sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Vielä hetki pimeää

 

Vuoden pimein aika on käsillä, mutta täällä etelässä vasta pimeää onkin. Sisällä on pidettävä valaistusta päällä päivälläkin, eikä auringosta ole moneen päivään näkynyt vilaustakaan. Pitääköhän sekin turvaetäisyyttä, vai onko muuten vain väsähtäneenä jäänyt taivaanrannan taa loikoilemaan.

Markettikukkia usein moititaan, mutta tällä kertaa ainakin valkoinen amaryllis ylittää kaikki odotukset. Prismassa oli valkoisia amarylliksiä kahden hintaisina. Kotimainen merkkikukka kaksivanaisena maksoi vajaan kympin. Toisella hyllyllä oli niinikään kotimaisia amarylliksiä vajaalla 7 eurolla. Olivat vielä hyvin nuppuisia, mutta parista enemmän avautuneesta näin niiden olevan kerrottuja. Mitään mainintaa vanamäärästä ei lapuissa ollut. Löysin kuitenkin yhden kolmevanaisen ja toisen, jossa on peräti neljä vanaa.

Kolmevanainen avaa lämpimässä huoneilmassa nuppujaan melkoista vauhtia. Nelivanainen tulee hyvää vauhtia perässä. Kumpikin kasvattaa myös varsiaan siihen malliin, että katsoin parhaaksi laittaa niille tuet. Vaikka amaryllis on kaunis leikkonakin, soisin näiden kukkivan omassa sipulissaan.


Monissa blogeissa on esitelty ihastuttavia joulukukka-asetelmia. Olette te osaavia ja inspiroivia. Minulla ei ole ollut aikaa, eikä oikein taitoakaan. Laitoin kolme halvalla hankittua hyasinttia kunkin omiin ruukkuihinsa. Sipulien ympärille laitoin valkoista silkkipaperia ja hain pihasta kävyt.

Hyasintit olivat ostaessa tiukassa nupussa, joten väristä ei voinut sanoa mitään. Yksi on ainakin sininen ja kiivainta vauhtia kasvava valkoinen hujoppi. Kolmannesta en vieläkään osaa sanoa mitään. Hyasintti on minusta aina ollut ihka oikea joulukukka tuoksuineen ja sievine ulkomuotoineen. Vuosiin en kestänyt sisätiloissa sen voimakasta tuoksua. Nyt en haista mitään, joten eipä haittaa tuoksutkaan. Toivottavasti saan sipulit säilymään kevääseen, jotta voin istuttaa ne puutarhaan.


Tilasin netistä tekoturkistupsuja. Ihan en saanut haluamiani, sillä ne olivat monesta verkkokaupasta loppu. Ilmeisesti porukka on kutonut tupsupipoja joulupukin konttiin ahkerasti. Niin tein minäkin. Lankamaailman sivuilta löysin valepalmikkopipon ohjeen. Helppo ja nopeatekoinen. Kudoin pipot aikuisen koossa ruskeana ja sinisenä sekä lapsen koossa roosana. 

Valitan kuvien hämärää laatua. Valaistus on turhan vaatimatonta kuvaamiseen.

Maanantaina 21.12. on talvipäivänseisaus. Silloin päivän pituus on Helsingissä 5 tuntia, 49 minuuttia ja 4 sekuntia. Tämän jälkeen päivät alkavat hissukseen pidentyä. Ensin sekunneissa, pian vauhdikkaammin.

Kävin jo kurkkaamassa, josko nettikaupoissa olisi uudet siemenluettelot tulleet. Eivät olleet, mutta pian kuulemma tulevat.

Digitalis purpurea - Sormustinkukka 19.12.20

Poltetaan nyt ahkerasti kynttilöitä ja nautitaan hämärän hyssystä. Hyvä kirja hyppysiin ja suklaarasia käden ulottuville. Tankataan henkistä ja fyysistä voimaa, sillä pian on aika ryhtyä piilottamaan siemeniä kylvömultaan. 

Kuvan sormustinkukka näyttää meille mallia, miten terhakkaasti kurkotetaan kohti valoisampia aikoja.


torstai 17. joulukuuta 2020

Joulun TOP 3

Leikkimökki tammikuussa 2016
 

Kristiina Kortelahden - elämää Ahvenanmaalla -blogissa oli mukava Joulun TOP3 -idea, jossa voi kertoa omista jouluun liittyvistä traditioista. Tämä on sopivaa ajanvietettä joulua odotellessa ja kohti uutta puutarhakautta kulkiessa.

Lähitallin heppa tammikuussa 2016
 
Joulu on ajankohta, johon liittyy valtavasti erilaisia perinteitä. Jouluun kaikki suhtautuvat enemmän tai vähemmän tunteella. Jokaisella on runsaasti jouluun liittyviä muistoja. Useimmilla iloisia, mutta monilla myös surullisia ja kipeitä. 

Suomalaisessa kulttuurissa joulu on aina ollut vuoden merkittävin juhla. Jouluun on panostettu pitkin vuotta ja ajankohdan lähestyessä järjestelyjen tahti on vain kiihtynyt. Joulun viettäminen on aina ollut hyvin perhekeskeistä. Joulun on sanottu olevan erityisesti lasten juhla. Maailman muuttuessa jouluunkin on tullut keveyttä ja vapautta. Enää kaikkien ei ole pakko noudattaa tiettyjä rituaaleja, vaan jokainen voi vapaasti rakentaa joulustaan juuri itselleen mieluisan. 

 
Meidän perheen joulut ovat noudattaneet suomalaisia perinteitä. Tutut jouluruoat ja -koristeet, työpaikan pikkujoulut, juhlat lasten päiväkodeissa ja kouluissa. Aattona kokoontuminen yhteiseen pöytään vaihtelevilla kokoonpanoilla ja illansuussa joulupukin kolistelu ovella lahjasäkkeineen. Joulunpyhinä kahvittelukäynnit lähisukulaisten luona.

 
Lasten aikuistuessa ja muuttaessa omiin koteihinsa, on omakin joulu muuttunut. Moni perinne on karissut pois ja toisaalta taas uusia tapoja on tullut tilalle. Lahjavyörystä on aikuisten kesken yhteisellä päätöksellä luovuttu. Pikkulapsia ei juuri nyt lähipiirissä ole.

Kaksi edellistä joulua olemme Ukkokullan kanssa viettäneet ulkomailla. Meille se on sopinut oikein hyvin. Suunnitelmissa oli matkustaa tänäkin jouluna jonnekin mielenkiintoiseen paikkaan, mutta koronan ja lähipiirin vanhusten huonon kunnon vuoksi vietämme joulun kotona.

 
Siitä huolimatta, että jouluun liittyvät perinteet ovat kaikille tuttuakin tutumpia, löytyy niistä omia variaatioita ja mieltymyksiä. Osa vastauksistani tuli helposti, osaa jouduin miettimään pidempään.

JOULURUOAT:

1.
Kalaruoat eli graavilohi, kylmäsavulohi ja savukala sekä sinappisilli.
2.
Savukalkkuna on jo vuosien ajan korvannut kinkun. Kalkkunaa kyyditetään itse tehdyllä sinapilla. Myös itse valmistettu riimihärkä kuuluu joulupöytään.
3.
Joulupöydän jälkiruoka on Viktorian kiisseli, jota voisi kuvata hienommaksi jalostetuksi riisipuuroksi. Viktorian kiisselin syömme mansikkasoseen kera.

JOULUJUOMAT:

1.
Täyteläinen gruusialainen punaviini, jota on sopivasti yksi pojan Gruusian matkalta tuoma tuliaispullo tallessa.
Kyseistä viiniä Alko ei myy, eikä nyt pääse Tallinnastakaan hakemaan.
2.
Tumma olut
3.
Glögi ja jälkiruokakahvi

JOULULAULUT:

Lasten ollessa pieniä joululauluja laulettiin leipoessa, pukiessa ja milloin missäkin. Joululaulut kuuluivat joulun odotukseen ja niitä myös kuunneltiin paljon. Lapset lauloivat pienenä isovanhemmille ja joulupukillekin.
Nykyisin musiikki soi joka paikassa kyllästymiseen saakka, joten omassa kodissa arvostan enemmän hiljaisuutta. Keittiössä kokatessa ja leipoessa kuuntelen radiota. Ja autossa, saatan jopa laulaa mukana - jollei ole kuunteliljoita.

1.
Walking in the Air (Lumiukko-elokuvan tunnussävel)
2.
Pieni rumpalipoika (The Little Drummer Boy)
3.
Joulumaa

JOULULEFFAT

Vähemmän tulee joulunakaan television ääressä aikaa vietettyä. Lumiukko esitetään usein juuri silloin, kun keittiössä on ruokien viimeistely ja pöydän kattaminen meneillään. Lumiukon voi nykyisin katsella myös Areenasta tai nauhalta, joten nyt sen kauniin tunnussävelen pariin on mahdollista asettautua itselleen sopivaan aikaan.

1.
Lumiukko
2.
Fanny ja Alexander
Fanny ja Alexander ei välttämättä ole mikään jouluelokuva, mutta leffan joulukohtaus on tunnelmallinen ja ruotsalainen kulttuuri lähellä meidän omaamme.

JOULUNAJAN HERKKU:

1.
Juustotarjotin kuuluu joulupöytäämme.
2.
Charlotte Russe luumun makuisella rahkatäytteellä
3.
Suklaarasiat

JOULUMAKEINEN:

1.
Fazerin Julia
2.
Mon Cheri (kirsikkalikööritäytteinen suklaakonvehti)
3.
Pieni marsipaanipossu, jonka poika yleensä käy ostamassa Stockmannilta.
Sain ensimmäisen jouluisen marsipaanipossun pikkutyttönä isältä.
Aikuisena kerroin muiston pojalle, joka on tehnyt marsipaanipossun antamisesta oman jouluperinteensä.

JOULUN PARAS HETKI:

1.
Perheen kokoontuminen yhteisen joulupöydän ääreen; jutellaan ja nautitaan hitaasti ja pitkän kaavan mukaan.
2.
Aattoilta, kun vatsat täynnä herkkuja asettaudutaan vain olemaan.
3.
Joulukaan ei ole ikuinen ja siksi olennaisesti jouluun liittyvä asia on koristeiden pakkaaminen seuraavaa joulua varten. Vuosi on melkein paketissa ja innolla voi lähteä taas kohti uusia koitoksia.

JOULUTEKEMISET:

1.
Joulukauden aloittaminen ensimmäisillä valoilla ja kynttilöittä
2.
Etukäteen valmistettavat ruoat ja leipomiset
3.
Joulunalusajan hulinan ja aaton ruokapöydän jälkeen asettautuminen hyvän kirjan ja suklarasian pariin.

JOULUN AJAN LEIVONNAINEN:

 1.
Taatelikakun olen jouluksi leiponut iät ja ajat. Yleensä leivon useamman taatelikakun, jotta voin antaa niitä myös läheisille.
2.
Piparkakut leivon äidiltä saadun Pohjanmaan piparit -ohjeella (äiti on kyllä satakuntalainen). Lapsesta saakka joulupipareissa tärkeintä lienee taikina, josta on ihan pakko lusikalla kuopaista muutama maistiainen.
3.
Joulutorttuja tulee vuosittain leivottua ja niiden suhteen kokeilen myös kulloinkin julkisuuteen nousevia ideoita (vihreä kuula-täyte, torttutuutit yms.)

JOULUPUKEUTUMINEN:

1.
Aattona mekko päälle ja tukka nätisti

2.
Mukava oloasu, kuten muulloinkin

3.
Säähän sopivat ulkoiluvaatteet "kinkunsulatus"-kävelylle.

JOULUMIELEN TUOJA:

1.
Joulukorttien askartelu ja lähettäminen, joulukukat, kodin koristeleminen

2.
Jouluun valmistautuminen ruokia ja leivonnaisia suunnittelemalla ja tekemällä.

3.
Lämminhenkiset jouluntoivotukset läheisten ja ystävien kesken.


JOULULAHJATOIVE:

Aikuisten kesken emme osta joululahjoja. Aikuisille lapsillemme toimitamme kassillisen jotain hyvää syötävää, sillä tämän joulun vietämme koronan vuoksi kukin omissa kodeissamme. 

Toivon, että minä ja kaikki läheiseni pysyisimme terveinä. Toivon myös, että vanhemmilleni järjestyisi hoivakotipaikka mahdollisimman pian.

 
Tämä ei ole haaste. 
Jokainen voi halutessaan ottaa idean omassa blogissaan käsiteltäväksi.
 
Älkäähän uurastako itseänne uuvuksiin.
Valoisaa joulun odotusta kaikille!

 
 

maanantai 14. joulukuuta 2020

Herkkuja joulupöytään

 

Näyttää yhä vahvemmin siltä, että vietämme lähestyvän joulun Ukkokullan kanssa kahden. Korona jyllää Uudellamaalla ja ihmisiä suositellaan rajoittamaan tapaamiset vain välttämättömiin ja mielellään samassa taloudessa asuviin ihmisiin. Joulu on yhdessäolon juhla, mutta tässä tilanteessa on laitettava itse kunkin terveys etusijalle. En halua itse sairastua ja olisi todella raskasta tietää sairastuttaneensa jonkun toisen. Varsinkin, kun lähipiirissä on kolme haurasta ja huonokuntoista vanhusta.

Amaryllis Rozetta

Viime vuosina olen koristellut kotia jouluna yhä vähemmällä tilpehöörillä. Sisällä on erilaisia valosarjoja ja kynttilöitä. Talon molemmin puolin on valosarjat isoissa tuijissa ja parissa muussa paikassa.  Kukkia en edes yritä vastustaa. Vaaleanpunainen Rozetta-amaryllis avasi juuri toisessa kukkavanassaan neljännen nupun. Ruokakaupasta ostin kaksi valkoista amaryllistä, joiden pitäisi olla kerrottuja. Ja aloituskuvan valkoinen joulutähti on juuri niin kaunis, kuin odottaa sopiikin.

Meillä juodaan aika vähän mehuja. Oman puutarhan herukoista tuli tänäkin vuonna useampi litra mehua ja siitä valmistin jokusen purkillisen hyytelöä hillosokerilla. Makeaahan hyytelö on, mutta eipä sitä kauhatolkulla syödäkään. Punaherukkahyytelö sopii hyvin vaikkapa lihan lisukkeeksi. Monena syksynä olen tehnyt vastaavanlaista hyytelöä myös aroniamehusta. Oikein hyvää sekin.

Hyytelöpurkit ovat kiva lahja. Annan muutamalle ihmiselle purkillisen joulukukan sijasta tai kera.

Sinappia olen tehnyt vuosikausia jouluksi itselle ja muille annettavaksi. Teen aika tujakkaa sinappia, jonka tänä vuonna maustoin konjakilla. Ensi vuodeksi täytyy taas pyytää vauvaperheiltä pilttipurkkeja, sillä kovin isoihin purkkeihin sinappia ei ole järkevää pakata.

Jokaisella sinapinvalmistajalla lienee omat suosikkiohjeensa. En muista, mistä omani on peräisin. Sinapin tekeminen on nopeaa, eikä yhtään vaikeaa. Jauheen määrää lisäämällä saa sinappiin sopivasti ytyä, jos tykkää nenän aukeavan sitä syömällä.


Tässä käyttämäni sinappiohje, jos jotakuta kiinnostaa. Netistä ja keittokirjoista löytyy varmasti lisää.

HERKKUSINAPPI

1 ½ dl sinappijauhetta
1 ½ dl sokeria
2 dl kermaa (tai 1 dl kermaa ja 1 dl mustaa kahvia)
4 munaa
1 tl maissijauhoja
1 rkl ruokaöljyä
1 tl etikkaa
madeiraa, sherryä tai konjakkia maun mukaan

Ainekset sekoitetaan huolellisesti keskenään. Seos kaadetaan laakeapohjai-seen kattilaan ja kiehautetaan nopeasti koko ajan hämmentäen (palaa helposti pohjaan, joten muista hämmentäminen). Jäähdytä nopeasti ja purkita. Säilyy hyvin – maku vain paranee. Jos haluat voimakkaampaa sinappia, lisää vain jauhemäärää.


Joka vuosi innokkaat leipojat keksivät uusia vaihtoehtoja niin joulutorttujen täytteeksi kuin piparien mausteeksi. Luumuisella moussella täytetyt torttutuutit on jo tullut kokeiltua ja hyväksi havaittua. Seuraavaksi testasin Omar-karkeilla ryyditettyjä joulupipareita.

Omar-karkki laitetaan kahden kaulitun piparin väliin. Piparin mallilla ei liene merkitystä. Käytin pyöreää muottia. Nipistin hiukan taikinoita toisiinsa kiinni, sillä ajattelin toffeekaramellin pehmentyvän ja valuvan välistä. Ei valunut, ei edes muuttanut muotoaan piparin sisässä. Makuasia tietenkin, mutta en kokenut Omar-karkin tuovan pipareihin sen kummempaa lisäarvoa. Joku suklaakonvehti voisi olla enemmän minun makuuni. Etenkin, jos suklaa vähän sulaa piparin sisässä.

 
Leivon jouluisin taatelikakkuja vietäväksi läheisille. Vaihtelu virkistää, joten nappasin Suvikumpu-blogista hedelmäkakun ohjeen ja tein sillä muutaman pienen kakun. Kakut onnistuivat hyvin, koristeluna käyttämäni valkosuklaaganache sen sijaan ei. Siitä tuli lähinnä epämiellyttävän rään näköistä, anteeksi vain. Tiedän, mikä meni vikaan, joten jatkossa toivon mukaan onnistun paremmin. Harmi vain, että tuli harjoiteltua koristelemalla juuri niitä kakkuja, jotka on tarkoitus antaa toisille. En ota tällaisista asioista turhia paineita. Eiköhän kakut tule syödyiksi, sillä maku on ulkonäköä parempi.

Metallirengas on pyöreä, kuva vääristää.

Tilasin Elsan lempituoli -verkkokaupasta kivan näköisiä kynttiläkransseja. Metallirenkaassa on antiikkikynttilälle sopivankokoinen pesä. Kranssia voi tuunata vaikka puutarhan kasveilla. Kuvausta varten laitoin kranssiin patteritoimisen kynttilän ja vanhan jouluaiheisen mansetin. Kranssi on toistaiseksi etsinyt sopivaa paikkaa ja nyt uskon sen löytäneen hyvän paikan riippumassa olo- ja takkahuoneen välisessä kattopalkissa. 

Ostin näitä kransseja useamman, sillä niitä on mukava antaa joulukukan kera tai sijasta.


Muutamina aamuina aurinko on saanut taivaanrannan punastumaan. Vaikka päivällä pilviverho onkin kattanut koko tienoon, pienikin auringon pilkistys virkistää. Siellä se on tallessa odottamassa sopivaa ajankohtaa ilmestyäkseen lämmittämään ja valaisemaan.

Mukavaa joulun odotusta kaikille!


lauantai 12. joulukuuta 2020

Taas on kudottu


Pitkin vuotta tulee annettua itse tehtyjä neuleita lahjaksi. Pääasiassa sukkia. Vuosia sitten kävin pari kertaa myymässä neuleitani joulumarkkinoilla, mutta siihen se jäikin. Sukkakauppiaita oli pilvin pimein ja hintakilpailu kovaa. Joku pyysi sukistaan design-tuotteen hintaa ja joku taasen kauppasi alle lankojen hankintahinnan. Hinnoittelu on todella vaikeaa, sillä en haluaisi polkea käsintehdyn työn arvoa ja hintaa, mutta toisaalta käsityöt ovat minulle harrastus, jossa en ole mestari. Totesin, että markkinamyynnistä saa vain pahan mielen ja seisomisesta jalat kipeiksi.

Ystävällinen naapurini on jo useampana jouluna pyytänyt sukkiani työpaikalleen myytäväksi. Henkilökunta ostaa itselleen ja lahjoiksi. Anne jää vuodenvaihteessa eläkkeelle ja niin päättyy sukkieni matka tuntemattomien jalkojen lämmikkeeksi. Kutomista en aio lopettaa, mutta ehkä tahtia on vähän höllennettävä.


Pukinkonttiin kudoin mustasta ja kirsikan värisestä 7veikasta kääntövartiset Mariet, joiden ohje löytyy viimeisimmästä Novitan sukkalehdestä. Ylemmässä kuvassa on kolme sukkaa ja neljäs on vielä puikoilla. Piti kutoa vain yksi pari, mutta televisiota katsellessa toiseen tuli pidempi varsia. En tykkää purkamisesta ja niinpä kudoin kummallekin parin.
 

Tumppuja on tullut vähemmän kudottua. Niiden tekeminen on helppoa ja nopeaa, eikä lankaakaan tarvita yhtä paljon, kuin sukkiin. Jostain syystä tumppujan alulle saaminen on työläämpää.

Kahdet tumput tein 7veikasta. Toiset kirkkaanpunaiset ja toiset kirsikan väriset. Punaisten selkämykseen kudoin valepalmikkoa ja kirsikkaisten selkämyksen mallineuleen löysin Parhaat Villasukat -lehdestä.


Säännöllisin välein koitan, joko hermoni sietävät kirjoneuleiden kanssa askartelua. Kuvan mustat tumput valkoisin pilkuin ovat helpoimmasta päästä, eikä näistä tullut yhtään liian kireitä. Langanjuoksut ovat lyhyitä ja muistin jokaisen puikon jälkeen venyttää työtä. Saattaa olla, että kirjoneuleet saavat taas hetken odottaa löytämistään.


Kirkkaanpunaiset nilkkasukat kudoin Suuri Käsityökerho/Parhaat villasukat -lehdestä löytämälläni Jääruusut-mallilla. Kiva ja helppo malli, jolla sukat valmistuvat vikkelästi.


Yksinkertainen perussukka on varsinaista hermolepoa. Ei tarvitse katsella mallia eikä laskea silmukoita. Kunhan antaa puikkojen suihkia. Vähän vaihtelua keskisiniseen sävyyn tuli vaaleansinisestä jämälankanöttösestä lisätyillä raidoilla.

Syksyn lankatarjouksesta ostin useamman kerän mustaa sukkalankaa, sillä mustille sukille lähipiirissäni on käyttöä. Kun saman perheen kolmelle eri-ikäiselle ja sukupuoliselle piti tehdä mustat sukat jokaiselle, lisäsin toiseen kerrosrivinousu-mallisen varren.

Ja toiseen sukkaan kudoin ruttuvarren. Halutessaan perheenjäsenet voivat vaihtaa sukkia keskenään tunnistaen silti omansa. Kolmannet mustasävyiset sukat ovat tämän postauksen ensimmäiset kääntövartiset Marie-sukat.

Ruttuvarsisukkia kutoessani puikkojen väliset nurjat silmukat tuppaavat minulla venymään, jolloin rajakohdasta tulee ruma. Kokeilin erilaisia kikkoja, joista parhaaksi osoittautui neuleen kääntäminen nurin. Tällöin neulomissuunta vaihtuu, mutta se ei haittaa. Kudoin tarvittavan määrän kerroksia oikein, jonka jälkeen käänsin taas neuleen jatkaakseni toisella puolella oikeita kerroksia. Jälki on huomattavasti siistimpää.


Lahjasukat alkavat olla valmiina ja paketoitukin.
Tilasin netistä tekoturkistupsuja, joten seuraavaksi olisi tarkoitus kutoa muutama pipo.

Auringonnousu 7.12.20

Parina aamuna auringonnousu on punannut taivaan ja vastapäisen pihan suorina seisovien mäntyjen rungot. Tätä postausta kirjoittaessani aurinko on laskemassa ja aionkin poistua tietokoneen ääreltä hienoja värejä ihailemaan.


keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Leuto joulukuu

Lonicera 'Dropmore Scarlet' - Tulikuusama 2.12.20


Joulukuu näyttää jatkavan syksyn leutoa tyyliä. Lämpömittari keikkuu enimmäkseen muutaman plusasteen puolella painuen lähinnä joinain öinä heikosti miinukselle. Onneksi ei ole ollut kovin paljon sateita, vaikka pilvisinä päivinä kosteus onkin käsinkosketeltavaa.

Heuchera 'Hans' - Keijunkukka


Alapihan nurmikko vihertää kuin kesällä konsanaan. Ei sentään kasva ja vaadi leikkaamista. Enpä kyllä leikkaisikaan, kun vähemmän tulee pihalla nyt kuljettua. Valoisa aika on lyhyt ja silloinkin arjen toimet vaativat puoleensa. Jonkun kerran olen suunnitellut meneväni huoltamaan kanttauksia, mutta toistaiseksi en ole ehtinyt. Jos sää- ja lämpötila jatkuvat joulun jälkeen yhtä leutoina, voisin hyvinkin taas pureutua puutarhapuuhiin. Parempi katsoa ulos, kuin kalenteriin.

Sedum Herbstfreude - Komeamaksaruoho

Nurmikon lisäksi puutarhassa vihertää moni muukin asia. Peittokurjenpolvet ovat ainakin kaukaa katsottuna kohtuullisen vihreitä. Keijunkukka Hansin lehdistö näyttää hyvin pirteältä ja komeamaksaruohokin on kasvattanut pikkuisia alkuja mullan pinnalle. Valkotäpläimikkä vihertää myös, unikoista puhumattakaan. Tällaisina lumettomina aikoina runsaasti levinnyt pikkutalvio on ihan hauskan näköinen.

Lychnis coronaria - Harmaakäenkukka

Harjaneilikat kasvattavat uusia lehtiruusukkeita pitkin syksyä, kuten myös sormustinkukat. Harmaakäenkukallakin on muhkea pöheikkö valmiina työntämään kukkavarret kohti korkeuksia kevään tullen.

Dianthus barbatus - Harjaneilikka
 
Monen puutarhaihmisen lailla tarkoitukseni on ollut kylvää siemeniä ulos luonnollista kylmäkäsittelyä varten. Johonkin se aika hurahtaa, kun en pääse hyviä aikomuksia pidemmälle. Ehkä kylvöt jäävät tammikuulle tai sitten unohtuvat kokonaan.

Pihatöiden vähennyttyä on hyötyliikunta toteutettava muilla keinoin. Ukkokullan kanssa kierretään järviä ja metsälenkkejä. Yksikseni tepastelen asioille kylän keskustaan. Kaupassa tai postissa käydessä on vain muistettava huomioida, ettei selkäreppuun loputtomasti mahdu tavaraa. Muutaman kilometrin matkan kyllä jaksaa painavammankin taakan kantaa, mutta kun yleensä reissussa on aina kamerakin mukana, on askelluksessa ajateltava myös mukavuusseikkoja.

Vakituisen reitin varrelle osuu vanha lato, jonka kuntoa olen seurannut vuosia mielenkiinnolla. Ladon sijaintialueella tehtiin meidän alueemme kaltainen tieremontti, joka valmistui loppusyksystä. Jännäsin, kuinka käy ladolle. Jyrätäänkö se kenties matalaksi? Siellä se edelleen jököttää, joskin hetki hetkeltä ilmastoidummassa olomuodossa. Jos tarkasti katsoo, huomaa ladossa olevan järvinäköalan. Ymmärtääkseni ladon kohdalle on kaavoitettu pari omakotitonttia. Koittaako ladon kohtaloksi ajan hammas vaiko tonttikauppa?

Luntakin meidän pihalla on tämänkin joulukuun aikana nähty.  Joulukuun ensimmäinen perjantaiaamu valkeni ensin räntäsateella, joka aika pian muuttui lumeksi. Puutarha oli kokonaisen päivän ajan valkean lumen kauniisti peittämä. Pikkupuutarhan jouluruusun lukuisat nuput maastoutuivat lumipeitteeseen, joka ei sentään ollut ollenkaan raskasta. Hyvä niin, etteivät puiden ja pensaiden hennot oksat katkenneet.

Lauantaina siirryttiin taas reilusti plussan puolelle ja sopivan harmaaseen tihkusateeseen. Ei harmittanut, sillä vuokrasimme viikonlopuksi höyrypesurin, jolla putsasimme saunan ja pesuhuoneen. Tai Ukkokulta uurasti höyrypesurin kanssa ja minä huolehdin muonituksesta. Tuli siinä ohessa muutakin kokattua, mutta se olkoon toisen jutun aihe.

PS. Kirjoitin tämän postauksen maanantaina. Tiistaina lämpötila olikin sitten asteen verran pakkasella. Saas nähdä, millainen sää on keskiviikkona. Lapset saavat jännittää, kurkkiiko tontut ikkunoiden takana. Aikuisten osana on pohtia, pitääkö auton ikkunat aamulla rapsuttaa jäästä.