Sukkamaniaa puutarha-ajatusten lomassa - tai päinvastoin

Jouluaaton jälkeen kolmet sukat valmiina ja neljännet aloitettu. Karmeaa tällainen käsityöriippuvuus. Sohvalle ei voi ajatellakaan istahtavansa ilman kudinta. Kädet hamuavat automaattisesti lankaa ja puikkoja ja niin sitä taas mennään hurjaa vauhtia kohti kantapäitä ja kavennuksia. Minulla ei ole vielä harmainta aavistusta, mitä tulen valmiille ja valmistuville sukille tekemään. Luultavasti läheiset ja ystävät tulevat saamaan lahjaksi sukkia ja sukkia ja aina vain sukkia.

Toistaiseksi olen kutonut 7-veljestä langasta, sillä sitä on muutama kerä kotona ja sitä saa tarvittaessa ihan lähikaupasta. Muutamat alkuongelmat on nyt selätetty. Sellaiset, kuten kantalapun reunasta poimittavien silmukoiden aiheuttama venyminen ja neuloksen reikäisyys. Hyvien vinkkien myötä olen nyt oppinut kutomaan uudet silmukat siten, että jälki on siistiä. Löysin myös vinkin, jolla vältän neljän puikon aloituksessa syntyvän pienen kolon. Ensimmäistä ja neljättä puikkoa yhdistäessä siirretään ensimmäinen silmukka neljännelle puikolle ja neljänneltä viimeinen silmukka ensimmäiselle puikolle. Näin silmukat eivät pääse venymään ja aloituksesta tulee siisti. Pienestä on kiinni, mutta kun ei kaikkea tiedä. Kiitos kaikille näistä viisaista neuvoista.

Jostain takaraivosta tulee myös tarve koristaa kaikki sukat jollain mallineuleella. Pitkiin sukkiin keksin pitsineuleen omasta päästäni. Tai pikemminkin kaivoin sen jostain hämärästä muistilokerosta, jonne se aikoinaan enemmän kutoessani on onnistunut painumaan. Punaisten sukkien mallineule on Suvikummun Marjan nappisukkien mallista ja lyhyiden valkoisten sukkien mallin löysin ystäväni minulle kutomista sukista.

Unikon lehtiä

Päivien pimeys ja harmaus on edelleen jatkunut. Jollei sada kaatamalla, sataa tihkua. Aurinko on edelleen harvinainen ilmestys. Viikkoon sitä ilmestystä ei ole tainnut näkyä näillä leveysasteilla laisinkaan. Mittarissa on lämpöasteita vaihdellen kolmesta viiteen plusasteeseen - yötä päivää.

Sormustinkukan ruusukkeita

Muutama päivä sitten kärräsin neljä kottikärryllistä kivituhkaa kasvihuoneen sokkelin ympärille. Se kun jäi syksyllä vähän kesken. Multaakin olisi voinut jonnekin kärrätä,sillä suursäkki on edelleen täysin sula. Usein mullan sulamista saa keväisin odotella pidempäänkin, mutta tuskin se on nyt kertaakaan läpikotaisin jäätynyt. Jouduin tuon sokkeliprojektin ohessa korjaamaan kasvihuoneen sisäänkäynnin kiveystä, sillä kivituhka nosti maanpintaa hieman alkuperäisestä. Hetken silloin mietin, pitäisikö tässä lähteä valamaan uusia rapskulehtilaattoja, kunnes tajusin, että itse raparperinlehdet sentään puuttuvat. Kuvitus talvisista puutarhatöistä puuttuu, sillä pimeyden vuoksi kuvaus siirtyy aina seuraavalle päivälle. Ja se siirtyy ja siirtyy...

Pikkutalviot vihertävät ilman lumenhiventäkään

Ainoa, joka oikeastaan haittaa enemmänkin pihatyöskentelyä, on se nimenomainen ja paljon parjattu pimeys. Valoisa aika on päivästä riippuen todella lyhyt. Pilvisenä päivänä - kuten nyt on enimmäkseen ollutkin - ei oikeastaan valoisaa tule laisinkaan. Toinen on märkyys, sillä meidän alapiha on niin märkä, että saappaiden alla litisee. Kovin paljon siellä ei viitsi ainakaan kottikärryjä työnnellä, sillä maahan jää heti kunnon vako. Harvoin on meidän tontin laidalla olevat ojat olleet niin täynnä vettä, kuin nyt on.

Exotic Gardenilta tuli sähköpostia, jossa kerrottiin siemenluetteloiden postituksen alkaneen. Samaisen luettelon voi lukea myös netissä, mutta taidan odottaa sitä käsinkosketeltavaa luettavaa. Ja niitä muita, joita toivon mukaan alkaa piakkoin laatikkoon tipahtamaan. On kiva katsella muiden blogeista viime kesän kasvikuvia, sillä siten saa hyvin uusia ideoita. On minulla vihkokin, jonne olen merkinnyt ajateltavissa olevia kasveja, mutta kiva kuva auttaa aina hahmottamaan mahdollisia kasvivalintoja. Mielessä siintää aina vain unelma-ajatus puutarhasta, jossa pienet polut kiemurtelevat erilaisten kasvien viidakossa. Tiedän, ettei sellainen toteudu kesässä eikä kahdessakaan, mutta tavoitteita pitää olla. Päämäärä, jota kohti kulkea.

Taisin tuossa joulun aikaan mainostaa, kuinka kätevä muovikuusi on, koska se ei varista neulasia. Tällaiset kuraiset säät saavat kuitenkin kissan tassut keräämään kaikenlaista moskaa, jotka sitten kulkeutuvat sisälle saakka. Juuson ruokakupin edusta olisi ilman jatkuvaa siistimistä kuin lähimetsän neulasmatto. Siihen ne mullat ja neulaset kissan tassuista rapisevat, raksukupin ja Latz-lautasen väliin. Jollei meikäläisen tarvinnut joulupuun neulasia alituiseen lattialta lakaista, takaa kuraiset kissantassut päivittäisen neulasurakan ihan pyytämättä.

Juuson häntä roikkuu kellarinkaiteella...

...kun kissa tähystää, milloin joku tulisi noutamaan sen sisälle.

Ja vaikka tämä lomailu ja löhöily on ihan mukavaa, olen tyytyväinen huomisen jälkeen alkavasta normaaliarjesta. Loppuu joka-aamuinen kelailu, mikä ihmeen viikonpäivä onkaan nyt meneillään.

Tämän postauksen lopuksi toivotan lämpimästi tervetulleiksi Riitta Jylhän, Sagan, Kahden naisen loukussa ja Satun blogini lukijoiksi. Ja sitten taas kutomaan...

Katsaus vuoteen 2013

Vuosi 2013 päättyi meidän nurkilla mahdottomaan paukkeeseen ja räiskeeseen. Väittäisin melkeinpä, ettei moista tulitusta ole tällä kulmalla kuultu kertaakaan aiempina vuosina. Juusolle eilinen ilta oli aikamoista kärsimystä, sillä se ei tiennyt, olisiko turvallisempaa nyhjätä mamman kyljessä vai sängyn alla. Kissaressukka oli kauhuissaan, eikä se uskaltanut sen paremmin kunnolla syödä kuin lähteä ulos tarpeilleenkaan. Niinpä sitten vessareissu tehtiin varhaisaamun pimeydessä ja silloinkin jokaista risausta pelästyen.

Tämä uusi vuosi 2014 on valjennut yhtä harmaana, kuin lukuisat muutkin kuluneina viikkoina. Lämpöä on kolme astetta ja taivaalta sataa pientä tihkua. Ulos olisi tietenkin tehnyt mieli mennä pienelle lenkille, mutta ehtiihän tuonne paremmallakin säällä. Käytänkin sitten hetken tekemällä katsauksen menneeseen vuoteen. 12 yksittäisen kuvan sijasta tein 12 kollaasia asioista, jotka nousevat kuluneesta puutarhavuodesta ehkä parhaiten esiin.

LUMINEN TALVI

Mennyt talvi oli neljäs runsasluminen talvi perättäin täällä etelärannikolla. Muistiinpanojeni mukaan kovia pakkasia ei ollut kovin paljon, mutta lunta sai käydä kolaamassa ihan riittämiin. Meidän talon sisäänkäynnin puolelle osuu tuuli siten, että lunta pakkautuu pihalle runsain määrin. Välillä tuntuu, että paljon enemmän kuin muiden naapureiden pihoille. Luistelemassa en käynyt kertaakaan, mutta pari kertaa sentään hiihtämässä. 

ISON KOIVUN KAATO

Olopihalla seisoneen ison koivun kaatamista on harkittu jo pidempään, mutta viime talvena se lopulta sai mennä. Tiilikaton putsaamiseen on mennyt ihan hirveästi aikaa ja vaivaa ja sittenkin sen sammaloituminen on vain kiihtynyt. Iso koivu loi vahvan varjon katolle ja puusta tuli aivan mahdottomia määriä kaikenlaista roskaa. Rännit ovat jatkuvasti olleet tukossa ja sateella vesi tulee laitojen yli valtoimenaan koivunsiementen tukkiessa väylät. Lisäksi koivuun oli ilmestynyt lukuisia täysin kuolleita isoja oksia. Aikanaan taloa rakentaessamme asiantuntija sanoi, että puu ei tule tykkäämään hautautuessaan hiekkaan, mutta lähes 30 vuotta se jaksoi sinnitellä.

Kaadettaessa koivu romahti suoraan alapihalle ja sen latva kasvimaalle. Voimalla kaatuvan suuren puun oksia porautui pihanurmen multiin saakka ja sinne ne jämähtivät. Viimeisiä oksanrippeitä kaivettiin nurmesta pitkälle kesäkuun puolelle. Pöllit painoivat aivan tajuttoman paljon, mutta kaksin Ukkokullan kanssa saatiin ne kannettua alapihan reunaan, jossa sitten ryhdyimme klapikoneella niitä pilkkomaan. Sahanpuru säilöi lumen ja jään tehokkaasti kukkapenkkeihin ja nurmelle ja naapurien iloksi kävin säännöllisesti purua
haravoimassa jouduttaakseni lumen sulamista ja kevään saapumista. Kovin suuria vahinkoja puu ei millekään kaataessaan tehnyt. Ainoastaan yksi alapihalla kasvava tuija kärsi päälleen romahtaneesta oksasta, mutta hyvin se on korjannut itse vaurioituneita oksiaan.

TALVESTA SUORAAN KESÄÄN

Kevät tuli yhdessä hujauksessa ja aivan ihanan lämpimänä. Oikeastaan kevät taisi jäädä miltei kokonaan välistä ja talvesta siirryttiin suoraan kesään. Toukokuun toisella viikolla mittari huiteli muutaman päivän kahdessakympissä ja luonto suorastaan räjähti vihertämään. Se oli upeaa, mutta kääntöpuolena oli kasvien nopeutunut kukinta. Välillä tuntui, että moista vauhtia kesä on hetkessä ohi ja syksy edessä. Onneksi ei sentään niin tapahtunut, vaikka monet kasvit kukkivatkin reilusti etuajassa.
 

ILOA OMISTA TAIMISTA

Kevät 2013 oli oikeastaan elämäni toinen, jolloin ihan tosissani istutin siemeniä ikkunalaudat täyteen ja huolehdin niistä kuin kalleimmista aarteista. Edellisenä keväänä sain onnistuneesti siemenestä kasvamaan lähinnä perinteiset krassit ja hajuherneet sekä aivan ihanan pelargonian. Tämä toinen kasvatuskokemus olikin kaikinpuolin ensimmäinen todellinen onnistuminen. Tomaatti, pelargonia, maurinmalva, pioniunikko, isosamettikukka. Siemenestä kukkivaksi kukaksi - huikeaa! Ei se kuulkaa niin yksinkertaista ja helppoa ole. Taimia pitää vaalia huolellisesti ennen ensimmäistenkään sirkkalehtien ilmestymistä. Paljon hyviä neuvoja ja ideoita sain muilta bloginkirjoittajilta. Jännityksellä odotan tulevaa kevättä. Toisilla on selvästi viherpeukalo ja multasormi, ilmeisesti täysin syntymälahjana. Luulenpa, ettei minulla näitä ole, mutta joskus ihminen saa näkyvää aikaan seuraamalla ohjeita ja jaksamalla sinnikkäästi yrittää. 

RAPARPERINLEHTILAATTOJA

Raparperinlehdistä olen toki jo parina kesänä tehnyt linnunjuoma-altaita ja pari laattaakin, mutta viime kesänä innostuin tosissani. Se on helppoa ja kivaa ja siten saa mukavia yksityiskohtia omaan puutarhaan. Unelmissani näen itse tehdyistä laatoista sommiteltuja polkuja puutarhassani.

Pitkään olen myös haaveillut kasvihuoneesta. Hienoimmat lasiset ovat hyvin kalliita, eikä sellaiseen minulla ole ilman lottovoittoa mitään mahdollisuutta, mutta loppukesästä sain sen verran kerättyä rahaa, että ostin 5,4 neliön kennolevykasvarin. Ukkokullan kärsivällisellä panostuksella se nousi alapihalle vielä ennen syksyä ja odottaa nyt valmiina kevättä ja kesää. Vielä emme ole päättäneet, mitä sinne laitetaan, mutta eiköhän suunnitelmat selkene, kunhan uusia siemenluetteloita ilmestyy.

PUUTARHAVIERAITA

 Pihassa ja puutarhassa kuluu paljon aikaa kaikenlaisten luonnonilmiöiden seurantaan. Ympärillä pörrää monenlaista lentävää ja mönkivää, joiden nimet pyritään selvittämään. Siinä on apuna erilaiset luonto-oppaat ja tietenkin myös netti. Puutarhaa rakentaessa eräänä ohjenuorana on myös taata sopiva elinympäristö erilaisille hyötyeläimille ja silmäniloille. 

Kuluneena kesänä omenasato puutarhassamme jäi olemattomaksi. Eipä hedelmäpuut paljon kukkineetkaan. Lieneekö omput pitäneet välivuoden, sillä edellisen kesän sato oli kyllä mahtava. Kriikunoita sen sijaan tuli hyvin runsaasti ja ne popsittiin sellaisenaan.

Vuosikausia talon sisänurkassa kasvanut villiviini taisi tykätä lämpimästä kesästä, koska se oli päättänyt levittäytyi terassin alle. Uusia versonkärkiä tunki milloin mistäkin välistä ja ne kiskoin pois. Vain pari uutta versoa talon seinustalla sallin jatkaa kasvamistaan.

Juhannuksena vesialtaaseemme ilmaantui rantakäärme vierailulle. Sinne se tuli ilmeisesti sammakon perässä ja kenties myös vilvoittelemaan lämpimänä kesäpäivänä. Rantakäärme on vaaraton, mutta en minä niin kovin innostunut sen ilmaantumisesta ollut. Etenkin, kun ilmeisesti samainen käärme näytti majoittuneen pihallemme pidemmäksi aikaa ja kerran Ukkokulta kantoi sen metsikköön törmättyään käärmeeseen kellarin portaissa.

KOTILOTAISTELUA

Kotiloita on muutaman viime kesän kuluessa ilmaantunut vähän turhankin runsaasti. Edellisenä kesänä sentään jaksoin niitä kuuliaisesti kerätä purkkiin ja hukuttaa etikkaveteen. Viime kesänä kotiloihin törmäsi jatkuvasti ja ihan kaikkialla. Vaikka itse kukin hyvin tietää, että kotiloiden vastainen sota vaatii uupumatonta työtä ja elukoiden hävittämistä, kyllästytti aika ajoin niin paljon, että purkkiin hukuttamisen sijasta tyydyin nakkaamaan kotiloita ilman läpi milloin mihinkin suuntaan.

IKIOMAT TOMAATIT

Sisällä siemenestä kasvatetut Tigarella-tomaatin taimet pääsivät lämpimien säiden myötä talon seinustalle kasvamaan ja kypsymään. Kyllä ne kasvoivatkin ja joivat hillittömät määrät vettä. Vihdoin loppukesästä tomaatteihin alkoi tulla myös väriä ja öiden viiletessä kävin iltaisin peittelemässä tomaattini harsoilla. Oli kyllä todella juhlallista käydä pihapöydän ääressä syötäessä napsimassa jälkiruoaksi itse kasvatettu tomaatti, joka maistui niin taivaalliselta.

IHANA KESÄ

Kesä oli varsin lämmin ja sateet osuivat sopivasti sellaisiin aikoihin, etteivät ne juurikaan haitanneet pihaelämää. Tuskin koskaan olemme viettäneet niin paljon aikaa pihalla, kuin kuluneena kesänä. Söimme aamiaisesta lähtien lähes kaikki ateriat pihapöydän ääressä. Pihalla tuli istuttua, suunniteltua, kärrättyä, kaivettua, istutettua ja ihan vain kuljeksittua nyppimässä ja haistelemassa.

RUUSUISIA UNELMIA

Ruusuista olen aina pitänyt ja muutamia kasvaa pihassanikin. Jokunen kesä sitten innostuin pensasruusuista ja parin kesän ajan olen systemaattisesti lähtenyt kasvattamaan niiden valikoimaa. Ihan puutarhani alusta lähtien siellä on asustanut Juhannusruusu, Punalehtiruusu, Metsäruusu ja Hansaruusu sekä seinustalla köynnösruusu Pohjantähti. Kesän aikana sain hankittua Ritausman, Valamonruusun, Kirjoapteekkarinruusun ja Neilikkaruusun aiemmin hankittujen Suviruusun, Sammalruusun ja Tornionlaaksonruusun lisäksi. On helppo istuttaa yksi tai kaksi ruusupensasta, mutta jos aikoo ryhtyä harrastamaan niitä suuremmassa määrin, pitää istutuspaikat miettiä entistäkin tarkemmin saadakseen kaikki mahtumaan järkevästi. Niinpä kesän aikana kaivuuhommia oli enemmän kuin hankittuja ruusuja kappaleittain, sillä pensaita piti järjestellä uusiin paikkoihin.

SYKSYN RUSKAA

Kesä tuntui pitkältä, lämpimältä ja kerta kaikkiaan ihanalta. Hienoakin kesää seuraa aina syksy, mikä ei ole mielestäni niitä parhaita vuodenaikoja. Eläisin vaikka ainaista kesää, jos se minusta riippuisi. Ruska oli harvinaisen upea, mutta meidän pihassa on aivan liian vähän ruskakasveja. Aronia ja vaahterat sentään loistivat ja toivat kauniita sävyjä harmaaseen syksyyn. Sainpa tähän kollaasiin ympättyä myös tuon pitkään kukkineen Jalohortensiani, jota jaksan edelleen muistella lämmöllä ja toivoa, että se selviäisi tästä omituisen lämpimästä talvesta tulevaan kesään. Pitkän ja leudon syksyn ansiosta sain kaikki kesätavarat ajoissa kellariin ja haravoituakin tuli moneen kertaan.

LEUTO ALKUTALVI

Talvea ei oikeastaan ole tullut vieläkään, vaikka nyt siis elämme vuoden 2014 ensimmäistä päivää. Marraskuussa oli muutama pakkasaamu, joka kirjoi monien kasvien lehdet pitsimäisiksi. Joulukuun alussa oli muutama pikkupakkanen ja pari lumisadetta. Yhden kerran kävin työntämässä yöllä satanutta lunta pois etupihalta, jotta se ei jäätyisi vaikeasti kuljettavaksi tantereeksi pihamaan pintaan. Turhaan kolasin, sillä vesisateet ja plussan puolella keikkunut lämpötila ovat huolehtineet lumen katoamisesti harvinaisen tehokkaasti, eikä talon seinustalla nököttävillä lumityövälineillä ole ollut työtä. Sinänsä minua ei lumeton talvi haittaa, kunhan vain kasvit jotenkin selviäisivät elossa. Aivan varmasti tällaisella leudolla talvella on luontoon vaikutuksensa, mutta millaiset, se nähdään vasta myöhemmin. Kuluneen alkutalven aikana olemme nähneet lukuisia myrskytuulipäiviä, joista päällimmäisenä ovat Eino ja Seija. Meiltä ei onneksi puita kaatunut, eikä muutakaan vahinkoa syntynyt. Piha on kyllä ollut myräköiden jälkeen täynnä kaikenlaista puunroskaa, käpyjä ja risuja, mutta mikäs niitä on ollut siivotessa, kun kaikkialle on päässyt haravan ja kottikärryjen kanssa.

PS. Netti teki temppujaan tätä postausta kirjoittaessa, joten säädöt ovat osittain pielessä, fontit mitä sattuvat ja rivivälit samoin. Kyllästyin tykkänään tappelemaan asetusten kanssa ja tässä lopputulos.

 

Hyvää Uutta Vuotta 2014!

Uure vuore ohjei:

Ot käpy pois kenkäst.
Kaar vesi pois saappaast.
Nost ämpär silmiltäs.
Jua kuppis tyhjäks.
Ol ilone, ol valone, ol pulune.
Älä lait kät sirkkeli.
Älä purot kirvest kintuil.
Älä unohr kotti avaimi.
Älä karot annetui syrämei.

- Heli Laaksonen -

 

Lämmin kiitos kaikille mukaville blogikavereille 

virkistävistä postauksista, 

upeista kuvista ja innostavista ideoista sekä kannustavista kommenteista. 

 

Me katselemme Juuson ja Ukkokullan kanssa 

jo tulevaan kesään 

ja toivotamme kaikille 

Hyvää Uutta Vuotta 2014!

 

Sukkia, kukkia ja kynttilöitä

Eilen keräsin likimain kaikki joulukoristeet pois. Joulusta on yhä muistuttamassa kynttilät, kukat ja joulunpunaiset tekstiilit. Niin ja joulukuusi. Meillä on tekokuusi, jolla taitaa olla ikää yli kymmenen vuotta, ellei enemmänkin. Muistan, kuinka vuosia sitten kyllästyin alituiseen neulasten siivoamiseen. Hyvänä vuotena kuusi kesti mallikkaasti varistamatta, mutta sitten oli niitä jouluja, jolloin neulasia satoi alituisesti ja lapset levittivät niitä jaloissaan kulkiessaan kuusen luona ja sen ohi. Hyvällä tuurilla onnistuimme saamaan tasaisen ja tuuheaoksaisen joulukuusen, mutta useimmiten ne tuppasivat olemaan varsinaisia rankoja, joita ei hyvällä tahdollakaan jaksanut montaa päivää katsella. 

Pitkään väitin, ettei meidän kotiin koskaan tule muovikuusta, mutta ihminen on erittäin taitava pyörtämään päätöksiään. Erään tuttavaperheen kodissa näin varmasti elämäni kauneimman joulukuusen ja se oli tekokuusi. No, yhtä kaunista en meille löytänyt, mutta tekokuusi tuli ja jäi vakituiseksi jouluvieraaksemme. Joskus kuusta ei ole tuotu laisinkaan sisälle vaan se on viettänyt joulunsa pihalla. Onpa se ollut jonkun joulun paketissa kellarissa, mutta nyt se siis on edelleen tuossa takkahuoneessa valaisemassa kynttilöineen pimeyttä. Tuskin enää pitkään, mutta tänään en jaksanut alkaa sitä riisumaan ja paketoimaan.

Joulunpunaisia tekstiilejä on lähinnä keittiössä, verhoina ja tabletteina. Muuten valkoiseen keittiöön punainen sopii hyvin, ja tässä päivä toisensa jälkeen jatkuvassa pimeydessä raikas väri piristää mukavasti. Tiedän, että "nyt-se-lähtee" -tunne tulee yhtäkkiä ja silloin verhot vaihtuvat oitis. Asiaa ei siis tarvitse sen kummemmin pohtia ja miettiä. Kunhan vain tyytyy jatkamaan elämää, kunnes verhojen on aika mennä.

Siivoaminen on ikuisuusasia, johon törmää säännöllisin väliajoin, halusi tai ei. Sitä ajattelee, että vastahan tässä tehtiin joulusiivous, mutta kun leivänmuruset alkavat rahista varpaiden alla, huomaa viikon kuluneen ja edessä olevan jälleen aika kaivaa imuri kaapista. Päätin aamulla tehdä vain pikasiivouksen, joka sisältää lähinnä huushollin imuroinnin ja pesutilojen lattialaattojen pyyhinnän. Koitin pitää kiirettä, sillä mieli teki lähteä ulkoilemaan. Turhaan kiirehdin, lyhyen aamutauon jälkeen sade alkoi uudelleen, eikä lenkille tee mieli mennä itseään kastelemaan.

Kaivoin ompelukoneen esiin ja ryhdyin purkamaan korjattavien vaatteiden pinoa. Mikä siinä on, ettei tuo korjausompelu ole laisinkaan niin mukavaa, kuin esimerkiksi jonkin ihan uuden kankaan työstäminen. Ratkenneiden saumojen ja irronneiden ripustuslenkkien korjaamiseen tarvitaan aina aimo annos päättäväisyyttä ja reipasta mieltä, vaikka itse urakkaan ei paljon aikaa menekään. Nyt on taas saumat surrattu umpeen ja lenkit ehyinä niin kylpytakissa kuin pyyhkeissäkin.

Ystävän minulle joululahjaksi kutomat villasukat ja kauluri

Ennen joulua tuli tehtyä sen verran tiiviisti ristipistotöitä joulukorttiaskartelua varten, ettei aidakangas ja moulinelangat nyt oikein innosta. Mutta käsillä pitää olla jotain tekemistä, jotain mukavaa ja mielellään myös hyödyllistä. Ympärillä kaikki tuntuvat kutovan sukkia, ja niinpä päätin minäkin kaivaa puikot esiin. 70-80 -luvuilla kudoin paljonkin, mutta sitten tuli vaateompelu ja kaikenlaiset muut puuhat. Villalangat tai puikot eivät inspiroineet ja lahjoitin läjän nyt tarpeellisia neulelehtiäkin kokonaan pois. Vuosi sitten näin kauppaketjun lehdessä kauniit raitasukat ja sellaiset kudoin, mutta silloin en saanut minkäänlaista tartuntaa. 

Tällaiset sukat sain jo valmiiksi ja meneillään on punainen sukkapari

Aatonaattona kaivoin laatikosta puikot ja isoäidinneliöitä varten hankkimani kerän 7veljestä-lankaa. Kutominen sinänsä ei ole vaikeaa, kun sen kerran oppii. Kantapään tekeminen ei kuitenkaan ollut minun takaraivooni iskostunut ja sen kanssa jouduin taistelemaan hetken, purkamaankin kertaalleen, ennen kuin homma sujui. Myös käsiala on epätasaista ja poukkoilevaa, mutta ehkä se siitä suttaantuu, kun kokemus lisääntyy. Suuri ongelma minulle on yhä kantalapun reunasta poimittavien silmukoiden "leviäminen" ja lopputuloksen reikäisyys. Siihen kaipaisin hyviä vinkkejä teiltä, jotka olette vihkiytyneet sukankutomisen saloihin.

Toisen ystäväni lahjapaketista löytyi hänen virkkaamansa tossut ja palmikkokuvioinen kynttilä.

Eilen piti kipaista naapurikylään hankkimaan lisää lankaa. Valikoima oli kyllä armottoman surkea kaikissa kolmessa kaupassa, joissa kävin materiaalia etsimässä. Mukaan ostosmatkalla lähti kaksi kerää punaista ja yksi kerä luonnonvalkoista 7veljestä-lankaa. Ensimmäinen punainen sukka on viittä vaille valmis ja kohta pureudun sen loppuun saattamiseen. Punaisiin sukkiin kokeilen Suvikummun Marjan nappisukkien neulemallia. Se ei olekaan niin vaikeaa, kuin miltä ensilukemalta tuntui, mutta ehkä minun tottumattomiin käsiini melko hidasta kuitenkin.

Kutominen on siinä mielessä ristipistotöitä mukavampi käsityömuoto, että sitä voi tehdä myös telkkua katsellessa. Rutiini syntyy nopeasti ja usein pelkkä vilkaisu työhön riittää varmistamaan sen, että oikealla tiellä ollaan. Ristipistoissa katse on pidettävä työssä kaiken aikaa ja mallin vaikeustasosta riippuen myös värejä ja ruudukkoa on syytä seurata huolellisesti.

Viime aikojen kokemusta minulla on oikeastaan vain Novitan 7veljestä ja Nalle-langasta. Teillä muilla on varmasti kokemusta myös muista hyvistä langoista. Siis sellaisista, jotka käyvät hyvin sukankutomiseen niin laatunsa kuin kudottavuutensakin puolesta. Vinkkejä olisi mukava saada. Myös kivat neulemallit ovat tervetulleita, vaikka löytyyhän niitä netistäkin. Varmasti kaikki myös ymmärtävät, että kutoa-sanaa käyttäessäni tarkoitan puikoilla neulomista. Tiedän, että kutomisella tarkoitetaan kangaspuilla työskentelemistä, mutta kutominen on vakiintunut sana myös puikko-lanka -hommissa.

Takkahuoneen tekokuusen lisäksi myös eteisen minikuusi saa peilata itseään vielä muutaman päivän suuresta seinäpeilistä. Siinä kuusi minikynttilöineen tuo mukavaa valoa muuten pimeään paikkaan. Ajastimella toimiessaan kuusenvalot ovat myös vaivattomat ja hoitavat syttymisensä ja sammumisensa omatoimisesti. Valoisempia aikoja odotellessa sytytellään siis kynttilöitä, sähköisia ja niitä ihkaoikeita tuomaan iloa ja valoa elämäämme.

Tapaninpäivää viettäen

Joulun juhliminen siirtyy vähitellen eilispäivien muistojen ketjuun ja väki valmistautuu ottamaan vastaan uutta vuotta. Aattoa vietettiin kotona kolmen sukupolven läsnäollessa. Tietenkin syötiin ja jaettiin muutama lahja. Istuttiin ja juteltiin ja naposteltiin suklaata. Juuso halusi olla siellä, missä muukin talon väki. Ruokailun ajan se torkkui matolla jääkaapin edessä saatuaan maistiaisiksi muutaman palan kalkkunaa. Väen siirryttyä olohuoneen puolelle, myös kissa tuli kiehnäämään jalkoihimme ja päätti lopulta ryhtyä nukkumaan pää Mamman lankakerällä. Mitä nyt vähän kurkisti luomiensa alta Mammaa, joka makasi kameransa kanssa mahallaan lattialla tähtäilemässä.

Joulupukkikin piipahti käytyään ensin jakamassa lahjat naapurissa. Kurkisti samalla reissulla myös meidän ovesta sisään, olisiko kilttejä lapsia läsnä. Olihan niitä ja jokainen sai pienen paketin. Kuka suklaata, kuka vihreitä kuulia, kalenterin tai jotain muuta pientä. Kerrankin itse kukin oli muistanut säilyttää malttinsa ja sopimuksen mukaan välttänyt lahjatulvan.

Huomaatte ehkä, että joulupukilla on kädessään suljettu sateenvarjo. Aattoillan satoi täällä pääkaupunkiseudulla ihan kunnolla, eikä puhettakaan, että Petteri Punakuono olisi voinut vetää lahjarekeään lasten luokse. Taisi olla pyörät alla, mutta sitä emme illan pimeydessä kyenneet  näkemään.

Joulunaluksen lämmin ja sateinen sää näyttää jatkuvan edelleen. Harmi, että päivien pitenemisestä huolimatta on kaiken aikaa niin harmaata, ellei peräti pimeää, ettei ulkona juurikaan viitsi kameran kanssa kulkea. Kinkun sulattaminen on jäänyt, sillä pikkaisen täytyy olla päästänsä vialla, jos viitsii mennä itsensä ihan ehdoin tahdoin sateessa kastelemaan.

Lahjoista tuli mieleeni ystävältäni saamani paketti. Olen aina ihaillut hänen kekseliäisyyttään ja jälleen kerran paketin sisältö oli oivallinen.

Siellä oli nimittäin kaikenlaista mukavaa askartelua varten. Erinomainen lahjaidea tällaiselle väkertelijälle. Olin kovasti iloinen ja otettu.

Vaikka joulunaika virallisesti jatkuu ainakin loppiaiseen tai peräti Nuuttiin eli tammikuun 13. päivään, meillä tuskin niin pitkään joulukoristeet esillä ovat. Nyt kuitenkin jatkamme Tapaninpäivää lötköttämällä ja laiskottelemalla, sillä kaikki sukulaiset ja kylänmiehet on huomioitu. Kenties jonnekin koloon vielä palanen suklaatakin mahtuu.

Rauhallista Joulua kaikille!

Isäntä kuusen nyt tupaan nakkaa,
emäntä rosollia pieneksi hakkaa.
Katseli kuusta ja aatteli tovin:
"Oksaton raasku kuuses on kovin."

Kengistä lunta kun tupaan suli,
suutahti isäntä - silmissä tuli !
Lakkia päähänsä porstoossa nakkaa
- Emäntä vaan tuvassa rosollia hakkaa.

Emäntä mietti: "No, johan on kumma,
pienestä suutahti isäntä tumma."
Yltyi vaan raivoksi huono tuuli,
autotallista äyskinnän kuuli.

Onkohan auton renkaat puhki,
isäntä äreissään hommia huhki.
Miettien seuraansa kaipaaville:
"Lähdenkö pukiksi naapurille?"

Illalla nostaa oven hakaa.
Isäntä tupaan - Jo emäntä makaa
pyytäen lauteelle vasemmalle
isäntää viereensä vällyjen alle.

Lapset jo sängyssä näkee unta,
pihaan on satanut paljon lunta.
Isännän mielen kiukku jo suli,
pirttiin lämpöiseen Joulu tuli!

 

 

Rauhallista Joulua kaikille!

Toivottavat:

Between, Juuso ja Ukkokulta

 

 

Tunnustus ja aikaansaamattomuutta

 

Tällaisena kiireisenä ja vähän pimeänä joulunaluspäivänä nuutunutta ja aikaansaamatonta oloa piristää kummasti tällainen kaunis Pioni-tunnustus, jonka sain Pinuskilta Villa Victoria -blogista. Jos ette vielä tunne Pinuskin blogia, niin suosittelen, koska hän kirjoittaa juuri monia kiinnostavista aiheista, kuten puutarhasta, käsitöistä, leipomisesta, kokkaamisesta, valokuvaamisesta ja KISSOISTA. Pinuskilla on kaksi maatiaiskissaa eli Vili ja Venla.

Ajattelin puolestani laittaa tämän tunnustuksen kolmelle blogille, jotka olen hiljattain löytänyt

Auring*n ihanat -blogiin Inkalle

hyviä kuvia ja ihania neuleita

Kahden naisen loukussa -blogiin Helenalle ja Blackie The Catille

mainio kissablogi

Niittykulma -blogiin Sagalle

kaunista sisällä ja puutarhassa

Sainpa sentään raahattua joulukuusen sisälle; nimittäin keittiön työpöydällä sijaitsevaan minipuutarhaan. Siellä sitä rehottaa ikuinen kesä ja kissakin antaa tinttien sirkuttaa rauhassa niitä laisinkaan jahtaamatta. Ehkä pitäisi antaa rikkumattoman rauhan jatkua ja nakata tuo välkkyvä (otin tosin patterin pois) kuusi takaisin kellariin. Olkoon kuitenkin. Olenpahan todistetusti tehnyt ainakin jotakin aivan oven takana kärkkyvän joulun hyväksi.

Ei mitään paniikkia, ystävät hyvät. Joulu tulee ja menee, tekee sitten mitä hyvänsä. Voi sitä kiireessäkin pysähtyä miettimään, mitä varten oikein hosuu ja juoksee pää kolmantena jalkana. Ja sitten taas jatkaa hosumista tai sitten ei.

Mukavia joulunaluspäiviä kaikille!

Joulumarkkinoilla ja Juuson kanssa sohvalla

Yritin kuvata keittiön ikkunan läpi tätä hassua oravaa, joka keikkui siemenmökissä milloin pää alaspäin jaloillaan kiinni pitäen, milloin katon harjalla istua napottaen. Tämän parempa kuvaa en saanut napattua, kun ei ole kunnon zoomiakaan. Oravat ovat omalla tavallaan kyllä hauskoja hännäkkäitä, sympaattisia ja yllättävän kesyjäkin, kunhan Juuso ei ole lähistöllä.

Oravan lisäksi ruokintapaikalla on näkynyt harakka, närhiä, kolme mustarastasta, talitinttejä, sinitiaisia, varpusia, punatulkkuja, tikka ja hömötiaisia. Päivän valoisa aika on sen verran lyhyt, ettei kovin usein tule juuri sopivaan aikaan keittiön pöydän ääressä istuttua. Eiköhän nämä lintutiiraushetket päivien taas pidentyessä lisäänny.

Eilen kävin ystäväni kanssa kiertämässä Lohjan Menneen ajan joulumarkkinoilla. Kerrankin oli sellainen sää, ettei näiden markkinoiden aikaan taivaalta satanut minkäänlaista tuotteiden katselua haittaavaa ainesta. Kylmä sen sijaan kyllä oli. Muutama aste pakkasta tuntui varpaissa ja sormissa, vaikkei minun tarvinnut myyjien tavoin istua tuntitolkulla pienessä kojussa.

Väkeä oli tietenkin mahdottomat määrät ja niinpä kuvaaminen tuotti jälleen hankaluuksia, jollei halunnut saada otokseen mukaan vieraita päitä ja sormia sinne tänne. Myös pienoinen myyjäisväsymys iski jo kohta toisen kojurivin jälkeen, sillä tarjolla oli tietenkin villasukkia, huovutustöitä, leivonnaisia ja monenmoisia joulukoristeita sekä koruja. Ihan kivoja ja monilla erittäin taidokkaita töitä, mutta eipä yksi ihminen jaksa määräänsä enempää edes katsella. 

Sen verran täytyy kyllä kehuja antaa näille vuosi toisensa jälkeen toistuville Lohjan joulumarkkinoille verrattuna esimerkiksi Helsingin Senaatintorin Tuomaanmarkkinoihin. Koska kyseessä on nimenomaan vanhanajan markkinat, on kojujen ja myyjien ulkonäköön panostettu. Useimmat kauppiaat pukeutuvat ajan hengen mukaisiin asuihin ja myös järjestäjillä ja muulla henkilökunnalla on pitkiä kaapuja, huiveja ja hassuja hattuja. Taustalla kaikuu elävien esiintyjien joululaulut, seppien taontaesitysten vasarankalke ja ilmassa tuoksuu loimulohi sekä elävä tuli. Minusta tunnelma Lohjalla on aina onnistunut, kävijän on helppo solahtaa ajassa pari sataa vuotta taaksepäin kulkiessaan keskiaikaisen kivikirkon viereen rakennettujen kojujen välissä.

Huovutustöissä taiteilija pääsee parhaassa tapauksessa valloilleen. Näilläkin tontuilla tai mitä lie menninkäisiä olivat, oli hauskat ilmeet. Tuo ylempi harmaapukuinen, enemmänkin haltija kuin tonttu, näyttää unelmoivan jonnekin kaukaisuuteen. Ehkä pois meluisilta markkinoilta. Omaan rauhaan. Eniten taisin kuitenkin pitää erään nuoren miehen huovuttamista linnuista. Ne olivat todella elävän näköisiä ja tunnistettavia. Hän oli asettanut aina kaksi lintua pieneen puunrunkoon tai muuhun asetelmaan. Sellaisen huovutustaidon ottaisin mielelläni minäkin. Harmi, etten ihmispaljouden lomasta saanut nuorukaisesta ja hänen linnuistaan onnistunutta kuvaa. 

Eipä tullut mitään näiltä markkinoilta ostettua. Kaikkea saa katsella ja halutakin, mutta mitään ei välttämättä ole pakko ostaa. Ei, vaikka kuinka kauniilta näyttäisivät ja mieli tekisi. Yritän ylipäätään opetella hillitsemään ostohalujani, koska jälkeenpäin tulee monesti koettua varsinaista ostokrapulaa. Harmittaa, että tuli langettua, vaikka ei olisi ko. tavaraa tarvinnutkaan. Pelkkä kauniin esineen omistaminen ei aina ole tarpeen ja olen huomannut, että myöhemmin saattaa tuntea hyvää mieltä siitä, että on kyennyt kieltäytymään. Lahjat on nyt hankittu ja kamaa ympärillä muutenkin ihan riittävästi.

Juusolla oli taas eilen oikein iso hellyysvaje. Ensin se kyhnötti aivan kyljessä kiinni, jotta varmasti ylettyisin sitä rapsuttamaan ja paljon. Sitten se levittäytyi sohvalle nukkumaan siten, että minun täytyi jatkuvasti miettiä, mihin jalkani ojennan. Toinen silmäluomi nousi ja sieltä tuli heti käskevä katse kiskoa varpaat pois hänen ylhäisyytensä viiksikarvoista, jos vain yritinkin saada jalkani mahtumaan samalle sohvalle itseni ja karvaisen kaverini kanssa. Niin sitä sitten vietettiin lauantai-iltaa ja katseltiin yhteistuumin Nuorta Morsea. Tai minä katselin Ukkokullan kanssa telkkua ja Juuso uniaan.

Viime yönä satoi jälleen hento lumikerros edellisen, jo sulaneen tilalle. Nyt alla on jäätynyt pinta ja päällä ohuesti lunta, mikä tuo kävelemiseen oman jännitysmomenttinsa. Luvassa on jälleen leutoja säitä ja plusasteita, joten saattaa hyvinkin parin päivän sisällä olla niitä menneen talven lumia -päiviä. On mitä on. Säälle ei voi mitään ja kohtahan on kuitenkin joulu. Tavan mukaan se tulee yhtä nopeasti kuin ennenkin ja menee myös ohi yhtä nopeasti kuin jokainen vuosi tähänkin saakka. Ei siis huolta minkäänlaista. Kevättä kohti mennään ja takuuvarmaa tahtia. 
 

Hiukan vielä pimeyttä - mutta kohta taas valkenee

Tällaisena pimeänä päivänä voi kirjoittaa pimeistä asioista. Kuva on viime viikolta, jolloin kävimme reippailemassa kylässämme olevien järvien välisellä kannaksella. Samaisella kannaksella kulkee myös Helsinki-Turku -moottoritie eli siis tuon yläkuvan koivikon takana. Nämä koivut ovat läpi vuoden yhtä surullisen näköisiä. Seisovat kosteikossa jalat märkinä ja useimmat jo täysin lehdettöminä. Joihinkin koivuihin tulee muutamia lehtiä keväisin, mutta suurin osa kesäajan viherryksestä syntyy lähinnä pensaikosta. Runsaiden sateiden jälkeen vettä tuolla alueella on runsaasti, kuten nyt, mutta kuivaa siellä ei taida olla milloinkaan. Joka kerran ohi kulkiessani ja pystyyn kuolleita ja kuolevia koivuja katsellessani mietin, mikä saa ne kärsimään. Tuleeko moottoritieltä jotain puita tuhoavaa ainesta vai onko moottoritien rakentaminen muuttanut koivikkoalueen maaperää?

Alueella kasvaa myös kanukkaa, mm. korallikanukkaa. Esiintyykö sitä Suomessa luonnonvaraisena vai onko se jossain vaiheessa karannut läheisten talojen pihamaalta? 

Moottoritien kupeessa on muutamia asuintaloja. Osa vanhoja, rakennettu kenties aikoinaan kesämökkikäyttöön, mutta otettu myöhemmin ympärivuotiseen asumiseen. Erään talon pihassa kasvavat kuuset on leikattu pehmeän muotoisiksi. Hiukan ovat alaosastaan harvoja, mutta yllättävän hyvin ne ovat kestäneet leikkauksen, on siitä jo muutama vuosi, kun huomasin ne leikatuiksi.

Kuten Saaripalstan Sailakin omassa blogissaan totesi, tätä pimeyttä kestää enää pari viikkoa ja sitten ryhdytään reippaasti etenemään kohti kevättä. Täällä etelässä onkin ollut todella harmaata, vetistä räntää tai silkkaa vettä on satanut. Viime viikonvaihteessa satanut kevyt lumipeite ja parin päivän pikkupakkanen on sanan varsinaisessa merkityksessä menneen talven lumia. Jonkinlainen loskakerros pihallamme edelleen lilluu, maaperä on ilmeisesti sen verran jo kohmeessa, ettei vesi ihan heti imeydy vaan pysyy maan pinnalla milloin tahansa valmiina jäätymään liukkaaksi pääkallokelipihaksi.

Juuso ei viihdy laisinkaan pihalla. Kunhan käy pikaisesti tarpeillaan ja haluaa heti takaisin sisälle köllöttelemään. Iltaisin sillä on taas ollut hellyyspuuskia ja se tulee ihan oma-aloitteisesti syliini vartiksi puoleksi tunniksi rapsutettavaksi.

Innostuin vaihteeksi virkkaamaan isoäidinneliöitä, mikä ei sinänsä ole kovin hyvä juttu. Jostain syystä hartiani eivät laisinkaan tykkää virkkuukoukkuhommista ja koko ajan tuntuu, että olisin kypsä kunnon hierontaan. Juuso sen sijaa tykkää todella paljon tuosta 7veljestä lanka-kerästä ja valmiista neliöistä. Tarvikekori on sille aivan liian pieni, mutta sinne se vain itsensä tunkee pörhistelemään käsitöitäni ja pelmuttamaan tuota lankakerää. Lopuksi se asettuu matolle vahtimaan, ettei kerä vain katoa huomaamatta minnekään.

Joulu on jo aivan oven takana, mutta minä en kyllä ole vielä ihan valmis sitä vastaanottamaan. Olen tehnyt kaikenlaista muuta, kuin valmistellut joulua. Ajatellut, että ehtiihän sitä. Jouluvaloja olen laittanut niin sisälle kuin uloskin - tai siis sisustusvaloja pimeyttä tuhoamaan. Martat neuvoivat radiossa välttämättään turhaa hössötystä ja turhan siivoamisen aiheuttamaa stressiä. "Jos et aio viettää jouluasi kaapissa, ei komeropita tarvitse juuri jouluksi siivota", oli minusta aika vinkeä ja varteenotettava neuvo. En aio viettää jouluani kaapissa. Älkää tekään!