Kasvihuone miltei valmis

Kasvihuone alkaa olla koossa. Tämän kuvan ottamisen jälkeen myös ovi ja kattoluukku ovat paikallaan. Ainoastaan joitakin pieniä nippeleitä vielä puuttuu ja viimeiset ruuvien kiristykset. Myös sokkelin ympärille täytyy vielä kärrätä kivituhkaa ja ehkä tehdä pieni porras tuohon ovensuuhun, kun kynnys on aika korkealla. Ei se nyt kulkemista estä, mutta ainakin Ukkokulta väitti siihen kompastuvansa. Kyllä tulikin hieno. Niin hieno, että ymmärrän hyvin, miksi jotkut raahaavat kasvihuoneeseen pöydän ja tuolit ja alkavat viettää siellä teehetkiä.

Ei kasvihuoneen kasaaminen ihan kädenkäänteessä käynyt, joten onneksi se hommattiin näin syyspuolella, jolloin on ollut riittävästi aikaa sen kokoamiseen. Ukkokulta on kyllä tehnyt paljon hommia, eikä tosiaankaan ole oikonut missään vaiheessa. Perustukset on tehty huolella ja sokkelin reunoille on laitettu vähän styroksiakin, jotta multa pysyisi pidempään lämpimänä. Tiilet tuohon käytävälle on huolella naputeltu ja varmistettu niiden suoruus. Harmi, ettei jako toisinpäin onnistunut, olisi saanut vähän kuviota tuohon käytävään. Eräästä blogista sain vihjeen istuttaa kasvit muovisiin astioihin, jolloin esimerkiksi mullanvaihto helpottuu. Niin olen ajatellut tehdä, mutta se jääköön kevääseen.

Kuten kuvasta näkyy, työskentely kasvihuoneen ympärillä on liiskannut ympäristön nurmikon mutaiseksi sotkuksi. Siksi kuorin tuosta oven edestä nurmikon jo kokonaan pois ja laitoin siihen noita kiviä sekä yhden ylimääräiseksi jääneen rapskulehden. Saattaa olla, että tuota sisäänkäynnin edustan kiveystä täytyy vielä laajentaa, riippuu nyt siitä, kuinka paljon siinä tulee tulevaisuudessa kuljettua. Ehkei nyt kuitenkaan samassa määrin, kuin tämän rakennusprojektin aikana.

Kasvihuoneen pystytysopas on aika selkeä, mutta 52-kohtaista ohjeistoa on noudatettava järjestelmällisesti. 

Ukkokulta keksikin käyttöä kellariin säästämilleen ruokapakkauksille. Numeroidut ruuvit, mutterit ja muut osat pysyivät hyvin järjestyksessä ja näin kasvihuoneen kasaaminen helpottui.

Juusokin viihtyi alapihalla paremmin, kun koko perhe oli siellä säheltämässä. Myös viikonloppusaunaan saapunut peräkamaripoika. Maahan pudonneissa koivunlehdissä lötkötteleminen keveässä auringonpaisteessa näytti miellyttävän Juusoa. 

Välillä piti vähän raapia kotikoivua ja pörhistellä häntää, jotta mamma ei luulisi kissansa pelkkiä unia päivät pitkät vetelevän.

Sitten välipalaksi jokunen ruohonkorsi...

...ja anova katse kotia kohti. Johan sitä on tullut riittävästi harrastettua päiväulkoilua. Illan pimeydessä on Juusostakin paljon mieluisampaa tutkiskella pihan pusikoita ja katsella kohti metsän takaa paistavaa kuuta.

Hui kauhistus! Mikäs se täällä pihalla makaa hengettömänä? Hiiret Juuso popsii yhtään kursailematta, mutta päästäisillä se leikkii aikansa ja antaa niille sitten armonpuraisun. Tämä onkin aika iso ja pullea yksilö. Pääsee metsikköön pikkuötököiden yhteiselle hautausmaalle, jonne olemme haudanneet lähinnä näitä päästäisiä.

"No, niin. Nyt on päästäinen saatettu pois mamman rauhaa häiritsemästä, 

joten voisimmeko jo lähteä sisälle."

Mukavaa syyskuista alkuviikkoa kaikille!

 

Käsityötarvikkeita Tallinnasta

Aida-kankaani alkoi olla lopussa ja niinpä teimme ystäväni kanssa ostosmatkan Tallinnaan. Karnaluksiinpa hyvinkin. Koska kaupassa palvelu on aika hidasta ja tavaraa ihan mahdottomasti, tein tilauksen jo ennakkoon netissä ja ilmoitin tulevani noutamaan tilauksen henkilökohtaisesti. Näin nopeutin ostosten tekemistä ja pystyin haarukoimaan, paljonko rahaa ostoksiin menisi. Karnaluksissahan ei kelpaa mitkään maksukortit, joten käteistä täytyy löytyä. On se vaan sellainen käsityö- ja askarteluihmisten taivas tuo kauppa. Aida-kankaan ja moulinelankojen lisäksi ostin ristipistoneuloja, uusia puolia ompelukoneeseeni, muutaman helmipaketin ja kaunista nauhaa korttiaskarteluun, bambupuikot ja pienet pihdit. Rahaa meni 64 euroa. Pelkästään tuo kangas olisi maksanut Suomessa saman, mitä nyt kaikki ostokset. Tokihan rahaa kului itse matkaan ja vähän muutenkin, mutta matkankin saimme erittäin edullisesti ja se toimi virkistyksenä ja mukavana taukohetkenä muuten aika hetkiseen syysohjelmaan.

Karnaluks sijaitsee melko lähellä Tallinnan Keskturgia eli Keskustoria. Menimme Karnaluksiin taksilla suoraan satamasta aikaa säästääksemme, mutta helposti sinne pääsee kakkoksen bussilla ja ratikalla. Keskturgissa paikallinen väestö käy ostamassa vihanneksia, juureksia ja hedelmiä sekä sisähallista lihaa, leipää ja kalaa. Ulkokatoksissa on lisäksi myytävänä vaatteita ja kodintekstiilejä. Merkkivaatteita ja hifistelykamaa tältä torilta on turha lähteä hakemaan, mutta esimerkiksi edullisia sukkia kannattaa ostaa vaikka koko perheelle. Juustot ovat huomattavasti edullisempia kuin sataman ja vanhan kaupungin kaupoissa ja valikoimaa löytyy kiitettävästi. Ulkotorilla myytävät hedelmät ovat virolaisia ja nyt oli myynnissä paljon omenoita, luumuja ja puolukoita sekä kantarelleja. Arbuusit olivat valtavia, eikä niitä olisi millään jaksanut laivaan kantaa, mutta muutama muhkea valkosipuli sopi hyvin kotiintuomisiksi.

Satuimme parahiksi sellaisen myyjän luo, joka oli lopettamassa päivän työtään ja myi kaikki saman päivän leipomuksensa puoleen hintaan. Ostin tumman sipulileivän 50 sentillä, ison pussillisen kaali-, liha- ja juustopasteijoita á 20 senttiä ja toisen pussillisen erilaisia pullia ja viinereitä, niinikään 20 sentillä kappale. Kotiinpäästyäni harmittelin, että unohdin savujuuston, sillä lähikauppamme mainosti suomalaista savujuustoa kilohintaan 26 euroa. Tallinnan torilta olisin tuohon hintaan saanut monta kiloa virolaista savujuustoa.

Sää Tallinnassa ei olisi voinut olla upeampi. Aamulla Helsingissä satoi, mutta Tallinnassa aurinko paistoi täydeltä terältä ja mittari kipusi 23 lämpöasteeseen. Oli siis aika hikinen reissu, kun tuli valittua päälleen hyvät kävelykengät ja mustat farkut. Torireissun jälkeen istahdimme kahvilan terassille hengähtämään ja viilentymään. Siinä oli mukava tähtäillä ohikulkevia ihmisiä ja taivastella virolaisten miesten innostusta kalliisiin automerkkeihin. Meikäläisittäin hiukan rähjäisen toriparkin valloitti toinen toistaan erikoisempia mersu- ja bemarimalleja. Vaikka meille suomalaisille Viron hintataso on edelleen melko matala, on euron myötä moni asia Tallinnassakin ihan uusissa lukemissa. Kahviloissa syö edelleen edullisesti, mutta esimerkiksi kahvikupillisesta saa jo varsin usein pulittaa 2 euroa tai enemmänkin. Kun tietää, että virolaisen kaupan kassatyöntekijä ansaitsee noin 300 euroa/kk, pistää miettimään, miten sellaisella summalla pärjää edes Tallinnassa.
 
Päiväreissu Tallinnaan tuntuu aina yhtä kiireiseltä ja laika menee siivillä. Harvoin on aikaa syventyä katselemaan ja kuvaamaan oikein ajan kanssa. Joka kerran päätän, että vielä teen useamman päivän matkan, jolloin olisi aikaa kävellä kaupunkia ristiin rastiin, istuksia kivoissa kahviloissa ja käydä näyttelyissä ja museoissa. Talvi on edessä ja rapa roiskuu silloin Tallinnassakin, joten kovasti ei silloin kiehdo kävelyretket edes historiallisessa keskustassa. Niinpä kunnollinen tutustumismatka siirtyy jälleen hamaan tulevaisuuteen. Ehkä kuitenkin ostosmatka Karnaluksiin vielä ennen joulua. Kun tuli ostettua ihan liian vähän punaisen sävyisiä moulinelankoja. 

* * *

Karnaluksin osoite on: K.A. Hermanni 1. Talo on uudehko vaaleasävyinen toimistotalon näköinen rakennus, jonka toinen pääty rajoittuu Tartu mnt:en. Tartu mnt:tä pitkin kulkee mm. ratikka nro 2 (Karnaluksia lähimmät pysäkit Keskturg tai Autobussijaam). Karnaluks sijaitsee toisessa kerroksessa metallioven takana. Joskus ovi voi olla lukossa ja se avautuu ovikelloa soittamalla. Talon seinässä ei ole nimikilpiä eikä mainoksia. Muistaakseni ulko-oven vieressä olevassa taulussa Karnaluksin nimi on esillä. Sisäänkäyntikerroksessa on vasemmalla biljardibaari, ensimmäisessä kerroksessa Karnaluksin toimisto ja itse myymälä siis kerros ylöspäin. Satamassa seisovat taksit näyttävät kaikki tuntevan Karnaluksin nimeltä ja osaavat ajaa sinne vaikeuksitta. Eilen taksimatka satamasta Karnaluksiin maksoi 7 euroa ja kesti kahdeksan minuuttia (siitäkin suurin osa kului liikennevaloissa seisomiseen).

Kaupassa voi maksaa ainakin toistaiseksi ainoastaan käteisellä. Myyjää on toisinaan vaikeaa tavoittaa jotain kysyäkseen. Tuotteissa on kyllä aika hyvin hinnat esillä. Jos ostat jotain nauhaa tai nappeja, ota koko rulla tai nappiputkilo mukaan kassalle ja pyydä vasta siellä tarvitsemasi määrä. Ylipäätään kannattaa pistää hinnat mieleen, siten säästää aikaa kassalla, jos kassa ei muistakaan hintaa. Eilen kaupassa oli peräti kaksi kassaa, mutta toinen tyhjensi laatikoita, vaikka asiakkaiden jono oli hyvin pitkä. Kun kassa mittaa asiakkaiden tarvitsemat nauhat, naputtelee hinnat tietokoneelle, laittaa tavarat yksitellen pussiin ja samalla kenties juttelee ties mitä toisen myyjän kanssa, voitte kuvitella, että aikaa kuluu.

Karnaluksissa tarvitaan siis aikaa, käteistä rahaa ja hiukan malttia, sillä tavaraa on paljon, palvelu välillä hidasta ja happikin tuppaa helteillä loppumaan.

Karnaluksin kanssa samassa rakennuksessa, sen Tartu mnt:n puoleisessa päädyssä on isohko kangasliike, josta löytyy myös erilaisia ompelu- ja askartelutarvikkeita. Siellä on välillä merkittäviä alennuksia ja nytkin löysin kivoja 3D-askartelupakkauksia 70 %:n alennuksella (lähtöhintakin oli vain 1.47 €). 

Karnaluksin tiedot löytyvät helposti netistäkin Karnaluks-hakusanaa käyttämällä, mutta sen virallinen netti- ja verkkokauppaosoite on www.kl24.ee.

Oodi kisssalle

Tässä yhtenä päivänä istuskelin tietokoneella, ehkä laskuja maksamassa, ehkä blogia kirjoittamassa. Juuso nukkui päiväuniaan lempipaikallaan, tuolilla, jonka työhuoneen remontin myllerryksessä kiikutin kellariin. Ja hain sitten takaisin, kun huomasin Juuson sitä useaan kertaan selvästi etsivän. Tuotuani tuolin takaisin, ei se heti kelvannutkaan Juusolle, vaikka laitoin siihen tutuksi tulleen pyyheliinan. Ei, Juuso nukkui milloin olohuoneen pöydän alla maton päällä, milloin minun vieressäni ja pitkän jakson myös tuulikaapin ovimatolla. Kunnes se muutama viikko sitten tuli minulle jotain tuohon työpöydän viereen äänekkäästi selittämään. Taisi haluta ulos, mutta kun en ihan heti sen toiveita toteuttanut, se menikin tekemään uusintatuttavuutta vanhan tuolinsa luokse. Ensin se nousi kahdella tassulla kurkottamaan lempituoliaan, haisteli ja mietti, arvaisiko tuohon hypätä. Ja hyppäsi, kiertyi kerälle löytäen ilmeisesti tutun tunnelman ja ryhtyi nukkumaan. Sen jälkeen lempituoli on jälleen ollut sananmukaisesti lempituoli, jossa Juuso nukkuu niin päivisin kuin öisinkin. Täältä työhuoneen tuolilta kissan löytää, jos se vain on sisällä.

Niin, siis tuona yhtenä päivänä täällä työhuoneessa pyörähdin tuolillani ja jäin katselemaan kissani nukkumista. Miten luottavaisena se nukkuikaan välillä rauhallisesti hengittäen, välillä äänekkäästi kuorsaten. Eikä piitannut piirun vertaa minun tuijotuksistani. Unia se taisi nähdä, sillä toisinaan viikset väpättivät rytmikkäästi ja se maiskutti suutaan ja piti pientä naksuttavaa ääntä. Myös hännän pää naputti toisinaan muutaman kerran terhakkaasti makuualustaa, kunnes taas kiertyi Juuson ympärille. 

Välillä Juuso avasi silmänsä, haukotteli leveästi ja vaihtoi asentoa jatkan sitten uniaan. Välillä se nousi hetkeksi istumaan ja oli sen näköinen, kuin olisi unohtanut, mitä olikaan tekemässä. Sitten se pyöri hetken parempaa asentoa etsien, laittoi tassut leuan alle tai kiertyi kerälle ja jatkoi jälleen nukkumista. 

Kissa nukkuu patterilla.
Sen häntä liikahtelee
kun se näkee unia.

-Risto Rasa-

Kissat haluavat ovien olevan auki
- siltä varalta, että ne sattuisivat
muuttamaan mieltään.

-Rosemary Nisbet-

Kissa on kuin 1800-luvun alun englantilainen herrasmies 

- poseeraa elegantisti, käyttäytyy hienosti, rakastaa tahrattomia vuodevaatteita 

ja ottaa kärkkäästi nyrkit avukseen. 

Se heittäytyy villeihin rakkausseikkailuihin ja kaksintaisteluihin kuutamolla,  laulaa kuorolauluja. 

Se vaatii palkollisiltaan moitteetonta palvelua 

ja hallitsee sellaisen valikoiman hävyttömyyksiä, että satamajätkäkin kalpenisi.

-Pam Brown-

Vain kissojen ystävät tietävät,
millaista on omata turkispäällysteinen,
musikaalinen ja jäähtymätön
kuumavesipullo.

-Susanne Millen-

Jotkut ihmiset muuttavat maailmaa
väkivalloin tai sanan voimalla,
mutta kissa vain makaa ja torkkuu maailman
hiljalleen muotoutuessa vastaamaan sen
toiveita ja mukavuudenhalua.

-Allen ja Ivy Dodd-

Kissat osaavat matemaattisen tarkasti
arvioida juuri sen paikan, missä istuessaan
ne ovat eniten tiellä.

-Pam Brown-

 

Kissat tulivat maailmaan kumoamaan
sen harhaluulon, että kaikki on luotu
palvelemaan ihmistä.

-Paul Gray-

 

OODI KISSALLE

Eläimistä tuli susia,
millä liikaa häntää,
millä iso murheellinen pää.
Vähä vähältä ne alkoivat sopeutua,
kävivät maisemaan taloksi
saivat täpliä, somistuivat, joku lensi.

Kissa,
kissa yksin ilmaantui valmiina ja ylpeänä.
Se oli heti syntyään täydellinen,
kulki yksin ja tiesi mitä tahtoi.

Ihminen halusi olla kala tai lintu,
käärme saisi mielellään siivet,
koira on pelkkä vikaan mennyt leijona,
insinööri soisi olevansa runoilija,
kärpänen kokee lentää kuin pääskynen,
runoilija yrittää matkia kärpästä,
mutta kissa
haluaa olla vain kissa
ja yhtä kissaa se on
hännästä viiksiin,
harmaasta aavistuksesta elävään hiireen,
yön pimeydestä kultaisiin silmiin.
 

Ei ole sen veroista ykseyttä,
ei kuu eikä kukka
ole rakennettu niin hyvin:
se on niin yksi kappale
kuin aurinko tai topaasi
ja sen joustava ääriviiva
on siro ja luja
kuin laivan keula.
Sen keltaisista silmistä
jää yksi ainut
viiru
johon lentävät yön kolikot.

Oi pikkuinen
keisari ilman keisarikuntaa,
isänmaaton valloittaja,
salongin pieni tiikeri,
eroottisten taivaskattojen
lemmensulttaani,
sinä komennat myrskyssä
rakkauden tuulta
kun liikut
ja painat
maata vasten
neljä herkkää jalkaa,
nuuhkit,
epäilet kaikkea
mitä maa kantaa päällään,
sillä kaikki on saastaista
kissan tahrattomalle käpälälle.

Oi huoneiston joutilas
peto, yön röyhkeä
käpälänjälki,
laiska, jäntevä
ja etäinen,
syöverinsyvä kolli,
asumusten
salainen poliisi,
jonkin kadonneen sametin
tunnusmerkki,
varmaankaan
et ole lajina arvoitus,
kaiketi et ole mysteerio,
kaikki sinut tuntevat; kuulut
ihan tavallisimpaan talonväkeen,
kaiketi kaikki luulevat niin,
kaikki luulevat olevansa
kissansa isäntiä,
omistajia, kissan
enoja, kavereita,
virkaveljiä,
oppilaita tai ystäviä. 

   

Minä en.
Minä luulen toisin.
Minä en tunne kissaa.
Minulle on tuttua monenmoinen, elämä
ja sen arkipelaagi
meri ja kaupungin laskemattomuus,
kasvitiede,
naiset ja niiden kummat salat,
matematiikan kertotaulut ja miinukset,
maan vulkaaniset suppilot,
palokuntalaisten palkitsematon hyvyys,
pappien sinertävä atavismi,
mutta kissasta minä en saa selvää.
Minun järkeni liukastuu sen välinpitämättömyyteen,
sen silmissä on kultaiset numerot.

-Pablo Neruda- 

Suom. Pentti Saaritsa

 

PS. Ja mikä lie, etten saanut tuota punaista tekstiväriä muutettua mustaksi!

Mustia aukkoja tekemässä

Syksy etenee vääjäämättä, mutta aivan upean lämpimissä merkeissä. Tänään pääsin monen päivän tauon jälkeen pihalle myllertämään. En kyllä vaihtaisi muutaman tunnin lapiohommia salilla hikoilemiseen, sillä niin paljon mukavampaa minusta on touhuta ulkona raittiissa ilmassa ja saada siinä ohessa jotain konkreettista aikaan. Ostin viime viikolla taimikaupan syysalesta 4 kpl Himalajanesikkoa, 2 kpl Syysleimu Europaa, 1 kpl Punatähkän ja 3 kpl Syyshohdekukkaa. Miksikö tuollaiset kappalemäärät? Ihan siksi, että tuon verran kutakin kasvia oli enää jäljellä. Ja näitä kasveja en laisinkaan lähtenyt tarkoituksella taimikaupasta ostamaan, vaan tulin nyt poikenneeksi matkan varrelle sattuneeseen kauppaan. Kummasti sieltä tuppaa aina mukaan jotain lähtemään. Varmaan ymmärrätte? Nyt nuo ostokset sitten piti saada multaan ja reippaana lähdin aamulla niitä istuttamaan. 

Meikäläisen puutarhahommat harvoin alkavat sillä, että istutan hankitun taimen sille etukäteen valmistettuun paikkaan. Ei, vaan yleisimmin lähden ensin siirtämään jotain kasvia pois tieltä, jotta saan uudelle kasville sopivan paikan. Nyt sitten kissanminttu jouti siirtymään, sillä Juuso oli litistellyt sitä niin tehokkaasti, että päätin siirtää sen alapihalle "varalaskeutumispaikaksi" kutsumaani tilaan. Tuo pläntti sijaitsee viljelylaatikoiden päässä, entisellä kasvimaalla. Noita viljelylaatikoita rakentaessani jätin vanhaa kasvimaata sen verran avoimeksi, että voisin tarvittaessa istuttaa avomaalle jotain. Paikka onkin osoittautunut varsin tarpeelliseksi, sillä aina löytyy kasveja, joille ei ehkä heti löydy varsinaista sijoituspaikkaa. Nyt sitten kissanmintut pääsivät tuolle paikalle ja siihen Juuso pääsee hyvin peuhaamaan minttujensa sekaan. Aika sitkeä kasvi tuo kissanminttu kyllä on, sillä ei se kovin huonovointinen ole Juuson rakkaudentunnustusten jälkeenkään.

Ehkä olisi pitänyt ottaa minulta lapio kokonaan pois saatuani kissanmintut alapihalle, sillä palasin olopihan penkkiin ja ryhdyin mittaamaan sitä turhankin arvostelevasti. Tuo tuijotus johti siihen, että kohta huomasin kaivavani penkin takareunasta pois ruusuangervoja, joiden sijainti oli häirinnyt minua jo pitkään, mutta vasta nyt oivalsin, mitä niille tässä tapauksessa pitäisi tehdä. Angervot saivat siirtyä sireenien toiselle puolelle, jonne Ukkokulta rakensi pari-kolme vuotta sitten (olisiko jo niin pitkä aika) tukimuurin. Rinne on sen verran jyrkkä, että multa valui sireenien juurelta pois ja muutenkin näkymä oli aika ruma. Alkuun kärräsin tukimuurin täytteeksi haravoituja lehtiä, risuja ja mitä nyt puutarhassa kaivamalla ja muuten touhuamalla syntyvää eloperäistä materiaalia tulee. Päällimmäiseksi sinne on laitettu kasvihuoneen pohjan kaivamisesta syntynyttä maata. Maa-aines on päässyt hyvin painumaan ja tänään noita angervoja sinne istuttaessani saatoin todeta, että ainakin lieroja tuossa täyttömaassa on runsaasti.

Kissanminttujen ja angervojen jäljiltä olopihalla on nyt hulppeasti tilaa uusille kasveille. Punatähkä ja syyshohdekukat pääsivät suunnitellusti kissanmintuilta vapautuneeseen paikkaan, mutta samalla siirtyi myös jouluruusu pois tuosta keväisin niin jäisestä kukkapenkin reunasta. Kokeeksi tyrkkäsin kesän runkoverenpisaran ruukussa viettäneen ketoneilikan jouluruusulta vapautuneeseen kohtaan, samoin yhden Himalajanesikon. Luulenpa, että koko tuo myllerryksen kohteeksi joutunut alue tulee kokemaan vielä muutoksia, sillä minusta se on jo pitkään kaivannut jotain selkeyttä. Nyt suuren osan penkin oikean puoleisesta "siivestä" on täyttynyt lähinnä kevätkaihonkukasta, pikkutalviosta ja suikeroalpista. Myös ihan tavallinen akileija on kovasti siementänyt ja niitä kaivoin nyt useamman kunnon juurakon ylös. Se on toki ihan nätti, mutta ei kuitenkaan niin nätti, että joka penkissä pitäisi kukkoilla.

 
Harvoin muuten taimikaupasta saa näin uhkeita taimia, kuin tässä kuvassa esiintyvä Punatähkä. Siinä on monta tanakkaa kukkavartta ja purkissa oli erittäin hyväkuntoinen juuristo. Tällaisia on ilo istuttaa.

Alapihan kiemurapenkistä lähti myös Kultapiisku Juuson kissanminttujen seuraksi. Tuo puska on yksinkertaisesti aivan liian suuri ja hallitseva kivipenkkiin. Samoin kaivoin penkistä pois muutaman vuorenkilven, joita sinne penkin alkuaikoina täytteeksi istutin. Nyt penkissä on jo kaikenlaista muuta, joten vuorenkilvet eivät enää oikein sovi joukkoon. Niille kyllä löytyy muita paikkoja ja onneksi ne ovat varsin kiitollisia siirrettäviä. 

Kiemurapenkissä ammottaa nyt musta aukko, johon tässä vaiheessa ei ole mitään istutettavaa. Parempi näin. Jollen tämän syksyn aikana hanki mitään, jääköön kevääseen. Oikeastaan on mukavaa ajatella, että kesän aikana lukuisista puutarhablogeista bongaamilleni kivoille ehdokaskasveille löytyy vapaita istutuspaikkoja. 

Ja kyllä se kasvihuoneen rakentaminenkin edistyy. Ukkokulta on miettinyt erilaisia vaihtoehtoja ja suunnitellut tuota perustusta oikein ajan kanssa. Välillä istumme kumpikin viljelylaatikon reunalla pohtimassa erilaisia ratkaisuja. Jälleen kerran olen saanut todeta, että toisinaan myös hiljaa hyvää tulee. Siis sanonta "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" pitää ainakin joskus paikkansa. 

Mukavaa viikon alkua kaikille!

Savi-Heinä Puoti Lopella - ihana löytö

Eilen liikuskelin ystäväni kanssa itselleni hiukan vieraammilla seuduilla eli Karkkila-Läyliäinen-Loppi -suunnalla. Ajaessani kantatie 54:ta ihan sattumoisin huomasin tien vierellä kyltin keramiikkapuotiin, jonne oli tietenkin pakko poiketa katsomaan. Sehän olikin varsinainen löytö. Tuo Susanna Lähteen keramiikkapaja- ja myymälä on toiminut vanhassa navettarakennuksessa vuodesta 1991 lähtien ja myynnissä on hänen itse valmistamaansa käyttö- ja koristekeramiikkaa sekä erilaisia koristeita. Myynnissä on myös erittäin kattava valikoima askartelu- ja ompelutarvikkeita.

Kuka olisi voinut kuvitella, että parin huoltoaseman ja pienen metsikön takaa aika harvaan asutulta alueelta löytyy moinen aarreaitta. Monta pientä huonetta täynnä ihanuuksia. Ovesta sisään astuessamme haukoimme henkeämme nähdessämme kauniisti esille asetetut askartelu- ja käsityötarvikkeet. Eipä edes keskellä Espoota olevassa tunnetussa askartelutarvikkeisiin erikoistuneessa liikkeessä ole näin hulppeita valikoimia. Hinnatkin olivat täysin kilpailukykyisiä, mielestäni jopa alle Tiimari-hintojen (joka tosin on nykyisin usein luvattoman kallis).

Ihastuksemme vain parani löytäessämme perältä uusia huoneita, joissa hyllyt ja pöydät notkuivat toinen toistaan hienompia keramiikkaesineitä. Monet todella kauniita ja kekseliäitä. Värimaailmakin sellainen, että varmasti jokainen löytäisi itselleen mieluista. Koska minulla on talous varsin tiukalla, katson yleensä myös hintoja sillä silmällä, kannattaako edes unelmoida jostain tietystä esineestä. Tässä puodissa olin totisesti iloisesti yllättynyt, sillä hintataso on tavallisen ihmisen kukkarolla ihan sopiva. 20 eurolla olisi löytänyt jo monenmonta mieleistä ja täysin uniikkia työtä niin itselle kuin vaikka toisille lahjaksi. 

Puodista löytyy myös runsaasti kauniita kynttilöitä, käsintehtyjä kortteja, servettejä ja monenmoista muuta lahjatavaraa. Etenkin oman pajan tuotteissa näkyy vuodenaikojen vaihtelu ja erilaiset juhlateemat. 

Puodissa häärää Susanna Lähde itse tarvittaessa neuvoen ja opastaen. Samanaikaisesti oli ostoksilla varttuneempia rouvia etsimässä askartelutarvikkeita, mutta hyvin mahduimme kaikki puodissa kiertelemään. Tuntui mukavalta, kun saimme rauhassa katsella ja ihastella ilman minkäänlaista kiireen tuntua. Susanna kertoi olevansa syysihminen ja se näkyi selkeästi puodissa parhaillaan esille asetettujen keramiikkaesineiden, korttien, kynttilöiden ja kranssien värimaailmassa. (Jos jostakusta näyttää, että vihreä olisi jotenkin voitolla, se johtuu kylläkin siitä, että kuvaaja tuppaa tykästymään vihreisiin esineisiin.) Voin hyvin kuvitella, miten tunnelmallinen puoti onkaan joulun aikaan. Täytyy varmasti tehdä viimeistään silloin uusi visiitti puotiin.

Harmikseni kuvat eivät kovin hyvin onnistuneet. Miten aina parhaan kuvaussession yllättäessä akku alkaakin vedellä viimeisiään ja muutenkin tuntui, kuin en olisi kuvannut aikoihin. Tuli oikein kunnolla hosuttua kuvien kanssa, kun koko ajan pelkäsin akun simahtavan. 

Käykääpä katsomassa Savi-Heinä Puodin omia kotisivuja, puoti löytyy kuulemma myös facebookista. Aion käydä sielläkin kurkistamassa heti, kun ehdin. 

Savi-Heinä Puoti

Kempintie 20

Jokiniemi, Loppi

www.savi-heinapuoti.fi

savi-heina.suska@whippies.fi

p. 019 440765

Eilistä lukuunottamatta viime päivät ovat kuluneet lähinnä lääkärikärräysten merkeissä. Tiistaiaamuna vein isän sovitusti muutaman kilometrin päähän ultrakuvaukseen, jossa sitten kuluikin aikaa rutkasti enemmän kuin olin kuvitellut. Niin se vain on, että varatusta ajasta huolimatta terveyskeskukseen on turha mennä kiireen kanssa. Likimain aina siellä joutuu odottamaan. Nytkin isän aika oli 9.20 ja kuvaukseen hän pääsi vähän jälkeen klo 11. 

Ultrasta päästyämme piti kiirehtiä Jorvin sairaalaan, jossa äidiltä otettiin luuydinnäyte. Tänään olin äidin kanssa Sädehoitoklinikalla kuuntelemassa lääkärin tilannearviota. Vielä ei voida sanoa, onko sädehoidosta ollut apua. Sen näyttää seuranta ja aika, mutta kohtalaisen hyvin äiti on kuitenkin kestänyt hoidot. Toki hänellä on ripulia, väsymystä ja muutenkin huonoa oloa. Laihtunut hän on myös melkoisesti. Kunpa vielä nuo luuydinnäytteet olisivat vähemmän vakavia, niin tässä voisi jo hiukan huokaista helpotuksesta. Sädehoitokin loppuu ensi tiistaina. Toivotaan myös, ettei isältä löydy mitään erikoista, joka vaatisi runsaasti uusia juoksuja lääkärin jos toisenkin luona. Kunhan äidin sädehoito saadaan alta pois, on kumpaisenkin silmien vuoro - toiselle kaihi- ja toiselle glaukoomaleikkaus. Niitä en nyt jaksa ajatella. 

Huomenna aloitan työväenopistossa 16 tunnin valokuvauskurssin, jossa on tarkoitus oppia ottamaan enemmän irti omasta kamerasta. Toivottavasti meikäläisen luupääkin jotain uutta oppii. Olin jo ehtinyt ilmoittautua kurssille, kun huomasin naapurikunnan työväenopiston järjestävän valokuvauskurssin, jollaista olen mielessäni toivonut. Kurssilla kuljetaan kameroiden kanssa luonnossa harjoitellen kuvaamista erilaisissa valaistus- ym. olosuhteissa. Kurssi on kyllä sen verran pitkä, etten millään olisi nyt saanut sitä mahtumaan aikatauluuni, joten nyt on tyydyttävä tuohon oman kunnan järjestämään lyhyempään kurssiin. Ehkä sitten ensi vuonna pidemmälle kurssille.

Milloinko sitten puutarhaan? Kovasti toivon, että viimeistään sunnuntaina olisi aikaa. Kesäkukista petuniat ovat selvästi kärsineet kylmistä öistä ja osa niistä saa varmasti kyydin kompostiin. Pelargoniat sen sijaan ovat ryhtyneet kukkimaan uudelleen. Seinustalla kasvaville tomaateille olen iltaisin laittanut harson suojaksi ja se näyttää edistävän kypsymistä. Ovatpa nuo itse kasvatetut Tigarellat sitten herkullisia! Kasvihuoneen pystytys ei ole edennyt laisinkaan, sillä minä en ole ehtinyt ja Ukkokulta on potenut selkäänsä. Vaan hiljaa hyvää tulee, uskoisin.

PS. Kaikki tämän postauksen kuvat on Savi-Heinä Puodista.

Laiskotellessa ainakin ajatus kulkee

Voi mahdottomuus, millaiseksi lötköilyksi tämä päivä näyttää menneen. Eikä vain näytä, vaan menee ja meni. Aamulla satoi ja niin on satanut pitkin päivää. Välillä aurinko pilkistää pilvien takaa, mutta märkyys ja toistuvat sadekuurot eivät houkuttele pihalle mitään tekemään. Eilen oli vieraita - tai ei niinkään vieraita vaan ihan tuttuja ihmisiä eli vanhempani, pikkuveljeni ja hänen tyttärensä, ihana 11-vuotias Siiri. Kahvia tuli kitattua yli normaaliannostuksen, eikä sitten iltasella uni tullut. Syvennyin lukemaan Katja Kallion "Säkenöivät hetket" -kirjaa, joka kertoo kolmesta naisesta, kolmesta sukupolvesta, hyvästeistä ja anteeksiannosta. Tuo kirja on niin kauniisti kirjoitettu, sen tunnelma vie mennessään ja tempaa hankolaisiin maisemiin. Kirjan kannet suljettuani ja valot sammutettuani oli jo pitkälle yli puolen yön. Niinpä sitten nukuin aamulla pitkään ja päivästä oli ikäänkuin osa jo käytetty, kun vihdoin olin valmis ryhtymään johonkin. Ja niin siinä sitten kävi, etten ryhtynyt mihinkään. Olen roikkunut tietokoneella ja välillä kääntynyt katsomaan tuolilla nukkuvaa Juusoa, sen pehmoista olemusta ja välillä vilkkaasti väpättäviä viiksiä. Uniako näkee - kenties.

Syyskuun ensimmäinen päivä. Syksyn ensimmäinen päivä. Ei tunnu kovin innoittavalta ja sitä samaa sanovat monet omissa puutarhablogeissaan. Syksyn saapumiselle ei voi mitään, joten nyt on vain käännettävä ajatukset johonkin mukavampaan ja toisaalta on pyrittävä hyödyntämään kaikki positiiviset puolet syksystä. Ainakaan ei ole niin hikistä ja kaikki raskaammat hommat on miellyttävämpää tehdä, kun ei koko ajan tarvitse pyyhkiä tahraisia silmälaseja ja kuivata otsaansa t-paidan helmoihin. Maa ei ole edelleenkään jäässä, eikä taivaalta vielä tule lunta. Edelleen voi siis tunkea lapionsa maahan ja sen perässä tuikata syntyneeseen kuoppaan vaikka taimen tai pari. 

Kypsyminen puutarhassa taitaa olla parhaimmillaan ja sadonkorjuu meneillään. Tomaateissani on edelleen runsaasti vihreitä, mutta punastumista tapahtuu kaiken aikaa ja päivittäin voi käydä poimimassa tomaatin tai pari. Kylläpä ne maistuvat herkullisilta, kuori on ohut ja sisältö täyteläistä. Tomaatin makua korostaa poimimisen yhteydessä tomaatin kannasta nouseva voimakas tuoksu. Iltaisin olen laittanut tomaattien päälle harson mahdollisen kylmän yön varalta. Viime yöt ovat olleet melko lämpimiä, eikä tuohon meidän patiolle ihan ensimmäisenä halla iske. 

Nurmikko on viime aikoina edelleen pitänyt leikata kerran viikossa ja samalla tulee silputtua läheisen koivun tiputtamia keltaisia lehtiä. Kesällä ehdin jo innostua, että olen saanut valkoapilaa kylvämällä nujerrettua sammaleen kasvun nurmikolla, mutta taisi olla liian aikaista hihkumista. Aina loppukesästä sammal jotenkin reipastuu rehottamaan ja mm. nurmikonleikkuusta sammaloituneilla alueilla tulee huomattavasti raskaampaa. Eihän sitä sammalta tarvitsisi leikata laisinkaan, tasaisena se pysyy. Mutta siihen sammaleen joukkoon nousee kuitenkin kaikenlaisia korsia ja sitten vasta nuo alueet ovat hoitamattoman näköisiä. Vaikka kyllä omenapuiden alla on nyt vihreämpää ja se on apilan ansiota. Sieltä lähti syysharavoinnin yhteydessä sammal melkein kokonaan pois, joten apila sai mahdollisuuden vallata alaa ja sen se myös on tehnyt.

Kasvihuone on niinsanotusti vaiheessa, mutta kyllä se hissukseen valmistuu. Oikeastaan on kerrankin kiva tehdä jotain todella hitaasti ja harkiten. Ilman minkäänlaisia paineita tai hätäilyä. Ainoana päämääränä kasvihuoneen valmistuminen ennen talvea ja senhän se tekee, takuuvarmasti. Mahdatteko nähdä minut vielä seisomassa päälläni? Nimittäin, jos kasvari ei syystä tai toisesta valmistukaan. Ei eipätoivoa, ei minkäänlaista. Kyllä se valmistuu. Huominen on tarkoitus käyttää projektin jatkamiseen. Juusokin pääsee mukaan urakoimaan, jos vain tyytyy tuohon rakennusvalvojan rooliinsa.

Aika hyvin olen onnistunut kaikenlaisia kasveja ja ötököitä tunnistamaan netin ja kirjojen avulla, mutta tälle aika tavallisellekin maksaruoholle en nyt onnistu löytämään nimeä. Se on noin 20-30 cm:n korkuinen ja vihreistä nupuista aukeaa vaaleanpunaisia kukintoja. Pidän siitä kovasti ja olen ajatellut lisätä sen määrää. Nyt sitä kasvaa puutarhassani ainakin kolmessa paikassa, mutta kovin nopea se ei näytä olevan leviämään. Suunnitelmissa on keskittää tämä maksaruoho omalle paikalleen, jotta se pääsee paremmin edukseen. Jokin isomaksaruoho se ilmeisesti on, mutta löytyykö sille tarkempaa nimeä?

Nappasin facebookista tällaisen pienen jutun, jossa on mukavan positiivinen ajatus. Mennään sen avulla yli näistä syyskuun 1. päivän aiheuttamista tummista ajatuksista ja pidetään yhä se kesälämpöinen aurinkomme ohjenuoranamme.

Isäni oli eksyksissä Helsingissä ja pysähtyi kysymään neuvoa 

lastentarhanopettajalta käyttäen vanhaa sanontaa 

”minulla on nyt pallo hukassa”. 

Aidalla keikkui myös kurahousuinen pikkutyttö, 

joka ehti ennen opettajan vastausta esittää isälleni 

vilpittömän vastakysymyksen: 

”Minkä värinen sedän pallo oli?” 

Aurinkoisia työ- ja puutarhapäiviä teille kaikille!