Kehtaanko edes kertoa...

...että lankesin vielä muutamaan sipulipussukaan maanantaisella kauppareissulla. Kun niin halvalla sain ja olivat ressukat ihan orpoina likimain tyhjässä hyllykössä. Eihän muutamaa sipulipussukkaa millään raaskinut yksin kauppaan jättää. 

Milloinkaan aiemmin en ole näin hillittömästi sipuleita ostanut. Maanantain koko päivän kestäneessä sateessa ajatus sipulihommista tuntui ihan realistiselta, mutta tiistaiaamuna mttari näytti -2 pakkasastetta. Pelkäsin jo pihamaalle mennessäni maan olevan liian koppuraista istuttamiseen. Olihan se pinnasta vähän kovaa, mutta istuttaminen sujui ongelmitta. Voipi olla, ettei näistä viime hetken sipuleista keväällä enää mitään tule. Vaan eipä ollut kallis lysti. Menee sitä rahaa turhempaankin. 

Anteeksi huonot ja heijustiksista kärsivät kuvat.

  
Krookuksia istutin sisäänkäyntiä vastapäätä pussillisen Botanicaa ja kaksi pussillista Pickwickiä. Bermudankolmion jättikuunliljan taakse laitoin pussillisen talventähteä. Ne ehtivät hyvin kukkia ennen kuunliljan kasvuunlähtöä. Niinikään sisäänkäyntiä vastapäätä laitoin myös 5 Narcissus Triandrus Haweraa. Keittiön ikkunan alla olevaan penkkiin upotin 8 Iris Hollandicaa, 5 kasvitieteellistä 'Praestans tub. Variety' -tulppaania  ja 7 Princess Irene -tulppaania. Valikoima on tällainen pelkästään siitä syystä, ettei kaupassa muita enää ollutkaan.

Ostin myös pussillisen onnenkäenkaalin sipuleita. Niitä en kuitenkaan istuttanut maahan, sillä tämä oxalis ei taida talvehtia ulkona. Mietin kuitenkin, säilyvätkö pikkuruiset sipulit/mukulat tuossa pussissa talven yli, vai pitäisikö ne laittaa turpeeseen tai multaan?

Syysmyrkkyliljat ovat kukkimisensa kukkineet, mutta niiden terälehdet ilahduttavat edelleen loistavina väripilkkuina kohmeisessa maassa kevätkaihonkukan vihreiden lehtien lomassa levätessään. Tässä kohtaa taputan itseäni ystävällisesti olalle kiittäen, että syksyn viime metreillä älysin hommata lisää syysmyrkkyliljoja. Jospa vielä näkisin sellaisen syksyn, jolloin ne kukkivat runsaana kasvustona muiden kukkien jo talveen syliin taipuneina.

Maanantai-iltana laskeva aurinko väritti taivaan punaiseksi. Palavaa taivasta katsellessani mietin, miten se vanha sanonta menee. Onko tiistaiksi tulossa kaunis sää vaiko vettä-räntää ja kenties jotain muutakin? Löysin iltaruskolle parikin sanontaa:

Iltarusko hyvä usko, aamurusko päivän pasko.

Iltarusko hyväks päiväks, aamurusko päivän pasko.

Ja niinhän se meni, kuten vanhan kansan sananlaskut viisaasti sanovat. Tiistaina aurinko paistoi kirkkaana siniseltä taivaalta aamusta iltaan. 

Maanantai-illan auringonlaskun värejä taivaalla.

Mukavaa viikkoa kaikille!
 

Huonekasvien vuoro ilahduttaa

Puutarhan kasvit ovat jo valtaosin vaipuneet mullan uumeniin kehittelemään ensi kevään ja kesän kasvua ja kukintaa. Varmaan kasvit ovat keskenään sopien jakaneet kukintavuorot siten, että jokainen saa riittävästi huomiota vuorollaan. Kasvukauden aikana löytyy aina jotain ihasteltavaa ja kun on aika puutarhakasvien levolle, huonekasvit astuvat esiin.

Minulla on viisi lehtikaktusta, joista en tiedä, ovatko marras-, joulu- vaiko kenties pääsiäiskaktuksia. Isoin ja vanhin on vaaleanpunainen ja se on juuri nyt täynnä nuppuja. Sen kahdesta lapsukaisesta yhdessä on pari nuppua. Kolmas pieni kaktus on tummemman punainen ja se kukki viime vuonna vasta joulun jälkeen.

Viime joulun alla ostin marketista valkoisen kaktuksen, jollainen minulla on joskus aiemminkin ollut, mutta olen onnistunut saamaan sen hengiltä. Nyt tuo kohta yksivuotissynttäreitään viettävä valkoinen kaunotar on täynnä nuppuja, joista osa on jo avautunutkin. Aika ihana, sanoisin.

Huonekuusi oli viime keväänä vähän huonokuntoinen. Se pudotti useita oksia ja neulassatokin näytti huolestuttavalta. Ehkä se kuului kasvin tapoihin. Näinhän tekevät havut luonnossakin. Nyt huonekuusi näyttää taas terhakkaalta ja pirteältä. Kuuden euron markettiostos on tanakoitunut ja kasvanut mittaakin mukavasti. 

Soihtuköynnös - Aeschynanthus

Anopilta vuosia sitten saatu soihtuköynnös on myös yksi lempikasveistani. Itse asiassa emokasvi kuoli, mutta onneksi olin ottanut siitä muutaman pistokkaan. Yksi pistokas on viihtynyt ja kukkinutkin viime keväästä saakka taukoamatta. Luin netistä, että soihtuköynnökset tykkäävät lämpimästä. Ehkä siinä syy, miksi tämä on  niitä harvoja huonekasveja, jotka viihtyvät alta hohkaavan sähköpatterin läheisyydessä. Talvella sille tosin pitäisi tarjota viileämpi lepokausipaikka. Valoisaa ja viileää paikkaa en voi soihtuköynnökselle järjestää, mutta kastelua vähennän.

Soilikki - Streptocarpus

Myös runsas vuosi sitten ostamani soilikki jaksaa kukkia. Valosta sekin tykkää, mutta mieluummin hajavalosta, kuin suorasta paisteesta. Soilikkini onkin vähän kauempana ikkunasta. 

Soihtuköynnöksen vauvanuput

Useimmat huonekasvini viettivät kesän terassilla tai pergolassa. Syyskuussa putsasin niiden lehdet ja mullan pinnan vaahterannenistä ja koivunsiemenistä, pesin ruukkujen pinnat ja kannoin kasvit sisälle. Kesällä ne saivat ulkona samaa kesäkukkalannoitetta, jota annoin muillekin ruukuissa ja purkeissa asuneille. Sisällä olen lannoittanut huonekasveja merileväuutteella, jota voi antaa myös marras-tammikuun lepokauden aikana. Merileväuutteen sanotaan parantavan kasvien stressinsietokykyä, jonka pimeys ja kuivuus niille aiheuttaa.

Aloe

Tykkään kovasti viherkasveista. Kuten niin moni muukin on todennut, ne tuovat kotiin viihtyisyyttä. Huonekasvin kasvun ja menestymisen seuraaminen tuottaa samanlaista mielihyvää, kuin puutarhasvienkin kanssa tapahtuu. 

Huonekasveissa on omat trendinsä ja helposti niihin tulee hurahdettua. Yritän kuitenkin olla maltillinen huonekasvien hankinnassa, sillä kotimme valoisimmat sijoituspaikat ovat lähinnä ikkunalaudoilla. Niiden alla taasen hohkaa sähköpatterit, joiden kuivasta kuumuudesta harva kasvi tykkää. Keväällä sähköpatterit voi sammuttaa, mutta silloin taasen kaikki liikenevä tila tarvitaan taimikasvatukseen. 

Jokunen huonekasvi on ikkunoiden läheisyyteen, kattoon kiinnitetyissä amppeleissa. Amppelit ovatkin erinomainen tilansäästöratkaisu. Kaunis amppelikasvi voi jopa korvata verhot. Toisaalta taas en halua muurata ikkunanäkymää ja sieltä huoneisiin tulvivaa valoa kokonaan kasveilla. Siksi amppeleitakin on maltillinen määrä. 

Tänä talvena kokeilen pelaguiden talvettamista kellarin sijaan sisätiloissa. Pelaguita on nyt tavallista vähemmän, sillä pääasiassa pyrin pitämään hengissä ne, jotka olen itse siemenestä kasvattanut. Sen verran lipsuin päätöksestäni, että pari kaupasta toissa keväänä ostettua kannoin kuitenkin kellariin. Työhuoneen ikkunalauta on nyt sitten laidasta laitaan valloitettu pelaguuruukuilla. Sain ohjeen karsia pelaguista nuput pois sisälle tuotaessa. Kummasti nuo ovat kehittäneet tilalle uusia nuppuja. Kukkikoot minun puolestani.

 Mukavaa marraskuun ensimmäistä viikonloppua kaikille!

Pipojakin välilllä

Pipot ova

Kudoin kaksi pipoa samasta langasta ja samalla mallineuleella. Minulla ei ollut ohjeen mukaista lankaa, joten piti kokeilla ja soveltaa silmukkamääriä.

Käytin Austermannin Step-lankaa, jossa on Aloe Veraa ja Jojoba-öljyä.

Koska lanka oli liian ohutta löytämääni pipo-ohjeeseen, käytin sitä kaksinkertaisena. 

Pipon alussa kudotaan 4 cm helmineuletta.

Sen jälkeen:

1. krs: 3 o, 1 n

2. krs: 1 n, 1 o

3. krs: 1 o, 1 n, 3 o

4. krs: 1 n, 1 o 

Kun pipon korkeus on 22 cm (halutessasi voit neuloa enemmän tai vähemmän mittaa pipon korkeudelle), aloitetaan kavennukset:
Neulo seuraava krs *1 yhdistetty kavennus (=nosta 2 s neulomatta, kuin aikoisit neuloa ne yhteen, neulo 1 o ja vedä molemmat nostetut silmukat yli), 1 o*
Neulo seuraava kerros oikeaa.
Seuraavalla kerroksella koko ajan 2 o yhteen, jonka jälkeen kerros oikeaa.
Lopuksi taas kerroksen ajan 2 s oikein yhteen.
Katkaise ja kiristä lanka. Pujota lanka nurjalle puolelle ja päättele.

Varastosta löytyi myös alelaatikosta ostettua Novitan Lehto-lankaa, josta kudoin pari pipoa. Mallineuleena koko pipon ajan
*1-2. krs: 1 o, 1 n
3-4. krs: 1 n, 1 o*
Puikkoina 60 cm:n pyöröpuikko nro 5. 

Sinänsä hassua kutoa kaksi samanlaista pipoa peräjälkeen. Ja vieläpä tuplana. Pipoille on kuitenkin ottajansa ja tällä tavoin ohje jää hyvin mieleen. 

Mustat säärystimet on kudottu 7veikasta.

Puikkoa kohden on 14 silmukkaa, mutta voisi olla kaksi silmukkaa enemmän.

Mallineuleessa kudoin 5 kerrosta oikein, viisi nurin. Nurjia kutoessani kääsin työn nurinpäin, jotta puikkojen väli tulee siistimmäksi.

Vihreästä Novitan Eero-langasta syntyi Eucalyptus-sukat.
Puikot 3,5. Resorissa ja kantalapussa oikeat silmukat neulottu takareunoistaan.
Yhteensä silmukoita näissä sukissa on 48 eli puikolla oli 12 silmukkaa. Tällöin mallineule toistuu jokaisella puikolla kahdesti.

Mallineule koostuu kuudesta silmukasta ja 12 kerroksesta:
1. krs: 1 n, lk, ylivetokavennus, 1 o, 2 o yhteen, lk
2.-6. krs: 3 o, 1 n, 2 o
7. krs: 1 o, 2 o yhteen, lk, 1 n, lk, ylivetokavennus
8.-12. krs: 1 n, 5 o

Kirjamessuilta ostin Merja Ojanperän tuoreimman "Näyttävimmät villasukat" -kirjan. Edellisen kirjan "Kauneimmat villasukat" ohjeista olen jo aika monta tehnyt. Ojanperän ohjeet ovat helppolukuisia ja selkeitä. Ilman muuta myös niin kauniita, että houkuttelevat kutomaan.

Valmiina on mittava määrä sukkia, joita aion jakaa joululahjaksi. Ojanperän uusi ohjekirja saa toistaiseksi odotella, sillä työn alla on useampi joululahjasukka entisten joukkoon.

Köynnöskaari on tuettu - kiitos loistavista neuvoista!

Taas on aika kehua ja kiittää blogiystäviä. Taannoin kirjoitin köynnöstukeni kaatumisesta ja ihmettelin, millä kummalla saisin sen kiinnitettyä maahan niin, ettei se ensimmäisen isomman tuulen tuivertaessa kaadu. Köynnöstuen maavara on aika olematon, joten omillaan sitä ei saanut millään pehmeään multaan riittävän syvälle. 

Päivänpesän elämää -blogin Katja sekä Tuplasti terapiaa -blogin Pirjo kumpainenkin kertoivat tukeneensa omat köynnöskaarensa harjateräksellä. Niinpä matkalla kirjamessuille poikkesin rautakauppaan ja ostin neljä 150 cm:n korkuista tankoa 16 mm:n harjaterästä. Jonkin aikaa sain tankojen määrämittaan leikkaamista odotella, sillä myyjäpoika joutui tekemään töitä saadakseen taivasalla sijainneesta harjateräspinosta irti sen yhden kuuden metrin tangon. Olivat peittyneet jäätyneeseen lumeen.

Vasta maanantaina sää ja muut työt tarjosivat mahdollisuuden harjaterästen maahan junttaamiseen. Asetin terästangon köynnöstuen viereen, laudanpätkän tangon päälle ja sen avulla naputin kumivasaralla harjateräksen maahan niin syvälle, kuin sen suinkin sain menemään. Sinne upposi, kuin veitsi voihin. Harjaterästangon kiinnitin köynnöskaaren "jalkaan" nippusiteillä. 

Hyvä, että otin riittävän pitkät tangonpätkät, sillä 50 cm niistä meni maahan ihan kevyesti. Kahdellakin tukitangolla köynnöskaari olisi pysynyt hyvin pystyssä, mutta kun nyt tuli neljä tankoa hankituksi, tuin niillä kaaren jokaisen "jalan". Nyt kaari on tanakka, eikä heilu tai huoju yhtään mihinkään. Harjaterästangot maksoivat vajaan kympin, joten aika edullisesti sain mielenrauhan ja ratkaisun tähänkin ongelmaan.

Tangot olisi toki voinut maalata vaikkapa mustaksi, kuten köynnöskaarikin. Katsoin, että on tärkeämpää saada köynnöskaari tuettua ennen maan jäätymistä. Kasvukaudella köynnökset ja ympäristön pensaat peittävät tukitangot täydellisesti, joten ihan sama, ovatko ruosteenruskeat tai mustat. 

Tässä siis kiitosruusu Katjalle ja Pirjolle! Ja samalla kiitos kaikille muillekin, jotka täällä blogimaailmassa pyytettömästi jakavat hyviä neuvojaan ja vinkkejään. Toisten auttaminen ei ole itseltä pois, mutta jollekin siitä voi olla suuri apu. 

Ei minusta ole sohvaperunaksi eli sadepäivän mietteitä

Työhuoneen ikkuna

Minusta ei ole sohvaperunaksi. Kaipaan aktiivista tekemistä ja toimintaa. Haluan saattaa keskeneräiset hommat kerralla loppuun ja mieleni lepää parhaiten silloin, kun olen väsyttänyt itseni fyysisesti raittiissa ulkoilmassa. Siksi päivätolkulla jatkuvat sadesäät saavat minut ärtyiseksi ja osin aikaansaamattomaksi. Kun ei pääse tekemään sitä, mitä haluaisi ja minkä on suunnitellut, on vaikea keksiä korvaavaa tekemistä. Ainahan sitä voi lukea ja kutoa ja kuunnella musiikkia. Vaan ei sentään tunnista toiseen koko viikonlopun ajan. 

Puput ovat etsineet syötävää alapihalta.

Sunnuntain aamupäivällä näytti hetken, kuin sade olisi tauonnut. Puin pihavaatteet ja saappaat jalassa astelin pihamaalle. Tarkoitus oli ryhtyä asentamaan harjateräksiä köynnöstuen pystyssä pitämiseksi. Sitä ennen tein kierroksen kameran kanssa puutarhassa. Enpä ehtinyt viittä kuvaa enempää ottaa, kun jo räntää ripotteli siinä määrin, että kameraa tuli sääli.

Ruusuorapihlaja - Crataegus l.Pauls Scarlet

Alapihalla kulkiessani huomasin tykkylumen murtaneen ison oksan ruusuorapihlajasta. Pikkuisen harmitti, tai oikeastaan vähän enemmänkin. Harmitti, etten ollut torstaisen lumisateen jälkeen kiertänyt tarkastamassa koko puutarhaa. Tyydyin vain yläpihaan ja siellä olevien puiden ja pensaiden ravistelemiseen. Olkoon lumi kuinka kaunista tahansa, puiden oksilla keikkuessaan, se voi myös tehdä pahaa tuhoa. Leikkasin murtuneen oksan ja laitoin runkoon haavabalsamia. En tiedä, onko siitä mitään apua. Eipä tässä paljon muuta voi, kuin toivoa puun selviävän.

Perjantaista lähtien jatkuneet vesi- ja räntäsateet ovat vieneet melkoisen osan lumesta, mutta yhä sitä riittää. Puutarhaa kierrellessäni muistin myös, miksi en niin kovin runsaasti innostu jättämään talventörröttäjiä. Ei näillä leveysasteilla mikään puutarhassa törrötä - ainakaan pitkään. Viime vuosina talvet ovat entistä enemmän olleet ylivertaisen märkiä. Vetiset sateet ja toistuva sulaminen ja jäätyminen painaa kaiken, jopa muuten hyvinkin pystyssä pysyvät maan tasalle ja sinne ne liiskautuvat. 

Kun se tienoon kaunistava pakkaslumi lopulta tulee, huokaisen helpotuksesta. Marras-joulukuinen puutarha on meidän nurkilla harvoin mikään silmiä hivelevän kaunis nähtävyys. Harmaan-ruskean-mustaa ja koostumukseltaan enemmänkin kompostikamaa siintää silmissä niin, ettei paljon kameraa viitsi ulkoiluttaa. 

Ei törrötä asterikaan, ei.

Harmaassa märkyydessä on varmasti myös suurin syy, miksi en ole kovin ihastunut syksyyn tai talveen. Alkusyksy ruskaisine väreineen ja kuulaine ilmoineen menee vielä mukavasti. Mutta räntäsateet ja jatkuvasti lisääntyvä pimeys vievät ilon ulkoilulta. 

Olen itsekin usein sanonut, että ulkoilu on pukeutumiskysymys. On ja ei. Sateessa puutarhatyöt ovat kaikkea muuta kuin mukavia. Tiettyyn rajaan saakka vesisateessakin tekee yhtä sun toista. Kun vaatteet ovat läpimärät ja vesi valuu otsalta silmälaseille hämärtäen näkyvyyden, eikä kuivia työhanskojakaan löydy enää mistään, on parempi jättää kottikärryt sijoilleen ja siirtyä sisätiloihin. En sentään mikään masokisti ole.

Vuorikonnantatar - Bistorta affinis

Ehkä tykkäisin lumestakin enemmän, jos se olisi puhtaan valkoista pakkaslunta. Ja sitä tulisi inhimmillinen määrä, joka olisi aikansa suoden puutarhan kasveille asiallisen suojan ja sulaisi sitten keväällä hiukan ennen, kun siihen lopullisesti hermostuu.

Vaikea täällä on lumesta tykätä, kun valtaosan taivaalta sataessaan ja maassa ollessaan se on märkää mössöä. Joka ei suinkaan tuo valoa maailmaan ja kauneutta maisemaan, vaan vaatii märkyyttä vastaan kyllästetyt vaatteet ja jalkineet tehostetuin piikkipohjin. Joka sulaa ja jäätyy ja sulaa ja jäätyy, kunnes kaikkialla on tasainen jäätikköpinta. Jonka alla kasvit kärsii ja kuolee ja jonka pinnalla ihmiset pyllähtelevät murtaen luitaan ja hankkien mojovia mustelmia takamuksilleen.

Toisinaan lumi yllättää täällä etelärannikollakin ja silloin sitä sataa massiivisia määriä päivätolkulla putkeen siten, että ensimmäisenä aamulla on pakko rynnätä luomaan pihakäytävät ja katuliittymä kulkukelpoisiksi. Ja illalla ennen nukkumaanmenoa ikkunasta katsoessaan murehtii, minne ne uudet lumet vielä saa mahtumaan ja kohtuuvoimin siirtymään. Ja kestääkö talon katto lumimassojen painon, vai joko huomenissa on mentävä lunta alas pudottamaan.  

Jospa nyt ei maalata kauhukuvia tulevasta talvesta, joka ei ole vielä edes alkanut. Minun aikani kulkee aina hurjaa vauhtia eteenpäin. Viimeksi muutama päivä sitten totesin, että viikossani tuntuu olevan vain maanantai ja perjantai ja päivässä aamu ja ilta. Sama ajankulun vauhti pätee myös kuukauteen ja vuodenkiertoon. Yksi hujaus vain, niin marraskuukin on ohi. Samoin syksy ja talvi. Tämä pätee tietenkin myös kevääseen ja kesään, mutta piippojen kärkien kurkottaessa mullasta, lopetan ajan laskemisen ja seuraamisen ja siirryn hetkessä elämiseen ja siitä nauttimiseen.

Hopeatäpläpeippi - Lamium maculatum

  
En ole laisinkaan niin pessimistinen, kuin mitä tämän postauksen perusteella saattaisi kuvitella. Elämä on minuakin kolhinut ja olen oppinut etsimään mustimmastakin päivästä edes pienen valonpilkkeen. Aina sitä ei löydy, useimmiten kyllä. Pääsääntöisesti elämä on mukavaa ja kiinnostavaa. Äärimmäisen harvoin nousen aamulla ärtyneenä ja jos nousenkin, ärtyisyys haihtuu pian. Sateisesta säästä ja bloggerin takkuamisesta huolimatta olen nytkin ihan hyvällä tuulella. Hyväntuulisuutta lisää työpöydällä kehräävä pehmoinen kissa, joka kurnahtaa joka kerran upottaessani sormeni sen lämpimään turkkiin. 

Riippahernepuu - Caragana arborescens 'Pendula'

Toivotaan, että sateet vaihteeksi väistyvät ja saamme auringonpaistetta. Toivotaan, ettei talvi ihan vielä ota lujinta otettaan ja jos vaikka päästäisiin hetkeksi puutarhaankin jotain tekemään. Tuli talvi nyt tai myöhemmin, nautitaan hupenevista lokakuun päivistä ja pian alkavasta marraskuusta.

Hyvää kissan päivää!

Harmaa vesi- ja räntäsateinen päivä vaatii pientä piristystä. Sellaiseksi sopii hyvin kissanpäivän viettäminen. Kyse ei ole kansainvälisestä kissojenpäivästä, jota vietetään elokuun 8. päivä. Saaripalstan Sailan postauksesta selviää, että tämä päivä on amerikkalainen National Cat Day. 

Kissatalouksissa kissanpäivä on vuoden jokaisena päivänä. Soisin kissoille parempia päiviä ihan kaikkialla. Tänäkin syksynä mediassa on jälleen uutisoitu hylätyistä ja kaltoin kohdelluista kissoista. Liian usein törmää "se on vaan kissa" -lauseeseen. Tuo eläintä vähättelevä asenne näkyy erityisesti syksyisin, kun kesähuviksi otetut lemmikit hylätään luontoon. 

Eräs tuttavaperhe otti kesän lopussa alakouluikäiselle pojalleen kissanpennun pitkien ja yksinäisten iltapäivien seuraksi. Ei siinä mitään. Lapsen ja lemmikin suhde voi olla rikas ja kasvattavakin. En vain ymmärtänyt aikuisten ajatusta, ettei kissa rajoita lomamatkoja, kun sen voi jättää irralleen ulos!!!

Kissa ei elä villinä ja vapaana Suomen luonnossa. Se ei kuulu luontoon, eikä myöskään siellä pitkään pärjää. Kissa tarvitsee ihmistä ruokkimaan, huolehtimaan ja tuomaan turvaa. Kissa ei ole lainsuojaton, vaikka usein niin kuvitellaan. Kissalla on oikeuksia ja kissan ottaneella ihmisellä velvollisuuksia. 

Jos haluat matkustaa ja viettää vapaata elämää, eikä sinulla ole luotettavia kissanhoitajia, älä ota kissaa. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta käyttää kissaa säännöllisesti eläinlääkärissä ja maksaa sen yllättävistä sairauksista koituvia satojen eurojen kuluja, älä ota kissaa. Mikään eläin, ei myöskään kissa ole lasten leikkikalu, eikä hetken mielijohteesta hankittava lahja. Lapsiperheessä viimeinen vastuu lemmikistä on aina aikuisella. Jos et pysty sitoutumaan kissaan jopa 20 seuraavaksi vuodeksi, älä edes harkitse kissan ottamista. 

Voisin kirjoittaa lukuisia myönteisiä asioita kissoista. Jokainen kissaihminen ne tietää ja tunnistaa, joten olkoon tällä kertaa. Blogger takkuilee jo kolmatta päivää. Tallentaminen ei tahdo onnistua, esikatselu onnistuu vain ajoittain ja kuvien lataamisessakin on häiriöitä.  

Minä ja 16½-vuotias Juuso toivotamme kaikille kissoille ja kissaihmisille leppoisaa kissanpäivää. Tänään ja vuoden jokaisena päivänä!
 

Lunta luvattiin ja sitä myös saatiin

Aamunäkymä keittiön ikkunasta - Marjakuusi taipuu aina tykkylumen alla.

Koko alkuviikon media rummutti eteläänkin saapuvan sankkoja lumisateita. Sääennusteet ovat nykyisin aika tarkkoja ja usein paikkansapitäviä. Silti iltapäivälehtien kissankorkuiset otsikkorevittelyt ovat usein niin voimakkaasti liioiteltuja, ettei niihin enää tahdo uskoa. Tällä kertaa ennusteet toteutuivat kirjaimellisesti. Kävin vielä ennen puolta yötä kurkkaamassa keittiön ikkunasta ja silloin maassa oli kevyen puuterimainen kerros lunta ja taivaalta leijaili hissukseen hiutaleita. Tuuli oli kyllä aika kova ja jo iltapäivällä puunlehdet lentelivät ilmassa vähintäänkin vaakasuorassa, ellei jopa alhaalta ylös.

Harvoin syreenit ovat näin notkollaan

Torstaiaamu valkeni aivan erilaisissa olosuhteissa, kuin lukuisina aiempina aamuina. Taivaanrannalla nousevan auringon sijasta maailma oli harmaana ja kaikki puut ja pensaat tykkylumesta raskaina. Kahvit ja aamupuurot jäi saamatta, sillä sähkö oli pitkään poissa ja palauttuaankin se pätki kaiken aikaa.

Ensimmäisenä oli pakko lähteä pihamaalle lumitöihin. Aura oli aamuyöstä heittänyt portille massiiviset lumivallit, joten ei toivettakaan, että pihasta pääsisi pois ennen kunnon kolausurakkaa. Olopihan puolellakin kulkeminen kostean painavassa lumessa oli lähinnä kahlaamista. 

Lumikolat ja -lapiot olivat tietenkin vielä kellarissa ja sieltä ne piti kaivaa otsalampun valossa, kun kerran sähköä ei ollut. Lumityöt eivät kuulu suosikkipuuhiini, mutta kyllä minä ne nurkumatta hoidan. Jälleen yksi pientaloasumiseen liittyvä hyötyliikunnan muoto, jossa saa venytellä lihaksiaan ja nostaa lumipuntteja ihan ilmaiseksi. Vetisen ja runsaan lumimassan kolaaminen ei ole niitä kevyimpiä ja nopeimpia pihatöitä. Onpa vaan ihana olo sitten jälkikäteen suihkunraikkaana katsella aukaistuja ja siistittyjä pihaväyliä.

Tuuli tai painava lumi tahi molemmat yhdessä olivat taas kaataneet kärhötuen kallelleen. Pari kuukautta se on nyt suorassa pysynytkin, joten ehdin jo unohtaa tämänkin ongelman. Jokin aika sitten päädyin siihen, että junttaan tuen kunnolla maahan vasta keväällä. Annan alppikärhön kukkia ja sen jälkeen leikkaan sen matalaksi saadakseni tuen irti kunnollista kiinnittämistä varten. Vaan eipä tuota voi jättää kevääseen. Maa ei ole vielä jäässä ja tuki saattaa kallistua kerran jos toisenkin ennen maan jäätymistä. Kallistuessaan ja keikkuessaan se heiluttaa ja pahimmassa tapauksessa vahingoittaa kärhön juuria. Niinpä aion käydä rautakaupassa ostamassa riittävän pitkiä pätkiä harjaterästä, jotka kiinnitän ainakin väliaikaisesti nippusiteillä köynnöstukeen ja toisaalta tungen harjateräkset niin syvälle maahan, kuin vaan saan menemään.

Epäilen vahvasti tämän lumen pysyvyyttä. Pari kunnon sadekuuroa ja lumi on tiessään. Näillä leveysasteilla plussakelejä, vesisateita ja harmautta on usein jouluun saakka ja talvi tulee vasta tammikuussa, jos sittenkään. 

Omenapuissa, kriikunoissa ja syreeneissä on vielä runsaasti lehtiä. Samoin monissa pensaissa lehdet ovat yhä tallella ja lumikärhökin näkyy työhuoneen ikkunasta katsoen ihan vihreänä. Haravoimiset jäi kesken ja Ukkokullan valkosipulitkin ovat edelleen istuttamatta.

Ajattelin ottaa ainakin nämä ensimmäiset lumipäivät ikäänkuin loman kannalta ja unohdan puutarhan tykkänään - paitsi kärhötuki on hoidettava kuntoon ennen maan jäätymistä. Suurin osa syystöistä on jo tehty ja sen, mikä jää tekemättä, ehtii keväälläkin. 

   
Ajakaa liikenteessä varovasti ja muistakaa laittaa heijastimet näkyviin. 
Niin ja ne kellot täytyy taas viikonvaihteessa siirtää tunnin taaksepäin.

Mukavaa viikonloppua kaikille! 

PS. Blogger takkuili, eikä meinannut millään tallentaa. Jos postauksessa on omituisuuksia, ne saa kevyin mielin laittaa bloggerin syyksi.

On siinä ihmettä kerrakseen!

Kärsimyskukka - Passiflora caerulea

Kerran aiemmin minulla on ollut kärsimyskukka. Ostin sen keväällä ja istutin suoraan maahan. Kesän aikana se teki useita nuppuja ja kukki kauniisti. Syksyllä köynnös olisi pitänyt nostaa maasta, mutta laiskuuttani en niin tehnyt. Sinne se kuihtui ja kuoli, talven kylmyyteen.

Loppukesästä löysin kärsimyskukan erään taimipihan hyllystä. En tehnyt toista kertaa samaa virhettä laittamalla kukkaa maahan, vaan istutin sen isohkoon ruukkuun, jossa se vietti aikaansa pergolassa. Siirsin kukan nuppuisena sisälle kolme viikkoa sitten. Jännäsin, pudottaako kenties kaikki nuppunsa. Joitakin lehtiä on kellastunut ja pudonnut pois. Osa nupuista ei ole kasvanut laisinkaan ja luulenkin niiden kuihtuvan sellaisenaan. Sen sijaan isoista nupuista jo kaksi on avautunut. Illalla ne menevät takaisin suppuun, joten pitää olla valoisaan aikaan kukan vierellä nähdäkseen tuon kauneuden.

Luonnossa monen moni asia on kerrassaan ihmeellistä. Ihmeellistä ja ihmeellisen kaunista. Joka kevät saatan katsella pitkäänkin esimerkiksi kirjopikarililjojen shakkikuvioita. Kasvitieteilijät osaavat varmasti selittää kuvion muodostumisen biologisen tekniikan. Oli selitys ja syntymekanismi mikä tahansa, ihmeellistä se silti on. Kärsimyskukka on kirjopikarililjan lailla jotenkin käsittämättömän upea. Ei ehkä herkän ja romanttisen kaunis, kuten vaikkapa ruusut tai pionit. Pikemminkin sen erikoinen muotojen kerroksellisuus saa kerta toisensa jälkeen ihmettelemään, miten taitava ja taiteellinen luonto onkaan. 

Toivottavasti saan köynnökseni selviytymään talvesta hengissä. Olisi hienoa nähdä sen kukkivan tulevinakin vuosina.

Meneeköhän jo liiallisuuksiin?

Jollei pian tule pakkasia ja maa jäädy kivikovaksi, meikäläiseltä loppuu ruokarahat. Tai sitten pistetään kattilaan kukkasipuleita. Onko kukaan kokeillut? Tuleeko tulppaaninsipulisopasta maha kipeäksi? Vai nouseeko sipulikuume pannulla paistetuista krookuksensipuleista? Eipä kyllä ole yhtäkään sipulia jäänyt kattilaan tai pannulle laitettavaksi, vaan kaikki ovat päässeet puutarhan multaan. Vaan nyt ei voi enää mennä lähellekään kauppojen sipulihyllyköitä. Ei, vaikka kuinka halvalla lähtisi. Joku raja se sipulihimossakin täytyy olla. Vai pitääkö?

Kovin paljon en ole tänä syksynä edes puutarha- tai muissakaan kaupoissa ehtinyt käydä. Vikkelä sipuliahmatti ei kuitenkaan montaa minuuttia kauppakierrokseen edes tarvitse, kun  jo kouransa täyteen pussukoita ehtii kahmia. Jos neljä pussukkaa saa kolmen hinnalla, eikö tarjous ehdottomasti kannata käyttää.

Sunnuntaina tungin multaan viimeiset (niin luulin - tässä vaiheessa) laukat, espanjansinililjat, tulput ja krookukset. Muutaman syysmyrkkyliljankin. Ja edelleen on sellainen olo, että vielä voisi muutaman sipulin verran kevään kukintaa varmistaa. Olenko ihan tärähtänyt? Luultavasti, mutta ei se minua haittaa. 

Pikkusipuleita on niin helppo istuttaa. Ei tarvitse kaivaa syvää kuoppaa, eikä murehtia perennojen juurien vahingoittamista. Pikkuinen laukan sipuli solahtaa multaan melkeinpä sormen painalluksella. Kun molemmissa käsissä on kymmenen sormea, kerralla uppoaa pussillinen laukkoja. Melkein.

Syysmyrkkyliljojen sipulit ovat aika kookkaita. Varsinkin Albumin sipuli oli isompi, kuin monen tulppaanin tai narsissin. Pitääkin muistaa päivittää puutarhan kasviluettelo siten, että se sisältää myös sipulit. Tähän saakka sipulit ovat olleet omassa listassaan ja niinpä sitten perennoja kaivaessani tyystin unohdan samoilla sijoilla asuvat sipulikasvit. Pienien sipulien kohdalla siitä ei ole niin haittaa, sillä sormenpäätä vähän isommat sipulit on helppo laittaa takaisin multaan. Liljojen ja narsissien suhteen ongelma onkin jo suurempi.

Onneksi en tätä postausta heti julkaissut. Keskiviikkona postilaatikosta putosi Honkkarin mainos, joka ilmoitti myyvänsä syyssipulit 50 %:n alennuksella. Ajattelin, ettei varmaan paljon enää olisi jäljellä, mutta voisihan niitä vähiäkin käydä katsomassa...

Alennus oli useimpien pussukoiden kohdalla itse asiassa enemmän, kuin 50 %, sillä kaikki sipulipussukat maksoivat 0,99 €. Ostin lisää laukkoja, sinisiä isotähtihyasintteja, talventähtiä ja tulppaaneja. Kotimatkalla harmittelin, että krookuksiakin olisi voinut ostaa lisää. Ja hyasintteja ja miksei jotain muutakin.

Sipulihyllyn äärellä pussukoita rapistellessani viereeni tuli pariskunta ja nainen kysyi minulta, vieläkö voi sipuleita istuttaa. Totesin, että hyvin voi. Hän katseli valitsemiani 10 pussukkaa ja sanoi, että "sinäpä laitatkin paljon sipuleita". Kerroin istutaneeni jo 1000 sipulia, jolloin hän kysyi tonttini kokoa. Kertoessani hänelle meidän tontin kooksi 1500 neliötä, hän sanoi heillä olevan hehtaarin tontti.

Kassalla olimme pariskunnan kanssa peräkkäin. Huomasin heidän ostaneen kaksi sipulipussia, joista toinen oli kruunuvuokkoja. Monta kertaa olen harmitellut, kun oma tonttimme ei ole sen suurempi. Ehkä niin on kuitenkin parempi, sillä olisin taatusti joka syksy velkavankeudessa törsätessäni rahat sipuleihin.

Nyt lupaan, etten osta enää sipulin sipulia. Siitäkin huolimatta, että eilen pihalla kulkiessani löysin monta paikkaa, jonne jokusen sipulin helposti saisi uppoamaan. Enkä edes tykkää sipulien istuttamisesta. Sitäkin enemmän kuitenkin pidän keväisestä piippovahdista ja jokaisesta kukasta, joka mullasta nousee. 

Saattaa olla, että myyrät popsivat istuttamani sipulit. Tahi jänikset jokaisen krookuksen, joka pintaan nousee. Sitä en kuitenkaan usko, että mikään mahti vie kaikki istuttamani sipulit, joten jokainen nouseva kukka on suuri ilo.

Aronia

Jos nyt jossain kaupassa sipuleita edulliseen hintaan myydäänkin, älkää vaan minulle kertoko. Näköjään en pysty tänä syksynä sipulien suhteen itseäni laisinkaan hillitsemään.