuolleita. Eivät olleet, kyllä niissä henki pihisee. En ole leikannut varsia, koska saamieni tietojen mukaan kukkanuput syntyvät vanhoihin varsiin.

Verililjapuut

Sisääntulon isoissa ruukuissa kasvoi kesällä verililjapuut. Koska painavia ruukkuja ei millään ilveellä siirretä sisätiloihin kasvien talvettamiseksi, kaivoin verililjapuut ylös ja laitoin ne omiin ruukkuihinsa. Autotallijaksolla kastelin niitä harvakseen, mutta kellarissa ne ovat olleet vedettöminä jo yli kaksi kuukautta. Elossa ovat nämäkin.

Crocosmia - Ruostekukka

Lappalainen etelässä -blogin Nilalta saatu ruostekukkapöheikkö on myös kellarissa. Kannoin ne sisälle siinä ruukussa, missä ne kesän viettivät. Ajatus on, että kevään myötä kaivan mukulat ylös jakaakseni ne, sillä ruukku on pullollaan mukuloita. Ihme veijareita nämäkin, sillä kuivien korsien välistä sojottaa lukuisa joukko kalpeita versoja. Siellä ne ovat pilkkopimeässä ilman vesipisaaraakaan päättäneet ryhtyä uuteen kasvuun. Kasvivalon syttymisen myötä kasvu varmaan saa vauhtia, joten jakaminen lienee syytä tehdä lähiaikoina.

Lumitilanne vaihtelee sellaisella vauhdilla, ettei jänisten luomat moottoritiet pysy näkyvissä. Havut saavat olla omenapuun alla vielä pitkään suojaamassa nousevia piippoja talttahampaiden puraisuilta.

Kierrän säännöllisesti pihalla sekä ilman kameraa että kameran kanssa. Kuvauskohteet tuntuvat olevan vähissä, kun ei vaan jaksa kerta toisensa jälkeen ikuistaa samoja lumisia tai vetisiä maisemia. Pienet pakkaset sentään kuvioivat jäätyvästä vedestä somia muotoja. Jänisverkot eivät sinänsä ole kauneimpia pihakoristeita, mutta lumi ja jää tekee parhaansa koristelemisessa.

Ehdin jo lähipiirille mainostaa, kuinka minuun ei ole moneen vuoteen iskenyt minkäänlainen flunssa, ei koronakaan. Ei olisi pitänyt rehennellä moisilla lausunnoilla, sillä niin vain iski räkätauti minuunkin. Ei onneksi kovin pahana, eikä ilmeisesti erityisen pitkänäkään. Se vain ihmetytti, mistä kummasta ihmisen päässä riittää räkää? Vastauskin ihmettelylleni löytyi tästä uutisesta: Yle-uutiset 27.9.2010: "Räkä ei lopu niistämällä".

Paketti nenäliinoja ja rulla talouspaperia on nyt käytetty. Saiko Ukkokulta tartunnan, se jää nähtäväksi. Vielä ei merkkejä näy. Isot ja pienet vaivat sotkevat aina arkipäivän järjestyksen, mikä lisää ärsyyntymistä. Eikä se taas helpota toipumista laisinkaan. Ilokseni pääsen yleensä nopeasti takaisin normirytmiin. Pieniähän nämä meikäläisen flunssavaivat ovat verrattuna Turkin ja Syyrian maanjäristysuhrien tilanteeseen. Luonnonkatastrofien kannalta elämme aika turvallisissa olosuhteissa täällä kotomaassamme.

Keväisten tulppaanien myötä mukavia helmikuun päiviä kaikille!

 

PS.
Pieni Bloggeriin liittyvä asia, jonka huomasin. Olen lisännyt uusia seurattavia blogeja lukuluettelooni, jonka seurauksena saan ongelmitta ilmoitukset kyseisten blogien tuoreista postauksista. Sen sijaan blogini oikean sivubannerin "Seuraamani blogit" -osioon noiden uusien blogien nimet eivät pelkästään lukuluetteloon lisäämällä tule. Ne on käytävä erikseen lisäämässä "Ulkoasut" -osiossa (seuraamani blogit). 

Jossain vaiheessa homma hoitui pelkästään Ulkoasun kautta, mutta bloggerin muutosten myötä tuokin toimenpide on muuttunut. Jokaisella on omanlaisensa mallipohja, eikä kaikilla seurattujen blogien luettelo edes näy lukijoille. Tämäkin asia voi siis olla erilainen riippuen oman blogin mallista ja asetuksista.

Edellisestä johtuen sivubannerini "Seuraamani blogit" -luettelo ei kaiketi ole aivan ajan tasalla. Korjaan asian sopivassa välissä.

 

Kierros lähimetsässä

 
Runeberginpäivän aamulenkkimme suuntautui lähimetsään. Paikka on naapuruston ulkoilijoiden suosima kohde, joten sinne uskaltaa mennä runsaslumiseenkin aikaan. Tutut polut löytyvät tallattuina, eikä tarvitse hangessa kahlata.

Muutamissa paikoissa lunta oli enemmän, pääsääntöisesti kuitenkin vähemmän tai ei ollenkaan. Polku oli askelten alla jäinen, eikä runsas neulasten määrä poistanut liukkautta. Kiittelin itseäni viisaudesta laittaa nastakengät jalkaan. Helpotti kummasti pystyssä pysymistä, eikä joka pikkumäessä tarvinnut kiertää polun ulkopuolella.

Metsä on osin täysin luonnontilassa. Paikoin on vuosien takaisia hakkuuaukioita. Metsässä oli silmiinpistävän paljon kaatuneita puita ja alas pudonneita latvuksia.

Hakkuuaukiot pilkottivat puiden runkojen välistä jo kauas, kun aurinko huursi niihin kasvaneet nuoret lehtipuut hopeisiksi.

Talven runsaat vesisateet näkyivät myös metsässä. Monet kosteat paikat ovat jo kulkijoiden muistissa, mutta silti ei tee mieli pulauttaa saappaitaan hyiseen lammikkoon. Vuosien ajan paikallinen metsäomistaja rakensi ja huolsi pieniä siltoja kosteikkojen yli. Hänen pois muuttonsa jälkeen puurakenteista on enää lahonneet jämät jäljellä.

Pikkuinen lampi on nyt entistä suurempi. Täysin kuiva tämä paikka ei ole pitkinä hellekausinakaan.

Kohmeisen sammaleen vihreys on saanut ylleen hopeista hohdetta.

Puiden juuret seikkailevat polun yli ristiin rastiin.

Kalliokaan ei ole este puun juurille. Mennään yli ja jatketaan elämää pehmeämmässä ympäristössä.

Koivuun on kasvanut melkoinen pahka. Koivuissa pahkat ovat yleisiä, havupuissa sen sijaan harvinaisempia. Pahkaa ei luonnollisestikaan saa ottaa ilman maanomistajan lupaa.

Pahkoiksi kutsutaan puissa esiintyviä epämuodostumia tai sairauksia, joiden arvellaan syntyvän mutaatiosta tai puun pinnan vauriosta. Siinä jokin puun jälsisoluista (pinnassa olevat paksuuskasvua aiheuttavat solut) alkaa jakautua muita nopeammin tuottaen samanlaisia soluja. Tätä tapahtumaa havainnollistaa hyvin esimerkiksi pahkan halkileikkauksessa näkyvät puun syyt. Näin muodostuu ajan saatossa joskus hyvinkin iso pahkura puun rungon kylkeen, oksaan tai juureen.

Puiden pahkoista valmistetaan paljon käyttö- ja koruesineitä, kuten kuksia eli pahkakuppeja ja kulhoja. Suurista raidanjuuripahkoista voidaan valmistaa jopa huonekaluja. Lähde: Wikipedia

Pitkälle lahonneessa kannossa oli useampi kääpä. Kääpä on sieni ja niitä saa ottaa, kunhan ei vahingoita esimerkiksi puuta, jossa kääpä kasvaa. 

Käävät on vanhentunut nimi sieniheimosta Polyporaceae. Ne ovat kantasieniä, jotka kasvavat usein puun rungossa puun loisena tai lahottajana. Elävällä puulla kasvaessaan kääpä vahingoittaa puuta lahottamalla sitä, kuolleella puulla taas elävät yleensä eri lajit. Suomessa esiintyy yli kaksisataa eri kääpälajia. Lähde: Wikipedia

Metsän asukkailla on kehopositiivisuus paikallaan. Saa olla lihava tai laiha, kiero tai suora...

...ja sisimpänsäkin voi paljastaa surutta vaikka ohikulkijoille.

Tällaisista tanakasti maassa seisovien isojen puiden tyvestä tulee väkisinkin mieleen elefantit. "Varpaat" harallaan pysyy hyvin pystyssä. Ainakin siihen saakka, kunnes myrskytuuli osuu korkealla heiluvaan latvukseen kiskoen vanhemmankin puunorsun ylös juuriltaan.

Joku on aloittanut tuulen pudottamien ja metsurin kaatamien puiden oksien keräämisen. Työ on jäänyt kesken ja oksat ovat jo vauhdilla lahoamassa. Ne ovat kuin luukasat Pariisin katakombeissa.

Puiden takana avautuu pelto. Tässä metsän reunassa on useita isompia ja pienempiä kivikasoja, jotka saattavat olla peräisin aikanaan viljelykseen raivatulta pellolta. Miten hienon kiviaidan noista järkäleistä saisikaan.

Raskas lumi on ilmeisesti nämä nuoret koivut painanut kaarelle. Näitä on metsässä enemmänkin. Niitä katsellessa mieleen nousee Eero Saarisen suunnittelema, ruostumattomalla teräksellä päällystetty kaari Gateway Arch St.Louisissa, USAssa. Saarisen suunnitteleman 192 metrin korkuisen ja levyisen kaaren rinnalla kotoiset koivut ovat tietenkin maltillista katsottavaa. Pyöreä muoto pistää kuitenkin silmään muuten niin suorien runkojen keskellä.

Tammi se ei luovu lehdistään ihan helpolla. Muutama tammi oli täynnä kuparinruskeita lehtiä, mutta jäivät kuvaamatta, kun kuvittelin reitin loppusuoralla olevan helpommin lähestyttäviä tammia. Muisti teki tepposet ja siksi on nyt tyydyttävä tähän vähemmän runsaaseen lehtimäärään.

Metsäretken lumisemmat osuudet olivat alkupäässä. Loppumatkalla maa oli pitkälti paljas. Tai jos lunta ja jäätä olikin, niin lähinnä tiukkaan tallattuna juuri polulla. Runsas tunti vierähti mukavasti metsässä kulkiessa. Korppi ei tällä kertaa ilmoittanut olemassa olostaan. Ehkä taas seuraavalla metsäretkellä.