Kevät keikkuen tulevi

Hyvin nuo vanhat sanonnat pätevät tänäkin päivänä. Aikamoista keikuntaa kevään edistyminen harrastaa. Perjantai-iltana mittari näytti paria plusastetta ja taivaalta satoi silkkaa vettä välillä kaatamalla maahan ja välillä vaakasuorassa olohuoneen ikkunaan.

Jalopähkämöt jälleen näkyvissä

Aamulla olikin jälleen pakkasasteita ja muutama sentti tuoretta lunta maassa. Koska aura kävi aamuvarhaisella työntämässä vallin sisäänkäyntiin, oli mentävä hetkeksi lumitöihin. Ihan kiva oli lumikolan kanssa ulkoilla. Viime aikoina lenkkeily on jäänyt vähiin, koska nastakengilläkään ei ole kunnolla pystyssä pysynyt.

Edellisestä alapihalla kulkemisesta ei ole viikkoa enempää aikaa, mutta silloin hankikanto liidätti minua pitkin pintaa, eikä jalanjälkiä juuri jäänyt. Jättiläisen jäljiksi levinneet askellukset ovat helmikuun alusta. Silloin upposin haaroja myöten hankeen.

Nyt lumen pinta on mukavasti vajonnut, eikä alapihallakaan enää uppoa edes polviin saakka. Pihalla on runsaasti suuria kumpuja, jotka ovat syntyneet lumen kolaamisesta ja lapioimisesta. Nuo kummut ovat tiukkaa tavaraa ja niitä ryhdyn pilkkomaan pienemmiksi ja levittelemään heti, kunhan muualta maa alkaa paljastua.

Useana päivänä on tuullut todella navakasti ja kylmästi. Alapihalle lumen pöllyttämästä lumesta on tullut hiekkadyynien kaltaisia muodostelmia. Eipä tehnyt mieli kellahtaa noille dyyneille aurinkoa palvomaan. Ihoa hyväilevän lämpöisen hiekan sijasta pian olisi kylmyys ja kosteus vihlonut selkäpiitä.

Pihalla kulkiessani odotan jo kovasti maan paljastumista ja kasvien versomista. Voi olla, ettei mielikuvitukseni taivu riittävästi, mutta kuvauskohteiden löytäminen on lujassa. Tuntuu, että jokainen lumikasa ja huurteinen oksa on kuvattu sataan kertaan. Valkoista, sinertävää, harmaata - niitä riittää, kirkkaita värejä jo kaipaan kovasti.

Muotoja sentään onnistuu toisinaan löytämään. Lähes tyhjän lehtikompostin keskellä on lumi sulanut jättikokoiseksi sokeripalaksi.

Eiköhän tässä jo riittävästi tullut talvesta marmatettua ja kevättä kaivattua. Sieltä se kevät tulee, kuten on tullut joka vuosi. Eräs meteorologi sanoi viikon vielä olevan kylmää ja sitten tulisi kuivempaa ja vähitellen keväisempää. Taidanpa unohtaa iltapäivälehtien säälööpit ja vilkaista ikkunasta kulloisenkin säätilan. Hitaasti hyvää tulee, luulisin.
 

Hyvää Naistenpäivää kaikille ihanille naisille!

 Jos minä jostain alkaisin

minä alkaisin tästä.

Minä heittäisin kivisen rinkkani risukkoon

ja kuraiset saappaani sammalikkoon.

ja paljain jaloin minä tanssisin

peltojen laidoilla kesäöisin.

Minä olisin pieni tyttö

ja vahva nainen samassa vartalossa,

ryppyinen iho sileässä sielussa,

työ vain leikkinä käsieni uurteissa.

Ja jokaista poimuani

minä silloin rakastaisin,

jokaista laaksoa ja kukkulaa

ja tasamaatakin hyvänä pitäisin.

Enkä minä piilottelisi mitään,

en koittaisi kurvejani kuorrutella,

en takamustani peitellä,

enkä enää koskaan hukkaisi

itseäni toisten sekaan.

Jos minä jostain alkaisin

minä alkaisin tästä.

Minä olisin häpeämättä minä! 

- Elina Salminen -

Hyvää Naistenpäivää kaikille ihanille NAISILLE!

Pari pipoa ja jämälankasukkia

Pitkään on pitänyt kutoa pipo, mutta enpä ole saanut aloitettua. Vihdoin kaivoin pyöröpuikot ja vuosi sitten alelaarista ostamani Novitan Rulla-langan esiin. Päätin kokeilla kukkajoustinta mallineuleena ja hyvinhän se pipoon sopii. Koska kukkajoustin tosiaankin joustaa hyvin, ei "kasvuvaran" vuoksi kannata laittaa ylimääräisiä silmukoita.

Toisen pipon tein Suvikumpu -blogista löytämälläni mallineuleella. Tämä mallineule on todella kaunis ja sopii niin sukkiin, tumppuihin kuin pipoihinkin. Lankana on 7veikan luonnonvalkoinen.

Naapurin syntymäpäiväsankarimiehelle kudoin nilkkasukat harmaasta 7veikasta ja vihreä-harmaasävyisestä Raggista. 

Jämälankaprojekti jatkuu. Jo keväällä inventoin lankavarastojani ja siirsin  kaikki pikkuruiset kerät omaan laatikkoonsa. Punnitsin kerät ja merkitsin painon kuhunkin kerään.
  
Joitakin sukkia olen kutonut siten, että toista sukkaa kudon saman kerän alkupäästä ja toista loppupäästä. Se on hitaampi keino, koska sukkaa on välillä vaihdettava nähdäkseen, kuinka paljon lankaa kumpaankin riittää. Mikäli siis haluaa sukista jotakuinkin identtiset. Jos taasen kutoo PeppiPitkätossu-sukkia, voi käyttää kunkin kerän yhteen sukkaan ja unohtaa värien sointuvuus.

Tällä kertaa tein niin, että jaoin kerät kahteen mahdollisimman saman painoiseen osaan. Näin sukat voisi kutoa yksi kerrallaan valmiiksi, mutta silti olen kutonut kumpaakin vuorollaan. Isompia jämälankakeriä alkaa olla sen verran vähän, että sukan edetessä ja yhden kerän loppuessa on pohdittava, millä värillä sukkaa jatkaa.

Jämälangoista valmistuu iloisia sukkia ja lapasia sukulaislapsille. Välillä joutuu pähkäilemään kerien riittävyyden ja värien sointuvuuden kanssa. Aika usein yllättyy, miten pitkän pätkän pienestä kerästä kutoo. Jonkun sukkaparin kohdalla voisi laittaa sukkaan käytetyt grammamäärät ylös.

Hassua, että langan uhkaavasti vähetessä, kiristän kutomisen tahtia. Ikäänkuin nopeasti kutominen saisi langan paremmin riittämään. 

Vanhoja lankavarastoja tutkiessa löytyy kivoja yllätyksiä, kuten näiden sukkien ruskeasävyinen viidakkolanka. Harmi, ettei sitä enää valmisteta. Lapset tykkäsivät viidakkolangasta valmistetuista sukista, joihin kirjoin silmiä ja viiksiä.

Tämän päivän lapset eivät taida paljon villatumppuja käyttää. Kurarukkasten alla ne ovat kuitenkin kevään hiekkalaatikkoleikeissä sopivat lämmittimet. Lasten neuleiden mitoitus tuottaa jonkin verran pään vaivaa, kun pikkuisia sukkia ja tumppuja niin harvoin nykyisin teen. Hyviä kokotaulukoita löytyy onneksi netistä.

Mikäli haluaa hyödyntää jämälankakerät mahdollisimman tarkkaan, on luovuttava symmetriasta ja identtisyydestä. Varsinkin erilaisista raitalangoista on vaikea saada kumpaankin sukkaan vastaavat kerrokset. Yritän sitoa sukat toisiinsa sopiviksi kutomalla vaikkapa varren resorin ja kantapään samalla värillä.

Vihreäsävyisiä lankoja minulla näyttää olevan vähän. Ylipäätään pienten kerien vähetessä värien sommittelu käy yhä vaikeammaksi. Lasten sukissa saa minusta olla iloisia raitoja ja leikkisyyttä. Mielessä käväisi ajatus tehdä kuhunkin sukkapariin jokin tarina, jota seuraten sukkien saaja voisi katsella niiden raitoja. Hmmm...kiva idea, mahtaako toteutua?

Olohuoneen pöytä on välillä sikinsokin lankakeristä, kun etsin sopivan kokoisia eriä ja sommittelen yhteensopivia värejä. Muutaman hallitusti suunnitellun sukan ja tumpun ehkä vielä jämälangoista saan, mutta lopuista tulee sitten räsymattovirityksiä. Ellen sitä ennen kyllästy jämälankaprojektiin ja siirry jälleen uunituoreiden kerien aloituksiin.

Kutomisessa on paljon samaa, kuin puutarhatöissä. Tehtävään uppoaa ja muu maailma sulkeutuu jonnekin etäälle. Palkitsevaa nähdä osaavansa ja oppivansa uutta. Rauhoittavaa mielen terapiaa.

Piippokaipuuta hankien keskellä

Yksi jos toinenkin on jo löytänyt piippoja pihastaan. Intianminttu peräti sinivuokon nupun. Saaripalstan Saila on joka vuosi ensimmäisten joukossa postaamassa ihanista piippolöydöistään. Sailan puutarha sijaitsee "etelämeren" saarella, joka on minun hankien keskellä uinuvasta näkökulmastani oikea peppipitkätossumainen satupaikka. Pikkuisen olen tähän aikaan vuodesta kateellinen edellä mainittujen bloggaajien sinivuokon nupuista ja iiriksen kärjistä, mutta lohdutuksekseni voin sentään silitellä pelaguiden untuvakarvaisia lehtiä työhuoneen ikkunalaudalla.

Lunta meillä ja meidän nurkilla riittää, vaikka toisille jaettavaksi. Kuka haluaa? Annan ihan ilmaiseksi. Hanki on tosin vajonnut melkoisesti helmikuun ennätyslämpiminä päivinä ja muutamien sadekuurojen pehmentämänä. Maaliskuun alun reiluissa pakkasissa lumen pinta on kantanut minuakin ja alapihalla käyskentely on tuntunut, kuin vetten päällä kävelyltä.

Jokunen pälvipaikka on toki meidänkin pihassa. Sulkaneilikka kurkottelee kohmeisena lumen keskellä ja havujen ympärille on sulanut laaja kuoppa. Olen käynyt potkimassa kovaa lunta sulapaikkoihin, jotta havujen tyvi ei liian aikaisin paljastuisi paisteelle.

Pikkupuutarhan kivikin on paljastanut puolet itsestään. Kuukausi sitten koko kivi oli vain valkoinen kummitusmöhkäle hangen keskellä.

Pikkupuutarhan norjanangervo on taipunut poikki lumen painosta. Se ei haittaa, sillä kyseinen pensas on muutenkin leikkauksen tarpeessa. En ole osannut päättää, leikkaanko keväällä vai syksyllä ja niin homma on siirtynyt ja siirtynyt. Lumi teki ratkaisun puolestani. Kunhan käytäviltä lumi sulaa, käyn siistimässä pensaan.

Anteeksi kuvan laatu, obiska ei ihan riitä marjakuuseen saakka.

Pihamme lintubaarit ovat olleet koko talven ahkerassa käytössä. Välillä on niska ihan jumissa, kun keittiössä istuessani tarkkailen tinttien touhuja. Säännöllisinä vierailijoina ovat tali- ja sinitiaiset, pikkuvapuset, viherpeippo, tikat sekä maassa käyvät syömässä mustarastaat ja keltasirkkujen suuri porukka. Kävipä yhtenä päivänä pyrstötiainenkin. Yleensä niitä on useampi yhtä aikaa, mutta nyt ainokaisen kaverit olivat jossain muualla.

Oravia on välillä kaksikin kisailemassa hangella ja kiipeilemässä marjakuusessa. Oravat ovat kuin suomalaisen puutarhan marakatteja roikkuessaan pää alaspäin ulottuakseen syömään talipötköstä.

Marakatti ruokailemassa (heijastumat ovat keittön ikkunalasista).

Siellä se ahmatti on taas tyhjentämässä lintubaarista pähkinöitä ja siemeniä. Tuo muovinen automaatti vetää neljä litraa siemeniä ja pari kertaa viikossa se pitää käydä täyttämässä. Osittain oravien aktiivisten käyntien vuoksi, mutta paljon tuossa käy lintujakin. Kaikkihan ne ruokaa tarvitsevat, niin linnut kuin oravatkin. Kiva on ollut talven mittaan lintujen ja oravien touhuja seurata. Omanlaistaan teatteria sekin.

Kaktukset kukkivat toista kierrostaan. Kukkia on vähemmän, kuin joulun aikaan, kuten tavallista. Kunhan kesä koittaa, nekin pääsevät ulos lomailemaan.

Kaikki neljä itänyttä kelloköynnöstä on koulittu. Ensimmäisten lehtien välistä on jo muodostumassa köynnösten oikea olomuoto. Vielä en ole heittänyt pois itämättömiä kelloköynnöspotteja. Toivon edes muutaman kylvetyn siemenen heräävän vielä henkiin. 

Paprika

  
Lisääkin kylvöjä jo tein. Multaan meni samettikukkia, tomaatteja ja yhtä sun toista muuta. Ehkei ihan kuukalenterin mukaan otollisin kylvöaika, mutta tulevat päivät ovat liian kiireisiä. Pesuhuoneen lattialla on jo varsinainen pottiarsenaali. Itämisen ja koulimisen jälkeen pääsevät kellariin kasvamaan.

Näitä kasvilamppuja on nyt kellarissa kaksi.

Viime kevään tanakoista tomaatintaimista innostuneena ostin toisenkin kunnollisen kasvilampun, jonka Ukkokulta asensi kellarin kattoon roikkumaan. Pelkäsin ikkunattomassa ja vähän viileässä (+14 - +15) kellarissa kasvattamisen olevan kasvien kannalta vaikeaa, vaan erehdyin. Koskaan aiemmin taimeni eivät ole olleet niin hyväkuntoisia. Ainoa huono puoli taitaa olla se, että kun enää ei tarvitse pohtia riittämätöntä ikkunalautatilaa, tuppaa kylväjän mopo karkaamaan liiallisuuksiin. Viime keväänä ei sentään vielä niin käynyt, mutta miten käynee tänä keväänä? Aika näyttää.

Iloista laskiaissunnuntaita!

Pii paa puu, terve maaliskuu!
Räystähältä vesi pirskuu,
iloisena tintti tirskuu.
Kissat innostuu, onhan maaliskuu.

 

Iloista laskiaissunnuntaita!

 

Mitähän kivaa taas puutarhaan istuttaisi?

Lumen ja jään vähitellen sulaessa on hyvä hetki järjestellä päässään poukkoilevia kasvisuunnitelmia. Viime vuonna postasin vinkkilistan purkamisesta jo 4.1. eli silloin listasin kasveja, joita olin ihastellut monissa blogeissa ja joita olin ajatellut hankkia omaan pihaani.

Komeamaksaruoho - Sedum 'Herbstfreude'

Niinhän siinä sitten kävi, että vinkkilistan ehdokkaista hankituksi tuli vain syyskimikki Brunette. Sekin vasta syksyn loppumetreillä. En hankkinut loistokärhö First Lovea, en myöskään rusokirsikkaa, enkä punaluppiota tai pallohortensia Pink Annabelleä. Koko kesä meni toipuessa tapaturmasta, surressa karvakaverini muuttoa paremmille hiirestysmaille ja kärvistellessä kuivuuden keskellä. Suunnitelmia on kiva laatia ja niiden toteutumista mukava tavoitella. Kunhan muistaa, että välillä tulee syystä tai toisesta esteitä ja takapakkia.

Kelloköynnös - yksi neljästä itäneestä.

Viime keväänä kylvöjen kanssa onni suosi tätä rohkeaa. Kelloköynnökset itivät esimerkillisesti ja yhden keijunmekonkin sain kasvamaan ja kukkimaan. Nyt tuuri näyttää toisenlaiselta. Olen kylvänyt kolme pussillista kelloköynnöksiä, yhteensä siis 27 siementä. Niistä on itänyt neljä ja viidennestä on hentoja viitteitä. Keijunmekoista ei ainuttakaan havaintoa. En ole luopunut toivosta, sillä kelloköynnökset ovat hitaita itämään. Joka aamu käyn toiveikkaana kylvöksiä tutkimassa ja henkisesti niiden itämistä tukemassa.

Punahattu - Echinacea purpurea

Vaan millaisia ovat suunnitelmat tulevan kesän istutuksille? Sehän on selvää, ettei aina ole tarvetta hankkia mitään. Puutarha ei tule koskaan valmiiksi. Vähintäänkin luonto tekee tepposiaan ja harventaa kasvustoa. Ja tunnettu juttuhan puutarhureiden keskuudessa on kasvien kierrättäminen pitkin tonttia. 

Purppurapunalatva - Eupatorium purpureum.

Sitten viime kevään aikomusten hankintalista on saanut uusia houkutuksia. Tuurenpihlaja on nyt ykkösenä ja sille on jo paikkakin katsottuna. Hyönteisten olosuhteita ja syyskukintaa ajattelin parantaa istuttamalla alapihalle purppurapunalatvaa. Sitä on jo vähän yläpihalla, jossa se viime kesän kuivuudessa jäi matalaksi ja kukki vaisusti. 

Syyshohdekukka - Helenium Autumnale-ryhmä

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa ihastuin elokuussa loistavan oranssinpunaisina kukkiviin syyshohdekukkiin. Syyshohdekukkaa minulla ei ole laisinkaan ja se on juuri sellainen katseenvangitsija, joka sopii syksyyn valmistautuvaan puutarhaan. Eikä kyllä sovi unohtaa komeamaksaruohoa ja punahattuja. Niistä pörriäiset ja perhoset tykkäävät ja niistä tykkään minäkin. Niin paljon, että entisten lisäksi voin uusiakin istuttaa.

Syyshortensia - Hydrangea paniculata 'Vanille Fraise'

Tässä viime kesän kuvia selatessa esiin tulivat myös syyshortensian kuvat. Voinko sittenkään olla hankkimatta pinkkiä pallohortensiaa? Ajoittain kuvittelen, ettei meille enää mitään mahdu, mutta kun tarpeeksi lapion kanssa tonttia kiertää, eiköhän aina joku kolo pallohortensialle löydy. Ja loistokärhö First Lovelle. Kaipa nyt yksi, kaksi tai kolme punaluppiotakin jonnekin väliin saa tungettua. Onhan tässä pari-kolme kuukautta aikaa miettiä, kunnes tulee aika ryhtyä toimeen.

Lemmikki - Myosotis sylvatica

Viime kevään kuivuuden vuoksi on paras varautua tappioihin. Saattaapi siis käydä niin, että yhden jos toisenkin aukkopaikan joudun uusilla kasveilla täyttämään. Puhumattakaan sisäänkäynnin Bermudankolmiosta, jonka uusimistarpeesta jo 5.2. olen kertonutkin.

Joko sinun ajatuksesi askartelevat lapion varressa ja multakasan kupeessa? Mitä sinä suunnittelet istuttavasi?

Retki Ritarihuoneelle

Liityin vuosi sitten Helsingin kaupunginmuseon ystävät ry:een. Veljenvaimo on jo pidempään ollut yhdistyksen jäsen ja päässyt sen tiimoilta tutustumaan erikoisiin ja mielenkiintoisiin rakennuksiin ja paikkoihin. Sellaisiinkin rakennuksiin, joihin muuten on vaikea päästä. Tammikuussa tuli tämän kevään ensimmäinen jäsenkirje, joka tarjosi retket Suomen kansallisoopperaan ja Ritarihuoneelle. Ryhmät ovat usein pieniä ja ne täyttyvät nopeasti. Myöhästyin ilmoittautumisessa, enkä enää mahtunut Kansallisoopperaan. Sen sijaan Ritarihuoneelle pääsin. 

Opastetut retket ovat aina antoisia. Silloin pääsee ihailemaan yksityiskohtia ja voi kurkistaa paikkoihin, jotka muuten eivät ole yleisölle avoinna. Asiantunteva opas tarjoaa tietoa tiiviissä paketissa ja lisäksi mukavia anekdootteja maustamaan tutustumista. Tietoa tällä retkellä  tuli niin paljon, etten sitä edes tässä ala jakamaan. Faktaa Ritarihuoneesta löydät täältä. Oppaamme kuului talon henkilökuntaan ja ohjasi meitä ammattitaitoisesti talon saloihin sekä vastasi kattavasti retkeläisten esittämiin kysymyksiin.

Keisari Aleksaneri II avaa säätyvaltiopäivät 1863, maalaus R.W. Ekman

1862 rakennettu Ritarihuone sijaitsee lähellä Helsingin Tuomiokirkkoa, Ritarikatu 1:ssä. Rakennuksessa on vuokralla myös Suomalaisen kirjallisuuden seura. Kustannusten kattamiseksi juhlatiloja vuokrataan erilaisiin tilaisuuksiin. Esimerkiksi konsertteja Ritarihuoneella on usein. Sukututkimukseen keskittyvä kirjasto on avoinna arkisin 10-14 ja sinne on varattava aika etukäteen. 

Mainittakoon, että Kansallismuseossa on nykyisin mahdollisuus astua Ritarihuoneen salin senällä riippuvaan säätyvaltiopäivien avajaisia kuvaavaan maalaukseen virtuaalilasit silmillään. Voit kuunnella keisarin puheen suomeksi tai katsella parvella naisten joukossa säätyvaltiopäivien avajaisia. Varmasti hieno elämys, jonka aion jossain välissä käydä kokemassa.

Vanhoissa rakennuksissa on upeita yksityiskohtia niin katossa, seinillä kuin lattioillakin. Tämä parkettikuvio sisälsi muistaakseni yhdeksää eri puulajia. Näin kaunis kuvio ei kaipaa mattoa katteekseen. 

Ritarihuoneella on rekisteröity 357 sukua. Jokaisella aatelissuvulla on oma vaakunansa. Kolmella aatelissuvulla on suomenkielinen sukunimi.  Myös muissa aateloiduissa suvuissa esiintyy suomenkielisiä nimiä, koska suvut ovat suomentaneet nimen tai valinneet suomalaistetun muodon. Nimi itsessään ei tarkoita aateluutta. Saman suvun
sekä aateliset että aatelittomat haarat voivat näin ollen kantaa samaa sukunimeä.
Moni suku on ajan saatossa sammunut ja siitä on merkkinä vaakunan alla olevan nimen perässä risti.

Aateliarvo periytyi isältä pojalle. Jos perheeseen ei syntynyt lapsia tai syntyi vain tyttöjä, suvun aateliarvo päättyi. Suomen muuttuessa tasavallaksi, aatelisto menetti poliittisen merkityksen, eikä aatelisarvoja (rälssioikeus-verovapaus) enää myönnetty.

Aleksanteri II:n patsas Tuomiokirkon portailta kvuattuna

Ritarihuoneen retkellä kuulin, että Senaatintorilla seisova Aleksanteri II:n patsas on sikäli erikoinen, että niitä on Venäjän ulkopuolella ainoastaan Helsingissä ja Bulgarian Sofiassa. Toisinaan esitetään kommentteja, joiden mukaan keisarin patsas tulisi poistaa paikaltaan. Patsas on pystytetty Suomen säätyvaltiopäivien 1863 avajaisten muistomerkiksi (patsas paljastettiin 1894). Historia ja sen muistomerkit kertovat menneisyydestämme. Historia ei katoa, eikä muutu, vaikka siitä muistuttavat patsaat piilotettaisiinkin.

Ritarihuone, Ritarikatu 1

Retkikaveriani odotellessa kiertelin Ritarihuoneen lähistöllä katselemassa Carl Ludvig Engelin suunnittelemia merkkirakennuksia. Hyisen kylmä tuuli puhalsi navakasti ja vei ajan puutteen lisäksi innon lähempään tutustumiseen. Taidanpa kesän tullen tehdä muutaman päiväretken Helsinkiin ihan Engelin merkeissä.

Se toimii - kompostori heräsi

Kompostori nukuksissa 23.1.19

Lämpökompostorimme pöhisee toista talveaan pihassamme. Tai siis ei pöhise, vaikka pitäisi. Tein nimittäin kardinaalivirheen marraskuussa tyhjentämällä kompostin aivan liian tyhjäksi. Sinne olisi kannattanut jättää vähintäänkin puolikypsää massaa siemeneksi. Innostuin taas liikaa ja seurauksena on ollut sisällön kypsymisen täydellinen pysähtyminen. Ihan meni nollille ja pöhinä loppui tykkänään.

13.2. hain autotallista tyhjän lasinpesunestepänikän ja täytin sen kiehuvalla vedellä. Laitoin pänikän kompostoriin, enkä edes peittänyt sitä millään. Moni on tätä kikkaa kehunut, vaan eipä ole aiemmin tullut kokeiltua.

Hereillä taas 17.2.19

Muutamassa päivässä kompostori heräsi. Unohdin mittaria seurata ja niinpä yllätyin huomatessani lämmön kohoneen. Saattaa olla, että aurinkoisilla päivilläkin on ollut osansa. Pääasia kuitenkin, että kompostori on herännyt ja toivottavasti se jaksaa pöhistä tästä eteenpäinkin.

Vauhti paranee 21.2.19

Föhn-tuulen tuomien lämpöasteiden jälkeen säätila muuttui ja saimme kipakat pakkaset. -10 asteen pakkasista huolimatta lämpeneminen kompostorissa on jatkunut. Vielä saa mittari kohota. Asian edistämiseksi lämmitän uutta vettä ja vien pänikän takaisin kompostoriin jatkamaan tehtäväänsä. Ilman muuta lisään myös jokaisen biojäteannoksen jälkeen kompostoriin tarkoitettua talviherätettä. 

Kaikki kikat eivät siis ole pelkkää huuhaata. Ainakin kannattaa kokeilla, ennenkuin täysin teilaa. Nyt vain kuumavesipullo kompostorin kinttuihin ja pöhinä jatkuu.

 

Leppoisaa viikonloppua kaikille!