Yritelmiä, viritelmiä ja pihamaan elämää

Olopihan tulppaanit ovat vihdoin avautuneet ja pääsin niitä ihailemaan ihan lähituntumalta. Vasemmassa yläkulmassa on Santander ja oikeassa yläkulmassa Pink Impression. Vasemmassa alakulmassa Passionale. Ja Santanderia lukuunottamatta muut pienellä varauksella, sillä enhän minä tietenkään syksyllä tehnyt mitään istutuskarttaa. Olen huono tällaisissa yksityiskohdissa. Onneksi erotan sentään tulppaanin narsissista.

Kriikunapuut kukkivat kauniisti ja luultavasti parin sadepäivän jälkeen saapunut lämpö ja aurinko saavat ne avaamaan loputkin nuppunsa. Alapihan kriikunoissa on vähän vähemmän kukkia kuin tuossa yläpihan ainokaisessa hedelmäpuussa. Istutin sen joitakin vuosia sitten Pikkupuutarhaan lähinnä ilahduttamaan kevätkukinnallaan niin itseäni kuin ohikulkijoitakin. Omenapuista Huvituksessa näyttäisi olevan nuput alullaan, mutta enpä viitsinyt hakea tikkaita nähdäkseni ylemmille oksille.

Tänään piti siivota sisällä, mutta pakkohan sitä oli heti aamusta lähteä ulos, kun ei enää satanut. Ostin jokin aika sitten rautakaupasta kokeeksi pari tällaista perennatukea. Pionien kukat ovat yleensä niin painavia, että kasvit on pakko tukea jotenkin. Tuntuu tyhmältä viritellä kaikenlaisia tukia siinä vaiheessa, kun pionit ovat vielä pieniä. Ja sitten kun ne niitä tukia tarvitsevat, on taasen hankalaa saada tuet paikalleen katkomatta kukkia. Tämä perennatuki on oikeastaan ihan hauskan näköinen näin kasvuvaiheessakin ja näyttävätpä nuo kukat ihan itse tuen lomitse kasvavan. Jos tuki osoittautuu toimivaksi, hankin niitä lisää.

Viime aikoina on tullut puuhasteltua enimmäkseen olopihan ja alapihan puolella, joten voikukkaset ovat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen ja hurahtaneet etupihan angervojen keskelle. Ai, ai. Eivät kuki pitkään, jos se minusta riippuu. Vaikka pihani ja puutarhani ei mikään mallikappale olekaan, voikukkia en halua päästää valloilleen. Kokemuksesta tiedän, että niistä tulee riesa jo vähemmilläkin vapauksilla. Sitäpaitsi, minulla on se mahtava Fiskarsin rikkaruohokeppi, jolla on niin mukava hoidella voikukat kompostiin.

Talon puistopäädyssä kasvava tuomi on muutamassa vuodessa hurahtanut niin korkeaksi, että sen kukintaakin täytyy ihailla terassilta käsin katse kohti kattoa suunnaten. Kevättalvesta poistin joitakin isohkoja oksia, jotka hamuilivat jo talon päätyä. Tuomi on vuosien kuluessa ihan itse kasvanut metsän reunaan ja siinä se sopii olemaan. Vaahteroille haluaisin kyllä antaa kyytiä, sillä kohta koko metsä on täynnä pieniä - ja hetken päästä vähemmän pieniä vaahteroita. Muutama riittää, mutta ei nyt sentään koko vaahterametsää noin ahtaaseen paikkaan.

Olen tainnut koko kevään höpöttää Jackmannii -kärhöstä, mutta alppikärhöhän tämä nuppuinen vesseli on. Siinä on paljon nuppuja, mikä tietenkin ilahduttaa. Sen vieressä kasvaa Ville de Lyon, jonka selviytymistä olen kovasti jännännyt. Ja tänään löysin terhakat vihreät versonalut köynnöskaaren tyveltä. Kyllä sekin kärhö selvisi. Samoin viime kesänä istutin Pikkupuutarhan kriikunan juurelle Multi Bluen, joka näytti voivan koko kesän aika huonosti. Sain kärhön naapurilta alkujaankin vähän kituvana sillä ajatuksella, että kokeillaan, lähteekö vai ei. Ja hurraa, tänään löysin siitäkin kymmensenttiset versot. Kivoja löytöjä tällaiset.

Tällaisia inhotuksia on tullut löydettyä viime aikoina ihan liiankin kanssa. Mitä lie laiskuutta, etten ole saanut vietyä pihalle purkkia kotiloiden keräämistä varten. Kainous on kadonnut kummasti ja ötökkä litistyy puutarhakenkien alle näppärästi. Se ei tietenkään ole paras mahdollinen keino, sillä nämä nuljaskathan syövät toinen toisiaan ja myös meikäläisen murhaamia kohtalotovereita. Tälle kesälle on ennustettu runsasta etanapopulaatiota sateisen viime kesän ja runsaslumisen talven jälkeen. Jo viime kesänä etanoita oli varsin runsaasti, joten jos vielä lisää tulee, ei pihalla kohta kasva mitään 

Meidän etupiha eli talon sisäänkäynnin puoli on osittain aika varjoinen. Sisäänkäynnin terassin edessä minulla on kaksi isoa ruukkua, joihin yritän keksiä sopivia kesäkasveja. Rautakaupan kesäpihalla oli varrelliset verenpisarat tarjouksessa, joten otin niitä kaksi. Olisivat saaneet olla korkeampia, mutta hyvä näinkin. Istutin niiden juurelle monivuotiset ketoneilikat ja sammalleimut. Jos ne viihtyvät kesän purkissa, saavat syksyn tultua siirtyä istutettaviksi maahan. Joinakin kesinä olen istuttanut näihin ruukkuihin tuijat ja nekin ovat sitten siirtyneet jatkoistutukseen pihamaalle. Näin toimien kesäilo jatkuu seuraavinakin vuosina. Syksyllä on muutenkin kompostiin vietävää ihan riittävästi, joten mukava on jatkaa "kesäkukan" elämää.

Juuso lähti tänään innolla ulos, siellä kun ei satanut enää. Kun minä kuitenkin puuhailin pation edustalla, palasi kissa katselemaan touhujani. Nuo sivulla näkyvät muovisäkit rapisivat sen verran äänekkäästi, että Juuso halusi takaisin sisälle.

Tuulesta Juuso ei ole koskaan tykännyt, mutta vanhemmiten se on alkanut välttää myös sateessa liikkumista. Kunhan käy äkkiä pissalla ja kinuaa takaisin sisälle. Minusta se nukkuu nykyisin aika paljon, mutta näyttää kyllä muuten ihan hyväkuntoiselta ja innostuu toisinaan edelleen leikkimään piilosta kanssani. Aurinkoisina päivinä Juuso köllöttelee joko alapihan heinikossa tai olopihan angervojen alla. Jos me istumme Ukkokullan kanssa patiolla, Juusolla on tapana tulla hiekalle venyttelemään itseään. Taitaa siten ilmaista, ettei mitään salaisuuksia hänen korviensa ohi sovi päästä.

Mitäkö noiden muovien alla piilee? Yritelmiä, viritelmiä, joista ei nyt sen enempää. Meikäläinen kun tuppaa liiankin usein liittymään tuohon "ei mennyt niinkuin Strömsössä" -klubiin. Siksi on parempi julkaista vasta onnistuneet tuotokset. Ja jollei onnistu, unohdetaan kokonaan.

Lemmikit kukkivat ja kevät lähenee loppuaan. Minusta tämä toukokuu on ainakin sään puolesta ollut hieno; aurinko on paistanut ja on ollut kesäisen lämmintä. Vaikka sade ei muuten niin hauskaa olisikaan, puutarhalle se tekee hyvää ja sopivina annoksina sitä sietää ihminenkin. Nautitaan siis näistä kevään vähenevistä päivistä ja toivotaan aurinkoa kesällekin.

Iloisia puutarhapäiviä kaikille!

 

Korjaus edelliseen postaukseen (Hurrrmaava kissablogi)

Kirjoitin edellisessä postauksessa virheellisesti, että Elämää ja elämyksiä -blogi oli saanut yllä olevan "Hurrrmaava kissablogi -tunnustuksen. Asia onkin niin, että Pirkko on itse laatinut tunnustuslätkän hurrrmaaville kissablogeille ja tarkemmin voit lukea siitä täältä.

Mielestäni Elämää ja elämyksiä -blogi - ja erityisesti Nipsu, Béla ja Gebsu - kyllä ansaitsee "Hurrrmaava kissablogi -tunnustuksen, joten: "Ole hyvä Pirkko, ota tämä hurrrmaavista kissoista muodostuva lätkä vastaan".

Hurrrrmaava kissablogi -tunnustus eteenpäin

 

Elämää ja elämyksiä -blogi sai tällaisen "Hurmaava kissablogi" -tunnustuksen. Pirkko kehoitti jakamaan tunnustusta eteenpäin ja haluan antaa sen Suvikummun Marjalle ja hänen ihanille kissoilleen. Suvikumpu -blogi on kyllä ihan aito puutarhablogi ja ihana sellainen, mutta usein siellä seikkailee kuvin ja sanoin Ruusa, Onni ja muut kissat.

Tunnustuksen ohessa oli myös oheinen kuva, joka on myös kopioitavissa tunnustuksen oheen.

 

Ja Elämää ja elämyksiä -blogin Pirkon sanoin, tätä tunnustusta voi ja saa jakaa eteenpäin kaikille hurrrmaaville kissablogeille.

Pitkästä aikaa sadepäivä

Tänään on pitkästä aikaa ihan kunnon sadepäivä. Se ei haittaa, sillä kyllä vesi luonnolle hyvää tekee. Olisihan tuolla pihamaalla tekemistä ihan joka päiväksä ja jokaisen päivän jokaiseksi tunniksi, mutta hyvä se on välillä muutakin tehdä. Aamulla sentään ehdin kitkeä arviolta pari miljoonaa vaahteravauvaa talon puistopäädystä. Ja toinen mokoma sinne taisi vielä jäädä. Näköjään vaahterantaimet kannattaa kiskoa ihan pieninä, sillä vähän mittaa saatuaan niiden poistamiseen tarvitaankin jo enemmän voimaa.

Tunsin kyllä, että kohta tulee sade, mutta siitä huolimatta rahtasin ruohonleikkurin alapihalle ja ryhdyin tämän kevään ensimmäiseen leikkuusessioon. Oli jo aikakin, sillä nurmella kasvoi näyttävä viidakko kaikenlaista vihreää härpäkettä, vähemmän luultavasti sitä itseään nurmea. Meillä on autotallissa uudenuutukainen ruohonleikkuri, mutta kuinka ollakaan, Ukkokulta oli eilen poissa ollessani alkanut pohtia vanhan leikkurin toimimattomuuden syitä uudemman kerran sillä seurauksella, että hän oli saanut sen kuntoon. Päätin jättää uuden leikkurin sisäänajon tuonnemmaksi ja vetäisin vanhan keltaisen käyntiin.

Alapihan nurmikon leikkaaminen on runsaan tunnin homma ja lähestyessäni loppua tuli vettä taivaalta jo ihan kunnolla. Minua ei pieni kastuminen liiemmin haitannut, hiki tulee vähemmästäkin kuin nurmikon leikkaamisesta. Sateessa työskentely ei kuitenkaan ole niitä miellyttävimpiä puuhia, joten palasin sisälle ja menin suihkuun.

Tässä eräänä päivänä mietiskelin ihan ääneen puhuen, että pitäisi varmaan paistaa pitkästä aikaa lettuja. Ne ovat suurta herkkua, mutta jotenkin lettujen paistaminen tuntuu etukäteen ajateltuna työläältä. Ukkokullalle oli jäänyt tuo äänekäs lettuajatelmani mieleen ja hän ehdotti, että jospa tänään päiväruokana olisikin lettuja. Enpä käynyt kieltämään ja nyt on sitten syöty muhkeat kasat Ukkokullan paistamia herkullisia lettuja mansikkahillon kera. 

Ulkona sataa edelleen, joten tältä päivältä lienee puutarhassa puuhailut hoidettu. Ämpäreissä odottaa läjäpäin altaan paikalta pois kaivettuja vuorenkilpiä, jotka ovat odottaneet hyviä uusia istutuspaikkaideoita. Nyt alkaa hissukseen hahmottua, minne ne voisin tyrkätä. Naapurin aidan vieressä tontin perukoilla kasvaa jo ennestään muutamia vuorenkilpiä ja niiden takana sangen huonovointisia tuhkapensaita. Taidanpa kaivaa nuo pensaanraadot kokonaan pois ja istuttaa niiden tilalle jotain muuta. Havukasvit voisivat olla hyvä idea, mutta ei korkeaksi kasvavia, jotta eivät varjostaisi naapurin pihaa. Tuijia nyt saa aika edullisesti, joten ehkä päädyn niihin. Ja sitten havujen eteen vuorenkilpiä. Ja näin on jälleen pala sammaloitunutta nurmea hoidettu pienemmäksi.

Kummastelin olopihan toiseen kukkapenkkiin noussutta keltaista tulppaania. En kyllä ole sellaista siihen istuttanut, kenties se on tullut jonkin toisen sipulijoukon mukana. Enpä kyllä ala sitä poiskaan nyhtämään. Olkoon siinä esimerkkinä siitä, miten lopulta luonto aina sanoo viimeisen sanan. Ja hyvinhän se sopii hiukan jo lakastuvien narsissien seuraan. Pian pionit, unikot ja muut kukat peittoavat yhden tulppaanin lehdet uumeniinsa ja kokonaan muut värit pääsevät valloilleen.

Viime lauantaina en enää pystynyt vastustamaan kesäkukkien hankintahimoa vaan lähdin naapurikylään ostoksille. Mielessä oli suunnitelma, mutta se meinasi romuttua jo ensimmäiseen kauppaan mennessäni. Ensinnäkin ihmisiä oli ihan tajuttomasti liikkeellä, eikä mitään toivoa saada myyjiä kiinni mahdollisia kysymyksiä varten. Hinnat olivat äärimmäisen surkeasti esillä ja lopulta poistuin liikkeestä kolmen kotimaisen pelargonian kanssa. Ajoin paikalliseen Honkkariin, jossa niinikään ihmisiä parveili joka nurkalla. Siellä kyllä karisi loputkin ostohalut, sillä kotiinkin jaetussa mainoksessa esitettyjä kasveja oli niukanlaisesti eikä ainakaan toivomiani värejä. Kerrankin pystyin olemaan tiukkana, enkä sortunut sitten muihinkaan väreihin.

Kävinpä vielä kolmannessakin liikkeessä, josta mukaan lähti Neilikkaruusu Rosa F.J. Grootendorst. Meillä on omalla kylällä ihan hyvä pieni puutarha, jossa viljellään lähinnä kesäkukkasia torimyyntiin. Puutarha on sen verran sivussa, ettei siitä taida kaikki kyläläiset edes tietää, eikä ainakaan ohikulkijat helposti sinne löydä. Tänä keväänä tosin ainakin meidän alueen postilaatikoihin puutarha jakoi pienet aukiolomainokset. Oikeastaan en edes ymmärrä, miksi minun piti lähteä omaa kylää pidemmälle, kun parhaat taimet kuitenkin jälleen kerran löytyivät ihan kotinurkilta. Ostin pinkkiä petuniaa, lumihiutaleita, riippuvia pelaguita, murattia ja valkoista markettaa, jonka kukka on vähän erilainen, muistuttaa hieman kaunokaisen kukintoa. Lupasin vielä myöhemmin hakea sisäänkäynnin molemmin puolin vaaleanpunaiset riippabegoniat, joita olen ostanut aiemminkin ja joista tykkään kovasti. Taimet olivat pieniä, mutta erittäin tanakoita ja tuuheita. Ihan erilaisia kuin Honkkarin puolikuolleet rassukat.

Tänä vuonna tilasin multaa kaksi tällaista 1000 säkkiä. Multa on ehkä vähän liian turvepitoista, mutta muuten kyllä hyvää. Nyt luulisi, että multa riittää vähäksi aikaa eikä tarvitse hakea pienempiä säkkejä harva se viikko takakontillista naapurikylän rautakaupasta. 

Tänään oli suunnitelmissa tehdä ensimmäiset raparperinlehtivalokset, mutta ei tuonne kaatosateeseen pahemmin mieli halaja. Onneksi en käynyt rapskuja valmiiksi perkaamassa, joten lehdet pysynevät vielä pari päivää priimakunnossa kasvaessaan tukevasti varsiensa päässä mullassa. 

Tässä yhtenä päivänä luin Iltasanomien verkkolehteä ja siellä oli kokoelma ihmisten puutarhaan liittyviä kommentteja. Tässä pari, joista ensimmäinen jäi mieleen lähinnä siitä huokuvan päättäväisen kyllästyneisyyden vuoksi...

"Mun postimerkin kokoiselta rivitalon takapihalta lähtee nurmikko, savi, hiirenkolot ja se aikaansaamaton äijä. Terassin saa tehdä mua nuoremmat komeat raksamiehet. Tilalle pelkkää terassia ja kukat isoihin ruukkuihin. Ja sen vähän käytetyn ruohonleikkurin vaihdan painepesuriin. Piste.
Sinkkuntuva rouva"

...ja tämä jälkimmäinen siksi, että kummastelin, miten ko. henkilö aikoo saada keräävällä ruohonleikkurilla nurmikon ketoutumaan. Ymmärsinköhän kommentin jotenkin väärin, tai sitten en ymmärtänyt lainkaan.

"Perinneruusuja tulee lisää, jahka niitä vielä löydän. Keräävällä ruohonleikkurilla yritän saada nurmikon ketoutumaan ja siihen ketokukkasia.
Pihatatar"

Tuosta pihatatar-nimimerkistä tuli mieleeni meidän Japanin tatarit. Ihmiset kuulkaa, älkää koskaan istuttako pihallenne tatareita. Tai jos istutatte, laittakaan vaikka johonkin ämpäriin tai muuten niin vankat esteet juurien ympärille, ettei taatusti ihan hevillä lähde leviämään. Minä idiootti en aikanani tiennyt, että tatarit leviävät vankan maajuuren avulla ja totisesti erittäin tehokkaasti. Talomme puistopäädyssä tatareita tupsahtelee kohta kaikkialla. Olen kaivanut maajuuria kokonaan pois ja välillä käynyt napsimassa maasta nousevia punertavia alkuja ylös. En enää lykkää pois kiskottuja tatarjätteitä komposteihin vaan poltan ne alapihan kaivonrenkaassa. Ainoa, mitä en vielä ole kokeillut, on koko alueen kaivaminen ja maa-aineksen lähettäminen huitsinnevadaan enkä mitään myrkkyä. Mitä ihmettä pitäisi tehdä? Jos annan kaikkien alkujen kasvaa ryhdikkääseen aikuisuuteen, on minulla istuttamieni kasvien joukossa varsinainen tatarien muodostama pujottelumerkkien viidakko. Enkä kyllä halua tatarin karkaavaan myöskään kunnan metsikköön. Ihme kyllä, sinne se ei vielä ole levinnyt.

Huomenna on jälleen "omaishoitopäivä" eli kuskaan äitiä ylävatsa-ultraan. Eilen olimme gynegologisessa magneettikuvauksessa. Ensi viikolla on vuorossa isän kaihileikkaus ja seuraavalla viikolla leikataan äidin syöpä. Isän näön pitäisi parantua merkittävästi kaihileikkauksen jälkeen, mutta äidin tilanne selvinnee vasta itse operaatiossa. Onneksi Ukkokulta ei marmata jatkuvia menojani ja poissaolojani vaan päinvastoin tukee minua ja kantaa osansa kodin ylläpitämisestä.

 

Kesä tulla tupsahti

Eilen oli kyllä huikean hieno helluntaisää. Aurinko ilmestyi pilviverhon takaa vasta iltapäivällä, mutta lämpöä riitti ihan helteeksi asti. Vaikka olin päättänyt viettää rauhallisen sunnuntaipäivän, löysinkin taas itseni puutarhahommista. Kasvimaalaatikkoon kylvin retiisiä, tilliä, kurkkuyrttiä, tammenlehtisalaattia ja kehäkukkaa. Toiseen laatikkoon laitoin kuuruohoa ja jänönhäntää. Vielä mahtuisi vaikka mitä, mutta ehtiihän tässä.

Raahasin kellarista toisen rakennusaikaisen tynnyrin ja sijoitin sen kasvimaan laitaan vedellä täytettynä. Nyt ei aina tarvitse vetää letkua yläpihalta alas saakka kastelua varten. Kasteluveden otamme porakaivosta ja sen on yleensä syvältä tullessaan jäätävän kylmää. Eiköhän kasvit tykkää enemmän seisoneesta ja lämpimästä vedestä. Saavin päälle laitoin kannen, ettei vedestä tarvitse kaiken aikaa onkia sinne kuulumattomia lintuja, oravia tai vieressä kasvavien vaahteroiden lehtiä.

Ukkokulta rakensi viime kesänä nuo kasvimaalaatikot ja siten jäi entisestä kasvimaasta osa käyttöä vaille. Tasoitin alueen mullalle, mutta vielä en tiedä, mitä sillä tekisin. Istutanko jotain hyödyllistä tai hyödytöntä. Nurmikkoakin voisi ajatella, mutta kun se muutenkin on vähennettävien listalla. 

Norjanangervot kukkivat jo talon seinustalla ja muuallakin ovat nuppuisia. Eilen huomasin, että tuomi kukkii. Nyt pitäisi kasveja kuvata päivittäin, jos ei halua jättää näkemättä mitään kehitysvaihetta. Olen kuvannut mm. töyhtöangervoa ja kotkansiipisaniaista, mutta jollen laita niiden kuvia samana päivänä blogiin, ovat kuvat jo seuraavana päivänä auttamatta jälkeenjääneitä. Niin nopeaa on noiden kasvien kehittyminen erilaisista sykerövaiheista lehteviksi "aikuisiksi".

Jackmannii-kärhöstäkin löytyi jo nuppuja, vaikka lehdet ovat vielä osittain supussa. Ville de Lyonissa näyttäisi olevan aivan maan tyvessä uutta alkua, mutta ihan varma en vielä ole. Ilmeisesti kuitenkin sen viime vuotiset versot ovat menneen talven versoja.

Pikkutalvio kukkii jo ja uusia nuppuja näyttää ilmestyvän päivittäin. Vaikka tämä kasvi viihtyy hyvin varjossa, auringossa se tuntuu kukkivan runsaammin. Hyvin on talvio meillä levinnyt ja se on kyllä aivan erinomainen maanpeitekasvi.

Lemmikeissä on nuput avautumassa ja lemmikkejä on kummasti ilmestynyt kukkapenkkeihini kaikkialle. Lemmikki on kaunis kukkiessaan, mutta loppukesästä se saa kukkapenkin näyttämään varsin risuiselta. Suruttomasti niitä leikkelin viime kesänä ja jokunen taisi lähteä juurineenkin. Ei syytä huoleen, yhden juurineen kiskotun tilalle näyttää kasvavan kaksi uutta lemmikkiä.

Enpä muistanut viime syksynä istuttaneeni myös valkoista helmililjaa. Piti oikein kaivaa syksyn muistiinpanot esiin, enkä tosiaan ole ostanut ainuttakaan valkoista helmililjaa. Sinisiä kylläkin. Olisiko osa sipuleista joutunut väärään pussiin?

Pohjantähti on talon seinustalla taas hyväkuntoisen näköisenä. Viime kesänä joku inha kirvalauma innostui syömään uusia versoja, lehtiä ja nuppuja. Suihkuttelin kirvoja mäntysuopaliuoksella ja taisinkin päästä niistä eroon. Kukinta jäi kuitenkin hyvin vähäiseksi kirvojen popsittua suurimman osan nupuista. Josko tänä vuonna olisi parempi tuuri.

Vanhan altaan ajoilta löytyi kellarista kaksi suihkusysteemiä, joista toista en millään saanut enää toimimaan. Se lähti sähkövempaimien kierrätykseen. Toinen suihku toimii hyvin, mutta sen ääni ei välttämättä ole kaikkein kauneimpia. Jatkuva kovaääninen lorina itse asiassa alkoi tässä eräänä päivänä häiritsemään niin paljon, että lähdin uudelle etsintäreissulle kellariin. Muistin joskus jostain alesta ostaneeni vettä sylkevän delfiinin, joka ei vanhassa altaassa jostain syystä tainnut pitkään olla. Viritin siis delfiinin altaan reunalle ja siitä lähtevä lorina kuulostaakin jo paljon siedettävämmältä. Eilen menin aamulla ulos ja ihmettelin terassilla ollessani kummallista sirinää. Jatkoin matkaani, mutta asia jäi sen verran vaivaamaan mieltä, että palasin takaisin. Delfiini oli kaatunut ja sylkenyt altaasta kaiken veden pitkin istutuksia. Ei siinä mitään, tulipa kunnolla kasteltua. Kuinkahan pitkään pumppu lie sirissyt tyhjän altaan pohjalla ja kuinkahan pitkään se olisi vielä pimahtamatta sitä tehnyt? Äkkiä vesiletku esiin ja uutta vettä altaaseen. Nyt delfiinillä on kiviä pyrstöllään, toivon mukaan pysyy jatkossa pystyssä.

Pikkupuutarhan polkua reunustaa sinisenään kukkivat kevätkaihonkukat. Joukossa on vielä muutama scillakin kukassa. Täytyy sanoa, että pidän kovasti tästä näkymästä. Kaihonkukat kukkivat jonkin verran pitkin kesää ja usein vielä syksylläkin vähän runsaammin. Enimmän kukkimisen tauottua kasvi käyttää voimavaransa uusien lehtien ja rönsyjen tekemiseen. Noista rönsyistä kasvia on hyvä jakaa ja levittää muualle.

Humalalla on kyllä aivan mahdoton kasvuvauhti. Yhtenä lämpimänä keväänä tapasimme istua terassille Ukkokullan kanssa lähes päivittäin ja silloin voi sanoa humalan kasvaneen silmissä. Enkä lainkaan liioittele, jos pituutta sille tuli hyvänä päivänä jopa 50 cm. Oikeastaan puutarhaportista olisi pitänyt rakentaa vähän korkeampi, sillä humala valloittaa portin voimallisesti kesän aikana. Sen karheita varsia roikkuu siellä täällä ja tarttuu portin läpi kulkevien vaatteisiin ja hiuksiin. Joskus sanommekin sitä tappajakasviksi.

Juuso on löytänyt hellepäivän vilvoittavan lempipaikkansa.Vielä ei heinät ole kovin korkeita, mutta varmasti  sen on pehmoista köllötellä luonnon keskellä. Edellisinä kesinä se on aina silloin tällöin napannut hiiriä ja päästäisiä lepopaikkansa lomasta, joten voisiko kissa enää parempaa päiväunipaikkaa itselleen toivoa: lämpöä, rauhaa ja tuoretta ruokaa. Viime päivinä Juuso on ollut tuntitolkulla ulkona ja käynyt vain välillä sisällä vähän syömässä ja juomassa. 

Vaikka Juuso on tottunut ulkoilemaan juoksunarunsa, flexinsä ja valjaidensa kanssa, käymme sitä usein katsomassa. Silloin tällöin flexi saattaa tarttua johonkin tai kissa kiertää itsensä puun ympäri. Silloin se tarvitsee apua päästäkseen pinteestä. Toisinaan Juuso yllättää minut, kun mennessäni sitä vapauttamaan sanon "kierrä" ja se lähtee oitis kiertämään puuta, jolloin se itse vapauttaa itsensä. Olen nähnyt sen myös ihan ilman mitään kehotuksia ja omia aikojaan kiertävän puita ja pensaita eli ei ne kissatkaan mitään tyhmiä otuksia ole. Itsepäisiä kylläkin.

 
Nurmikko on järkyttävässä kunnossa. Alapihalla liehuu scillan ja valkovuokon lehtiä. Pensasruusu on naapurin aidan lähistöllä puskenut itseään nurmesta ylös, samoin tekee kriikuna ja vaahteravauvojakin on kaikkialla. Eilen oli tarkoitukseni ryhtyä nurmikkoa leikkaamaan, mutta niinhän siinä kävi, ettei leikkuri lähtenyt käyntiin. Ukkokulta tutki leikkuria vähän aikaa ja sitten oikaisi selkänsä tokaisten, että huomenna mennään leikkurikauppaan. Viime kesänä vanhaa leikkuria korjattiin useampaan kertaan ja silti sen käyntiinlähtö oli aina suuren arvauksen ja toivomuksen tulos. 

Täytynee ryhtyä tutkimaan taimistojen pensasvalikoimia. Niitä istuttamalla voisi nurmikon pienennysprojekti edetä nopeammin.

 

Villejä vieraita - ja vähemmän villi unikaveri

Mustarastas on jälleen tehnyt pesän talon päädyssä kasvavaan köynnöshortensiaan. Kevättalvesta kiikuin jonkin aikaa korkeilla tikkailla leikkaamassa köynnöksestä versot, jotka olivat matkalla jonnekin kattotiilien alle. Samalla poistin kaikki vanhat linnunpesät. Pari vuotta sitten mustarastas teki pesänsä niin alas, että saatoimme ilman mitään apuvälineitä ohikulkiessamme katsella sen pesimispuuhia. Vahdimme myös Juusoa sen verran tarkemmin, ettei se päässyt häiritsemään linnun puuhia. Nyt pesä on sen verran korkealla, että vain hautovan linnun pyrstö pilkottaa pesän reunan yli eikä Juuso yllä lähellekään linnun pesää. 

Talviturkkiaan vaihtava tupsukorva istui tänä aamuna pation reunalla mennessäni ulos. Ensin se pinkaisi pakoon, mutta jäi vähän matkan päähän odottamaan, seuraanko kenties perässä. En tietenkään, vaan kiirehdin sisällä noutamaan kameraa saadakseni vipeltäjästä edes yhden otoksen. Tämän kummempia kuvia en onnistunut nappaamaan, mutta aina näiden villieläinten vierailut tuntuvat mukavilta. Itse asiassa tämä orava oli varsin rohkea uskaltautuessaan avoimelle pihalle Juuson torkkuessa angervopensaissa ihan lähellä. Aikoinaan naapurin kissa oli etevä oravien metsästäjä ja kerran näin sen jolkottavan meidän pihalta kotiinsa päin orava suussa roikkuen. Nykyisin Nessu-kissa metsästää enkelioravia.

Lämpö on laittanut nurmikon kasvamaan - ja myös kaiken muun, jota meidän ns. nurmikolta löytyy. Enpä huomannut kuvata rentoakankaalia, joka on levinnyt nurmelle, mutta vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyvää kriikunaa tunkee vähän sieltä sun täältä. Samoin noita vaahteralapsia on vaikka taimikaupan perustamiseksi. Alapiha alkaa näyttää kaikkea muuta kuin nurmikolta, mutta vielä tänäänkään en ehtinyt hakea leikkuria kellarista. Lisäksi on vähän epävarmaa, toimiiko se enää laisinkaan. Viime kesänä Ukkokulta korjasi leikkuria useampaan kertaan ja nyt vekotin saa kyllä mennä, ellei se lähde käyntiin. Siihen on jo vaihdettu vanhasta koneesta osia ja jos se nyt tekee tenän, kierrokset nousevat paremminkin Ukkokullalla kuin ruohonleikkurilla.

Ihan huomaamatta herukkakin on jo ryhtynyt kukkimaan. Runsaasti näyttää taas olevan kukkia, jos vain välttyisivät halloilta.

Omenapuut ovat vielä melko paljaan näköisiä, mutta muhkeita hiirenkorvia niissäkin jo on. Nyt täytyykin käydä ahkerasti tarkkailemassa omenapuita, sillä nuput ilmestyvät ainakin Huvitukseen lähes samaan aikaan pienten lehtien kanssa.

Viime vuonna omenapuut kukkivat todella upeasti ja hedelmiäkin tuli runsaasti, joten mielenkiintoista nähdä, millainen sato tänä vuonna saadaan. Omena on kyllä yksi mieluisimmista hyötykasveista puutarhassani. Jos jotain puuta pitäisi mennä halaamaan, niin minä kyllä valitsisin omenapuun. Etenkin iäkkäät ja usein vinksalleen kasvaneet omenapuut ovat kauniita. Kuin puutarhan harmaapartaisia Gandalf-velhoja, viisaita ja vakaita.

Ukkokulta on vihdoin saanut pinottua kaadetun koivun klapit kuivumaan aurinkoon ja tuuleen. On siellä mukana muutama pihlajan klapikin. Noilla lämmitetään saunaa ja takkaa jokusen kerran, kunhan ensin aikansa kuivuvat.

Kaikki oksatkin on haketettu ja siitä riittää vähäksi aikaa kärrättävää. Ainakin naapurin aidan vieressä olevien pensaiden alle pitäisi muutama kuorma kipata, kunhan ensin levitän sinne märkää sanomalehteä. Siellä kasvaa niin paljon vuohenputkea, jota on ihan toivotonta kitkeä. Eivät ainakaan heti kasvata lonkeroitaan tai pääse siementämään, kun ovat aikansa valolta piilossa.

En kyllä lainkaan tajua Juuson logiikkaa nukkumapaikkojen valinnassa. Nyt se on taas siirtynyt nukkumaan öisin minun viereeni. Luulisi, että talvikylmillä olisi ollut mukava nukkua mamman kyljessä, mutta ei, silloin se ei vilkaissutkaan makkariin päin. Nyt se istuu Iltaisin makkarin ovella komentamassa minua nukkumaan, jos vaikka vahingossa aikoisinkin mennä katsomaan vielä telkkaria. Kun sitten siirryn kömpimään sänkyyni, kissa loikkaa sinne pyörimään ja kierimään etsien hyvää asentoa. Miten se aina osaakin valita sellaisen paikan, ettei minulle jää juurikaan liikkumisvaraa. Niin sitten kyhnytetään kylki kyljessä, minä yleensä muutaman sivun dekkaria lukien ennen valojen sammuttamista ja Juuso äänekkäästi puhisten ja kuorsaten. Vielä ennen unten mailla siirtymistä tai joskus yöllä havahtuessani hapuan kädelläni kissan silkkistä turkkia ja saan vastaukseksi tutun kurinan: "täällä ollaan, jatka mamma vain nukkumista". Ihana unikaverini!

Niin on hoppua pihamaalla

Elämä on siirtynyt niin totaalisesti pihamaalle, ettei pahemmin ehdi blogia päivittää. Kourassa kulkee lapio, talikko tahi jokin muu puutarhatyökalu, joten kamera ei enää joukkoon mahdu ja iltasella töiden päätyttyä tuppaa takamus painumaan istuma-asentoon johonkin pehmoiseen ja lämpöiseen kohtaan sisälle, ei enää millään jaksa lähteä kuvaamaan päivän aikaansaannoksia tai luonnon ihmeitä. 

Täällä etelässä on ollut hienoja aurinkopäiviä ja tänään vielä erityisen lämmintä. Vaikka vielä onkin virallisesti kevät, tätä ihanaa päivää voi huoletta sanoa kunnon kesäpäiväksi. Ihan hirveästi tekisi mieli mennä kauppaan hakemaan kesäkukkia ja istuttaa niitä ruukkuihin ja laatikoihin, mutta pieni järjen ääni kuiskuttelee korvan takana, että "älähän kiirehdi, vielä voi olla liian aikaista". Tämä lämpö ja heleä auringonpaiste erehdyttää kuvittelemaan, että oltaisiin pidemmällä kuin ollaankaan. Kunpa meillä olisikin toukokuu aina tällainen kuin nyt on ollut. Pitenisi kesä kuukaudella.

Eilen päätin, että jos tänään tosiaan tulisi luvattu aurinkoinen ja lämmin päivä, öljyäisin terassit ja niin tein. En laisinkaan tykkää siitä hommasta ja usein olen siirtänyt tehtävää niin pitkälle, että esimerkiksi koivut ja muut lehtipuut kukkivat. Vaikka puuöljy kuivuukin kohtuullisen nopeasti, on tylsää katsella, miten suuren urakan palkkana on siitepölyn täplittämä puupinta. Nostin sisäänkäynnin ja yläterassin irtonaiset puualustat pystyyn aurinkoiseen paikkaan, jolloin niiden öljyäminen kävi nopeasti ja kuivuminen vielä nopeammin. Jaksoin myös pyyhkiä ylimääräiset öljyt rätillä pois puupinnalta, mikä edisti kuivumista. Ja kun oikein pääsin vauhtiin, sain öljyttyä myös puupatiot, joten se urakka on tältä vuodelta hoidettu.

Myös kauan kaipaamani multalähetys saapui iltapäiväkahvin aikaan. Tilasin kaksi 1000 kilon säkkiä multaa ja yhden säkillisen kivituhkaa. Aika tyyristähän tuo on, mutta laskin sen tulevan kuitenkin halvemmaksi kuin yhtenään ajaa naapurikylän puutarhamyymälään hakemaan auton takakontillisen pieniä multasäkkejä. Aiemmin olen tilannut niitä "vihreitä" suursäkkejä, mutta tänä vuonna vaihdoin firmaa. Säkit tässä firmassa ovat vähän suurempia ja mullan kilohinnaksi tulee kuitenkin vähän vähemmän. Edullisinta olisi varmaan tilata autokuormallinen multaa, mutta mihin ihmeeseen sen valmiissa pihassa kippaisi? Mullan uupuminen onkin rajoittanut pihatöitä, mutta nyt taas pääsee kärräämään ja kaivelemaan.

Kaiken kauneuden keskellä pitää aina olla joku harmittava juttu ja tässä tapauksessa se on viheliäinen vuohenputki. Monta vuotta meni, ettei meidän pihalla juurikaan tarvinnut tällaisen inhottavuuden kanssa taistella, mutta nyt sitä on alkanut esiintyä vähän siellä sun täällä. Kasvi tunkee lonkeronsa pitkälle ja siitä näyttää olevan äärimmäisen vaikea päästä eroon. Ei auta napsaista tuota maanpäällistä vihreää osaa vaan täytyy kaivaa varovasti multaa sen juurelta ja yrittää saada punertavasta möykystä kiinni, jolloin saattaa onnistua vetämään juurta pidemmänkin matkan pois. Vaan ei aikaakaan, kun taas jostain nostaa päätään toinen samanmoinen ja niinpä tämä taistelu näyttää tulleen jäädäkseen.

Hiukan olin jo huolestunut, missä kaikki varjoliljani luuraavat. Ei hätää, niitä on alkanut nousta jopa aivan odottamattomista paikoista kuten tässä jalopähkämöiden keskeltä. Enpä ole aiemmin tullut ajatelleeksi, että jalopähkämöiden lomaan kannattaisi istuttaa aikaisia kevätkukkijoita, esimerkiksi juuri sipulikukkia, koska pähkämö näyttää olevan aika hidaskasvuinen näin keväällä. Myöhemmin se kuitenkin kasvaa sen verran, että peittäisi mainiosti lakastuvat sipulikukkien lehdet. Täytyypä laittaa tämä tieto tuonne korvan taakse.

Kielot kasvavat hurjaa vauhtia ja näinpä joissakin tänään jo nuppuvanoja. Tarkoitus on kyllä vähitellen istuttaa tähänkin paikkaan muitakin kasveja, sillä loppukesästä kielot eivät enää ole välttämättä kaikkein kauneimpia ruskettuvine lehtineen. Mietin kyllä tuossa eräänä päivänä, että minun pihani on varsinainen sekametelisoppa. Olen jakanut esimerkiksi kevätkaihonkukkaa, pikkutalviota ja taponlehteä sinne tänne täyttääkseni tyhjiä aukkoja ainakin siksi aikaa, kunnes keksin, mitä muuta noihin paikkoihin voisin laittaa. Ja usein käy niin, etten raaskikaan kaikkia "väliaikaisia" kasveja riistää kokonaan pois uusien tieltä, jolloin lopputuloksena on kaikkea kaikkialla. Tosin nämä puutarhani seikkailijat ovat maanpeitekasveja ja sopivat kyllä kasvamaan muiden kukkien ohella, koska yleensä ne uudemmat istutettavat ovat vähän korkeampia tulokkaita. Eipä tarvitse niin paljon rikkaruohoja olla nyhtämässä, kun maassa jo kasvaa jotain kaunista. Jonkun mielestä ei ehkä niin tyylikästä, mutta eipä se minua pahemmin haittaa. Tai ehkä vähän silloin, kun katselen kuvia jostakin pihakilpailun voittajasta. Pihasta, jossa kaikki kasvaa viimeisen päälle ojossa ja paikallaan. Onneksi tuollaisen kuvan voi laittaa pois silmiensä edestä ja taas on kiva paneutua omaan sekamelskapuutarhaansa.

Talvella luin kärhökirjaa ja siitä sain idean istuttaa kärhöjä hedelmäpuiden alle. Kirjassa todettiin, että meillä kärhöjen käyttö on vielä melko rajallista ja usein jää siihen, että istutetaan Jackmannii talon seinustalle, jossa se saattaa elää vuoden pari ja riutua tuossa liian kuivassa paikassa vähitellen pois.

Alkuperämaassaan kärhöt kasvavat usein isojen puiden ja pensaiden tyvellä ja kiermurtelevat niiden oksistoihin kukkimaan. Ajatuksesta ihastuneena päätin tänä kesänä testata tuota hyvää ideaa ja ostin isosta taimikaupasta pari kärhöä; Multi Bluen ja Rouge Cardinalin. Valikoimaa olisi toki ollut enemmänkin, mutta nämä olivat tarjouksessa ja tiukassa budjetissani oivalliset tähän kokeeseen. Toisen kärhön istutin syysomenan juurelle ja toisen kriikunan juurelle, jossa on entisestään isohko pehko sinne levinnyttä akileijaa. Kärhöjenhän sanotaan pitävän siitä, että niiden tyvellä on muiden kasvien antamaa suojaa, joten josko tuosta akileijasta olisi tässä tapauksessa vähän apua.

Haa, näyttöni edessä lentelee tukevan oloinen hyttynen. Olenkin tuossa pihamaalla ollessani miettinyt, missä ne viipyvät. Iltalehden lööpissä oli eräänä päivänä kissankokoisin kirjaimin, että tulossa olisi hurja hyttyskesä. Toivotaan, että ennustus ei toteutuisi ja saisimme nauttia ihanista illoista pihamaalla tarvitsematta alituiseen huitoa ja lätkiä milloin mihinkin suuntaan.

Viime yönä muuten nukuin ensimmäisen yön ikkuna auki. Ajattelin herääväni aamuvarhaisella kauniiseen lintujen lauluun, vaan toisin kävi. Eräs karvainen viirusilmä istui makkarin ovella ja naukui siihen malliin, että nyt on mamman lähdettävä viemään kissaansa pihamaalle. Pojalla olikin kiire metsänreunaan kaivamaan pissakuoppaa ja sinne se sitten jäi ihmettelemään lämpenevää päivää. Myöhemmin kävin vilkaisemassa ikkunasta ja katti nukkui pitkin pituuttaan vielä melko matalassa heinikossa.

Miten minusta tuntuu, että tänä keväänä valkovuokot kukkivat erityisen loisteliaasti. Lämmin ilma varmasti jouduttaa kukkimista, mutta vielä metsiköt ovat valtoimenaan upeita vuokkomättäitä ja meidänkin pihassa on muutama hieno pehko. Kohta pitää kaivaa ruohonleikkuri kellarista ja ryhtyä sillä louskuttamaan, mutta nämä vuokkopehkot kierrän kyllä jonkin aikaa kaukaa, jotta ne saavat rauhassa kukkia ja kuihtua.

Keltaiset kukat eivät ole monen mieleen, eikä oikeastaan minunkaan lemppareitani, mutta narsissia on vaikea vastustaa. Jotenkin kevääseen vain kuuluu nämä väriläiskät. Onnekseni olin näköjään istuttanut myös muita kuin noita tavallisia narsisseja ja näistä uusista väreistä innostuneena yritän tulevana syksynä hankkia lisää vaihtelua peruskeltaiseen. No, onhan minulla muitakin keltaisia kukkia, kuten tarha-alpi ja se vasta näyttää leviävän kuin Elanto entisaikaan. Jossain vaiheessa mietin, että kaivan sen kokonaan pois, mutta olkoon. Kyllä sille sijansa pihassani löytyy. Se on ainakin helppo ja vähään tyytyväinen. Sellaiset kasvit ovat aika ihanteellisia, jääpä aikaa puuhastella haasteellisempien kukkien parissa, kun edes jossain puutarhan kolkassa asiat ovat mallillaan.

Kun nyt ei ole yhtään kuvaa Juuso-kissasta, pitänee puhua muulla tavoin kissoista. Eli kukas sen kissan hännän nostaa ellei kissa itse ja tässä tapauksessa hehkutan ihan vähän tuota onneani Suvikummun Marjan silmukilpailussa. En unissanikaan osannut arvata pääseväni palkinnoille, mutta ihan tosissani kyllä kisaan osallistuin. Nuorempana tein ahkerasti sanaristikoita. Niihin tulee suorastaan himo ja usein venyi nukkumaanmenokin sen viimeisen nurkan ratkaisemisen vuoksi. Sanaristikkoharrastukseni aikaan ei ollut vielä internettiä eikä siis kinkkisiä kysymyksiä voinut googlettaa, joten hankin erilaisia ratkaisuoppaita ja vinkkikirjoja. Niistä oli apua tuntemattomampien sanojen löytämisessä, mutta toki ahkerasti ratkoessa oppi nopeasti tietynlaiset avainsanat.

Tuon silmukilpailun suhteen tuli vähän samanlainen himo kuin aikanaan sanaristikoiden kanssa. Innostusta lisäsi googlen käyttäminen. Sieltä kun löytyi aika hyviä kuvia ja vinkkejä, joita sitten täydensin oman kirjahyllyn kasvikirjoilla. Minulla on tässä tietokoneen edessä työpöydällä aina ruutuvihko, johon kirjaan kaikenlaisia asioita. Yleensä muistan jonkin asian juuri silloin, kun olen räpsäissyt koneen kiinni, joten seuraavan kerran sen aukaistessani ruutuvihossa saattaa olla jo lista käsiteltäviä asioita. Liput ja laput tuppaavat katoamaan, mutta vihkoon voin palata myöhemminkin. Joskus muistan laittaa jopa päiväyksen sivun yläreunaan, jotta on helpompi paikallistaa kenties etsittäviä asioita. Silmukilpailua ratkoessani riipustin vaihtoehtoja ruutuvihkooni, kunnes lopulta päätin, että nyt ei asian tahkoaminen enää muutu miksikään ja laitoin vastaukseni Suvikummun Marjan blogikommenttiin. Talvella ihastelin Marjan kutomia sukkia ja nyt minulla on ilo ja onni saada sellaiset ikiomiksi. HURRAA!!!

Taitaa olla taikinanmarja?

Ensi viikolla kuskaan sitten äitiäni magneettitutkimuksiin ja ylävatsan ultraan. Leikkausaikakin on jo päätetty maanantaille 3.6. Aika ikävän syntymäpäivälahjan äiti sai, syöpädiagnoosi 80-vuotispäiväksi, mutta tällaista tämä elämä on. Niin paljon on vanhempieni terveyteen liittyviä menoja tässä toukokuussa, että piti oikein tehdä heille ja itselleni excel-taulukko kaikista menoista kelloaikoineen ja eri sairaaloiden osoitteineen, että pysyy jotenkin kartalla tässä touhussa. 

Huomasin saaneeni kaksi uutta lukijaa ja niinpä toivotan lämpimästi tervetulleiksi Marin ja Eijan.

Aurinkoisia puutarhapäiviä teille kaikille!