Syksyn väri-iloittelu

Prunus 'Accolade' - Koristekirsikka 'Kevätsuudelma'

Luonto on järjestänyt tänä(kin) syksynä huikean hienon väri-iloittelun. Tuntuu kuin sävyt päivä päivältä vain lisääntyisivät ja syvenisivät. Puut ja pensaat haluavat viimeiseen saakka näyttää parastaan, kunnes tulee aika luopua lehdistä ja aloittaa talviuni.

Etualan lisäksi hanhia tepastelee taaempana pellolla varmaan sadoittain.

Kävin moikkaamassa isää hoivakodissa. Vierailu jäi aika lyhyeksi, sillä viereisellä työmaalla oli kaivamisen melskeessä osuttu kriittiseen kaapeliin sillä seurauksella, että koko hoivakoti oli monta tuntia ilman sähköä. Vanhukset olivat jo pitkään odottaneet lämmintä ruokaa. Toki heille oli annettu pahimpaan nälkään muuta syötävää.

Ajoin kotiin rauhallisempaa reittiä, joka kulkee läpi suurien peltoaukeiden. Niin pellot kuin ilmakin oli sakeanaan hanhia. Myös autoilijoita oli pysähtynyt jokaiselle pysäkille ja pientareille. Itsekin pysähdyin viimeiselle mahdolllisella linja-autopysäkille nappaamaan kännykällä kuvan.

Tihkusateessa kännykällä otettu kuva oli tuhruinen, joten seuraavana aamuna lähdin katsomaan, vieläkö hanhet ovat pelloilla. Siellähän niitä oli, joskin pysähdyin ensimmäisten näkemieni kohdalla. Olisi pitänyt ottaa videofilmi, jotta myös melkoinen hanhien kaakatus olisi tallentunut. Uutisissa kerrottiin, että hanhia on etelän pelloilla valtavat määrät odottamassa sopivaa nostetta jatkolennolleen.

Asparagus officinalis 'Gijnlim' - Parsa

Kotipihassa ei hanhia näy eikä kuulu. Naakkojen mekastus kaikui jostain kauempaa. Viimeksi näkemästäni kurkiaurojen ylilennosta on jo pari viikkoa. 

Muutaman päivän on tuullut melko navakasti. Tuuli antaa aina oman mausteensa kuvaamiselle. Otoksia on napsittava useampi, sillä koneelle kuvia siirtäessä huomaa yhden jos toisenkin heilahtaneen. 

Parsa on sekä maukasta syötävää, että kaunista katseltavaa. Voisin muutaman parsan kasvattaa jopa pelkästään silmäniloksi.

Vaccinium corymbosum - Pensasmustikka

Pensasmustikka on jälleen loistavan punainen. Mustikkani kasvaa kaverinsa kanssa lavakauluksessa. Aiemmin niillä oli paikka muualla puutarhassa. Koska pensasmustikat ovat jänisten herkkua, totesin niiden verkottamisen helpommaksi, kun asuinpaikka muuttui lavakaulukseen. Kovin montaa marjaa en puskistani saanut. Ei haittaa, sillä puskan syysruska on ihailemisen arvoinen.

Sorbus Dodong - Tuurenpihlaja

Joskus on hyvä pitää kiinni päähänpinttymistään. Tuurenpihlajista tuli minulle "täytyy hankkia" -pakkomielle nähdessäni sellaisen kävelylenkillä ruska-asussaan. Keväällä 2019 marssin heti puutarhamyymälöiden avauduttua ostoksille paikkaan, jossa netin mukaan tuurenpihlajoita on tarjolla. Ukkokulta lupasi Tuuren äitienpäivälahjaksi. Sen istutin alapihalle, puistonpuoleisen aidan kupeeseen. 

Jollain tavoin tuurenpihlaja jäi äitienpäivätuurenkin jälkeen yhä kaivelemaan jonnekin hampaankoloon. Sen kaivelun seurauksena kävin ostamassa vielä toisenkin. Kakkostuuren istutin talon naapurin puoleiseen päähän, ns. huoltopihalle, mattotelineen viereen. Lähes samassa paikassa kasvoi muutama vuosi sitten tavallinen pihlaja, joka kuitenkin jouduttiin kaatamaan naapurin vastaista tukimuuria rakennettaessa.

Tuureni ovat vielä pikkupuita. Hyvin niille on kuitenkin tullut lisää mittaa ja tuuheutta. Alapihan Tuure on parhaillaan loistavan punainen, huoltopihan Tuure taasen oranssi. Voi ylpeys, miten hienoja niistä vielä lisää kasvaessaan tuleekaan!

Spiraea japonica Froebelii - Ruusuangervo

Kasvit käyttäytyvät syysruskan suhteen kovin eri tavoin. Jopa sama kasvi voi vieressä olla täysin vihreä toisen punastellessa täyttä päätä. Kuvan ruusuangervo kasvaa syreenin alla. Se meinaa hukkua maa- ja niittyhumalaan sekä hopeahärkkiin. Kuvasta vasemmalla on tiiviimpi ja isompi ruusuangervon kasvusto, joka taitaa pudottaa lehtensä ennen niiden muuttumista värikkäämmiksi.

Hydrangea anomala subsp. petiolaris - Köynnöshortensia

Päätyseinän köynnöshortensia on muuttunut kullankeltaiseksi. Muuten sen olemus on enemmän tai vähemmän onneton. Uusien rännien asentamisen vuoksi jouduimme leikkaamaan köynnöshortensiaa aika rajusti. Koitimme selvitä vähemmällä leikkaamisella, mutta rakennustelineet olivat runnoneet ulospäin suuntautuvia oksia. Muutenkin seinään kiinnittyneitä oksia oli irronnut, eivätkä ne luonnollisesti enää tartu uudelleen. Siksi pitkiä osuuksia romahti alas tai vaurioitui niin, että jouduimme leikkaamaan niitä lisää. 

Paljon jäi kasvustoa, joten ei sentään tarvitse kymmeniä vuosia odottaa köynnöksen komistumista. Aika hidaskasvuinenhan köynnöshortensia on.

Hydrangea paniculata 'Vim's Red' - Syyshortensia

Vierekkäin asuvilla syyshortensioillani taitaa olla sopimus siitä, että kumpikin tekee vuorollaan kaikkensa kasvattajan huomion saadakseen. Vuosi sitten Vanille Fraisen kukat olivat valtavan suuret ja vaaleanpunaisina hörhöinä houkuttelivat minua kameran kanssa luokseen kerta toisensa jälkeen. Nyt Vanille Fraisen olomuoto on edellisvuotta vaisumpi, kun taas Vim's Redin viininpunaisia kukkia on tullut tutkittua lukemattomia kertoja. Eikä pensas suinkaan huomionkeruutaan siihen jättänyt, vaan päätti vielä tuottaa silmiä hivelevän syysruskan.

Olipa hyvä, että istutin Ovaalipenkkiin uuden Vanille Fraisen ja Moonlightin. Voi hyvinkin olla, että puutarhaani tulee vielä uusiakin syyshortensioita. Niin lujasti olen näihin kauniisiin ja helppoihin pensaisiin ihastunut.

Bergenia crassifolia - Vuorenkilpi

Vuorenkilpeen suhtaudun kaksijakoisesti. Toisaalta se on uskomattoman helppo ja kiitollinen kasvi vaikeisiinkin paikkoihin. Toisaalta taasen kotilot viihtyvät liiankin hyvin vuorenkilven tiheissä kasvustoissa. 

Aikanaan, kun perennoja oli vähemmän, täytin aukkopaikkoja vuorenkilvillä. Niitähän on helppo jakaa ja lisätä pienistäkin juurenpaloista. Hölmöyksissäni istutin vuorenkilpiä esimerkiksi kulkuväylien reunoille siten, että vähänkin kasvaessaan ne alkoivat repsottamaan käytävällä. Aina ohi kulkiessani asia ärsytti, mutta yleensä en heti paikalla ryhtynyt tilannetta korjaamaan. Vihdoin olen kunnostautunut ja kaivanut vuorenkilvet ahtaista paikoista kokonaan ylös. On varsin tympeää kolata lumia käytävältä ja siinä ohessa siirrellä vuorenkilvenrepaleita pitkin lunta ja loskaa.

Hosta - Kuunlilja

Kuten jo eräässä aiemmassa postauksessa kerroin, osa kuunliljoistani ottaa heti ensimmäisistä kylmistä päivistä nokkiinsa. Muuttuvat ensin kullankeltaisiksi, sitten yhä ruskeammiksi. Aluksi näiden kuunliljojen syysväritys viehättää. Varsinkin keittiön ikkunasta illan pimeydessä ulos katsoessa vaaleana hohtavat kuunliljat näyttävät aika hienoilta.

Kun mätäs on tuollainen ruskea läjä, sen aika on tulla leikatuksi ja kärrätyksi kompostiin. Niin myös tapahtui. Kuva on siis muisto vain. Uusia lehdenkärkiä odotellaan taas muutaman kuukauden päästä.

Omenapuiden lehtisato on alkanut. Punakaneli ja valkeakuulas ovat varistaneet ison osan lehdistään. Huvitus ja syysomena pitävät vielä kiinni omistaan. Kriikunat ovat vielä tuuheat ja vihreät. Niistä putoaa lehdet viimeisten joukossa.

Suurimman osan nurmikolle pudonneista lehdistä silppuan ruohonleikkurilla. Sää on edelleen öisinkin varsin lämmintä, joten nurmikko kasvaa vielä leikattavaan pituuteen. Viikko sitten leikkasin nurmikon kauttaaltaan ja samalla silppusin isot kasat vaahteranlehtiä. Päällimmäisen silpun haravoin uuden lavakauluksen pohjamateriaaliksi. Ennen ruohonleikkurin käynnistämistä käyn haravalla siirtämässä kanttausurista suurimmat lehtikeskittymät nurmikolle. Sitten voikin huristaa täysillä alapiha läpi.

Kunnan puolella kasvava koivu, kolme haapaa ja yksi vaahtera alkavat olla jo tyhjiä. Isot puut ovat niin lähellä tonttimme rajaa, että valtaosa lehdistä luonnollisesti putoaa ja tuulenkin tuivertamana tulee pihallemme. 

Tykkään haravoimisesta. Se on mukavaa hyötyliikuntaa ja jatketta kesäisille puutarhahommille siinä vaiheessa, kun istuttamiset ja muut toimet ovat jo vähissä. Nykyisin olen haravoinninkin suhteen huomattavasti suurpiirteisempi. En rapsuttele istutusalueita, enkä nurmikkoakaan putipuhtaaksi. Lehdet maatuvat hyvin pensaiden alla ja osin istutusalueillakin. Kun syksyllä putsaa kulkuväylät ja laittaa paikat jotakuinkin siistiin kuntoon, kevääksi jää lähinnä hienosäätö.

Aronia

Ajatukset ovat sielun kasvimaa.
Jos tahdot tietää,
kuinka ajatusmaailma itää,
niin kysy sitä keväältä.
Kuinka kuihtuu,
kysy syksyltä.
Kevät katsoo aina eteenpäin,
syksy aina taaksepäin,
mutta syksyllä on se etu,
että se voi katsoa eteenpäin
uusiin keväisiin.

- Zacharias Topelius -

Kanttaamista ja havujen leikkausharjoittelua

Sorbus Dodong - Tuurenpihlaja

Ehdin jo miettiä, vaihtaako Tuurenpihlaja ylleen ollenkaan syysasua. Vaihtoihan tuo, vikkelästi vielä. Torstaina otetussa kuvassa vasta pari lehteä oli värjääntynyt punertavaksi. Nyt koko puu kilpailee loistosta Musta Rudolfin kanssa.

Pinus mugo - Vuorimänty

En koe olevani erityisen taitava havujen leikkaamisessa. Enpä ole aiheeseen kovin pontevasti paneutunutkaan. Vuorimäntyjenkin suhteen ymmärsin jokakesäisen versotypistyksen vasta sitten, kun muutama raasku alkoi liiaksi ärsyttää.

Oikearinteen vuorimännyt ovat kasvaneet paikallaan 30 vuotta. Naapurista katsottuna ne ovat kohtuullisen hyvän näköisiä. Vaikka en näistäkään typistänyt alkuun vuosikasvua säännöllisesti, jälkeenpäin alkaneella hoidolla on ollut myönteinen tulos. Typistän vuosiversot joka kesä juhannukseen mennessä. Toimenpide vaatii korkeat tikkaat ja runsaasti aikaa.

Pinus mugo - Vuorimänty

Vasenrinteen suunnasta samat vuorimännyt ovat vähemmän kauniita. Olen harkinnut korkeimman haaran leikkaamista pois kokonaan. Se on oivallinen esimerkki siitä, millaiseksi vuorimänty kasvaa ilman vuosiversojen säännöllistä typistystä.

Vasemmalla Thuja Brabant (kartiotuija), keskellä ja oikealla Thuja Smaragd (timanttituija)

Monissa blogeissa on kuvia hienosti leikatuista havuista. Tuijiin pätee sama sääntö, kuin vuorimäntyihinkin eli kannattaa aloittaa leikkaaminen mieluummin puiden ollessa nuoria kuin niiden kasvettua suuriksi.

Timanttituijan kasvutapa on luonnostaan kaunis, eikä se välttämättä kovin paljon kaipaa leikkaamista. Kartiotuija sen sijaan kasvaa helposti harvaksi ja toispuoleiseksi riippuen kasvupaikasta. 

Vasemmanpuoleista kartiotuijaa olen vasta nyt alkanut leikata. Elän toivossa, että saan siitä ajanoloon tuuheamman ja tasaisemman. Laitimmaisista tuijista leikkasin latvan, jotta ne pysyisivät matalampina. Näin niiden leikkaaminen on jatkossakin helpompaa. Keskimmäinen tuija saa vielä hetken pitää latvansa.

Thuja Brabant - Kartiotuija

Naapurin aidan vieressä kasvaa yksi kartiotuija ja kuvaajasta kauempana kaksi timanttituijaa. Timanttituijista napsin niinikään latvat ja muutenkin tasasin niistä sivulle harottavia oksia. Etummaisena olevaa kartiotuijaa olen muutaman kerran leikannut rohkeammin. Vanhemman tuijan muotoilemista aloittaessa koen paremmaksi jakaa leikkaamisen pidemmälle ajalle. Perusteellinen rykäisi kerralla saattaa tuottaa peruuttamattomia vahinkoja.

Kesällä tuli laiskoteltua sekä helteen vuoksi, että ihan muuten vaan. Rikkaruohot eivät kuivuudessa kovin paljon tilaa vallanneet. Vasta elokuun sateiden myötä kanttausurat alkoivat huutaa huoltoa osakseen. Nyt olen systemaattisesti kantannut istutusalueita. Itse asiassa hedelmätarhassa on enää yksi pidempi osuus läpikäymättä.

Kanttausurat alkavat pysyä kohtalaisen hyvässä kunnossa, kunhan ne käy läpi pari kolme kertaa kasvukaudessa. Joissain paikoissa nurmi yrittää ulottaa lonkeronsa istutusten sekaan, mutta niistä ne on helppo kitkeä pois. Olen huomannut, että kanttausurat kannattaa silloin tällöin möyhentää, jotta maa-aines ei tiivisty liikaa. Näin rikat eivät pääse juurtumaan syvälle ja tiukkaan. Möyhentäminen sujuu varrellisella haralla selkää säästäen. Varsinainen rikkojen kitkeminen urista on paljon työläämpää ja vaatii kykkimistä.

Lauantaina leikkasin nurmikon ja siinä ohessa silppusin kasapäin vaahteranlehtiä. Leikkasin myös kaistaleen nurmikkoa kunnan puolelta, sillä aidanvierus oli täynnä vaahteranlehtiä. Tuuli olisi tuonut osan niistä meidän puolelle, joten tulipa sekin mahdollisuus hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Vielä en laittanut ruohonleikkuria talviteloille, koska lehtiä on runsaasti hedelmäpuissa ja monissa muissakin puissa.

Taustalla Rudbeckia laciniata - Kultapallo, etualalla Cotonaester - Tuhkapensas

 
Olen kuullut vinkin, jonka mukaan kultapallon voi leikata juhannuksen jälkeen puoliväliin, jolloin siitä ei tule niin korkeaa ja silti se kukkii. Vinkkiä en vaan koskaan muista kokeilla. 

Vuosi sitten kyllästyin jatkuvasti kulkuväylälle kaatuvaan kultapalloon.Siirsin ison tuppaan tontin toiseen kulmaukseen, vastapäätä urheilukenttää. Siellä se voi tarvittaessa nojata tuhkapensaaseen, vatukoihin, töyhtöangervoon ja vaikkapa aitaan. Ihmeen hyvin kultapallo pysyy nyt pystyssä, eikä todellakaan kellahda kulkijan eteen.

Aronia

Aroniaa meillä kasvaa rinteen yläosassa ja Oikearinteen päädyssä. Rinteen yläosan aroniat leikkaan muutaman vuoden välein matalaksi. Sen sijaan näitä päädyn aronioita en ole leikannut vuosiin ollenkaan. Nyt ne palavat syysruskassaan ja notkuvat marjoista. Monena vuotena olen kerännyt marjoja keitettäväksi mehuksi ja pakastettaviksi sellaisenaan. Nyt puutarhan satoa tuli runsaasti muutenkin, joten aroniat jätin linnuille. Tosin ohimennessäni napsin niitä maistiaisiksi. Mukavan makeita ovat.

Taustalla naapurin haapa

Oma puutarha on tarjonnut kauniita ruskasävyjä. Myös ympäröivä luonto tuo omat värinsä kehystämään näkymiä. Haavat ovat tänäkin syksynä kauniin keltaisia. Kuvan haapa kasvaa itse asiassa rajanaapurimme naapurissa. Isona puuna siitä riittää kauneutta meille kaikille.

Physocarpus opulif. Diabolo - Purppuraheisiangervo

Minulla kasvaa heisiangervoja alapihan kummassakin päässä. Diabolon istutin 2017 ja seuraavana vuotena sen viereen Andren, joka on minusta ihan samanlainen, kuin Diabolo. Kumpikin on hontelokasvuisia. Mietinkin, oletteko miten leikanneet heisiangervoja? Äkkiä googlettaen purppuraheisiangervon pitäisi sietää tarvittaessa alasleikkauksenkin. Voisin ensin kokeilla vähemmän radikaalia tapaa.

Edessä Physocarpus op. UMNHarpell, takana Physocarpus op. Amber Jubilee

Puiston puoleisessa päädyssä, kasvimaan reunalla kasvaa 2019 istutetut purppuraheisiangervo UMNHarpell, joka on kuvan etualan tummalehtinen pensas ja takana ruskaheisiangervo Amber Jubilee. Nämä kasvavat tuuheammin, mikä ehkä johtuu runsaasta valosta.

Physocarpus op. Amber Jubilee - Ruskaheisiangervo

Kummankin heisiangervon lehdet ovat kauniita läpi kasvukauden. Pensaiden vieressä kasvaa espanjankurjenpolvi Wargrave Pink, jonka vaaleanpunaiset kukat ovat hienon näköisiä kummankin heisiangervon lehtien lomassa.

Physocarpus ob. UMNHarpell - Purppuraheisiangervo

Purppuraheisiangervo UMNHarpellin ostin Puutarha Tahvosten vierailulla Raaseporissa loppukesästä 2019. En ole myöhemmin törmännyt samannimiseen heisiangervoon missään. Jollei minulla olisi taimilappua, epäilisin keksineeni nimen jonkun unen jälkimainingeissa.

Helleborus - Jouluruusu

Jouluruusuni eivät häiriintyneet helteistä eivätkä elokuun sateista. Jokaisen lehdet ovat komeita ja ehjiä. Muutama päivä sitten innostuin tutkimaan jouluruusujen tilaa lähempää. Sekä Pikkupuutarhan Kivipenkin vaalea jouluruusun että Double Ellenin tyvestä löytyi jo nuppuja. Muualla asuvista jouluruusuista en vielä nuppuja löytänyt.

Helleborus - Jouluruusu

Katsokaa nyt, miten komeat lehdet Double Ellen on kasvattanut. Laitimmaisena vasemmalla on vaalea jouluruusu. Siinäkin on runsaasti ehjiä ja hienoja lehtiä, vaikka puskan koko Double Elleniin verrattuna on paljon pienempi.

Rosa spinosissima Plena - Juhannusruusu

Ruusuista Sävelen, neilikkaruusun ja Soinnun vielä kukkiessa, juhannusruusu on sonnustautunut syysasuun. Tässä puskassa kasvaa myös omenaruusua ja Hansa-ruusua. Taustalla kasvaa myös punalehtiruusu, joka on vielä kellanvihreä.

Lokakuu on alkanut säiden puolesta hienoissa merkeissä. Välillä paistaa aurinko ja mittarilukemakin keikkuu +10 nurkilla. Ulkona on kiva ahertaa ja nauttia kauniista ruskaväreistä. 

Syksy merkitsee ylenpalttista siivoamista puutarhassa. Toisaalta kaikki nyt tehdyt toimet ovat valmistautumista uuteen kevääseen. Katsellessani puutarhan vaipumista talvilevolle, olen jo innoissani odottamassa kevättä itsekin.

Sinebrykoffilla kylässä

Ystävä antoi jälleen kerran oivallisen synttärilahjan. Hän jatkoi vuosi sitten antamansa museokortin käyttöaikaa vuodella. Koronan vuoksi edellisen kortin käyttö jäi varsin vajaaksi. Nyt päätin tarjota itselleni säännöllisin välein vapaapäivän johonkin mielenkiintoiseen museoon tutustumisen merkeissä.

Jo pitkään on tehnyt mieli käydä Sinebrykorffin museossa. Niinpä aloitin turneeni suuntaamalla matkan Bulevardi 40:een, jossa Sinebrykoffin museo sijaitsee. Siellä on parhaillaan Aarteet maailmalta, Mesenaattien matkassa -näyttely, johon on koottu taiteen keräilijöiden Euroopasta hankkimia töitä.

Avoinna olevan näyttelyn ohessa on toinenkin merkkipaalu, kun Paul ja Fanny Sinebrychoffin kokoelmalahjoituksesta tulee kuluneeksi 100 v. 

Vasta museossa paljastui, että 2. kerroksessa sijaitseva Sinebrykoffien kotimuseo on parhaillaan remontissa. Se avautuu uudelleen 27.11. Kuvista päätellen ko. kotimuseo on upeaa nähtävää, joten vuoden lopussa askeleeni kulkee uudemman kerran Bulevardille. 

Museokortin parasta antia on sen tarjoama huolettomuus. Sinebrykoffin museon pääsylippu on aikuisilta 16 €. Joka kerran rahalla pääsylipun maksaessani saattaisin miettiä kahdesti, raaskinko loppuvuodesta lähteä samaan museoon toistamiseen. Museokortilla tällainen huoli ei mieltä rasita.

Sinebrykoffin museo on sopivan kokoinen tutkittavaksi vähemmälläkin ajalla. Portaikon ikkunasta avautuu näkymä Sinebrykoffin puistoon, jossa en ole vuosiin käynyt. Eipä aika riittänyt siihen nytkään. Joka kerran Helsingissä käydessä tuntuu, kuin historia havisisi kaikkialla ympärillä. Mielenkiintoista katseltavaa ja tutustumisen arvoisia paikkoja olisi viikoiksi eteenpäin.

Museon lipunmyyntisalissa tulijoita tervehtii Paul Sinebrykoff (1859‒1917). Sama herra maalauksessa seinällä ja kierrätysmateriaaleista valmistettuna sohvalla istumassa. Vaimonsa Fannyn kanssa Paul Sinebrykoff keräsi taidetta, jonka puolisot yhteisestä toiveesta lahjoittivat 1921 valtiolle.

Näyttely jatkuu myös kellarissa, joka on aikanaan toiminut panimotuotteiden säilytystilana. Punatiilinen kellari holvikaarineen on jo tilana hieno paikka. Teokset on laitettu esille sopivan väljästi, jotta niitä on helppo tutkia niin läheltä kuin kaukaa.

Katse kiinnittyi 1. kerroksen kattoihin, joissa oli hienoja yksityiskohtia. Hämärässä tilassa kaikki valokuvat eivät onnistuneet, enkä saanut kunnollisia kuvia isoista kokonaisuuksista. Toivottavasti 2. kerroksen kotimuseon avautuessa siellä on mahdollisuus osallistua opastettuihin kierroksiin. Tiedonjano ainakin lisääntyi rakennuksen sisätiloja katsellessa.

Jacopo Bassano 1510-1592: Neitsy Maria, Jeesus-lapsi, Johannes Kastaja ja Pyhä Antonius Apotti

Näyttelyssä taidetta keränneiden mesenaattien taustaa on tuotu hyvin esille. Ensisilmäyksellä ajattelin, etteihän tuollaisia tauluja suomalaiset tailteilijat ole maalanneet. Kunhan käänsin katseeni teoksen oikealle puolelle, selvisi myös taidemaalarin nimi.

 Vasemmalla Alexander Roslin 1718-1793: Naisen muotokuva ja                                                                                                                                                   oikealla Carl Fredrik von Breda 1759-1818: Maria de Ron

Vanhojen muotokuvien yksityiskohtia, kampauksia ja vaatteita on hauska katsella. Kuvien rouvat ovat ruotsalaisia. Noissa tamineissa on mitä ilmeisimmin tyydyttävä lähinnä seurustelemaan tai korkeintaan kirjomaan muutamia pistoja silkkilangalla. Puutarhahommissa voisi hiustöyhtö tarttua ohikulkiessa lumikärhön oksaan ja koko kampaus mennä sekaisin. Maria de Ronin hattu sen sijaan olisi vallan mainio suoja paahtavalta auringolta.

Cornelis de Vos 1584-1651: Kaksi sisarta

Tämän maalauksen tiedoista ei käynyt selville, onko kyseessä ehkä kaksoset vai muuten sisarukset. Ehkä vasemmanpuoleinen on isosisko. Kuinkahan kauan tytöt ovat joutuneet malleina istumaan?

Kabinettikaappi 1600-1650

Kellarissa on esillä kabinettikaappeja, joiden yksityiskohtia oli pakko katsella lähempää. Valitettavasti ja ymmärrettävästi esineisiin ei saanut koskea. Mieli kyllä teki hiplata sormenpäillään kohokuvioita. 

Kabinettikaapit olivat erityisen suosittuja 1600-luvulla alankomaissa. Kaapit olivat usein ulkoasultaan vaatimattomia. Ovien takaa avautui ylellisillä materiaaleilla koristeltuja yksityiskohtia.

Tässä yksityiskohta yläkuvan kabinettikaapista. Kaapissa on käytetty materiaalina tammea, eebenpuuta, norsunluuta ja kilpikonnankuorta.

Kabinettikaappi 1600-luku

Tämänkin kabinettikaapin materiaaleina on eebenpuu ja kilpikonnankuori. Ovien ja laatikoiden maalaukset on suojattu lasilla, jonka vuosi valo heijastuu kuvista häiritsevästi.

Tämän kabinettikaapin maalaukset ovat 1600-luvun alun antwerpeniläisen mestarin käsialaa. Kaapissa on kuvattuna 15 kohtausta evankeliumista. 

Kapinettikaappi toimi kirjoituslipastona ja renesanssin aikaan suosiossa olleiden keräilyesineiden sijoituspaikkana. Kansallismuseossa on esillä kabinettikaappi, joka on joko ruotsalaista tai suomalaista alkuperää. Lisää siitä voit lukea täältä.

Vasemmalla Vilhelm Bissen Maljakonmaalaaja (1889). Oikeanpuoleisen seinän vasen maalaus Carl Schuch: Asetelma ja oikeanpuoleinen maalaus Gunnar Berdtson: Aimee, egyptiläinen tanssijatar 1883.

Walter Runeberg 1838-1920: Psykhe lamppu ja tikari kädessä

Ehkä kesäisen Runebergin kotimuseovierailun vuoksi katse kiinnittyi erkkerissä olevaan patsaaseen. Se on Runebergin pojan Walter Runebergin teos.

Kulttuurin ahmimisen päätteeksi kävin pesemässä kädet jatkaakseni matkaa kaupungille. Kellarikerroksessa sijaitseva wc oli rakennettu rakennuksen historiaa myötäillen. Mustat kalusteet sopivat hyvin punatiiliseen seinään. Kivitasolle sijoitettu  kuivakukka-asetelma tuo pehmeyttä ja antaa ripauksen ylellisyyden tunnetta vessakäynnille.

Sinebrykoffilta suuntasin Bulevardia pitkin kohti keskustaa. Matkalla oli toki pysähdyttävä katselemaan kaupungin ihmeitä. Tämän kukkakaupan syysasetelmat ovat ihastuttavia. Jossain lähellä asuessani voisin hyvin  kuvitella kipaisevani ostamaan parvekkeelle jonkun kauniin yhdistelmän.

Ruska Helsingissäkin on upeaa. Bulevardin ja Annankadun kulmauksen vaahtera loisti keltaisesta punaiseen.

Kävelin Vanhan kirkon puiston läpi. Puisto sijoittuu Bulevardin, Annankadun, Yrjönkadun ja Lönnrotinkadun rajaamalle alueelle. Lönnrotinkadun puolella sijaitseva, Engelin suunnittelema Vanha kirkko (1826) on parhaillaan hupuilla peitettynä remontissa.

Puistossa on muistomerkit mm Suomen sisällissodassa kaatuneille valkoisille ja saksalaisille sekä Viron vapaussodassa kuolleille suomalaisille vapaahtoisille. Helsingin ensimmäisen kirjapainon perustaneen Jakob Simeliuksen hautakivi on Bulevardin ja Yrjönkadun kulmauksessa.

Vanhan kirkon puisto tunnetaan yleisesti myös nimellä Ruttopuisto. Syksyllä 1710 riehui suuri ruttoepidemia, jonka aikana kuolleita haudattiin nykyisen Annankadun tienoille. Tämän muistoksi on puiston reunalla sijaitsevaan hautausmaan porttiin kiinnitetty 1938 Helsinki-Seuran aloitteesta suomen- ja ruotsinkieliset muistotaulut, joissa sanotaan ”tällä paikalla” olleeseen hautausmaahan haudatun 1 185 helsinkiläistä.

Puiston paikalla oli Kampin hautausmaa 1790-1829 Vanhimmat hautamuistomerkeistä ovat yli 200-vuotiaita. Niitä on noin 50. Helsinkiläisten toiveesta muistomerkit pestiin, tekstit maalattiin uudelleen ja pinnat käsiteltiin suoja-aineella kesällä 2021. Kivien puhtaus melkein häikäisi silmiä ja olisi ihmetyttänyt, ellen olisi lukenut lehdestä niiden kunnostuksesta.

Helsingissä, kuten missä tahansa kaupungissa on hyvä välillä kääntää katse kohti yläilmoja. Vanhoissa taloissa on paljon kauniita yksityiskohtia. Aikoinaan Helsingissä asuessa kävelylenkkien jälkeen tuntui, että arkkitehtuuriihmettelyn johdosta pää on jumittunut pysyvästi kenoon.

 
Asuttu ja kehittyvä kaupunki ei ole pelkästään muistomerkkien ja museoiden maailma. Elämä näkyy monin tavoin kaikkialla. Pidän siitä, että isoille betonipinnoille maalataan muraaleja ja pienemmätkin harmaat laatikot ansaitsevat tulla koristelluiksi. Kuka lienee maalannut sähkökaappiin punarinnan tai toiseen pandan? Punarinta olisi saanut jäädä sotkematta.

Hetken puistoa ja Bulevardin ruskaa ihasteltuani jatkoin matkaa kohti Erottajaa. Nälkä kurni vatsassa. Lähdin etsimään sopivaa paikkaa syödäkseni salaatin. Edellisellä Hesa-reissulla asioiden hoitamisen jälkeen en jaksanut jäädä kaupungille pyörimään, vaan suunnistin kotimatkalle. Tällä kertaa päätin ottaa vapaapäivästä kaiken irti ja söinkin oikein maittavan salaatin.

Erottaja oli vuosikausia Lauttasaareen ja Seurasaareen ajavien bussien päätepysäkki. Vuonna 2018 pysäkit poistettiin ja tilalle tehtiin avara jalankulkualue. Komeiden kukka-asetelmien takana näkyy Svenska Teaternin sisäänkäynti. 

Uudistuneella Erottaja-aukiolla on myös moderni taideteos, joka jäi minua askarruttamaan. En kuvannut sitä, kun teoksen ympärillä oli niin paljon ihmisiä. Helsingin taidemuseon sivulta löysin tietoa eli teos on vuonna 2019 paljastettu ruotsalaisen Eva Langen veistos Usko toivo rakkaus. 

Eva Langen teosta katsellessa minulle tuli mieleen Lasipalatsin kulmalla 1980 julkaistu J.K. Paasikiven muistomerkki, joka on ikäänkuin pyylevämpi versio usko toivo rakkaudesta.

 

 

 

Seuraavaa museokohdetta en ole vielä päättänyt. Useita vaihtoehtoja pyörii mielessä. Kohde ja ajankohta selvinnee myöhemmin. Sen huomasin, ettei yhteen päivään kannata useampaa tutkimuskohdetta ahnehtia. Uusien asioiden sulattaminen vaatii oman aikansa. Kukin kohde olkoon oma elämyksensä.