Söpöilyä kasteluun

Katsokaa nyt, miten söpö kastelukannu. Eihän tuollaista voi vastustaa, enkä siis voinut minäkään. Yritän iskostaa itseeni vastuullisemman kuluttajan asennetta ja aina jotain uutta hankkiessani mietin, tarvitsenko tätä todella. Moni tavara on tätä menetelmää käyttäen jäänyt kaupan hyllyyn.

Nyt oli kuitenkin tarve hyvälle kastelukannulle niin kodin viherkasvien kuin pienien kylvötaimienkin kasteluun. Eritoten tämän kastelukannun pitkä ja kapea kaatonokka helpottaa pääsyä kasvin lehtien väliin ja vesisuihkun voi helposti ohjata haluamaansa paikkaan. Eivät mullat lennä ympäriinsä, eikä pikkuinen taimi kaadu ja huku kasteluveteen. 

Kastelukannu on englantilainen ja sitä valmistetaan Royal Horticultural Societyn myöntämällä lisenssillä. Ostin kannun meille monille tutun Saaripalstan Sailan Elsan lepotuoli-verkkokaupasta.

Kastelukannun kanssa samaan tuoteperheeseen kuuluu tämä ihastuttava narupurkki. Minulla kuluu kasvuaikaan narua etenkin kasvihuoneessa, mutta myös muualla puutarhassa. Usein narukerä on kulkenut taskussa tai kottikärryjen työntöaisassa roikkuvassa työvälineämpärissä. Siellä se sitten pyörii ja purkautuu ja välillä aikaa menee narun kerimiseen. Reiällisellä kannella varustetusta purkista naru soljuu helposti purkautumatta taskun pohjalle tai pitkin kukkapenkkejä, kuten on monesti käynyt. Toki olen narupurkkeja nähnyt kaupoissa, mutta näin nättiä ei ole aiemmin tullut vastaan. 

Purkki piti antaa ystävälle nimpparilahjaksi, mutta niinhän siinä kävi, että itse sen pidin. En sentään ystävää unohtanut, vaan hän sai keväisen huivin. 

Samaisessa verkkokaupassa oli jo ennen joulua näitä jouluruusuilla ja lumikelloilla somistettuja lahjapaperiarkkeja. Mieli teki jo silloin tilata, mutta kun niin kovin vähän joululahjoja ostin, en tarvinnut niiden pakkaamiseen ylimääräistä paperiakaan. Kevään korvalla ja alkukesästä läheisten piirissä on runsaasti merkkipäiviä, joten kun nyt tilaamaan lähdin, ostinpa samantien ihastuttavaa lahjapaperiakin.

Yhtään lahjaa en vielä ole jouluruusupaperiin käärinyt, mutta sain idean käyttää sitä korttiaskarteluun. Luulenpa, että muutama uusikin kortti tulee väsättyä tätä kaunista paperia käyttäen. Onneksi nipussa oli niin monta arkkia, että kyllä siitä riittää lahjojenkin käärimiseen.

Tämä ei ole yhteistyöpostaus, vaan ihan omasta ilosta halusin esitellä hankintojani. Joku saattaa ihastua ja kiinnostua samaisista tuotteista, joten miksi en kertoisi ja laittaisi iloa kiertämään.

Mukavaa kevään odotusta ja viikonloppua kaikille!

PS. Lauantaina on jälleen maailmanlaajuinen Earth Hour, jolloin valot sammutetaan tunnin ajaksi klo  20.30-21.30 ja ilmaistaan näin yhteistä huolta ilmastomuutoksesta.

Ja sunnuntaina sitten taas väännetään kelloja tunnin kohti kesää.

 

Siemenkirje saapui

Yksi kelloköynnöksistä kaksi viikkoa sitten

Minulla on ollut ilo päästä osallistumaan peräti kahteenkin siemenkirjeeseen, vaikka vuosi on vasta näin aluillaan. Ensimmäisen siemenkirjeen laittoi liikkeelle Tuulikki Kukkia ja koukeroita -blogista. Toinen siemenkirje lähti Pihan vuosi -blogin aloitteesta ja se sisältää lähinnä perennan siemeniä. Monena päivänä olen postilaatikkoon toiveikkaana kurkistanut. Tänään keskiviikkona olin asian tyystin unohtanut ja postilaatikkoonkin kurkistin vasta tunti sitten. Siellähän se rapiseva kirje odotti.

Siemenkirje on oivallinen idea jakaa ylimääräisiä siemeniä ja toisaalta päästä osalliseksi toisten ylimääräisistä siemenistä. Kahden kirjeen kimppaan nyt osallistuttuani huomasin, että aika hyvin alkaa jo itselläkin siemeniä olla. Lienee niin, että muilla on ylituotantoa samoista siemenistä. Sehän on selvääkin, sillä monet tavalliset puutarhakasvit tuottavat runsaasti siemeniä ja taasen ne harvinaiset ja halutuimmat ovat varsin kitsaliaita annissaan.

Olen kahteen otteeseen saanut kirjailija ja puutarhaharrastaja Mari Möröltä siemeniä. Niitä on siis yli omien tarpeiden ja niinpä laitoin niitä jakoon. Jos muuten et ole aiemmin Mari Mörön kasviaiheisiin pakinoihin ja kirjoihin tutustunut, suosittelen lämpimästi niin tekemään. 

Esikasvatettavat ja kylmäkäsiteltävät saattavat olla jo tältä keväältä myöhässä, vaan tuleehan noita keväitä myöhemminkin. Lisäksi itse kasvatan perennoja kylvämällä niitä kesällä potteihin. Tilanpuutteen vuoksi se on kätevää ja olen onnistunut siinä hyvin.

Kirjeen sisältöä taasen verotin mm. akileijan ja tähtiputken siemenillä. Niinikään otin ruusunätkelmää, jonka kasvattamisessa viime kesänä epäonnistuin. Tai sain ne kyllä hyvin itämään, mutta kukkapenkkiin siirrossa jokin meni pieleen ja kasvit kuolivat. 

Isoin kelloköynnöksistäni on jo kertaalleen kieputettu tukikepin ympärille.

Pudotan siemenkirjeen aamulla postilaatikkoon, josta se toivon mukaan lähtee ajallaan ja ehtii seuraavalle vastaanottajalle jo ennen viikonloppua. Mukavaa postia on siis odotettavissa.
 

Lehtikaktusten uusi kukinta

Lehtikaktukset kukkivat vuodenvaihteen aikaan runsaasti. Niinpä ajattelin, että nyt ne kukkivat vain yksittäisin kukinnoin, jos sitäkään. Hui, hai! Vanhin, vaaleanpunainen kaktus laittaa toistamiseen parastaan. No, ehkei nyt ole ihan yhtä paljon kukkia, kuin edellisen kukinnan aikaan, mutta paljon kuitenkin.

Vuosi sitten ostettu kirkkaamman punainen kaktus pukkaa myös useita uusia nuppuja pikkuisesta koostaan huolimatta. Tämä on aika herkullinen väri. Ei kirkkaan punainen, vaan pikemminkin oranssiin vivahtava. 

Tässä kuvassa ei ole oikeita kukkia, vaan ruusun terälehden muotoisia saippuoita. Myös vihreät lehdet ovat saippuaa. Kauniiseen rasiaan pakatut ruusut ovat ihania katsella, mutta tuoksu on niin voimakas, että se saa pään särkemään. 

En ole tuoksuallergikko, mutta nykyisin moni voimakas tuoksu saa etenkin huonetiloissa olon huonoksi. Voin siis hyvin ymmärtää, miten hankalaa on istua vaikkapa teatterissa hajuvesipilveen verhoutuneen ihmisen vieressä. Niin ihania, kuin hajuvedet ovatkin, koitetaan muistaa kanssakulkijat tuoksuja yllemme suihkiessamme.

Korvikehoitoa pälvipaikkoja odotellessa

Muutaman plusasteisen ja sateisen harmaan päivän jälkeen olemme saaneet tänne etelään aurinkoisia pakkaspäiviä. Auringonpaiste on ihanaa ja lievittää kevään odotusta. Aurinko myös lämmittää ja näinä kylminäkin päivinä lämmön vaikutuksen näkee vettä tiputtelevissa jääpuikoissa ja lumen koostumuksen muutoksena etenkin talojen seinustoilla.

Käytävän hiekka alkaa vähitellen ilmaantua näkyville.

Kovin lohdullisilta eivät säätiedotukset tulevina päivinä näytä. Ainakaan kevään edistymistä ajatellen. Öisin on luvassa jopa toista kymmentä pakkasastetta ja useimmiten päivisinkin mittari pysyy pakkasella auringosta huolimatta. 

Maaliskuun viimeiselle päivälle osuu kuun toinen täysikuu (tulipa monta kuu-sanaa yhteen lauseeseen). Olen huomannut, että usein talviaikaan nousevan kuun ja etenkin täysikuun aikaan on kylmää. Kunhan kuu alkaa jälleen pienentyä, saattaa hyvinkin kevät vihdoin edistyä. 

Huomautettakoon, etten ole mikään ilma- tai säätieteen ammattilainen. Ihan vaan omanlaiseni, mututuntumalla höpöttävä "sammakkotohtori". Niinpä kaikki ennustukseni saattavat mennä täysin pieleen siinä, missä onnistuakin.
 

Kirjopikarililja on vielä nuppuinen.

Koska tässä voi vielä mennä hyvä tovi aikaa, ennenkuin pääsemme oman maan piippoja ihastelemaan, on syytä hankkia sisätiloihin korvikehoitoa. Sitä saa kaikista kukkia ja kasveja myyvistä liikkeistä. 

Aika kiva, että kaupoissa on leikkokukkien lisäksi yhä enemmän myös pikkuisia sipulikukkia. Tete-narsisseja on saanut jo vuosia, mutta nyttemmin myös helmililjoja ja kirjopikarililjoja on ihan markettienkin kukkapisteissä paremmin varustelluista kukkakaupoista puhumattakaan.

Kaikki sisällä kukkineiden kevätkukkien sipulit olen istuttanut myöhemmin omaan puutarhaan. Tete-narsissit eivät ole kovin hyvin menestyneet, mutta esimerkiksi helmililjat ovat jatkaneet uutta elämää puutarhassani.

Toistaiseksi olen ostanut vasta yhden tete-narsissiruukun ja se on jo kukkimisensa kukkinut. Sisätilojen lämpö tekee sipulikukista aika lyhytaikaisia iloja, ellei niitä jaksa tai muista siirtää yöksi viileämpään. Kovasti mieli tekisi laittaa sipulikukkia vaikkapa sisäänkäynnin kukkalaatikkoon, mutta luvatuilla pakkasilla se taitaa olla rahan tuhlausta. Pääsiäiseen on pari viikkoa. Ehkäpä silloin on jo tilanne lämpötilojen osalta keväisempi.

Tulppaanit ovat edullisia ja niitä on erittäin hyvin saatavilla. Vaan ei inkaliljan oksakaan kovin kallis piristys ole. Edellinen inkaliljakimppuni kesti peräti kolme viikkoa. Nyt ostin oman kylän kukkakaupasta kaksi valkoista ja yhden syklaamin punaisen oksan. Yhdessä oksassahan on monta kukkaa, joten välttämättä ei montaa oksaa edes tarvita.

Viime viikolla tein kotiinpaluureissulla pyrähdyksen Plantsuun. Kuulin, että siellä olisi pistokkaita ja olihan siellä. Tarjolla olisi ollut pelaguita, petunioita ja muutamia muitakin pistokkaita, mutta viime kesänä hyvin menestyneistä verenpisaroista innostuneena päädyin tälläkin kertaa niihin. 

Yksi iso ruukullinen viimekesäisiä verenpisaroita asustaa lämmittämättömässä autotallissa, mutta pelkäänpä niiden olevan kuoleman omia. Vielä tammikuun alussa autotallissa oli +9 lämpöastetta, mutta pakkasilla mittari tipahti kiivaaseen tahtiin kohti nollaa ja öisin ilmeisesti allekin. Olisi pitänyt siirtää ruukku paukkupakkasten aikaan johonkin lämpimämpään paikkaan, vaan arvatkaa, muistinko. En tietenkään. Vielä sitä pelaguuruukkuja nostelee sisätilojen ikkunalaudoille, mutta entäpä sellaisia 10 litran ruukkuja. Ei niille oikein ole sopivia paikkoja, kun se unelmien viherhuonekin yhä antaa odottaa itseään.

Leikkokukkien ja keväisten sipuliasetelmien katselemisessa on sekin hyvä puoli, että katse kulkeutuu niiden pariin, eikä tarvitse tuijottaa auringonvalon paljastamia likaisia ikkunoita. Aina ne ikkunat ovat tähän aikaan vuodesta ikävän harmaan täplikkäitä, mutta tammikuun loppuun saakka tauotta jatkuneen tierempan vuoksi meidän ikkunat ovat nyt kerrassaan järkyttävän pölyiset. Remppamiehet palaavat talvilomilta huhtikuussa ja pölypilvet aloittavat seilaamisensa kohti ikkunoitamme taatusti heti lumien sulattua. 

Niin tai näin, mutta aion pestä ikkunat oitis, kun sää sen sallii. Onhan se nyt huomattavasti hauskempi katsella sorarekkoja ja kaivinkoneita edes hetken aikaa puhtaan lasin läpi. Ja tierempasta huolimatta haluan päästää myös kevään kotiimme myös ikkunoiden lävitse.

Minne puput kadonneet?

Mennyt helmikuu tarjosi erinomaisia mahdollisuuksia eläinten jälkien tutkimiseen. Pakkanen ja sateettomuus ovat taanneet, että jäljet ovat olleet helposti nähtävissä. Lintujen ruokintapaikkojen alla ja läheisyydessä jälkiä alkaa olla niin paljon, ettei niistä ota tolkkua.

Tunnen huonosti erilaisia eläinten jälkiä. Jänisten jäljet ovat sentään tuttuja. Jänisten vakioreitit ovat aina kulkeneet tonttimme halki, ristiinrastiin. Viereisessä metsikössä jäniksillä on ollut tiukkaan tallatut polut, joita olemme kutsuneet pupujen moottoriteiksi. Vielä syksyllä näin useinkin isokokoisen rusakon loikkivan remppa-alueen halki kohti meidän kotitietä ja sieltä sitten naapurin pihan kautta takana olevaan isoon metsään. 

Viime aikoina jänisten jälkiä on ollut tavattoman vähän. Varmasti alapihan aitaaminen vaikutti jänisten kulkureitteihin, mutta ei se estä meidän pihamaalle pääsyä jäniksiltä. Yksi kaveri olikin viimein keksinyt tontin kulmauksen aukkopaikan ja kierrellyt puutarhassa tutkimassa. Se oli poistunut tuloreittiä, vaikka rinteen kautta se olisi helposti päässyt yläpihalle ja sieltä minne tahansa.

Kaadetun metsikön alueella ei nyt ole jänisten moottoritietä. Ei edes kyläpolkua. Joitakin jäniksenjälkiä ympäristöstä toki löytyy, mutta entisen kaltainen massavaellus tuntuu kadonneen tyystin. Ihan tässä tulee ikävä sitäkin rusakkoa, jonka miltei joka aamu näki vaeltavan kohti metsää. 

Uudenvuodenpäivänä löysin puoliksi kalutun jäniksen talomme päädystä. Silloin moni arveli ketun olleen asialla. Sittemmin mm. naapuri kertoi nähneensä ketun liikkuvan heidän pihallaan. Olisiko kettu karkoittanut jänikset muualle?

Joku veitikka on kokenut kotikiven esteeksi reitilleen ja loikkinut sen yli. Tahi tykännyt, että kiven päältä on hauska tähyillä vähän kauemmaksi. Kiven päällä oli rampattu sen verran tehokkaasti, etten jäljistä ymmärtänyt sitäkään vähää. Saattaapi olla orava tai kenties usein pihapiirissä temmeltävät harakat. Tiedä häntä. Kiva kuitenkin pienessä päässään kehitellä tarinoita muutamia jälkiä katsomalla. Eivät käy päivät yksitoikkoisiksi.

Vetten päällä kävelyä

Pakko myöntää, että tällainen lämmintä rakastava kesäkissa on iloinnut ja nauttinut helmikuun ja maaliskuun alun auringonpaisteisista päivistä. Tiukoista pakkasista huolimatta. Poikkeuksellisen pimeän syksyn jälkeen päivä toisensa jälkeen siniseltä taivaalta loistanut aurinko on piristänyt ja virkistänyt. Ulkona liikkuessa tuntui, kuin omat akut latautuisivat jokaisesta auringonsäteestä. Olen imenyt valoa ja vähän jo lämmittävääkin kevätvaloa itseeni ihan vastaisuuden varalle. 

Täällä etelässä ei talvisin enää ole kovin yleistä päästä järvien ja meren jäälle liikkumaan. Nyt tätä harvinaista herkkua on ollut tarjolla runsain määrin. Oman kylän kolmesta järvestä keskeisimmälle on vapaaehtoisvoimin tehty 4 kilometrin mittainen hiihto- ja luistelurata. Koko järvi on täynnä sinne tänne risteileviä polkuja ja kulkijoiden jälkiä. Sen verran vähän jäälle on lunta kertynyt, ettei ole tarvinnut tarpoa umpihangessa tai haitata hiihtäjien menoa. 

Kyläyhdistys oli rakentanut jäälle napakelkan, joka on ollut etenkin lasten keskuudessa kovassa käytössä laskiaistapahtuman jälkeenkin. 

Ymmärrän hyvin lämpimistä maista saapuneiden turistien kummastelevan, miten ihmeessä voi järven jäällä kävellä. Vaikka tällainen syntyperäinen suomalainenkin hyvin tietää töppösten alla olevan vankkaa jäätä, on silti jotenkin maagista kulkea keskellä järveä ja katsella sieltä käsin samoja rantoja, joilla yleensä seisoo ulappaa tähyillen.

Vesi on kiehtova elementti. Myös talvella ja jäisen kannen alla levätessään. Kuinka mielelläni asuisinkaan veden äärellä. Ymmärrän hyvin, ettei kukaan halua omaan rantaansa vieraita töllistelijöitä sen enempää talvella kuin kesälläkään. Siksi on tärkeää, että vesistöjen rannoille jätetään aukkoja ja yleisiä paikkoja, joita käyttämällä rannattomat ihmiset pääsevät nauttimaan veden tarjoamista mahdollisuuksista.

Kevättouhuja ulkona ja sisällä

Monet ovat jo alkaneet huoltaa talvetettuja pelaguitaan. Minulla oli talvetettavana tänä vuonna vain kuusi pelaguuta. Ne on kaikki itse siemenestä kasvatettuja ja useimmilla alkaa ikääkin jo olla muutama vuosi. Siksi ne ovat erityisen rakkaita. Koska pelaguita oli syksyllä niin vähän, päätin kokeilla niiden talvettamista työhuoneen ikkunalla. Työhuone on vähän muita huoneita viileämpi, mutta ei ehkä silti pelaguille ihanteellinen.

Hyvin ovat pelaguut pärjänneet valoisalla ikkunalla. Inspire Pink on pukannut kukkiakin tasaiseen tahtiin. Kevätauringon myötä kasvit ovat innostuneet tekemään uusia lehtiä, jotka tosin ovat aika hentoisia. Leikkasin isompia pelaguita aika reilusti, pari pienempää jätin kokonaan leikkaamatta. Oksat pääsivät pistokkaina juurtumaan. Vielä en vaihda pelaguille multaa. Parissa blogissa (mm. Mama's Gardenin postaus "Sisäkasvien huoltoa") on mainittu, että multahomman voi hyvin tehdä myöhemmin pihamaalla. Niin olen itsekin joinain keväinä menetellyt ja niin aion tehdä nytkin.

Niinikään Mama's Gardenin postauksesta (Linnunpönttöjen puhdistuspäivä) inspiraation saaneena ryhdyin putsaamaan linnunpönttöjä. Homma jäi kesken, sillä tikkaat lumiselle alapihalle raahattuani keksin niille myös muuta käyttöä. Puhdistushomma siis jatkuu myöhemmin yläpihan pöntöissä. Yhtään kuoriutumatonta munaa tai kuollutta linnunpoikasta en alapihan kahdesta pöntöstä löytänyt, mutta muhkea sammalpeti oli kummassakin.

Korkeilla tikkailla oli ihan hauska keikkua. Perspektiivi puutarhaan oli ainakin tyystin erilainen. Pöntön irrottaminen sujui ongelmitta, mutta putsaamisen jälkeen takaisin kiinnittäminen vaati jo hiukan enemmän tasapainoilua. Paksun rungon ympäri käsien saaminen ja pöntön sitominen oli hiukan hankalaa, kun samalla oli koitettava pysyä tikkailla putoamatta. Hommaan ryhtyessäni pohdin kameran ottamista mukaan, vaan sen pitelemiseen ei kyllä olisi kädet enää riittäneet. 

Raskaiden tikkaiden raahaaminen alapihalle ja tarpominen upottavassa lumessa niiden kanssa ei ollut ihan yksinkertainen juttu. Toisaalta tikkaiden pystyttäminen puita vasten oli kesäaikaa huomattavasti helpompaa. Nyt ei tarvinnut niin paljon varoa istutuksia ja kukkapenkkejä.

Kun ne tikkaat sinne alapihalle olin raahannut ja linnunpöntöt putsannut, päätin samantien leikata omenapuita. Kovin suurta leikkaustarvetta meidän omenapuilla ei näin kevättalvella enää ole, sillä vesiversot olen jo vuosien ajan leikannut loppukesästä. Pari isompaa, hankaavaa oksaa sahasin nyt pois. 

Alkuvuosina laiminlöin osaamattomuuttani omenapuiden leikkaamisen tyystin, mutta myöhemmin aloitettu hoitotyö alkaa vihdoin tuottaa tuloksia. Kauniita ja oikeaoppisen näköisiä meidän omenapuistamme ei enää saa juuri tuon alkuvuosien leikkaamattomuuden vuoksi.

Tarkoitus oli myös tyhjentää lämpökompostorin alasäiliö, jotta ylempänä olevalle massalle tulisi tilaa. Tyhjennysluukku oli kuitenkin jäätynyt niin jumiin, etten sitä millään järkevällä keinolla saanut auki. Ei siis tarvitse pohtia, kuskaanko puolivalmiin massan jälkikypsymään alapihan kompostoriin kolalla, pulkalla vaiko pressulla hankea pitkin liu'uttaen. Uusi yritys ja pohdinta sitten myöhemmin. Josko luukku aukeaisi piakkoin pakkasten nyt lauhduttua.

Paukkuvien pakkasten saavuttua myös kompostorin mittari tipahti nollaan. Kompostori on nyt aika täynnä ja täyttöosassa massan pintakin jäässä. Kovasti odotan leudompia säitä ja kompostorin uudelleenkäynnistymistä. Muuten pitää biojätteet laittaa sekajätteeseen, kun lämpökompostoriin ei enää kovin paljon uutta massaa mahdu. Jonkin verran siis lämpökompostorin käyttö vaatii harjoittelua ja säätämistä.

Kompostorista tuli muutakin asiaa mieleen. Hiljan luin, että kahvisuodatinpussit sisältävät mikromuovia. Moni minun laillani laittaa suodatinpussit kompostiin ja hyvinhän ne siellä hajoavat ja biomassaksi muuttuvat. En haluaisi lisätä vesistöjen mikromuovitaakkaa, enkä kyllä halua niitä kompostimassan ohessa omaankaan puutarhamaahan kipata. 

Fredman Group ehti jo ilmoittamaan, ettei heidän kotimaassa valmistettu Eskimo-kahvisuodatinpaperinsa sisällä muovia. Olen ostanut suodatinpaperini entisestä Euran paperin tehtaanmyymälästä (kuuluu nykyisin Fredman Groupiin) käydessäni synnyinsijoillani Eurassa. Samaisia suodatinpapereita näkyi olevan lähikaupan hyllyllä, joten saatavuus ei ole jatkossakaan ongelma. Tässä asiassa voin siis valita. Aina se ei ole mahdollista tai ainakin varsin vaikeaa.

Samaa muoviaihetta käsitteli Sarin puutarhojen postaus pe 9.3.2018 "Kastelukiteet mikromuovia, oho!" Yllättävistä tuotteista muovia siis löytyy. 

Kevään merkit - tulppaanien loistetta

Tuomi 5.5.2017

Sain Pihapiian tontilla -blogista "Kevään merkit" -haasteen. Samantyyppiseen haasteeseen (voipi olla jopa sama haaste) olen vastannut kuluvan talven aikana, mutta ei haittaa. Se kevät, jolloin pääsee pihamaalle tosissaan tonkimaan, siihen on vielä tovi matkaa. Hyvin ehtii pohtia kevään merkkejä ja katsella vaikka edellisen kevään kuvia.

Parvitulppaani - Tulipa Tarda 18.5.2017

Ihan kaikkia piippoja ja mullasta työntyviä kärkiä odotan joka kevät yhtä suurella innolla. Jokainen sipulikukka tuottaa iloisen onnistumisen ja jälleentapaamisen tunteen kevät toisensa jälkeen. Yhtään pieniä scilloja, helmililjoja tai narsissseja väheksymättä, tulppaanien kukinta tuottaa ylimääräisiä sydämenmuljahduksia ja riemunkiljahduksia.

Tähtitulppaani pulchella `Persian Pearl`18.5.2017

Monta monituista syksyä olen jättänyt tulppujen istuttamisen tekemättä. Tai sitten napannut marketista pussillisen pari ja tunkenut ne multaan sen kummemmin asiaan syventymättä. Blogin aloittamisen myötä innostuin tulppaaneistakin ihan uudella tavalla ja viime vuosina sipulikuume on kohonnut ilman laantumisen merkkejä. Toki tarjontakin on puutarhaharrastuksen lisääntymisen myötä parantunut vuosi vuodelta niin kaupoissa kuin nettimyymälöissä.

Tulipa China Town 31.5.2017

Syksyllä sipuleiden kanssa ahertaessa on aina pieni pelko takamuksessa, meneekö koko istuttamistyö hukkaan. Jospa syksyn sateet, talven pakkaset tai peräti myyrät ja muut vihulaiset vievät sipulit mennessään ja jättävät puutarhurille vain keväästä koppuraisen mullan katseltavaksi. Menettämisen pelko ja kasvikuoleman riski on aina olemassa. Puutarhuri voi toki tehdä kaikenlaisia järkeviä ja vähemmän järkeviä toimia välttääkseen menetyksiä, mutta paljon on sellaista, mihin ei mitenkään voi vaikuttaa. Riskillä mennään, joten antaa mennä vaan. 

Tulipa Toronto 18.5.2017

Kolme edellistä kevättä on ollut minun puutarhassani tulppaanien kannalta erinomaisia. Kaikkien muistaman tappotalven 2016 jälkeen tulput kukkivat suorastaan loisteliaasti. Pitkään ja hartaasti. Vesisateista, paljaana jäätyneestä maasta ja muista vitsauksista huolimatta tulppaanit näyttivät parastaan. Ehkä se oli luontoäidin keino lieventää puutarhureiden pahaa mieltä ja pettymystä. Kuolleiden mahonioiden ja nääntyneiden leimujen äärellä oli sentään mahdollisuus lohduttautua tulppaanien kukinnalla.

Tulipa Sun Lover 21.5.2017

Suomalaisen ihmisen melankolinen ja mollivoittoinen mieli varautuu pahimpaan torjumalla mielessäänkin kaiken kauniin ja positiivisen. Jos on ollut kolme hienoa kukintakevättä, ei neljäs varmaankaan voi olla mahdollista. Vaan minäpä en suostu tuhlaamaan energiaani turhaan jossitteluun ja pelkäämään suurta katastrofia. Jokaisesta kukkivasta tulppaanista iloitsen. Ne, jotka jäävät nousematta, kukkikoon vaikka kiinalaisille, lihottakoon myyrien mahaa tai lannoittakoon kukkamaata. Jaettu ilo se vasta iso ilo onkin.
 

Tulipa Purissima 23.5.2017

Tuli tulppaanikeväästä sitten millainen tahansa, vielä näihin näkymiin on hetki aikaa. Iho suorastaan kihelmöi ja vatsanpohjassa kumpuilee jännityksestä. Kevät on mahtavaa aikaa ja juuri nyt keväässä on parasta se, että kaikki on vielä edessä. Kokonaisena ja avaamattomana. Yhtään ei tiedä, millainen kevät ja kesä on yksittäisten kasvien ja koko puutarhan kannalta. Kaikki on siis mahdollista. Myös loistelias tulppaanikevät.

Tulipa Apricot Parrot 31.5.2017

Laitoin haasteen säännöt tuohon alle ja samalla huomasin oikoneeni kakkoskohdan sääntöä aivan totaalisesti. Lähti tuo näppäinsormi kiitämään ajatusta nopeammin. Antanette anteeksi, olenhan jo kaksi postausta aiheesta tehnyt. Voit käydä lukemassa ne täältä (Haasteena huhtikuu 16.1.2018) ja täältä (Toukokuu - ihana kevätkuukausi 24.1.2018).

Tulppaani, jonka nimi on hukassa

  
Tämä haaste on kiertänyt aika ahkerasti blogeissa, joten en laita sitä eteenpäin. Monilla on varmasti pilvin pimein julkaisemattomia kuvia ja ehkä myös puutetta postausideoista. Haasteen voi siis vapaasti ottaa ja käyttää aasinsiltana kuvien katseluun ja julkaisuun. 

Kevään merkit -haasteen säännöt:

1.Tee postaus ja kerro mistä sait haasteen.

2. Kerro viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat sinua eniten. Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi esim. maalis-, huhti- tai toukokuu.

3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia.

Tulipa Sweet Desire

Kiitos Pihapiian tontilla -blogin Jaanalle haasteesta. Kaikille mukavia kevään odotuksen hetkiä. Toivokaamme kimpassa loisteliasta tulppaanikevättä.

Tulipa Silver Parrot 31.5.2017

Elämäni ensimmäinen koskikara bongattu

Bongasin elämäni ensimmäisen koskikaran. Tuolla se on purossa välillä sukeltamassa ja välillä sulkiaan sukimassa. Joo, ette te sitä tässä kuvassa näe, kun en näe minäkään. Kyllä lintu tuossa kuvassa on, mutta minun obiskallani ei sinne saakka millään zoomattu. Olemukseltaan mustana lintu häipyy kuvassa puron mustan veden taustaan.

Kuva: Luontoportti.fi

Monen monta kertaa olen ohi kulkiessani tuota puroa koskikara mielessäni silmäillyt, koska olen kuullut koskikaran siellä liikkuvan. Nytkin kamera oli mukana, mutta repussa juuri silloin, kun lintu oli riittävän lähellä. Saatuani kameran repusta, koskikara oli jo sukellellut ja kipittänyt rantaa pitkin niin etäälle, etten saanut sitä kuvaan tunnistettavasti.

Tällaiseksi höppänäksi blogimaailma on meikäläisen tehnyt. Ei riitä, että hullun lailla kuljen katse kohti tienpenkkoja ja pusikoita nähdäkseni kaikenlaisia luonnonkukkia. Kasvien bongaamisen ja tunnistamisen lisäksi täytyy nähdä kaikki maailman linnut ja oppia niiden nimet. Tähän ilmiöön pätee erinomaisesti vanha sanonta "nälkä kasvaa syödessä". Mitä enemmän kasveihin ja lintuihin tutustuu, sen enemmän niistä haluaa tietää. 

On tämä sellaista hyvän mielen höppänyyttä, josta ei eroon halua edes päästä. Pikkuinen mustavalkoinen lintu valkeaa rinnassaan sai minut ilosta miltei tyttömäisesti hyppimään pitkin kävelytietä. Aikuinen minussa asetti töppöset tiukasti tien pintaan ja esti hyppelyn, mutta hymyä huulilla taitaa säilyä iltaan saakka.