lauantai 2. maaliskuuta 2024

Varjomörköjen aika

Hydrangea petiolaris - Köynnöshortensia
 

Talon seinustalla kasvava köynnöshortensia on ollut jo pitkään toinen jalka kevätoven välissä. Sen silmut pullistelevat lupaavasti, eivätkä onneksi säikähdä pakkasiakaan. 

Lämpötila on jo useiden päivien ajan pysynyt lähes kokonaan plussan puolella. Ennusteiden mukaan sama meno jatkuu seuraavallakin viikolla, joskin öisin mittari painuu reippaasti pakkaselle. Luvassa on -10 asteen öitä.


Kotitie on ollut kumpareista, mössön lomittamaa jäätikköä. Perjantaiaamuna tielle ilmestyi kaksikin isompaa auraa, jotka höyläsivät ja siirsivät jään ja mössön tien sivuun. Unirippeet karisivat näppärästi silmistä, kun kolasin paakkuja pois sisäänkäynnistä. Aika hyvin nuo auran puistoalueen reunaan lykkäämät isommatkin kokkareet ovat alkaneet sulaa.


Pihalle ilmestyi tälle ajankohdalle tyypillisiä varjomörköjä. Runkotuijilla ja kartiovalkokuusilla on jo sen verran paljon ikää, että uskoisin niiden juurten olevan riittävän syvällä. Silti laitan niille varjostusverkot varmuuden vuoksi. En haluaisi niistä yhtäkään menettää.

Runkotuijat 17.5.2023
 
Yläpihan rhodot ja mahoniat ovat vielä osittain hangen uumeniin painuneita. Näkyvät osat suojasin verkoilla. Nyt on muistettava seurata lumen sulamista, jotta voin tarvittaessa lisätä verkkoja. Kiitin itseäni kaukonäköisyydestä, kun olin jo syksyllä laittanut rhodojen ja mahonioiden ympärille metallisia köynnöstukia. Niihin on helppo kiinnittää varjosverkot pyykkipojilla.


Lumi on alkanut sulaa hyvin Huvituksen alta. Eipä minulla ollut suurennuslasia mukana kahlatessani alapihan hangessa, mutta ilman sitäkin saatoin todeta, ettei piipon piippoa ole vielä näkyvissä. Siellä ne lumikellot ja kirjopikarililjat uinuvat mullan sisällä. 

Lumikellot Huvituksen alla 18.3.2023

Säistä riippuen kahden viikon päästä saattaa tilanne olla toisin, kuten vuoden takainen kuva osoittaa. Koko ajan ollaan menossa kohti parempia aikoja. Taatusti lunta tulee vielä lisääkin ja pakkasetkin paukkuu nurkissa. Kaikki se on vain suomalaisen sään venkoilua, jossa kevät vihdoin nujertaa talven.


Kompostorikin heräsi vihdoin viikkojen kauneusunien jälkeen. Mittari kohoaa hitaasti mutta varmasti. Sään lämpenemisellä on varmasti oma osuutensa heräämisessä. Olen myös ripotellut kompostiheräterakeita massan päälle. Tiedän alaosan olevan täynnä. Joskus kuukausi sitten sain alaluukun auki, mutta silloin massa oli umpijäässä. Kunhan kerkeän, tutkin tämän hetken tilaneen ja tarvittaessa tyhjennän alaosasta massaa viereiseen jälkikompostoriin.

Euphorbia amygdaloides - Mantelityräkki Ruusupenkissä 1.3.2023


Nyt on hyvä aika tehdä kaikenlaisia puutarhasuunnitelmia. Hissukseen alkaa hahmottua tulevan kauden suuntaviivat. Tietokone vain sauhuaa, kun selaan netissä kasvien kuvia ja tietoja. Mielelläni kulkisin puutarhamyymälän käytävillä tutkimassa tarjontaa, mutta se ei nyt vielä onnistu.

Aikansa kun ideoita pyörittää päässään ja välillä myös paperilla, ne kolahtavat paikoilleen. Makkarikäytävän peuran syömälle tuijallekin avautui ratkaisu. Rumilus lähtee kokonaan pois.

Kuva: Muhevainen: Lonicera periclymenum 'Serotina' - Ruotsinköynnöskuusama
 

Tuohon paikkaan ei välttämättä tarvitse mitään istuttaa, mutta minäpä ajattelin laittaa siihen köynnöstelineen ja telineeseen ruotsinköynnöskuusaman. Aurinko paistaa Makkaripenkkiin vasta myöhään iltapäivällä tai illalla. Siksipä se on niitä harvoja varjoisempia paikkoja tontillamme. Tuija on siivilöinyt suurimmat auringonsäteet, mutta jättää poistuessaan turhan suuren aukon. Köynnös toivon mukaan korvaa tuijan tehtävän.


Kävin viikolla tutustumassa Helsingin Desingmuseon ja Arkkitehtuurimuseon yhteisnäyttelyyn Garden Futures. Näyttely on katsottavissa 31.3.2024 saakka. Suosittelen. 

Kannattaa varata runsaasti aikaa. Kierrettäviä saleja ei ole kovin paljon, mutta esineet ja kuvat avautuvat paljon paremmin, jos jaksaa syventyä teksteihin. Minullekin iski jossain vaiheessa väsymys, jonka seurauksena joidenkin kuvaamieni esineiden ja teosten tekijät jäivät selvittämättä. 


Piristyin nopeasti katsellessani Designmuseon sisäkattoja, portaikkoja ja valaisimia. Gustaf Nyströmin vuonna 1894 alunperin kouluksi (vuoteen 1977 saakka rakennuksessa toimi yksityinen ruotsinkielinen oppikoulu) suunnittelema rakennus on komea ulkoa ja kaunis sisältä.

Metsäpuutarha 23.5.2023

Maaliskuu on alkanut ja sen myötä kevät. Edessä on siis kevään ensimmäinen viikonloppu. Ehkä aurinkonkin näyttäytyy. 

Hyvää viikonloppua kaikille!


 

tiistai 27. helmikuuta 2024

Kuusi kuvaa kesästä

Prunus 'Accolade' - Koristekirsikka Kevätsuudelma 14.5.2023
 

Tuplasti terapiaa -blogin Pirjo laittoi jälleen liikkeelle Kuusi kuvaa kesästä -haasteen. Tämä on haasteen 11. kerta. Aina yhtä mukava haaste, kiitos Pirjo! Joka kerta on myös yhtä vaikeaa päättää, mitkä kuvat valitsen. Kesäkuvia selatessa tuntuu suorastaan käsittämättömältä, miten valtavasti omassa pihassa kaikkea kaunista on. Nyt päädyin sellaisiin kasveihin, jotka tavalla tai toisella aiheuttivat viime kesänä muita enemmän kiinnostusta.

Pihani ainoa kirsikkapuu, Kevätsuudelma, yllätti runsaalla kukinnalla. Tämän kesällä 2016 istutetun puun ulkonäkö saa joka vuosi miettimään, riittääkö sen voimat sen enempää kasvuun kuin kukkimiseenkaan?  Toukokuun alusta lähtien tutkin herääviä silmuja harva se päivä arvuutellen, tuleeko kukkia, tuleeko lehtiä? Tuli kukkia paljon enemmän, kuin uskalsin odottaa ja toivoa. Tulivathan ne lehdetkin aikanaan. Hamami jäi puun alla viettämättä. Katsotaan, joko tulevana toukokuuna istahdan puun alle vastaanottamaan leijailevia terälehtiä.

Trillium erectum - Punakolmilehti 11.5.2023

Toukokuulle osui myös toinen jännättävä. Nimittäin metsäpuutarhassa kasvavan punakolmilehden nouseminen. Ostin tämän trilliumin kesällä 2016 Vakka-Taimesta ja istutin sen rhodopensaan oksien alle siten, että käytävältä olisi helppo kukkimista seurata. Rhodopa on kasvattanut juuri sitä tiettyä oksaa niin voimakkaasti, että punakolmilehti jäi pahasti sen peittämäksi. Niin sitten kesällä 2022 uskaltauduin kaivamaan punakolmilehden kukinnan jälkeen ylös ja siirtämään noin 50 cm oikealle. 

Minua varoitettiin punakolmilehden saattavan kiukustua siirrosta. Kaivoin sen ylös mahdollisimman suurena pakkuuna ja istutin hyvin perustettuun uuteen kuoppaan. Huolehdin säännöllisestä kastelusta. Edelliskesänähän oli pitkiä äärimmäisen kuivia jaksoja. 

Viime huhtikuun lopulla punakolmilehden uudesta asuinpaikan mullasta alkoi tunkeutua esiin lupaavia kääröjä. Jippii, punakolmilehti oli selvinnyt siirrosta. Jopa niin hienosti, että se pukkasi ilmoille useamman kukkavanan. Nyt ei enää tarvitse kontata käytävällä ja pitää toisella kädellä rhodon oksaa ylhäällä punakolmilehteä ihaillakseen. Ihan voi seistä tai kyykistyä. Hyvin näkyy.

Digitalis purpureum - Sormustinkukka 8.7.2023 pensasruusu Ilon uumenissa.

Sormustinkukassa ei sinänsä ole mitään uutta ja ihmeellistä. Paitsi siinä mielessä, että useampi edellinen vuosi oli niiden kukkimisen suhteen poikkeuksellisen vaisuja. Keväällä runsaina sinne tänne nousevat lehtiruusukkeet antoivat viitteitä kukinnan paljoudesta. Kuten sitten tapahtuikin.

Minulla sormustinkukat eivät kasva nätisti jossain tietyssä kukkapenkissä. Jos kukkapenkissä ollenkaan. Ei, niitä nousi omenapuiden alle, pensasruusujen keskelle, porrasaskelmien väliin, kanttausuriinkin. Mihin nyt olivatkaan keksineet siemeniään lähettää. Vaeltakoot nämä hipit sielunsa kyllyydestä, missä ikinä haluavatkaan. Annoin kukkien kukkia ja kuivua paikoilleen. Kukkavarsia myöhemmin pois leikatessani ravistin siemeniä kasvupaikoille. Keräsin niitä myös talteen ja ripottelin sellaisiin paikkoihin, joissa ei sormustimia ole ollut. Aika näyttää, missä suostuvat jatkossa asumaan.

Rosa Austin 'Lady of Shalott' 10.8.2023

Olemme saaneet ihastella Austin-ruusuja muutamissa blogeissa. Yksi Austin-ruusu minullakin jossain vaiheessa oli, mutta se ei viihtynyt. Pelkään pahoin syyllisen löytyvän peilikuvasta. Ruusukuume on varsin tarttuvaa sorttia, joten minäkin sen sain. Toukokuussa ostin persikkaisen Lady of Shalottin. Löysin sille mielestäni hyvän paikan Pikkupuutarhan Kriikunapenkistä. Kaivoin kunnon kuopan, johon istutin ruusuni hellyydellä. Sitten vain odottamaan, kotiutuuko se. Ja kukkiiko. Kyllä vain. Kotiutui ja kukki lukuisten ihastuttavien kukkien voimin. Korkeaksi venähtänyt ruusu kukki aivan pakkasiin saakka. Se teki ison määrän nuppuja, joista viimeiset eivät enää ehtineet avautua.

Rakastuin Ladyyni niin vahvasti, että ostin sille elokuussa kaveriksi Carolyn Knight'in. Kevään edistyessä onkin tuplasti jännättävää: heräävätkö Austin-ruusuni talviuniltaan ja ryhtyvätkö kukkimaan?

Lonicera heckrottii - Koreaköynnöskuusama 14.9.2023

Menneen kesän köynnössilmäteräni oli ehdottomasti etupihan Bermudassa asuva koreaköynnöskuusama. Taisi kerätä huomiota jopa enemmän kuin ihana Kate-kärhöni. Alapihalla on jo pidempään kasvanut ruotsinköynnöskuusama, josta siitäkin pidän kovasti. Jostain syystä tämä kesällä 2022 istutettu koreaköynnöskuusama onnistui lumoamaan minut rehevällä kasvullaan ja runsaalla kukinnallaan. Kaveri ei pelästynyt pitkää kuivuutta, eikä se piitannut ensimmäisistä pakkasistakaan. Helppo ja näyttävä köynnös, joka toivon mukaan ilahduttaa minua tulevanakin kesänä. 

Suunnitelmissa on hankkia toinenkin koreaköynnöskuusama eli Serotina. Ei sentään ihan viereen, mutta sopivasti näkösälle kuitenkin.

Vitis 'Zilga' - Viiniköynnös 23.8.2023

Pergolan katossa rönsyilevä viiniköynnös Zilga saa vuosi vuodelta enemmän peukutuksia. Istutin Zilgan 2016 pergolan päätyseinää vasten, josta se on ulottanut lonkeroitaan yhä pidemmälle valokatteen alle. En ole tehnyt viiniköynnökselle asianmukaisia leikkauksia, vaan otan lähinnä huonokuntoisia ja kuivuneita oksia pois. 

Köynnöksen tarkoituksena on ollut tuoda pergolassa istuvien viihdykkeeksi vihreyttä ja välimerellistä tunnelmaa. Siinä se on onnistunut täydellisesti. Toki tiesin köynnöksen tuottavan myös hedelmää. Katossa roikkuvat tertut ovat osoittautuneet odotettua suuremmaksi plussaksi. Viime syksyn sato oli kaksi ämpärillistä rypäleitä. Pienikokoinen rypäle on hyvän makuinen, mutta kivien vuoksi syöminen ei ole mikään nautinto. Keitin rypäleet mehuksi. Osasta mehua tein rypälehyytelöä, joka on herkkua vaikkapa juustojen kanssa.

Haastan seuraavat blogit:

Navettapiian puuhamaa
Saaripalsta
Vaalean vihreää


 Kuusi kuvaa kesästä -haaste:

- julkaise kuusi kuvaa viime kesältä
- aihe on täysin vapaa
- haasta muita vastaamaan
 
 

sunnuntai 25. helmikuuta 2024

Vettä sataa trallaallaa...

 

Helmikuinen vesisade saattaa masentaa joitakin ihmisiä. Ei pääse hiihtämään, ei pulkalla mäkeä laskemaan ja maisemakin on ankean harmaa. Viikkotolkulla putkeen sataessa itse kukin kyllästyy, mutta minua tämä piristää ja ropina toimii vaihteluna runsaslumisille päiville. Ja ennenkaikkea korkeat kinokset madaltuvat kuin myös tiiviiksi jäätyneet kolauskasat pehmenevät.


Ulkona liikkuminen ei ole ihan helppoa. Ei nastakengillä eikä varsinkaan ilman. Hiekkaa on kylvetty pihan kulkuväylille liukkauden torjumiseksi säkkitolkulla. Hetkessä se imeytyy jään sisään ja lisää on laitettava. Tällä hetkellä vesi on löytänyt lukuisia uomia pitkin pihaa, rännit lorisevat kuin viimeistä päivää. Kaduille on ilmestynyt isoja ja pieniä kuoppia, varsinkin notkelmiin pienen lammen kokoisia lätäköitä. Niitä on väisteltävä, kun ikinä ei tiedä, millainen kuoppa kussakin lätäkössä renkaita väijyy. Ei myöskään ole kivaa roiskuttaa vettä jalkakäytävillä kulkevien ihmisten päälle.


Naakkaporukka on keksinyt ruokintapisteen talipötkylät. Ne pyrähtävät isoina parvina sekä pötkylään että maahan vuoroaan odottamaan. Jo kauas kiirii niiden kiivas ja äänekäs kinastelu. Toisinaan porukkaan liittyy muutama varis ja harakkakin. Muutama viikko sitten siirsin talipötkylät pois leikkimökin takana olevista syreeneistä, kun naapuri harmitteli naakkojen kovaäänistä nahistelua. Naapurin etätyöhuone sijaitsee sopivasti kuuloetäisyyden päässä.

Parinkymmenen naakan parvi nakertaa hetkessä talipötkylän laihaksi, eivätkä siten jätä pikkulinnuille syötävää. Jos vain olen kotosalla, kopautan ikkunaan tai avaan tuuletusikkunan. Silloin naakkaparvi säikähtää ja lennähtää ensin isoon vaahteraan ja sieltä jonnekin kauemmas. Nälkäinen luontokappale se on naakkakin. En vain tykkää suuremman voimalla öykkäröivistä. Oli sitten kyse linnusta tai ihmisestä.

Copea scandens- Kelloköynnös

Apua, siemenen kuori ahdistaa minua! Niin, apua tosiaan. Miten olette poistaneet nuo kelloköynnöksen lehtien kärkeen tarttuneet siemenkuoret? Olen varovasti leikannut kuivaan kuoreen terävillä ristipistosaksilla viiltoja, mutta eivät sittenkään irtoa sitten millään. Joka kevät tällaisia pikkuisia taimia on yksi tai kaksi. Joskus olen onnistunut saamaan kuoren kokonaan pois, joskus osittain. Pari kertaa koko taimi on lopulta kuihtunut.

Tänä vuonna kelloköynnökset eivät syystä tai toisesta idä yhtä runsaana kuin aiempina keväinä. Kylvin jo toisenkin erän, josta yksi taimi kurkkii mullasta. Muista ei näy vielä mitään. Olen usean vuoden ajan tottunut siihen, että minulla on aina itse kasvatettuja taimia lähestulkoon yli oman tarpeen. Joudunko tänä vuonna pärjäämään parilla hassulla kelloköynnöksellä? Tai pahimmassa tapauksessa kiertämään kesäkukkamyymälöitä löytääkseni ostotaimet?

Muscari auchari 'White Magic' - Helmililja


Kävin pitkästä aikaa Plantsussa katselemassa tarjontaa. Olihan siellä hienoja ruukkuja, viherkasveja ja monenlaista kaunista. Daalian juurakoitakin melkoinen määrä. Kiivaasti lisääntyvä kevätinnostus ohjasi minut katsomaan ruukkuihin istutettuja sipulikukkia. Useimmat olivat vielä hyvin pieniä. Niinpä päädyin ostamaan kaksi ruukkua valkoisia helmililjoja. Ei haittaa, vaikka niiden kasvu on vasta aluillaan. Huoneenlämmössä ne kasvavat vauhdilla, joten hyvällä tuurilla minulla on kukkivia helmililjoja sopivasti pääsiäisenä.

Pelargonium zonale hybrida 'Toscana Chocolate'

En myöskään voinut vastustaa pikkuisia pelaguun pistokkaita. Omien pelaguiden talvetus ei ole mennyt ihan putkeen. Seitsemästä on elossa kaksi, jotka kumpikin ovat viime vuoden Plantsun pistokkaita eli riippuvat 'Toscana Dolce vita Karen' ja 'Toscana Estrelle Appleblossom'. Nyt ostin kaksi kirjavalehtistä eli 'Happythought Red' ja kuvan 'Toscana Chocolate'. Muut kolme ovat tuoksupelaguut 'Concolor Lace' ja kaksi  kappaletta 'Orange Fizz'.

Mielestäni pesin syksyllä kaikki saviruukut kunnolla, mutta niin vain kannoin kellarista pistokkaita varten varsin multaisia ruukkuja. Sain puunattua ne kohtuullisen siisteiksi ikkunalaudalla katsottaviksi.

Austin-ruusu 'Lady of Shalott'

 
Monet ovat laittaneet upeita koosteita viime kesän julkaisemattomista kukkakuvista. Niitä onkin ollut antoisaa selata alusta loppuun ja lopusta alkuun. Sen lisäksi, että kauniista kuvista saa ammennettua voimaa ja innostusta, löytää niistä myös hyviä ideoita omaan puutarhaan.


Sydämellistä viikonloppua kaikille!


torstai 22. helmikuuta 2024

Tammi-helmikuun käsityöt

 

Talvella hyppysissä pyörivät niin kirjat kuin puikotkin. Kirja yleensä iltalukemisena sängyssä. Lankoja sen sijaan pyörittelen sohvan nurkassa ennen yöpuulle siirtymistä. Ostoskoriin sujahti kaksi edullista tarjouskerää punaista Kotikulta-lankaa. Vyötteen mukaan langan vahvuus vastasi mm. Novitan 7veikkaa, mutta käsissä se tuntui vähän paksummalta.

 

Kudoin langasta nilkkasukat pitsikuviolla, jonka lähdettä en ole merkinnyt mihinkään. Vaikka kuviossa ei ole esimerkiksi palmikoita, sukista tuli aika tiukat. Väljyyttä voisi saada lisäämällä vaikkapa yksi nurja silmukka kahden muun perään.


Harmaisiin nilkkasukkiin kudoin varren ruskeasta. Raidat tein harmaalla pörrölangalla (Pilvi, joka ei enää ole tuotannossa).

Tällaiset polvisukat olen tehnyt joskus aiemminkin. Ohje näihin löytyy Novitan 7veikka-lehdestä 2012 (malli nro 24). Lankana beige 7veikka (618 särkkä). Helppo ja kaunis kuvio.

Sukkia on toki kiva kutoa. Valmistuvat nopeasti, eikä kutoessa useimmiten tarvitse ohjettakaan seurata. Silti välillä on hauska tehdä jotain haastavampaa. Vuosi sitten kudoin Kallaveet-puseron, jolle on tämän talven paukkupakkasissa löytynyt  käyttöä. Pitkän selaamisen ja miettimisen jälkeen päädyin kutomaan Novita 1/2017 -lehdestä kuvan puseron (malli 20).

Halusin joulunpunaisen puseron, mutta sen värisen langan löytäminen olikin vaikeampaa. Matkasin vartavasten Helsingin Yrjönkadulla sijaitsevaan Snurreen aikomuksena ostaa sieltä sopivan vahvuista lankaa. Olin ajatellut merinovillaa. Olihan siellä hyllytolkulla mitä kauniimpia lankoja. Punaistakin. Mutta ne hinnat pudottivat minut miltei polvilleni. 50 gramman kerän hinta alkaen 10 euroa. Puseroon tarvittaisiin 550 g - 600 g. 

Hypistelemilläni langoilla puseron hinnaksi tulisi lähes 200 euroa. Aika iso summa, kun kaltaiseni mämmikouran on otettava huomioon myös epäonnistumisen mahdollisuus. Langat jäi ostamatta. Lähdin kotiin ja päätin unohtaa koko neulepuseron.

En sitten kuitenkaan kyennyt sammuttamaan innostusta isomman neuletyön aloittamisesta. Lopulta tilasin Novitalta riittävän määrän punaista 7veikkaa. Kaupoissa nimittäin joulun aikaan punainen oli kokonaan loppu.

Nyt on pusero valmis. Tulihan siitä paksu ja painava. Ihmeekseni ei silti kutita, kuten pelkäsin. Kuvio oli helppo, joskin tarkkana sai olla, että ohjeen mukaiset langankierrot ja yhteenkutomiset tuli ajallaan tehtyä. Muuten silmukoiden määrä ei täsmännyt, eikä sitten kuviokaan. Jokusen virheen onnistuin työhön ujuttamaan, mutta siellähän ovat. Saattaa olla, etten ihan heti ryhdy neulepuseroa kutomaan. En ainakaan vuoteen, luulisin.

Pusero vei sen verran paljon energiaa, että hermojen lepuuttamiseksi jatkoin perussukilla. Lankana näissä on 7veikan punaruskea Raita (853). Resori ja kantapää on yksiväristä ruskeaa (064).

Heti edellisten perään tein harmaasta 7veikasta ja 7veikan Kimarasta (491) nilkkasukat, joissa mallineuleena kerrosrivinousu. Puikoilla on 14 silmukkaa, sillä kerrosrivinousu kiristää normineuletta enemmän.


Näihin sukkiin käytin pieniä jämäkeriä tummanruskeaa, vaaleanpunaista, viininpunaista ja luonnonvalkoista Nummi-lankaa. Kukin raita koostuu viidestä kerroksesta, joista keskimmäisessä pohjaväri ja toinen väri vuorottelevat. Pienten nöttösten vähentämisen ohella ajatuksena oli harjoitella kirjoneuletta. Se kun on yksi tavoitteistani, jota vakuuttavasti siirrän ja siirrän.

Vajaista keristä nämäkin sukat valmistuivat. Resorissa, kantapäässä ja kärjessä keskiharmaata 7veikkaa. Varressa ja jalkaosiossa vuorottelevat kahden kerroksen voimin 7veikan sinililavalkoinen Raita (974 morsiuskaari) ja Regian Rainbow-raitalanka.

Snurresta ystäville tuliaislankaa, 100 g/15,90 €


Koska helmikuuta on vielä viikko jäljellä, saattaa ainakin yhdet sukat tämän kuun puitteissa valmistua. Kenties toisetkin, kun helmikuu on tänä vuonna päivää pidempi. Ellen sitten tyystin uppoudu kesken olevaan paksuun romaaniin.


maanantai 19. helmikuuta 2024

Aurinkoisen sunnuntain höpinöitä

Metso keskellä kylää 14.1.2024
 

Tammikuisena sunnuntaina ajoin aamupäivällä suuntana Espoo. Runsaan kilometrin päässä kotoa valtatien penkalla istui metso. Kenties sillä oli matka kohti Nuuksion metsää ja ajatus ylittää tie, vaikka tuolla kohtaa ei suojatietä olekaan. Pysähdyin seuraavalle pysäkille, jotta kyydissäni ollut Poika pääsi palaamaan taaksepäin kuvatakseen linnun.

Kylän sivuilla tästä linnusta keskusteltiin. Se oli seikkaillut kaduilla ja pihoilla jo viikon ajan. Metsot eksyvät asutuksen keskelle silloin tällöin. 2007 iso lintu ilmestyi meidänkin pihalle, jossa se vietti pari päivää. Onneksi silloinkin oli talviaika, eikä pihalla tarvinnut oleskella, saatika liikkua. Metso ei nimittäin tykännyt yhtään ihmisistä ja lähelle yrittävätkin se laittoi kipikapi juoksemaan sisälle turvaan.

18.2.24 ei vielä näy corydalista


Tammikuisen metsoepisodin jälkeen aika onkin kulunut enemmän tai vähemmän kevättä odotellessa. Auringon ilmestyessä siniselle taivaalle, herää puutarhaihminen uuteen eloon. Vielä menee tovi jos toinenkin, ennenkuin pihamullasta mitään piippoja pilkistää. Perjantaisen vesisateen jäljiltä pihalla pääsisi etenemään paremmin luistimilla. Lumikinoksissa on edelleen paksuutta kyllästymiseen saakka, mutta madaltumista tapahtuu. Maaliskuun alkuun on lähes kaksi viikkoa eli talvea eletään edelleen vahvasti. 

Huvituksen alle odotan lumikelloja.
 
Sunnuntaina kiersin pihan. Kahlasin alapihallekin, mutta siellä ei kummoisiakaan muutoksia viikon takaiseen. Huvituksen alle odotan lumikelloja, joista ei tässä vaiheessa näy vilaustakaan. Jänikset ovat käyneet osaltaan tsekkaamassa vihersapuskan tilanteen ja jättäneet jälkeensä papanoita.

Lumikelloja Huvituksen alla 26.3.2023
 

Viime keväänä lumikellot nousivat mullasta Huvituksen alla maaliskuun puolivälissä. Kuvassa ne ovat saaneet ylleen annoksen uutta lunta, joka onneksi suli melko nopeasti pois.


Vaahteran järjestämä yllätys könötti paikallaan. Edellinen tuulimyräkkä oli pudottanut alapihan isosta vaahterasta oksan tanakasti lumihankeen pystyyn. Kaiketi tämä puutarhuri ei ole vielä täysin herännyt talviunestaan, koska minulta meni hetki tajuta, ettei tässä kohdassa todellakaan kuulu kasvaa mitään tuon kokoista, ei puuta, ei pensasta. Olkoon toistaiseksi tuossa. Rajamännystäkin on pudonnut iso oksa, jonka senkin jätin hangelle lojumaan. Vaikka hanki pääsääntöisesti kantoikin, upposin pari kertaa polviani myöten lumeen. Raahaa siinä sitten parimetrisiä oksia parempiin paikkoihin. En raahannut, odottakoon lumen madaltumista.

Hydrangea paniculata 'Vanille Fraise'
 

Lumi ja talviset tuulet ovat irrottaneet ja lennättäneet hortensioista kukinnot pitkin pihaa. Yleensä poistan ne keväisen leikkauksen yhteydessä. Vielä ei ole mitään kiirettä. Leikkaus on hyvä ajoittaa ajankohtaan, jolloin tiedossa ei enää ole yöpakkasia.

Syyshortensia kukkii saman vuoden versoilla, joten leikkaaminen on tehtävä ennen silmujen puhkeamista. Syyshortensiaa ei ole pakko leikata, mutta sen väitetään tekevän pensaasta tuuheamman ja kukinnoista suuria. Kuivuneiden kukintojen lisäksi leikkaan vaurioituneet oksat sekä lyhennän uusia hentoja oksia siten, että jäljelle jää 1-4 silmuparia.

Clematis viticella 'Black Prince' - Viinikärhö

Lumikärhön leikkasinkin syksyllä matalaksi sen voimakkaan risuuntumisen vuoksi. Black Princeä en leikannut, koska toisinaan viinikärhöjen maanpäälliset osatkin talvehtivat. Tällä kertaa säleikössä ei tarvitse vihertymistä ihan heti odottaa. Jänikset ovat huolehtineet versojen typistyksestä tarkasti. Onneksi Black Prince (nimi ei edelleenkään ole satavarma) on hyvin voimakaskasvuinen, joten jänistypistyksestä huolimatta kärhö kasvaa nopeasti korkeuksiin.

Clematis vit. 'Black Prince' 14.8.2023

Alppi- ja tarha-alppikärhöille laitoin syksyllä verkot tyven suojaksi. Vuosi sitten menetin alppikärhön kukinnan nimenomaan siksi, että jänis oli järsinyt sitä melko voimakkaasti tyvestä. Tosin kukintaa ei alppikärhön kohdalla ole odotettavissa tänäkään keväänä. Leikkasin sen loppukesästä kokonaan matalaksi, koska yläilmoihin oli kertynyt valtava massa. Pääosin toisiinsa sotkeutuneita kuivia versoja, joissa vihreää oli lähinnä silmänlumeeksi pinnassa.

Rosa pimpinellifolia 'Tove Jansson'

Joidenkin ruusupensaiden osalta tulevan kesän kukinta voi olla vaatimatonta. En ole pensasruusuille laittanut jänisverkkoja, vaikka ristihuulet niitä paremman puutteessa napostelevatkin. Osa pensaista on jo niin isoja, ettei muutaman lumen painosta maahan kaatuneen latvuksen verottaminen paljon haittaa. 

Tämä talvi on nöyryyttänyt pensasruusuja aika pahasti. Juhannusruusut makaavat pitkin pituuttaan, osin hangen sisällä. Tove Jansson on vihdoin päässyt pikkuisen avustettuna lumen ikeestä. Niin juhannusruusuja kuin Tove Janssoniakin jänikset ovat järsineet surutta. Sen lisäksi, että lumi on katkonut oksia.

Tove Jansson kesäkuussa 2023 peuraverkon takana.
 

Juuri nyt näitä ruusukuvia katsellessa on syytä kirjata kalenteriin pensasruusujen leikkaaminen. Muuten se kevään tuoksinassa unohtuu ja sitten taas kadun katsellessani sinne tänne kaatuvia hujoppeja. Kuten kävi viime kesänä. Etenkin tarhakurtturuusun sukulaiset sietävät voimakastakin leikkaamista. Muita voi vähän harventaa. 

Rosa rugosa  'Ritausma' 30.6.2023
 

Netissä törmäsin lauseeseen, jossa sanottiin runsaasti juurivesoja tekevän pensasruusun kestävän yleensä myös alasleikkausta. Sopiva aika on keväällä ennen lehtien puhkeamista. Olen aiemmin leikannut onnistuneesti alas mm. Sävelen, Soinnun, Ritausman ja Neilikkaruusun, joista kolme ensimmäistä on rugosa-sukuisia. 

Rosa pimpinellifolia 'Suviruusu' 21.6.2023
 

Suviruususta ja Teresanruususta on kummastakin kasvanut jättejä, joihin kokeilen alasleikkuuta ja tai harvennusta. Teresanruusun tiedän sen kestävän. Suviruusu on innostunut tehtailemaan juurivesoja, joten ehkä se ei loukkaannu runsaammasta karsinnasta?

Kotikivi herää talviunestaan 18.2.2024


Itse asiassa istahdin tietokoneen äärelle laatiakseni kasvimaan kylvösuunnitelman ja listatakseni mahdollisia uusia hankintoja. Ja jymähdin jutustelemaan omiani kanssanne. 

Syksyllä aukeni poistettujen vuorimäntyjen tilalle Oikearinteeseen paikka esimerkiksi pensaille. Niitä ehdin jo täällä blogistaniassakin jo aiemmin pohtia. 

Talvihorroksessani olen miettinyt myös kasvimaan päädyssä kasvavien vadelmien poistamista. Paikka on aurinkoinen, josta vattu pitää. Se on myös hyvin tuulinen, mikä taasen ei ole vadelmalle mieluisaa. Olkoon syy paikassa tai minussa, eivät vain menesty. Miksi vuodesta toiseen tekohengittäisin vattuja, kun voin laittaa tilalle jotain muuta? Ideamylly jauhaa jo päässäni vinhaa tahtia. Katsotaan, syntyykö jotain järkevää.


Lumikelloja odotellessa - mukavaa hiihtolomaa ja aurinkoisia päiviä!