Tomaatit kylvetty

Nyt on tomaatit kylvetty. 

Punaiset kirsikkatomaatit "Tiny Tim" ja "Gardener's Delight".

 

Keltaiset kirsikkatomaatit "Ildi" ja "Yellow pearshaped".

Runkotomaatteja kylvin seuraavasti: 

"Moneymaker", Ailsa Craig", "Tigerella" ja "Tanskan vienti". 

Tigerellaa on tullut kylvettyä joka vuosi ja viime vuonna myös Ailsa Craigia. 

Muita kahta kokeilen ensimmäistä kertaa.

Viime hetkellä ennen tavaroiden pois korjaamista muistin laittaa myös paprikan 

"California Wonderin" siemenet multaan.

Kovin paljon en ajatellut tänä vuonna kukkia esikasvattaa, mutta samettikukkia pitää aina olla vähintäänkin kasvimaalla. Sinänsä en ole kovin innostunut samettikukista. Taisin saada niistä lapsena yliannostuksen, sillä äitini on niistä aina tykännyt. Kasvimaalla niillä on oma paikkansa ja tarkoituksensa minunkin puutarhassani. Isosamettikukka "Vanilla" on jokakesäinen välttämättömyys. Uutena löysin kirjavaa "Jolly Jesteriä". Yksivärinen "Honeycomb" lienee aika tavallinen.

Jotkut kasvit erittävät juurillaan aineita, jotka tappavat tuholaisia tai pitävät ne loitolla. Samettikukka on esimerkki tällaisista kasveista. Sen juuristo erittää rikkipitoista ainetta, joka vaikuttaa myrkyn tavoin erilaisiin tautia aiheuttaviin mikro-organismeihin ja nematodeihin. Samettikukkia kannattaa esim. viljellä kaalien rinnalla, niin ettei kaaliperhonen pääse munimaan niihin. Samettikukka on siis tärkeä kasvi keittiökasvimaalla.

Nyt täytyy olla tiukkana ja pitäytyä ennakkosuunnitelmissa. Näin kylvövaiheessa ikkunalaudoilla vielä tilaa löytyy, mutta johonkin ne koulitut taimetkin pitää saada mahtumaan. Siemenet on vasta kylvetty ja silmissäni näen jo kymmensenttiset tomaatintaimet. Ja tunnen niiden voimakkaan tuoksun nenässäni. Oi, tämä on taas menoa!

Kelloköynnösmania tarttui

Saitte sitten kelloköynnösmanian tarttumaan minuunkin. Aika monessa blogissa on ollut tarinaa edellisten kesien kelloköynnösihanuuksista ja kuvia jo mullasta kurkkaavista tämän vuoden taimivauvoista. Rautakaupassa käydessäni siemenpussukoiden joukossa näin kelloköynnöksiä ja mukaanhan ne lähtivät. Ihan väkisin.

Testasin chilien ja kelloköynnöksen siementen kanssa samalla idätyslauttametodia. Kelloköynnöksen siemeniä liotin tunnin verran ennen lautalle laittamista. Kaksi viikkoa lautta on nyt vedessä kellunut ja yksi chilin siemen on alkanut itää. Muissa siemenissä ei ole elonmerkkejä. Laitoin kelloköynnöksen siemeniä samanaikaisesti myös multaan, mutta eipä sieltäkään vielä mitään esiin pilkistä. 

Idätyslautta toimii siten, että johonkin astiaan laitetaan vettä ja siihen kelluvaa materiaalia, esimerkiksi pala styroxia. Minulla ei ollut styroxia, joten leikkasin palan oasista. Lautan päälle laitetaan talouspaperia, jonka tarkoituksena on imeä vettä ja pitää siemenet kosteina. Koska itäneitä siemeniä on vaikea vaurioittamatta irroittaa talouspaperista, suositellaan väliin laitettavaksi vaikka kahvisuodatinpaperia. 

Koska itämistä ei juurikaan vielä ole tapahtunut, koe jatkuu. Mikäli aihe kiinnostaa ja haluat tarkempia tietoja, käy vaikka kurkkaamassa Chilivaarin blogia. Myös Kaupunkilaistyttö on testannut idätyslauttaa.

Chilivauvat 19.2.

6.2. kylvetyt chilit ovat itäneet ja kasvaneet niin, että tänään koulin ne. 

Jokin aika sitten kerroin kaktusvauvaani ilmestyneestä nupusta. Ei sitten ollutkaan tosi-tosi vanhan kaktukseni lapsukainen, vaan ehkä parin vuoden takainen joulukukkanen. Kolme pikkuista kaktusta asustaa olohuoneen ikkunalaudalla ja ihan ovat lehdiltään saman näköiset. Tuskin kuitenkaan lapsikaktukseen tulee täysin emostaan eroavan väristä kukkaa, joten siitä päättelen tämän olevan muuta sukua.

Minä vietän osan lauantaipäivästä kurssilla opettelemassa puiden ja pensaiden leikkaamista. Mukavaa viikonloppua kaikille!
 

Ruskanilkkasukat ja Illusiat

Kudoin tavalliset nilkkasukat 7veikan sävystä hunaja, joka kuvassa näyttää oranssimmalta, kuin todellisuudessa on sekä 7veikan harmaa-ruskea-okra -sävyisestä Polkasta. Polkkahan on näköjään poistunut Novitan valikoimista. Sukkia on kiva kutoa, mutta jalkaosuudessa minulla tuppaa usein tulemaan kyllästyminen ja siksi harvoin kudon isompikokoisia sukkia. Ellei sukka ole valmistumassa jollekin tietylle henkilölle. Raitaneuleessa pituusmittaa saa helpommin venytettyä, kun ajattelee, että vielä pari raitaa lisää.

Kantalappukavennuksissa teen puikon alussa kavennukset siten, että kudon puikon ensimmäisen ja seuraavan nostan kutomatta. Kudon taas kolmannen silmukan, jonka yli siirrän kutomatta nostetun silmukan. Tämä on siis ylivetokavennus. Useimmiten tästä kavennuksesta jää ihan siisti jälki, mutta kantapääkavennuksissa saan sen ylivetosilmukan jotenkin venymään ja silloin kavennusrivistä tulee epäsiisti. Niinpä kokeilin näissä ruskanillasukissa ensimmäisen kerran ssk-kavennusta. 

Ssk tulee englanninkielen sanoista slip-slip-knit. Tässä kavennusmallissa nostetaan kaksi peräkkäistä silmukkaa kutomatta puikolle ja kudotaan ne takareunoistaan oikein. Ohje aiheutti minulle jonkin aikaa harmaita hiuksia, enkä saanut lopputuloksesta edelleenkään siistiä, kunnes törmäsin helposti ymmärrettävään vinkkiin. Tässä ohjeessa nuo kaksi silmukkaa nostetaan kutomatta ja käännetään takaisin vasemmalle puikolle. Sen jälkeen ne kudotaan oikein yhteen takareunoistaan. Nyt onnistuin saamaan siistin rivin kavennussilmukoita myös sukan toiselle sivulle. 

Monille tällaiset asiat voivat olla helppoja itsestäänselvyyksiä. Ei ollut minulle, eikä varmasti monille muillekaan. Siksi laitan vinkin tähän niille, jotka ovat saman asian kanssa pähkäilleet.

Kuten jo aiemmissa postauksissa olen kertonut, ajatukseni on opetella hieman monimutkaisempia kuvioita. Joululahjaksi itselleni ostamastani Merja Ojanperän "Kauneimmat villasukat" -kirjasta aloitin nyt kolmannen harjoitukseni eli Illusian. Malli valikoitui illansuussa ja seuraava ongelma olikin, löytyykö lankavarastosta riittävästi samaa lankaa molempiin sukkiin. Joskus on käynyt niin, että lanka on loppunut kesken ja vaikka kaupasta hankittu kerä olisikin samaa väriä, se on eri värjäyserästä ja sävyero näkyy selvästi valmiissa sukassa. Ainoa yksivärinen lanka, jota oli heti aloittaessa riittävästi, oli marjapuuron punainen 7veikan Eero, joka oli vuodenvaihteessa ison markettiketjun tarjouksessa.

Eivät nämä pitsineuleet mitään vaikeita ole. Kaavioita on helppo lukea ja harvoin tulee eteen sellaista merkkiä, joka ei entuudestaan ole itselle tuttu. Useimmissa ohjeissa merkkien selitykset löytyvät kätevästi mallikaavion yhteydestä. Suurin vaikeus tuleekin siitä, että ohjetta on seurattava tarkasti ja silloin ei samanaikaisesti parane seurata esimerkiksi jännittävää elokuvaa telkusta.

Illusia-sukissa pitsineule koostuu muutamaan kertaan toistettavasta 24 kerroksen kuviosta. Minun päähäni joka kerroksella eri tavoin sijoittuvat silmukat eivät jääneet mieleen, vaan mallia oli koko ajan seurattava rivi riviltä. Varsinkin, kun mallineuleeseen oli työn edetessä ympättävä myös muutaman kerroksen välein toistuvat kavennukset. Kuvion kertaamisen ja kavennusten oikea-aikaisuutta helpottaakseni numeroin kaavion sivuun tarvittavat kerrokset. Merkitsin kavennuskerroksen ympyrällä.

Kerrosrivilaskuri

  
Kun sukkien tekeminen ajoittui useammalle päivälle, oli selkeää käyttää apuna kerroslaskuria. Sen avulla tiesin, mihin työ on edellisenä iltana jäänyt ja miltä riviltä sitä jatkan. Pyrin aina lopettamaan työn kerrosten vaihtumiskohtaan. Sekin helpottaa työn jatkamista tauon jälkeen.

Kaupoista löytyy monenlaisia härpäkkeitä, joilla voi merkitä työhön esimerkiksi kavennuskohdat. Saman asian ajaa vaikkapa käytettävästä väristä poikkeavan langanpätkän käyttäminen. Paras keino lienee se, mikä itselle on helpoin ja miellyttävin.

Eero-lanka on minusta aika mukavaa kutoa. Siinä on vähän sellaista pässinpökkimän tuntua ja värikin on hieman epätasainen. Langan koostumus on 7veikalle tuttua 75 % villaa ja 25 % polyamidia.

 

Pitsineule jatkuu kantapäälappuun saakka ja sivujen valepalmikko ulottuu kärkikavennusten alkuun saakka. Varren keskellä kulkee työn alusta kärkikavennuksiin saakka yksi nurja silmukka, joka tosin näkyy vain sukan ollessa jalassa. Jälkikäteen valmista sukkaa katsoessani huomasin, että valepalmikkoni kerrosmäärä on vaihdellut. Sen siitä saa, kun katselee telkkua kutoessaan. Jollei virheet ihan hirvittävästi ulkonäköä haittaa, en ala pitkälle edennyttä työtä purkamaan. Oivaa siedätyshoitoa kaltaiselleni perfektionistille.

Netti ja sen erilaiset someryhmät ovat aivan uskomattoman hienoja paikkoja löytää ongelmiin ratkaisuja. Kun runsas kaksi vuotta sitten aloitin kutomisen vuosikymmenten tauon jälkeen, oli monet yksinkertaisiltakin tuntuvat asiat vähän hakusessa. Kantapäälapun reunoista poimittaviin silmukoihin sain facebookin "Voihan villasukkaryhmästä" yhden parhaimmista vinkeistä. Sen avulla reiät ovat historiaa, silmukoiden poimiminen helppoa ja nopeaa ja kantapäästä tulee aina siisti. 

Kantalappua kutoessani kudon lapun kummassakin reunassa aina kaksi silmukkaa oikein. Puikon alussa tietenkin nostan sen ensimmäisen silmukan kutomatta, mutta seuraavan kudon oikein, samoin puikon lopussa kaksi viimeistä silmukkaa aina oikein. Muut silmukat kantapäälapussa kudon yleensä vahvistettuna tai mahdollisen muun mallineuleen mukaisesti. Näin reunoihin muodostuu silmukkarivi, joihin puikon voi yksinkertaisesti miltei suoraan työntää ja niillä ryhtyä kutomaan. 

Ainoastaan 1. ja 2. sekä 3. ja 4. puikon välistä nostan yhden tai kaksi ylimääräistä silmukkaa, jotka kudon kiertäen saadakseni siistin ja reiättömän lopputuloksen. Jos puikkojen välissä silmukat ovat venyneet, kuten joskus saattaa olla, en otakaan sitä ensimmäistä lankaa puikolle, vaan vähän syvemmältä puikkojen välistä.

Soilikki nauttii kirjaston ikkunalla keväisestä valosta. Niin teen minäkin. Tosin en kirjaston ikkunalla.

PS. Käsityökirjojen kirjoittajille antaisin yhden vinkin. Kuvatkaa mallinne kokonaisina ja useista eri kuvakulmista. Ohje aukeaa lukijalle helpommin, kun tietää, millainen työ on valmiina. 

Törsäämässä

Aurinko paistoi ja lumi kimalsi kutsuvasti. Minä se paistoin keittiössä laskiaispullia, silitin pyykkiä ja pesin taimipurkkeja. Kunpa edes yhden kerran muistaisin pestä ne purkit jo syksyllä valmiiksi kevättä varten. Auringonpaisteessa ja syystuulessa purkkien peseminen saattaisi olla huomattavasti mukavampaa ja siistimpää, kuin talvisessa keittiössä.

Takana aurinko, edessä lumipyry

Taimipurkkeja pestessäni kävin itseni kanssa henkistä painia siitä, lähdenkö kävelylenkille vai huristanko autolla ostoksille. En ole erityisen innostunut kiertämään kauppoja viikonloppuisin, ellei ole pakko. Eikä nytkään ollut tarkoitus moneen kauppaan mennä. Yhteen tehtaanmyymälään vain ostamaan uusi pöytäliina keittiön pöydälle. Pitkäksi venyneen flunssan vuoksi olen viettänyt kotona ylenmäärin aikaa, joten tällä kertaa kauppareissu veti pidemmän korren. Suuntasin siis auton nokan kohti Lohjaa.

Nyt on keittiönpöydällä uusi kerniliina, jonka nimi on Omenankukka. Nämä nykyiset vahakankaat ovat jotain aivan muuta, kuin ne vanhanajan paksut ja kiiltävät kernit, joita esimerkiksi äitini aikoinaan harrasti. Vahakankaan voi huoletta pestä pesukoneessa, sitä voi pyyhkiä ja silittää nurjalta puolelta. Pinta sekä tuntuu että näyttää kankaalta. 

Tykkään käyttää keittiön pöydällä liinaa, mutta niiden silittämisestä en sitten tykkääkään. Jostain kumman syystä kankainen pöytäliina on kuin kahvimagneetti. Oitis, kun puhtaan liinan olen pöydälle levittänyt, siihen on jo kahvi läikkynyt tai etikkapunajuuri pudonnut. Ei muu auta, kuin liina pesukoneeseen. Siksi olen iloinen näistä kauniista ja käytännöllisistä vahakankaista, joita nykyisin löytyy myös jokaiselta design-kankaan valmistajalta.

Pinkit heinäpaalit

Palasin ostosmatkaltani kiertotietä, jotta ei tarvitse ajaa lumesta pöllyävällä moottoritiellä. Matkan varrelle osui parttikauppa, jossa tapaan ohikulkiessani käydä tsekkaamassa tarjonnan. Harvoin sieltä mitään järkevää mukaan tarttuu, mutta mielenkiinnosta täytyy kuitenkin käydä vilkaisemassa. Varsinkin kun edellisestä kerrasta lienee kulunut jo vuosi.

  
Kamaa oli lattiasta kattoon ja valtaosa sellaista, jollaista en tarvitse. Kassojen luona oli kasapäin laatikoita, joissa oli yksittäispakattuja jätskitikkuja. Ensin menin ohi naureskellen, että kuka nyt tarvitsee 1000 kappaletta jätskitikkuja. Äkkiä nauru hyytyi ja idealamppu kerrankin syttyi päässäni ajallaan. Siinähän on erinomaisia taimitikkuja. Tussilla teksti puiseen pintaan ja kun tikkua ei enää tarvitse, sen voi polttaa. Tarkistin vielä hinnan myyjältä ja niin tulin ostaneeksi 1000 kpl jätskitikkuja 2 eurolla.

Kotimatkalla pysähdyin pari kertaa nappaamaan kuvia. Sää oli jotenkin taianomainen, sillä välillä aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja välillä taas ilma oli sakeanaan pakkasilmassa kimaltavia lumihiutaleita.

Naapurin antama kissasnruoho itkee itäessään.

Kotona hiukan mietin, mitä teen niillä 1000 taimitikulla, kun oikein mikään tähän mennessä kylvämäni ei tahdo kunnolla itää. Vähänhän niitä kylvöjä vielä on tullut tehtyä. Maaliskuun puolella ajattelin aloittaa ihan tosimielessä. Mutta hupsis vain, maaliskuuhan on jo ihan kohta. Vielä ei ole kevät, mutta maaliskuu on ensimmäinen kevätkuukausi kuitenkin. Jippii!

Leikkauspuuhia

Aroniapensaat

Rikkaruohoja ei vielä pääse puutarhassa kitkemään, eikä kukkiakaan istuttamaan. Tumput suorana pihassa ei kuitenkaan enää tarvitse seisoa, vaan monenlaisia huoltohommia voi aikansa kuluksi tehdä. 

Aroniapensas kaipaa välillä kohentamista. Vapaana kasvaessaan siitä tulee helposti risuinen ja se leviää suurelle alalle. Pari vuotta sitten leikkasin rinteen ylälaidassa kasvavat aroniat matalaksi. Aronia on nopeakasvuinen ja se kestää hyvin leikkaamista. Matalaksi leikkaamista seuraavana vuotena menetetään kukinta ja marjat, mutta toisaalta leikkaaminen saattaa parantaa marjomista myöhemmin. 

Hyvä leikkausaika aronialle on kesäkuun lopusta heinäkuun loppuun. Koska aronia kasvaa reippaasti vielä loppukesänkin aikana, enkä halua tallustella kukkapenkeissä, olen ajoittanut aronian vuosileikkaamisen kevättalveen. 

Jos nyt saisin päättää, mitä tuohon rinteen yläreunaan istuttaisin, en todellakaan laittaisi siihen voimakaskasvuista aroniaa. Kasvin ja sen huoltotöiden kannalta olisi huomattavasti parempi miettiä etukäteen kasvuominaisuudet ja valita istutuspaikat sen pohjalta, kuin yrittää myöhemmin muokata kasveja halutun oloisiksi. Hiukan käy sääliksi, kun aroniat eivät saa olla villejä ja vapaita. No, muutama aroniapensas rinteen toisessa päässä saa sentään kasvaa ihan omaan tahtiinsa.

Talvileikkauksen etuna on se, että voi rauhassa tallustella lumen alla uinuvien muiden kasvien päällä. Viime talvena jätin oksanpätkät hankeen odottamaan kevättä. Nyt oli niin kaunis auringonpaiste, että hain haravan ja aloin kasata oksanpätkiä rinteen alaosaan viedäkseni ne sieltä kompostin päälle. Kyllä taas riitti kauempana kulkevilla koiranpissattajilla ihmettelemistä, kun minä haravoin lumivalkeaa hankea. Eiväthän ne oksanpätkät pitkälle näkyneet. Vain haravan kanssa valkealla hangella huitova eukko. 

Ruhjottua hangenpintaa katsellessani tuli mieleen eräs tuttava, jonka mielestä kotipihassakin hanki tulee olla sileää ja kaunista. Ehkä olisi pitänyt heittäytyä selälleen ja tehdä vaikkapa lumienkeleitä hankea kaunistamaan.

Myös kuusiaita sai kevyen kevätleikkauksen. Minimaalisen kokoisessa aidassa ei paljon leikattavaa ole, mutta pienenä se on niidenkin kouluttaminen aloitettava. Istutin kuuset kesällä 2012. Silloin ne olivat sellaisia pikkuruisia ruipeloita. Hitaasti nuo kasvavat, osa vielä muitakin hitaammin. Itse asiassa nyt suorastaan huvittaa ajatus siitä, että tuossa olisi joskus kunnollinen kuusiaita. Luultavasti kasvan itse koiranputkea silloin, kun noita voi kuusiaidaksi kutsua. Ajoittain mietin, josko siirtäisin pikkupuut toiseen paikkaan ja istuttaisin tilalle vaikka tuijia. Keväällä 2009 tien puolelle istutetut tuijat ovat jo talon korkuisia ja hoitavat tehtävänsä näkö-, tuuli- ja pölyesteenä erinomaisesti.

Kunhan tästä päästään maaliskuuhun, jatkan leikkuuhommia tuija-aidan parissa.

Kiemurapenkissä kimaltaa.

Hiihtolomaviikko on ainakin sään puolesta parasta a-luokkaa. Aurinko paistaa (postaus tehty tiistaina 21.2. ennen viimeisintä lumikaaosta ja kiristyneitä yöpakkasia) ja etelän puolella vesi tippuu räystäiltä. Varjossa on kuitenkin pari astetta pakkasta ja alapihan hangella kimaltaa lumitimantit. Nautiskellaan!

Perusteellinen lumityöjumppa

Minä idiootti menin muutama päivä sitten ääneen sanomaan, ettei tänä talvena ole pahemmin tarvinnut lumitöitä tehdä. Nyt sitten tehtiin yhtenä päivän varmasti keskivertotalven kuukauden satsi kerralla. Keskiviikkoiltana tuuli ujelsi nurkissa ja lunta satoi vaakatasossa. Fiksu ihminen olisi mennyt jo illalla tekemään ensimmäiset lumityöt, kun mittari oli muutaman asteen pakkasella. Olisi ollut kevyempää. Minä en ilmeisesti ole kovin fiksu, sillä istuin kutimineni sohvalla ja ajattelin, että ehtiihän sitä myöhemminkin. Totisesti ehtii, mutta torstai-aamuna mittari oli miltei nollassa ja lumi äärimmäisen raskasta. Ja sitä lunta oli paljon.

Silloin, kun lunta sataa kerralla paljon, suurin ongelma on se, mihin kaiken lumen saa kohtuudella työnnettyä. Painavaa lunta on työlästä kuljettaa kolassa pitkiä matkoja ja vielä työläämpää lykätä kolaa jo valmiiksi korkeiden kinosten harjalle. Vuosikaudet olemme pärjännneet käsivempaimilla eli kolalla ja lapiolla. Kun kunta rakentaa alueemme tiestön uuteen malliin, tulee meidän tonttimme osuudelle jalkakäytävä. Avo-ojat poistuvat ja niinollen myös tila, johon talvisin on voinut lumen kolata. Taitaa olla aika miettiä jonkinlaisen moottoroidun lumilingon hankintaa, sillä tieremppa alkaa toukokuussa. Lumilingolla lumen saisi heitettyä pidemmälle ja massan hajaantumaan laajemmalle alueelle.

Pihan puolella lumelle on säilytystilaa, sillä kolaamme käytäväalueiden lumet alapihalle johtavien portaiden päälle. Siinä lumi tiivistyy todella tiukkaan ja niinpä portaiden alapäässä on keväisin pihan viimeiset lumet, vaikka paikka on lämmin ja aurinkoinen. Runsaslumisina talvina portaiden yläpäähän muodostuu kolatusta lumesta laaja tasanne, jota kutsumme helikopterikentäksi.

Pihaa ja puutarhaa suunnitellessa kannattaa jo ennakkoon huomioida lumen tarvitsema tila. Lumityöt ovat sitä raskaampia, mitä hankalampaan paikkaan lumi täytyy sijoittaa. Ja keväällä takuulla harmittaa, jos lumikolalla tai painavaa lunta varastoimalla on vaurioittanut arkoja kasveja.

Alapihalla vastasatanut lumi muodosti pehmeäpiirteisiä kumpuja sinne tänne. Aamulla lumella ei ollut ainuttakaan pupujussin, peuran tai muunkaan elukan jälkiä. Kasvimaalaatikot uinuvat ruususen untaan. Vähän piti tuota valkeaa kauneutta käydä rikkomassa, sillä oli pakko pudottaa lumet kasvarin katolta. Kennokasvari on aika heppoista tekoa ja lumi nyt todella raskasta.

Juuso odottaa pääsyä sisälle.

 
Juuso ei lumessa viihdy. Pissareissut ovat varsinaisia pikavisiittejä ulkosalle. Pari päivää sitten Juusolla oli kuitenkin selvästi kevättä mielessä ja se olisi halunnut nuuskia ja tiirailla ympäriinsä. Mammalla oli kuitenkin kiire muihin hommiin, joten kissa sai luvan jäädä juoksunaruunsa ulkoilemaan. Hetken päästä vilkaisin työhuoneen ikkunasta ja siellä Juuso viestitti, että tule nyt äkkiä hakemaan minut täältä pois. Hainhan minä.

Kun turkki oli pesty ja polkuanturat lämmitetty ikkunalaudalla, maistuikin taas päiväunet sohvalla.

Körttisukat

Tein ensimmäiset Keski-Pohjanmaan perinnemallin mukaiset Körttisukkani. Miellyin mallineuleeseen kovasti, sillä se on helppo ja nopea. Värejä vaihtamalla mallia voi varioida loputtomiin. Nämä naapurimiehelle synttärilahjaksi tarkoitetut sukat tein tumman- ja vaaleansinisestä 7-veikasta.

 

 

Oheinen ohje löytyi netistä ja sitä noudatin. Edelleen minulle on jäänyt epäselväksi, mitä tarkoittaa tuo ohjeen toinen lause: "Tee aluksi ja lopuksi kairaa....". Mikä ihmeen kaira? Tarkoitetaanko sillä tässä yhteydessä joustinta? 

Lapsenkokoiset Körtit tein pinkistä 7-veikasta, johon yhdistin 7-veikan Polka-langan. Kudoin tuon mallineuleen jalkaterässäkin ympäri, jonka vuoksi jalkapohjaan ei tullut raitoja. Kuten kuvasta näkyy, jatkuvasti vaihtuvien värisävyjen Polka-lanka ei nosta samalla tavoin Körttisukkiin kuuluvaa kuviointia esiin. Ihan kivat silti. Jatkossa aion kuitenkin käyttää Körttisukkiin yksivärisiä lankoja. Kiva malli joka tapauksessa, suosittelen.

Puutarhatavaroiden säilytyspaikat

Lähistöllä olevan talon kiviaita - hieno!

Katja Päivänpesän elämää -blogista pohti postauksessaan, missä säilyttää puutarhatarvikkeita talon sisällä ja miten järjestää niiden logistiikka. Samaa olen usein itsekin pohdiskellut, mutta aihe unohtuu tismalleen silloin, kun se ei enää ole ajankohtainen. Niinpä kaikki tavarat ovat vuodesta toiseen samoilla paikoillaan.

Kellarin puutarhatarvikenurkkaus

Meillä on kellarissa runsaasti tilaa. Se on pääasiassa Ukkokullan valtakuntaa, joten siellä en mieleni mukaan pääse huseeraamaan. Armosta ja silkasta käytännön tarpeesta olen saanut nurkkauksen puutarhatarvikkeille. Jotenkin tuo alue näyttää vuosi vuodelta laajenevan, kun purkkia, purnukkaa ja kaikenlaista työvälinettä aina vaan kertyy. 

Viime kesänä raahasin vuosia tarpeettomana olleen halpislipaston purnukkahyllyn kupeeseen ja lajittelin sen laatikoihin kaikki pienet työvälineet, sidontalangat ja muun tilpehöörin, joka aiemmin oli seikkaillut epämääräisissä koloissa hyllyillä.

Siirtäisin kaikki kasveihin liittyvät touhut mielelläni kokonaan kellariin, mutta siellä ei ole ikkunoita ja kellariin on kuljettava ulkokautta. Näin kevättalven peilijäillä pihan yli kipittäminen ei ole laisinkaan houkuttelevaa, vaikka kuinka kylväisi hiekoitussepeliä kulkuväylille. Kylmää vettä kellarissa on mahdollista saada, mutta sekin ehkä vaatisi hieman paremman vesiliittymän väsäämisen. Jotenkin kellariin on helppo viedä tavaraa, mutta toiseen suuntaan raahaaminen on aina työläämpää. Johtunee kenties jyrkistä rappusista.

Kevättalven kylvöihin ja esikasvatukseen liittyvät tavarat ovat pääasiassa autotallin hyllyssä. Ensin säilytin niitä kellarissa, mutta jotenkin tuntui työläältä ravata etsimässä ja hakemassa tavaroita yhtenään kellarista. Autotalli on ikkunallinen, mutta lämmittämätön. Sen vuoksi siellä ei voi talvettaa kasveja. Ihan ei ole tainnut pakkasen puolelle kylminäkään kausina mennä, mutta likelle kuitenkin.

Autotallissa säilytän ylimääräisiä suojaruukkuja ja lähinnä viherkasveihin liittyviä tavaroita. Kukka- ja taimimullatkin löytyvät autotallista, josta ne on helpompi muistaa nostaa lämpimään ennen käyttöä. Syksyllä sentään ensimmäisen kerran muistin ostaa multasäkkejä kellariin odottamaan kevään taimikasvatusta. Yleensä koulimisen hetkellä saan lähteä kauppaan ja ne isoimmat säkit ovat tietenkin siellä kaupan ulkopihalla täydessä jäässä. Jos niitä löytyy laisinkaan. Mullalle tulee aika lailla hintaa, jos sen ostaa kolmen tai kymmenenkin litran pikkupusseissa. Ja niitä pikkupusseja on ärsyttävää raahata. Paljon helpompi on kiikuttaa kerralla yksi 45 litran säkki, kuin lukuisa joukko pienempiä pusseja.

Autoa meillä ei ole enää vuosiin autotalliin ajettu. Tutkimusten mukaan auto ehtii siellä kyllä sulaa, mutta ei riittävästi kuivua, mikä lisää ruostumista. Kun Ukkokulta uskoo tutkimuksiin, ei minulla ole siihen mitään sanottavaa.

Kierrätyksen kannalta autotalli tarjoaa hyvät mahdollisuudet. Hyllyssä on laatikot lasille, pienmetallille, kartongille, keräyspaperille ja nyt myös muoville. Kauppareissulle lähdettäessä nostetaan täysimmät laatikot autoon ja käydään tyhjentämässä kierrätyspisteessä. Kun biojätteet menevät kompostoriin, ei roska-auton keräämää sekajätettä kovin paljoa kahden aikuisen taloudessa synny. 

Ensimmäisten kylvöjen aikaan kylvömullat siirtyvät autotallin ja asunnon välissä sijaitsevan lämpimän varaston hyllyyn. Teen kylvöhommani varastossa sijaitsevan arkkupakastimen päällä. Se on riittävän korkea ja iso pinta, jotta siinä on hyvä työskennellä. Suojaan pakastimen kannen vanhalla kerniliinalla, joka on helppo ravistaa ja tarvittaessa pyyhkiä puhtaaksi säilytystä ja seuraavaa multasessiota varten.

Siemenet löytyvät työhuoneen hyllystä ympäri vuoden. Kesällä siemenlaatikot saattavat kulkea ulos ja sisälle, mutta pääsääntöisesti otan mukaani ne pussit, jotka kulloinkin ovat käsiteltävinä.

Kesällä taimien ruukutus ja kukkien hoito sujuu näppärästi puuvajassa, jonne siirsin vasemmalla näkyvän, vanhasta kaksialtaisesta tiskipöydästä rakennetun taimipöydän. Tarvittavat työvälineet roikkuvat vajan seinällä ja multapussin saa hyvin nostettua toiseen altaaseen. Toisessa altassa voi täyttää ruukkua. Selkä kiittää, kun työasento on hyvä. Kesäsateella on kiva touhuta puuvajan suojassa ja samalla kuitenkin ihan luonnon lomassa. 

Vajan takapäädyn yläkolmiossa kesää viettävät puiden jänisverkot. Puuvaja toimii polttopuille vain välivarastona, jossa niiden annetaan kuivua ennen kellariin siirtämistä. Enemmän vajalle löytyykin käyttöä kottikärryjen ja muiden puutarhavälineiden kesäisenä sijoituspaikkana. Talveksi suurin osa tarpeista siirretään kellariin. 

Köynnöshortensian verso kellarin seinällä. Lehdet muisto viime kesältä.

En juurikaan harrasta kuvatessa ympäristön somistamista. Siten saisi toki silmälle miellyttävämpiä kuvia, mutta mitäpä sitä totuutta muuttamaan. Varsinkaan, kun sitä ei kunnolla osaa. Purkkien ja purnukoiden säilyttämisestä ja usein myös noista multahommista on kauneus ja kuvauksellisuus kaukana. Olen perin juurin käytännöllinen ihminen, eikä värien ja muotojen sommittelu ole vahvuuksiani. Kaikkea kaunista rakastan, joten säästän panokseni kukkien ihailemiseen ja vähän niiden kuvaamiseenkin. Ja toki nautin tavattomasti monien taitavien sommittelijoiden kuvista heidän blogeissaan.

Mutta se pääpointti tässä postauksessa: "Missä sinä säilytät puutarhatavaroitasi? Riittääkö tila ja säilyykö järjestys?"