Oodi kisssalle

Tässä yhtenä päivänä istuskelin tietokoneella, ehkä laskuja maksamassa, ehkä blogia kirjoittamassa. Juuso nukkui päiväuniaan lempipaikallaan, tuolilla, jonka työhuoneen remontin myllerryksessä kiikutin kellariin. Ja hain sitten takaisin, kun huomasin Juuson sitä useaan kertaan selvästi etsivän. Tuotuani tuolin takaisin, ei se heti kelvannutkaan Juusolle, vaikka laitoin siihen tutuksi tulleen pyyheliinan. Ei, Juuso nukkui milloin olohuoneen pöydän alla maton päällä, milloin minun vieressäni ja pitkän jakson myös tuulikaapin ovimatolla. Kunnes se muutama viikko sitten tuli minulle jotain tuohon työpöydän viereen äänekkäästi selittämään. Taisi haluta ulos, mutta kun en ihan heti sen toiveita toteuttanut, se menikin tekemään uusintatuttavuutta vanhan tuolinsa luokse. Ensin se nousi kahdella tassulla kurkottamaan lempituoliaan, haisteli ja mietti, arvaisiko tuohon hypätä. Ja hyppäsi, kiertyi kerälle löytäen ilmeisesti tutun tunnelman ja ryhtyi nukkumaan. Sen jälkeen lempituoli on jälleen ollut sananmukaisesti lempituoli, jossa Juuso nukkuu niin päivisin kuin öisinkin. Täältä työhuoneen tuolilta kissan löytää, jos se vain on sisällä.

Niin, siis tuona yhtenä päivänä täällä työhuoneessa pyörähdin tuolillani ja jäin katselemaan kissani nukkumista. Miten luottavaisena se nukkuikaan välillä rauhallisesti hengittäen, välillä äänekkäästi kuorsaten. Eikä piitannut piirun vertaa minun tuijotuksistani. Unia se taisi nähdä, sillä toisinaan viikset väpättivät rytmikkäästi ja se maiskutti suutaan ja piti pientä naksuttavaa ääntä. Myös hännän pää naputti toisinaan muutaman kerran terhakkaasti makuualustaa, kunnes taas kiertyi Juuson ympärille. 

Välillä Juuso avasi silmänsä, haukotteli leveästi ja vaihtoi asentoa jatkan sitten uniaan. Välillä se nousi hetkeksi istumaan ja oli sen näköinen, kuin olisi unohtanut, mitä olikaan tekemässä. Sitten se pyöri hetken parempaa asentoa etsien, laittoi tassut leuan alle tai kiertyi kerälle ja jatkoi jälleen nukkumista. 

Kissa nukkuu patterilla.
Sen häntä liikahtelee
kun se näkee unia.

-Risto Rasa-

Kissat haluavat ovien olevan auki
- siltä varalta, että ne sattuisivat
muuttamaan mieltään.

-Rosemary Nisbet-

Kissa on kuin 1800-luvun alun englantilainen herrasmies 

- poseeraa elegantisti, käyttäytyy hienosti, rakastaa tahrattomia vuodevaatteita 

ja ottaa kärkkäästi nyrkit avukseen. 

Se heittäytyy villeihin rakkausseikkailuihin ja kaksintaisteluihin kuutamolla,  laulaa kuorolauluja. 

Se vaatii palkollisiltaan moitteetonta palvelua 

ja hallitsee sellaisen valikoiman hävyttömyyksiä, että satamajätkäkin kalpenisi.

-Pam Brown-

Vain kissojen ystävät tietävät,
millaista on omata turkispäällysteinen,
musikaalinen ja jäähtymätön
kuumavesipullo.

-Susanne Millen-

Jotkut ihmiset muuttavat maailmaa
väkivalloin tai sanan voimalla,
mutta kissa vain makaa ja torkkuu maailman
hiljalleen muotoutuessa vastaamaan sen
toiveita ja mukavuudenhalua.

-Allen ja Ivy Dodd-

Kissat osaavat matemaattisen tarkasti
arvioida juuri sen paikan, missä istuessaan
ne ovat eniten tiellä.

-Pam Brown-

 

Kissat tulivat maailmaan kumoamaan
sen harhaluulon, että kaikki on luotu
palvelemaan ihmistä.

-Paul Gray-

 

OODI KISSALLE

Eläimistä tuli susia,
millä liikaa häntää,
millä iso murheellinen pää.
Vähä vähältä ne alkoivat sopeutua,
kävivät maisemaan taloksi
saivat täpliä, somistuivat, joku lensi.

Kissa,
kissa yksin ilmaantui valmiina ja ylpeänä.
Se oli heti syntyään täydellinen,
kulki yksin ja tiesi mitä tahtoi.

Ihminen halusi olla kala tai lintu,
käärme saisi mielellään siivet,
koira on pelkkä vikaan mennyt leijona,
insinööri soisi olevansa runoilija,
kärpänen kokee lentää kuin pääskynen,
runoilija yrittää matkia kärpästä,
mutta kissa
haluaa olla vain kissa
ja yhtä kissaa se on
hännästä viiksiin,
harmaasta aavistuksesta elävään hiireen,
yön pimeydestä kultaisiin silmiin.
 

Ei ole sen veroista ykseyttä,
ei kuu eikä kukka
ole rakennettu niin hyvin:
se on niin yksi kappale
kuin aurinko tai topaasi
ja sen joustava ääriviiva
on siro ja luja
kuin laivan keula.
Sen keltaisista silmistä
jää yksi ainut
viiru
johon lentävät yön kolikot.

Oi pikkuinen
keisari ilman keisarikuntaa,
isänmaaton valloittaja,
salongin pieni tiikeri,
eroottisten taivaskattojen
lemmensulttaani,
sinä komennat myrskyssä
rakkauden tuulta
kun liikut
ja painat
maata vasten
neljä herkkää jalkaa,
nuuhkit,
epäilet kaikkea
mitä maa kantaa päällään,
sillä kaikki on saastaista
kissan tahrattomalle käpälälle.

Oi huoneiston joutilas
peto, yön röyhkeä
käpälänjälki,
laiska, jäntevä
ja etäinen,
syöverinsyvä kolli,
asumusten
salainen poliisi,
jonkin kadonneen sametin
tunnusmerkki,
varmaankaan
et ole lajina arvoitus,
kaiketi et ole mysteerio,
kaikki sinut tuntevat; kuulut
ihan tavallisimpaan talonväkeen,
kaiketi kaikki luulevat niin,
kaikki luulevat olevansa
kissansa isäntiä,
omistajia, kissan
enoja, kavereita,
virkaveljiä,
oppilaita tai ystäviä. 

   

Minä en.
Minä luulen toisin.
Minä en tunne kissaa.
Minulle on tuttua monenmoinen, elämä
ja sen arkipelaagi
meri ja kaupungin laskemattomuus,
kasvitiede,
naiset ja niiden kummat salat,
matematiikan kertotaulut ja miinukset,
maan vulkaaniset suppilot,
palokuntalaisten palkitsematon hyvyys,
pappien sinertävä atavismi,
mutta kissasta minä en saa selvää.
Minun järkeni liukastuu sen välinpitämättömyyteen,
sen silmissä on kultaiset numerot.

-Pablo Neruda- 

Suom. Pentti Saaritsa

 

PS. Ja mikä lie, etten saanut tuota punaista tekstiväriä muutettua mustaksi!

Mustia aukkoja tekemässä

Syksy etenee vääjäämättä, mutta aivan upean lämpimissä merkeissä. Tänään pääsin monen päivän tauon jälkeen pihalle myllertämään. En kyllä vaihtaisi muutaman tunnin lapiohommia salilla hikoilemiseen, sillä niin paljon mukavampaa minusta on touhuta ulkona raittiissa ilmassa ja saada siinä ohessa jotain konkreettista aikaan. Ostin viime viikolla taimikaupan syysalesta 4 kpl Himalajanesikkoa, 2 kpl Syysleimu Europaa, 1 kpl Punatähkän ja 3 kpl Syyshohdekukkaa. Miksikö tuollaiset kappalemäärät? Ihan siksi, että tuon verran kutakin kasvia oli enää jäljellä. Ja näitä kasveja en laisinkaan lähtenyt tarkoituksella taimikaupasta ostamaan, vaan tulin nyt poikenneeksi matkan varrelle sattuneeseen kauppaan. Kummasti sieltä tuppaa aina mukaan jotain lähtemään. Varmaan ymmärrätte? Nyt nuo ostokset sitten piti saada multaan ja reippaana lähdin aamulla niitä istuttamaan. 

Meikäläisen puutarhahommat harvoin alkavat sillä, että istutan hankitun taimen sille etukäteen valmistettuun paikkaan. Ei, vaan yleisimmin lähden ensin siirtämään jotain kasvia pois tieltä, jotta saan uudelle kasville sopivan paikan. Nyt sitten kissanminttu jouti siirtymään, sillä Juuso oli litistellyt sitä niin tehokkaasti, että päätin siirtää sen alapihalle "varalaskeutumispaikaksi" kutsumaani tilaan. Tuo pläntti sijaitsee viljelylaatikoiden päässä, entisellä kasvimaalla. Noita viljelylaatikoita rakentaessani jätin vanhaa kasvimaata sen verran avoimeksi, että voisin tarvittaessa istuttaa avomaalle jotain. Paikka onkin osoittautunut varsin tarpeelliseksi, sillä aina löytyy kasveja, joille ei ehkä heti löydy varsinaista sijoituspaikkaa. Nyt sitten kissanmintut pääsivät tuolle paikalle ja siihen Juuso pääsee hyvin peuhaamaan minttujensa sekaan. Aika sitkeä kasvi tuo kissanminttu kyllä on, sillä ei se kovin huonovointinen ole Juuson rakkaudentunnustusten jälkeenkään.

Ehkä olisi pitänyt ottaa minulta lapio kokonaan pois saatuani kissanmintut alapihalle, sillä palasin olopihan penkkiin ja ryhdyin mittaamaan sitä turhankin arvostelevasti. Tuo tuijotus johti siihen, että kohta huomasin kaivavani penkin takareunasta pois ruusuangervoja, joiden sijainti oli häirinnyt minua jo pitkään, mutta vasta nyt oivalsin, mitä niille tässä tapauksessa pitäisi tehdä. Angervot saivat siirtyä sireenien toiselle puolelle, jonne Ukkokulta rakensi pari-kolme vuotta sitten (olisiko jo niin pitkä aika) tukimuurin. Rinne on sen verran jyrkkä, että multa valui sireenien juurelta pois ja muutenkin näkymä oli aika ruma. Alkuun kärräsin tukimuurin täytteeksi haravoituja lehtiä, risuja ja mitä nyt puutarhassa kaivamalla ja muuten touhuamalla syntyvää eloperäistä materiaalia tulee. Päällimmäiseksi sinne on laitettu kasvihuoneen pohjan kaivamisesta syntynyttä maata. Maa-aines on päässyt hyvin painumaan ja tänään noita angervoja sinne istuttaessani saatoin todeta, että ainakin lieroja tuossa täyttömaassa on runsaasti.

Kissanminttujen ja angervojen jäljiltä olopihalla on nyt hulppeasti tilaa uusille kasveille. Punatähkä ja syyshohdekukat pääsivät suunnitellusti kissanmintuilta vapautuneeseen paikkaan, mutta samalla siirtyi myös jouluruusu pois tuosta keväisin niin jäisestä kukkapenkin reunasta. Kokeeksi tyrkkäsin kesän runkoverenpisaran ruukussa viettäneen ketoneilikan jouluruusulta vapautuneeseen kohtaan, samoin yhden Himalajanesikon. Luulenpa, että koko tuo myllerryksen kohteeksi joutunut alue tulee kokemaan vielä muutoksia, sillä minusta se on jo pitkään kaivannut jotain selkeyttä. Nyt suuren osan penkin oikean puoleisesta "siivestä" on täyttynyt lähinnä kevätkaihonkukasta, pikkutalviosta ja suikeroalpista. Myös ihan tavallinen akileija on kovasti siementänyt ja niitä kaivoin nyt useamman kunnon juurakon ylös. Se on toki ihan nätti, mutta ei kuitenkaan niin nätti, että joka penkissä pitäisi kukkoilla.

 
Harvoin muuten taimikaupasta saa näin uhkeita taimia, kuin tässä kuvassa esiintyvä Punatähkä. Siinä on monta tanakkaa kukkavartta ja purkissa oli erittäin hyväkuntoinen juuristo. Tällaisia on ilo istuttaa.

Alapihan kiemurapenkistä lähti myös Kultapiisku Juuson kissanminttujen seuraksi. Tuo puska on yksinkertaisesti aivan liian suuri ja hallitseva kivipenkkiin. Samoin kaivoin penkistä pois muutaman vuorenkilven, joita sinne penkin alkuaikoina täytteeksi istutin. Nyt penkissä on jo kaikenlaista muuta, joten vuorenkilvet eivät enää oikein sovi joukkoon. Niille kyllä löytyy muita paikkoja ja onneksi ne ovat varsin kiitollisia siirrettäviä. 

Kiemurapenkissä ammottaa nyt musta aukko, johon tässä vaiheessa ei ole mitään istutettavaa. Parempi näin. Jollen tämän syksyn aikana hanki mitään, jääköön kevääseen. Oikeastaan on mukavaa ajatella, että kesän aikana lukuisista puutarhablogeista bongaamilleni kivoille ehdokaskasveille löytyy vapaita istutuspaikkoja. 

Ja kyllä se kasvihuoneen rakentaminenkin edistyy. Ukkokulta on miettinyt erilaisia vaihtoehtoja ja suunnitellut tuota perustusta oikein ajan kanssa. Välillä istumme kumpikin viljelylaatikon reunalla pohtimassa erilaisia ratkaisuja. Jälleen kerran olen saanut todeta, että toisinaan myös hiljaa hyvää tulee. Siis sanonta "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" pitää ainakin joskus paikkansa. 

Mukavaa viikon alkua kaikille!

Savi-Heinä Puoti Lopella - ihana löytö

Eilen liikuskelin ystäväni kanssa itselleni hiukan vieraammilla seuduilla eli Karkkila-Läyliäinen-Loppi -suunnalla. Ajaessani kantatie 54:ta ihan sattumoisin huomasin tien vierellä kyltin keramiikkapuotiin, jonne oli tietenkin pakko poiketa katsomaan. Sehän olikin varsinainen löytö. Tuo Susanna Lähteen keramiikkapaja- ja myymälä on toiminut vanhassa navettarakennuksessa vuodesta 1991 lähtien ja myynnissä on hänen itse valmistamaansa käyttö- ja koristekeramiikkaa sekä erilaisia koristeita. Myynnissä on myös erittäin kattava valikoima askartelu- ja ompelutarvikkeita.

Kuka olisi voinut kuvitella, että parin huoltoaseman ja pienen metsikön takaa aika harvaan asutulta alueelta löytyy moinen aarreaitta. Monta pientä huonetta täynnä ihanuuksia. Ovesta sisään astuessamme haukoimme henkeämme nähdessämme kauniisti esille asetetut askartelu- ja käsityötarvikkeet. Eipä edes keskellä Espoota olevassa tunnetussa askartelutarvikkeisiin erikoistuneessa liikkeessä ole näin hulppeita valikoimia. Hinnatkin olivat täysin kilpailukykyisiä, mielestäni jopa alle Tiimari-hintojen (joka tosin on nykyisin usein luvattoman kallis).

Ihastuksemme vain parani löytäessämme perältä uusia huoneita, joissa hyllyt ja pöydät notkuivat toinen toistaan hienompia keramiikkaesineitä. Monet todella kauniita ja kekseliäitä. Värimaailmakin sellainen, että varmasti jokainen löytäisi itselleen mieluista. Koska minulla on talous varsin tiukalla, katson yleensä myös hintoja sillä silmällä, kannattaako edes unelmoida jostain tietystä esineestä. Tässä puodissa olin totisesti iloisesti yllättynyt, sillä hintataso on tavallisen ihmisen kukkarolla ihan sopiva. 20 eurolla olisi löytänyt jo monenmonta mieleistä ja täysin uniikkia työtä niin itselle kuin vaikka toisille lahjaksi. 

Puodista löytyy myös runsaasti kauniita kynttilöitä, käsintehtyjä kortteja, servettejä ja monenmoista muuta lahjatavaraa. Etenkin oman pajan tuotteissa näkyy vuodenaikojen vaihtelu ja erilaiset juhlateemat. 

Puodissa häärää Susanna Lähde itse tarvittaessa neuvoen ja opastaen. Samanaikaisesti oli ostoksilla varttuneempia rouvia etsimässä askartelutarvikkeita, mutta hyvin mahduimme kaikki puodissa kiertelemään. Tuntui mukavalta, kun saimme rauhassa katsella ja ihastella ilman minkäänlaista kiireen tuntua. Susanna kertoi olevansa syysihminen ja se näkyi selkeästi puodissa parhaillaan esille asetettujen keramiikkaesineiden, korttien, kynttilöiden ja kranssien värimaailmassa. (Jos jostakusta näyttää, että vihreä olisi jotenkin voitolla, se johtuu kylläkin siitä, että kuvaaja tuppaa tykästymään vihreisiin esineisiin.) Voin hyvin kuvitella, miten tunnelmallinen puoti onkaan joulun aikaan. Täytyy varmasti tehdä viimeistään silloin uusi visiitti puotiin.

Harmikseni kuvat eivät kovin hyvin onnistuneet. Miten aina parhaan kuvaussession yllättäessä akku alkaakin vedellä viimeisiään ja muutenkin tuntui, kuin en olisi kuvannut aikoihin. Tuli oikein kunnolla hosuttua kuvien kanssa, kun koko ajan pelkäsin akun simahtavan. 

Käykääpä katsomassa Savi-Heinä Puodin omia kotisivuja, puoti löytyy kuulemma myös facebookista. Aion käydä sielläkin kurkistamassa heti, kun ehdin. 

Savi-Heinä Puoti

Kempintie 20

Jokiniemi, Loppi

www.savi-heinapuoti.fi

savi-heina.suska@whippies.fi

p. 019 440765

Eilistä lukuunottamatta viime päivät ovat kuluneet lähinnä lääkärikärräysten merkeissä. Tiistaiaamuna vein isän sovitusti muutaman kilometrin päähän ultrakuvaukseen, jossa sitten kuluikin aikaa rutkasti enemmän kuin olin kuvitellut. Niin se vain on, että varatusta ajasta huolimatta terveyskeskukseen on turha mennä kiireen kanssa. Likimain aina siellä joutuu odottamaan. Nytkin isän aika oli 9.20 ja kuvaukseen hän pääsi vähän jälkeen klo 11. 

Ultrasta päästyämme piti kiirehtiä Jorvin sairaalaan, jossa äidiltä otettiin luuydinnäyte. Tänään olin äidin kanssa Sädehoitoklinikalla kuuntelemassa lääkärin tilannearviota. Vielä ei voida sanoa, onko sädehoidosta ollut apua. Sen näyttää seuranta ja aika, mutta kohtalaisen hyvin äiti on kuitenkin kestänyt hoidot. Toki hänellä on ripulia, väsymystä ja muutenkin huonoa oloa. Laihtunut hän on myös melkoisesti. Kunpa vielä nuo luuydinnäytteet olisivat vähemmän vakavia, niin tässä voisi jo hiukan huokaista helpotuksesta. Sädehoitokin loppuu ensi tiistaina. Toivotaan myös, ettei isältä löydy mitään erikoista, joka vaatisi runsaasti uusia juoksuja lääkärin jos toisenkin luona. Kunhan äidin sädehoito saadaan alta pois, on kumpaisenkin silmien vuoro - toiselle kaihi- ja toiselle glaukoomaleikkaus. Niitä en nyt jaksa ajatella. 

Huomenna aloitan työväenopistossa 16 tunnin valokuvauskurssin, jossa on tarkoitus oppia ottamaan enemmän irti omasta kamerasta. Toivottavasti meikäläisen luupääkin jotain uutta oppii. Olin jo ehtinyt ilmoittautua kurssille, kun huomasin naapurikunnan työväenopiston järjestävän valokuvauskurssin, jollaista olen mielessäni toivonut. Kurssilla kuljetaan kameroiden kanssa luonnossa harjoitellen kuvaamista erilaisissa valaistus- ym. olosuhteissa. Kurssi on kyllä sen verran pitkä, etten millään olisi nyt saanut sitä mahtumaan aikatauluuni, joten nyt on tyydyttävä tuohon oman kunnan järjestämään lyhyempään kurssiin. Ehkä sitten ensi vuonna pidemmälle kurssille.

Milloinko sitten puutarhaan? Kovasti toivon, että viimeistään sunnuntaina olisi aikaa. Kesäkukista petuniat ovat selvästi kärsineet kylmistä öistä ja osa niistä saa varmasti kyydin kompostiin. Pelargoniat sen sijaan ovat ryhtyneet kukkimaan uudelleen. Seinustalla kasvaville tomaateille olen iltaisin laittanut harson suojaksi ja se näyttää edistävän kypsymistä. Ovatpa nuo itse kasvatetut Tigarellat sitten herkullisia! Kasvihuoneen pystytys ei ole edennyt laisinkaan, sillä minä en ole ehtinyt ja Ukkokulta on potenut selkäänsä. Vaan hiljaa hyvää tulee, uskoisin.

PS. Kaikki tämän postauksen kuvat on Savi-Heinä Puodista.

Laiskotellessa ainakin ajatus kulkee

Voi mahdottomuus, millaiseksi lötköilyksi tämä päivä näyttää menneen. Eikä vain näytä, vaan menee ja meni. Aamulla satoi ja niin on satanut pitkin päivää. Välillä aurinko pilkistää pilvien takaa, mutta märkyys ja toistuvat sadekuurot eivät houkuttele pihalle mitään tekemään. Eilen oli vieraita - tai ei niinkään vieraita vaan ihan tuttuja ihmisiä eli vanhempani, pikkuveljeni ja hänen tyttärensä, ihana 11-vuotias Siiri. Kahvia tuli kitattua yli normaaliannostuksen, eikä sitten iltasella uni tullut. Syvennyin lukemaan Katja Kallion "Säkenöivät hetket" -kirjaa, joka kertoo kolmesta naisesta, kolmesta sukupolvesta, hyvästeistä ja anteeksiannosta. Tuo kirja on niin kauniisti kirjoitettu, sen tunnelma vie mennessään ja tempaa hankolaisiin maisemiin. Kirjan kannet suljettuani ja valot sammutettuani oli jo pitkälle yli puolen yön. Niinpä sitten nukuin aamulla pitkään ja päivästä oli ikäänkuin osa jo käytetty, kun vihdoin olin valmis ryhtymään johonkin. Ja niin siinä sitten kävi, etten ryhtynyt mihinkään. Olen roikkunut tietokoneella ja välillä kääntynyt katsomaan tuolilla nukkuvaa Juusoa, sen pehmoista olemusta ja välillä vilkkaasti väpättäviä viiksiä. Uniako näkee - kenties.

Syyskuun ensimmäinen päivä. Syksyn ensimmäinen päivä. Ei tunnu kovin innoittavalta ja sitä samaa sanovat monet omissa puutarhablogeissaan. Syksyn saapumiselle ei voi mitään, joten nyt on vain käännettävä ajatukset johonkin mukavampaan ja toisaalta on pyrittävä hyödyntämään kaikki positiiviset puolet syksystä. Ainakaan ei ole niin hikistä ja kaikki raskaammat hommat on miellyttävämpää tehdä, kun ei koko ajan tarvitse pyyhkiä tahraisia silmälaseja ja kuivata otsaansa t-paidan helmoihin. Maa ei ole edelleenkään jäässä, eikä taivaalta vielä tule lunta. Edelleen voi siis tunkea lapionsa maahan ja sen perässä tuikata syntyneeseen kuoppaan vaikka taimen tai pari. 

Kypsyminen puutarhassa taitaa olla parhaimmillaan ja sadonkorjuu meneillään. Tomaateissani on edelleen runsaasti vihreitä, mutta punastumista tapahtuu kaiken aikaa ja päivittäin voi käydä poimimassa tomaatin tai pari. Kylläpä ne maistuvat herkullisilta, kuori on ohut ja sisältö täyteläistä. Tomaatin makua korostaa poimimisen yhteydessä tomaatin kannasta nouseva voimakas tuoksu. Iltaisin olen laittanut tomaattien päälle harson mahdollisen kylmän yön varalta. Viime yöt ovat olleet melko lämpimiä, eikä tuohon meidän patiolle ihan ensimmäisenä halla iske. 

Nurmikko on viime aikoina edelleen pitänyt leikata kerran viikossa ja samalla tulee silputtua läheisen koivun tiputtamia keltaisia lehtiä. Kesällä ehdin jo innostua, että olen saanut valkoapilaa kylvämällä nujerrettua sammaleen kasvun nurmikolla, mutta taisi olla liian aikaista hihkumista. Aina loppukesästä sammal jotenkin reipastuu rehottamaan ja mm. nurmikonleikkuusta sammaloituneilla alueilla tulee huomattavasti raskaampaa. Eihän sitä sammalta tarvitsisi leikata laisinkaan, tasaisena se pysyy. Mutta siihen sammaleen joukkoon nousee kuitenkin kaikenlaisia korsia ja sitten vasta nuo alueet ovat hoitamattoman näköisiä. Vaikka kyllä omenapuiden alla on nyt vihreämpää ja se on apilan ansiota. Sieltä lähti syysharavoinnin yhteydessä sammal melkein kokonaan pois, joten apila sai mahdollisuuden vallata alaa ja sen se myös on tehnyt.

Kasvihuone on niinsanotusti vaiheessa, mutta kyllä se hissukseen valmistuu. Oikeastaan on kerrankin kiva tehdä jotain todella hitaasti ja harkiten. Ilman minkäänlaisia paineita tai hätäilyä. Ainoana päämääränä kasvihuoneen valmistuminen ennen talvea ja senhän se tekee, takuuvarmasti. Mahdatteko nähdä minut vielä seisomassa päälläni? Nimittäin, jos kasvari ei syystä tai toisesta valmistukaan. Ei eipätoivoa, ei minkäänlaista. Kyllä se valmistuu. Huominen on tarkoitus käyttää projektin jatkamiseen. Juusokin pääsee mukaan urakoimaan, jos vain tyytyy tuohon rakennusvalvojan rooliinsa.

Aika hyvin olen onnistunut kaikenlaisia kasveja ja ötököitä tunnistamaan netin ja kirjojen avulla, mutta tälle aika tavallisellekin maksaruoholle en nyt onnistu löytämään nimeä. Se on noin 20-30 cm:n korkuinen ja vihreistä nupuista aukeaa vaaleanpunaisia kukintoja. Pidän siitä kovasti ja olen ajatellut lisätä sen määrää. Nyt sitä kasvaa puutarhassani ainakin kolmessa paikassa, mutta kovin nopea se ei näytä olevan leviämään. Suunnitelmissa on keskittää tämä maksaruoho omalle paikalleen, jotta se pääsee paremmin edukseen. Jokin isomaksaruoho se ilmeisesti on, mutta löytyykö sille tarkempaa nimeä?

Nappasin facebookista tällaisen pienen jutun, jossa on mukavan positiivinen ajatus. Mennään sen avulla yli näistä syyskuun 1. päivän aiheuttamista tummista ajatuksista ja pidetään yhä se kesälämpöinen aurinkomme ohjenuoranamme.

Isäni oli eksyksissä Helsingissä ja pysähtyi kysymään neuvoa 

lastentarhanopettajalta käyttäen vanhaa sanontaa 

”minulla on nyt pallo hukassa”. 

Aidalla keikkui myös kurahousuinen pikkutyttö, 

joka ehti ennen opettajan vastausta esittää isälleni 

vilpittömän vastakysymyksen: 

”Minkä värinen sedän pallo oli?” 

Aurinkoisia työ- ja puutarhapäiviä teille kaikille!

 

 

Elokuun päättyessä

Elokuu on lopuillaan, eikä sitä voi välttyä huomaamasta. Yöt ovat olleet melko koleita ja kosteita. Lämpimän kesän jälkeen aurinkoisen päivän 20 astetta tuntuu viileältä, eikä varjossa tarkene lyhythihaisessa vaatetuksessa istua. Eilisiltana varpaita paleli sisälläkin sen verran reippaasti, että vedin villasukat ensimmäisen kerran sitten huhti-toukokuun jälkeen jalkaani. Asettelin kynttilöitäkin illansuussa esiin, johon Ukkokulta totesi napakasti, että "nyt se taas alkaa". Minkäs sille mahtaa, että yhä pimeneviin iltoihin kaipaa valoa ja piristystä.

Tulkoon syksy, mutta minä olen jo kääntänyt ajatukseni seuraavaan kevääseen. Pitkin kesää olen kirjannut muiden blogeista bongaamiani mielenkiintoisia kasveja, joita voisin harkita omaan pihaani. Etenkin loppukesän kukkijoita kaipaan enemmän ja nythän niitä on hyvä aika ryhtyä miettimään. Viime keväänä tilasin siemeniä enemmänkin sattumanvaraisesti, mutta nyt kasvatussuunnitelmaan taitaa löytyä johdonmukainen punainen lanka. 

Mietin tuossa, että tämä puutarhurin elämä on kyllä aika idioottimaista. Sen sijaan, että loikoisi päivät pääksytysten auringon lämmöstä nauttien ja sinistä taivasta katsellen, sitä tallustelee multaiset puutarhakengät jaloissa painaen lapion kanssa maata kaivamaan ja siinä ohessa ajatukset jo karkaavat seuraavaan istutusprojektiin. Kun yhden kasvin on saanut rauhassa aloittelemaan elämäänsä tuoreessa mullassa, on sille kenties jo uusi paikka valittu ja viereen viisi muuta istutettavaa mietitty. 

Juttelin eilen erään ystävän kanssa siitä, kuinka meikäläisen kesäiset lepohetket ovat enemmänkin pyllyn pikaisia pyrähdyksiä pihatuolissa, kun jo silmät siintävät jossakin oksassa, joka hetimiten pitää käydä leikkaamassa pois. Harvoin on tullut pihalla syvennyttyä hyvään kirjaan tai vain kulutettua aikaa ilman mitään päämäärää. Niin se vain on, että mieluummin sitä kuljeskelee pihalla nyppimässä ja tarkkailemassa ajatusten siintäessä uusissa suunnitelmissa. Sitä se tarkoittaa se, ettei puutarha tule koskaan valmiiksi. Että puutarha on puutarhaihmisen temmellyskenttä, luovuuden lähde, intohimoinen harrastus, elämäntapa. Aina löytyy kolo, jonka voi täyttää uusilla kukilla. Aina löytyy nurkka, joka ikäänkuin kutsuu kokeilemaan, kääntämään, kaivamaan. 

Jotenkin tuntuu, että tämän kesän kaivamiset alkavat olla tässä. Kunhan kasvihuoneen saa pystyyn ja sipulit maahan. Pihan siivoamiseen ennen talvea menee runsaasti aikaa ja tarmoa. Onneksi ei sentään ihan vielä tarvitse ryhtyä kesäkukkaruukkuja tyhjentelemään ja roudaamaan tavaroita kellariin. Mistä sen tietää, vaikka syksystä tulisi aurinkoisen lämmin. 

Tällaisia ajatuksia lähti liikkeelle elokuun päättyminen tässä ruokavieraita odotellessa. Savustettua lohta, kermaperunoita ja jälkkäriksi mansikkahyydykekakkua kahvin kanssa. Johan tässä jo nälkä alkaa vatsassa kurnia.

Leppoisaa elokuun päättymistä kaikille puutarhureille!

 

Eilispäivän dominoilmiö

Eilen oli varsinainen lapiointipäivä. Monta päivää oli mielessä pyörinyt, minne istuttaa tarjouksesta ostetut pienet havupuut: kaksi kartiovalkokuusta, kaksi tarhakatajaa ja kaksi pallotuijaa. Olin mielessäni suunnittellut niitä tuonne naapurin aidan viereen, mutta se on todella aurinkoinen ja kuuma paikka. Ei välttämättä kovin hyvä sijoituspaikka havuille. Nuo kaksi tuijaa tyrkkäsin sinne kolme vuotta sitten, kun en siihen hetkeen muutakaan keksinyt. Tuijat olivat minulla kesän ruukuissa sisäänkäynnissä ja syksyn tullen ne oli saatava multaan. Hyvin ovat tuossa pärjänneet, vaikka varjoa ei juuri olekaan.

Mietin eilen tuota havujen sijoituspaikka-asiaa. Jokaisen havun kohdalla suositeltiin joko varjoa tai ainakin osittaista varjoa. Kun tuolla kylillä kulkiessaan katselee ympäristöä, käytetään havuja erittäin aurinkoisilla paikoilla varsin yleisesti. Myös julkisissa istutuksissa, joiden luulisi olevan asiantuntijoiden suunnittelemia. Luonnossakin esimerkiksi katajat ovat hyvin aurinkoisilla ja usein myös erittäin kuivilla paikoilla. Omasta kokemuksestani myös tiedän, että hyvin meidän pihalla tuijatkin ovat auringossa menestyneet. Ehkä ne kuitenkin viihtyvät paremmin varjossa. Mene ja tiedä. Joskus on vaikea noudattaa omalla pihalla oikeaoppisesti istutusohjeita. Monen kasvin suhteen on menty enemmän tai vähemmän kokeilemalla. Nykyisin kyllä pyrin valitsemaan kasveja suositusolosuhteiden mukaan.

Joskus sitä suunnittelee kaiken mielessään ja sitten lapion kanssa tulevalle istutuspaikalle kävellessään tuleekin huomanneeksi, ettei suunnitelma ole sittenkään toteutuskelpoinen. Näin kävi minulle juuri tuon istutuspaikan aurinkoisuuden vuoksi. Hetken astelin nurmikolla lapion kanssa ja pähkäilin, miten saisin palaset loksahtamaan. Jälleen kerran totesin, että tosipaikan edessä kunnon rutistus tuottaa usein tuloksia. Olin vakaasti päättänyt, että havut on saatava maahan eilispäivänä, jotta aikaa jäisi kasvihuoneen pystyttämiselle. Näin myös tapahtui, vaikka siihen monta tuntia aikaa kuluikin. Lopputulokseen olen ainakin toistaiseksi ihan tyytyväinen.
 

Valamonruusu Rosa 'Splendens', Kirjoapteekkarinruusu Rosa gallica 'Rosa Mundi' ja Neilikkaruusu Rosa F.J. Grootendorst

Kasvien kannalta olen ehkä liian ailahtelevainen tai paremminkin kykenemätön tekemään järkeviä ja kauaskantoisia suunnitelmia. Ihan ensitöikseni jouduin nimittäin kaivamaan ylös muutama viikko sitten naapurin aidan vierustalle istuttamani kirsikan, jotta voisin siirtää kriikunan ja ruusupenkin välistä Valamonruusun ja Kirjoapteekkarinruusun aidan viereen. Jotta taasen voisin istuttaa havut niiden paikalle. Ruusuille aurinkoinen ja multava aidanvieruspaikka olisi mitä parhain. Kuinka en ollut sitä aiemmin ajatellut? Siirsin samaan ryhmään myös Neilikkaruusun, joka tuskin oli ehtinyt paikalleen juurtua, sillä se on viettänyt kesän ruukussa aina viime viikkoon saakka. Silloin siirsin sen alapihalle Ritausman, Suviruusun ja Tornionlaaksonruusun seuraan.

Kirsikka pääsi tuohon ruusupenkkiin (kastelukannun takana), jonka yhdistin Syyshortensian istutusympyrään. Kirsikka on vielä niin pieni, että sitä tuskin huomaa, mutta tuossa se näkyy kivirykelmän vasemmassa kyljessä. Nuo kivet olivat aiemmin tämän alueen vastakkaisella puolella olevassa kiemurapenkissä, mutta siellä päivänlilja on kasvanut niin paljon, ettei noita kiviä oikeastaan sen alta enää näkynyt. Kärräsin kivet tähän uuteen penkkiin, jossa ne toistaiseksi saavat luvan olla. Päällimmäisenä on raparperilehtiallas, johon tuli turhankin paksulti betonia, mutta kyllä siinä sen verran maljamaisuutta on, että vesi siinä pysyy.  Ja tuon havujen tieltä yli jääneen kastelukannun alla olevan rapskulehtilaatan laitoin keskelle penkkiä astinpaikaksi. Aina kun ei ehdi kukkapenkkiä kiertämään, jolloin oikopolku on tarpeen.

Syyshortensia Hydrangea paniculata 'Vanilla Fraise' ja kannun vieressä pikkuruinen kirsikka (jonka nimi on kadoksissa)

  
Siirrettyäni Neilikkaruusun aidan viereen, jäi tuohon ruusukolmioon sen verran tilaa, että pallotuijat pääsivät sinne. Eiköhän ne jokusen vuoden mahdu tuossa olemaan, en nimittäin koskaan ole nähnyt kovin suuria pallotuijia. Sen sijaan ruusut saattavat valloittaa tuijienkin tilan, mutta ehkä noudatan Saaripalstan Sailan ohjetta, ja pyrin pitämään ruusupensaat jonkinlaisessa kurissa ja nuhteessa leikkaamalla niitä silloin tällöin ja estämällä siten pensaiden rehottamisen sinne tänne.

Pallotuija Thuja occ. 'Danica', vasemmalla Tornionlaaksonruusu Rosa 'Tornedal', takana keskellä Ritausma Rosa rugosa 'Ritausma ja oikealla Suviruusu Rosa pimpinellifolia (näkyy huonosti)

Lopulta pääsin havujen pariin. Kriikuna ja oikealla puolella oleva ruusupensas saavat aikaan sen verran paljon varjoa, että Valamonruusu ja Kirjoapteekkarinruusu ehkä viihtyvät paremmin uudessa paikassaan naapurin aidan vieressä. Havuille tämä ruusujen entinen paikka tuntuisi olevan sopiva. Ehkä nekin on istutettu liian pieneen tilaan, mutta on niin vaikea ajatella kasvien kokoa vuosikymmenen kuluttua. Usein taistelen kahden asian välillä: istuttaako heti alkuun riittävän väljästi ja kitkeä sitten rikkaruohoja vai istuttaako heti alkuun tiiviisti ja runsaasti ja kaivaa ylimääräiset joskus myöhemmin muualle. Puita ja suurehkoja pensaita on vain niin äärimmäisen hankala lapiopelillä kaivaa ja siirtää.

Kartiovalkokuusi Picea glauca 'Gonica' ja Tarhakataja Juniperus pfitzeriana 'Mint Julep'

 

Tein noista penkeistä hieman kohollaan olevia ja kaivoin selkeän välin nurmikkoon. Käänsin joissain paikoissa vielä kasvaneen nurmikon mullalle ja peitin istutusten välit märällä sanomalehdellä ja oksahakkeella. Kasvimaalla odotti uusia sijoituspaikkoja monta purkillista yläpihalta "siivoamaani" sulkaneilikkaa, jota istuttelin isompien kasvien väleihin. Tuohon ruusukolmion, havuistutusten ja kirsikka-syyshortensiapenkin väliin jäi aika kapea nurmikko-osuus, joka mahdollisesti tulevaisuudessa tulee katoamaan. Ehkä se korvautuu jonkinlaisella polulla, raparperilehtilaatoilla tms. Aika näyttää.

Juuson minttuhumaus

Sunnuntaisen laiskottelun lataamana tänään tuli huhkittua puutarhassa lapion kanssa yhtä sun toista, mutta niistä myöhemmin. Lähtiessäni aamulla alapihalle hommiin, siirtyi Juuso puolestaan yläpihan juoksunaruun. Kävellessäni sen ohi, se makasi pitkin pituuttaan hiekalla sen näköisenä, että kissan elämässä tärkeintä on paistatella päivää täydessä unessa. Ei korvaansa lotkauttanut sitä kutsuessani, joten jätin sen omaan rauhaansa vetelemään hirsiä. Pesukone jäi sisälle pyörimään ulos lähtiessäni ja sen vuoksi jätin vanhan herätyskellon terassille soittamaan, kunnes pyykkikone olisi lopettanut. Aurinkoisen päivän vuoksi ajattelin pestä pyykkiä pari koneellista ja saada ne myös ennen iltaa narulta takaisin sisälle kuivina ja viikattuina, joten järjestin itselleni herätyskellohälytyksen tyhjentämään välillä konetta. Muuten olisin sen tyystin unohtanut.

Herätyskellon soidessa tulin yläpihalle sitä pyykkikonetta tyhjentämään. Juusoa ei näkynyt hiekalla köllöttelemässä ja ajattelin sen pelästyneen rämisevää soittoääntä. Mitä vielä. Kahinasta päätellen kissa oli lähella ja löysinkin sen Kissanminttu-pehkostani ja se kyllä näytti olevan aivan pöllyssä. Siis kissa, ei minttupehko. Juuso pyöri kukkavarsien joukossa, kaatui välillä niiden päälle ja puski varsia. Nuoli ja pureskeli lehtiä, eikä tiennyt, miten päin kulloinkin tuolla pusikossa olisi. Minua ja Ukkokultaa nauratti katsellessamme kissan touhuja, mutta se oli niin keskittynyt kukkien seassa pyöriskelemaan ja peuhaamaan, ettei kiinnittänyt meihin mitään huomiota.

Juuson peuhaaminen sai kukkavarret rusentumaan ja lehdet lätsähtämään, mikä omankin nenäni mukaan lisäsi mintun tuoksua ja Juuson temmellys kasvien päällä ja joukossa sen kuin kiihtyi. Kamera oli kerrankin lähellä ja ehdin tallentamaan muutamia otoksia Juuson touhuista. Kuvien laatu ei ole mikään kummoinen, koska keskityin vain näpsimään ja taisin unohtaa kaikki hienot säädöt ja asetukset. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, enkä kukkapenkin paikan vuoksi voinut vaihtaa juurikaan kuvaussuuntaa.

Juuson minttuhumaukselle ei meinannut tulla laisinkaan loppua, mutta yhtäkkiä pusikosta hyppäsi esiin sammakko, jolloin Juuson peuhaaminen päättyi silmänräpäyksessä ja se lähti seuraamaan sammakkoa pation reunalle saakka. Siellä se kadotti sammakon ja jäi vahtimaan sen katoamisreittiä kuin kysyäkseen: "Tuleehan se sammakko tätä samaa reittiä takaisin, tuleehan...?" Ei tullut, mutta en minä sitä Juusolle kertonut.

Kyllähän sitä kissaihminen tekee lemmikkinsä eteen mitä tahansa, mutta tämänpäiväisen peuhaamisen jälkeen mietin ankarasti, pitäisikö minun sittenkin siirtää nuo kissanmintut johonkin parempaan paikkaan. Siis kaikkien kukkien kannalta. Ja ehkä vähän myös kissan kannalta. Voi olla, että pitkän päälle minua alkaa harmittamaan olopihan kukkapenkissä vinksallaan rötköttävät mintut ja mahdollisesti myös muut kukat, jotka Juuso sinne minttupehkoon matkatessaan flexihihnallaan kumoaa. Jospa siirränkin kissanmintut alapihalle sellaiseen paikkaan, että Juuso pääsee niiden kanssa rauhassa peuhaamaan ja keksin olopihan penkkiin niiden paikalle jotain vähemmän Juusoa kiinnostavaa. Tätä täytyy nyt pohtia, mutta onneksi asialla ei ole kovin palava kiire. Juuso nauttikoon toistaiseksi mintuistaan olopihalla.