Metsäretki

Pari viikkoa sitten aurinkoinen sunnuntaipäivä houkutteli ulkoilemaan. Päätimme suunnata kohtalaisen lähellä kotiamme sijaitsevalle Ahvenlammelle, jonne pääsee suuremmitta ponnistuksitta kävellen. Olen paikasta kertonut aiemminkin. Pientä lampea kiertäessään tuntee olevansa erämaassa kaukana asutuksesta ja muista ihmisistä, vaikka linnuntietä matkaten olemme aivan taajaman kupeessa.

Lammen kiertävästä polusta näkee, että sitä on tallottu useita kertoja. Sen sijaan polun ympäristö on koskemattoman näköistä, vaikka varmasti marjastajat ovat puolukat, juolukat ja mustikat metsästä pois poimineet. Olemme käyneet lammella useamman kerran vuodessa, vain kahdesti vastaan on tullut muita ihmisiä. Toisella kertaa metsän omistajasukuun kuuluva rouva koiransa kanssa.

Joka kerran ihastelen polulla risteileviä puiden juuria. Ikäänkuin kaikki metsän puut olisivat päättäneet imeä lammen tyhjäksi vedestä ja siksi luikertelevilla juurillaan tavoittelevat rantaa.

Lampeen laskevien ojien ja purojen yli on rakennettu sillat helpottamaan kuivin jaloin kulkua. Metsäalueen omistaja ei ole halunnut paikasta kovin suuriäänisesti huudella, jotta se säilyttäisi rauhallisen erämaaluonteensa. Paikallisistakaan kaikki eivät tunne sitä, eivätkä siten ole siellä koskaan käyneet. 

Runsaiden vesisateiden vuoksi varauduimme lammen toisella puolella olevaan muutenkin vetisiin kohtiin ja laitoimme saappaat jalkaan. Hyvä niin, sillä lammen vesi oli korkealla ja alavimmilla kohdilla vesi oli vallannut myös polun ja pientareet.

Polulle oli paikoin levitetty vihreä sammalmatto, jonka yli oli pakko loikata ettei vahingossakaan talloisi sen pehmeää olemusta.

Puron rannalla kasvoi hauskasti ylöspäin kohoavaa sammalta. Jonkinlaista liekosammalta ilmeisesti. Tuulen osuessa tähän kasvustoon, ne huojuivat hiljaa kuin olisivat tanssineet.

Jokin nukkuva lohikäärmekö tässä pää painuksissa kohti auringon lämmittämää maata? Lohikäärmeen päätä koristavat "piikit" taitavatkin olla pikarijäkälää, joka ei vielä ole avautunut pikariksi.

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan
ja sade täytti sen, ja pisarassa
kimalsi taivas tuulta pidättäen.

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan:
Nyt malja elämämme rikkaudelle.

-Helvi Juvonen (1952)

Joka kerran metsäretkellä käydessä sielu tuntuu ammentaneen kauneutta ja rauhaa pitkäksi ajaksi eteenpäin. 

Kohti kukkaisia aikoja

Edessä iris Harmony, takana valkoinen helmililja nuppuisena.

Tänään siirryimme maaliskuuhun eli virallisesti kevääseen, vaikka ulkona ei ihan siltä näytäkään. Vaan eipä ole viime kuukausina näyttänyt talveltakaan, joten mitäpä näistä normaaleiksi puhutelluista termeistä välittäisimme. Omassa pihassa ei sentään vielä irikset kuki, mutta kaupasta sain vähän maistiaisia.

Piipot lumessa

Aamuvarhaisen valaistuttua kipaisin pihalla ottamassa kuukausikuvat. Yön aikana on satanut vähän lunta ja sateen on luvattu jatkuvan koko päivän. Tosin täällä etelärannikolla lumi saattaa muuttua vesisateeksi. Luulisi, että moinen valkeus harmittaisi näin kevään ensimmäisenä päivänä, vaan ei sitten yhtään. Jos lunta on tullakseen, satakoon nyt eikä huhtikuun lopussa tai juhannusviikolla.
 
 
Meillä ja maailmalla pelätään koronaviruksen tarttuvuutta. Ihan yhtä tehokkaasti näyttää tarttuvan toisten postauksista pistokasinto. Tuplasti terapiaa -blogin Pirjo postasi pistokasostoksistaan, joten täytyipä minunkin kipaista niitä hakemaan. Valikoima oli melko suppea, mutta mukaan lähti kuusi pelaguuta ja kaksi erilaista värinokkosta. 

Pistokkat oli istutettu huokoiseen ruukkuun, joka melkeinpä mureni käsiin. Parempi niin, kuin pikkuruiset muoviruukut, joille ei jatkossa ole mitään käyttöä. Istutin pistokkaat samantien kotiin päästyäni omiin ruukkuihinsa ja nyt ne odottavat kevättä kellarin kasvatushuoneessa.

Tarttuipa samalla ostosreissulla mukaan muutakin. Ajattelin katsella matalia daalioita vasta messuilta, mutta ilokseni kaupan laareissa oli Navettapiian puuhamaa -blogissa näkemäni matala Sneezy -daalia. Löysin myös hiukan korkeammaksi kasvavan vaaleanpunaisen Harmony Melodyn. Kaikki muut tarjolla olleet huitelivatkin sitten metrissä tai yli. Kauniitahan ne korkeatkin daaliat ovat, mutta tukemista on puutarhassa muutenkin ihan riittävästi.

Viime kesänä tuli sen verran paljon myllättyä pariakin paikkaa, joten uskoisin tilaa löytyvän uusille kasveille. Niinpä pussi tiikerililjoja ja toinen musta-valkoinen liljalajitelma hyppäsivät ostoskoriin. 

Tällaiset työvälineet minulla on jo ennestään, mutta kapealapainen pikkulapio on jossain kadoksissa. Luultavasti olen laittanut sen sellaiseen paikkaan, josta mukamas sen helposti löydän. Tämä pikkulapio on erinomainen apu taimien koulimisessa. Samoin tuolla puikolla saa kätevästi multaan siemenelle sopivia painaumia. Joskus tulee käytetty lyijykynää paremman puutteessa. Useimmiten omia sormia. Voi hyvinkin käydä niin, että jatkossakin omat sormet tunkevat itsensä multaan. Vaan onpa nyt vaihtoehto, jos sen olinpaikan siemeniä kylväessä muistaa.

Karkauspäivänä teimme järvilenkin eli kiersimme tsekkaamassa kylän kolmesta järvestä kahden jäätilanteen. Ensimmäisen järven rannalla kuulimme, miten jäät laulavat. Ei kovaa pauketta, vaan jännää ujellusta. No, toisella järvellä kuului sitä paukettakin, kun isot jäälautat lohkesivat talviuimareiden laituria vasten.

Järvenrantaan suuntautuvan lenkin yhteydessä täytyy aina käydä katsomassa myös järviä yhdistävän puron tilanne. Nyt se laskee kohisten kohti alempaa järveä. Kivissä ja rannalla oli jäätaidetta, mutta keskellä kuohui. Näinpä taas koskikarankin, joskaan en onnistunut sitä kuvaamaan.

Aamutaivas 29.2.

Täytyy jälleen todeta, kuinka ihmisellä on pienet ilot. Kun tonttiamme kahdelta sivulta reunustanut metsikkö poistui, näen taas taivaan niin pihalta kuin sisältäkin. Pilvien muotoja ja värejä ihastelen aamuin illoin. Usein huomaan katselleeni pilvien kulkua pidemmän tovin. Todella rauhoittavaa.

Mukavaa maaliskuuta kaikille! Mennään yhdessä kohti kukkaisia aikoja.

Kevättalven virkkuja

Mikäs se tällainen risukasa on? Sehän on viinikärhö Polish Spirit talvisessa olomuodossaan. Köynnös kasvoi ja kukki viime kesän hienosti. Joskus olen tehnyt sen virheen, että menen leikkaamaan kärhöjen versoja liian aikaisin. Varsinkin jalokärhöjen versot useimmiten paleltuvat talvisin ja uusi kasvu tulee tyvestä. 

Tänä keväänä saakin olla tarkka kärhöjen kanssa. Onneksi tutkin Polish Spiritin muodostamaa risukkoa ennen kuin aloin heilumaan saksien kanssa. Kuivuneen lehtimassan uumenista löytyi lukuisia vihreitä alkuja. Antaa siis tämän ja kaikkien muidenkin kärhöjen toistaiseksi olla. Paras odottaa, miten ne keväällä heräävät. Tai nukahtavatko ikiuneen liian varhaisen innostuksen myötä.

Primula pruhoniciana 'Wanda' - Suikeroesikko

Suikeroesikkokin on jo herännyt. Annoin puunlehtien olla sen tuoreiden lehtiversojen päällä siltä varalta, että pakkasia vielä tulee. Ja tuleehan niitä, ainakin pikkupakkasia.

Doronicum orientale - Kevätvuohenjuuri

Kevätvuohenjuuri kuuluu jokavuotisiin kevätvirkkuihin. Dennis-myrskyn jälkeen se on päättänyt herätä ja pukkaa uusia lehtiä turhan kovalla kiireellä. Kunpa nyt pitäisi nuppujen alut mullan sisässä ja odottaisi edes maaliskuulle.

Ranunculus ficaria - Mukulaleinikkii

Mukulaleinikkikin, mokoma, on herännyt. Sen nuput ovat yleensä heti noiden kääröllä olevien lehtien tyvessä. En tiedä, kuinka kylmänarka mukulaleinikki on. Yritin sille sanoa, että luntahan täällä vielä on - tai ainakin yleensä tähän aikaan. Kuuliko, kenties.

Malva moschata - Myskimalva

Myskimalva on näköjään myös innostuneena oikomassa itseään talviunien jäljiltä. Ottaisi nyt rauhallisesti sekin ja pitäisi pääosan silmuistaan jossain sisuksissaan oikeaa kevättä odottamassa. Hyvin ehtii itsensä viherryttämään kuukauden pari myöhemminkin.

Helleborus Double Ellen

Jouluruusut ovat tottuneet kylmyyteen. Tuskin nekään paukkupakkasista tykkäävät, mutta selviävät kyllä pienestä hallasta. Parin kesän kuivuudessa Double Ellen on ollut vaisu ja kukkinut vähäeleisesti. Tämä on taatusti saanut ihan riittävästi kastelua näiden talvisateiden myötä, mutta onneksi vesi ei jää sen tyvelle seisomaan.

Kivipenkin vaalea jouluruusu pukkasi nuput heti joulun jälkeen. Välillä ne ovat nuokkuneet pakkaskuuran kumartamina. Kuten kuvasta näkyy, osa nupuista on kärsinyt. Yksi nupuista on avautunut ja suuntaa katseeensa rohkeasti vähäisiäkin auringonsäteitä kohti.

Myös Ovaalipenkin jouluruusuissa tunkee nuput mullasta esiin. Näiden kahden jouluruusukaveruksen viihtymistä ihmettelen, sillä paikka on niille kaikkea muuta kuin lehtomaisen suojeleva. Lähellä kasvava iso mänty tiputtaa ahkerasti neulasiaan, mikä varmasti happamoittaa penkkiä, mutta samalla estää lehtomaisten olosuhteiden vähäisimmätkin mahdollisuudet.

Prunus 'Accolade' -Korisekirsikka

Minun koristekirsikkani on tainnut lukea uutisista Aura-joen rannan kirsikoiden kukinnasta. Silmut pullistelevat enemmän, kuin edellisinä keväinä konsanaan. Vielä ei edes ole mikään kirsikankukinnan aika. Toivottavasti malttaa mielensä vielä hetken, sillä haluaisin mielelläni nähdä kunnon kukinnan ja vieläpä ihan normaaliaikaan.

Lonicera 'Dropmore Scarlet' - Tulikuusama

Peura peijoonit ovat ottaneet tavakseen tepastella meidän puutarhassa pimeään aikaan. Yhtenä iltana Ukkokulta oli katsonut nukkumaan mennessään keittiön ikkunasta, mikä kumma sytytti liiketunnistinvalon. Ensin yksi peura oli seisonut keittiön ikkunan edessä ja pian myös toinen oli tullut sen kaveriksi. Peurojen sorkista jää tunnistettavat painaumat etenkin mulloksella oleviin penkkeihin, mutta myös märkään kivituhkaan. Sorkanjälkiä olen nähnyt, mutta nyt en voi enää edes ajatella, että kyse olisi satunnaisista käynneistä. Toistaiseksi en ole huomannut tuhoja, mutta kuinka käykään, kun perennojen kasvu alkaa? Entä uskallanko poistaa puilta ja pensailta suojaverkot pois?

Colchicum cilicicum 'Purpureum' - Turkinmyrkkylilja

Peuroista ja liian aikaisin heränneistä kasveista huolimatta ollaan iloisia ja objektiivisia. Kohti valoa ja kukkaisia aikoja mennään vauhdilla.

"Pitää tehdä" - tekemättömien töiden rasittavuus

Clematis Purple Dream eräänä kuurapäivänä

Mitään en inhoa niin paljon, kuin tekemättömiä töitä. Siis sellaisia töitä, jotka roikkuvat iäisyyttäkin pidempään "Pitää tehdä" -listalla. Sellaisten listojen tekemisessä olen mestari. Pyrin tarttumaan tekemättömiin töihin mahdollisimman pian, sillä mikään ei ole niin mukavaa, kuin katsella valmista työtä. Aina ei voi itse päättää, milloin johonkin työhön tarttuu. Ja vaikka voisikin, ei vaan saa itseään liikkeelle.

Osa tauluista on jo ripustettu.

Viimeisen kuukauden aikana olen voinut taputtaa itseäni selkään ja kiittää pitkään mielessä kaihertaneiden "pitää tehdä" -asioiden poistumista listalta. Tuulikaappi, joka meillä toimii vieraseteisenä on odottanut maalisutia yli kymmenen vuotta. Maalipinta on ollut ihan siisti, mutta seinien alaosan vaaleanruskea väri ja rajapintaan laitettu kukkaboordi on häirinnyt silmää. Tila ei ole suuri, mutta mikä lie tökkinyt, etten ole saanut hommaa alulle. 

Muutaman päivän asiaa kypsyteltyäni löysin työvaihteen, jonka ansiosta irrotin naulakot ja taulut, ruuvasin valopainikkeet irti ja teippasin ovenpielet. Sekä tietenkin suojasin lattian. Boordi lähti pois helposti ja pikkuinen huone sai kolme kerrosta uutta maalia. Seuraavana päivänä laitoin tavarat paikoilleen ja ripustin joitakin taulujakin takaisin. Ristipistotyöt ovat minun tekemiäni. Budapestistä aikoinaan ostettu käsintehty pitsiliina on parhaimmillaan kehystettynä.

 
Perheen omana kuraeteisenä toimiva varasto on niinikään suorastaan huutanut uutta maalipintaa. Enemmän, kuin pieni vieraseteinen. Siellä kenkätelineelle potkitut jalkineet olivat kuranneet ja kuluttaneet takana olevaa seinää. Kattokin oli tummunut ja koko huone tuntui ikävän kulahtaneelta. Kaikki irtoava tavara vaan pois ja ulkovaatekaappien päälle muovihuppu. Jälleen runsaasti maalarinteippiä ovi- ja ikkunakarmeihin sekä lattialle suojapaperia. Sitten vain maalitela töihin ja siistiä tuli.

Ystävän tekemä kranssi pääsi oven päälle koristeeksi.

Maalina käytin Remonttiässää, joka kestää pyyhkimistä. Olen joskus käyttänyt seinien maalaamiseen halpismaaleja, enkä toiste niin tee. Huono maali alkaa nopeasti lohkeilemaan ja rapisemaan, eikä se kestä pyyhkimistä. Isojen pintojen ja katon maalaaminen on sen verran työläs homma, että se kannattaa tehdä kerralla kunnolla.

Toisen ystävän vanhasta kirjasta tekemä kranssi on oven sisäpuolella.

Maalin väriksi valitsin sävytetyn valkoisen. Olkoon sitten kuinka tylsä väri tahansa, minulle se kelpaa siksi, että sitä jaksan katsoa kyllästymättä seuraavaan "pitää tehdä" -sessioon saakka. Ehkä en edes kyllästy laisinkaan. Lisäksi valoa rakastavana pidän siitä, kuinka valkoinen väri lisää valoisuuden tuntua. Maalaaminen on tylsää ja kallista touhua, joten kovin usein en pelkästä vaihtelunhalusta halua remppaa tehdä.
 

Vauhtiin päästyäni vaihdoin myös huonekasveihin uudet mullat. Kovin montaa huonekasvia meillä ei nyt olekaan, sillä olen jakanut niitä molemmille lapsille. 6-vuotias huonekuusi tunki juuriaan ruukun pohjasta ulos, joten se sai hieman suuremman ruukun ja uutta multaa. Toivottavasti jatkaa kasvuaan. Muutaman euron huonekuusesta on muodostunut iso ilo. 

Kliivialle en vaihtanut isompaa ruukkua, sillä sen sanotaan viihtyvän ahtaammissa oloissa. Yhden lehtikaktuksen jouduin heittämään pois. Se oli saanut liikaa vettä ja oli käytännössä mädäntynyt. Olipa hyvä muistutus siitä, että liikakastelulla pääsee liian helposti eroon huonekasveista. Jatkossa olen taas tarkempi. Pesin ruukut ja annoin niiden kuivua ennen kellariin viemistä.

Parin kohteen maalaus ei sinänsä ollut iso eikä paljon aikaa vievä homma. Enemmän ne veivät "pitää tehdä" -ajatuksina tilaa mielestäni. Suurin työ taisi olla saada itsensä tarttumaan toimeen sen sijaan, että hyörisi tekemättömän työn äärellä pohtimassa, koska jaksaisi aloittaa. Kumma, ettei ikinä opi, kuinka helpolla pääsisi tarttumalla mahdollisimman pian tekemättömen töiden nurjetamiseen. Nyt on hyvä mieli. Ainakin siihen saakka, kunnes jokin uusi "pitää tehdä" -ajatus pyörähtää päässäni käyntiin. 

Ihan joka vuosi en ole yhtä aktiivinen kodin myllertäjä, kuin nyt olen ollut. Kaapit on käyty läpi ja tavaraa viety SPR:n Konttiin. Uutta kamaa ei ole tilalle hankittu, sillä kellarissa olisi vielä perattavaa liikaakin. Muistoista ja tärkeistä esineistä ei tietenkään tarvitse luopua. Mutta ihminen ei tarvitse ylenmäärin "kaikenvaralta" kamaa, jollaista meidänkin isoon kellariin on vuosien myötä kerääntynyt.

Talvikausi on hyvä ajankohta hoitaa pois kotiin liittyviä rästitehtäviä. Kun taivaalta sataa vettä vaakatasossa ja myrsky ujeltaa hormeissa, rullaa tuoreella maalilla kyllästetty tela iloisesti seinää uuteen kuosiin. Voikin sitten huolettomin mielin siirtyä ulkohommiin, kun on niiden ajankohta.

Lapiointistartti

Ongelmapaikka kuvattuna helmikuun alun pakkaspäivänä

Sen sijaan, että miettisin sisällä outoa talvea, menin pihalle ja otin lapion käteeni. Naapurin aidan vieressä on yksi vuosia mietintämyssyssä ollut alue. Alun perin paikalla kasvoi lepikko, josta vähitellen poistin puut. Jostain syystä "saarekkeeseen" jäi yksi rakennusaikaisista kaivonrenkaista. Se naamioitui hyvin ympärille istutettujen norjanangervojen sisälle. Renkaaseen kippasin haravoituja puunlehtiä, joista on vähitellen muhinut mustaa multaa.

Ihan ensimmäiseksi leikkasin osan angervoista alas, jotta sain tilaa jatkotoimiin. Seuraavaksi kaivoin renkaasta mullan pois. Sitten tarvitsinkin Ukkokullan apua, sillä minä ja rautakanki oli riittämätön voimavara. Ukkokullan, muutaman puupalikan ja rautakangen avulla saimme betonirenkaan kipattua nurmikolle ja siellä kyljittäin. Sen jälkeen se olikin helppo vierittää tontin laitaan odottamaan hävittämistä.

Renkaan paikalla on nyt tyhjä tila, jolle minulla on suunnitelma. Aion istuttaa siihen pienen puun. Ehkä koristeomenapuu Makamik, en vielä tiedä. Puu ei saa kasvaa jättikokoiseksi mihinkään suuntaan, ettei se varjosta naapurin pihaa. 

Lapiohommien jälkeen jatkoin saksimista. Aikoinaan istutin tontin laidalle pajuangervoaidanteen pysäyttämään pallojen vierimisen korttelikentältä puutarhaamme. Aidanne on käytännössä kunnan puolella ja ajattelin sen katoavan alueen rempan myötä. Ei kadonnut, sinne jäi. Niinpä olen jatkanut pajuangervoaidan hoitamista. Pajuangervo leviää juurivesoilla, joten leikkaan kesäisin nurmikon sen ympäriltä pitääkseni aidanteen kurissa.  Pajuangervo myös risuuntuu, ellei sitä välillä leikkaa alas. 

Pilvinen tiistai oli sopiva päivä laittaa pajuangervot matalaksi. Kaikki hommat poikivat lisää hommia. Niinpä keskiviikkona oli vuorossa leikkuujätteen hakettaminen. Urakka kesti runsaan kaksi tuntia. Sinne hävisivät pensaiden alustoille haketetut risut.

Tiistaipäivä oli tuulinen, joskaan ei niin myrskyinen kuin pari edellistä viikonloppua. Lämpömittari näytti +7 astetta eli ei ihan tavallinen hiihtolomaviikon sää. Monenlaista piippoa tunkee maasta ja puiden ja pensaiden oksat paisuttavat silmujaan. Niistä enemmän muissa postauksissa.

Lavakauluksiin tulossa

Copaea scandens - Kelloköynnös

Kelloköynnösten kasvaessa sain vihdoin tehtyä lavakaulusten kylvösuunnitelman. Kaikki lavakaulukset uusittiin loppukesästä ja niissä on uudet mullat. Seiskalaatikossa kasvaa jo nyt talvivalkosipuli ja kasilaatikossa parsa. Kutoslaatikkoon kylvin syksyllä porkkanaa.

Kylvösuunnitelman laatiminen oli hiukan kinkkistä, kun kylvettävää olisi ollut enemmän, kuin tilaa. Aiemmissa lavakauluksissa käytin kiertoa, jossa laatikoiden sisältö siirtyi kahden vuoden välein askeleen eli laatikon eteenpäin. Uusien laatikoiden ja mullan kanssa aloitan kierron alusta. Suunnittelussa käytin Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogin Tiiun laatimaa kumppanuuskasvitaulukkoa. 

Kurpitsat oli pakko laittaa lavakaulusten vasempaan laitaan, jossa niillä on tilaa levitä siten, etteivät estä kulkua muille lavakauluksille. Samoin herneet rönsyilevät sen verran lahjakkaasti, että ne saavat oman laatikkonsa.

Kaavioon merkittyjen kasvien lomaan istutan samettikukkia. Tämä suunnitelma saattaa vielä elää, mutta jonkinlainen runko on nyt tehty.

Ajattelinpa samantien kysyä teiltä mielipidettä näistä iristen kasvustoista. Kuvassa ei itse asiassa kunnolla näy, kuinka tuohon iristen keskelle on muodostunut kuoppa. Eikä ainoastaan tässä paikassa, vaan muissakin irispuskissani näin tapahtuu. Olen lisännyt tuoretta multaa, jotta kasvien juuristo olisi suojassa. Ilmeisesti tämä on iriksille jonkinlainen tapa kasvaa kehämäisesti? Yhtään huonovointisia ne eivät ole. Oletteko kiinnittäneet tällaiseen huomiota?

Jossain blogissa oli kuva samanlaisesta kaksipuoleisesta "asemankellosta", kuin tämä meidän kellomme. Kommenteissa oli kysymys, voiko kellon laittaa ulos. Ajattelin kertoa, että meillä kello on ollut muutaman vuoden terassin pylväässä, jolloin ajan voi tarkastaa yläpihalla kulkiessa tai terassilla istuessa. Kello on katoksen alla, mutta tuulisella säällä saa kyllä sateesta osansa. Otan patterit talvikaudeksi pois, sillä kosteudessa ja kylmyydessä ne alkavat helposti vuotamaan ja pilaavat kellokoneiston. Talvella pihalla tulee vietettyä sen verran vähän aikaa, ettei ole myöskään tarvis nähdä kelloa.

En käytä juuri koskaan pihatöissä kelloa ja äärimmäisen harvoin kännykkäkään kulkee pihalla mukana. Joskus on kuitenkin tarpeen tietää, mitä kello on. Eipä tarvitse riisua kuraisia saappaita ja heittää hanskoja pihapöydälle, kun ajan voi tarkastaa pihalta käsin.

 

Lisääntynyt valo tuntuu mukavalta. Paljon paremmin jaksaa herätä, kun vessaankin muodostuu nousevan auringon kuvio sälekaihtimien välistä. Melkein kuin esillä olisi pianon koskettimet  keväisten sävelien soittamiseksi.