Savi-Heinä Puoti Lopella - ihana löytö

Eilen liikuskelin ystäväni kanssa itselleni hiukan vieraammilla seuduilla eli Karkkila-Läyliäinen-Loppi -suunnalla. Ajaessani kantatie 54:ta ihan sattumoisin huomasin tien vierellä kyltin keramiikkapuotiin, jonne oli tietenkin pakko poiketa katsomaan. Sehän olikin varsinainen löytö. Tuo Susanna Lähteen keramiikkapaja- ja myymälä on toiminut vanhassa navettarakennuksessa vuodesta 1991 lähtien ja myynnissä on hänen itse valmistamaansa käyttö- ja koristekeramiikkaa sekä erilaisia koristeita. Myynnissä on myös erittäin kattava valikoima askartelu- ja ompelutarvikkeita.

Kuka olisi voinut kuvitella, että parin huoltoaseman ja pienen metsikön takaa aika harvaan asutulta alueelta löytyy moinen aarreaitta. Monta pientä huonetta täynnä ihanuuksia. Ovesta sisään astuessamme haukoimme henkeämme nähdessämme kauniisti esille asetetut askartelu- ja käsityötarvikkeet. Eipä edes keskellä Espoota olevassa tunnetussa askartelutarvikkeisiin erikoistuneessa liikkeessä ole näin hulppeita valikoimia. Hinnatkin olivat täysin kilpailukykyisiä, mielestäni jopa alle Tiimari-hintojen (joka tosin on nykyisin usein luvattoman kallis).

Ihastuksemme vain parani löytäessämme perältä uusia huoneita, joissa hyllyt ja pöydät notkuivat toinen toistaan hienompia keramiikkaesineitä. Monet todella kauniita ja kekseliäitä. Värimaailmakin sellainen, että varmasti jokainen löytäisi itselleen mieluista. Koska minulla on talous varsin tiukalla, katson yleensä myös hintoja sillä silmällä, kannattaako edes unelmoida jostain tietystä esineestä. Tässä puodissa olin totisesti iloisesti yllättynyt, sillä hintataso on tavallisen ihmisen kukkarolla ihan sopiva. 20 eurolla olisi löytänyt jo monenmonta mieleistä ja täysin uniikkia työtä niin itselle kuin vaikka toisille lahjaksi. 

Puodista löytyy myös runsaasti kauniita kynttilöitä, käsintehtyjä kortteja, servettejä ja monenmoista muuta lahjatavaraa. Etenkin oman pajan tuotteissa näkyy vuodenaikojen vaihtelu ja erilaiset juhlateemat. 

Puodissa häärää Susanna Lähde itse tarvittaessa neuvoen ja opastaen. Samanaikaisesti oli ostoksilla varttuneempia rouvia etsimässä askartelutarvikkeita, mutta hyvin mahduimme kaikki puodissa kiertelemään. Tuntui mukavalta, kun saimme rauhassa katsella ja ihastella ilman minkäänlaista kiireen tuntua. Susanna kertoi olevansa syysihminen ja se näkyi selkeästi puodissa parhaillaan esille asetettujen keramiikkaesineiden, korttien, kynttilöiden ja kranssien värimaailmassa. (Jos jostakusta näyttää, että vihreä olisi jotenkin voitolla, se johtuu kylläkin siitä, että kuvaaja tuppaa tykästymään vihreisiin esineisiin.) Voin hyvin kuvitella, miten tunnelmallinen puoti onkaan joulun aikaan. Täytyy varmasti tehdä viimeistään silloin uusi visiitti puotiin.

Harmikseni kuvat eivät kovin hyvin onnistuneet. Miten aina parhaan kuvaussession yllättäessä akku alkaakin vedellä viimeisiään ja muutenkin tuntui, kuin en olisi kuvannut aikoihin. Tuli oikein kunnolla hosuttua kuvien kanssa, kun koko ajan pelkäsin akun simahtavan. 

Käykääpä katsomassa Savi-Heinä Puodin omia kotisivuja, puoti löytyy kuulemma myös facebookista. Aion käydä sielläkin kurkistamassa heti, kun ehdin. 

Savi-Heinä Puoti

Kempintie 20

Jokiniemi, Loppi

www.savi-heinapuoti.fi

savi-heina.suska@whippies.fi

p. 019 440765

Eilistä lukuunottamatta viime päivät ovat kuluneet lähinnä lääkärikärräysten merkeissä. Tiistaiaamuna vein isän sovitusti muutaman kilometrin päähän ultrakuvaukseen, jossa sitten kuluikin aikaa rutkasti enemmän kuin olin kuvitellut. Niin se vain on, että varatusta ajasta huolimatta terveyskeskukseen on turha mennä kiireen kanssa. Likimain aina siellä joutuu odottamaan. Nytkin isän aika oli 9.20 ja kuvaukseen hän pääsi vähän jälkeen klo 11. 

Ultrasta päästyämme piti kiirehtiä Jorvin sairaalaan, jossa äidiltä otettiin luuydinnäyte. Tänään olin äidin kanssa Sädehoitoklinikalla kuuntelemassa lääkärin tilannearviota. Vielä ei voida sanoa, onko sädehoidosta ollut apua. Sen näyttää seuranta ja aika, mutta kohtalaisen hyvin äiti on kuitenkin kestänyt hoidot. Toki hänellä on ripulia, väsymystä ja muutenkin huonoa oloa. Laihtunut hän on myös melkoisesti. Kunpa vielä nuo luuydinnäytteet olisivat vähemmän vakavia, niin tässä voisi jo hiukan huokaista helpotuksesta. Sädehoitokin loppuu ensi tiistaina. Toivotaan myös, ettei isältä löydy mitään erikoista, joka vaatisi runsaasti uusia juoksuja lääkärin jos toisenkin luona. Kunhan äidin sädehoito saadaan alta pois, on kumpaisenkin silmien vuoro - toiselle kaihi- ja toiselle glaukoomaleikkaus. Niitä en nyt jaksa ajatella. 

Huomenna aloitan työväenopistossa 16 tunnin valokuvauskurssin, jossa on tarkoitus oppia ottamaan enemmän irti omasta kamerasta. Toivottavasti meikäläisen luupääkin jotain uutta oppii. Olin jo ehtinyt ilmoittautua kurssille, kun huomasin naapurikunnan työväenopiston järjestävän valokuvauskurssin, jollaista olen mielessäni toivonut. Kurssilla kuljetaan kameroiden kanssa luonnossa harjoitellen kuvaamista erilaisissa valaistus- ym. olosuhteissa. Kurssi on kyllä sen verran pitkä, etten millään olisi nyt saanut sitä mahtumaan aikatauluuni, joten nyt on tyydyttävä tuohon oman kunnan järjestämään lyhyempään kurssiin. Ehkä sitten ensi vuonna pidemmälle kurssille.

Milloinko sitten puutarhaan? Kovasti toivon, että viimeistään sunnuntaina olisi aikaa. Kesäkukista petuniat ovat selvästi kärsineet kylmistä öistä ja osa niistä saa varmasti kyydin kompostiin. Pelargoniat sen sijaan ovat ryhtyneet kukkimaan uudelleen. Seinustalla kasvaville tomaateille olen iltaisin laittanut harson suojaksi ja se näyttää edistävän kypsymistä. Ovatpa nuo itse kasvatetut Tigarellat sitten herkullisia! Kasvihuoneen pystytys ei ole edennyt laisinkaan, sillä minä en ole ehtinyt ja Ukkokulta on potenut selkäänsä. Vaan hiljaa hyvää tulee, uskoisin.

PS. Kaikki tämän postauksen kuvat on Savi-Heinä Puodista.

Laiskotellessa ainakin ajatus kulkee

Voi mahdottomuus, millaiseksi lötköilyksi tämä päivä näyttää menneen. Eikä vain näytä, vaan menee ja meni. Aamulla satoi ja niin on satanut pitkin päivää. Välillä aurinko pilkistää pilvien takaa, mutta märkyys ja toistuvat sadekuurot eivät houkuttele pihalle mitään tekemään. Eilen oli vieraita - tai ei niinkään vieraita vaan ihan tuttuja ihmisiä eli vanhempani, pikkuveljeni ja hänen tyttärensä, ihana 11-vuotias Siiri. Kahvia tuli kitattua yli normaaliannostuksen, eikä sitten iltasella uni tullut. Syvennyin lukemaan Katja Kallion "Säkenöivät hetket" -kirjaa, joka kertoo kolmesta naisesta, kolmesta sukupolvesta, hyvästeistä ja anteeksiannosta. Tuo kirja on niin kauniisti kirjoitettu, sen tunnelma vie mennessään ja tempaa hankolaisiin maisemiin. Kirjan kannet suljettuani ja valot sammutettuani oli jo pitkälle yli puolen yön. Niinpä sitten nukuin aamulla pitkään ja päivästä oli ikäänkuin osa jo käytetty, kun vihdoin olin valmis ryhtymään johonkin. Ja niin siinä sitten kävi, etten ryhtynyt mihinkään. Olen roikkunut tietokoneella ja välillä kääntynyt katsomaan tuolilla nukkuvaa Juusoa, sen pehmoista olemusta ja välillä vilkkaasti väpättäviä viiksiä. Uniako näkee - kenties.

Syyskuun ensimmäinen päivä. Syksyn ensimmäinen päivä. Ei tunnu kovin innoittavalta ja sitä samaa sanovat monet omissa puutarhablogeissaan. Syksyn saapumiselle ei voi mitään, joten nyt on vain käännettävä ajatukset johonkin mukavampaan ja toisaalta on pyrittävä hyödyntämään kaikki positiiviset puolet syksystä. Ainakaan ei ole niin hikistä ja kaikki raskaammat hommat on miellyttävämpää tehdä, kun ei koko ajan tarvitse pyyhkiä tahraisia silmälaseja ja kuivata otsaansa t-paidan helmoihin. Maa ei ole edelleenkään jäässä, eikä taivaalta vielä tule lunta. Edelleen voi siis tunkea lapionsa maahan ja sen perässä tuikata syntyneeseen kuoppaan vaikka taimen tai pari. 

Kypsyminen puutarhassa taitaa olla parhaimmillaan ja sadonkorjuu meneillään. Tomaateissani on edelleen runsaasti vihreitä, mutta punastumista tapahtuu kaiken aikaa ja päivittäin voi käydä poimimassa tomaatin tai pari. Kylläpä ne maistuvat herkullisilta, kuori on ohut ja sisältö täyteläistä. Tomaatin makua korostaa poimimisen yhteydessä tomaatin kannasta nouseva voimakas tuoksu. Iltaisin olen laittanut tomaattien päälle harson mahdollisen kylmän yön varalta. Viime yöt ovat olleet melko lämpimiä, eikä tuohon meidän patiolle ihan ensimmäisenä halla iske. 

Nurmikko on viime aikoina edelleen pitänyt leikata kerran viikossa ja samalla tulee silputtua läheisen koivun tiputtamia keltaisia lehtiä. Kesällä ehdin jo innostua, että olen saanut valkoapilaa kylvämällä nujerrettua sammaleen kasvun nurmikolla, mutta taisi olla liian aikaista hihkumista. Aina loppukesästä sammal jotenkin reipastuu rehottamaan ja mm. nurmikonleikkuusta sammaloituneilla alueilla tulee huomattavasti raskaampaa. Eihän sitä sammalta tarvitsisi leikata laisinkaan, tasaisena se pysyy. Mutta siihen sammaleen joukkoon nousee kuitenkin kaikenlaisia korsia ja sitten vasta nuo alueet ovat hoitamattoman näköisiä. Vaikka kyllä omenapuiden alla on nyt vihreämpää ja se on apilan ansiota. Sieltä lähti syysharavoinnin yhteydessä sammal melkein kokonaan pois, joten apila sai mahdollisuuden vallata alaa ja sen se myös on tehnyt.

Kasvihuone on niinsanotusti vaiheessa, mutta kyllä se hissukseen valmistuu. Oikeastaan on kerrankin kiva tehdä jotain todella hitaasti ja harkiten. Ilman minkäänlaisia paineita tai hätäilyä. Ainoana päämääränä kasvihuoneen valmistuminen ennen talvea ja senhän se tekee, takuuvarmasti. Mahdatteko nähdä minut vielä seisomassa päälläni? Nimittäin, jos kasvari ei syystä tai toisesta valmistukaan. Ei eipätoivoa, ei minkäänlaista. Kyllä se valmistuu. Huominen on tarkoitus käyttää projektin jatkamiseen. Juusokin pääsee mukaan urakoimaan, jos vain tyytyy tuohon rakennusvalvojan rooliinsa.

Aika hyvin olen onnistunut kaikenlaisia kasveja ja ötököitä tunnistamaan netin ja kirjojen avulla, mutta tälle aika tavallisellekin maksaruoholle en nyt onnistu löytämään nimeä. Se on noin 20-30 cm:n korkuinen ja vihreistä nupuista aukeaa vaaleanpunaisia kukintoja. Pidän siitä kovasti ja olen ajatellut lisätä sen määrää. Nyt sitä kasvaa puutarhassani ainakin kolmessa paikassa, mutta kovin nopea se ei näytä olevan leviämään. Suunnitelmissa on keskittää tämä maksaruoho omalle paikalleen, jotta se pääsee paremmin edukseen. Jokin isomaksaruoho se ilmeisesti on, mutta löytyykö sille tarkempaa nimeä?

Nappasin facebookista tällaisen pienen jutun, jossa on mukavan positiivinen ajatus. Mennään sen avulla yli näistä syyskuun 1. päivän aiheuttamista tummista ajatuksista ja pidetään yhä se kesälämpöinen aurinkomme ohjenuoranamme.

Isäni oli eksyksissä Helsingissä ja pysähtyi kysymään neuvoa 

lastentarhanopettajalta käyttäen vanhaa sanontaa 

”minulla on nyt pallo hukassa”. 

Aidalla keikkui myös kurahousuinen pikkutyttö, 

joka ehti ennen opettajan vastausta esittää isälleni 

vilpittömän vastakysymyksen: 

”Minkä värinen sedän pallo oli?” 

Aurinkoisia työ- ja puutarhapäiviä teille kaikille!

 

 

Elokuun päättyessä

Elokuu on lopuillaan, eikä sitä voi välttyä huomaamasta. Yöt ovat olleet melko koleita ja kosteita. Lämpimän kesän jälkeen aurinkoisen päivän 20 astetta tuntuu viileältä, eikä varjossa tarkene lyhythihaisessa vaatetuksessa istua. Eilisiltana varpaita paleli sisälläkin sen verran reippaasti, että vedin villasukat ensimmäisen kerran sitten huhti-toukokuun jälkeen jalkaani. Asettelin kynttilöitäkin illansuussa esiin, johon Ukkokulta totesi napakasti, että "nyt se taas alkaa". Minkäs sille mahtaa, että yhä pimeneviin iltoihin kaipaa valoa ja piristystä.

Tulkoon syksy, mutta minä olen jo kääntänyt ajatukseni seuraavaan kevääseen. Pitkin kesää olen kirjannut muiden blogeista bongaamiani mielenkiintoisia kasveja, joita voisin harkita omaan pihaani. Etenkin loppukesän kukkijoita kaipaan enemmän ja nythän niitä on hyvä aika ryhtyä miettimään. Viime keväänä tilasin siemeniä enemmänkin sattumanvaraisesti, mutta nyt kasvatussuunnitelmaan taitaa löytyä johdonmukainen punainen lanka. 

Mietin tuossa, että tämä puutarhurin elämä on kyllä aika idioottimaista. Sen sijaan, että loikoisi päivät pääksytysten auringon lämmöstä nauttien ja sinistä taivasta katsellen, sitä tallustelee multaiset puutarhakengät jaloissa painaen lapion kanssa maata kaivamaan ja siinä ohessa ajatukset jo karkaavat seuraavaan istutusprojektiin. Kun yhden kasvin on saanut rauhassa aloittelemaan elämäänsä tuoreessa mullassa, on sille kenties jo uusi paikka valittu ja viereen viisi muuta istutettavaa mietitty. 

Juttelin eilen erään ystävän kanssa siitä, kuinka meikäläisen kesäiset lepohetket ovat enemmänkin pyllyn pikaisia pyrähdyksiä pihatuolissa, kun jo silmät siintävät jossakin oksassa, joka hetimiten pitää käydä leikkaamassa pois. Harvoin on tullut pihalla syvennyttyä hyvään kirjaan tai vain kulutettua aikaa ilman mitään päämäärää. Niin se vain on, että mieluummin sitä kuljeskelee pihalla nyppimässä ja tarkkailemassa ajatusten siintäessä uusissa suunnitelmissa. Sitä se tarkoittaa se, ettei puutarha tule koskaan valmiiksi. Että puutarha on puutarhaihmisen temmellyskenttä, luovuuden lähde, intohimoinen harrastus, elämäntapa. Aina löytyy kolo, jonka voi täyttää uusilla kukilla. Aina löytyy nurkka, joka ikäänkuin kutsuu kokeilemaan, kääntämään, kaivamaan. 

Jotenkin tuntuu, että tämän kesän kaivamiset alkavat olla tässä. Kunhan kasvihuoneen saa pystyyn ja sipulit maahan. Pihan siivoamiseen ennen talvea menee runsaasti aikaa ja tarmoa. Onneksi ei sentään ihan vielä tarvitse ryhtyä kesäkukkaruukkuja tyhjentelemään ja roudaamaan tavaroita kellariin. Mistä sen tietää, vaikka syksystä tulisi aurinkoisen lämmin. 

Tällaisia ajatuksia lähti liikkeelle elokuun päättyminen tässä ruokavieraita odotellessa. Savustettua lohta, kermaperunoita ja jälkkäriksi mansikkahyydykekakkua kahvin kanssa. Johan tässä jo nälkä alkaa vatsassa kurnia.

Leppoisaa elokuun päättymistä kaikille puutarhureille!

 

Eilispäivän dominoilmiö

Eilen oli varsinainen lapiointipäivä. Monta päivää oli mielessä pyörinyt, minne istuttaa tarjouksesta ostetut pienet havupuut: kaksi kartiovalkokuusta, kaksi tarhakatajaa ja kaksi pallotuijaa. Olin mielessäni suunnittellut niitä tuonne naapurin aidan viereen, mutta se on todella aurinkoinen ja kuuma paikka. Ei välttämättä kovin hyvä sijoituspaikka havuille. Nuo kaksi tuijaa tyrkkäsin sinne kolme vuotta sitten, kun en siihen hetkeen muutakaan keksinyt. Tuijat olivat minulla kesän ruukuissa sisäänkäynnissä ja syksyn tullen ne oli saatava multaan. Hyvin ovat tuossa pärjänneet, vaikka varjoa ei juuri olekaan.

Mietin eilen tuota havujen sijoituspaikka-asiaa. Jokaisen havun kohdalla suositeltiin joko varjoa tai ainakin osittaista varjoa. Kun tuolla kylillä kulkiessaan katselee ympäristöä, käytetään havuja erittäin aurinkoisilla paikoilla varsin yleisesti. Myös julkisissa istutuksissa, joiden luulisi olevan asiantuntijoiden suunnittelemia. Luonnossakin esimerkiksi katajat ovat hyvin aurinkoisilla ja usein myös erittäin kuivilla paikoilla. Omasta kokemuksestani myös tiedän, että hyvin meidän pihalla tuijatkin ovat auringossa menestyneet. Ehkä ne kuitenkin viihtyvät paremmin varjossa. Mene ja tiedä. Joskus on vaikea noudattaa omalla pihalla oikeaoppisesti istutusohjeita. Monen kasvin suhteen on menty enemmän tai vähemmän kokeilemalla. Nykyisin kyllä pyrin valitsemaan kasveja suositusolosuhteiden mukaan.

Joskus sitä suunnittelee kaiken mielessään ja sitten lapion kanssa tulevalle istutuspaikalle kävellessään tuleekin huomanneeksi, ettei suunnitelma ole sittenkään toteutuskelpoinen. Näin kävi minulle juuri tuon istutuspaikan aurinkoisuuden vuoksi. Hetken astelin nurmikolla lapion kanssa ja pähkäilin, miten saisin palaset loksahtamaan. Jälleen kerran totesin, että tosipaikan edessä kunnon rutistus tuottaa usein tuloksia. Olin vakaasti päättänyt, että havut on saatava maahan eilispäivänä, jotta aikaa jäisi kasvihuoneen pystyttämiselle. Näin myös tapahtui, vaikka siihen monta tuntia aikaa kuluikin. Lopputulokseen olen ainakin toistaiseksi ihan tyytyväinen.
 

Valamonruusu Rosa 'Splendens', Kirjoapteekkarinruusu Rosa gallica 'Rosa Mundi' ja Neilikkaruusu Rosa F.J. Grootendorst

Kasvien kannalta olen ehkä liian ailahtelevainen tai paremminkin kykenemätön tekemään järkeviä ja kauaskantoisia suunnitelmia. Ihan ensitöikseni jouduin nimittäin kaivamaan ylös muutama viikko sitten naapurin aidan vierustalle istuttamani kirsikan, jotta voisin siirtää kriikunan ja ruusupenkin välistä Valamonruusun ja Kirjoapteekkarinruusun aidan viereen. Jotta taasen voisin istuttaa havut niiden paikalle. Ruusuille aurinkoinen ja multava aidanvieruspaikka olisi mitä parhain. Kuinka en ollut sitä aiemmin ajatellut? Siirsin samaan ryhmään myös Neilikkaruusun, joka tuskin oli ehtinyt paikalleen juurtua, sillä se on viettänyt kesän ruukussa aina viime viikkoon saakka. Silloin siirsin sen alapihalle Ritausman, Suviruusun ja Tornionlaaksonruusun seuraan.

Kirsikka pääsi tuohon ruusupenkkiin (kastelukannun takana), jonka yhdistin Syyshortensian istutusympyrään. Kirsikka on vielä niin pieni, että sitä tuskin huomaa, mutta tuossa se näkyy kivirykelmän vasemmassa kyljessä. Nuo kivet olivat aiemmin tämän alueen vastakkaisella puolella olevassa kiemurapenkissä, mutta siellä päivänlilja on kasvanut niin paljon, ettei noita kiviä oikeastaan sen alta enää näkynyt. Kärräsin kivet tähän uuteen penkkiin, jossa ne toistaiseksi saavat luvan olla. Päällimmäisenä on raparperilehtiallas, johon tuli turhankin paksulti betonia, mutta kyllä siinä sen verran maljamaisuutta on, että vesi siinä pysyy.  Ja tuon havujen tieltä yli jääneen kastelukannun alla olevan rapskulehtilaatan laitoin keskelle penkkiä astinpaikaksi. Aina kun ei ehdi kukkapenkkiä kiertämään, jolloin oikopolku on tarpeen.

Syyshortensia Hydrangea paniculata 'Vanilla Fraise' ja kannun vieressä pikkuruinen kirsikka (jonka nimi on kadoksissa)

  
Siirrettyäni Neilikkaruusun aidan viereen, jäi tuohon ruusukolmioon sen verran tilaa, että pallotuijat pääsivät sinne. Eiköhän ne jokusen vuoden mahdu tuossa olemaan, en nimittäin koskaan ole nähnyt kovin suuria pallotuijia. Sen sijaan ruusut saattavat valloittaa tuijienkin tilan, mutta ehkä noudatan Saaripalstan Sailan ohjetta, ja pyrin pitämään ruusupensaat jonkinlaisessa kurissa ja nuhteessa leikkaamalla niitä silloin tällöin ja estämällä siten pensaiden rehottamisen sinne tänne.

Pallotuija Thuja occ. 'Danica', vasemmalla Tornionlaaksonruusu Rosa 'Tornedal', takana keskellä Ritausma Rosa rugosa 'Ritausma ja oikealla Suviruusu Rosa pimpinellifolia (näkyy huonosti)

Lopulta pääsin havujen pariin. Kriikuna ja oikealla puolella oleva ruusupensas saavat aikaan sen verran paljon varjoa, että Valamonruusu ja Kirjoapteekkarinruusu ehkä viihtyvät paremmin uudessa paikassaan naapurin aidan vieressä. Havuille tämä ruusujen entinen paikka tuntuisi olevan sopiva. Ehkä nekin on istutettu liian pieneen tilaan, mutta on niin vaikea ajatella kasvien kokoa vuosikymmenen kuluttua. Usein taistelen kahden asian välillä: istuttaako heti alkuun riittävän väljästi ja kitkeä sitten rikkaruohoja vai istuttaako heti alkuun tiiviisti ja runsaasti ja kaivaa ylimääräiset joskus myöhemmin muualle. Puita ja suurehkoja pensaita on vain niin äärimmäisen hankala lapiopelillä kaivaa ja siirtää.

Kartiovalkokuusi Picea glauca 'Gonica' ja Tarhakataja Juniperus pfitzeriana 'Mint Julep'

 

Tein noista penkeistä hieman kohollaan olevia ja kaivoin selkeän välin nurmikkoon. Käänsin joissain paikoissa vielä kasvaneen nurmikon mullalle ja peitin istutusten välit märällä sanomalehdellä ja oksahakkeella. Kasvimaalla odotti uusia sijoituspaikkoja monta purkillista yläpihalta "siivoamaani" sulkaneilikkaa, jota istuttelin isompien kasvien väleihin. Tuohon ruusukolmion, havuistutusten ja kirsikka-syyshortensiapenkin väliin jäi aika kapea nurmikko-osuus, joka mahdollisesti tulevaisuudessa tulee katoamaan. Ehkä se korvautuu jonkinlaisella polulla, raparperilehtilaatoilla tms. Aika näyttää.

Juuson minttuhumaus

Sunnuntaisen laiskottelun lataamana tänään tuli huhkittua puutarhassa lapion kanssa yhtä sun toista, mutta niistä myöhemmin. Lähtiessäni aamulla alapihalle hommiin, siirtyi Juuso puolestaan yläpihan juoksunaruun. Kävellessäni sen ohi, se makasi pitkin pituuttaan hiekalla sen näköisenä, että kissan elämässä tärkeintä on paistatella päivää täydessä unessa. Ei korvaansa lotkauttanut sitä kutsuessani, joten jätin sen omaan rauhaansa vetelemään hirsiä. Pesukone jäi sisälle pyörimään ulos lähtiessäni ja sen vuoksi jätin vanhan herätyskellon terassille soittamaan, kunnes pyykkikone olisi lopettanut. Aurinkoisen päivän vuoksi ajattelin pestä pyykkiä pari koneellista ja saada ne myös ennen iltaa narulta takaisin sisälle kuivina ja viikattuina, joten järjestin itselleni herätyskellohälytyksen tyhjentämään välillä konetta. Muuten olisin sen tyystin unohtanut.

Herätyskellon soidessa tulin yläpihalle sitä pyykkikonetta tyhjentämään. Juusoa ei näkynyt hiekalla köllöttelemässä ja ajattelin sen pelästyneen rämisevää soittoääntä. Mitä vielä. Kahinasta päätellen kissa oli lähella ja löysinkin sen Kissanminttu-pehkostani ja se kyllä näytti olevan aivan pöllyssä. Siis kissa, ei minttupehko. Juuso pyöri kukkavarsien joukossa, kaatui välillä niiden päälle ja puski varsia. Nuoli ja pureskeli lehtiä, eikä tiennyt, miten päin kulloinkin tuolla pusikossa olisi. Minua ja Ukkokultaa nauratti katsellessamme kissan touhuja, mutta se oli niin keskittynyt kukkien seassa pyöriskelemaan ja peuhaamaan, ettei kiinnittänyt meihin mitään huomiota.

Juuson peuhaaminen sai kukkavarret rusentumaan ja lehdet lätsähtämään, mikä omankin nenäni mukaan lisäsi mintun tuoksua ja Juuson temmellys kasvien päällä ja joukossa sen kuin kiihtyi. Kamera oli kerrankin lähellä ja ehdin tallentamaan muutamia otoksia Juuson touhuista. Kuvien laatu ei ole mikään kummoinen, koska keskityin vain näpsimään ja taisin unohtaa kaikki hienot säädöt ja asetukset. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, enkä kukkapenkin paikan vuoksi voinut vaihtaa juurikaan kuvaussuuntaa.

Juuson minttuhumaukselle ei meinannut tulla laisinkaan loppua, mutta yhtäkkiä pusikosta hyppäsi esiin sammakko, jolloin Juuson peuhaaminen päättyi silmänräpäyksessä ja se lähti seuraamaan sammakkoa pation reunalle saakka. Siellä se kadotti sammakon ja jäi vahtimaan sen katoamisreittiä kuin kysyäkseen: "Tuleehan se sammakko tätä samaa reittiä takaisin, tuleehan...?" Ei tullut, mutta en minä sitä Juusolle kertonut.

Kyllähän sitä kissaihminen tekee lemmikkinsä eteen mitä tahansa, mutta tämänpäiväisen peuhaamisen jälkeen mietin ankarasti, pitäisikö minun sittenkin siirtää nuo kissanmintut johonkin parempaan paikkaan. Siis kaikkien kukkien kannalta. Ja ehkä vähän myös kissan kannalta. Voi olla, että pitkän päälle minua alkaa harmittamaan olopihan kukkapenkissä vinksallaan rötköttävät mintut ja mahdollisesti myös muut kukat, jotka Juuso sinne minttupehkoon matkatessaan flexihihnallaan kumoaa. Jospa siirränkin kissanmintut alapihalle sellaiseen paikkaan, että Juuso pääsee niiden kanssa rauhassa peuhaamaan ja keksin olopihan penkkiin niiden paikalle jotain vähemmän Juusoa kiinnostavaa. Tätä täytyy nyt pohtia, mutta onneksi asialla ei ole kovin palava kiire. Juuso nauttikoon toistaiseksi mintuistaan olopihalla.

Laiskottelun jalo taito

Cosmos-kukka

Olen ahkerasti kirjannut muistiin blogeissanne mainittuja syyskukkijoita, sillä kaipaan kovasti kesänjatkajia omaan puutarhaani. Syysleimu kukkii edelleen ja muutamat keltaiset kukkijat, mutta jotain punaista, lilaa ja vaikka valkoista saisi olla vielä tuloillaan. Tosin pikkaisen alkaa jo olla lapiointiväsymystä, mutta ehkä sitä jokusen taimen silti multaan saisi laitettua. Itse asiassa sisääntulon vierestä kaivoin toissa viikolla pois pari villiintynyttä jaloruusua. Kukkia niihin ei ole tullut enää muutamaan vuoteen ja versot huitelevat puolentoista metrin korkeudessa. Juuret noilla villiintyneillä ruusuilla oli mahtavat ja siinä olikin kaivamista, että sain ne riivittyä ylös mullasta. Samalla nostin ylös penkissä kasvaneet jaloruusut Nina Weibullin ja Kimonon, sillä vieressä kasvava marjakuusi vie jo ihan liikaa tilaa kukkapenkiltä. Jaloruusut pääsivät alapihalle, jossa ne toivon mukaan löytävät alun uudelle elämälle. Nyt tuossa sisääntulopenkissä on vähän aneemista, mutta saapi olla toistaiseksi. Väkisin en ala siihen mitään istuttamaan, parempi odottaa hyviä ideoita. Saattaa olla, että laitan mullan päälle joksikin aikaa sanomalehtiä ja oksahaketta, jotta rikkaruohot eivät pääse valtaamaan paikkaa. Edessä kasvaa nyt sen verran tiiviisti jaloangervoa, ettei penkki ihan törkeältä hakkeella katettuna näytä.

Syyshortensia

Kasvihuoneen perustus ei ole perjantain jälkeen edennyt askeltakaan. Ei sillä nyt mikään hengen hoppu olekaan, kunhan ennen pakkasia on päästy pystytyksen alkuun. Olen ollut sen verran vähän kotosalla, ettei yksinkertaisesti ole ollut aikaa pihahommiin. Eilen oli tarkoitus tehdä jotain, vaikka pientäkin pihamaalla, mutta laiskotti niin vietävästi. Pari kertaa kuljeskelin ala- ja yläpihan väliä miettien, minkä homman aloittaisin ja sitten istahdinkin suosiolla tekemään ristipistoja. Tosin kannoin käsityöni terassille ja roikotin jalkojani varjon ulkopuolella sen verran, että saatoin nauttia varpaitani lämmittävästä auringosta. Oikeastaan olin itseeni kovinkin tyytyväinen, sillä muutama vuosi sitten moisen laiskottelun salliminen itselle olisi ollut huomattavasti vaikeampaa. Niin vain ihminen pystyy aina uutta oppimaan. Jopa laiskottelun taidon.

Ritausma

Ritausmani kukkii edelleen. Kyllä on pieni ruusuni ollut ahkera ja tuottanut minulle paljon iloa. Hän on niin sievä, ehkäpä paras hankintani tänä kesänä. 

Kerrankin jotain yhteistä puutarhahommaa

Alkuviikosta siivosin aikani kuluksi yläpihaa, mikä tarkoittaa lähinnä hiekkakäytävien haravoimista ja kukkapenkeistä käytäville rehottavien kasvien siistimistä. Sisääntulopuolella ja pikkupuutarhassa pikkutalvio vyöryy käytäville ja pari kertaa kesässä leikkaan ylimääräiset pois. Muuten saisimme kohta kahlata kasvustossa tai yrittää tipsutella pienen pientä hiekkasolaa pitkin käytävillä eteenpäin. Sama ilmiö olopihan puolella syntyy kevätkaihonkukasta, suikeroalpista, sulkaneilikasta ja sammalleimusta. Ne osat kasveista, jotka ovat jo tehneet juuria hiekkakäytävälle laitoin nytkin ruukkuihin muualle istutettaviksi. Ruukut kannoin kasvimaalle odottamaan tuota uudelleensijoituksen hetkeä. Joitakin alkuja siirsin jo Vasempaan rinteeseen, jonka yläosassa on edelleen hieman liikaa avoimia paikkoja viime kesäisen remontin jälkeen.

Maksaruoho on kyllä erinomainen maanpeitekasvi kuiviin paikkoihin. Maksaruohoa minulla ei paljoa ollut siirrettäväksi, mutta se on tuossa rinteen alaosassa levinnyt erittäin tehokkaasti. Pienen pieniä tuppaita laitoin sinne tänne ja nyt jo sain muutamia yli noiden kivien vyöryviä taimen osasia siirtää tuonne ylemmäs. Viime kesän lopulla olin jo hiukan epätoivoinen, kun rinne näytti niin valjulta suuren urakan jälkeen. Vielä tuossa juhannuksen tienoilla tyhjää oli aika paljon, mutta heinäkuun lämpö ja sen jälkeen saapuneet sateet ovat tehneet ihmeitä rinteelle. Sulkaneilikkakin kukki jo vähän tänä kesänä ja ensi kesänä varmasti jo runsaammin. Haluaisin tehdä tuollaisen kiveyksen myös portaiden toiselle puolelle, oikeaan rinteeseen. Harmi vain, että minulla on tällä hetkellä ihan eri väristä kivituhkaa, joten näkymä tulisi olemaan täysin toisenlainen. Mistähän saisi parin ämpärillisen verran punertavaa kivituhkaa. Täytyy miettiä.

Talvella kaadetun koivun alle rusentunut tuijakin on alkanut kasvattaa uusia versoja. Ressukka on jo kertaalleen menettänyt latvuksensa sijaitessaan tien vierellä aitatuijana. Se sai heti ensimmäisen istutuskesänsä jälkeen ylleen niin raskasta aurauslunta, ettei kestänyt taakkaa. Vaihdoin tilalle uuden tuijan ja siirsin tuon kovia kokeneen puun alapihalle. Täytyy vielä leikata noita ruskeita oksia pois ja muutenkin muotoilla puuta. Ajatus on, ettei se saisi levittäytyä ympärillä kasvavien perennojen päälle.

Tämän toispuoleisen tuijan kanssa voisi harjoitella havukasvien leikkaamista ja muotoilemista. Käväisi vain mielessä torstaina telkusta katsomani Alan Titchmarshin muotoilemat aaltoilevat puksipuut. Alanin porukka kohensi neljälapsisen perheen surkean puutarhan upeaksi elämyspuutarhaksi. Kyllä sinne upposi kasveja ja käytävistä rakentui hienoja kivipintaisia polkuja. Sellaisen porukan kun saisi omaan pihaan ahertamaan. Tietenkin ilmaiseksi, sillä maksettuna ei taitaisi meikäläisen varallisuus moiseen riittää.

Alkukesän mahonioiden siirtokin näyttää onnistuneen, sillä kumpaisessakin on jo uutta kasvua. Kannattaa näköjään uskaltaa tehdä rankkojakin siirtoja mieluummin, kuin tuijottaa väärässä paikassa kasvavia kasveja. Nyt noilla meidän mahonioilla on paremmat olosuhteet, enemmän isojen puiden varjoa ja vähemmän talvisia tallaajia, kun niiden kohdalla ei ole lintulautoja siemenillä täytettäviksi.

Jo viime kesänä kummastelin tätä Kotkansiiven keskelle noussutta tummaa kasvustoa. Olen tässä miettinyt, olisiko se jonkinlainen kukkavana? Toisessakin kotkansiivessä on samanlainen ja ne ilmestyvät aina näin elokuun lopulla. Kuka tietää?

Keräsin viikolla maljakkoon viimeisiä kukkivia liljojani. Mukaan napsaisin muutaman oksan punaista ihmekukkaa. Yhdistelmä näytti minusta kauniilta, mutta auta armias, kun tuli ilta. Huumaava tuoksu leijaili ympäri olohuonetta, jopa kirjastoon saakka. Tuo tuoksu tuntuu ihan mukavalta pihamaalla, mutta koitapa elää sen parissa sisätiloissa, ei tule mitään. Johan siinä alkoi hissukseen päässä kivistää ja lähellä istuessa huomasi hetken kuluttua tuijottavansa enemmän kukkavaasia kuin esimerkiksi meneillään olevaa kirjaa. Ukkokulta lienee hyvin kasvatettu, kun ei moneen päivään sanonut mitään. Vasta sitten, kun aloin oma-aloitteisesti kiikuttaa kukkapuskaa ulos todeten samalla, etten enää kestä tuota hajua, hän totesi, että kauanpa se kestikin. Onpa sen jälkeen huoneilma tuntunut huomattavasti raikkaammalta.

Tänään piti tulla vieraita ja niinpä ryhdyin aamupalan jälkeen leipomaan. Olinhan toki eilisen kaivuoperaation jälkeen päättänyt tänään keskittyä muihin tehtäviin, mutta vähän kyllä teki mieli lähteä jatkamaan alkanutta kasvihuoneen pystytysurakkaa. En ole lähtenyt. Ei kyllä tullut vieraskaan, mutta siitä huolimatta olen pitänyt tänään vähän leppoisampaa oloa. Olemme muutaman kerran Ukkokullan kanssa pohtineet kasvihuoneen pystyttämistä, sisustamista ja muita siihen liittyviä seikkoja. Kerrankin minulla on Ukkokullan kanssa yhteisiä puutarhaprojekteja, tuntuu huisin hienolta. Tällaiselta varmasti tuntuu niistä pariskunnista, jotka tekevät kaiken puutarhaan liittyvän yhdessä; ideoivat, hankkivat, kaivavat ja rakentavat yhdessä. Aivan erilaista, kuin puurtaminen yksinään. Saa jakaa mielipiteitä ja näkemyksiä. Aika avartavaa ja innostavaa. Nyt täytyy nauttia tästä yhteisestä projektista oikein kunnolla!

 

Vapaaehtoista kaivamista

Itse kasvatettu pelaguu - Inspire Pink

Kyllä ihminen on aikamoinen idiootti ja puutarhaihminen asteen verran isompi idiootti. Vaikka olisi miten kiire ja kalenteri täynnä ohjelmaa, pitää mennä hommaamaan itselleen vielä lisää töitä ja täysin vapaaehtoisesti. Ostaa päräytin sen kasvihuoneen. 5,7 neliön komistus pitäisi saada lähiaikoina koottua alapihalle, mutta eihän sellainen ihan silmänräpäyksessä tapahdu. Ensin nimittäin pitää tehdä kasvihuoneelle perustukset. Aloitin päivän leikkaamalla nurmikon ja sen lisäksi trimmasin myös tonttimme kohdalta katuojissa rehottavat heinät ja voikukat. Sitten mitta käteen ja kellarista muutamia puutikkuja, jotta saisin merkittyä kasvihuoneelle sopivan paikan. Kun se oli tehty, ei muuta kuin kaivamaan. Ajatuksena oli kuoria nurmikko pois ja katsoa sitten, kuinka syvälle multaa riittäisi.

Välillä kävin ripustamassa pyykkiä ja syömässä Ukkokullan valmistamaa ruokaa. Sitten taas takaisin kaivuhommiin. Ei tietenkään riitä, että maata kaivaa. Pitää myös kuskata maa jonnekin. Siinä menikin aikaa, kun mietin, mihin kaikki ruohomöykyt kippaisin. Mielessä kävi jo toisen Kurgaanin rakentaminen, mutta sitten ajattelin, että puutarha alkaisi näyttää hölmöltä, kun se täyttyisi keinotekoisista kasoista. Aikani tutkailemalla ja pohtimalla, päätin lopulta nakata kaivutyön tuotoksen rinteen puistopäätyyn tehdyn muurin täytteeksi. Olin saanut sen jo viime kesänä ihan kohtuullisen siistiin kuntoon, mutta hätä ei lue lakia. Ja monen monta kuormaa ruohotuppaita sinne mahtuikin. Hiukan piti taas tukea alaosaa kivillä ja jonain päivänä täytynee laittaa tuppaiden päälle mustaa muovia, jotta ruohot eivät lähde itämään ja leviämään sireenien juurille. Jotain istutuksiakin tuo paikka vaatii, mutta ideoita odotellessa se saa täyttyä maahumalasta, joka on melko helppoa kitkeä aikanaan pois.

Kuvaamaan en ole juurikaan ehtinyt, mitä nyt äsken kipaisin ottamaan kuvan täyttörinteestä ja kasvihuoneen paikasta. Alueelta on tosiaan poistettu vasta nurmikko, mutta vielä tuota multaa pitää poistaa, jotta päästään tekemään varsinaista perustusta. Senkään olomuotoa ei ole täysin päätetty, mutta todennäköisesti ainakin nurkkiin käytetään kellarista löytyviä sokkelitiiliä. Soraahan tuonne pohjalle pitäisi myös laittaa, mutta taitaa olla hankalaa hankkia riittävää määrää soraa, kun ei ole mitään paikkaan, mihin sen autolla pääsisi kippaamaan. Luultavasti suursäkissä keväällä hankkimani kivituhka saa kelvata. Toivotaan, että se riittää.

Eilen illalla tutustuin pikaisesti kasvihuoneen kokoamisohjeisiin. Äkkipäätä tuota ohjenippua ja etusivua vilkaistuani luin "Sadomasokisti" ja ajattelin, että onko tämä joku enne. Varsinaista sadomasokistin hommaa tuon härpättimen kokoaminen tulee olemaan kaikkine muttereineen ja lukemattomine pienine osineen. Kauhulla ajattelen, kuinka puoliväliin kokoamisessa päästyäni totean laittaneeni jonkin osan väärinpäin ja eikun purkamaan ja aloittamaan alusta. Onneksi luulen, että Ukkokulta tulee minua auttamaan. Hän kun tykkää kovasti maustaa ruokia chilillä - ihan kaikkia ruokia vieläpä. Maalailin hänelle eilen illalla mielikuvia upeasti kasvihuoneessa rehottavista chilikomeuksista. Odottakoonpa vaan, kun siemenluettelot vuodenvaihteen jälkeen postilaatikkoon tupsahtavat. Laitan niitä sopivasti chilisiemensivut avoinna Ukkokullan kulkureiteille innostamaan häntä taimikasvatukseen.

Mutta vaikka kasvihuoneen hankkiminen vaatii muutaman päivän työrupeaman, olen tyytyväinen, että se tuli hankittua juuri nyt. Ajatelkaas, näillä näkymin pääsen keväällä suoraan kasvatushommiin. Jos olisin odottanut kevääseen, olisi kokoamiseen ja kaikkeen oheishommaan kulunut rutkasti parasta kasvatusaikaa. Kaikissa asioissa on siis aina se hyväkin puoli, se vain pitää joskus kaivaa esiin.

Pari päivää sitten hankitut havut saavat nyt odottaa istutustaan jonkin aikaa. Ne olivatkin aivan kuivia kaupasta ostettaessa, joten saavat juoda juurensa täyteen ja viettää luppoaikaa, kunnes ehdin niiden kimppuun. Muistinpa myös katsoa, mikä tuo kolmas havu oli, kun olin sen viime postauksessa unohtanut. Tarhakatajahan tuo. 

Perjantai-ilta, selkä vähän jäykkänä kaivamisesta ja suihkupuhdas olo. Josko haukkaisin jotain välipalaa ja siirtyisin loppuillaksi vapaalle. Aurinkoa ja lämpöä on luvassa tuleville päiville, joten nauttikaahan!

* * *

Karhuisä ja karhupoika tulivat ruokapöytään 

ja katsoivat ihmeissään tyhjiä lautasiaan. Karhuisä alkoi karjua:
– Joku on syönyt minun puuroni!
Karhupoika katsoi omaansa ja alkoi vikistä:
– Joku on syönyt minun puuroni.
Karhuäiti puisteli päätään hellan ääressä ja totesi:
– Ettekö te peevelin älykääpiöt ymmärrä, että puuro ei ole vielä edes valmista!

* * *