Perhoset saapuivat

Meikäläisellä on hölmö tapa mennä aina asioiden edelle. Jo pidemmän aikaa olen murehtinut, kun ei tänä kesänä tullut lainkaan tuttua perhosten parveilua. Tulihan se ja varmaankin ihan ajallaan, sillä vielähän tässä kesää vietetään. Elokuun lopulla perhosia olen yleensä päässyt ihailemaan. Ehkä harhauduin etukäteen murehtimiseen purppurapunalatvojen kukinnan hiipumisen myötä, mutta oikeastaan ne aloittivatkin kukkimisensa monia muita kesiä aiemmin, joten kaipa sitä purppurapunalatvana jo vähän väsyttäisi ja mieluummin siirtyisi lakastumisvaiheeseen.

Kallionauhukset näyttävät myös kovasti kiinnostavan perhosia. Tänään kukissa parveili joukko Amiraaleja, eilen näin Nokkosperhosia ja yhden Neitoperhosen, mutta ei ollut aikaa niiden kuvaamiseen. Naapurin pihassa kasvaa aurinkoisessa paikassa komeasti kukkiva syrikkä ja siinä vasta perhosia pörräilee.

Myös mehiläisiä ja monia muita lentäviä näkyy niin kallionauhuksissa kuin oikeastaan ihan kaikissa kukissa. Nämä ihanan lämpimät päivät lienevät saaneet ötökät liikkeelle ja niiden touhuja on mukava seurata.

Daalian kukassa näyttää myös käyvän kova kuhina. Katsellessani näitä ötököitä, tuumasin, että hyvin sopivat värit toisiinsa. Tosiasiassahan kyse on eläinten peiteväreistä. Parempi sulautua kukkasen väreihin kuin tulla syödyksi.

Tätä perhosta en osannut tunnistaa. Vaihtoehtoja on monia. Jokin hopeatäpläkö? Aika kookas perhonen, isompi kuin kallionauhuksella käynyt Amiraali. 

Tällainen pikkuruinen sammakko oli aamulla portaiden juurella. Jälleen kerran huomasin kaipaavani enemmän kuvaustaitoja, sillä yritäessäni hosumalla saada tunnistettavaa kuvaa, lopputulos on kuitenkin aika surkea. Mitä mieltä olette lajista? Onko tämä nuori rupikonna? Ihan erivärinen kuin alapihalla milloin mistäkin puskasta esiin pomppivat pikkuruiset sammakot.

Elokuun ötököitä

Juuson lempikävelyreitin varrelle osuu entinen korttelipallokenttä, joka kyllä nykyisin on melkoisen umpeenkasvanut ryteikkö. Ukkokulta on parinakin päivänä puhunut pienistä sinisistä ötököistä, joita oleilee leppien lehdillä pilvin pimein. Viimein sitten eilen sain lähdettyä kameran kanssa niitä katselemaan. Pienissä lepissä ei enää juurikaan ollut lehtiä, ne oli kaluttu reiällisiksi ja jokaisella lehdellä käyskenteli useita sinisiä pikkuruisia koppakuoriaisia. Vähän ennen kuvaustani oli satanut aika rankasti, ja luultavasti sade oli huuhdellut osan ötököistä maahan, josta niitä taas kömpi takaisin lehtiä nakertelemaan. Aikani googletettuani löysin ötököille nimenkin. Ne ovat Idänlehtikuoriaisia, joita ilmaantuu joinakin vuosina runsain mitoin syömään lepän lehtiä. Niille kelpaa myös koivu ja paju, mutta leppä on niiden herkkua. Onneksi nämä ötökät eivät ole kovin vaarallisia tuholaisia, vaikka massoittain ilmaantuessaan saavatkin lepikot vähäksi aikaa täysin lehdettömiksi.

Eilen illalla yhdentoista maissa Ukkokulta oli jälleen tarkkana hakiessaan Juusoa pihalta. Liiketunnistinvalon loisteessa räpisteli suuri perhonen ja saatoimme ihailla sitä pitkänkin aikaa. Harmi vain, etten onnistunut saamaan yhtään kuvaa sen upean suurista siivistä niiden ollessa täysin levällään, sillä perhonen päätti jähmettyä villiviinin lehdistöön - ilmeisesti odottelemaan töllistelijöiden lähtöä rauhaansa häiritsemästä. Tämä perhonen oli helppo tunnistaa, sillä se on Siniritariyökkönen, Suomen kookkain yökköslaji. Siipien ollessa täysin auki, sen takasiivissä näkyi selvästi nimenomaan Siniritariyökköselle ominainen vaaleansininen poikkiraita. Nämä kuvat eivät todellakaan anna oikeutta yökkösen upeudelle, eivätkä myöskään anna selkeää kuvaa sen isosta koosta. Komea oli. Käykää googlettamassa parempia kuvia.

Kallionauhukset kukkivat parhaillaan keltaisina. Aika jännästi ne tuntuvat suorastaan hohtavan valoa pilvisessä ja sateisessa säässä. Kaivelin vuosia sitten näiden nauhusten minimaalisen kokoiset taimet kahvilusikalla erään julkisen rakennuksen edustan betonilaattojen väleistä. Sinne ne olivat ilmeisesti levinneet siemeninä rakennuksen seinustalla olleelta istutusalueelta. Taimet olivat todella pieniä, vain pari senttisiä ja laitoin ne kiireissäni suoraan maahan autotallipäätyyn, kun en siihen hätään muutakaan paikkaa ehtinyt niille miettimään. Kätevintä olisi tietenkin ollut laittaa pikkutaimet vaikka purkkehin kasvamaan ja vankistumaan, mutta hyvin nuo ovat menestyneet ja kasvusto on kummasti laajentunut niistä muutamista lilliputtitaimista.

Loppukesä lienee keltaisten kukkien aikaa, sillä tuo väri tuntuu nyt olevan kovin yleinen ainakin minun puutarhassani. Kultapallot huojuvat taivaita hipoen. Siellä, missä eivät ole sateiden hakkaamina painuneet maata viistämään. 

Ehkä kaikkien näiden keltaisten kukkien on tarkoitus tuoda auringon tuntua ja valoa elokuun lopun pimeneviin iltoihin. Ja juuri tällä hetkellä sateen harmauttamaan maailmaan.

Taipuen tuuli
kaariain kietoo
hyväillen heinää
välkehtäin viljan

sumuisin siivin
kulkevat keijut
yöperhoina yllä
peltojen pinnan.

 

(Tuntematon kirjoittaja)

 

 

Juuson broileripäivä

Juuso ei yksittäisestä sadekuurosta ole millänsäkään, mutta kun sataa pidempään ja luonto kastuu, se ei enää välitäkään makoilla pihamaalla. Tänään juoksimme kilpaa sisälle, kun taivaalle purjehtinut musta pilvenmöhkäle alkoi pommittaa meitä puolikkaan ämpärin kokoisilla vesipisaroilla. Olihan Juusolla kyllä toinenkin syy viettää tänään aikaa sisällä. Nimittäin perinteinen broileriperjantai. Sillä aikaa, kun minä siivosin kotia, laittoi Ukkokulta meille ruokaa: uunibroileria, höyrytettyjä porkkanoita ja parsakaalia sekä salaattia. Tokihan meidän karvakuono haistoi herkkunsa ja vihdoin siirtyessämme ruokapöytään, katti pyöri ahkerasti jaloissani aina välillä naukaisten - kuin muistuttaakseen olevansa yhä läsnä. Tiedän, ettei se tulikuumaa kanaa syö, joten annoin kissan annoksen rauhassa jäähtyä pöydällä. Kyllä oli kissa taas onnellinen saadessaan vihdoin oman ruokakuppinsa täynnä vielä vähän lämmintä broileria.

Vaihdoin myös Pojan entisen huoneen sänkyyn puhtaat lakanat. Poika käy ahkerasti saunomassa isänsä kanssa ja yleensä jää löylyjen päätteeksi yhden yön vieraaksi. Juuso ei olekaan aikoihin tullut kanssani vaihtamaan lakanoita, mutta tänään se sukelsi vikkelästi patjan ja aluslakanan väliin ja sitten minun piti mukamas etsiä sitä. Juuso on isokokoinen kissa, mutta ilmeisesti hän pitää olemustaan hoikkana ja sirona. Ainakin sen perusteella näin luulisin, kun hän niin iloisesti asettuu piilopaikkoihinsa vain puoliksi, jättäen takapään häntineen näkyville. Mikäs siinä, kivahan kissan kanssa on piilosta leikkiä ja etsiä kuhmuraisen lakanan alta siellä lymyävää kattia. Sen jälkeen yleensä aluslakanan saa ihan rauhassa laittaa paikoilleen. Juuso odottaa kiltisti, kunnes otan esille pussilakanan työntääkseni sinne peiton. Usein Juuso menee itse peiton perässä pussilakanan sisään, mutta tänään se tykkäsi peitosta niin kovasti, ettei edes päästy pussilakanavaiheeseen. Jätin kissan nukkumaan ja palasin keittiöön jotakin hommaamaan. Vaan eipä kulunut aikaakaan, kun Juuso tuli jatkamaan kuppiinsa jättämien broileripalojen syömistä.

Pitkään Juuso onkin nukkunut sisällä lähinnä olohuoneen pöydän alla tai tuulikaapin matolla. Illalla se on komentanut minut nukkumaan ja ryöminyt viereeni. Siinä se aikansa pyörii ja etsii hyvää paikkaa, kunnes kellahtaa likimain joka kerran ihan samaan paikkaan. Olisiko nyt kuitenkin alkanut seuraavan nukkumapaikkaryppään etsiminen, sillä tyhjennettyään herkkulounaansa, Juuso palasi takaisin perähuoneen sängylle, jonne olin jo ehtinyt laittaa pussilakanan ja päiväpeitteen. Siellä se on nyt nukkunut varhaisiltapäivästä saakka. Mikäs on nukkuessa, kun vatsa on täynnä hyvää ruokaa ja alla pehmoinen peti. Muutenkin on mukavan rauhallista, kun ei vedä kynnyksen alta, eikä kukaan työnnä jalkojaan aivan viereen, kuten olohuoneen pöydän alla.

Ja vaikka tänään luvattiin aurinkoista poutapäivää, sai sellaista odottaa pitkälle iltapäivään. Aamulla aurinko pilkisteli sen verran lupaavaan malliin, että ehdin pyöräyttää pesukoneellisen ja ripustaa froteepyyhkeet narulle. Siellä ne nyt roikkuvat täynnänsä päivän mittaan tulleiden kuurosateiden vettä. Seuraavan kerran vesisadetta toivoessani taidankin sadetanssin sijasta laittaa narulle muutaman paksuhkon pyyhkeen. Niillä on selvästi vettä imevä vaikutus. Ihan taivaan täydeltä pitääkin sitten sitä vettä imeä. 

Ja jos tässä jokunen aika sitten ehdin jo todeta luonnon kaipaavan vettä, ei sellaiseen nyt ole tarvetta. Alapihan nurmikon lupaavasti alkanut nurmettuminen on rankkasateiden myötä muuttunut jälleen tutummaksi sammalikoksi. Mukavasti siellä vesi hyllyy kävellessä. Hiukan jo aloin ympärilleni katselemaan, etten vain johonkin yllättäen syntyneeseen suonsilmäkkeeseen hupsahtaisi. En sentään, on tuota elomassaa ilmeisesti sen verran ja suon syntyminenkin lienee useamman vuoden projekti.

Nyt on koti siivottu ja pää edelleen räkää täynnä. Perjantai on minusta viikon mukavin päivä ja perjantai-ilta tuon mukavan päivän kohokohta. Eilisestä puutarhalehdestä on vielä pari artikkelia lukematta ja niistähän lähden tästä kohta nautiskelemaan, flunssan kera tosin, mutta eiköhän sekin kohtapuoliin ole selätetty. Jollekin jo tänään mainitsin, että kunnon flunssan jälkeen on taas vähän aikaa todella tyytyväinen terveeseen oloon. Pienet ilot ne usein ovat niitä parhaita.

Mukavaa viikonvaihdetta teille kaikille - 

toivotaan myös vähän auringonpaistetta joukkoomme!

Puutarha odottakoon hetken

Rypistelevät kriikunat

Nyt on kuvat ja jutut vähissä, kun päivät ovat menneet kaikkeen muuhun. Aikaa on kulunut kasatessa ystäväni Ikea-ostoksia, käyttäessä vanhempiani asioilla, ja tänään istuttiin isän kanssa työpäivän mittainen tovi silmäklinikalla. Tuloksena aika toisen silmän glaukooma-leikkaukseen ja kuinka ollakaan, tismalleen samana syyskuun päivänä kuin äidin kaihileikkaus. Tosin toisen silmät leikataan Espoossa, toisen Helsingissä. Ehkäpä jakaudun kahtia, mikä olisi tietenkin peilikuvan kannalta miellyttävämpää. Ehkä kuitenkin puhun jonkun ulkopuolisen henkilön isälle saattajaksi. On niin vaikea saada aikoja julkisen puolen terveyspalveluihin, että melkeinpä sitä tekee mitä muuta tahansa pystyäkseen pitämään kiinni siitä ensimmäisestä sovitusta ajasta.

Kun vielä alkuviikosta iski kunnollinen loppukesän flunssa kurkkukipuineen, räkätauteineen ja yskineen, on olo kieltämättä hiukan huteran tuntuinen. Kotonakaan ei ole tullut pestyä pyykkiä, ei siivottua eikä kyllä tehtyä mitään muutakaan, mutta hyvin tänne vielä joukkoon mahtuu.

Sain sentään yhden synttärikortin väsättyä tämän aamun kiireessä. Tuo ristipistotyö oli toki jo valmiina, mutta sen liittäminen sopivaan korttipohjaan ja paperiin runoineen ja muine onnitteluteksteineen vaatii aina hieman säätämistä. Kun on alkanut omatekoisia kortteja tuttavapiirilleen lähetellä, on se pyrittävä tekemään loppuun asti kutakin kortin vastaanottajaa ajatellen.

Eilisen päivän satoi niin tajuttoman paljon ja pitkään, että syysleimujen paras kukinta lienee mennyttä. Puutarhakierros on muutamalta päivältä tekemättä, mutta sen, minkä pikaisella silmäyksellä olen laittanut merkille, näyttää kukkapenkeissä olevan kaikki enimmäkseen vinksinvonksin ja vähän myös heikunkeikun. Kiitos eilispäivän rankkasateiden. Huomiseksi on luvassa poutaa, joten ihan ensimmäisenä lienee parasta mennä leikkaamaan nurmikko - mikäli tämä flunssa antaa sen verran periksi. Sisähommat kyllä joutavat odottamaan vielä yhden päivän. 

Ennen kuin poistun sohvannurkkaan tutustumaan postilaatikosta noutamaani tuoreeseen puutarhalehteen, toivotan Irmeli Karjalaisen ja Pinuskin lämpimästi tervetulleiksi blogini pariin.

 

Tomaatin maku suussa pilviä katselen

Tomaatti Tigarella

Silloin tällöin kannattaa näköjään ääneen manailla jotain asioita. Vain muutama päivä sitten harmittelin tomaattieni vihreyttä. Kun ne eivät meinaa millään punastua. Taisivat harmitteluistani säikähtää ja pelästyä joutuvansa vihreinä sisälle kypsymään. Eilen huomasin, että useampikin tomaatti erottui punastuvana läikkänä terassin seinää vasten nojaavasta vihreästä lehdistöstä. Ai, että. Johan tässä vesi herahtaa kielelle pelkästä ajatuksesta päästä piakkoin puraisemaan ihan omakasvattamaa tomaattia.

Eilen kärräsin oksahaketta omenapuille ja samalla aloitin Ruusupuiston rakennustyöt. Ruusupensaita on toki jo istutettu, mutta lisää olisi tarkoitus laittaa. Toistaiseksi uusimpien ruusupensaiden välit ovat olleet nurmella, mikä ei kyllä ole paras mahdollinen ratkaisu. Tuollaisten pienten lämpäreiden leikkaaminen on viho viimeistä hommaa ja koko ajan saa varoa, ettei samalla hurista vaikkapa kukkimaan intoutuneen Ritausman yli. Sen sijaan, että olisin alkanut kaivaa nurmea pois, peitin kolmen ruusupensaan välisen alueen märillä sanomalehdillä ja oksahakkeella. Se ei ehkä ihan riitä tukehduttamaan nurmen kasvua, mutta jatkan työstämistä jossain vaiheessa kippaamalla päälle kompostia. Ehkä istutan tuohon keskelle yhden pensaan lisää. Täytyy vielä mittailla, onko se tilana riittävä. Voipi olla, että keskelle tuleekin pieni polku, jotta ruusuja pääsee ihailemaan eri puolilta. Pääasia on kuitenkin, että nurmi tältä alueelta vähenee tai katoaa kokonaan.

Kirsikkapuu? Schalinin-, Kuriilien- vai mikä kirsikka?

Naapurin miniä on opiskelujensa ohessa puutarhaliikkeessä töissä. Viime syksynä sain häneltä pienen kirsikkapuun, josta oli nimilappu kadonnut. Tyttö arveli, että kyseessä olisi jokin "vuoristokirsikka". Kenties Schalinien tai Kuriilien kirsikka. Istutin kirsikan alapihalle ja se näytti ennen lehtien pudottamista ihan hyvinvoivalta. Suojasin sen verkolla ja keväällä odottelin uusien lehtien ilmestymistä. Ei tullut lehtiä ja muutenkin puu näytti kovin kuolleelta. Heinäkuussa kaivoin maassa törröttävän kepakon ylös ja laitoin paakun kuivumaan puupinon viereen. Tarkoitus oli myöhemmin ravistaa paakusta mullat pois ja pilkkoa puu hävitettäväksi. Suuren suurihan se ei alun alkaenkaan ollut. Yhtenä päivänä puun vieritse kulkiessani silmäkulmani huomasivat multapaakusta kohoavan jotain vihreää. Puu oli alkanut versoa varren alaosasta uudelleen ja laitoin paakun ämpäriin imemään vettä. Sehän oli ollut kuivalla maalla jo pidemmän aikaa. Viime viikolla istutin puun maahan ja se on jo tehnyt lisää uusia lehtiä. Toivottavasti puu ehtii vankistua ennen talvea vielä lisää ja toivottavasti se selviytyy tulevasta talvesta. Tietenkin toivon myös, että puu on todellakin jokin kirsikka, eikä mikä tahansa rikkakasvi, joka on keksinyt oivallisen väylän päästä puutarhani suojatiksi.

Syyshortensia Vanille fraise

Eilen illalla puutarhakierrosta tehdessäni löysin myös tänä kesänä istuttamastani Syyshortensia Vanilla fraisesta tuoreita nuppuja. Hän siis aikoo ilahduttaa minua kukkimalla ihan ensimmäisenä kesänään. Hienoa. 

En myöskään malta olla suitsuttamatta alapihan Kurgaanissa kasvavia ruusuja. Yksi niistä on joskus taimitarhalta ostamani jaloruusu (oikea yläkulma), Viktoria-ruusun (vasen yläkuva) sain naapurin miniältä ja muut sekä minun että äitini saamia äitienpäiväruusuja. Kaikkien noiden ruusujen kukinta on huiman runsasta ja terveenoloista. Ruusut varmasti pitävät tästä valoisasta, kuivasta ja "hyvin tuuletetusta" paikasta. Alapiha muodostaa jonkinlaisen kattilan, jota suojaa kahdelta sivulta korkeaksi kasvaneet puut, yhdeltä sivulta rinne, jonka laella on meidän talomme ja yhdeltä sivulta naapurin talo ja puutarha. Kurgaani kohoaa sen verran maantasosta, että vesi ei taatusti jää seisomaan ruusujen juurille..

Tänään saimme herätä vesisateeseen ja sadekuuroja on tullut myös pitkin päivää. Parhaillaan paistaa aurinko, mutta lisää sadetta on luvassa. Mitenkään kylmää ulkona ei ole, vaikka tämä melkeinpä normaali kesälämpötila vähän viileältä tuntuukin edellisten viikkojen hikoiluilmojen jälkeen. Taivaalla purjehtii jos jonkinlaisia pilvimuodostelmia ja välillä tuntuu, että jokainen niistä ansaitsisi tulla kuvatuksi. Ehkä menenkin tästä pihakeinuun loikoilemaan ja katselemaan tuota taivasnäkymää.

Jatkuuhan kesä, jatkuuhan!

Pakko on vihdoin tunnustaa, että syksy alkaa vähitellen saapua meidänkin puutarhaan. Olen kyllä päättänyt sinnikkäästi väittää, että yhä on kesä ja kesähän on. Silti en voi välttyä huomaamasta yhä lukuisampia keltaisia lehtiä nurmikolla ja aamujen utuisia maisemia. Illallakin on jo kovin varhain pimeää, vaikka päivä olisi ollut kuinka aurinkoinen ja valoisa. Kohta ei enää ole jäljellä kukkia, joiden avautumista vielä odotella. Suurin osa sen sijaan on jo ajat sitten lopettanut tämän kesän kukintansa ja yhtä monet ovat loppusuoralla.

Tänään sunnuntaina olen viettänyt päivää kärräämällä oksahaketta viime viikolla kantatuille omenapuille ja marjapensaille. Toisessa kottikärryssä oli vettä ja siinä likoamassa sanomalehtiä ja toisessa kärryssä sitten sitä oksahaketta. Hakkeen kärrääminen on siinä mielessä helppoa, ettei se paina paljoakaan. Kevyttä kärrättävää ja kevyttä nosteltavaa. Päivä on ollut aurinkoinen ja lämmin, mutta sopivassa määrin. Ei siis mitään hien pintaan nostavaa hellettä vaan sopivaa säätä shortseissa työskentelylle. 

Yksin pihatöitä tehdessä tulee mietittyä monenlaisia asioita. Tuumasin talikolla haketta nostellessani, että taidan kyllä olla harvinaisen tylsä ihminen. Tykkään viettää sunnuntaita alapihan yksinäisyydessä seuranani talikko ja kottikärryt. Tänä kesänä ei ole tullut käytyä juuri missään, eikä myöskään tehtyä mitään normaalista päiväjärjestyksestä poikkeavaa. Vaan se ei minua häiritse. Tuntuu todella rauhoittavalta kuluttaa aikansa kasvien parissa touhuamalla, kun on niin paljon päiviä, jolloin saa juosta tukka putkella sinne tänne. Minun aivoni lepäävät ja akut lataantuvat varsin yksinkertaisilla keinoilla.

En muuten erityisemmin välitä tavaroiden ja tuotteiden mainostamisesta, mutta varmasti moni minun laillani on pohtinut, miten saada vaaleat laattasaumat puhtaiksi. Keittiömme valkoiset laatat ovat olleet paikoillaan kohta 28 vuotta ja luonnollisesti niiden valkoiset saumat ovat paikoitellen myös tummuneet ja likaantuneet. Koska minulla ei ole toivoakaan saada keittiöremppaa, on ollut pakko etsiä muita keinoja kohentaa olemassa olevaa. Pitkin viime talvea googletin ja kyselin monesta paikasta erilaisia vaihtoehtoja saumojen putsaamiseksi ja päädyin lopulta ostamaan rautakaupasta suihkepullon Mellerudin Saumanpuhdistajaa ja maalikynän laattasaumojen valkaisemista varten. Siellä ne tarpeet ovat seisseet kaapin hyllyllä odottamassa päivää parempaa, kunnes vihdoin viime torstaina sain jostain kummallisen voimalatauksen ja ryhdyin putsaamaan laattasaumoja.

Suihkutin ohjeiden mukaisesti saumanpuhdistajaa laatoille ja annoin vaikuttaa tovin, jonka jälkeen pesin sen pois hinkkaamalla puhtaalla sienellä. Tulos oli hämmästyttävä. Lika valui pois ja vain muutaman paikan jouduin käsittelemään toiseen kertaan. Seuraavana päivänä käytin vielä muutamiin kohtiin tuota maalikynää ja lopputulos on todella hyvä. Ihan hirvittävän likaiset eivät meidän laattasaumamme olleet, mutta kyllä tuosta tiskipöydän takaa saumojen valkoisuus oli kaukana. Nyt vielä pitää saada Ukkokulta uusimaan silikonisaumat, niin jälleen on yksi pitkään mieltä hiertänyt kohde selätetty. Aika tyyriitä nuo tuotteet olivat, mutta onneksi niitä ei alituiseen tarvitse olla ostamassa.

Juso taitaa olla enimmäkseen yhtä tylsä kuin emäntänsä. Ainakin silloin, kun kamera on näkösällä. Se jämähtää johonkin tiettyyn asentoon ja nököttää siinä sen näköisenä, että tästä en liikahda ennen kuin olet kiikuttanut tuon dokumentaatiovekottimen jonnekin kauas pois. Aika verkkaiseksi on Juuson elämäntahti muutenkin vuosien myötä muuttunut. Enimmäkseen se taitaa vedellä hirsiä milloin ruohikon kätkössä, milloin olkkarin pöydän alla. Aniharvoin se innostuu ainakaan yksikseen leikkimään. Tänään sitä taisi häiritä minun varpaani tai sitten se ei vain pitänyt mustista sukistani. Oli täysin mahdotonta pitää jalkoja pöydän alla, sillä heti niihin iski kiinni kaksi pisteliästä tassua ja välillä kiinnipitämistä tehostettiin hampaiden iskuilla. Koska kuitenkin takajalkojen rytimikkäät raapaisut puuttuivat, Juuso ei sitten tainnutkaan olla erityisen väkivaltaisella tuulella. Kohta se jo nuoli lohdutukseksi varpaitani ja päätti jättää ne omaan rauhaansa.

Jotta saisi parhaat palat elämästä ikuistettua, pitäisi kotonakin kulkea koko ajan kamera kainalossa. Tai pikemminkin laukaisuvalmiina sormi liipaisimella. Ukkokulta tuli nimittäin päivällä nauraen luokseni alapihalle, jossa kärräsin sitä oksahaketta. Hän oli hieman aiemmin laittanut broileria uuniin paistumaan ja mennessään uudelleen keittiöön, istui Juuso uunin edessä, eikä korvaansa lotkauttanut Ukkokullan kysyessä, lähtisikö tämä kenties ulos. Taisi kissa taas kerran haistaa lempiruokansa ja päätti vahtia, ettei se ainakaan hänen ohitseen uunista ulos tulisi. "On meillä fiksu kissa", totesi Ukkokulta ja siihen mnun on helppo yhtyä.

Suuressa hellyydenpuuskassa otan kissan syliini 

ja supattelen sille somia sanoja, 

silitän sen turkkia 

ja nuuhkin maidolta tuoksuvaa poskea, 

se katsoo vihreillä silmillään
marjapuurokieli vilahtaa haukotellessa,
hymyssä suin me kuljemme keittiössä edestakaisin.

-Timo Pusa-

 

* * *

Mamma N ja Famu Falsetissa, olette lämpimästi tervetulleita blogini lukijoiksi. 

Koululaiset palaavat katukuvaan, joten ajakaa varovasti. 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

 

.

Muuttolihakset hellinä

Ihmekukka - keltainan

Eilisen ja tämän päivän olen ollut muuttamassa ystävääni. Porukkaa piti tulla riittävästi, mutta lopulta meitä oli muuttavan ystäväni lisäksi minä ja yksi mieshenkilö. Tämän puuskuttavan ja huonojalkaisen miehen kanssa sitten kaksin roudattiin kaksi painavaa senkkiä, sohva, nojatuoleja, keittiön pöytä ja jos jonkinlaista laatikkoa ja nyssäkkää uuteen asuntoon. Ystäväni oli ajatellut muuttaa hissukseen useamman päivän aikana, mutta minulla oli vain nämä kaksi päivää varattuna muuttokeikkaan. Viime vuosina olen ollut lukuisissa muutoissa mukana ja uskon omaavani aikamoisen rutiinin siinä hommassa. Tällä kertaa tehtävää helpotti se, että uusi asunto oli pihan toisella puolella ja vanha rivitalo tullaan sen tyhjennyttyä kokonaan purkamaan. Niinpä avasimme olohuoneen ison ikkunan ja kuskasimme suurimman osan tavaroista siitä suoraan uudelle puolelle. Säästimme valtavasti aikaa ja askeleita, eikä tarvinnut niin valtavasti varoa vanhan kämpän seiniä ja lattioita.

Ystäväni oli ajatellut, ettei tavaroita kannata juurikaan pakata. Että vain riipisi tavaroita kaapista koreihin ja sitä myöten uuden asunnon kaappeihin. Se ei nyt kuitenkaan mennyt ihan noin yksioikoisesti. Tavaroiden sijoittelua uudella puolella piti miettiä, eihän kaapit ja säilytystilat olleet tietenkään yksi yhteen. Lisäksi oli käytännöllisempää, että yksi pakkasi, yksi purki ja siinä välillä yksi tai kaksi siirsi tavaroita asunnosta toiseen. Hiukan minua hermostutti eilen saapuessani muuttopaikalle, kun tavarat olivat pitkälti pakkaamatta, taulut seinillä, koristeet pöydillä ja kaikki levällään. Alkuun joutui jokaisen tavaran kohdalla kysymään, minne tämä menee ja voinko laittaa tämän sinne tai tänne. Eihän siitä mitään tullut. Aikaa kului hervottomasti, eikä mitään näkyvää saatu aikaan. Lisäksi muuttaja olisi halunnut kantaa ensin asunnon nurkat täyteen laatikoita ja nyssäköitä ja vasta viimeiseksi huonekalut. Teimme aivan päinvastoin, raijasimme heti alkuun valtaosan huonekaluista niin pitkälle omille paikoilleen kuin se oli mahdollista ja sen jälkeen saattoi ryhtyä purkamaan niistä nyssäköistä kamoja kaappeihin ja erilaisille pinnoille.

Eilen illalla oli kyllä joka ikinen lihas niin hellänä ja jaloissa tuntui, kuin olisin ollut vasta-alkajan ratsastustunnilla. Se johtui siitä avoimen ikkunan yli edes takaisin kipuamisesta. Onneksi ikkunan alalaita oli sopivan matalalla, joten sen päälle istahtaen saattoi heivata jalat yksi toisensa perään ulkopuolelle. Illalla sänkyyn mennessäni ei nukkumisesta tahtonut tulla mitään, kun aina silmät sulkiessani alkoi tavarat kulkea ja vaihtaa paikkaa. Mieli oli tosi levoton ja päivän häslinki pyöri päässä. Tämä päivä menikin jo huomattavasti helpommin, sillä painavimmat tavarat oli siirretty ja saattoi keskittyä lähinnä pienempien tavaroiden purkamiseen ja kaappeihin sijoitteluun. Ystäväni antoi minulle vapaat kädet järjestellä kaappeja, sillä hän tietää minun tykkäävän sellaisesta touhusta. Olenkin jo ihmetellyt, ettei hän ole soittanut ja tiedustellut yhden jos toisenkin tavaran olinpaikkaa. No, kävimmehän niitä moneen kertaan päivän mittaan läpi ja neuvottelimme toki yhdessä, mitä kannattaa mihinkin suuntaan laittaa.

Eilen tulin iltakahdeksalta kotiin ja istahdin olkkarin sohvalle oikomaan jalkojani. Niin tai kävinhän minä ensin suihkussa, kun olo oli todella tahmea sekä ison urakan kuin myös aika lämpimän päivän vuoksi. Juusolla oli ilmeisesti ollut mammaa ikävä, sillä se kiirehti viereeni sohvalle, eikä meinannut millään päästä riittävän lähelle kylkeäni. Pyöri ja pyöri ja vaihteli asentoa, kunnes lopulta mätkähti ihan minuun kiinni kehräämään. Siinä se lämmitti minua pehmoisena ja odotti rapsutuksia, joita tietenkin saikin oikein kunnolla.

Juuso helteisenä keskiviikkona

Tänään aloitimme muuttopäivän eilistä aikaisemmin ja saatoimme myös lopettaa jo neljän jälkeen. Jätin ystäväni siivoamaan vanhaa asuntoa ja ihmettelemään uuden kodin uudenuutukaista tuoksua. Kotiin palatesssani Juuso köllötti alapihalla hakekasaan nojaten. Siinä se tykkää kovasti nukkua ja viettää aikaa, joten kun tästä ehdin haketta vihdoin jonnekin kärräämään, täytynee jättää kissalle sopiva kasa köllöttämiseen. Annoin kissapojalle tervetuliaisrapsutukset ja menin sitten keräämään iltanamiksi kulhollisen karviaisia. Voi sitä naukumista, kun Juuson kahdeksan metrin flexi ei riittänyt aivan minun luokseni ja se joutui kauempaa katselemaan mamman touhuja. Johan siinä sydän heltyisi kovemmaltakin naiselta ja lähdin antamaan lisää rapsutuksia ikäväänsä naukuvalle kissalleni.

Ja jottei mene tämäkin puutarhapäivitys ihan jonninjoutavaksi jorinaksi, sanottakoon, että olen hissukseen muuttamassa käsitystäni tuosta paljon parjaamastani messu-tyrkky-ihmekukasta. Sehän on kesän mittaan venynyt aika mahtavaksi pehkoksi - tai oikeastaan kahdeksi pehkoksi. Toinen on valtaosin keltainen ja toinen taasen punainen. Kukkia on todella paljon ja aivan avoinna ne ovat aamuisin. Päivän edistyessä kukat menevät takaisin nupulle. Minusta tuntuu myös, että ihmekukka tuoksuu aamuisin avoinna ollessaan. Ihan varma en ole, joten täytynee taas huomenaamulla mennä suoraan pihalle sitä nuuhkimaan. Eikä mitenkään hullumpi tuoksu, jos vain aavisteluni pitävät paikkansa. Ensi kesänä taidankin laittaa osan noista porkkanajuurakoista suoraan maahan ja osan melkoisen isoon ruukkuun. Tuo isompi eli keltainen pehko näyttää täyttäneen koko ruukun multatilan ja se on aina janoissaan. Punaisen version taasen tyrkkäsin samaan ruukkuun neilikkaruusun kanssa ja nyt ruusu kärvistelee altavastaajana. Ihmekukan viime kesäisen olemattoman kasvun perusteella en voinut kuvitellakaan tällaista kokopyrähdystä. Tuo neilikkaruusu oli tarkoituskin loppukesästä istuttaa maahan, mutta en ihan vielä raaskisi ryhtyä kiskomaan ruusua pois ruukusta, miten silloin käy ihmekukan.

Yhtä asiaa olen tässä monena päivän itsekseni kummastellut. Miten ihmeessä olen onnistunut istuttamaan kaikki keltaiset ihmekukan juurakot samaan ruukkuun. Vain yksi punainen ja yksi valkoinen näyttää osuneen keltaisen sekaan, mutta punaisten joukossa ei muita värejä ole laisinkaan. Porkkanan malliset juurakot olivat kyllä kaikki han samanlaisia, eikä minulla ollut hajuakaan, miten niistä saattaisi nähdä kukkien tulevan värin etukäteen. 

Daalia

No, toinenkin kummallisuus on samaan ruukkuun ihmekukan kanssa eksynyt. Nimittäin daalia. Väitän nakanneeni kaikki nahistuneet daaliat viimeistään kevällä kompostiin, sillä en saanut niistä viime kesänäkään mitään elävää aikaan. Istutin ainoastaan noita porkkanajuurakoita. Olisiko yksi daalia tullut vähän mustasukkaiseksi ja naamioitunut ihmekukkien kaltaiseksi päästäkseen näyttämään kauneuttaan.

Nyt saa nämä tämän päivän pölinät päättyä. Lähden oikaisemaan muuttolihaksiani pehmoisen hyrisijän viereen. Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille tasapuolisesti!

 

Ajoitus nappiin

Muutaman päivän ajan aina ehtiessäni olen kuopsuttanut alapihan kukkapenkkien reunustoja ja kantannut omenapuiden ja marjapensaiden alustoja. Nurmikonleikkuu on huomattavasti helpompaa ja jälki siistimpää, kun ei koko ajan tarvitse varoa kasveja. Vielä pitäisi kärrätä uutta haketta ja laittaa sen alle märkää sanomalehteä. Näin kun olen toiminut jo useamman vuoden ajan, ovat rikkaruohohommat jääneet aika vähiin. Joka kerran uutta haketta kärrätessäni olen miettinyt, mihin kummaan se niin nopeasti katoaa. Sinne se maatuu, nopeasti ja tehokkaasti. Tietenkin hakkeeseen aina myös kaikenlaista rikkaruohoa eksyy, mutta niiden nyhtäminen on varsin kivutonta. Eivät yleesä pääse kovin syvään juurtumaan. Omenapuiden alle on eksynyt sellaisiakin kasveja, joiden olen antanut olla. Pikkutalvio on syystä tai toisesta ihastunut syysomenaan ja tietenkin sormustinkukka sekä akileija ovat puutarhakierroksellaan tehneet tuttavuutta myös hedelmäpuiden kanssa.

Eilen sain vihdoin päätökseen tuon rikkaruohokierroksen ja sen päätteeksi kävin vielä leikkaamassa nurmikon. Taivas oli jo vetäytynyt tummiin pilviin ja ilma oli hyvin raskasta. Aika pian sen jälkeen, kun olin vienyt ruohonleikkurin pois, alkoikin pilvistä putoilla raskaita pisaroita ja hetkessä siitä kehittyi varsinainen rankkasade. Ei haitannut yhtään, päinvastoin. Työt oli tehty ja maa totisesti on kaivannut vettä. Tosin tuo iltapäivän rankkasade ei pitkään kestänyt, mutta illalla ja yöllä sade kyllä jatkui. Radiosta kuulin tänään, että esimerkiksi Helsingissä oli yöllä ukkostanutkin. Joko nukuin kuin tukki tai sitten täällä ei ukkostanut, sillä minkäänlaista kolinaa en yöllä kuullut.

Kellarin portailla jökötti eilen kookas sammakko. Se ei tainnut ymmärtää, että kääntymällä toiseen suuntaan se voisi loikkia portaita pitkin mukavampaan paikkaan. Ukkokulta sen sitten siirsi läheiseen pusikkoon. Vaikka puutarhassa säikynkin yhtäkkiä jostain lehden alta loikkaavaa sammakkoa, en niitä pelkää. Sen sijaan tiistaina poissa ollessani oli kellarin portaikossa ollut tuon mahdollisesti samaisen sammakon lisäksi myös rantakäärme kerälle kiertyneenä. Olisiko ollut sama Reino Rantakäärme (oheisesta linkistä pääset tuohon juhannuksen tarinaan) kuin juhannuksena ja olisiko jälleen ollut sammakkojahdissa?

Ukkokulta oli hakenut hanskat käsiinsä ja kiikuttanut sähisevän käärmeen metsikön toiselle puolelle. Kyllä se tietenkin sieltä meille takaisin osaa ja jaksaa tulla, mutta toivon sen kuitenkin suuntaavan jonnekin muualle. Mahdollisimman pitkälle jopa. Rantakäärme on vaaraton, mutta kyllä minua hiukan kylmäsi nyhtää kuolleita lehtiä vuorenkilpien seasta. Ajatus siitä, että seuraavassa kourallisessa olisikin mukana tuhti rantakäärme, ei tuntunut erityisen mukavalta.

Juusokin oli huomannut rantakäärmeen ennen kuin Ukkokulta sai sen kiikutettua pois ja kissassa olikin ollut pitelemistä, ettei se menisi tekemään lähempää tuttavuutta. Kun Juuso oikein kovasti jonnekin haluaa, se kiskoo niska tanassa valjaitaan ja muistuttaa sellaisessa asennossa lähinnä oikein vahvaa dobermannia. Harmin paikka, ettei Ukkokulta ehtinyt ottaa käärmeestä kuvaa. Tärkeintä oli ollut saada käärme pois portaikosta, jotta se ei luikertelisi avoimesta ovesta kellariin. Siellä sen metsästäminen vasta olisikin ollut hankalaa.

 

Auringonkukka on vihdoin avautunut. Se on kovasti suosittu kaikenlaisten pörriäisten keskuudessa. Juuson juoksunaru kulkee aivan kukan vieressä ja välillä Juuson saadessa pikaisia spurttejaan, katselen kauhulla, milloin naru leikkaa kukinnon varrestaan. Viime päivinä, kuten tänäänkin, on kuitenkin niin läkähdyttävän raskas ilma, että Juusokin on tyytynyt lähinnä makaamaan jossain varjoisessa paikassa. Radiossa ennustellaan rankkasateita ja ukkosta. Kunnon rajuilma helpottaisi tätä hikisyyttä. Monilla sairailla ja vanhuksilla on varmasti tukalaa. Jos ja kun se rajuilma tulee, puhdistakoon ilmaa, mutta älköön lopettako kesää siihen.

Eilen Ritausman lähistöllä kykkiessäni huomasin, että ruusuhan myös tuoksuu hyvälle. Oikein mukavaa, totisesti.

Syksyn merkit näkyvät myös sipulikuvastojen ilmetymisenä. Postissa on jo saapunut Exotic Gardenin mainos ja eilen tuli Multasormen syysmainos. Vielä en ryntää sipuleita ostamaan. Odottelen niitä muitakin. HIssukseen mielessä kyllä jo pyörii mahdolliset uudet istutuspaikat. Nyt on kuitenkin niin hikinen ja raskas ilma, ettei ole mitään mieltä lähteä tekemään pihalle yhtään mitään. Tänään on siis vapaapäivä, niin puutarha- kuin omaishoitotehtävissäkin.