Helteiset päivät Berliinissä: 2. päivä

Kauppakeskus Marzahnin Sbahn-aeman kupeessa

2. päivä:

Gärten der Welt - Alexanderplatz (Loxx) - Brandenburger Tor - Holocaust-muistomerkki - KaDeWe

Toinen päivä Berliinissä nousi aurinkoisena ja heti aamiaisen jälkeen suunnistin S7-junalla kohti Marzahnin asemaa ja sieltä 195-bussilla Gärten der Welt -puutarhaan (Eisenacher Str. 99). Gärten der Welt on laaja puistoalue, joka esittelee erilaisia puutarhoja. Vuonna 2017 Gärten der Welt toimii kansainvälisen puutarhanäyttelyn IGA Berlin 2017 -näyttämönä, joten sen vuoksi alueella oli menossa runsaasti rakennustöitä.

Sisäänpääsy alueelle maksoi aikuiselta 6 euroa ja samalla sain pienen kartan, joka auttoi suunnistamisessa. Tosin teemapuistot on hyvin viitoitettu ja merkitty, joten eksymisestä ei ollut pelkoa. 

Korealainen puutarha

Korealaisessa puutarhassa on paljon samaa kuin japanilaisessa ja kiinalaisessa puutarhassa. Tämä puutarha on aika pieni ja pääosaa siellä näyttelevät kivet ja vesi. Puiset ja kiviset muurit rajasivat puutarhaa ja suuret puut toivat varjoa ja pehmensivät ääniä. Puutarhassa vallitsi käsinkosketeltava rauha.

Japanilainen puutarha

Japanilainen puutarha on korealaisen puutarhaan tapaan melko pieni ja sisältää pitkälti samoja elementtejä eli kiviä ja vettä. Myös tunnelma on pitkälti samanlainen. Puiden lehtien kahina ja virtaavan veden ääni ovat äärimmäisen rauhoittavia yhdistettyinä muuten hiljaiseen ympäristöön.

Tämän puutarhan vesiaiheiden pohjan kivimuodostelmat ihastuttivat. Pienet, pyöreäkulmaiset kivet on ladottu pohjaan kauniisti ja ne muodostavat omia hienoja kuvioitaan veden niiden yli virratessa.

Puutarha on rakennettu pienelle mäelle ja kulkuväylät siellä on pääosin kivetty. Kulkijoiden ohjaamiseen tai estämiseen oli käytetty matalia bambupuisia aitoja. Joskus pienetkin yksityiskohdat viehättävät ja tämä oli yksi niistä. Miltä olisikaan näyttänyt, jos polun poikki olisi vedetty oranssi muovinauha. 

Kristillinen puutarha

Seuraavana vuorossa oli kristillinen puutarha. Se oli pienehkö alue, jota rajasi tarkoin leikattu pensasaita. Pensasaidan sisällä taasen oli metallirakenteinen seinämä, joka muodostui isoin kirjaimin kirjoitetuista raamatunlauseista. Yritin lukea tekstiä, mutta sain selville vain irrallisia sanoja. 

Sanaseinämän sisällä oli suorakaiteen muotoinen alue, jonne oli tehty ilmeisesti marjakuusta hyödyntämällä leikattujen aitojen rajaamia "pilttuita". Näissä taasen kasvoi lähinnä syyshortensiaa ja muutamia muita sävyltään vihreä-valkoisia kasveja. "Pilttuiden" kanssa samalla tasolla oli myös neljä suurta mustaa kivipaatta, joiden pinnalla kulki vesi.

Kiinalainen puutarha

Kiinalainen puutarha oli melko suuri ja se avautui hienosti kohta kohdalta. Ison lammen äärellä on muutamia rakennuksia, joista yhdessä myös kahvila. Lammen ympäri kulkevat reitit polveilevat välillä rakennuksen siltoja pitkin ja siellä täällä on kivien ja vesiaiheiden muodostamia pysähdyspaikkoja, joissa vesi solisee erilaisena riippuen siitä, miten se kivipuroista pääsee putoamaan ja virtaamaan.

Valtavat itkupajut (itkupajuiksi nuo tulkitsin) kaartuvat veteen. Lammessa ui karppeja.

Kulkiessa kannattaa katse suunnata välillä myös jalkoihin, sillä paikoitellen kivetykset on tehty taidolla kuvioiden.

Labyrintti

Kiinalaisen puutarhan kierrettyäni tulin alueelle, johon oli rakennettu marjakuusista labyrintti. Leffoissa sankarit eksyvät labyrinttiin ja niissä vaara aina uhkaa jokaisen kulman takana. Ajattelin, että miltei leikkipaikan viereen rakennettu labyrintti tuskin kovin vaarallinen olisi ja uhmakkaasti työnnyin sen uumeniin. Tuskin tuo kovin monimutkainen labyrintti oli, mutta en kyllä ihan heti sieltä ulos osannut tulla. Suuntavaistoni ei ole mikään hääppöinen ja se tuli jälleen kerran todistettua. Hetken jo mietin kuusiaitoihin törmäillessäni, että saisin viettää loppulomani hikisessä labyrintissä. Pääsin sentään sieltä ulos ja päätin, että tämä sai olla elämäni ensimmäinen ja viimeinen labyrintti. 

Vaaleatukkainen tyttö seikkaili samassa labyrintissä

Itämainen puutarha

Itämainen puutarha avautui matalan rakennuksen sisäpihalla. Puutarha on symmetrinen ja keskellä sitä kulkee vesiaiheiden rivistö. Puutarhaa reunustavien muurien seinustalla on isojen ruukkukasvien rivistö, joissa mm. sitruunapuita, jasmiinia ja isoja runkoruusuja. Suihkulähteiden ja reunusmuurin välissä taasen on istutusalue, jossa kasvaa muutama isompi puu ja runsaasti erilaisia perennoja. Niistä parhaillaan kukkivat ruusut ja syysvuokot.

Itämaisen puutarhan jälkeen olin kypsä hakeutumaan varjoon ja istahtamaan. Kelloa vilkaisemalla totesin kiertäneeni puutarhaa nelisen tuntia. Ostin alueen matkamuistomyymälästä nipun postikortteja ja lähdin kahvilaan niitä kirjoittamaan.

Kahvitauon jälkeen kiersin vielä lähempänä sisäänkäyntiä sijaitsevat vesiaiheet ja rhodopuutarhan. Toki olin myös aiemmin puutarhaa kierrellessäni aina välillä puikkelehtinut pääreitiltä katselemaan ympärilleni.

Berliinin seuduilla on ollut aika kuiva kesä ja se näkyi monin paikoin lehtien kellastumisena ja maahan pudonneina lehtikasoina. Paras kukintakausi on tietenkin elokuussa jo ohi, mutta monin paikoin tässäkin puutarhassa/puistossa pääsin ihastelemaan upeita hortensioita ja aivan valtavan kokoisia purppurapunalatvoja. 

Ruusupuutarhaan en päässyt, sillä se oli peruskunnostuksen vuoksi aidattu ja suljettu yleisöltä. Ensi vuoden puutarhanäyttelyä varten on rakenteilla trooppinen kasvihuone ja myös englantilainen puutarha oli työn alla. Alueella on huomioitu hyvin lapset erilaisilla leikkipaikkarakenteilla. Samoin alueelta löytyy parikin kahvila-ruokailupaikkaa ja useampi siisti wc. Alue on laaja, joten siellä kiertämiseen kannattaa varata reilusti aikaa. Jälkeenpäin kuulin, että lämpöä oli ollut +38 astetta, joten ihmekös välillä tuntui turhankin lämpimältä.

Alexanderplatz/Loxx, Holocaust-muistomerkki, Wittenbergplatz/KaDeWe

 

Gärten der Weltin kiertäminen oli kieltämättä kokopäiväpuuhaa, mutta pienen levähdyksen jälkeen päätin vielä käydä katsomassa kauppakeskus Alexan yläkerrasta löytyvän Loxxin (Alexanderplatz, Grunerstraße 20) eli maailman suurimman digitaalisesti ohjatun junaradan. Tai pikemminkin Berliinin miniatyyrikoossa. Ei yhtään hullumpi paikka aikuisenkaan katsella, sillä rakentajat ovat tehneet työtään huumorinpilke silmäkulmassa.

Alexanderplatzilta suuntasin jälleen lännen suuntaan. Brandenburgin portin lähistöllä sijaitsee natsien murhaamien kuuden miljoonan juutalaisen muistoksi pystytetty Holocaust-muistomerkki, joka on 2711 kivipaatta käsittävä 20 000 neliömetrin laajuinen alue. Korkeimmat kivet kurottavat yli neljään metriin ja matalimmat ovat vaaksan korkuisia. Paasien välissä risteilee kapeat kulkuväylät ja taustalla kohoavat uudet ja vanhat Berliinin kivitalot.  

Toinen maailmansota ja sen jälkeiset tapahtumat näkyvät Berliinissä kaikkialla. Siihen nähden, kuinka traumaattinen asia saksalaisille on, historiaa ei ole systemaattisesti pyyhitty pois, vaan se näkyy monenlaisin muistomerkein ja opastauluin. Ihan tavallisilla asuinkaduillakin saattaa törmätä tauluihin, joissa kuvin ja sanoin kerrotaan paikalla sijainneista tai sijaitsevista rakennuksista, niihin liittyvästä tarinasta ja kunnostushistoriasta.

Wittenbergplatzin metroasema, eräs Berliinin vanhimpia

Illan jo tummuessa päätin kukistaa vielä yhden nähtävyyden pois listalta ja ajoin metrolla Wittenbergplatzille, sillä aukion laidalla sijaitsee kuuluisa vuonna 1907 avattu tavaratalo KaDeWe. Lyhenne tulee sanoista Kaufhaus des Westens eli lännen tavaratalo. Rakennus tuhoutui sodassa pahoin, sillä amerikkalainen pommikone rysähti katon läpi.

En ollut ylipäätään shoppailureissulla Berliinissä, eikä helle yhtään lisännyt intoa ravata kaupoissa, vaikka useimmissa ilmastointi onkin. KaDeWe on kuitenkin omalla tavallaan yksi Berliinin nähtävyyksistä, joten soin sille hetken illastani. 

Kun on nähnyt yhden merkkitavaratalon, on nähnyt kaikki. KaDeWe on ikäänkuin Helsingin Stockmann hieman isommassa mittakaavassa. Heti sisääntullessa törmää hajuvesiin ja meikkeihin ja ylös lähteviin rullaportaisiin. Kävin kiertämässä lelu- ja kodintarvike- sekä sisustusosaston. Tavaratalo oli sulkeutumassa ja merkkitavaroiden hinnat ylipäätään turhan korkeita minun kukkarolleni. Lähdin siis ulos ja suuntasin kulkuni kohti hotellia.

Eikä tässäkään vielä kaikki, matka jatkuu...

Helteiset päivät Berliinissä: 1. päivä

Brandenburger Tor

Upea viiden päivän loma Berliinissä on ohi ja pää täynnä hienoja kokemuksia ja muistoja. Lähtiessä tarkistin sääennusteet ja lämmintä oli luvassa. Yllätys oli kuitenkin, että mittari kipusi reippaasti yli +30 asteen ollen parhaimmillaan - tai pahimmillaan - +38 astetta. Jalat olivat kovilla ja vesipullo toisensa perään tyhjeni. 

"Kotiasema" metrolinja U6:n varrella

Meillä oli erinomainen hotelli keskeisellä paikalla, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Myös ilmastointia osaan arvostaa, sillä nukkuminen olisi ollut yhtä tuskaa, koska lämpötila ei öisinkään painunut alle +25 asteen.

Maailmankello Alexanderplatzilla

Olin reissussa Pojan kanssa, mutta hänellä oli omaa ohjelmaa likimain täyspäiväisesti. Saavuttuamme kaupunkiin kirjauduimme hotelliin ja lähdimme heti liikenteeseen. 

Ostimme jo lentoasemalta ABC-vyöhykkeillä (metro, kaupunkijuna, ratikat, bussit) kelpaavan viikkolipun (37,20 €), jolla matkustaminen sujui kitkatta. Lippu leimataan ensimmäisen kerran johonkin liikennevälineeseen mentäessä ja sen jälkeen saa ajella rajattomasti lipun kelpoisuusvyöhykkeiden alueilla. Ja kyllä minä ajelinkin. Lipuntarkastajia on liikenteessä usein ja minunkin lippuni tarkastettiin kahteen kertaan. Liputta ajamisesta seuraa sakko.

Metron eli Ubahnin sisäänkäynti Alexanderplatzilla

1. päivä: 

Friedrichstrasse - Alexanderplatz - Zoologischer Garten - Schloss Charlottenburg - Bismarckstrasse - Fehrnsehturm

Poika ajoi kanssani metrolla Alexanderplatzille ja antoi tärkeimmät vinkit julkisilla liikkumiseen lähtien sen jälkeen omille teilleen. Hetken pyörin outona vieraassa paikassa, kunnes löysin bussilinja 100:n lähtöpysäkin ja suunnistin yksikseni kohti uusia seikkailuja.

Charlottenburgin linna

Minkäs sitä puutarhahörhö karvoistaan pääsee - edes Berliinissä - ja heti ensimmäisenä päivänä suuntasin töppöseni kohti Charlottenburgin linnaa ja sen puutarhaa. 

Linna sai alkunsa 1695, jolloin Spree-joen rannalle rakennettiin vaaliruhtinas Fredrik III:n puoliso Sophia Charlottelle pieni huvimaja, joka puolestaan laajeni 1788 mennessä erääksi Euroopan upeimmista linnoista

Linna vaurioitui sodassa pahasti ja se jouduttiin restauroimaan sekä sisältä että ulkoa. Parhaillaankin osa linnasta on remontissa, joten sisätiloja pääsi kiertämään vain osittain. Kierros kyllä kannatti, sillä monien makuukamarien seinät on tapetoitu upein silkkitapetein ja samaa kuosia on käytetty myös verhoissa ja istuinten päällisissä. 

Hopeaa ja posliinia pääsee ihastelemaan vitriini toisensa perään. Maalauksia oli tietenkin seinät täynnä, eikä seinien koristelussa oltu kultauksia säästelty.

500 metriä pitkän rakennuksen takana aukeaa suuri barokkipuisto suihkulähteineen ja säännöllisine istutuksineen.

Tutkin istutuksiin käytettyjä kasveja ja sieltä löytyi runsaasti meillekin tuttuja kasveja, joita käytämme lähinnä kesäkukkina. Luultavasti osa niistä on Berliinin ilmastossa perennoja. Hämähäkkikukkaa, kruunuvuokkoa, monenlaisia samettikukkia, pelargoneja, kosmoskukkaa, malvikkia, astereita. Istutusalueet on rajattu täsmällisesti leikatulla puksipuulla. Toisinaan myös marjakuusta on käytetty leikattuna aidanteena.

"Kiehkurat" on muodostettu eri väristä hiekkaa tai pikemminkin soraa käyttämällä ja rajaamalla kiviaines leikatulla puksipuulla.

Siellä täällä oli joko maassa tai ruukuissa kasvavia, muotoon leikattuja puita. Kuvan ruskeasävyinen puu ei suinkaan ole kuiva, vaan neulasten väri oli todellakin hieman rusehtava.

Mausoleumi

Charlottenburgin linnan puistossa on kolme muuta rakennusta: Belvedere vuodelta 1788, kuningatar Luisen mausoleumi (1815) ja paviljonki. 

Mausoleumiin on haudattu kuningatar Luise, hänen puolisonsa ja heidän poikansa keisari Vilhelm I sekä tämän puoliso Augusta. 

Kierrettyäni sekä linnan että puutarhan, olin aivan naatti. Helle paahtoi täysillä, rakot jaloissa kivistivät ja jano raastoi kurkkua. Myös lyhyeksi jääneet yöunet varhaisen lennon vuoksi verottivat voimia. Aloin hissukseen ymmärtää, miksi niin moni turisti oli vuokrannut kaupunki- ja puistokierroksiaan varten polkupyörän. Minne tahansa tässä kaupungissa meneekin, aina on matkaa. Varsinkin puistoissa ja puutarhoissa mittakaava on valtava, eikä niistä löydy metroasemia tai ratikkapysäkkejä kulkijan matkaa helpottamaan. 

Harmittelin, ettei käytössäni ollut askelmittaria, sillä nähtävyydet oli viitoitettu ja usein niissä oli myös kuljettavan matkan pituus, joka usein oli enemmänkin satoja kuin kymmeniä metrejä. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka monta kilometriä mittariin päivittäin olisi kertynyt.

Spree-joki, vanha kansallisgalleria ja takana televisiotorni

Koska en ollut ajatellut nenääni pidemmälle, olin tepastellut sandaaleissani ilman sukkia. Oli siis palattava hotelliin laastaroimaan varpaita ja tietenkin myös suihkuun ja vaihtamaan vaatteita.

Siegessäule eli voitonpylväs

Illalla oli treffit Pojan kanssa ja lähdimme yhdessä kaupungille. Hyppäsimme eräällä Sbahn-asemalla pois junasta katsomaan Siegessäulea (1873). 69 metriä korkea maamerkki näkyy toki moneen paikkaan, mutta rakennusten, nosturien ja muiden esteiden vuoksi sitä on hieman vaikea kuvata. Pylvään huipulla on yli kahdeksan metrinen kullattu voiton jumalatar, Viktoria.

Pimeän jo laskeuduttua ajoimme takaisin Alexanderplatzille ja 365 metrin korkuiseen televisiotorniin eli Fernsehturmiin. Matka 203 metrin korkeudessa sijaitsevaan ravintolaan ja kahvilaan kesti hissillä 40 sekuntia. Sieltä oli huikeat näkymät ympäri kaupunkia.

Nähtävää Berliinissä on niin huikean paljon, ettei yksi reissu millään riitä edes pienen osan katsomiseen. Ei myöskään yksi postaus yhden reissun kokemusten jakamiseen. Niinpä jatkoa on tulossa...

 

Ihmettelyä puutarhassa

Syyshortensia - Hydrangea paniculata 'Grandiflora'

Aikoinaan istutin syyshortensian talon aurinkoisemmalle puolelle, nykyisin olopihaksi kutsutulle alueelle. Onneksi tulin katumapäälle ja parin vuoden ihmettelyn jälkeen siirsin pensaan talon toiselle puolelle sisäänkäyntiä vastapäätä. Isoksi kasvettuaan syyshortensia näkyy hyvin keittiön ikkunasta katsoessa ja etenkin iltojen pimetessä sen valkeat kukinnot suorastaan loistavat etupihan valojen niihin osuessa. Sykähdyttää lämpimästi sisimmässä joka kerran näkymää iltapimeällä vilkaistessa.

Syysleimu - Pholx paniculata

Syysleimut eivät tänä vuonna oikein ole parhaimmillaan. Kukinta on vaatimattomampaa ja yksi väri katosi viime talven melskeisiin kokonaan. Lisäksi sateet ovat hakanneet leimujen kukinnot rikkonaisiksi. Leimut ovat kyllä yllättävän sitkeitä nousemaan sateen ja tuulen pieksäminä takaisin pystyyn heti auringon niitä kuivattaessa. Sateen vioituksia aurinkokaan ei korjaa.

Keijunkukka - Heuchera (Black Beauty tai Fire Chief)

Keijunkukkia tulee vähemmän kuvattua, vaikka sen kunnian ne kyllä ansaitsisivat monen monta kertaa. Keijunkukkia minulla ei vielä kovin pitkään ole ollutkaan, joten kokemukset niistä ovat aika kevyet. Olen hankkinut erityisesti tummalehtisiä versioita ja istuttanut niitä sekä yläpihan Pikkupuutarhaan että alapihalle pariinkin paikkaan. 

Keijunkukan lehtiä - Heuchera 'Black Beauty'

Keijunkukkia kuvatessa minulle tulee aina mieleen eräällä valokuvauskurssilla annettu opastus eli ei koskaan pitäisi jakaa samaa kohdetta - korkeaa tai leveää - moneen eri kuvaan. Ohjetta oli selkeytetty kolmella kuvalla, joissa ensimmäisessä oli Eiffel-tornin jalkaosa, toisessa keskiosa ja kolmannessa huippu. Keijunkukkaa on vaikea kuvata selkeänä kokonaisuutena, koska lehdistö on matala ja tiivis, kun taas kukinto korkea ja hentoinen. Tai siis minulle tämä on ongelma, tuskin silti kaikille kameran kanssa puutarhassaan huseeraaville.

Lumikärhö Clematis ´Summer Snow´ (´Paul Farges´)

Puutarhaihmisen elämä on yhtä oppimista. Ikinä ei voi sanoa, että nyt tiedän ja osaan kaiken. En kyllä ole ollut aikeissakaan niin sanoa, mutta aiheesta sain muutama päivä sitten ihan konkreettisen esimerkin. Viime kesäinen kärhöinnostukseni on jatkunut tänäkin kesänä ja kesäkuun alussa istutin alapihan köynnöstukeen kiipeilemään Paul Farges -nimellä ostamani kärhön. Jostain osui silmiini, että kyseiselle kärhölle on toinenkin nimi eli Summersnow (kumpi lienee oikein: yhteen vai erikseen kirjoitettuna). Yksikään lamppu päässäni ei silti syttynyt. Ei ennen kuin nähdessäni Suvikumpu-blogissa kukkivan lumikärhön kuvan. Minullahan on samanlainen! Minulla on lumikärhö!

Lumikärhö Clematis ´Summer Snow´ (´Paul Farges´)

Kärhössä - siis lumikärhössä, on jo jonkin aikaa ollut lukuisa määrä hauskoja, pampulamaisia nuppuja. Nyt ne ovat alkaneet poksahdella avonaisiksi kukiksi ja niitä on todellakin paljon. Köynnös on vain niin mahdottoman korkeaksi kasvanut, etten ilman tikkaita taida päästä kukkia kunnolla kuvaamaan. Ottamani kuvat on yläviistoon sihdattu auringon paistaessa silmiin. Ehkä jonain päivänä raahaan tikkaat alapihalle pelkästään kuvatakseni tuota ihanaa kesälunta. 

Toinenkin ihmettelyn aihe korkeuksista löytyi, mutta tällä kertaa vähemmän miellyttävä. Kävelin yhtenä iltana tapani mukaan nyppimässä, kääntelemässä ja vääntelemässä puutarhassa ja kuinka ollakaan pysähdyin ihmettelemään alppikärhöön ilmestyneitä muutamia loppukesän kukkia. Ilo niistä loppui lyhyeen, kun huomasin kärhön lehdissä ja oksistossa monen monta kotiloa. Oikein isoja ja pullukoita. 

Alppikärhö - Clematis alpina

Vesi ei todellakaan kielelle kihahtanut, vaan pikemminkin kiukku sauhusi korvista. Hain oitis talon nurkalla odottavan pesuainepurkin (purkkeja on joka nurkalla, ettei vaan tule kiusaus liiskata kotiloita tai nakata kukkien joukkoon jatkamaan tuhotöitään) ja pudottelin kymmenkunta kotiloa purkin etikkaliemeen kärventymään. Ihan hyvin riittäisi, että ne lyllertävät kasvien lehdillä ja lymyilevät mullassa. Pitkääkö niiden myös kiipeillä korkeuksissa. Hyi. No, tulipa sen illan jumppa ja venytykset hoidettua kotiloita korkeuksista kurkotellessa.

Verkko suojaa kuvassa näkymätöntä kärhöä, jota rusakko on käynyt verottamassa.

Inkalta (Auring*n ihanat -blogi) viime kesänä saatu koristemansikka Pink Panda on kovasti innostunut laajentamaan asuinaluettaan ja sen punaisia rönsyjä kulkee Päivänliljapenkissä ristiin rastiin. Jonkun verran olen rönsyjä leikannut pois ennen kuin ne ovat ehtineet muodostaa lehtiruusukkeen. Jatkossa aionkin odottaa, kunnes lehdet ovat ilmestyneet. Silloin rönsyssä on jo pienet juuretkin ja näin voin jakaa kasvia muualle omaan puutarhaan tai antaa jakotaimena jollekin toiselle. Toistaiseksi Pink Pandasta ei ole ollut suurta riesaa, sillä ahomansikan tapaan nuo rönsyt lähtevät keveästi nyppäämällä.

Lilja On Stage

Tylsä Mörökölli lopetti hiljan oman postauksensa kehottamalla lukijoita menemään pihalle ja haistamaan kukkasen. Kyseinen toimenpide on viime aikoina meidän pihalla sujunut ilman suurempia manöövereitä, sillä pitkään ja hartaasti kukkinut lilja On Stage tuoksuu todella voimakkaasti. Ei edes tarvitse mennä sen läheisyyteen, sillä tuoksu ulottuu monen metrin päähän. Ihan hyvälle tuoksuu, mutta jonkun kerran on käynyt mielessä, että onneksi näitä ei ole kymmenittäin. Voisi olla pitkän päälle pihamaalla oleskellessa päänsärky jo lähellä.

Rakastan näitä pelaguun nuppuja.

  
Ahkeroin näitä postauksia viikonloppuna useamman kappaleen ja laitan ilmestyväksi ajastuksella. Välillä ajatus juoksee ja tekstiä syntyy, kun taas toisella kertaa päässä surisee lähinnä tyhjäkäynti. Toinen syy postausten massakirjoitteluun on se, että olen menossa Pojan kanssa viiden päivän reissulle Berliiniin ja tämän postauksen julkaisun aikaan taidan jo perillä ollakin. Luultavasti reissun jälkeen olen niin tohkeissani kaikesta näkemästäni, ettei puutarhalle hetkeen riitä voimavaroja ja aikaa. Pikkasen matkajännitys mahan pohjassa jo tuntuu. Kuten aina. 

Leppoisia puutarhapäiviä kaikille!
  

Satoisia suruja ja iloja

Kurpitsa kukkii

Kuivuudesta tätä kesää ei todellakaan voi moittia. Päinvastoin, meidän nurkilla vettä on tullut, vaikka toisille jaettavaksi. Harmi, etten hyvästä tahdosta huolimatta ole voinut lähettää sadepilviä niitä kaipaaville. Sillä sellaisiakin alueita tänäkin kesänä on riittänyt ihan täällä omassa maassa, monista muista maailman kuivuudesta kärsivistä paikoista puhumattakaan.

Sää on asia, josta riittää keskusteltavaa täysin tuntemattomienkin kanssa. Siitä ollaan myös montaa mieltä, mutta onneksi maailmaan mielipiteitä mahtuu. Minä tykkään auringosta, lämmöstä, valosta. Meidän kesämme on parhaassakin tapauksessa varsin lyhyt, joten minun puolestani saisi paistaa päivä toisensa jälkeen, enkä helteitäkään vastusta. Kyllä sitä pitkän ja pimeän aikana saa riittävästi palella. 

Kasvarimme kolmas kesä on ollut surkea. Tontillemme ei vaan aurinko paista tarpeeksi ja vielä vähemmän, jos aina sataa. Olen seurannut ilman kosteusprosentteja ja ne ovat olleet varsinkin heinä-elokuussa huikean korkeat. Aamuisin olen ensimmäisenä kipaissut avaamaan kasvarin oven ja vasta illalla sen käynyt sulkemassa, jotta kasvari tuulettuisi riittävästi. Kattoikkuna avautuu automaattisesti, kun lämpöä on tarpeeksi. Touko-kesäkuussa kasvu lähti hienosti käyntiin, mutta sen jälkeen on ollut jatkuvia ongelmia liian kosteuden vuoksi.

Edellisinäkin kesinä tomaattien kypsymisen kanssa on ollut ongelmia. Nyt ne eivät tunnu kypsyvän millään. Kävin ostamassa kypsymistä edistävää lannoitettakin, mutta toistaiseksi sillä ei ole ollut merkittäviä vaikutuksia. Lisäksi vaivana on sekä lehtihome että harmaahome. Tomaateissa ei kohta ole ainuttakaan lehteä, olen niitä homeisia poistanut. Minusta koko kasvarissa haisee enemmän home kuin se mukavan voimakas tomaatinlehtien aromi, josta niin kovasti pidän. Kastelu on ollut ongelmallista, sillä lämmössä multa kuivuu, mutta korkea ilmankosteus tiivistyy kasvien lehdille ja kaikille pinnoille. 

Chocolate Cherry

Kurkuista vain yksi taimi on tehnyt hedelmää. Muut kaksi ovat kyllä kukkineet runsaasti, mutta eivät kehity kurkuiksi. Kurkut kasvattivat mittaa vähän joka suuntaan valtavasti, kunnes älysin ryhtyä niiden sivuversoja leikkaamaan. Ehkä tein sen liian myöhään ja kurkut ehtivät käyttää voimansa hedelmien sijaan kasvuun. 

Olen kyllä tosi noviisi näissä hyötykasvitouhuissa, mutta ehkä vielä joskus opin. Kuten olen oppinut paljon koristekasvipuolellakin. Kirjoja ja oppaita löytyy pilvin pimein ja nettikin on pullollaan ohjeita. Mutta silti olen jotenkin surullinen, ettei minulla ole ollut ihmistä, joka kädestä pitäen olisi opettanut taitoja, joita itse puolestani voisin siirtää perimätietona eteenpäin.

Paprika sentään on tehnyt muutamia hedelmiä, minkä katson plussaksi tässä kokonaiskatastrofissa. Kahteen viljelylaatikkoon Ukkokulta laittoi syksyllä valkosipulia, jonka sato on jo korjattu. Ne sentään onnistuivat. Yhteen laatikkoon minä kylvin kahta erilaista lehtikaalia, pinaattia, paria salaattia ja retiisejä. Retiisit onnistuivat ja ne syötiin. Salaattiakin pääsin muutaman kerran poimimaan. Sen sijaan lehtikaalit pelastuivat kaalikoilta luultavasti harson vuoksi, mutta kotilot ja muut etanat tekivät niistä selvää. Enpä ole aiemmin nähnyt näin runsain määrin kaikenlaisia etanoita, kuin mitä tänä kesänä kasvimaalla ja oikeastaan koko puutarhassa on majaillut.

Kurpitsa on kiitettävän varma viljeltävä. Keltaisia kesäkurpitsoita on tullut tasaiseen tahtiin ja eilen viimeksi valmistin herkullista samettista kurpitsakeittoa. 

Punakaneli

Mikään maailmassa ei kuitenkaan ole pelkkää surua ja murhetta. Ei puutarhassakaan. Omenoita tulee tänä vuonna runsaasti. Huvitus ja valkeakuulas ovat jo syöntikunnossa, punakaneli vielä valmistautuu. 

Nyt huomaan, kuinka sittenkin olisi pitänyt enemmän karsia raakilevaiheessa, sillä runsaissa ryppäissä hedelmillä ei ole ollut tilaa ja voimaa kasvaa riittävästi. Monet sanoivat, että omenapuut karsivat itse itseään ja kyllähän noita raakileita putosikin. Ei kuitenkaan riittävästi, joten ihmisen apu olisi ollut tarpeen.

Åkero - ehkä

Syysomena, joka saattaa olla Åkerö (omppuja istuttaessa en ole laittanut niiden tietoja talteen) on vielä raaka. Syysomenan hedelmät olisivat isoja ja herkullisia, mutta joka vuosi se on hyvin rupinen ja sitä myöten siihen iskee myös muumiotauti. Olenkin vakavasti harkinnut koko puun kaatamista, sillä äärimmäisen harvoin sen tuotoksista jää mitään syötävää. Mutta toisaalta, kukapa voisi vastustaa keväistä omenapuun kukintaa. En minä ainakaan. 

Valkeakuulas

Minä rakastan omenia. Jo pikkutyttönä unelmoi pihasta, jossa voisi aamulla käydä keräämässä omenoita yöpaidan helmaan. Kerrostaloasukkina kadehdin niitä omakotitaloissa asuvia ihmisiä, joilla omenapuut notkuivat hedelmiä. Ja ihmettelin niitä, joissa omenat mätänivät vuosi toisensa jälkeen puiden alle. 

Lapsena kävimme kassien ja korien kanssa kolkuttamassa omakotitalojen ovia ja kysymässä, myyvätkö ylimääräisiä hedelmiään. Jotkut myivät, toiset antoivat ihan ilmaiseksi käydä poimimassa pudokkaita. Ja sitten oli niitä, jotka eivät antaneet tai myyneet paljostakaan. Vaikka usein juuri niissä puutarhoissa ne hedelmät sinne puiden alle mätänivät.

Huvitus

Omenoita on taas päästy rouskuttelemaan ja yksi piirakkakin niistä on jo leivottu ja syöty. Omenakausi on vasta aluillaan, mutta voin vakuuttaa, etteivät ne meidän puutarhassa nurmikolle pääse mätänemään. Ei niistä kyllä toistaiseksi riitä juuri annettavaksi tai myytäväksi. Sen verran persoa omenaporukkaa ollaan. Olenpa onnekas, että edes osa lapsuuden unelmista on elämässäni toteutunut.
 

Pensaat nurin

Kesämalvikki kosmoskukan katveessa

Taidan toimia aurinkovoimalla, sillä perjantaipäivän paiste sai minuun virtaa viikkojen edestä.  Oli pieni pakkokin, sillä sateiden vuoksi nurmikkoa ei ole päässyt aikoihin leikkaamaan. Siitä oli aloitettava.

Seuraavaksi siirsin keväällä pikkupuutarhaan istuttamani kolme tuijaa alapihalle. Ja niiden seuraksi kaksi kesän ruukuissa viettänyttä tuijaa niinikään. Keväällä pikkupuutarha näytti kovin alastomalta, kuten kaikki muutkin paikat. Mitähän olin oikein ajatellut tuijia pikkupuutarhaan istuttaessani, sillä kesäisen kasvun myötä ne näyttivät suorastaan onnettomilta jäädessään syyshortensian ja norjanangervojen ahdistamiksi. 

Tuijien on tarkoitus muodostaa näköeste kompostilaatikoiden rivistölle ja alueelle, jossa haketamme oksia ja joka ei muutenkaan tule koskaan olemaan mikään paraatinähtävyys. Näitä työskentelyalueita on vaan pakko puutarhassakin olla. 

Kompostit ovat harvoin noin tyhjiä, kuin nyt. Sain niiden multaisan sisällön vihdoinkin kärrättyä yhtenä tihkusateisena päivänä sinne sun tänne. On muuten huomattavasti helpompi kääntää ja tyhjentää komposteja keväällä. Tuoreen mullan lisäys kukkapenkkeihin sujuu helposti ja sieltä ne kasvit sitten ponnistavat mullan keskeltä. Vaan kukapa raaskii peitellä kesken kasvukauden kasvavia kukkia mullalla? Aikamoista taiteilua tunkea kompostimultaa tässä vaiheessa kasvustojen keskelle.

Kauimpana oleva laatikko on täynnä tämän kesän ainesta ja se saa nyt muhia ensi kevääseen. Viime syksynä en saanut komposteja ajoissa käännettyä ja tyhjennettyä ja silloin olikin tekemistä, mihin sai kaikki puutarhasta tuleva kasvijäte ja haravoidut lehdet mahtumaan. Nyt päätin olla ajoissa liikkeellä ja varmistaa, ettei samanlaista sijoitusongelmaa tänä syksynä olisi.

  
Seuraavaksi sitten kaivoin esiin arvonnassa voittamani raivaussakset ja jatkoin työpäivää leikkaamalla lumimarjoja ja norjanangervoita. Terassin kupeessa ja työhuonepäädyssä kasvaa lumimarjaa ja norjanangervoja, joista olen pisimpiä oksia leikannut ja tasannut parikin kertaa kesässä (kuva on otettu 26.6., jolloin olen tasannut kulkuväylälle vyöryneitä oksia). Aukkokohdan norjanangervo kärsi ensimmäisen kerran olemassa olonsa aikana talvesta ja sen leikkasin tapille heti alkukesästä huomattuani, etteivät oksat ala vihertämään. 

Olen huomannut, että niin norjanangervo kuin lumimarjakin on leikattava matalaksi viiden-kuuden vuoden välein. Päällisin puolin pensas näyttää ihan hienolta, mutta sisältä se on täynnä kuivunutta oksistoa. Viherrys on lähinnä latvustossa, eikä yksittäisten oksien poistaminen juurikaan paranna näkymää. Yritin etsiä tietoa edellisestä leikkauksesta, jota en kuitenkaan löytänyt. Pelkäänpä, että vuosia on vierähtänyt enemmän kuin viisi tai kuusi. Sen huomasin ryhtyessäni leikkaustyöhön. Pensaat olivat aika kurjassa kunnossa. 

Perjantaina en saanut työrupeamaa kerralla loppuun saakka, sillä ystävä tuli yllätyskäynnille. Samaan syssyyn alkoi myös sataa ja sitä riittikin sitten loppupäiväksi. Lauantaiaamuna lähdin jatkamaan hommaa. Pensaat notkuivat vesipisaroista ja kosteudesta, joten aika roskainen urakka siitä tuli. Eikä riitä, että pensaat saa leikattua nurin, vaan oksat on myös rahdattava pois käytäviltä ja jäljet siistittävä. Onneksi tuota hommaa ei ihan joka vuosi tarvitse tehdä.

Piha on nyt kyllä todella autio ja paljas. Kuvasta näkee, millaisen alueen norjanangervot ovat kulkuväylästä valloittaneet. Rapskulaatoissa on pensasrivistöjen reuna sijainnut. Kasvit kasvavat jotenkin huomaamatta ja yllättäen valtaviksi. Jo viime kesänä huomasin työhuoneen ikkunan alle sijoitetun kesäkukkalaatikon kastelun vähän vaikeaksi, mutta tänä kesänä siitä ei tahtonut tulla enää mitään. Tiiviisti kasvavien pensaiden väliin ei vaan tahtonut enää päästä kastelukannun kanssa ja laatikon kesäkukat ovatkin olleet luvattoman huonolla hoidolla. 

Kovin pitkään angervojen kasvua ei tarvitse odotella, sillä tämän puskanurkan kaikki pensaat leikkasin tapille vapun tienoilla. ja nyt ne ovat kasvaneet jo melkoisesti. Vaan mitä tehdä naapurista vyöryvälle idänvirpiangervolle, joka näyttää olevan aikamoinen leviäjä? Naapurin purettua aitansa tuosta meidän välistä, idänvirpiangervo on vain entisestään villiintynyt. Sitä on jopa vaikeampi saada kuriin, kuin niin ikään naapurista tuohon puskanurkkaukseen tullutta kurttulehtiruusua. Kurtturuusu jää vähitellen angervojen tukehduttamaksi, mutta idänvirpiangervolle kakkoseksi tuntuu jäävän norjanangervokin.

Harva puutarhatyö on kertaheitolla loppuunsaatettu. Sen lisäksi, että tämän syksyn ohjelmistossa on lisääkin pensaiden leikkaamista, ne leikatut oksat täytyy myös hakettaa. Alapihan pajuangervot ja tuoksuvatukat laitan matalaksi myöhemmin. Suunnittelin hinaavani oksasilppurin pensaiden viereen ja laitan leikatut oksat saman tien hakettimeen ja hakkeen jätän pensaiden kasvupaikalle. Niin pajuangervo kuin tuoksuvatukkakin näyttävät kasvavan vaikka läpi harmaan kiven. Miksei siis läpi haketetun kasvustonsakin.