Kelloköynnöstuttavuutta

Viime kesänä onnistuin kelloköynnösten kasvatuksessa peräti yhden yksilön verran. Sen ainokaisen sain hengissä ja hyvissä voimissa pihamaalle ja ruukussa se kasvoi ja rehotti upeasti. Päätin, ettei ensikokeiluni missään nimessä tule jäämään viimeiseksi. Ei, vaikka, yksilöni teki yhden nupun, joka sekään ei ehtinyt syksyn tullen avautumaan. 

Kelloköynnös on yksi hyvä esimerkki siitä, kuinka blogimaailmassa jaetut kasvi- ja muut ideat lisäävät meidän kaikkien kasvivalikoimaa ja tuovat uusia kivoja ehdokkaita oman puutarhan repertuaariin. Kelloköynnös oli minulle uusi tuttavuus, vaan toivon mukaan ei mikään yksittäinen tähdenlento.

Kelloköynnös syyskuussa 2017

Olin valmistautunut uuteen kelloköynnöskokeiluun kahden siemenpussin voimin. Yhdessä pussissa oli kokonaista kahdeksan siementä. Kylvin ensin ensimmäisen pussin kaikki kahdeksan siementä. Itäminen oli hidasta ja siitä suivaantuneena tein toisen kylvöksen. Kaikki eivät siitäkään itäneet, mutta nyt minulla on kuitenkin seitsemän komeaa yksilöä ja kolme vähän hitaammin kehittyvää tainta. 

Jotkut ovat kertoneet latvovansa kelloköynnöksensä. Osa taasen kertoo, ettei ole latvonut koskaan. Ajattelin, että tekisin kokeilun ja latvoisin puolet taimistani. Aikomus on kuitenkin jäänyt jonnekin tekemättömien töiden listaan, kunnes hiljan törmäsin Hernepensaskujanteen postaukseen kelloköynnösten latvomisesta.  

Kevät on edennyt varsin hitaasti, mutta kelloköynnökset eivät siitä ole piitanneet. Ikkunalaudalla osa on venynyt mittaa kiivaaseen tahtiin ja osan köynnöksistä olen kieputtanut jo pariin kertaan tukensa ympäri. Niinpä sitten napsaisin poikki eli latvoin osan kelloköynnöksistä. Pääosin siksi, että kohta ne olisivat kietoutuneet sälekaihtimiin ja osaksi ihan vain testatakseni latvomisen vaikutusta. Pari isointa oli jo niin sotkussa kärhöjensä kanssa, että saivat jäädä latvomatta. Kolme pienintä saavat puolestaan vielä kasvaa ja niiden kohdalla päätän latvomisesta myöhemmin. 

Facebookin puutarharyhmässä oli aivan upea kuva viime vuoden syyskuisesta terassista, jonka tukipylväät kelloköynnökset olivat vehreyttäneet yltympäriinsä. Tekstistä kävi ilmi, että taimia oli kaikkiaan 27 kpl ja ne oli istutettu terassin kupeeseen maahan, muhevaan multaan. Kuvan kelloköynnökset toivat terassille viidakkomaista vihreyttä ja vehreyttä niin paljon, että innostuin entistä enemmän näistä köynnöksistä. Toivon omieni ensi kesänä kukkivan. Vaan elleivät kuki, olen niistä silti iloinen ja ylpeä. Toki kukat olisivat kaunis lisä ja kiitos kasvatuksesta, mutta jokus sille rehevälle vehreydellekin kannattaa antaa oma painoarvonsa.
 

Tunnistaisinko 100 lintua?

Naakat vaahterassa

Monessa blogissa on kerrottu Birdlife Suomen aloittamasta haasteesta "Tunnista 100 lintulajia". Linnut ovat puutarhurin ystäviä ja hyödyllisiä kavereita, sillä ne syövät puutarhan kasveja kiusaavia hyönteisiä ja nilviäisiä. Linnuilla on merkittävä ja tärkeä roolinsa luontokokonaisuudessa. Moni lintulaji on kärsinyt saasteista ja ilmastomuutoksesta. Linnut tarvitsevat ihmistä ja ihminen lintuja. Millainen olisikaan vaikkapa kevät ilman mustarastaan sulosointuja tai alkukesän ilta ilman peippojen ja pajulintujen konserttia?

Kottarainen syreenissä pääsiäispäivänä.

Olen surkea tunnistamaan lintuja sen enempää ulkonäöstä kuin äänestäkään. Puutarhaharrastuksen myötä kiinnostus lintuihin on herännyt ja lisääntynyt. Talvilintujen ruokinta on tarjonnut mielenkiintoista seurattavaa ja mahdollistanut uusiin lajeihin tutustumisen. Keittiön hyllyssä onkin nykyisin pino lintukirjoja, joista saa pika-apua oudon linnun ilmaantuessa ruokintapaikalle.

Olen ottanut osaa useampaan Birdlife Suomen järjestämään pihabongaustapahtumaan. Ne ovat mukava tapa oppia lisää linnuista ilman sen kummempaa kilpailua. Arastelin pitkään osallistumista tähän 100 lintulajin tunnistushaasteeseen. Sitten tuumin, ettei mitään saa, ellei yritä. Tuskin kukaan minua kylän torilla julkisesti tuomitsee, vaikka tunnistaisin vain kymmenen tai en yhtään lintua tai jättäisin tehtävän kesken. 

Nyt olen tulostanut Birdlifen sivulta aakkosellisen, 100 linnun listan. Saatoin siitä heti ensikatsomalla ruksata 19 lintulajia, joita pihapiirissä on viime aikoina pörrännyt. Takuuvarmasti tiedän, että kaikkia listan lintuja pysty vuoden aikana ruksaamaan, mutta ehkä nyt tarkkailen ympäristöä taas uudesta vinkkelistä. 

Tässä vielä toistamiseen linkki Birdlife Suomen haasteeseen. Tulkaa siis tekin mukaan tälle linturetkelle oppimaan uutta! 

Ranne viekööön, en päässyt messuille

Voitin Viikarivartti -blogin arvonnassa lipun Turun puutarhamessuille. Odotin kovasti pääseväni messuille, sillä se olisi ollut virkistävä ja tarpeellinen katkos viime aikojen hektisessä omaishoitorupeamassa. 

Liput tulivat torstaipostin mukana ja perjantaiaamuna olin valmistautunut suuntaamaan auton nokan kohti Turkua. Valitettavasti suunnitelma siirtyi ensin lauantaille ja lopulta sunnuntaille hiipuen sitten kokonaan. Oikea käden vanha rannevamma kipeytyi pääsiäisen ikkunanpesuprojektin yhteydessä. Ranne on turvonnut ja särky kiusaa kaiken aikaa. Ratin kääntäminen ja vaihteen käyttäminen onnistuu hetken aikaa, mutta ranne ärsyyntyy pienestäkin rasituksesta ja kipu yltyy. Kuka minut Turusta ajaisi kotiin, jos auton sinne saakka saisinkin. Pakko oli luopua messumatkasta. Niin paljon, kuin se harmittikin. Yritin tarjota lippua tutuille, vaan yhden lipun ottajille ei ole ilmaantunut vapaaehtoisia. 

Lämmin kiitos sinulle Varpuslintu messulipusta. Olen todella pahoillani, etten päässyt lippua hyödyntämään. Niin omasta, kuin sinunkin puolestasi. Näin se elämä menee, aina ei voi tehdä siten, kuin ennakkoon suunnittelee. Onneksi ei sentään ole kovin vakavasta asiasta kysymys. Ranne on kipuillut ennenkin ja tiedän sen toipuvan riittävässä levossa.  Ja uusia messujakin järjestetään joka vuosi. Seuraavia siis odotellessa ja sillä välin muuta touhutessa.

Kevät on muutakin kuin piippoja

Mustarastas koivussa

Joka ikinen kevät marmatan kevään hidasta edistymistä. Silloinkin, kun se tulee "ajallaan" ja vielä vahvemmin tällaisina vuosina, jolloin kevät keikkuu kuin kaarnavene koskien kuohuissa. Seuraan intensiivisesti säätiedotuksia ja vaivun epätoivoon nähdessäni niissä yöpakkasia ja lumihiutaleiden kuvia. Ei siis toivoakaan pälvipaikkojen laajenemisesta ja piippojen kärjistä mullan pinnalla.

Joskus olen psyykannut itseäni näkemään ja aistimaan kevään monipuolisemmin, kuin vain niiden aurinkoisten ja lämpimien päivien odottamisena. Säälle ei mitään voi, eikä kevät tule yhtään sen nopeammin, vaikka kuinka marmattaisi. Olisi kenties mielenterveydelle parempi ottaa ilo irti kaikesta mahdollisesta sen sijaan, että masentuneena repii hiuksiaan ja kääriytyy sohvannurkkaan suklaalevyä mussuttamaan. 

Järven jää muuttuu jälleen vedeksi.

Luonto ja ympäristö eivät ole kauneimmillaan maalis-huhtikuussa. Pientareiden lumi on likaisen ruskeaa ja joka ikinen talven aikana taskuista, käsistä tai autojen ikkunoista pudonnut roska tulee näkyviin. Koirankakkakeskustelut tukkivat somekanavat, eikä ihan aiheetta. Routaantunut maa estää sulavesien imeytymisen ja kulkeutumisen ojiin, joten kävellessä joutuu kaikkialla väistelemään kuralammikoita.

Luonto tarjoaa runsaasti kevään merkkejä, joita tarkkailemalla liikkuminen ulkona muuttuu mukavammaksi. Auringon sulattamissa rinteissä ruohonkorret heräävät yllättävän äkkiä ja sieltä täältä alkaa pilkistellä vihreitä versoja. Kirjastoreissuun tulee moninkertainen annos jännittävyyttä, kun samalla tiiraa, milloin löytyvät ensimmäiset leskenlehdet ja sinivuokot.

Saappaat jalkaan ja keskelle lätäkköä

Lintujen seuraamisesta vasta paljon iloa saakin. Keväisten muuttajien bongaaminen ei vaadi tehokkaita kiikareita tai runsasta lajituntemusta. Kunhan vain katselee, miten linnut kuljettavat korsia nokassaan ja kuuntelee niiden innokkaita kevätlurituksia. Mustarastaan ensimmäiset huilumaiset sävelet käyvät suoraan sydämeen ja tuovat varmuuden siitä, että kevät sittenkin etenee. 

Talventähti on siellä jossain

Lapsena yksi tärkeimmistä kevään merkeistä oli se, että vihdoin sai luvan ottaa polkupyörän käyttöön. Kävelyreissullani näin pikkupoikia, jotka innoissaan keulivat pyörillään ja kilpaa yrittivät lätäkön läpi pyöräillessään saada veden roiskumaan mahdollisimman pitkälle. Siitä muistui mieleeni, kuinka jännää oli kevätaamuna kouluun pyöräillessä ajaa yön aikana jäätyneen lätäkön halki ja kuulla jään ritisten rikkoutuvan.

Juuso haistelee kevättä

Tunnetusti kissoilla alkaa hormonit hyrräämään keväällä. Leikatut kollitkin aktivoituvat, vaikka eivät mourua ja ruiki tyttökissojen nurkissa. Juuso, joka ei koko talvena ole kovin innostuneena ulkoillut, pyytää nyt ulos ja saattaa istua pitkän aikaa terassin kulmalla ihan vain haistelemassa ilmaa ja tarkkailemassa lintujen lentoa. Sitähän en tiedä, mitä sen mielessä liikkuu, mutta voisin kuvitella sen vain nauttivan kiireettä ja sen kummemmitta odotuksitta. Jospa ottaisin Juusosta mallia ja odottamisen sijaan ryhtyisin nauttimaan. Ihan vaikka elämästä.

Tunnustan: en opi, en.

Punainen kaktus kukkii toistamiseen pääsiäisenä.

Jollain valokuvauskurssilla opettaja sanoi, että "hyvä kuvaaja saa hyviä kuvia huonoillakin laitteilla, huono kuvaaja ei edes hyvillä". Kuulun tuohon jälkimmäiseen porukkaan. On tietenkin makuasia, mikä on hyvä kuva ja mikä huono. Nykyisin kuvia muokataan niin paljon, että alkaa olla jo vaikea sanoa, mikä on aito valokuva, mikä tietokoneella pitkälle työstetty teos. Digikameroilla kuvaamisessa muokkaamista tapahtuu tavallaan jo heti kuvan ottamisen hetkellä, sillä kameran säädöillä pystytään tekemään paljon sellaista, mikä paperikuva-aikaan oli mahdollista vain laboratoriossa.

Kelloköynnös kasvaa kohti kesää.

Olen aina kuvannut paljon ja monen monta erilaista valokuvauskurssiakin olen käynyt. Ilmeisesti oppi ei ole päähäni mennyt tai sitten se valuu jostain lävestä saman tien pois. Tykkään kovasti kaikesta kauniista, mutta taiteellista silmää minulla ei ole. Siis siinä mielessä, että osaisin jo ennakolta nähdä ja sommitella hienoja yksityiskohtia tai esteettisesti kauniita ja kiinnostavia kokonaisuuksia tallentaakseni ne kameralla. 

Vaahteranoksat kuivuvat ennen kellariin kantamista.

Kyvyttömyyden taiteellisesti upeiden kuvien luomiseen olen jo aikaa sitten hyväksynyt. Vaan se minua ottaa jatkuvasti ja lujasti pattiin, ettei kameran tekniikan hallitseminen minuun tartu. Perusasiat osaan ja ymmärrän, vaan on ihan eri asia toteuttaa niitä(kään) käytännössä. Vähänkin monimutkaisemmat asiat menevätkin sitten totaalisesti yli hilseen. Sen voin plussakseni sanoa, että yhä jaksan yrittää ja uskoa, että jonain päivänä asiat minulle valkenevat ja naps, siitä alkaa uusi kuvaamisen ura.

Pölyinen soihtuköynnös aloittaa kukinnan.

Vuosi sitten ostin uuden kameran. Olisi ehkä sittenkin pitänyt hankkia mieluummin uusi objektiivi. Tehty mikä tehty. Uusi kamera on hieno ja täynnä tekniikkaa. Se on myös vanhaa isompi ja painavampi. Siinä yksi syy, miksi sen käyttö on jäänyt ihan liian vähäiseksi. Suurempi syy lienee kuitenkin siinä, että uuden kameran tekniikka on monimutkaista ja poikkeaa aika paljonkin vanhasta kamerasta, vaikka merkki onkin sama. 

Säännöllisin välein innostun lukemaan manuaalia ja kameran säätöjä pyöritellen testaan eri vaihtoehtoja. Vaan silloin kun pitää saada nopeasti jotakuinkin hyväksyttäviä kuvia, vanha kamera tarttuu hyppysiin. Pitäisi vaan ahkerasti kantaa uudempaa kameraa mukana ja harjoitella harjoittelemisesta päästyäänkin. Pitäisi ja pitäisi. Miten helppoa onkaan aina oikaista ja päästää itsensä vähemmällä.

Pääsiäisen rahkakakku

Eniten vaikeuksia minulla näyttää olevan tarkennuksessa ja syväterävyyden hallinnassa. Välillä epäilen, että silmissäni on vikaa, kun en vaan saa tarkkoja kuvia. Toki silmälasien kanssa kuvaaminen tuottaa hankaluuksia, mutta en usko sen olevan ainoa syy osaamattomuuteeni

Toisinaan mietin, pitääkö minun ylipäätään saada aikaan loistavia kuvia ja kilpailla vähintäänkin itseni ellei myös kaikkien muiden kanssa. Tietenkin pitää. Mutta ehkä silti voisin madaltaa omaa vaatimustasoani ja olla tyytyväinen siihen, että minulla sentään on hyvä kamera. Voisiko minulle riittää asioiden ja ilmiöiden taltioiminen kuvaan oman muistin tueksi? Sanallisen kerronnan avuksi ja värittämiseksi.

Automaattisäädöllä kuvaan vain vahingossa. Jos siis säätönappula on huomaamatta napsahtanut väärään asentoon. Muutaman kerran niin on tapahtunut. Jos vain ehdin ja jaksan, pyrin ottamaan monta kuvaa samasta aiheesta, jotta olisi varaa valita niistä paras tai vähiten huono. En myöskään muokkaa kuvia tietokoneella rajaamista lukuunottamatta. Kuvien siirtämisessä, nimeämisessä ja tallentamisessa menee ihan riittävästi aikaa.

Vaikka tykkään kuvaamisesta ja sanon sitä harrastavani, kuvat ovat minulle enemmän kuitenkin väline kertoa jostain jollekin jotakin. Nykyisin kuvaan paljolti blogia ajatellen, sillä haluan kerronnassa käyttämieni kuvien olevan omia. 

Kuvien lainaaminen netistä on arveluttavaa, sillä aina ei tiedä, ovatko ne vapaasti käytettävissä. Joillekin kuvaaminen on elinkeino, enkä halua olla sitä luvatta kaventamassa. Joskus kuvittaminen ei omilla kuvavarastoilla onnistu ja silloin joko pyydän lupaa toisen kuvien julkaisuun tai valitsen kuvan paikasta, jossa uskon sen olevan vapaasti käytettävissä ja ilmoitan selkeästi kuvan lähteen. Väärinkäsitysten välttämiseksi tätä menetelmää yritän käyttää mahdollisimman vähän.

Unelmoin henkilökohtaisesta valokuvauskurssista, jossa opettaja kulkisi kanssani opastamassa millaisilla säädöillä kussakin tilanteessa kannattaisi kuvata. Kuvat katsottaisiin ja analysoitaisiin heti, jolloin olisi tilaisuus kuvata uudelleen ja korjata virheellisiä valintoja. Minua ei auta, jos joku luokkahuoneessa kehottaa tekemään niin ja näin ja palaa asiaan taas viikon kuluttua. 

Erilaisia valokuvausta käsitteleviä oppaita ja nettisivustoja ahkerasti kahlanneena ammattilaisten käyttämät sanat ja termit kuulostavat jo enemmänkin hifistelyltä, jonka ei ilmeisesti ole tarkoituskaan aueta tavalliselle harrastelijalle. Kunhan nyt kaveripiirissä kehuskellaan omilla taidoilla ja lisätään näin mahdollisesti omaa uskottavuutta.

Pitkäperjantain akvarellitaivas illansuussa ikkunasta katsottuna.

Rehellisesti siis tunnustan, etten taida ikinä oppia kunnolla kuvaamaan. Olkoon siis niin, mutta kuvaamista en silti lopeta. Enkä kyllä opettelemistakaan. Kyllä maailmaan huonoja kuvaajia ja tasottomia kuvia mahtuu ja niin mahtuu blogimaailmaankin. Onnekseni teidän bloggareiden joukossa on armottoman lahjakkaita kuvaajia, joiden tuotoksia pääsen harva se päivä ihailemaan. Aina en muista ja ehdi hienoa kuvaa kiitellä, mutta uskokaa pois, joka kerran niitä katsellessani hattua nostan ja arvostan.

Haiseeko täällä kissanpissa?

Siivosin kodin pääsiäiseksi, kuten toki teen joka viikko muutenkin. Matot tuulettuivat ulkona auringonpaisteessa ja pölytkin pyyhin huolellisesti. Juuson hiekkalaatikon pesin ja vaihdoin siihen kokonaan uudet hiekat. Silti keittiössä haisi päivä toisensa jälkeen kissanpissalta. Tai ainakin melkein. 

Rento päiväuniasento.

Juuso ei ole koskaan pissinyt sisälle ja mietin, onko vanhuus tehnyt sille tepposensa. Tunnollisesti kissa menee joka kerran kodinhoitohuoneessa sijaitsevalle laatikolleen ja tapansa mukaan ilmoittaa siellä käyneensä äänekkäästi naukumalla. Olemme siivonneet tuotokset hiekkalaatikolta yleensä heti tai ainakin pian huomattuamme Juuson laatikolla käyneen.

Minuako tässä nyt syytetään!

Etsin hajun lähdettä joka paikasta, mutta en vain löytänyt. Välillä sitä ei havainnut laisinkaan, välillä tuoksu taas löyhähti voimakkaana. Pääsiäispäivänä vihdoin tajusin, että maljakkoon keittiön pöydälle asettamani leikkonarsikkikimppu sitä hajua levittelee. Ei se nyt ehkä ihan kissanpissan hajua ole, mutta ei mitään miellyttävääkään.  

Tuli hiki ikkunalaudalla...

Sain leikkonarsissikimpun äidiltä pääsiäisen alla. Täysin nuppuisena kimppu oli varsin vaatimaton, mutta huoneenlämmössä avauduttuaan kukat ovat todella kauniita ja tuovat keväisen tuulahduksen kotiin. Hajua lukuunottamatta. 

Kun oudon tuoksun lähde löytyi, se ei enää niin paljon ärsytä. Piileekö tässä hajutempauksessa taas yksi elämänopetus? Epämiellyttävät asiat muuttuvat vähintäänkin siedettäväksi, elleivät peräti kauniiksi ja hyväksyttäviksi, kun tietää niiden alkuperän ja syyn. Niin tai näin. Narskut ovat ja pysyvät keittiön pöydällä, kunnes lakastuvat.

Ei se ollut aprillipilaa

Minä niin kuvittelin ja toivoin tälle maanantaille ennustetun lumipyryn olevan silkkaa aprillipilaa. Aamulla ulos ikkunasta kurkatessani ajattelin auringon jo paistavan ja lehtien otsikoissa lukevan isolla " APRILLIA, APRILLIA, EILINEN SÄÄENNUSTUS OLI APRILLIPILAA!" Ei ollut ja sen saattoi omin silmin havaita. Lunta on jo ehtinyt sataa muutama sentti ja lisää tulee kaiken aikaa. Ihan iltaan saakka sateen on ennustettu jatkuvan. Yök ja kääk ja kaikki muutkin mäntit huudahdukset päälle.

Lumitöihin tässä kaiketi on lähdettävä. Lumikolat ja  -lapiot ovat edelleen talon seinustalla, sillä ne ovat yleensä toimineet erinomaisina sateen estäjinä. Heti, kun keväällä raahaan kolat kellariin, tulee vähintäänkin yksi tai kaksi pyryä. Jos annan vempainten nojata varaston seinään vähintään siihen saakka, kun kaikki räystäiltä tippunut vesikin on aikaa sitten haihtunut, voi jo olla varma isompien lumisateiden olevan menneen talven riesoja.

Kaipa se kevät sieltä joskus saapuu, vaikka  juuri nyt ei siltä tunnu. Onneksi on vielä muutama pääsiäismuna jäljellä. Napsin niitä lohdukseni.

 

Kasvatuskokeiluja

Elämäni ensimmäinen itse kasvatettu keijunmekkovauva.

Taimikasvatuksen suhteen innostuin tänä keväänä kahteen erilaiseen kokeiluun. Ei ehkä ihan viisasta toteuttaa niitä samanaikaisesti, sillä näin en varmaan jälkikäteen pysty arvioimaan, mikä johtui mistäkin. Vaan aloitettu, mikä aloitettu ja näillä eväillä mennään eteenpäin.

 
Ensimmäinen kokeilu liittyy kasvilampun hankkimiseen ja sen sijoittamiseen ikkunattomaan kellariin. Kukkia ja koukeroita -blogin Tuulikin vinkistä hankin syksyllä käytetyn ja kunnostetun kasvivalaisimen. 400 Watin valaisin on aiemmin ollut ammattiviljelijän käytössä, joten mikään rimpula se ei ole. Kellarissamme ei tosiaankaan ole ainuttakaan luonnonvalolähdettä eli ikkunaa. On siis tärkeää käydä sytyttämässä ja sammuttamassa lamppu säännöllisesti. Lampun tehokkuuden vuoksi sitä ei voi liittää tavalliseen ajastimeen. 

Kellarissa on pari huonetta, joissa on patterilämmitys. Huoneisiin kasvilamppua ei kuitenkaan voinut sijoittaa, vaan se laitettiin avoinna olevaan tilaan. Tätä tilaa lämmitetään kovimmilla pakkasilla porinmatilla, muuten ei laisinkaan. Ilman lämmitystäkin kellarin lämpötila on tähän aikaan vuodesta +12-13 astetta. Lamppu lämmittää sen verran, että lämpötila nousee +18 asteeseen.

Siemenet kylvän ja taimetan sisällä, siis asuintiloissa. Myös koulimisen jälkeen ne ovat olleet muutaman päivän sisällä, jonka jälkeen olen vienyt potit kellariin. Kovin hitaalta kasvu näyttää, vaikkakin tomaatit ovat venyttäneet vartta jo tässä vaiheessa. Mietinkin, onko tila kuitenkin liian kylmä tahi liian pimeä. Toisaalta kylmäksi ja pitkäksi venähtävän talven vuoksi taimilla ei ole kiirettä. Mieluummin saisivat vankistua ja kasvaa hitaasti. Tässä voi hyvinkin mennä vielä kaksi kuukautta ennen, kuin taimia voi edes kennokasvihuoneeseen viedä.

Kuva: Leena Luoto/Flowerpecker (julkaistu Leena Luodon luvalla)

Toinen kokeiluni liittyy taimien koulimiseen. Seuraan facebookissa Puutarhan parhaaksi -ryhmää, jossa tavoitteena on jakaa ajantasaista ja luotettavaa, tietoa miten puutarhan hyvinvointia voi parantaa. Biologi Leena Luoto aloitti keskustelun ryhmässä 14.3. taimien koulimisesta. 

Itsekin olen sisäistänyt taimien koulimisajankohdaksi hetken, jolloin esikasvatettavaan on ilmestynyt pari varsinaista lehteä ensimmäisten sirkkalehtien lisäksi. Siinä vaiheessa taimen pääjuuressa saattaa olla jo useita ohuita juurikarvoja ja sivujuuria. Leena Luodon keskustelunavauksen innoittamana kokeilen nyt taimien koulimista ensimmäisten lehtien ilmaantumisen jälkeen eli en odota niitä varsinaisia lehtiä. 

Mikäli ymmärsin oikein Leena Luodon kuvan, niin 4.3. koulitun taimen juuret ovat suurinpiirtein samanlaiset 10.3. kuin samana päivänä koulimista odottavalla taimella. Näin siis sirkkalehtivaiheessa kouliminen ei näyttäisi olevan yhtään huonompi vaihtoehto.

Samettikukka Vanilla F1

Pientä tainta kouliessa on tärkeää varoa vahingoittamasta kasvin vartta ja juuria. Käytännössä olen huomannut, että pienen taimen käsittely on helpompaa, kuin pidemmälle kasvaneen ja kehittyneen. Silloin taimen saa aika hyvin siirrettyä lusikan ja grillitikun avulla uuteen pottiin. Yritän aina koulimisvaiheessa saada siirrettyä taimen pienen multapaakun kera.

Tomaatti Indigo Rose

Kokeilu on sen verran aluillaan, ettei siitä vielä kovin paljon kerrottavaa ole. Tomaatit ja samettikukat ovat nyt alkaneet tehdä varsinaisia lehtiä eli ainakin kouliminen on onnistunut. Kelloköynnökset kasvavat sisällä hurjaa vauhtia. Myös ne on koulittu ennen varsinaisten lehtien ilmestymistä. Huhtikuussa on seuraavien kylvösten aika. 

Hyasinttipapu

Eka piippo - kevät tulee sittenkin!!!

Hyytävän kylmistä öistä ja koleista päivistä huolimatta usko ja luottamus kevään saapumiseen on palannut. Löysin nimittäin ensimmäiset piipot omasta pihasta. Ihan vahingossa silmä osui talon nurkalla sulaan paikkaan ja siellä ne oletettavasti krookuksen piipot kurkkivat. Ihanat piipot, pelastitte päiväni. Kenties jopa koko maaliskuun, joka onneksi kaikessa talviudessaan alkaa jo vetää viimeisiään.

Yksi piippo johtaa toiseen eli ensimmäisen bongauksen jälkeen oli kierrettävä tontti ja syynättävä joka ikinen pälvipaikka. Kovin kummoista saalista ei kierros tarjonnut, mutta yksi pikkuinen lisäpiippo sentään törötti mullasta vetäytyvän hangenreunan kupeessa.

Auringonpaisteesta huolimatta mittarin asteikko on kivunnut plussan puolelle varsin niukasti. Vaan on sillä auringolla ihan ihmeellinen voima ja vaikutus lumeen. Yksikin tumma oksanpätkä hangella muodostuu pian pälvipaikaksi. Pitkän talven hangen alla levänneet kasvit tunkevat itseään esille ja saavat lumen hiukankin huvetessa aikaan mukavia aukkopaikkoja, joista kurkistella.

Helmikuussa ämpärissä jäädytetty tulppaaniasetelma muuttaa jatkuvasti muotoaan. Edellisen yön pienoisen lumisateen huputtamana jääpaakku muistuttaa nyt lähinnä lumeen uponnutta ja värinsä menettänyttä kärpässientä. Sen vierellä ilmoja haistelee taimitikku, joka vielä muutama päivä sitten oli täysin näkymättömissä. Lumipinta vajoaa, hurraa!

Jos ilahduin kevään ensimmäisistä piipoista, yllätyin myös kasvarin lämpötilasta. Sunnuntaina kävin kasvihuoneessa ja hetken siellä seisoessani tuli melkein hiki. Kiinnosti tietää, millaisia lämpötiloja kasvari näin kevätaurinkoisina päivinä sisällään pitää ja vein sinne mittarin. +29 astetta on tämän päivän tulos. Seuraavaksi pitää käydä ostamassa uusi minimi-maximi -mittari syksyllä rikki menneen tilalle, jotta näen yö- ja päivälämpötilojen eron. Johan tässä herää ajatus, pitäisikö kasvarin lämpöä jotenkin hyödyntää ja viedä sinne kasveja päivähoitoon. 

Jokin aika sitten voivottelin kompostorin jäätymistä ja sen lämpötilan putoamista nollaan. Edelleenkin alaluukku on jäässä, enkä saa sitä auki. Luultavasti alaluukun takana oleva massa on niinikään jäässä ja tuskin sitä pois saisin, vaikka luukku aukeaisikin. Kompostori painaa tyhjänäkin melkoisesti ja täysinäisenä vielä enemmän. En siis jaksa rahdata sitä aurinkoisempaan paikkaan, jonka vinkin myös kyselyihini sain. 

Tutkin kompostorin käyttöohjetta ja netistä löytämiäni keskusteluja jäätyneen kompostorin herättämiseksi. En voi laittaa säiliöön kuumavesipulloja, sillä ei sinne enää mitään niin kookasta mahdu. Sen sijaan lisäsin huoneenlämpöistä talvikuiviketta ja kas, mittari alkoi kohoamaan.

Kompostoria ei pidä unohtaa oman onnensa nojaan. Se vaatii huomiota ja hoitamista. Alan vähitellen päästä jyvälle sen ajatusmaailmasta ja muutamilla korjausliikkeillä meistä tulee varmaan ihan hyviä kavereita.  Aina ohi kulkiessani taputan sen kantta hellästi ja kerron jatkossa tyhjentäväni sitä ahkerammin, jotta sen ei tarvitse kiukuspäissään murjottaa itseään jäätymispisteeseen.  

Jotenkin minusta tuntuu, että pääsiäinen on kevään edistymisen suhteen käännekohta. Siihen uskon ja sitä toivon. Ystävät, bongatkaa piippoja ja syökää mämmiä, rahkaa ja suklaamunia. Kukin makunne ja mieltymystenne mukaan. Mukavia pääsiäispyhiä!
 

Hyvää Pääsiäistä!

Täydenkuun aikaan, ilmassa on taikaa.

Tiellä liikkuu musta kissa, ilmassa on arvoitusta.

Nurkan takaa hiljaa kurkkii, pian kohta sisään luikkii.
Luuta sillä suuri on, huivi päässä hulvaton.

Kuun säde pihan valaisee, ovi hiljaa narisee jo.

Jättää koriin yllätyksen, palaa vuorelle noitien.

 
Kuuluu ääni lapsien, ilon aika tullut on.

Pajunkissat hiljaa tuulessa kuiskii:

 
Rauhaisaa Pääsiäisen aikaa!

 

Toivottavat Between ja kissansa Juuso